Vakava tai krooninen sairaus koettelee

Meillä tulisi olla yhteisvastuuta ja ihimillisyyttä sen verran, että lapsen tai aikuisen sairastuessa vakavasti tai krooniseen sairauteen, hänellä olisi oikeus saada verovaroista maailman parasta hoitoa.
Säästetään mielummin sitten vaikka kulttuurista, tai asevarustelusta.
3059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Sille puolueelle joka jakaa kirjoittamasi arvot ja ajaisi asiaa, niin antaisin sille puolueelle heti ääneni, sillä se jos mikä paljastaa arvot ja päätösten tärkeysjärjestyksen.

Äänestä

Meillä pitäisi olla sen verran järkeä, että hyväksymme sen tosiasian, ettei meillä ole rahaa maailman parhaaseen hoitoon kaikille tarvitseville. Jokaiseen ihmiseen voi laittaa enemmän rahaa kuin hän on koskaan ansainnut. Tämä pätee siis ihan jokaiseen.

Jos joku lupaa kaikille maailman parhaan hoidon, hän valehtelee tai ei tiedä mistä puhuu. Todennäköisesti molempia. Valtion ja kuntien yhteenlasketut budjetit eivät riitä alkuunkaan.

Äänestä
  • Ei ole tarkoituskaan, että jokainen saisi terveydenhoidon osalta vastinetta verorahoilleen (sillä onneksi kaikki eivät sairastu, saisivat sensijaan olla kiitollisia ja onnellisia , että ovat maksajan roolissa, eikä saajana).

    Äänestä

Ei ole kysymys rahasta, vaan arvojärjestyksestä. Ihminen ei ole kauppatavaraa, joksi sitä ollaan kiihtyvällä vauhdilla tekemässä.

Valtion ja kuntien budjetit ovat politikkojen laatimia, poliittisten voimasuhteiden mukaisessa arvojärjestyksessä. Ei siis mikään luonnonlaki.
Ei tarvitse olla ruudinkeksijä ymmärtääkseen että taitavalla talous- ja sosiaalipolitiikalla saadaa parannettua kansalaisten hyvinvointia.
Verotus on ehtymätön tulolähde oikeudenmukaisten päättäjien käsissä. Veroparatiisit ja kaikkinainen veronkierto on myös suomalaisten ahneiden suuri mätäpaise.

Äänestä

Oho. Luin vahingossa, että vauva tai vakava sairaus koettelee...

Äänestä

Joka paikasta nyhdetään veroa, tuloista, jokaisesta ostoksesta, palveluista, remonteista, kiinteistöistä, autoista, tonteista, energiasta, ....veroa veron perään....

Jos on tahtoa ja varsinkin sydäntä, niin meillä olisi varaa antaa jokaiselle suomalaiselle parasta mahdollista hoitoa. Mutta ei niin kauan, kun* jotkut * johtavat Suomea ja hoitavat omien piiriensä etuja.

Äänestä
  • SDP on huonoista vaihtoehdoista paras, joilla on arvoissa ,terveys, perhe, lähimmäinen, työ ja turvallisuus.

    Äänestä

  • Ei+ole.Ihmisen+kahteen+viimeiseen+elinvuoteen+kuluu+80%+kaikesta+terveyteen+menevästä+rahasta.+Jokaisella+ihmisellä+on+ne+kaksi+viimeistä+elinvuotta+ja+jokaiseen+kuluva+rahamäärä+voitaisiin+helposti+vaikka+kymmenkertaistaa.Kallein+yksittäinen+lääke+maksaa+miljoonan+vuodessa+-+siis+pelkkä+lääke+ilman+muita+hoitoja.+Sitä+voi+verrata+keskimääräiseen+vuosikuluun/henkilö,+joka+on+alle+2000+eur.+Yhden+lääkkeen+hinnalla+voidaan+joko+hoitaa+yhdeltä+ihmiseltä+yhtä+sairautta+tai+500+henkilöltä+kaikki+sairaudet.+Tuo+käppyrä+kertoo,+miten+terveysmenot+keskimäärin+muuttuvat+iän+myötä.+Toinen+käppyrä+kertoo+sen,+miten+eri+ikäryhmien+menot+ovat,+mutta+se+ei+ole+kovin+mielekäs+koska+se+kertoo+vain+kuinka+kauan+ihmiset+keskimäärin+elävät.http://downshiftaaminen.blogspot.com/2015/11/elakelaisten-taitettu-itsetunto.htmlTerveydenhoitomanot+ovat+n.20+miljardia/vuosi+ja+kasvussa+koska+suuret+ikäluokat+alkavat+olla+kalleimmassa+iässä.+Julkistalouden+budjetti+on+n.100+miljardia,+joista+tuloverot+ovat+n.kolmannes+veroasteella+44%.+USA:n+terveysmona+moititaan+suuriksi,+mutta+samalla+unohdetaan,+että+sillä+rahalla+saa+myös+keskimäärin+enemmän+ja+parempaa+hoitoa,+vaikka+se+ei+ole+jakautunut+tasaisesti.+Jos+meillä+annetaisiin+samaa+hoitoa+kuin+USA:ssa,+niin+tulovero+olisi+keskimäärin+88%+ja+monet+maksaisivat+veroa+enemmän+kuin+saavat+palkkaa.https://www.kauppalehti.fi/uutiset/terveysmenot-ovat-rajahtaneet-kasvuun-2000-luvulla-nain-se-nakyy-eri-sektoreilla/42b30eca-bcdb-341d-ae3b-ab16cfc0d89a

    Äänestä

  • knasanuutiset kirjoitti:

    Ei+ole.Ihmisen+kahteen+viimeiseen+elinvuoteen+kuluu+80%+kaikesta+terveyteen+menevästä+rahasta.+Jokaisella+ihmisellä+on+ne+kaksi+viimeistä+elinvuotta+ja+jokaiseen+kuluva+rahamäärä+voitaisiin+helposti+vaikka+kymmenkertaistaa.Kallein+yksittäinen+lääke+maksaa+miljoonan+vuodessa+-+siis+pelkkä+lääke+ilman+muita+hoitoja.+Sitä+voi+verrata+keskimääräiseen+vuosikuluun/henkilö,+joka+on+alle+2000+eur.+Yhden+lääkkeen+hinnalla+voidaan+joko+hoitaa+yhdeltä+ihmiseltä+yhtä+sairautta+tai+500+henkilöltä+kaikki+sairaudet.+Tuo+käppyrä+kertoo,+miten+terveysmenot+keskimäärin+muuttuvat+iän+myötä.+Toinen+käppyrä+kertoo+sen,+miten+eri+ikäryhmien+menot+ovat,+mutta+se+ei+ole+kovin+mielekäs+koska+se+kertoo+vain+kuinka+kauan+ihmiset+keskimäärin+elävät.http://downshiftaaminen.blogspot.com/2015/11/elakelaisten-taitettu-itsetunto.htmlTerveydenhoitomanot+ovat+n.20+miljardia/vuosi+ja+kasvussa+koska+suuret+ikäluokat+alkavat+olla+kalleimmassa+iässä.+Julkistalouden+budjetti+on+n.100+miljardia,+joista+tuloverot+ovat+n.kolmannes+veroasteella+44%.+USA:n+terveysmona+moititaan+suuriksi,+mutta+samalla+unohdetaan,+että+sillä+rahalla+saa+myös+keskimäärin+enemmän+ja+parempaa+hoitoa,+vaikka+se+ei+ole+jakautunut+tasaisesti.+Jos+meillä+annetaisiin+samaa+hoitoa+kuin+USA:ssa,+niin+tulovero+olisi+keskimäärin+88%+ja+monet+maksaisivat+veroa+enemmän+kuin+saavat+palkkaa.https://www.kauppalehti.fi/uutiset/terveysmenot-ovat-rajahtaneet-kasvuun-2000-luvulla-nain-se-nakyy-eri-sektoreilla/42b30eca-bcdb-341d-ae3b-ab16cfc0d89a

    Meidän suurten ikäluokkien pitää asua kaudulla, kuolla sinne, ilman hoitoa, ilman lääkkeitä vai mitä hahdat tarkoittaa?
    Me emme ole pyytäneet syntyä tänne teidän vaivoiksenne, halunneet sairauksia joita meillä on.
    Oleme tehneet työtä, rakentaneet tätä HYVINVOINTIYHTEISKUNTAA lapsilemme, lapsenlapsillemme, hoitaneet vanhuksemme, puolisomme ja nyt kun on meidän vuoromme saada hoitoa ja huolenpitoa niin meitä ollaan sysäämässä ulos koko yhteiskunnasta.
    PieniPiruVasempaan unohtaa autuaasti, että USA:ssa on rahaa, rikkaita keskimäärin paljon enemmän kuin Suomessa tulee koskaan olemaan.
    Köyhät kuolevat kadulle ilman hoitoa ja USA:ssa on nykyään ruumisvankkurit kun ennen oli koirarankkurit.
    Aika mukavan vanhuuden olet itsellesi ajatellut! Onnea!

    Äänestä

  • typerää kirjoitti:

    Tietenkin USA:ssa on rahaa, muutenhan heillä ei olisi varaa maailman kalleimpaan hoitoon.
    Meillä taas ei ole rahaa ja siksi meillä ei ole siihen varaa vaikka lopetettaisiin koulut ja päiväkodit ja eläkkeiden maksaminen.

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Vaikka meillä EI ole rahaa niin SILTI meillä hoidetaan kaikki toisin kuin USA:ssa.
    Jos meillä satsattaisiin omaishoitoon ihmisten 2 - 3 viimeisen vuoden aikana se on todellista hoitoa, huolenpitoa, 24h, ei ole ylitökorvauksia, ei viikkovapaita vain viikon happihyppely kerran kuukaudessa.
    En ymmärrä pointtiasi, Suomeen ei ikinä tule USA:n mallia koska kansantaloutemme on pieni se ei kestä sellaista persaukisten määrää kuin USA:n tai Ruotsin kansantalous. Yhteiskunta ei toimisi millään tasolla.

    Pointti on siinä, ettei meillä ole varaa edes selaiseen hoitoon, mitä USA:ssa saa tällä hetkellä puhumattakaan parhaasta mahdollisesta hoidosta kaikille.

    Aloittaja nimenomaan halusi parasta mahdollista hoitoa, mutta ei ymmärtänyt ettei siihen ole kenelläkään varaa, ei edes USA:lla.

    No jos kenelläkään ei ole varaa parhaaseen mahdolliseen hoitoon niin mitä halvattua varten niitä hoitoja kehitetään MILJAREILLA? Sitä kutsutaan tuhlaukseksi.
    Entäs sitten? Onko luoti halvempi kuin inhimillinen hoito?

    Hyvä pointti

    Äänestä

Terveydenhoidon bisnes ja markkinatalous on myrkkyä, joka tappaa sunnattomat määrät välillisesti ihmisiä, ylihinoitelluina lääkkeinä, hoidoin ja kustannuksin. Sitä se on kun saatetaan kaikki markkinatalouden käsiin. Lopulta kaikki hävivät, markkinat ajavat kaikki nurkkaan, ja voittajia ei ole. Hinnat nousevat, ja karkaavat käsistä, eikä kukaan enää tiedä , että syynä on liiallisuuksiin päässyt hallitsemattomaksi mennyt markkinatalous.

Äänestä
  • Olet siis sitä mieltä, että meillä olisi asiat paremmin ilman lääkkeitä, sairaaloita, sänkyjä, tai hoitamisen tarvittavia instrumentteja ja laitteita?

    Mitä jää jäljelle?

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Olet siis sitä mieltä, että meillä olisi asiat paremmin ilman lääkkeitä, sairaaloita, sänkyjä, tai hoitamisen tarvittavia instrumentteja ja laitteita?

    Mitä jää jäljelle?

    Vaivaako lukihäiriö ? Kirjoituksessa mainittiin hallitsemattomaksi menneestä markkinataloudesta, jossa kukaan ei enää tiedä kuka lopulta on ohjaksissa ja mihin mennään.

    Äänestä

  • Asiaan kirjoitti:

    Vaivaako lukihäiriö ? Kirjoituksessa mainittiin hallitsemattomaksi menneestä markkinataloudesta, jossa kukaan ei enää tiedä kuka lopulta on ohjaksissa ja mihin mennään.

    Terveydenhoitomarkkinaan kuuluu paljon muutakin kuin terveyskeskus tai sairaala.

    Markkinaan kuuluu ainakin lääkkeet, rakennukset, ohjelmistot, laitteet, tarvikkeet, koulutus, ruoka, sähkö, vesi, kulkuväylät, tiedotus, työntekijät jne...
    Suurin osa markkinasta on hoidettu yksityisellä markkinamallilla.Jos siitä luovutaan, ei jää jäljelle juuri mitään.

    Miten sun ajatushäiriöt?

    Niin kuin en tietäisi itsestään selvyyksiä, mutta kyseenalaistinkin terveydenhoidossakin, liiallisuuksiin mennyttä markkinataloutta, jossa näyttää olevan välillä muut intressit, kuin terveydenhoidon paras ja toimivin laatu.

    Markkinatalous tiettyyn pisteeseen on hyvä ja kannatettava, mutta keinottelu ja tietynlaisten piirien suosiminen, menee liian usein sen parhaan edelle. Lääkkeiden ja rokotusten turvallisuudesta on liikkunut maailmalla paljon epäilyjä salailuista ja manipuloinnista, sekä kyseenalaistettu muunmuassa aikoinaan meillä annettuja sikainfluenssa rokotteita, eli oliko influenssan uhkia liioiteltu tarkoituksella ja oliko jotkut tahot salaillut mahdollisesti sivuvaikutusten vaaroja. Saksassa nousi aikoinaan kohu, kun julkisuuteen oli päässyt tieto, että Saksassa päättäjille oli annettu turvallisempana pidettyä rokotetta.

    Netissä ja lehdissä on käyty keskustelua , että onko mm. kolesterolilääkitys tarpeen, vai eikö ole, vai onko kysymyksessä osittain rahastusta...., Koska asiantuntijoidenkin keskuudessa ollaan erimielisiä, niin ei ole ihme jos epäillään ja tosiakin.

    Faktaa on että terveydenhoidon rintamalla on paljon hyviä lääkäreitä ja asioita, mutta kun on se toinen puoli. Lääkkeet on myös osin hinnoiteltu liian kalliiksi, varsinkin jos niitä ei voida käyttää kalleuden takia. Paljon olisi vielä terveydenhoidon eteen kehitettävää ja tehtävää, ja siihen soisin mielläni lisää resursseja ja valtion rahoitusta.

    Paljon on vielä asioita jotka kaipaisivat rahaa, tutkimuksia, ja miten saataisiin edelleen parannettua dignoosien tekoa ja potilaiden tietojärjestelmiä , jotka osin polkevat paikoillaan.

    Nostan hattua monille lääkäreille, lääkkeiden kehittäjille ja tutkijoille, sekä insinööreille joiden ansioita on monet käytettävissä olevat laitteet ja diagnoosia helpottavat asiat. Mutta kaipaisin enemmän valvontaa ja rahaa terveyspalveluihin, enkä tarkoita todellakaan nykyisen kaltaista kiisteltyä SOTE-mallia.

    Outoa, että meillä olisi kokoomuksen mielestä varaa keventää työn verotusta jopa miljardin, muttei pienituloisille eläkeläisille vaiheittain sitä 100 euroa.

    SOTEa ei ole vielä tullut ja se, mikä koskee ykstyistämistä, on tapahtunut kuntien toimesta viimeisen 15 vuoden aikana täysin ilman kontrolia.
    Jos jollakin on jotain pahaa kokemukseen perustuvaa sanottavaa yksityistämisestä, niin SOTE tekee asiat paremmiksi, ei huonommiksi.

    MInusta on samaan aikaan ratkiriemukasta ja surullista, että joku kotiäiti Maalahdelta saa yhtä paljon tai enemmän huomiota kuin samasta asiasta väitöskirjansa tehnyt tohtori. Se on perverssiä ja siksi hassua. Surullista taas on se, että löytyy ihmisiä, jotka pitävät yhden täydellisesti kouluttamattoman ihmisen mielipeidettä saman arvoisena kuin tieteellistä tutkimusta.

    Ehkä on tarkoitus, etä tyhmät kuolee koska niitä ei voi pitää hengissä vastoin omaa tahtoaan :D

    Äänestä

Mikä siinä mahtaa olla, että nykyään kalliit implantit ovat nopeasti lisääntyneet. Tarjotaan ilmaisia implannikonsultaatioita ??????

Äänestä
  • Puhutko rintaimplanteista vai persetäytteistä?

    Äänestä

  • knasanuutiset kirjoitti:

    Puhutko rintaimplanteista vai persetäytteistä?

    He, he , no en ole vielä kuullut ilmaisista perseimplanttikonsultaatioista.

    Äänestä

  • SitäOdotellessa kirjoitti:

    He, he , no en ole vielä kuullut ilmaisista perseimplanttikonsultaatioista.

    Harmi, saattaisi olla tilausta. Mutta meilläpäin ei tarjota valitettavasti ainakaan toistaiseksi, kuin hammasimplantti konsultaatioita.

    Äänestä

Ihmisistä on tehty uudella tavalla kauppatavaraa. Eikä voi välttyä ajatukselta, etteikö varakkaat olisi etuoikeutetussa asemassa sairauksien osuessa kohdalle.
Tutkitusti köyhempien perheiden syöpälapsilla on rikkaampia huonommat mahdollisuudet selviytyä syövästä, joka on mielestäni vääryys.
Hoito ja mahdollisuudet tulisi olla kaikille yhtä hyvät riippumatta onko rikas , keksituloinen vai köyhä.

Äänestä
  • Vrakkaat tai yleensä töissäkäyvät ovat paremmassa asemassa työterveyshuollon takia. SOTE, jota demarit vastustavat, antaisi muillekin kuin työssäkäyville nopean hoitoonpääsyn.

    Äänestä

Merkillepantavaa on ollut tällä hallituskaudella se, että terveyskeskuksista ei tahdo saada lääkäriaikoja.

Äänestä
  • Joo, hallitus yrittää saada siihen parannusta, mutta demarit vastustaa.

    Äänestä

Kansaneläkelaitoksella ei ihan tykätä rakastamisesta ja läheisyydestä. Soten säästöankkurina toimii pääjohtajatar henkilökohtaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

PerheidenTragedia kirjoitti:

Meillä tulisi olla yhteisvastuuta ja ihimillisyyttä sen verran, että lapsen tai aikuisen sairastuessa vakavasti tai krooniseen sairauteen, hänellä olisi oikeus saada verovaroista maailman parasta hoitoa.
Säästetään mielummin sitten vaikka kulttuurista, tai asevarustelusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu