Sipilän hallitus on korjannut vammautunutta Suomea

On aivan käsittämätöntä, kun keskustalaiset eivät tue omaa pääministeriään. Missä mättää? Hei, Sipilä on ollut yksi koko itsenäisyyden ajan parhaista pääministereistä. Poliitikkona hän ei ole kummoinen, mutta insinööri ja uskon mies, on rehellinen asiat edellä kulkeva toiminnan mies. Sipilän hallitus on kakkaroineen toteuttanut varsinaisen talous- ja työllisyysihmeen. Sen, minkä lupasi tehdä. Harvat uskoivat 72%:n työllisyysasteen saavuttamisen olleen edes mahdollista. Epäilyistä huolimatta Sipilä teki sen. Noususuhdanne on siinä avittanut, mutta ilman hallituksen toimia tulos olisi jäänyt puolitiehen. Kiitos ja onnea Juha Sipilälle ja hänen hallitukselleen.

Toivottavasti Sipilän hallitus saisi jatkaa, koska työllisyysaste on nostettava 75%:iin ja siitä edelleen. Siihen ei SDP pysty. Siihen ei Vasemmistoliitto pysty. Siihen ei Vihreät pysty. Moni yhden asian puolue yrittää kiihottaa ajatusta, että tulevissa vaaleissa olisi kysymys ympäristöstä. Siinä on totuus ja unelmat kaukana toisistaan. Ensiksikin kettutytöt ja viherpiipertäjät eivät ikinä kykene pelastamaan maailmaa. Sen tekevät insinöörit. Pitää ymmärtää, mistä on kysymys, syys-seuraussuhteet, ja panostaa oikeisiin asioihin. Politikoinnilla asiat eivät parane. Tekemällä paranee. Sitä paitsi Suomen osuus maailman lämpenemisongelman ratkaisussa on hyttysen ininää; Saksan päästöt ovat 10 kertaa suuremmat kuin Suomessa, Venäjän 30x, USA:n 100x ja Kiinan 200x suuremmat kuin Suomessa. Suomen päästöjen puolittaminen ei näy muussa kuin tekijän omassa tunnossa. Koko kiihotus Suomessa on populismia.

Suomen tärkein asia on työllisyys. Vain kasvun kautta syntyy kakkua, jota voidaan jakaa. Vain investointien kautta syntyy tuottavuutta, Vain yritykset investoivat ja työllistävät. Vain tulevaisuuteen uskovat ja kilpailukykyiset yritykset elävät. Akava ja STTK ymmärtävät, miten työmarkkinoita pitää kehittää. SAK on suurin jarruvoima. SAK:n ja SDP:n avioliitto on Suomen turmioksi. Viime syksyn Eduskunnan uhkailu oli viimeinen tikki. Lapsilta vietiin leipä suusta poliittisissa lakoissa. Lakoilla ei Suomea rakenneta. Yleisitovuus ajaa työpaikkoja ulkomaille ja kymmenissä tuhansissa pk-yrityksissä ei saa sopia lapsiperheiden äitien kanssa joustavista työajoista. Joustamattomuus ei innosta hankkimaan lisää lapsia. Katse peiliin SAK!

SDP:n sote-jarruttaminen on kansan kyykyttämistä. Ihmisten pitää päästä lääkäriin nyt eikä kolmen tai kuuden kuukauden päästä. Vanhusten hoivan järjestäminen vaatii suurempia hartioita. Vasemmistopuolueet jarruttavat uudistuksia ja samalla ovat kuntien elimissä päättäneet ulkoistuksista osaamatta ulkoistaa. Kaksinaimoralistista retoriikkaa!

Juha Sipilää kävi sääliksi, kun häntä yritettiin vasemmistopopulistien voimien mustamaalata ja kampata erilaisin syytöksin. Siihen syyllistyi punainen Yle ja myöhemmin kommunistijohtoinen jullkisen sanan neuvosto. Selvitysten jälkeen Sipilä osoittautui syyttömäksi. Kuinka paljon siitä puhuttiin? Episodin jälkeen vielä yritetään kansainvälisen vertailun sananvapauspisteiden laskemista työntää Sipilän syyksi. Hullu ajatus, että seinää vastaan ajettu teloitettava olisi syypää itsensä ampumiseen! Suurin syyllinen oli julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja, joka ilmoitti oman mielipiteensä orgaanin ainoana totuutena. Puolet oli eri mieltä, loput olivat poliittisen retoriikan uhreja. Poliittinen retoriikka on suomeksi valehtelua. Valehtelu ei ole oikeaa sananvapautta. Ei saa sanoa väärää todistusta lähimmäisestä. Ei saa hutkia ennenkuin tutkitaan.

Juha Sipilä on ollut yksi Suomen parhaista pääministereistä. Jos poliittinen osaamattomuus ja kähminnän puute on vika, niin sitten politiikka on pahasti vammautunut. Niin se vain on. Kiitos Juha Sipilä. Toivottavasti hän saisi jatkaa hyvää työtään Suomen hyväksi.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

>> Sipilän hallitus on kakaroineen toteuttanut varsinaisen talous ja
työllisyysihmeen.>>

Minulla on sellainen käsityus että Sipilä on jaellut kakaroilleen ja sukulaisilleen etuisuuksia. Apuvälineinä esim. Chempolis, Katera Steel ja lukuisat muut firmat. Sipilä painosti avustajiensa välityksellä Fortumin sijoittamaan 6 miljoonaa euroa konkurssitilassa olleeseen Chempolisiin.

Fortum ei ole tarvinnut eikä tule tarvitsemaan Chempolisia yhtään mihinkään. Seura lehti kertoi kuinka Sipilä itse teki ne omat miljoonansa 1990 luvulla. Sai rahallista sivustatukea kepulaiselta Kauppa- ja Teollisuusministeri Seppo Kääriäiseltä.

Mitenkä ihmeessä tuo Sipilä muka niin maan paras pääministeri Suomelle voisi olla? Sipilällä ja Bernerillä on ollut koko ajan ketkuilu mielessä. Molemmat yrittävät juonia kuinka voisivat pakkomyytyä Valtion omistuksia mahdollisimman nopeasti ja halvalla pois.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


järkikäteen kirjoitti:

On aivan käsittämätöntä, kun keskustalaiset eivät tue omaa pääministeriään. Missä mättää? Hei, Sipilä on ollut yksi koko itsenäisyyden ajan parhaista pääministereistä. Poliitikkona hän ei ole kummoinen, mutta insinööri ja uskon mies, on rehellinen asiat edellä kulkeva toiminnan mies. Sipilän hallitus on kakkaroineen toteuttanut varsinaisen talous- ja työllisyysihmeen. Sen, minkä lupasi tehdä. Harvat uskoivat 72%:n työllisyysasteen saavuttamisen olleen edes mahdollista. Epäilyistä huolimatta Sipilä teki sen. Noususuhdanne on siinä avittanut, mutta ilman hallituksen toimia tulos olisi jäänyt puolitiehen. Kiitos ja onnea Juha Sipilälle ja hänen hallitukselleen.

Toivottavasti Sipilän hallitus saisi jatkaa, koska työllisyysaste on nostettava 75%:iin ja siitä edelleen. Siihen ei SDP pysty. Siihen ei Vasemmistoliitto pysty. Siihen ei Vihreät pysty. Moni yhden asian puolue yrittää kiihottaa ajatusta, että tulevissa vaaleissa olisi kysymys ympäristöstä. Siinä on totuus ja unelmat kaukana toisistaan. Ensiksikin kettutytöt ja viherpiipertäjät eivät ikinä kykene pelastamaan maailmaa. Sen tekevät insinöörit. Pitää ymmärtää, mistä on kysymys, syys-seuraussuhteet, ja panostaa oikeisiin asioihin. Politikoinnilla asiat eivät parane. Tekemällä paranee. Sitä paitsi Suomen osuus maailman lämpenemisongelman ratkaisussa on hyttysen ininää; Saksan päästöt ovat 10 kertaa suuremmat kuin Suomessa, Venäjän 30x, USA:n 100x ja Kiinan 200x suuremmat kuin Suomessa. Suomen päästöjen puolittaminen ei näy muussa kuin tekijän omassa tunnossa. Koko kiihotus Suomessa on populismia.

Suomen tärkein asia on työllisyys. Vain kasvun kautta syntyy kakkua, jota voidaan jakaa. Vain investointien kautta syntyy tuottavuutta, Vain yritykset investoivat ja työllistävät. Vain tulevaisuuteen uskovat ja kilpailukykyiset yritykset elävät. Akava ja STTK ymmärtävät, miten työmarkkinoita pitää kehittää. SAK on suurin jarruvoima. SAK:n ja SDP:n avioliitto on Suomen turmioksi. Viime syksyn Eduskunnan uhkailu oli viimeinen tikki. Lapsilta vietiin leipä suusta poliittisissa lakoissa. Lakoilla ei Suomea rakenneta. Yleisitovuus ajaa työpaikkoja ulkomaille ja kymmenissä tuhansissa pk-yrityksissä ei saa sopia lapsiperheiden äitien kanssa joustavista työajoista. Joustamattomuus ei innosta hankkimaan lisää lapsia. Katse peiliin SAK!

SDP:n sote-jarruttaminen on kansan kyykyttämistä. Ihmisten pitää päästä lääkäriin nyt eikä kolmen tai kuuden kuukauden päästä. Vanhusten hoivan järjestäminen vaatii suurempia hartioita. Vasemmistopuolueet jarruttavat uudistuksia ja samalla ovat kuntien elimissä päättäneet ulkoistuksista osaamatta ulkoistaa. Kaksinaimoralistista retoriikkaa!

Juha Sipilää kävi sääliksi, kun häntä yritettiin vasemmistopopulistien voimien mustamaalata ja kampata erilaisin syytöksin. Siihen syyllistyi punainen Yle ja myöhemmin kommunistijohtoinen jullkisen sanan neuvosto. Selvitysten jälkeen Sipilä osoittautui syyttömäksi. Kuinka paljon siitä puhuttiin? Episodin jälkeen vielä yritetään kansainvälisen vertailun sananvapauspisteiden laskemista työntää Sipilän syyksi. Hullu ajatus, että seinää vastaan ajettu teloitettava olisi syypää itsensä ampumiseen! Suurin syyllinen oli julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja, joka ilmoitti oman mielipiteensä orgaanin ainoana totuutena. Puolet oli eri mieltä, loput olivat poliittisen retoriikan uhreja. Poliittinen retoriikka on suomeksi valehtelua. Valehtelu ei ole oikeaa sananvapautta. Ei saa sanoa väärää todistusta lähimmäisestä. Ei saa hutkia ennenkuin tutkitaan.

Juha Sipilä on ollut yksi Suomen parhaista pääministereistä. Jos poliittinen osaamattomuus ja kähminnän puute on vika, niin sitten politiikka on pahasti vammautunut. Niin se vain on. Kiitos Juha Sipilä. Toivottavasti hän saisi jatkaa hyvää työtään Suomen hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu