Suomen maakunnat-tasaveroinen osa Ruotsia

Valkosoturi

Stallari: "Suomi oli aikanaan Ruotsi siirtomaa eikä se tosiasia selittelemällä muuksi muutu."

Esitä muutama tutkimus, joissa noin kerrotaan.

# Ei sitä muuta se hokema miten "meillä oli samat lait kuin Ruotsissakin". #

Ei hokema todistakaan, vaan todellisuus. Kun Ruotsin hallitusmuodossa 1634 perustettiin maakunnat, olivat tasaveroisina mukana myös maan itäisen osan maakunnat.

"Sitä samaa peliä harrasti aikanaan Ranskakin mutta siirtomaita Algeria yms. olivat, turhaa edes yrittää kiistää."

Mitä Ranskan siirtomaat tähän kuuluvat?

"Venäjän siirtomaa Suomi ei ollut."

Onko joku sellaista väittänyt. Siihen asemaan kyllä panvenäläisen atteen kannattajat Suomen halusivat.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maakunnilla-oli

      tasaveroinen asema. Lainsäädäntö, virkakoneisto, velvoitteet olivat samat. Ruotsi oli koko maan hallintokieli, mutta suomenkielisen rahvaan tarpeet yleensä kyettiin tulkkaamaan tai edustajat osasivat ruotsia.Myös jumalanpalvelukset pidettiin suomeksi ainakin jo 1700-luvulla.
      Ruotuarmeija toimi samoin perustein koko maassa. Suomalaisten rykmenttien upseeristo oli yleensä täältä kotoisin, joskin korkeita upseereita tuli Ruotsista.

      • svekolasit-pois-

        Tietenkin Suomi oli lähes tasa-arvoinen osa Ruotsia. Suomenkieliset suomalaiset eivät olleet. Myös Tukholman tervakaupan monopoli oli ryöstöä suomalaisia kohtaan. Lisäksi koko perusajatus että suomekieliset ruotsalaistetaan täysin on tuomittava.


      • Kyse-olikin-siitä

        että Suomi ei ollut siirtomaa, vaan suomenkieliset olivat samoja kansalaisia kuin ruotsinkielisetkin.

        Ei tanskan kielikään ollut hallintokieli.
        Talousajattelua hallitsi 1700-luvulla merkantilismi eli valtion määräysvalta. Suomalaisia ei siinäkään sorrettu sen enempää kuin muitakaan.
        Sen sijaan Venäjällä säädettiin elinkeinovapaus jo 1760-luvulla Katariina Suuren aikana.


      • svekolasit-pois-

        "Ei tanskan kielikään ollut hallintokieli."

        Mitä tarkoitat? Tarkoitatko että skoonelaiset eivät saaneet valtion palveluita v. 1658 omalla kielellä sen jälkeen kun Ruotsi ryösti Tanskalta maakunnan itselleen? Skoonea alettiin ruotsalaistaa ja sama systeemi oli suomalaisia kohtaan ( eli suomenkielisiä Suomessa.
        Suomalaisia verrattiin saamelaisiin, varmaan ei heitäkään sorrettu Ruotsin valtakunnassa? Suomen asemaa voisi verrata Pohjois-amerikan asemaan ennen USA:n itsenäistymistä. Varsinaisen Ruotsin ( Pohjanlahden länsipuolen ) ruotsinkieliset ovat tässä vertailussa englantilaisia. Uuden englannin siirtolaiset ( myöh. USA) suomenruotsalaisia ja suomenkieliset suomalaiset ja saamelaiset intiaaneja.
        Jos Suomi ja suomalaiset olisivat olleet täysin tasa-vertaisia Ruotsin ruotsia puhuvan väestönosana kanssa, olisi Ruotsi ollut kuin Itävalta-Unkari eli Ruotsi-Suomi. Tätä se ei ollut.


      • G.C
        Kyse-olikin-siitä kirjoitti:

        että Suomi ei ollut siirtomaa, vaan suomenkieliset olivat samoja kansalaisia kuin ruotsinkielisetkin.

        Ei tanskan kielikään ollut hallintokieli.
        Talousajattelua hallitsi 1700-luvulla merkantilismi eli valtion määräysvalta. Suomalaisia ei siinäkään sorrettu sen enempää kuin muitakaan.
        Sen sijaan Venäjällä säädettiin elinkeinovapaus jo 1760-luvulla Katariina Suuren aikana.

        == Venäjällä säädettiin elinkeinovapaus jo 1760-luvulla

        Nauttivatko maaorjat suurestikin elinkeinovapaudestaan?


      • Orjuus-poistettiin

        virallisesti 1860-luvulla. Käytännössä se jäi paljoltzi voimaan, sillä mir-järjestelmä sitoi talonpojat maahan.
        Elinkeinovapaudesta nauttivat ylemmät luokat. Suomi hyötyi siitä suuresti, kunhan pääomia alkoi kertyä.


      • G.C
        Orjuus-poistettiin kirjoitti:

        virallisesti 1860-luvulla. Käytännössä se jäi paljoltzi voimaan, sillä mir-järjestelmä sitoi talonpojat maahan.
        Elinkeinovapaudesta nauttivat ylemmät luokat. Suomi hyötyi siitä suuresti, kunhan pääomia alkoi kertyä.

        Miten Suomea hyödytti Venäjän yläluokan teettämä orjatyö?


    • EiTaidaOlla

      Onko joku noista Tre Kronor - kruunuista silloinen Itämaa eli nykyinen Suomi?

    • NiinpäsJåå

      Pienen vaakunan kolme kruunua ovat Ruotsin perinteinen tunnus ja vanhan teorian mukaan kruunut viitannevat Sveanmaahan, Götanmaahan ja Norlantiin. Toisen teorian mukaan ne ovat jäänne Kalmarin unionin kolmen kuningaskunnan liitosta.

      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_vaakuna

      Ei sanaakaan Itämaasta.

      • totta-vaihteeksi

        Tre Kronor kuvaa kolmea itämaan tietäjää.


      • G.C
        totta-vaihteeksi kirjoitti:

        Tre Kronor kuvaa kolmea itämaan tietäjää.

        Ei, vaan se on todennäköisimmin vanha keskiaikainen symboli, joka kuvaa kolmea itämaan tietäjää.


      • totta-vaihteeksi

        He, heh....onneksi eräillä on vielä huumoria....


    • Valkosoturi

      #Nasupoika: "Suomen maakunnat-tasaveroinen osa Ruotsia".#

      Stallari: "Miten tuo todistaisi, että Suomessa oli silloin hyvä olla ?"

      Se todistaa vääriksi stallarin väitteen Suomesta siirtomaana.

      "Venäjän vallan aikaan emme olleet tasavertainen osa Venäjää vaan oma autonominen yksikkö, joten asiat paranivat heti kun pääsimme eroon Ruotsi-painajaisesta."

      Autonomiassa noudattetiin juuriniitä Ruotsin lakeja, joita stallarit eivät tunne. Puhuttiin ruotsia ja elettiin ruotsalaisessa kulttuurissa. Vasta 1860-luvulla alkoivat asiat muuttua.

      "Verorahat jäivät Suomeen eikä Suomen miehiä ja hevosia viety sotiin kauas isänmaasta. Kyllä olot paranivat kerralla rutkasti. On se varmaan ihmisistä vuoden 1809 jälkeen tuntunut kuin Taivas olisi auennut kun miehiä ei viety enää minnekään ja verorasitus aleni tuntuvasti. Tuskin monikaan tavallinen kansalainen itki Ruotsi-ikävää."

      Eihän noita asioita ole kukaan kiistänyt.Vain stallareille ne ovat uutta. Venäjän myöntämä autonomia oli juuri tarkoitettu vähentämään kaipuuta Ruotsiin. Ei sitäjuuri ollutkaan. Jos oli, muutettiin Ruotsiin. Sinne paettiinmyöhemmin sortokausina.

      • totta-vaihteeksi

        "Puhuttiin ruotsia ja elettiin ruotsalaisessa kulttuurissa. Vasta 1860-luvulla alkoivat asiat muuttua."

        Kuka puhui, kuka ei. On arvioitu että v. 1809 Sillä alueella josta tuli Suomen autonominen suuriruhtinaslunta ruotsia osasi puhua n. 15% väestöstä. Tämä luku ei siis ole sama kuin äidinkieli. Koko Ruotsin valtakunnassa tuolloin 25% oli kotikieleltään suomenkielisiä.
        Lisäksi Suomeen liitettiin lähes 100% suomenkielinen "Vanha Suomi" 1812.
        Suomalainen talonpoikaiskulttuuri erosi merkittävästä ruotsalaisesta.

        Autonomia oli siitä mukava juttu että verorahat jäivät tänne Suomeen. Myös päätökset sisäpolitiikasta tehtiin täällä.


    • Valkosoturi

      #. Venäjän myöntämä autonomia oli juuri tarkoitetu vähentämään kaipuuta Ruotsiin. Ei sitäjuuri ollutkaan. #

      Stallari: "Sitähän minäkin ja kaikki me muutkin. Sorto loppui kun PÄÄSTIIN Venäjän hoitoon, ei kaipuuta enää vanhaan Ruotsalaiseen Kurjalaan."

      Autonomiassa elettiin siis Ruotsin lakien mukaan. Kuten itsekin myönnät, ne eivät ollet sortolakeja.
      Sorto alkoi sitten 1800-luvun lopulla, vaikka stallarit eivät siitä tiedä.

      • Jostain-kummasta

        sikisi se itsenäisyyden kaipuu, vaikka stallarien mukaan elettiin jo ihannemaasssa.

        Ja sin nehänne kaipavat vieläkin. Sadan vuoden jälkeenkin.


    • Sitä-minä-vaan

      Stallari: "Sorto loppui kun PÄÄSTIIN Venäjän hoitoon, ei kaipuuta enää vanhaan Ruotsalaiseen Kurjalaan."
      Stallari: "Kuka on sanonut, että kaikki lait sortivat"
      Stallari: "Sotaväen julmat otot, Pohjansotaankin jopa 7 miestä ruotua kohden, ja raaka verotus sekä huovien ja verovoutien mellastelu olivat sortoa vaikka sinä sen kiistätkin. Kuten tietysti kielellinen ja rodullinen sorto, aivan kauheita."

      Jäikö siis mitään sortamatta Ruotsin vallan aikana?

      Stallari: "Se sorto mistä ns. sortovuosien yhteydessä puhutaan ei ollut edes 10 % siitä mitä sorto oli koko lähes 700-vuotisen Ruotsin vallan ajan."

      Miksi sitten se nimenomaan koettiin sortona,eikä Ruotsin vallan aikaa, joka koettiin laillisena ja kehittävänä stallarien näkemykset pois lukien.
      Venäjän valtaa vastaan oltiin valmiit aseelliseen kapinaan. Paitsi stallarit, jotka sitten nousivat kapinaan Suomen omaa hallintoa vastaan.
      Mielenkiintoista on tämä jatkuva lännen mustamaalaus ja NL/Venäjän kehuminen. Mihin pyritään?

    • Suomen-puolesta

      Valehtelija: "Kaikille lienee sanomattakin selvää, että Tukholmassa suhtauduttiin aivan eri tavalla ruotsia puhuvaan ruotsalaiseen kuin ruotsia puhuvaan suomalaiseen, savvoo viäntävästä ja sormiinsa räkivästä harjasniskasta Nilsiän perämetsäläisestä puhumattakaan. "

      Myös nykyisen Suomen alueeella asuvat olivat täysivaltaisia Ruotsin kansalaisia kielitaidosta riippumatta. Tukholmaan lähti täältä edusmiehiksi vain kielitaitoisia ja asiansa osaavia. Niitä riitti.
      Tukholmassa muuten oli vahva suomalaistaustainen väestönosa.

      "Eivät ne suotta suomalaisia mongoleiksi haukkuneet sillä sana mongoli tarkoitti jotakin ihmisen ja apinan välillä olevaa aivotonta luontokappaletta."

      Hölynpölyä. Haukkuivat miksi haukkuivat, eivät kuitenkaan siten kuin asiantuntemattomat valehtelijat väittävät.

      "Pikkasen sellaisia taidetaan ollakin. Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti eivät viisaasti ole eurossa ja hyvin menee."

      Kukin maa teki omat valintansa omista syistään.

      " Suomi ainoana Pohjoismaana on ja sitten onkin mennyt vähemmän hyvin."

      Suomi teki oman ratkaisunsa ja hyvin on mennyt, vaikka se palstan Suomi-vihaajia kismittääkin. Naapurit on lyöty monilla aloilla. Kehitys EU:ssa ja euromaana on ollut huimaa.

      • totta-vaihteeksi

        Todellisuudessa suomalaisia eli suomenkielisiä pidettiin 2-luokan kansalaisina. Ruotsia puhuva, Suomessa asuva säätyläinen oli tietysti samassa kastissa kuin riikinruotslainenkin, mutta esim. Metsäsuomalaiset Värmlannista, Taalainmaalta tai Hälsinglandista ei ollut. He olivat tietyinä aikoina henkipattoja.
        Suomalaisia pidettiin 1600-1700 lukujen Tukholmassa viinaanmenevinä ja väkivaltaisina ( suomalaisten maine ei siis syntynyt vasta 1900-luvun siirtolaisuuden myötä).
        Ruotsin hallitusten taktiikkana oli 1600-1700 luvuilla estää suomenkieltä kehittymästä sivistyskieleksi. Eikö tämä ole jo karkeaa sortoa sinänsä? Suomalaiset piti sulauttaa pääväestöön kielellisesti ja kulttuurillisesti. Tämä tavoite oli voimissaan aina 1995 vuoteen saakka!


      • Lykkäät-pötyä

        "mutta esim. Metsäsuomalaiset Värmlannista, Taalainmaalta tai Hälsinglandista ei ollut. He olivat tietyinä aikoina henkipattoja."

        Totta kyllä. Kyse oli siitä, että heidät kaskenpolttajina leimattiin metsiä tuhoaviksi. Toisaalat Ruotin valtiovalta oli heidät sinne houkutellut.

        "Suomalaisia pidettiin 1600-1700 lukujen Tukholmassa viinaanmenevinä ja väkivaltaisina ( suomalaisten maine ei siis syntynyt vasta 1900-luvun siirtolaisuuden myötä)."

        Ihan samanlaisia oli ruotsalaisissa.

        "Ruotsin hallitusten taktiikkana oli 1600-1700 luvuilla estää suomenkieltä kehittymästä sivistyskieleksi. Eikö tämä ole jo karkeaa sortoa sinänsä?"

        Mahtoikohan olla?

        "Suomalaiset piti sulauttaa pääväestöön kielellisesti ja kulttuurillisesti. "

        Sitähän Venäjäkin ajoi sortokausilla.

        "Tämä tavoite oli voimissaan aina 1995 vuoteen saakka!"

        Koksien Ruotsin alueella asuvia suomenkielisiä, tanskalaisia, saamelaisia ym.


      • RuotsinKalifaatti

        Nykyään ruotsalaiset sulautetaan osaksi Ruotsin-kalifaattia. No kristinuskokin tuli ensin Ruotsiin joten ei tässä kehityksessä ole mitään ihmeellistä noin historian kannalta.


      • Lykkäät-pötyä

        Ruotsi ei ole lähelläkään mitään kalifaattia. Ei sellainen valehtelemalla synny.
        Vielä vähemmän Suomeen, jossa mamujen pääosa on Venäjältä ja Virosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe