"Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani". Ilm. 3:20).
Tuli mieleeni, että joka kerta, kun me avaamme Raamattumme ja tutkistelemme Kirjoitusten sanomaa sydämessämme, Jeesus aterioitsee meidän kanssamme ja me hänen kanssaan. Ja juuri sen vuoksi, että tulisimme täyteen Isä Jumalan kaikkea täyteyttä, meidän tulee avata Raamattumme mahdollisimman usein. Raamatun Kirjoituksia ei pidä lukea sillä ns. 'kahden jakeen metodilla', niinkuin monet pastorit tuhmuuksissaan opettavat, vaan täytyy lukea luku ja luvussa oleva opetus lukukertanaan, että kasvaisimme Kristuksen täyden iän ja miehuuden määrään.
Mitä hyötyä siitä kahden jakeen metodista kenellekään on, ellei kykene opastamaan ketään ontuvaa tai eksynyttä tai jopa pois Jeesus-tieltä poikennutta, jollakin lähimmäistämme rohkaisevalla Raamatun sanan Kirjoituksella takaisin Jeesuksen seuraan
Tuli mieleeni, että joka kerta, kun me avaamme Raamattumme ja tutkistelemme Kirjoitusten sanomaa sydämessämme, Jeesus aterioitsee meidän kanssamme ja me hänen kanssaan. Ja juuri sen vuoksi, että tulisimme täyteen Isä Jumalan kaikkea täyteyttä, meidän tulee avata Raamattumme mahdollisimman usein. Raamatun Kirjoituksia ei pidä lukea sillä ns. 'kahden jakeen metodilla', niinkuin monet pastorit tuhmuuksissaan opettavat, vaan täytyy lukea luku ja luvussa oleva opetus lukukertanaan, että kasvaisimme Kristuksen täyden iän ja miehuuden määrään.
Mitä hyötyä siitä kahden jakeen metodista kenellekään on, ellei kykene opastamaan ketään ontuvaa tai eksynyttä tai jopa pois Jeesus-tieltä poikennutta, jollakin lähimmäistämme rohkaisevalla Raamatun sanan Kirjoituksella takaisin Jeesuksen seuraan
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jotenkin niin tyhjä olo.
Kuinka sinulla nyt sellaiselta tyhjyydeltä olotilasi tuntuu, vaikka sinulla on Jeesus, ja hänessä Sinä voit kaikki?
Varmaan vain uskovan hetkellistä perusväsymistä matkantekoon. Ei sen kummempaa.
Synnin tarttumista, joka vie iloa ja vääristää näköaloja.
Kaikille, joilla on tyhjä ja väsynyt olo. Jeesus on kuollut syntiemme vuoksi. Matkantekoa voi uuvuttaa monikin asia. Matka on voinut olla pitkä, on ollut monenlaisia elämönvaiheita ja kuorma on tuntunut välillä ylivoimaiselta.
Välillä synti tarttuu ja toisinaan otamme itsekkin liikaa stressiä ja murehdimme asioista, uuvumme.
kilvoittelukin voi uuvuttaa.
Mutta onneksi uskovan ei tarvitse omin voimin tehdä matkaa. Jumala on joka hetki kanssamme. Jeesus kantoi ristille niin syntimme kuin kuormamme.
Tulee väsymyksen hetkiä ja lankeemuksia, mutta voimme aina uudestaan palata synteinemme Jeesuksen luo ja saada vapautuksen.
Hän nostaa ja kantaa ja vie perille. Heikkoina voimme turvata ja luottaa Häneen. Hän ei hylkää.
Näin se on viila poistaa kantapäiden polanteen ja helpottaa hoitamista.
Kun nettityötäni aloittelin yli 15 vuotta sitten, eteen tuli valinta jo silloin, puhunko asiani omalla nimellä kuin mies, vaiko puskista huudellen nimimerkillä potaskaa, manipulointia etc; kuten monet nyt jopa miljuunilla palkattuna, tietyn 33* globalisti eliitin marionettinä!
>>>>>>>>>>>>>>"Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani". Ilm. 3:20).<<<<<<<<<<
Em. Ilm.Kirjan teksti kohdistettiin koko sen aikaiselle Laodikean srk:lle , ei jollekin nykyajan yksilö uskovalle tai uskosta osattomalle! JOS JOKU HERÄTYS KOKOUKSESSA " OVELLA ( taivaan ) KOLKUTTAA, NIIN SE ON SYNTINEN, EIKÄ JEESUS. Jeesus kertoo itse että HÄN ON "OVI" ( taivasten valtakuntaan ) Joh.10: 9.".. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen. .."
Ilm.3:14. Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: 15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! 16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. 17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. 18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. 19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. 20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. 21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. 22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
Tosin ei synteihinsä kuollutkaan mitään, millään ovella "kolkuta". Kuollut mikä kuollut. Kutsu elämään tulee "kuolleen ulkopuolelta .
Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala synnyttää sanansa kautta. Kuollut ei päätä mitään. Kutsu elämään tulee "synteihinsä kuolleen" ulkopuolelta .Jumala kutsuu kuolleen elämään evankeliumin kautta. Luonnollinen, synteihinsä kuollut ihmien elää vihassa Jumalaa kohtaan.
Room.8: 5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli. 6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha; 7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan. 8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. 9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
Room.3:9.".. Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, 10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. 13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; 14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. 15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, 16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, 17. ja rauhan tietä he eivät tunne. 18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä." .."
Ihmisen synteihensä kuolleen Jumala itse synnyttää sanansa kautta elävään toivoon. Ensin synnytään,en omasta voimasta, tai "päätöksestä" ,vaan Jumala kutsui sanallaan evankeliumin kautta elämään. Sitten uskon kuuliaisuudessa lähtee seuraamaan Jeesusta Kristusta. Se on ihmisen oma halu ja päätös. Ihminen ei itse päättänyt (kuolleena ) syntyä , ja lähteä seuraamaan Jeesusta ( luonnollinen ihminenhän on vihollisuudessa Jumalaa kohtaan Room. 8: 7. Kutsu uuteen elämään tulee ulkopuolelta, ensin synnytään sitten vasta lähdetään (vapaaehtoisesti) liikkeelle, tai jäädään lähtemättä uskon kuuliaisuuden tielle ja niin Jumalan armo jää turhaksi. tapahtuu luopumus, hengellinen kuolema.
Jumala synnyttää lapsensa!!Jumala antaa uskon evankeliumin kuulemisen kautta. Ei synteihinsä kuollut itse "päätä" alkaa elämään. Ja millä voimalla kuollut "päättäisi"??
2.Piet.1:1."..Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa..".
1.Piet.1: 3.".. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,..."
Pitkä on Kirjoitus, mutta älä ala monisanaisesti paasaamaan asiasta, josta et itse ymmärrä.
Aloituksessa kirjoittamani sanankohta kohdistettiin tosiaankin sen Kirjoittamisen aikaan Laodikean seurakunnalle, mutta nyt, yli kaksituhatta vuotta tuon jälkeen Raamattu kokonaisuudessaan on luettavana kaikille kansoille ja sukukunnille, joita maa päällään kantaa. Ja koska ilmestyskirjakin kuuluu Raamatun kokonaisuuteen, se on luettava myös kaiken muun ohessa.