Olin 26 vuotta mainosalalla seitsemässä eri mainostoimistossa, joista kahdessa Helsinkiläisessä ja Turkulaisessa huipputoimistossa. Kaikissa oli samanhenkinen toimintatapa, eli kusetettiin asiakkaita, ylilaskutettiin, heiteltiin hatusta nopeita ideoita, tai käytettyjä ideoita, tai kopioitiin erilaisista kirjoista, ja lisättiin työaikaan ylimääräisiä tunteja, ostettiin alihankintaa halvalla ja myytiin se asiakkaalle vähintään 1,5 kertaisena, puhuttiin teknojargonilla asiakkaat pyörryksiin, seliteltiin huonosti myyviä mainoksia säästöillä tutkimuksesta, tai syytettiin huonoa ajankohtaa yms., teeskenneltiin olevamme parempia ja ylempiä ihmisiä, piti olla myös tiettyyn muottiin sopiva mainostoimistopersoona, sillä erilaisia ihmisiä saattoi kohdata arjalaistyyliset rotuputausvaatimukset... Tämä kaikki on ollut omien kokemuksieni mukaan mainosalalla yleisesti esiintyvää ammattitautia. Nyt olen ollut alalta pois jo kohta 3 vuotta, irtisanouduin itse, ja luin uuden ammatin. Se olisi pitänyt toteuttaa jo paljon aiemmin. Mainostoimistojen asiakkaiden täytyy ehdottomasti vaatia läpinäkyvämpää toimintaa ja pyytää aina ja kaikesta mustaa valkoisella, sekä varmistella mm. alihankintojen hinnat. Mainostoimistoissa kun saattaa olla häikäilemätöntä porukkaa.
Kiero mainosmaailma
6
65
Vastaukset
- HyväTuoteMyyItsensä
Käytännössä mainostaminen on useimmiten täysin turhaa.
Yrityksen kannattaa julkaista mahdollisimman selkeä ja totuudenmukainen tuoteseloste, josta selviää ihan kaikki mahdollisimman tarkasti. Ja levittää sitä kaikkiin mahdollisiin ilmaispalveluihin. Ostajat löytävät sen kyllä. Heille on myös kerrottava, mihin tuote ei sovellu, jos ei ole itsestään selvää.
Hyvä esimerkki on tietokoneen emoevy. Ostaja on aina kiinnostunut ainoastaan ja vain ainoastaan siitä mitä siinä on ja erityisesti, mitä siinä ei ole ja mihin sitä ei voi käyttää. Kaikki on selvittävä yksikäsitteisesti ja nopeasti ilman mainostekstiä.Teoriassa olet oikeassa.
Käytännössä oli tuote miten hyvä sitten tahansa, tulet saamaan hyvällä markkinoinnilla enemmän ylimääräistä myyntiä kuin mitä itse markkinointi maksaa.
Avaaja: Tuon vuoksi suuri osa firmoista joille markkinointi on olennainen osa liiketoimintaa pyrkii pitämään erityisesti nykyisin markkinoinnin organisaation sisällä ja ostaa vain tarvittavat lisäpalvelut ulkopuolelta, esim. mediaosto TV-kanavilta joissa yleensä on halvempaa ostaa mediatoimiston kautta kuin suoraan kanavilta.
Se tärkeinhän juttu markkinoinnissa on että miten paljon lisää myyntiä tulee, ei saako kyseinen kampanja palkinnon luovimmasta markkinointikanavasta. Sama juttu elokuvissa. Todella harvoin Oscarin voittaa se elokuva, josta ihmiset oikeasti eniten ovat kiinnostuneita.- HyväTuoteMyyItsensä
Mainonnasta ei useinkaan tarvitse maksaa mitään ulkopuolisille loisille! Ilmaisia markkinointikanavia riittää. Ja tietysti pitää vähittäismyynnistä huolehtivien liikkeiden kanssa sopia, miten tuotetta myydään (tuotesijoittelu) liikkeiden sisällä.
Huuhaa-tuotteet ja huijaukset on tiestysti oma juttunsa! HyväTuoteMyyItsensä kirjoitti:
Mainonnasta ei useinkaan tarvitse maksaa mitään ulkopuolisille loisille! Ilmaisia markkinointikanavia riittää. Ja tietysti pitää vähittäismyynnistä huolehtivien liikkeiden kanssa sopia, miten tuotetta myydään (tuotesijoittelu) liikkeiden sisällä.
Huuhaa-tuotteet ja huijaukset on tiestysti oma juttunsa!Valitettavasti ilmaisilla markkinointikanavilla on vain rajoitettu kattavuus ja hyöty. Jos tahtoo vähänkin enemmän myydä yleensä saa tuottoa siitä että tekee ylimääräistä maksettua markkinointia. Jopa tuotesijoittelu yleensä on maksettua.
Tämän vuoksi yleensä yritykset jotka seuraavat tulostaan mielellään laittavat osan budjetistaan markkinointiin, koska tuotteen laadusta huolimatta firma aina myy tarpeeksi paljon enemmän että se kattaa markkinointikustannukset ja tuo lisää tuottoa.
Noo, en kuitenkaan mainostoimistojen tyypillistä asiakasta, eli kaupan alaa sen kummemmin säälisi.
Huijarit veivät huijareilta, noin karkeasti sanoen. ; )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1093769Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171970Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471757- 1041667
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4361610Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21570Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311473Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431240MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar461148Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3931107