Brexitin seuraus:Labor hajoaa!

Seitsemän Britannian työväenpuolueen kansanedustajaa ilmoitti maanantaina eronneensa puolueesta.

– Me edustamme maan eri osia, meillä on erilaiset taustat ja kuulumme eri sukupolviin. Mutta me jaamme kaikki yhteiset arvot, kertoi eron syistä kansanedustaja Luciana Berger.

– Tästä lähtien edustamme parlamentissa omaa itsenäistä ryhmäämme, sanoi Berger.

Toisen puolueesta eronneen kansanedustajan Chris Leslien mukaan äärivasemmisto on kaapannut työväenpuolueen. Leslie jopa sanoi, että olisi vastuutonta antaa Corbynin nousta maan pääministeriksi.

Corbyn on antanut runsaasti Britanniassa äärivasemmistolaisiksi katsottuja lausuntoja, mm kannattanut Maduroa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuollainan.
Vaikuttaa nimitäin siltä, että koko Britannia hajoaa.

Äänestä

Britannian työväenpuolue saattaa menettää lisää parlamenttiedustajia, jos puolueen johtaja Jeremy Corbyn ei ota jäsenten ongelmia tosissaan, brittimedia varoitti tiistaina.

Seitsemän oppositiopuolueen edustajaa ilmoitti maanantaina perustaneensa uuden, itsenäisen parlamenttiryhmän. Heidän mukaansa labourista on Corbynin johdolla tullut äärivasemmistolainen ja rasistinen puolue, jonka politiikka on aikansa elänyttä.

Kyseessä oli isoin loikkaus Britannian politiikassa liki 40 vuoteen. Corbyn sanoi olevansa pettynyt lähtijöiden päätökseen. Heti perään hän viittasi viime vuoden vaaleihin, joissa labour hänen johdollaan kasvatti kannatustaan.

Nimettömien puoluelähteiden mukaan lisää lähtöjä on luvassa. Eräs lähde kertoi skotlantilaiselle Herald-sanomalehdelle, että joukko edustajia kaavailee loikkaamista ensi viikon alussa, ennen kuin parlamentti seuraavan kerran käsittelee konservatiivipääministeri Theresa Mayn brexit-suunnitelmia.

– Ensi viikolla tulee lisää (lähtöjä) -- Vaikuttaa siltä, että kokonaismäärä olisi alustavasti noin tusina. Jos niin käy, olemme pahoissa vaikeuksissa, lähde sanoi.

Vanhat jakolinjat murtumassa?
Myös kaksi konservatiivipuolueen parlamenttiedustajaa harkitsee loikkaamista uuteen parlamenttiryhmään, koska edustajat ovat tyytymättömiä hallituksen brexit-politiikkaan, BBC kertoi.

Brittipolitiikan tuntijan mukaan brexit onkin sekoittanut perinteistä kahtiajakoa Britannian politiikassa.

– Brexit on nostanut esiin uuden ajattelutavan, jossa poliittiset jakolinjat menevätkin sen mukaan, minkälaista Eurooppa-suhdetta kannattaa, ja onko näkökulma kääntynyt ulos- vai sisäänpäin. Nyt perustetun uuden parlamenttiryhmän taustalla saattaa olla ajatus, että jollain aikavälillä (labourista ja konservatiiveista lähteneet) yrittäisivät yhdessä perustaa uuden puolueen, jonka linja ei olisi perinteisen konservatiivit-labour-jaottelun mukainen, kertoo poliittisen historian yliopistonlehtori Mika Suonpää Turun yliopistosta.

Äänestä

Britanniassa pääministeri Theresa Mayn konservatiivipuolue on menettänyt kolme parlamenttiedustajaa, kertovat brittimediat.

BBC:n mukaan edustajat kertovat jättävänsä konservatiivipuolueen, koska se on heidän mielestään siirtynyt poliittisesti liikaa oikealle.

Konservatiiviedustajat aikovat liittyä itsenäiseen parlamenttiryhmään, jonka perustivat alkuviikosta oppositiossa olevasta työväenpuolueesta eronneet kahdeksan parlamenttiedustajaa, BBC kertoo.

Mitähän vielä tuleekaan?

Ja May on hattu kädessä kerjäämässä EU:lta lievennyksiä erosopimukseen !

Onkohan oma ero edessä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taas-naurattaa kirjoitti:

Seitsemän Britannian työväenpuolueen kansanedustajaa ilmoitti maanantaina eronneensa puolueesta.

– Me edustamme maan eri osia, meillä on erilaiset taustat ja kuulumme eri sukupolviin. Mutta me jaamme kaikki yhteiset arvot, kertoi eron syistä kansanedustaja Luciana Berger.

– Tästä lähtien edustamme parlamentissa omaa itsenäistä ryhmäämme, sanoi Berger.

Toisen puolueesta eronneen kansanedustajan Chris Leslien mukaan äärivasemmisto on kaapannut työväenpuolueen. Leslie jopa sanoi, että olisi vastuutonta antaa Corbynin nousta maan pääministeriksi.

Corbyn on antanut runsaasti Britanniassa äärivasemmistolaisiksi katsottuja lausuntoja, mm kannattanut Maduroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu