Oliskohan siitä jo ainakin 10 -v kun mursin luitani. Röntgenkuvat jäi lojumaan jonnekin ortopedin tarkistettavaksi ja niistä piti tulla kirjeellä ilmoitus kotiin. Tätä kirjettä ei koskaan tullut, enkä kysellyt jälkeenpäin sen perään, kun oma lääkäri suhtautui kuin roskaan (ei esim. halunnut kirjoittaa lähetettä röntgeniin alunperin ja jouduin inttämään asiasta, jonka jälkeen kirjoitti ajan ei kiireellisenä ja jouduin murtuman kanssa pari viikkoa ootteleen röntgeniin pääsyä). Myöhemmin sitten röntgenissä käytyä tää lääkäri soitti ja sanoi, että kuvissa näkyi kuin näkyikin murtuma, mutta hän ei voi asiasta tarkempaa lausuntoa antaa, kun ei ollut asiantuntija ja ortopedin lausunto tulee sitten kotiin kirjeenä. Kannassa (vai mikä se on nimeltään) ei näy noin pitkän ajan taakse tietoja, joten miten voisin saada tuon aikoinaan tulleen ortopedin lausunnon, tai jonkunlaisen lääkärin lausunnon tuosta murtumasta? Ihan kiinnostaisi tietää millaisesta murtumasta oli oikeasti kyse, kun aika ajoin se vaivaa vieläkin (kipeytyy rasituksesta), eikä sille silloin mitään tehty sattuneesta syystä, vaan parantui miten parantui itsekseen. Luussa tuntuu edelleen patti siinä kohti, missä murtuma oli.
Mistä pystyy tilaamaan omat aiemmat terveystiedot?
Osaako_joku_neuvoa
056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.