Voi jumankauta , oikein urbaanikepupankkiirin viikate heilumassa - tuohan juuri on pahinta myrkkyä maaseudulle ja tappaisi tuhansia pientiloja.
Kyllä on pien - ja perheviljelmiä kohtaan kepupankkiirilla kova viha , sen huomaa, perkele.
Tuet pitäisi poistaa päinvastoin suurilta tiloilta tietenkin.
Enpä ikinä kepua äänest en kä tosin olekaan
Vihoviimeinen myrkkyresepti Karhiselta!!
0Äänestä
ojhdx
Suomessa on nykyisellään liikaa maatlaoustuilla tekohengitettäviä kannattamattomia tiloja.
1Äänestä
Eiuuttamarkkinataloudess
Niin kapitalismissa vain rahaa tekeviä voi tukea,mutta voihan köyhät viljellä silti ruuat itselleen ilman tukia,eihän sitä mikään estä,yhteiskunta ei vain tue heitä.
Kapitalismissa rahaa on vain tultava ,halusi tai ei ,muuten koko juttu kannattaa jättää tekemättä.
0Äänestä
drif
Tästä on hyvä jatkaa.
0Äänestä
Reformi
Kaikkein tärkeinä on maksaa maatalostuet tuotannon arvoon situouttamalla. Eli mitä laadukkaampaa ja mitä enemmän saat rahaa myynnistä sitä enemmän myös saat tukea. Jokainen varmasti nyt ymmärtää mikä mättää maataloudessamme tällä hetkellä - pellon pinta- alan mukaan maksetut tuet!
0Äänestä
ifjc
Kyllä.
0Äänestä
Pelastusrengasta
Juuri näin. Vain sillä tavalla voimme pelastaa vieljelijöitten ammatin myös tulevaisuudelle.
0Äänestä
idgd
Pelastusrengasta kirjoitti:
Juuri näin. Vain sillä tavalla voimme pelastaa vieljelijöitten ammatin myös tulevaisuudelle.
Liikaa kannattamattomia maataloustuilla tekohengitettäviä tiloja Suomessa totesi Karhinenkin selvityksessään aivan oikein.
0Äänestä
ei-ihan-simppeliä
Siis tuet lopetetaan niiltä, jotka sitä tarvitsee ja annetaan heille jotka pärjää muutenkin?! Jep, samalla perusteella voidaan lopettaa kaikki sosiaalituet. Jos et pärjää omillasi, tee jotain muuta tai muuta muualle. Kaupunkiin, sinne ne muutkin muuttaa.
Niin ne isot tilat, suurimman osan tuesta saaneet, myyvät sen tuotantonsa ulkomaille. Pitäisi hiukan enemmän miettiä, mistä se ruoka tulee ja entä jos sitä ei enää tule? Mitä ne tilat oikein tuottaa? Mitä maksaa, kun kasvihuoneella vuoden ympäri tuotetut vihannekset, kukat ym. loppuu Suomessa ja tuodaan ulkomailta? Entä, kun ulkomailta ei saada enää ostettua viljaa/ ruokaa isoonkaan hätään? (ilmaston muuttuessa vielä pahemmaksi/kuumemmaksi kuin viime kesä) Kaivellaanko niitä toukkia ja matoja ravinnoksemme?
Käy niinkuin vihreiden vuosikausien ydinvoiman vastustamiselle, nyt sen sähköntuotanto kelpaakin. Entä, jos he olisivat saaneet estettyä ydinvoimalat? Hiiltä ja kaasua Venäjältä (tuodaan vieläkin)...ja halpa,siis todella halpa :DD ulkomainen sähköntuonti, olis käytössä.
Suomessa ei ole kriisin varalle minkäänlaista ruoan varmuusvarastoa. Mitä tapahtui kuuman/kuivan viimekesän jälkeen? Eläimiä jouduttiin lopettamaan rehupulan vuoksi. Ulkomailta ostettavan viljan hinta oli liian kallis. Kuinka monta maataloustuottajaa Suomessa enää jatkaa ensi vuonna? 5vuoden? 10v. päästä? Kuinka suuren osuuden kotimainen ruoan tuotanto kattaa suomalaisten tarpeesta, entä ulkomailta tuotu? Kuinka paljon maatalousyrittäjät välillisesti työllistävät, elintarvike, kuljetus jne.? Kateus.... ja tyhmyys.. vie tuhkatkin pesästä.....ja leivän omastakin suusta.
0Äänestä
kfwe
ei-ihan-simppeliä kirjoitti:

Kannattamaton vero ja velkarahoilla harjoitettu tuotanto joutaa lopettaa. Näin se vaan menee. Kokoomuslainen jauhaa taas kateusmantraansa. Karhinen oikeassa selvityksessään.
0Äänestä
sitikkavitponen
kfwe kirjoitti:
Kannattamaton vero ja velkarahoilla harjoitettu tuotanto joutaa lopettaa. Näin se vaan menee. Kokoomuslainen jauhaa taas kateusmantraansa. Karhinen oikeassa selvityksessään.
Lopetetaan ulkomaisen ruuan tunti niin säästyy kaksi miljaardia. Leikataan myös kaltaistesi valittajien palkka ja eläketulot viidenteen osaan koska tulet toimeen muutenkin.

Karhisen selvitys ei lähtenyt alusta eli koko maataloussektorin olemassaolon tarkotuksesta. Mikä on tarkkaan ottaen syy, että käytämme miljardeja sektorin olemassaolon varmistamiseen?
Kun maksamme noin 2,7 miljardia maataloustukia (ml. maanviljelijöiden eläkketuki), niin tuolle tuelle pitäisi olla joku määritelty ja mitattava tavoite. Nyt ei ole. Kun maataloustuelle olisi tavoite, niin tuen tasoa ja kohdistumista voisi arvioida järkiperäisesti. Nyt ei voi. Maksamme maataloudelle subventioita miljardeja, kun tapana on ollut maksaa miljardeja ja jotta voisimme jatkossakin maksaa miljardeja.
Julkisuudessa maataloustuen tavoitteeksi (kunnolla perustelematta) heitellään huoltovarmuutta, aluepolitiikkaa (pidetään koko Suomi asuttuna), maanviljelijöiden toimeentulotukea ja työllisyyttä. Maataloustuki ei kuitenkaan palvele tehokkaasti mitään näistä tavoitteista. Miksi siis maksamme?
Tuella voisi olla tavoitteena myös rakennemuutos eli tukea maatalouden kannattavuuden paranemista, mutta siinä tuki on ainakin kiistatta epäonnistunut. Suomen maataloustuet ovat maatalouden tuottamaan lisäarvoon verrattuna yli kaksi kertaa korkeammat kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomen maatalous lienee maailman tehottomin.
0Äänestä
tukivihko
Suomi maksaa Ruotsille, Hollannille, Saksalle ja Ranskalle maataloustukea. Kyllähän sillä voi ruotsalainen pullistella .
Sinkin voit tuoda ne evääsi sieltä Somaliasta kun siellä ei ole tukea.

Ainoa tapa jolla me maksamme maataloustukea Ruotsille tai muille EU:n nettomaksajille on se, että dumppaamme ruotsiin osittain suomalaisen veronmaksajien maksamia jugurtteja, broilereita, kuminaa jne.
0Äänestä
dhdwe
tukivihko kirjoitti:
Suomi maksaa Ruotsille, Hollannille, Saksalle ja Ranskalle maataloustukea. Kyllähän sillä voi ruotsalainen pullistella .
Sinkin voit tuoda ne evääsi sieltä Somaliasta kun siellä ei ole tukea.
Älä valehtele.
0Äänestä
dkfgeeo
Kilgore.Trout kirjoitti:
Ainoa tapa jolla me maksamme maataloustukea Ruotsille tai muille EU:n nettomaksajille on se, että dumppaamme ruotsiin osittain suomalaisen veronmaksajien maksamia jugurtteja, broilereita, kuminaa jne.
Mistähän jätteistä ne aivonne on kerätty ? Vastaus myös allaolevalle !
Yksinkertaistetaan hieman, kansantajuinen vertailu oli jo pari sitten netissä. Siinä kerrottiin kun suomen maatalous tuotti 1 euron niin sitä on silloin tuettu 1,8 eurolla. Tanska oli seuraavana ja vertailuluvut olivat 1 e tuotto ja 0,9 e tuettu. Aika paljon eroa? Suomessa on se vielä ihmeellistä että maataloustukea saavat myös ammattikoulut, pienet sähköliikkeet, paikalliset pienyrittäjät (ei maatila) ja niin edelleen. Että joka paikkaan sitä menee. Ja sittenhän on vielä maatiloilla kaikki olosuhdekorvaukset, viljan ja juureskasvien hintojen korotukset jne,. Satokorvauksetkin on mukamas lopetettu mutta ne on vain muutettu toisen nimiseksi. Ja sitten täytyy ottaa huomioon myös metsät jotka kuuluvat niinkuin myöskin mahtavien tukien ja veronpalautusten joukkoon. Nämä kun vielä lasketaan yhteen niin huh huh. Ja maa- ja metsätalous on saman ministeriön juttuja?
"Suomen maataloustuet olivat jälleen kerran ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat suhteessa sektorin tuottamaan arvonlisään. Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin tukia lähes kaksi euroa"
0Äänestä
xif
Kilgore.Trout kirjoitti:
Suomi on aivan omaa luokkaansa maatalouden tehottomuudessa. Luonnonolosuhteet selittävät tämän vain osittain, koska Norjan, Ruotsin tai Viron.

Esimerkiksi Ranskan Champangessa viiden hehtaarin viinitilalla voi hyvinkin elää. Ranskassa jokaista maatalouden tuottamaa euron lisäarvoa kohti maksetaan 25 senttiä maataloustukea. Suomessa tuki on yli 1,8 euroa jokaista maatlouden tuottamaa euron lisäarvoa kohti.
Selkosuomella tämä tuet / lisäarvo vertailu tarkoittaa, että Suomen maataloustuotanto köyhdyttää Suomea, kun taas Ranskan maatalous kasvattaa (maksetusta tuesta huolimatta) Ranskan brutttokansantuotetta.
0Äänestä
otjfx

Kiitos tiedosta.
0Äänestä
Jokalähtöön

Ranska saa tukea 10 miljardia euroa vuodessa. Suomi 800 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikenlaisilla tekaistuilla tilastoilla voidaan tarvittaessa höynäyttää ihmisiä.

Suomen tuet ovat 2,7 miljardia mukaanlukien suora tuki valtion budjetista, EU:n kautta kiertävä tuki ja valtion (lue: veronmaksajien) tuki ns. maatalousyrittäjien eläkejärjestelmään.
Ranskassa asukkaita on 67 miljoonaa ja tuki 10 miljardia (väitteesi mukaan - en tarkistanut) Suomessa asukkaista on 5 miljoonaa ja tuki 3 miljardia.
0Äänestä
kebdr
Jokalähtöön kirjoitti:
Ranska saa tukea 10 miljardia euroa vuodessa. Suomi 800 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikenlaisilla tekaistuilla tilastoilla voidaan tarvittaessa höynäyttää ihmisiä.
Suomen maataloustuet ovat 4 miljardia euroa vuodessa mukaanlukien kansalliset tuet ja EU tuet jotka nekin maksaa suomalainen veronmaksaja eli raha vain kierrätetään Brysselin kautta.
0Äänestä
Kikkaillaanvaan
Kilgore.Trout kirjoitti:
Suomen tuet ovat 2,7 miljardia mukaanlukien suora tuki valtion budjetista, EU:n kautta kiertävä tuki ja valtion (lue: veronmaksajien) tuki ns. maatalousyrittäjien eläkejärjestelmään.
Ranskassa asukkaita on 67 miljoonaa ja tuki 10 miljardia (väitteesi mukaan - en tarkistanut) Suomessa asukkaista on 5 miljoonaa ja tuki 3 miljardia.
Kansallinen maataloustuki viljelijälle oli 2018 325 miljoonaa euroa.
0Äänestä
ihdb
Kikkaillaanvaan kirjoitti:
Kansallinen maataloustuki viljelijälle oli 2018 325 miljoonaa euroa.
Kansallinen maataloustuki viljelijälle oli 2018 325 miljoonaa euroa.
Valehtelet kuin MTK.
Me veronmaksajat maksamme vuosittain pelkästään ns. "maatalousyrittäjien" eläkkeistä 720 miljoonaa. Te kun saatte tukiaisten nostamisesta myös eläkettä, mutta ette tietenkään maksa eläkemaksuja omasta yritystulostanne kuiten oikeat yrittäjät, vaan siinäkin veronmaksajien on tultava apuun.
Ja jotta suomalainen tukiaishimmeli saavuttaisi korkeimman absurdin ulottuvuutensa, niin kun "maatalousyrittäjä" lopettaa veromaksajien kustantamien tukien nostamisen ja siirtyy veronmaksajien kustantamalle eläkkeelle hän tässä välissä nostaa erillistä (veronmaksajien kustantamaa) luopumistukea, sillä ei kai nyt ilman erillistä tukea voi siirtyä yhden tuen varasta toisen tuen varaan.
Suomi on rikas maa kun tähän kaikkeen askarteluun on varaa.
0Äänestä
Ehkänäin
ihdb kirjoitti:
Valetta.
Eu suora tuki 524 miljoonaa euroa yhteensä 849 miljoonaa euroa. Ranska 10 miljardia euroa. Propakandaosastot vauhdissa.
0Äänestä
jhdy
Ehkänäin kirjoitti:

Yhteensä vuosittaiset maataloustuet 4 miljardia euroa vuodessa. Fakta.
0Äänestä
mihc

Hyvä kommentti.
0Äänestä
wijf

Eläkemaksu on osa heidän palkkaansa joten turha persun kitistä.
0Äänestä
väärinyritetty
Ehkänäin kirjoitti:
Eu suora tuki 524 miljoonaa euroa yhteensä 849 miljoonaa euroa. Ranska 10 miljardia euroa. Propakandaosastot vauhdissa.
Eu -Komission päätökset voit tilata Suomen Eduskunnasta ja saat ne sähköisenä idiootti. Esko Seppänen on vielä vasemmistolainen, jonka kirjoittamia suurin osa puheenvuoroista on.
Tuliko turpaan niin, että alkoi vituttaa kun vasemmistovalheitten tilalle tuleekin totuutta.
0Äänestä
Anonyymi
xpkgy kirjoitti:
Suomessa on liikaa maataloustuilla tekohengitettäviä kannattamattomia tiloja.
Euroopassa suurin osa tiloista on pientiloja. Millä ne sitten kannattaa ? Jokin tässä ei nyt täsmää.
0Äänestä
ioyd
Sivutoimiviljelijöiltä tuet pois eli maksakoon harrastuksensa itse. Tukea vain päätoimisille villjelijöille mutta kohtuudella eikä kuten nykyään ylettömästi.
0Äänestä
Eivoirajoittaa
Jos asuu tilalla ei muuta työtä ole mahdollista kieltää. Isoja tukia ollaan leikkaamassa eu ssa.
0Äänestä
dkjndo
Eivoirajoittaa kirjoitti:
Jos asuu tilalla ei muuta työtä ole mahdollista kieltää. Isoja tukia ollaan leikkaamassa eu ssa.
Sivutoimisten tuet voidaan poistaa koska heillä jokin muu ammatti josta saavat pääasiallisen elnatonsa.

Miljardööri Antti Herlin kuittaa n. 400.000e maataloustuet vuodessa ja hän kutsuu itse pihvikarjan kasvattamistaan "harrastukseksi".
Pieneläkeläinen maksaa ruaastaan Euroopan korkeinta arvonlisäveroa Antin harrastuksen kustantamiseksi. We call this "reilu meininki"!
0Äänestä
sebaraattori

Antti maksaa tukensa itse. Herliinillä on töissä 57000 ja jos japanilainen Toshiba otetaan mukaan niin 100 000. Sinä et pysty muutakuin lykkäämään paskaa.
0Äänestä
ifhz
sebaraattori kirjoitti:
Antti maksaa tukensa itse. Herliinillä on töissä 57000 ja jos japanilainen Toshiba otetaan mukaan niin 100 000. Sinä et pysty muutakuin lykkäämään paskaa.
Tuskin maksaa koska verosuunnittelee.
0Äänestä
paskantursketta
ifhz kirjoitti:
Tuskin maksaa koska verosuunnittelee.
Ja sinä olet niin saamaton, että et osaa edes veroilmoitusta tehdä
0Äänestä
Näinmenee
Paljon paperia ja kova kiire. Vanha pankinjohtajan ohje huijarin tunnistamiseksi.
0Äänestä
JoutomiehenApumies
Teettihän J.Katainen kaverillaan Himasella. Tulevaisuustutkimuksen..Maksoi ( siis veronmaksajat ) jotakin 700 000 € Iso pino paperia,hienoa textiä,josta ei kukaan ottanut selvää,mitä siinä kerrottiin. Tekeekö Karvinen saman pöpilän pyynnöstä.
0Äänestä
ithz
Himanen ei liity Karviseen mitenkään.
0Äänestä
Roskakoriin
ithz kirjoitti:
Himanen ei liity Karviseen mitenkään.
Yhtä toteuttamiskelpoisia estyksiä.
0Äänestä
dkrne
Roskakoriin kirjoitti:
Yhtä toteuttamiskelpoisia estyksiä.
Karvisen esitys on toetuttamiskelpoinen.
0Äänestä
Itänaapurintyyli
dkrne kirjoitti:
Karvisen esitys on toetuttamiskelpoinen.
Meinaat siis lopettaa yli puolet tiloista ja siirtää ne isoille.
0Äänestä
Väärintehty
Suomen tilat eroavat muun eu n tiloista sillä että täällä on paljon tiloja joissa on metsää. Tilojen kohdalla vertailu pitäisi tehdä siten että myös metsätulo otettaisiin huomioon niin päästäisiin lähelle totuutta.
0Äänestä
Tulostasyntyy
Haukutte väärää puuta. Ei ole viljelijän vika jos on tehty systeemi jossa tuet saa vaikka satoa ei korjaa. Ei ole ihme ettei eurolle synny lisäarvoa. Tämä vääristää ”keskiarvoa” ja paljon. Jos tukia tarkastellaan vain tämän porukan osalta joka satoa korjaa ei asia näytä ollenkaan pahalta.
0Äänestä
jvfhy
Systeemi muutettava siten että maataloustukia ei enää makseta tolkuttomasti vero ja velkarahoistamme kuten nykyään.
0Äänestä
Moniaasioita
jvfhy kirjoitti:
Systeemi muutettava siten että maataloustukia ei enää makseta tolkuttomasti vero ja velkarahoistamme kuten nykyään.
Täällä on ihan muut asiat joista maksetaan tolkuttomasti. Mietippä.
0Äänestä
Yksasia
Moniaasioita kirjoitti:
Täällä on ihan muut asiat joista maksetaan tolkuttomasti. Mietippä.
Maahanmuutto nielee yli miljardi euroa mikä on enemmän kuin viljelijän suorat tuet.
0Äänestä
krinx
Yksasia kirjoitti:
Maahanmuutto nielee yli miljardi euroa mikä on enemmän kuin viljelijän suorat tuet.
Molemmista leikattava eli sekä maataloustuista että mamutuskuluista.
0Äänestä
Isojatukia
krinx kirjoitti:
Molemmista leikattava eli sekä maataloustuista että mamutuskuluista.
Maataloustukia on jo leikattu ja nyt ollaan lisää leikkaamassa.
0Äänestä
qoif
Isojatukia kirjoitti:
Maataloustukia on jo leikattu ja nyt ollaan lisää leikkaamassa.
Ei ole leikattuvaan kepu Sipilän hallitus on lisännyt maataloustukia tällä vaalikaudella eli älä valehtele.
0Äänestä
Envalehtele
qoif kirjoitti:
Ei ole leikattuvaan kepu Sipilän hallitus on lisännyt maataloustukia tällä vaalikaudella eli älä valehtele.
Ilmastonmuutoksen vuoksi pari viime vuotta on ollut sellaisia että satoa ei ole paljoa saatu. Jos saadaankin kauppa ei siitä mitään maksa. Viljelijän tulot täällä jäävät pieneksi. Ei voi verrata muihin.
0Äänestä
djuz
Tuli sato tai kato veronmaksajat maksavat laskun.
0Äänestä
sikstussentän
djuz kirjoitti:
Tuli sato tai kato veronmaksajat maksavat laskun.
Katokorvauksia ei makseta niihin pitää olla tiloilla vakuutus.
0Äänestä
Kato.Oli.Suuri.Puhallus
Paitsi, että "kadosta" huolimatta viime kesän viljasadon euroissa mitattu arvo ei laskenut lainkaan. Mutta 90 miljoonaa lisätukea maatalouteen pumpattiin tästä huolimatta, koska Kepu on pääministeripuolue.

Kolme prosenttia leivän hinnasta menee viljelijälle. Voisikohan tätä nostaa hiukan niin saataisiin tiloista kannattavia ?
0Äänestä
asumistuki.pois
Tuli Riku tai Jarkko niin ay-demarit vievät vuokralaisten rahat.
0Äänestä
rfhjre
Ei kepu ja kokoomuslaiset vuokra-asuntojen omistajat halua luopua asumistuista koska silloin vuokrat laskisivat. Kepulla on vuokra-asuntofirma Nuorisosäätiö joka ei maksa veroja koska säätiöt ovat Suomessa verovapaita. Kokoomuksella vuokra-asuntofitrma Sato ja Suomen ruotsinkielisellä rahalla omat säästiömuotoiset vuokra-asuntobineksensä.
0Äänestä
Tosiiso
rfhjre kirjoitti:

Äläppä unohda ay liikkee Kojamoa listalta.
0Äänestä
jdbdu
Tosiiso kirjoitti:
Äläppä unohda ay liikkee Kojamoa listalta.
Itsehän jo sen mainitsit edellä joten turha enää toistaa.
0Äänestä
Tarkoitushakuista
Aina kun muutoksia maatalouteen on tulossa kuten nyt eu ssa kaikki kynnelle kykenevät tunkevat astialle.
0Äänestä
ufrud
Karhisen selvitys hyvä pohja maatalousreformille.
0Äänestä
Jakarvisella
Niinhän se leppä ja sipilä yrittää väittää. Oliskohan sillä lepällä omaa etuakin pelissä?
0Äänestä
fuhx
Jakarvisella kirjoitti:
Niinhän se leppä ja sipilä yrittää väittää. Oliskohan sillä lepällä omaa etuakin pelissä?
Karhisen selvitys antaa pohjan seuraavalla vaalikaudella toteutettavalla maatalousreformille.
0Äänestä
Anonyymi
Kyllä.
0Äänestä
Anonyymi
Taitaisiin kepu kuopata lopullisesti mikäli leppä sen toteuttaa. Nykyisinkin alle puolet viljelijöistä äänestää kepua. Persut vie potin.
0Äänestä
Anonyymi
Linkki väitteeseesi, muutoin mutua.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Tässä linkki Karhisen selvitykseen.
https://valtioneuvosto.fi/documents/1410837/12122311/Reijo Karhisen tiedote 7.2.2019/5e7f7484-232c-777e-0c54-d9525d3e2a19/Reijo Karhisen tiedote 7.2.2019.pdf
Hyvä pohja maatalousreformille.
Voi jumankauta , oikein urbaanikepupankkiirin viikate heilumassa - tuohan juuri on pahinta myrkkyä maaseudulle ja tappaisi tuhansia pientiloja.
Kyllä on pien - ja perheviljelmiä kohtaan kepupankkiirilla kova viha , sen huomaa, perkele.
Tuet pitäisi poistaa päinvastoin suurilta tiloilta tietenkin.
Enpä ikinä kepua äänest en kä tosin olekaan
Vihoviimeinen myrkkyresepti Karhiselta!!
Suomessa on nykyisellään liikaa maatlaoustuilla tekohengitettäviä kannattamattomia tiloja.
Niin kapitalismissa vain rahaa tekeviä voi tukea,mutta voihan köyhät viljellä silti ruuat itselleen ilman tukia,eihän sitä mikään estä,yhteiskunta ei vain tue heitä.
Kapitalismissa rahaa on vain tultava ,halusi tai ei ,muuten koko juttu kannattaa jättää tekemättä.
Tästä on hyvä jatkaa.
Kaikkein tärkeinä on maksaa maatalostuet tuotannon arvoon situouttamalla. Eli mitä laadukkaampaa ja mitä enemmän saat rahaa myynnistä sitä enemmän myös saat tukea. Jokainen varmasti nyt ymmärtää mikä mättää maataloudessamme tällä hetkellä - pellon pinta- alan mukaan maksetut tuet!
Kyllä.
Juuri näin. Vain sillä tavalla voimme pelastaa vieljelijöitten ammatin myös tulevaisuudelle.
Liikaa kannattamattomia maataloustuilla tekohengitettäviä tiloja Suomessa totesi Karhinenkin selvityksessään aivan oikein.
Siis tuet lopetetaan niiltä, jotka sitä tarvitsee ja annetaan heille jotka pärjää muutenkin?!
Jep, samalla perusteella voidaan lopettaa kaikki sosiaalituet. Jos et pärjää omillasi, tee jotain muuta tai muuta muualle. Kaupunkiin, sinne ne muutkin muuttaa.
Niin ne isot tilat, suurimman osan tuesta saaneet, myyvät sen tuotantonsa ulkomaille.
Pitäisi hiukan enemmän miettiä, mistä se ruoka tulee ja entä jos sitä ei enää tule?
Mitä ne tilat oikein tuottaa?
Mitä maksaa, kun kasvihuoneella vuoden ympäri tuotetut vihannekset, kukat ym. loppuu Suomessa ja tuodaan ulkomailta? Entä, kun ulkomailta ei saada enää ostettua viljaa/ ruokaa isoonkaan hätään? (ilmaston muuttuessa vielä pahemmaksi/kuumemmaksi kuin viime kesä) Kaivellaanko niitä toukkia ja matoja ravinnoksemme?
Käy niinkuin vihreiden vuosikausien ydinvoiman vastustamiselle, nyt sen sähköntuotanto kelpaakin. Entä, jos he olisivat saaneet estettyä ydinvoimalat? Hiiltä ja kaasua Venäjältä (tuodaan vieläkin)...ja halpa,siis todella halpa :DD ulkomainen sähköntuonti, olis käytössä.
Suomessa ei ole kriisin varalle minkäänlaista ruoan varmuusvarastoa.
Mitä tapahtui kuuman/kuivan viimekesän jälkeen? Eläimiä jouduttiin lopettamaan rehupulan vuoksi. Ulkomailta ostettavan viljan hinta oli liian kallis.
Kuinka monta maataloustuottajaa Suomessa enää jatkaa ensi vuonna? 5vuoden? 10v. päästä?
Kuinka suuren osuuden kotimainen ruoan tuotanto kattaa suomalaisten tarpeesta, entä ulkomailta tuotu?
Kuinka paljon maatalousyrittäjät välillisesti työllistävät, elintarvike, kuljetus jne.?
Kateus.... ja tyhmyys.. vie tuhkatkin pesästä.....ja leivän omastakin suusta.
Kannattamaton vero ja velkarahoilla harjoitettu tuotanto joutaa lopettaa. Näin se vaan menee. Kokoomuslainen jauhaa taas kateusmantraansa. Karhinen oikeassa selvityksessään.
Lopetetaan ulkomaisen ruuan tunti niin säästyy kaksi miljaardia. Leikataan myös kaltaistesi valittajien palkka ja eläketulot viidenteen osaan koska tulet toimeen muutenkin.
Jos+maataloustuen+tarkoitus+on+se,+että+sillä+turvattaisiin+kotimaisen+ruuan+tuotanto,+niin+ne+kannattaisi+maksaa+niille+jotka+tuottavat+suomalaista+ruokaa.+Puolet+tiloista+tuottaa+95%+tuotannosta.+Se+toinen+puolisko+on+kuluerä,+jolla+ei+ole+käytännön+merkitystä+suomalaiseen+ruuantuotantoon.
https://www.verkkouutiset.fi/puolet-maatiloista-tuottaa-95-prosenttia-tuotannosta/
Maataloustuilla+ei+ole+saatu+aikaan+huoltovarmuutta.+Maataloustuotanto+on+tuontiriippuvaista,+joten+se+takaa+meille+huoltovarmuuden+vain+tilanteessa+jossa+öljyä,+sähköä,+kemikaaleja,+Johd-Deerin+varaosia+yms+saataisiin+tuotua+ongelmatta,+mutta+jostain+syystä+ruokaa+ei.++Suomen+kuvalehti+ainoinaan+tutki+asiaa:
”Jos+tarkastellaan+vain+tuotantomääriä,+olemme+keskimäärin+omavaraisia.+Mutta+jos+otetaan+huomioon+koko+tuotantoprosessi,+emme+todellakaan+ole+omavaraisia.+Maatalous+on+monelta+osin+täysin+riippuvainen+ulkomaan+tuonnista.”
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/omavaraisuus-outo-perustelu-maataloustuelle-suomalaisten-ruoka-taysin-riippuvainen-tuonnista/
Tuotantoeläinten+teurastuksiin+viime+kesän+aiehuttaman+rehupulan+takia+uskon,+kun+Suomesta+ei+tarvitse+enää+dumpata+maitojauhetta+ja+juustoja+veronmaksajien+piikkiin+pilkkahinnalla+maailmanmarkkinoille.
Eu on kieltänyt tuotantoon sidotut tuet. Sallii vain pinta-alan mukaan maksettavat tuet. Revi siitä!
ahneuden perikuva ja emäsika. hyi helvetti.
Kuka?
Minä. Olen tukiaisia nostava maajussi.
no tuo ex-pankkiiri. ketkujen ketku.
Karhisen selvitys ei lähtenyt alusta eli koko maataloussektorin olemassaolon tarkotuksesta. Mikä on tarkkaan ottaen syy, että käytämme miljardeja sektorin olemassaolon varmistamiseen?
Kun maksamme noin 2,7 miljardia maataloustukia (ml. maanviljelijöiden eläkketuki), niin tuolle tuelle pitäisi olla joku määritelty ja mitattava tavoite. Nyt ei ole. Kun maataloustuelle olisi tavoite, niin tuen tasoa ja kohdistumista voisi arvioida järkiperäisesti. Nyt ei voi. Maksamme maataloudelle subventioita miljardeja, kun tapana on ollut maksaa miljardeja ja jotta voisimme jatkossakin maksaa miljardeja.
Julkisuudessa maataloustuen tavoitteeksi (kunnolla perustelematta) heitellään huoltovarmuutta, aluepolitiikkaa (pidetään koko Suomi asuttuna), maanviljelijöiden toimeentulotukea ja työllisyyttä. Maataloustuki ei kuitenkaan palvele tehokkaasti mitään näistä tavoitteista. Miksi siis maksamme?
Tuella voisi olla tavoitteena myös rakennemuutos eli tukea maatalouden kannattavuuden paranemista, mutta siinä tuki on ainakin kiistatta epäonnistunut. Suomen maataloustuet ovat maatalouden tuottamaan lisäarvoon verrattuna yli kaksi kertaa korkeammat kuin esimerkiksi Ruotsissa. Suomen maatalous lienee maailman tehottomin.
Suomi maksaa Ruotsille, Hollannille, Saksalle ja Ranskalle maataloustukea. Kyllähän sillä voi ruotsalainen pullistella .
Sinkin voit tuoda ne evääsi sieltä Somaliasta kun siellä ei ole tukea.
Ainoa tapa jolla me maksamme maataloustukea Ruotsille tai muille EU:n nettomaksajille on se, että dumppaamme ruotsiin osittain suomalaisen veronmaksajien maksamia jugurtteja, broilereita, kuminaa jne.
Älä valehtele.
Mistähän jätteistä ne aivonne on kerätty ? Vastaus myös allaolevalle !
http://eskoseppanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/116071-eu-jasenmaksuja-muiden-puolesta-24-miljardia
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2873200-suomi-maksanut-englannin-puolesta-eulle-17-miljardia-euroa
Lisätäänpä tämäkin !
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/kova-vaite-jyrki-katainen-ajoi-omaa-etuaan-eu-neuvottelijana/?shared=309163-d5bc6014-500
Yksinkertaistetaan hieman, kansantajuinen vertailu oli jo pari sitten netissä. Siinä kerrottiin kun suomen maatalous tuotti 1 euron niin sitä on silloin tuettu 1,8 eurolla. Tanska oli seuraavana ja vertailuluvut olivat 1 e tuotto ja 0,9 e tuettu.
Aika paljon eroa?
Suomessa on se vielä ihmeellistä että maataloustukea saavat myös ammattikoulut, pienet sähköliikkeet, paikalliset pienyrittäjät (ei maatila) ja niin edelleen. Että joka paikkaan sitä menee.
Ja sittenhän on vielä maatiloilla kaikki olosuhdekorvaukset, viljan ja juureskasvien hintojen korotukset jne,. Satokorvauksetkin on mukamas lopetettu mutta ne on vain muutettu toisen nimiseksi. Ja sitten täytyy ottaa huomioon myös metsät jotka kuuluvat niinkuin myöskin mahtavien tukien ja veronpalautusten joukkoon.
Nämä kun vielä lasketaan yhteen niin huh huh. Ja maa- ja metsätalous on saman ministeriön juttuja?
Suomi on aivan omaa luokkaansa maatalouden tehottomuudessa. Luonnonolosuhteet selittävät tämän vain osittain, koska Norjan, Ruotsin tai Viron.
https://www.uusisuomi.fi/raha/215466-suomi-erottuu-rajusti-eun-maataloustuissa-maanviljelijalla-oikeus-harjoittaa
"Suomen maataloustuet olivat jälleen kerran ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat suhteessa sektorin tuottamaan arvonlisään. Jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden maksettiin tukia lähes kaksi euroa"
Kiitos linkistä.
Eu+ssa+65+%+tiloista+on+alle+5+ha.+Suomessa+alle+5+ha+tilat+ei+saa+tukea+lainkaan.+Eu+ssa+pitäisi+noudattaa+Suomen+menettelyä+tai+päinvastoin.
Aikaisemmin+rajana+oli+täällä+3+ha+jota+on+siis+jo+nostettu.+Nyt+haetaan+jatkoa+pienten+tilojen+eliminoimiseksi+kokonaan.+Karvisen+paperissa+ehdotettiin+myös+ylärajaa+pellon+vuokrahinnaksi.+Eli+ensin+lopetetaan+pikkutilat+ja+sitten+pakotetaan+vuokraamaan+pellot+alihintaan.+Menikö+tässä+jotain+väärin+?
Suomessa on liikaa maataloustuilla tekohengitettäviä kannattamattomia tiloja.
Velkarahalla pyöritettyjä tiloja. Isoja ja pieniä. Verottajaakin vähän vieroksutaan ja toimitaan sen mukaisesti. Pienikin voi olla kannattava.
Esimerkiksi Ranskan Champangessa viiden hehtaarin viinitilalla voi hyvinkin elää. Ranskassa jokaista maatalouden tuottamaa euron lisäarvoa kohti maksetaan 25 senttiä maataloustukea. Suomessa tuki on yli 1,8 euroa jokaista maatlouden tuottamaa euron lisäarvoa kohti.
Selkosuomella tämä tuet / lisäarvo vertailu tarkoittaa, että Suomen maataloustuotanto köyhdyttää Suomea, kun taas Ranskan maatalous kasvattaa (maksetusta tuesta huolimatta) Ranskan brutttokansantuotetta.
Kiitos tiedosta.
Ranska saa tukea 10 miljardia euroa vuodessa. Suomi 800 miljoonaa euroa vuodessa. Kaikenlaisilla tekaistuilla tilastoilla voidaan tarvittaessa höynäyttää ihmisiä.
Suomen tuet ovat 2,7 miljardia mukaanlukien suora tuki valtion budjetista, EU:n kautta kiertävä tuki ja valtion (lue: veronmaksajien) tuki ns. maatalousyrittäjien eläkejärjestelmään.
Ranskassa asukkaita on 67 miljoonaa ja tuki 10 miljardia (väitteesi mukaan - en tarkistanut)
Suomessa asukkaista on 5 miljoonaa ja tuki 3 miljardia.
Suomen maataloustuet ovat 4 miljardia euroa vuodessa mukaanlukien kansalliset tuet ja EU tuet jotka nekin maksaa suomalainen veronmaksaja eli raha vain kierrätetään Brysselin kautta.
Kansallinen maataloustuki viljelijälle oli 2018 325 miljoonaa euroa.
Valetta.
Valehtelet kuin MTK.
Me veronmaksajat maksamme vuosittain pelkästään ns. "maatalousyrittäjien" eläkkeistä 720 miljoonaa. Te kun saatte tukiaisten nostamisesta myös eläkettä, mutta ette tietenkään maksa eläkemaksuja omasta yritystulostanne kuiten oikeat yrittäjät, vaan siinäkin veronmaksajien on tultava apuun.
Ja jotta suomalainen tukiaishimmeli saavuttaisi korkeimman absurdin ulottuvuutensa, niin kun "maatalousyrittäjä" lopettaa veromaksajien kustantamien tukien nostamisen ja siirtyy veronmaksajien kustantamalle eläkkeelle hän tässä välissä nostaa erillistä (veronmaksajien kustantamaa) luopumistukea, sillä ei kai nyt ilman erillistä tukea voi siirtyä yhden tuen varasta toisen tuen varaan.
Suomi on rikas maa kun tähän kaikkeen askarteluun on varaa.
Eu suora tuki 524 miljoonaa euroa yhteensä 849 miljoonaa euroa.
Ranska 10 miljardia euroa. Propakandaosastot vauhdissa.
Yhteensä vuosittaiset maataloustuet 4 miljardia euroa vuodessa. Fakta.
Hyvä kommentti.
Veronmaksajat+kustantavat+77%+maanomistajien+eläkkeistä.
Kyllä. Ja miljoonissa tuo on 720 miljoonaa. Joka vuosi.
Ja+100+%+valtion+ja+kuntien+työntekijöiden+eläkkeistä.
Eläkemaksu on osa heidän palkkaansa joten turha persun kitistä.
Eu -Komission päätökset voit tilata Suomen Eduskunnasta ja saat ne sähköisenä idiootti. Esko Seppänen on vielä vasemmistolainen, jonka kirjoittamia suurin osa puheenvuoroista on.
Tuliko turpaan niin, että alkoi vituttaa kun vasemmistovalheitten tilalle tuleekin totuutta.
Euroopassa suurin osa tiloista on pientiloja. Millä ne sitten kannattaa ? Jokin tässä ei nyt täsmää.
Sivutoimiviljelijöiltä tuet pois eli maksakoon harrastuksensa itse. Tukea vain päätoimisille villjelijöille mutta kohtuudella eikä kuten nykyään ylettömästi.
Jos asuu tilalla ei muuta työtä ole mahdollista kieltää. Isoja tukia ollaan leikkaamassa eu ssa.
Sivutoimisten tuet voidaan poistaa koska heillä jokin muu ammatti josta saavat pääasiallisen elnatonsa.
Miljardööri Antti Herlin kuittaa n. 400.000e maataloustuet vuodessa ja hän kutsuu itse pihvikarjan kasvattamistaan "harrastukseksi".
Pieneläkeläinen maksaa ruaastaan Euroopan korkeinta arvonlisäveroa Antin harrastuksen kustantamiseksi. We call this "reilu meininki"!
Antti maksaa tukensa itse. Herliinillä on töissä 57000 ja jos japanilainen Toshiba otetaan mukaan niin 100 000. Sinä et pysty muutakuin lykkäämään paskaa.
Tuskin maksaa koska verosuunnittelee.
Ja sinä olet niin saamaton, että et osaa edes veroilmoitusta tehdä
Paljon paperia ja kova kiire. Vanha pankinjohtajan ohje huijarin tunnistamiseksi.
Teettihän J.Katainen kaverillaan Himasella.
Tulevaisuustutkimuksen..Maksoi ( siis veronmaksajat ) jotakin 700 000 €
Iso pino paperia,hienoa textiä,josta ei kukaan ottanut selvää,mitä siinä kerrottiin.
Tekeekö Karvinen saman pöpilän pyynnöstä.
Himanen ei liity Karviseen mitenkään.
Yhtä toteuttamiskelpoisia estyksiä.
Karvisen esitys on toetuttamiskelpoinen.
Meinaat siis lopettaa yli puolet tiloista ja siirtää ne isoille.
Suomen tilat eroavat muun eu n tiloista sillä että täällä on paljon tiloja joissa on metsää. Tilojen kohdalla vertailu pitäisi tehdä siten että myös metsätulo otettaisiin huomioon niin päästäisiin lähelle totuutta.
Haukutte väärää puuta. Ei ole viljelijän vika jos on tehty systeemi jossa tuet saa vaikka satoa ei korjaa. Ei ole ihme ettei eurolle synny lisäarvoa. Tämä vääristää ”keskiarvoa” ja paljon. Jos tukia tarkastellaan vain tämän porukan osalta joka satoa korjaa ei asia näytä ollenkaan pahalta.
Systeemi muutettava siten että maataloustukia ei enää makseta tolkuttomasti vero ja velkarahoistamme kuten nykyään.
Täällä on ihan muut asiat joista maksetaan tolkuttomasti. Mietippä.
Maahanmuutto nielee yli miljardi euroa mikä on enemmän kuin viljelijän suorat tuet.
Molemmista leikattava eli sekä maataloustuista että mamutuskuluista.
Maataloustukia on jo leikattu ja nyt ollaan lisää leikkaamassa.
Ei ole leikattuvaan kepu Sipilän hallitus on lisännyt maataloustukia tällä vaalikaudella eli älä valehtele.
Etelä+Suomen+kansallisia+tukia+leikattiin+esim+viime+vuonna+8%.
Linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.
Ilmastonmuutoksen vuoksi pari viime vuotta on ollut sellaisia että satoa ei ole paljoa saatu. Jos saadaankin kauppa ei siitä mitään maksa.
Viljelijän tulot täällä jäävät pieneksi. Ei voi verrata muihin.
Tuli sato tai kato veronmaksajat maksavat laskun.
Katokorvauksia ei makseta niihin pitää olla tiloilla vakuutus.
Paitsi, että "kadosta" huolimatta viime kesän viljasadon euroissa mitattu arvo ei laskenut lainkaan. Mutta 90 miljoonaa lisätukea maatalouteen pumpattiin tästä huolimatta, koska Kepu on pääministeripuolue.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005825056.html