Sipilän johtajuus ja talouden konjuktuurit

Mihin hallitus olisi todella voinut vaikuttaa sosiaali- ja elinkeinopolitiikka mutta Sipilä jopa myöntää ettei ole onnistunut keskeisen kotimaisen osa-alueen eli maatalouden kohdalla. Puhumattakaan nyt maakunta- ja terveydenhuollon uudistuksista; kasvaahan tuo partakin yhä.

Sen sijaan hän estoitta ja ilman häpyä ottaa sulkia hattuunsa kansainvälisten konjuktuurien positiivisten vaikututusten seuraukset.

"Johtamani hallitus on päässyt moniin asettamiinsa tavoitteisiin, etenkin talouden ja työllisyyden osalta.

Viljelijöiden tilanteen ja ruuan­tuotannon kannattavuuden osalta emme ole valitettavasti päässeet haluttuihin tuloksiin."

Päättyvän hallituskauden tilinpäätöksenä voi todeta myös seuraavaa:
osin Sipilän asenteen ja toimien johdosta kansamme on hengeltään epäyhtenäisempi kuin vuosikymmeniin. Tässä suhteessa johtajuus on ollut epäonnistunutta.

Tämän henkisen jakautumiskehityksen hidastaminen sekä osittainen korjaaminen
jää tulevien hallitusten, eritoten pääministerien tehtäväksi.

-Palstan älymölö-ääliöiden tiedoksi : Juu en ole vihersossu enkä edes agrisossu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Näinsenvoinähdä kirjoitti:

Mihin hallitus olisi todella voinut vaikuttaa sosiaali- ja elinkeinopolitiikka mutta Sipilä jopa myöntää ettei ole onnistunut keskeisen kotimaisen osa-alueen eli maatalouden kohdalla. Puhumattakaan nyt maakunta- ja terveydenhuollon uudistuksista; kasvaahan tuo partakin yhä.

Sen sijaan hän estoitta ja ilman häpyä ottaa sulkia hattuunsa kansainvälisten konjuktuurien positiivisten vaikututusten seuraukset.

"Johtamani hallitus on päässyt moniin asettamiinsa tavoitteisiin, etenkin talouden ja työllisyyden osalta.

Viljelijöiden tilanteen ja ruuan­tuotannon kannattavuuden osalta emme ole valitettavasti päässeet haluttuihin tuloksiin."

Päättyvän hallituskauden tilinpäätöksenä voi todeta myös seuraavaa:
osin Sipilän asenteen ja toimien johdosta kansamme on hengeltään epäyhtenäisempi kuin vuosikymmeniin. Tässä suhteessa johtajuus on ollut epäonnistunutta.

Tämän henkisen jakautumiskehityksen hidastaminen sekä osittainen korjaaminen
jää tulevien hallitusten, eritoten pääministerien tehtäväksi.

-Palstan älymölö-ääliöiden tiedoksi : Juu en ole vihersossu enkä edes agrisossu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu