Hyvää hoitoa vanhuksille Suomessa tarjolla

tarjollaHyvääHoitoa

https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/ed9def46-bebf-41f8-8553-8f42d330ac59

Meidän mummo joutuu nyt häpeämään itseään” - 93-vuotiaan sotaveteraanin rujot kädet kertovat karusti, miten vähän häntä arvostetaan - kuvat ei herkille
tiistai 26.02.2019 klo 8:23
Lapsenlapsi järkyttyi syvästi tajuttuaan, mitä vuodeosastolla makaava mummo peiton alle häpeillen piilotteli.
Terveyskeskuksen vuodeosastolla makaavan 93-vuotiaan sotaveteraanin ruokottoman pitkät kynnet näyttävät mädäntyneiltä.
Hoitajien mukaan he eivät tiedä, mikä vanhuksen käsiä vaivaa, eikä lääkäri ole käsiä katsonut.
Lapsenlapsi on järkyttynyt hoidon välinpitämättömyydestä
Hoitoalalla työskentelevä nainen järkyttyi, kun hän näki terveyskeskuksen vuodeosastolla oman 93-vuotiaan mummonsa kädet.
Ensin mummo peitteli käsiään peiton alle. Kun ruoka-aika tuli, kädet oli otettava näkyviin.
Näky oli pelottava ja puistattava.
Osa sormien kynsistä oli kasvanut epäinhimillisen pitkiksi ja paksuiksi. Ne olivat kuin pilaantuneen taikinan peitossa.
– Miten voidaan päästä ihmisen kädet tuollaiseen kuntoon, lapsenlapsi parahti mielessään.
Mummo on ollut vuodeosastolla nyt joitakin kuukausia.
Sitä ennen hän asui hoitokodissa, jossa hänen luonaan kävi säännöllisesti kynsienhoitaja. Kynnet vaativat erityishoitoa tyypin 2 diabeteksen vuoksi.
– Hoitokodissa kävi kynsienhoitaja, mutta vuodeosaston hoitajat sanoivat, että nyt ei kunnalla ole varaa kynsiä hoidattaa, lapsenlapsi kertoo.
Puhelindiagnoosi: torakynnet
Lapsenlapsi seurasi, miten mummo söi.
Mummo söi itse, mutta pitkät, hoitamattomat kynnet haittasivat syömistä.
Syöminen sujui hyvin hitaasti.
Lähtiessään lapsenlapsi kysyi hoitohenkilökunnalta, miksi hänen mummonsa kynnet ovat niin kurjassa kunnossa.
– Minulle vastattiin, että eivät he oikein tiedä. Lääkäri ei ole kynsiä nähnyt, hän ei ole paikalla kuulemma käynyt.
– Puhelimessa lääkäri oli hoitajille todennut, että mummolla voi olla torakynnet.
– Eikä sitten muuta.
Koska mummo selvästi häpesi käsiään, lapsenlapsi ei niistä hänen kanssaan jutellut.
”Kertoo huonosta hoidosta”
Iltalehti näytti mummon käsistä saamansa kuvat kahdelle lääkärille.
Diabeteksen hoitoon erikoistuneen lääkärin mukaan kynnet pitäisi tutkia.
Mummolla voi diabeteksen lisäksi olla kihti, jolloin kynsien ulkonäköä voisivat osaltaan selittää uraattikiteet.
Geriatrian professori Timo Strandberg ihmettelee kuvassa näkemiensä mummon kynsien kuntoa.
– Enpä omalla äidilläni tuollaista pitäisi, hän muotoilee.
Kuvan perusteella on liki mahdotonta sanoa kynsistä mitään varmaan. Mummon kynsiä voi vaivata esimerkiksi kotkankynsi eli onykogryfoosi ja niissä voi olla myös kynsisientä.
Jos diabeetikkovanhuksen kynnet ovat päässeet hyvin huonoon kuntoon, niiden hoitaminen voi Strandbergin mukaan olla hyvin vaikeaa, eikä kovin vaaratontakaan.
– Tuohon pisteeseen ei pidä asioita päästää, Strandberg toteaa.
– Kynsikuva kertoo seurannan ja hoidon pettämisestä eli huonosta hoidon laadusta jossain vaiheessa.Kiitos sotaveteraanille
Lapsenlapsesta mummon käsien kunto on merkki siitä, että mummon ihmisarvoa ei kunnioiteta.
Mummoa ei tunnuta pidettävän niin arvokkaana, että kynsien hoitamiseen kiinnitettäisiin tarpeeksi huomiota.
– Jos mummon kynnet aiemmin hoidettiin, miksi osaston hoitajat eivät ole ottaneet yhteyttä sosiaalihoitajaan ja kysyneet, kenen nyt kuuluu hoitaa nämä kynnet?
– Eikö hoitohenkilökunta lainkaan ajattele, miltä potilaasta tuntuu?
– Mietin, että tässäkö on kiitos sotaveteraanille kaikesta tehdystä työstä, lapsenlapsi kertoo ajatelleensa mummon käsiä katsellessaan.
– Mummo on aina ollut laitettu, hyvin siisti ja tarkka ulkonäöstään. Nyt kun hän on muiden armoilla, hän saa osakseen välinpitämättömyyttä.
– On kauheaa, että meidän mummo joutuu nyt hoidon puutteen vuoksi häpeämään itseään, lapsenlapsi sanoo hiljaa.
Oletko sinä vanhuksen läheisenä kokenut jotain vastaavaa? Millaiset asiat hoidossa ovat mielestäsi kertoneet siitä, että hoidettavaa vanhusta ei arvosteta enää ihmisenä? Oletko puuttunut asiaan? Muuttuiko jokin?*

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        41
        1743
      2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

        Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
        Ikävä
        164
        1637
      3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

        Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
        Kotimaiset julkkisjuorut
        70
        1378
      4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        238
        1316
      5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

        Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
        Maailman menoa
        200
        1214
      6. Mitä toivot

        ensi vuodelta? :)
        Ikävä
        128
        1145
      7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

        Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
        Pyhäjärvi
        332
        1127
      8. Minkä merkkisellä

        Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
        Ikävä
        78
        1076
      9. Hyvää huomenta 18. luukku

        Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
        Ikävä
        227
        1057
      10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        314
        1057
      Aihe