Anteeksi Pääministeri Sipilä, sillä olen eri mieltä

Sipilä aikoo jatkokaudelle ja kertoo olevansa valmis olemaan puikossa seuraavassa hallituksessa.

Hän kertoo Suomen olleen syöksyssä hänen tullessaan ohjaimiin, ja nousseet siitä "ilmeisesti"hänen"ansiostaan" normaaliin lentokorkeuteen.

Olihan Suomi ajautunut Vanhasen , entenkin Vanhasen porvarillisen kakkoshallituksen vuoksi syvälle, kun oli tehty politiikkaa, josta hyötyivät harvat ja valitut , varakkaat. Polittiikka oli samanlaista kun nykyhallituksen politiikka.

Nykyisen hallituksen astuessa puikkoihin, Euroopassa oli huonon kauden jälkeen talouskasvu lähtenyt mukavasti vauhtiin, ja meillä näkyi jo silloin valoa tunnelin päässä ja vienti oli lähtenyt orastavaan kasvuun. Suomi sai sittemmin osansa maailman talous - ja kysynnän kasvusta , joka oli luonnollinen ja odotettavissa oleva jatkumo, eikä tullut kenellekään yllätyksenä. Sensijaan hallituksen kovat kiky ja kipeät päätökset hidastivat suotuisaa työmarkkinoiden ja viennin kehitystä ja viivästytti osaltaan saamasta hetinmiten hyötyä maailmantalouskasvusta, joten se tuli meille hieman odotettua hitaammin.

Sanotaan näin, että talouskasvu tuli, hallituksen toimista huolimatta, ja enemmän olisi siitä voitu ottaa irti, mutta nyt se satoi ennemmin pääasiassa hyvätuloisten taskuihin ja jäi käyttämättä järkevällä tavalla yhteiskunnan eduksi.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Tollosipilä tyri nousukaudenkin...

Äänestä

Riippuu keneltä kysytään, minä olen ollut oikein tyytyväinen Kokoomuksen ja Sipilän Keskustaan.

Odotan innolla Orpon säästöosakesijotuksia, ja upea juttu, kun vuokraan asuntojani ja saan vuokratuloista pääomatuloja, ja saan vähentää mahdolliset osaketappioni siitä. Vuokralaiset saavat asuntotukia ja minä maksan niillä velkaani.

Äänestä
  • Justiinsa, niinhän se on.

    Äänestä

Voitaisko suurella joukolla ristiä kätemme ja anoa uskovaista miestä, Sipilää, säästämään meitä suomalaisia noilta hänen haaveilemiltaan "puikoilta" vaalien jälkeen?
Samalla voisimme pyytää häntä viemään orpopojan mennessään, mihin sitten hänen polkunsa johtaneekaan? Jospa vaikka heillekin löytyisi joku v-kuorten säilytyspaikka.

Äänestä
  • Elämme vaikeita aikoja , joten miten pojat pärjäsivät taloudellisesti, mikäli jäisivät vaille töitä ?
    No heitä varmaankin nähdään muiden mukana työkkärissä ja jos hyvin onnistaa, niin pystynevät täyttämään aktiivimallin ehtoja. Kun

    Äänestä

Ei+14,5+%+kannatuksella+ainakaan+pääministerin+paikka+aukea.Paitsi+jos+käyttää+kepulle+ominaisia+Vippas-Konsteja

Äänestä
  • Nyt onkin sellaiset Kokoomuksessa ja Keskustassa puikoissa, että kaikki on mahdollista.

    Äänestä

Sipilä liittyy Lipposen seuraan.. Kiertelee muovikassi kädessä eduskuntataloa..

Äänestä
  • Siinä on vain se vissi ero, että Lipponen nosti Suomen yllättävän nopeasti konkurssilta ja syvästä lamasta, sen jälkeen kun "oppipojat" olivat laittaneet maan asiat sekaisin. Siitäkin huolimatta , että joutuikin kokoomuksen kanssa hallitustyöhön, jonka vuoksi oli pakko tehdä heille joitakin myönnytyksiä, että saatiin omia tärkeitä asioita läpi ja onnistuttiin nostamaan maan talous.
    Kun hänen jälkeensä aloitti Vanhasen hallitus, niin talous oli reilusti ylijäämäinen, mutta seuraavat Vanhasen hallitukset saivat nopeasti tilanteen heikoksi.

    Sipilä Lipposesta poiketen oli paljon pienempien haasteiden edessä valtaan noustuaan, ja koko tilanne oli huomattavasti valoisampi, Euroopassa talous hyvässä nousussa, joka auttamatta veti Suomenkin viennin ja työllisyyden nousuun.

    Näkemykseni mukaan Sipilän hallitus pyrki käyttämään taloutta ja velkaa "verukkeena" toimille, joka on ollut useimpien porvareiden pitkäaikainen haave, , 'eli pidentää työaikoja', , 'vastikkeellinen työttömyyskorvaus, joka heikentää mielestäni aitojen työpaikkojen syntymistä',, 'laskea työttömyyskorvausta, jotta työnantajat saisivat halpatyövoimaa",,
    Onneksi ay-liike laittoi vähän hallitukselle kampoihin, jottei mm. sairauspäiviin tullut omavastuita, joka olisi vaarantanut sekä työntekijöiden, että työkavereiden terveyden, kun yhä sairaammat pyrkisivät pärjäämään työssä, joka nytkin yt -aikakausilla jo on ongelma.

    Ay-liike saisi mielestäni vielä enemmän ja aktiivisemmin pitää palkansaajien puolia, toki unohtamatta yrittäjää, ja yritääjien, että yritysten menestymistä, sillä se kaikki on yhteinen etu.

    Äänestä

  • Yhteenhiileen kirjoitti:

    Siinä on vain se vissi ero, että Lipponen nosti Suomen yllättävän nopeasti konkurssilta ja syvästä lamasta, sen jälkeen kun "oppipojat" olivat laittaneet maan asiat sekaisin. Siitäkin huolimatta , että joutuikin kokoomuksen kanssa hallitustyöhön, jonka vuoksi oli pakko tehdä heille joitakin myönnytyksiä, että saatiin omia tärkeitä asioita läpi ja onnistuttiin nostamaan maan talous.
    Kun hänen jälkeensä aloitti Vanhasen hallitus, niin talous oli reilusti ylijäämäinen, mutta seuraavat Vanhasen hallitukset saivat nopeasti tilanteen heikoksi.

    Sipilä Lipposesta poiketen oli paljon pienempien haasteiden edessä valtaan noustuaan, ja koko tilanne oli huomattavasti valoisampi, Euroopassa talous hyvässä nousussa, joka auttamatta veti Suomenkin viennin ja työllisyyden nousuun.

    Näkemykseni mukaan Sipilän hallitus pyrki käyttämään taloutta ja velkaa "verukkeena" toimille, joka on ollut useimpien porvareiden pitkäaikainen haave, , 'eli pidentää työaikoja', , 'vastikkeellinen työttömyyskorvaus, joka heikentää mielestäni aitojen työpaikkojen syntymistä',, 'laskea työttömyyskorvausta, jotta työnantajat saisivat halpatyövoimaa",,
    Onneksi ay-liike laittoi vähän hallitukselle kampoihin, jottei mm. sairauspäiviin tullut omavastuita, joka olisi vaarantanut sekä työntekijöiden, että työkavereiden terveyden, kun yhä sairaammat pyrkisivät pärjäämään työssä, joka nytkin yt -aikakausilla jo on ongelma.

    Ay-liike saisi mielestäni vielä enemmän ja aktiivisemmin pitää palkansaajien puolia, toki unohtamatta yrittäjää, ja yritääjien, että yritysten menestymistä, sillä se kaikki on yhteinen etu.

    Lipponen tyri laman.. Jätti leikaukset voimaa...

    Äänestä

  • tyrijöitäon kirjoitti:

    Lipponen tyri laman.. Jätti leikaukset voimaa...

    Lipposen noustessa pääministeriksi, oli lama, tilanne oli erittäin huolestuttava, ja historiamme tukalin. Sanomattakin on selvää, että leikkauksia oli tehtävä, jotta noustaisiin sieltä konkurssin partaalta.
    Valtionvarainministeri Sauli Niinistölläkin oli merkittävä rooli leikkauksissa, ja monet niistä olivatkin hänen ja kokoomuksen näköisiä.

    Äänestä

  • Kompromissi kirjoitti:

    Ei olut pakko kaikkia tehdä,eikä jättää niitä Voimaan!

    Äänestä

Vaikka Sipilä onnistuisikin heittämään "tunkkinsa", jäljelle jää kolme häntä kiihkeästi ihailevaa kepulaista, joita ei toivoisi näkevän tulevassa hallituksessa; Kaikkonen, Kulmuni ja Vehviläinen.
Saarikko taitaa ajatella omilla aivoillaan? Yksi sentään "lensi yli käenpesän"!

Äänestä

Hienoa, että SDP on seuraava pääministeripuolue, ainoa huono juttu on se, että joutuisi valitsemaan , joko Keskustan tai Kokoomuksen hallituskumppaniksi. Se tietää vaikeita hallitusneuvotteluja ja heidän kanssaan kompromisseja. Mutta vielä pahempi, jos Keskusta ja Kokoomus saisivat jatkaa, se on nähty kenen asialla ovat.

Äänestä

Ohan toi vähä tyhmää olla puikkona jäävuoressa ku huipulla tuuleeki.

Äänestä

Sipilä on omilleen uskollinen. Muttei välttämättä niinkään tyypillisille Keskustan kannattajille.

Äänestä

Katkeria+kirjoituksia,mutta+nythän+rinteen+Antilla+on+jakovaraa+,talousmieshän+se+ei+kyllä+ole+ja+toivottavasti+ei+anna+vihreille+kovin+painavia+salkkuja+ettei+taas+myydä+jotain+Fortumia.Taitaa+vihreillä+ollakin+enemmän+seta+ry+n+tavoitelistan+tavoitteet.Saada+translaki+täytenä+maaliin+saakka+että+11+vuotiaskin+voi+vaihtaa+sukupuolta+.On+vaan+tainnut+suurimmat+tutkimukset+tainut+unohtua+lukematta.Suureneva++osa+leikatusta+on+halunnut+palata+takaisin+alkuperäiseen+sukupuoleen,paitsi+kaikki+ovat+olleet+miehiä+yli+98%.Ahdistus+,masennus+ja+itsetuhoiset+ajatukset+lisääntyneet+leikkauksen+jälkeen+ja+itsemurhiakin+tullut.Hormoonilääkityksen+sivuvaikutukset+tunne-elämän+alueille+ei+ole+täysin+tiedossa.Tämä+tietysti+kielletään+ja+nuorisopsykiatreja+tarvitaan+lisää+.Veronmaksajien+kuuluisi+tietysti+maksaa+koko+lysti,leikkauksia+myöten.Transihmisille+tehdään+karhunpalvelusMutta+arvoisa+kansa+haluaa+vihreät,vas.liiton+ja+sos+demin+ja++sen+se+saa

Äänestä

Vai kiky ja aktiivi malli mies taas yrittää päästä kurittaa kansaa ja kokoomus haluaa myös kurittamaan. Että voitaisiin laittaa aktiivimallin kakkos osa kehiin.

Äänestä
  • Semmone mies joka ei piittaa kansan toimeentulosta tippakaan vaan on valmis viemään ihmisltä joilla ei ole riittävää toimeentuloa , ei pistä kenekään muun asioita kuntoon kuin omiaan.

    https://yle.fi/uutiset/3-10524820

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5dfa7116-fe7f-429a-9348-442f26e4e3f0

    Tuo olisi ollut aikaa laittaa kuntoon 4:jä vuotta,mutta toimittiin päinvastoin heikentäen vaikeuksissa olevien asemaa. Teko on täysin ihmisistä piittaamaton ja anteeksiantamatton julma .

    Äänestä

On Jumalan pilkkaa, jos Sipilä kutsuu itseään uskovaiseksi.

Äänestä

ei hänestä oikein ollut siihen hommaan laisinkaan. Mikä lie kehnonpuoleinen kulkija vain.

Äänestä

Sipilä on huippumies. Hän pelasti valtiovarainministeriduetto Urpilainen-Rinne perimän konkurssipesän.

PS. Talvivaarakin tuotti 500 000 000 euroa voittoa viime vuonna.

Äänestä
  • Kyllä sen konkurssipesän synnyttivät oikeistoradikalit, jotka ovat olleet vallassa . Vanhasen hallitus aloitti sen rikkaille rahan syytämisen. kataisen hallitus jatkoi rikkaille rahan syytämistä. Nyt tämä viimeinen oikeistoradikaalihallitus vei tuhkatkin pesästä. Riittää jatkossa veronmaksajille maksamista. Toivottavasti viimeinkin ovat silmät auki ihmisillä, joiden taskunpohjat on kaluttu tyhjiin. Toivottavasti Luoja ei anna loputtomiin vääryyden rehoittaa.

    Äänestä

Miten tollosipilä onnistu tyrii nouskaudenkin?? Leikkas eläkkeet ja jäädytti korotukset..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

MielipideAsiasta kirjoitti:

Sipilä aikoo jatkokaudelle ja kertoo olevansa valmis olemaan puikossa seuraavassa hallituksessa.

Hän kertoo Suomen olleen syöksyssä hänen tullessaan ohjaimiin, ja nousseet siitä "ilmeisesti"hänen"ansiostaan" normaaliin lentokorkeuteen.

Olihan Suomi ajautunut Vanhasen , entenkin Vanhasen porvarillisen kakkoshallituksen vuoksi syvälle, kun oli tehty politiikkaa, josta hyötyivät harvat ja valitut , varakkaat. Polittiikka oli samanlaista kun nykyhallituksen politiikka.

Nykyisen hallituksen astuessa puikkoihin, Euroopassa oli huonon kauden jälkeen talouskasvu lähtenyt mukavasti vauhtiin, ja meillä näkyi jo silloin valoa tunnelin päässä ja vienti oli lähtenyt orastavaan kasvuun. Suomi sai sittemmin osansa maailman talous - ja kysynnän kasvusta , joka oli luonnollinen ja odotettavissa oleva jatkumo, eikä tullut kenellekään yllätyksenä. Sensijaan hallituksen kovat kiky ja kipeät päätökset hidastivat suotuisaa työmarkkinoiden ja viennin kehitystä ja viivästytti osaltaan saamasta hetinmiten hyötyä maailmantalouskasvusta, joten se tuli meille hieman odotettua hitaammin.

Sanotaan näin, että talouskasvu tuli, hallituksen toimista huolimatta, ja enemmän olisi siitä voitu ottaa irti, mutta nyt se satoi ennemmin pääasiassa hyvätuloisten taskuihin ja jäi käyttämättä järkevällä tavalla yhteiskunnan eduksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu