Hongistolla on hyvät saumat eduskuntaan

Hongisto sai edellisissä eduskuntavaaleissa lähes 7 000 ääntä eivätkä hänen äänensä ole minnekään hävinneet. Vaasan vaalipirissä tarvitaan puolueelta/ vaaliliitolta läpimenoon noin ääntä 14 000 riippuen äänestysprosentista. Siniset keräävät tämän äänimäärän helposti Vaasan vaalipiirissä varsinkin kun Saarakkalan, keskipohjalaisten ja Katteluksen firman äänet satavat Reijon laariin.
3252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Utopiaa....sano...

Äänestä
  • Nii` in, huomioon ottaen, että ministeri Soini on todennut nykyisestä Perussuomalaisesta puolueesta, että se ei ole ihmisten puolue. Vaaleissahan äänestävät ihmiset, joten uskoisin että leimakirves on vaikuttanut hieman alentavasti hänen äänisaaliiseensa.
    Ennustankin hänen äänisaaliinsa olevan tulevissa vaaleissa suuruusluokkaa 2140.

    Äänestä

  • Näköjään lienet jonkinmoinen asiantuntija. Mä lisääsin tuohon sun arviohon, että Vistabackan, joka ennen Soinin joukkoihin siirtymistä, oli varsin arvostettu eherokas; ennustaasin sille tuallaasta 2900 kokoosta äänimäärää. Palio pitää vaaliliiton saara ääniä muilta vaaliliittoporukoolta.
    Kyllä meirän suku ja tuttavat on pysyny perussuomalaasis. Ainakin kallupit on meirän kans samaa miältä.

    Äänestä

Onko joku kuullut Hongiston avaavan suunsa eduskunnan kyselytunnilla? Vaikeneva takarivin taavi.

Äänestä

Älä unta nää aloittaja.

Äänestä

Vain idiootti äänestää näitä demokratiaa halventavia sa.laisia sinisiä.Kyllä se on Halla-aho ja persut jotka seisovat selkä suorana puheidensa takana jotka vie.

Äänestä
  • hähää.......persjytkyillä ei ole mitään sanomista .maakuntauudistukseen, aktiivimalliin, etuuksien leikkaamiseen, koulutusleikkauksiin, indeksijäädytykseen eikä yleensä mihinkään ihmisten arkea koskeviin poliittisiin päätöksiin. He ovat kiinnostuneita vain raiskauksista, ja niistäkin vain silloin, kun niitä voidaan käyttää maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden vastustamiseen ja suoranaiseen demonisointiin. Että katsokaa nyt, tuommoisia ne ovat kaikki

    Äänestä

  • Osaltani tuon pienen, mutta varsin keskeisen osan keskustan mielivallasta Etelä-Pohjanmaalla. Päivän Ilkka kertoo: " Hallituksella pitää olla aika kova näyttö, jos se pystyy toimimaan esittelijöitä vastaan tällaisissa kysymyksissä, joissa on käyty sisäisiä neuvotteluja, sanoo Ranta-Muotio. Seinäjoen puolelta yhteispäivystykseen tuli 13000 uutta potilasta.
    - Sen jo maallikkokin ymmärtää, että työkuorma on melkoinen ja tilat ovat ahtaat."
    Lainaus on E-P:n keskussairaalan tämänhetkisestä päivystystilanteesta.
    Ja tähän on sitten koko Sipilän hallituksen voimalla pyritty sullomaan vielä Vaasankin päivystykset.
    Hulluutta on monen laista, mutta toivon että äänestäjät ovat valveutuneita.

    Äänestä

Äänestän Tähtiliikkeen ehdokasta.

Äänestä
  • Yhden vai kolmentähden........Jallu kolalla

    Äänestä

  • Hyvä juttu kun ainoaoikea ja monet muutkin äänestäisivät Tähtiliikkeen edustaja se kun varmistaa vaaliliiton ansiosta Hongiston läpimenon suurella äänimäärällä.

    Äänestä

  • Pokelainen kirjoitti:

    Hyvä juttu kun ainoaoikea ja monet muutkin äänestäisivät Tähtiliikkeen edustaja se kun varmistaa vaaliliiton ansiosta Hongiston läpimenon suurella äänimäärällä.

    Ei ole Tähtiliikkeellä vaaliliittoa sinisten kanssa missään!!

    Kansalaispuolue ja siniset tekivät vaaliliiton.

    Äänestä

Kyllä Reijolla on täällä Suupohjassa laajaa kannatusta Saarakkalan luopumisen ja liike-elämään siirtymisen jälkeen.

Äänestä
  • Uneksitte turhaan, Vimpelissä kannatus pohjalukemissa, pitää sitä osata lukea ja kirjottaa

    Äänestä

  • Mulkkutse kirjoitti:

    Uneksitte turhaan, Vimpelissä kannatus pohjalukemissa, pitää sitä osata lukea ja kirjottaa

    Olisi syytä vielä tarkistella niitä puolueliittymiä nythän menee ääni hukkaan!

    Äänestä

  • Minä en tykkää yhtään että veljeillään äärioikeisto kanssa, kuten Hongisto on tehnyt. On Suomen Sisua ja muita, ei kuulu Suomalaisuuteen....

    Äänestä

Kuinka monta eduskunta-avustajaa Hongistolla on ollut tällä eduskuntakaudella? Edellisen kauden laittomat erottamiset ja sotkut tulivat meidän veronmaksajien maksettavaksi.

Äänestä
  • Olisiko ollut Hannu Takala Vimpelistä, en ole varma, Arlin nyt ainakin. Mutta järkimieshän ei avustajia tarvitse.....jämtti on näin...

    Äänestä

  • Tumpelo_ kirjoitti:

    Olisiko ollut Hannu Takala Vimpelistä, en ole varma, Arlin nyt ainakin. Mutta järkimieshän ei avustajia tarvitse.....jämtti on näin...

    Järkimies ei myöskään koskaan syö kuormasta

    Se on anteeksiantamatonta henkistä wätystelyä

    Äänestä

Wätys?

Äänestä

Vaasan vaalipiiristä valitaan 16 ehdokasta. Kuntaliitokset ovat tuoneet
aivan uudenlaisen Demkratian.Saataa tulla aivan uudenlaiset ehdokkaat.
Neljässä vuodessa tapahtuu kaikenlaista. Jotkut tuossa mainitsivat Tähtiliikeen
tulemisen ja Itsenäisen "Suomen" jota ei EU:N tuulet heiluttele.

Äänestä

Mikähän se sellainen Tähtiliike on, jossa sai itse ilmoittautua Väyryselle ehdokkaaksi. Kuka vielä uskoo Väyryseen, on mies sentään eläissään jo niin monena ollut. Ketjun avaaja oli aivan oikeassa ettei Hongiston äänet ja kannattajat ole minnekään hävinneet, ja jokainen Katteluksen liikkeen ääni sataa Reijon laariin. Meillä keskipohjalaisilla ei ole oikein kunnon sinistä ehdokasta eli luotamme vahvasti Hongistoon, ja uskon Reijon saavan äänivyöryn meiltä keskipohjalaisilta.

Äänestä
  • Onko kaikki keskipohjalaiset äärioikeistolaisia, otan osaa.....

    Äänestä

Viime eduskuntavaaleissa12. läpimennyt Koski sai vertailuluvun 14597, 13. Wallin 14512, 14. Östman 140 76, 15. Lintilä 13466 ja 16. loikkari-Tolppanen 12988.
Ei Hongiston, Saarakkalan Vistbackan kannatus ole minnekään hävinnyt lisäksi tulee kansalaispuolueen äänet eli Hongiston läpimenoa voidaan pitää varmana. Järviseudulla Hongisto on ainoa vaihtoehto että järviseutulainen ääni kuuluu valtakunnallisessa päätöksenteossa. Vielä parempi olisi että myös Vistbacka menisi läpi, se on mahdollista mikäli vaaliliitto saa noin 25 000 ääntä. Äänestysprosentti 2015 oli jo verraten korkea ja valitettavasti äänioikeutettujen määrä on vaalipiirissämme vähentynyt sitten 2015 vaalien.

Äänestä
  • Älä edes uneksi, ei saamattomia päättämään mistään asioista

    Äänestä

Järviseudun ääni. Joopajoo. Kyllä moni äänestäjä ajattelee ehdokkaita laajemmin, eduskunnassa päätetään koko maan asioista, ei pelkän järviseudun.

Äänestä
  • Moni äänestäjä ajattelee ehdokkaita niin laajasti että Järviseutu jää väliinputoajaksi. Kyllä kai järviseutulaisillakin pitää olla elämisen oikeus eikä muilla järviseutulaisilla ehdokkailla kuin Hongistolla taida olla siihen saumaa tulevissa vaaleissa.

    Äänestä

  • Hongisto, äärioikeistolainen aseiden kalistelija, ei välitä vähävaraisista pätkääkään....kyllä jämtti on näin.

    Äänestä

  • Tättärää_ kirjoitti:

    Hongisto, äärioikeistolainen aseiden kalistelija, ei välitä vähävaraisista pätkääkään....kyllä jämtti on näin.

    Asiaa eli ei mitään saumaa enää eduskuntaan sinipersulla. Hongisto ei ole saanut suutaan auki eduskunnan kyselytunneilla eli mykkäkolua pitää. Ei jatkoon.

    Äänestä

Reijo on aito ja rehti mies. Viime vaaleissa en häntä äänestänyt mutta nyt aioin. Hän on ainoa alueemme vaihtoehto. Muut noviiseja. Niemellä ja Joensuulla ei mitään mahdollisuuksia. Reijo on kokenut ja osaa puhua asiat julki. Reijo menee heittämällä läpi. Kaikki metsästäjätkin antavat hänelle äänensä. Yksistään jo niillä menee läpi.

Äänestä
  • Istuu mykkänä kaikilla edsuskunnan ökyselytunneilla eli ei jatkoon kun ei saa suutaan auki eikä mitään aikaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kansan-ääni kirjoitti:

Hongisto sai edellisissä eduskuntavaaleissa lähes 7 000 ääntä eivätkä hänen äänensä ole minnekään hävinneet. Vaasan vaalipirissä tarvitaan puolueelta/ vaaliliitolta läpimenoon noin ääntä 14 000 riippuen äänestysprosentista. Siniset keräävät tämän äänimäärän helposti Vaasan vaalipiirissä varsinkin kun Saarakkalan, keskipohjalaisten ja Katteluksen firman äänet satavat Reijon laariin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu