Olen helsinkiläisen vanhustenkotipalvelun asiakas ja kun tämä, minua ja puolisoani palveleva kotipalveluyksikkö on kauan antanut minulle näyttöä siitä, että heillä on suuri halu päästä minusta eroon. Keran esim. kotipalveluyksikkö teki sellaisen tempauksen, että mitään meille kertomatta, he olivat luovuttaneet palvelunsa toiselle palveluyksikölle. Tälläinen menettely on hyvä esimerkki vanhusten ala-arvostuksesta. Ja kun tässä meidän tapauksessamme kotihoidon oli pakko palata entisenlaiseen palvelumalliin, mikä tarkoittaa, että yhtälailla meille mitään ilmoittamatta entinen kotihoitoyksikkömme palasi palvelemaan meitä ja tuo heidän tilallaan hetken meitä palvellut yksikkö hävisi tuntemattomuuteen.
Kun alueellinen kotihoitoyksikkö ei onnistunut poistamaan meitä palvelu tilastoistaan niin, tuon jälkeen on sitten meillä on ollut vaikeuksia saada lääkkeitä.
Lääkkeidemme huolinnan olemme antaneet kotihoidon vastuulle "maksua vastaan". Mutta esim. kotihoidon oman lääkärin määräämää lääkettä on monien pyyntöjen ja lääkkeiden lainaamisen muilta, lääkkeidenkäyttäjiltä jälkeen, on pitkän odottelun ja pyytämisen jälkeen saatu. Ja muutenkin meille määrättyjen lääkkeiden saannissa on ollut vaikeuksia. Ja sitten on niin kummallista, kun meille on tuotu apteekista meidän laskuun sellaisia tavaroita, joilla emme tiedä olevan meille mitään käyttöä, lääkkeitä jotka meille tuodaan vahingossa ja viedään pois, niistä maksamaamme hintaa ei meille hyvitetä.
Että nyt kun sanovat olevan valinnanvapaus, minä haluaisin osallistua tuohon valinnanvapauteen vaihtamalla itse meitä palvelevaa kotihoidonpalveluyksikköä. Että siksi haluan saada tietää, onko Helsingissä olemassa sellainen vanhustenkotihoidon yksikkö, Jonka lääketoimituksiin voi luottaa, joka ei maksata meille tuotteita ja lääkkeitä joita emme ole pyytäneet meille tuomaan, joilla apteekista tavaran tuonut tietää ettei niillä ole meille käyttöä. Ja missä on olemassa lääkäri joka tarvittaessa tulee luoksemme ja joka huolehtii siitä, että lääkityksemme on oikein. Kertokaa, missä Helsingissä on vanhusten kotipalveluyksikkö sellainen, millä on halu parantaa hoidettavien elämänlaatua ja mihin voi varauksetta luottaa.
Tietääkö joku luotettavan kotihoitoyksikön?
2
177
Vastaukset
- yhteys.esimieheen
Kunnallinen kotihoito on alueittainen. Tuskin sitä voi vaihtaa,
ota yhteys kotihoidon esimiehiin.
Jos ei asiat korjaannu, ota yhteys esimiehen esimieheen.
Se on auttanut isäni asiassa.
Esimiehet eivät aina tiedä kuinka huonosti kotihoitaja hoitaa asiat.
Minun isälläni oli yksi hoitajista erikoisen välinpitämätön,
"makasi" keittiön pöydällä känny korvassa,
ei tehnyt mitään.
Oli "AFrikan sarvesta" kotoisin.
Soitin kotihoitoon.
Soitan aina jos on jotain aihetta.
Vain jatkuva yhteydenotto kotohoidon esimieheen voi auttaa.
Soita niin kauan, että homma alkaa toimia. - yhteys.esimieheen
Mihinköhän sosiaalipiiriin kuulut ?
Helsinki on jaettu sosiaalipiireihin, joihin kuuluu kunkin alueen kotihoito.
Olen soittanut myös sinne, kotihoitoa ylemmälle tasolle.
Sieltä kun otetaan yhteys kotihoitoon,
se alkaa tehota.
Helsingissä on Läntisen, Itäisen ja Keskisen alueen sosiaalipiiri ja varmaan Pohjoinenkin.
Missä asut siitä riippuu minne kuulut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370