Mikä hermo on silmien välissä? (huimaus)

dndndndndn87

Minulla on ollut pari viikkoa pahaa huimausta. Ei kiertävää asentohuimausta vaan epämääräistä, sen tyylistä mitä ilmeisesti jännitysniskasta voi tulla. Lisäksi silmät ovat hirveän rasittuneet ja valolle arat ilman oikein mitään järkevää syytä. Fysioterapeutti oli sitä mieltä että niskat olivat kuitenkin ok ja korvakäytävien sakkaongelmasta tuskin on kyse. Fysioterapeutti teki myös kokeen missä piti seurata katseella kynää kääntämättä päätä ja katse kuulemma jotenkin katkeili. Siltä myös tuntuu kun itse yritän siirtää katsetta asiasta toiseen.

Huomasin tässä ihmetellessäni sattumalta, että silmäni jotenkin "nykivät" jopa pimeässä huoneessa silmät kiinni maatessani. Kokeilin ottaa itseäni peukalo- ja etusormella kiinni nenästä silmien välisestä kohdasta ja oikeanpuoleisen silmän puolella nykii joku lihas, hermo tai vastaava aivan jatkuvasti, pari kertaa sekunnissa vaikka olen aivan rento ja pimeässä huoneessa silmät kiinni. Oletan että tämä varmaan on ongelmien syy. Mutta kysymys kuuluu että mistä voi oikein olla kyse? Joku neurologinen juttu?

0

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Häiriköinti

        Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
        Ähtäri
        60
        3186
      2. Askanmäessä Huippu esitys

        Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
        Puolanka
        23
        2974
      3. rakastan sinua!

        Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
        Ikävä
        51
        2862
      4. Näin lähellä

        Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
        Ikävä
        56
        2668
      5. Mä sanon tän suoraan.

        Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
        Ikävä
        58
        2558
      6. Kerro jotakin hauskaa. :)

        Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
        Ikävä
        48
        2540
      7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

        Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
        Ikävä
        53
        2301
      8. Pohdinttavaksi

        No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        78
        2188
      9. Siis hetkonen

        Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
        Ikävä
        45
        2082
      10. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

        Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
        Ikävä
        69
        2078
      Aihe