Kokoomus Risikoo haluaa edistää epätoivoisesti rikkaita

yksityisiä sotefirmoja suosivaa sotea Suomeen.
21<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kokoomus Risikko.

1Äänestä

Vastapainoksi vaalihalit roskaihmisen kanssa. Tietenkin, jos tekijäinoikeudet on varmasti kunnossa kuvattaviin.

1Äänestä

Moni nykyedustaja, joka haluu jatkaa, tulee tippumaan, kun ei ehdi vaalikentille. Hyvä vaan, että väki vaihtuu, muutenkin saisivat istua vain kaks kautta, koska valta turmelee. Kepulit tietenkin haluu maakunnat, koska niin monta heistä tippuu mutta ei hätää maakuntahallinosta on jo kait luvattu meheviä pomonpestejä.

1Äänestä
  • Näinpä.

    Äänestä

Totta kai haluaa. Kokoomus on rikkaiden puolue.
Miksi Suomessa ei ole köyhien asioita ajavaa puoluettä estämässä kokoomuksen aikeita?

1Äänestä
  • Onhan perussuomalaiset ja sdp.

    Äänestä

Toki Risikko haluaa SOTE:n aikaiseksi kokoomuksen tahdon mukaisesti ja sitten alkaa riisto potenssiin 2.

1Äänestä
  • Totta turiset.

    1Äänestä

  • Ei alkaisi jos Suomessa oikeasti olisi suomalaisten asioita ajavia vasemmistopuolueita.

    Onhan se selvää että kokoomus ajaa äänestäjiensä asioita. Miksi vasemmistopuolueet eivät tee samoin?

    2Äänestä

  • Ei.alkaisi kirjoitti:

    Ei alkaisi jos Suomessa oikeasti olisi suomalaisten asioita ajavia vasemmistopuolueita.

    Onhan se selvää että kokoomus ajaa äänestäjiensä asioita. Miksi vasemmistopuolueet eivät tee samoin?

    Annapa kokoomuspersu linkki väitteeseesi.

    Äänestä

  • Ei.alkaisi kirjoitti:

    Ei alkaisi jos Suomessa oikeasti olisi suomalaisten asioita ajavia vasemmistopuolueita.

    Onhan se selvää että kokoomus ajaa äänestäjiensä asioita. Miksi vasemmistopuolueet eivät tee samoin?

    Kaikki haluavat ajaa vain omaa etuansa, siis nämä poliitikot, tuohan on heidän "työtänsä".

    1Äänestä

Houkutteliko tuo eduskunnan puhemiehenä toimiva LauraRädyn nöyrä juoksupoika Paula Rusikko tahallaan Krista Kiurun pois kokouksesta 12 min ajaksi.
Käski tulemaan puhemiesneuvoston kokoukseen muka hetkeksi !!!???
Jos näin, niin Pauli Rusakolle heti potkut!

Ulkomaille levinneissä valokuvissa Eduskunnan puhemies Paula Rusakko röhnöttää juhlissa tanssilattialla kuin känninen hutsukka.
Suomessa ei ole ikinä oollut moista irvileukaaivoa puhemiehenä, ei ikinä.
Rusikko häpäisee toimillaan itsensä lisäksi koko Eduskunnan arvovallan.

Äänestä
  • Saattoi olla että kyseisen henkilöytymän myötävaikuttamana demokratiaa taas rusikoitiin eikun risukoitiin

    Äänestä

  • Tuo Paula Risukko on päähommiltaan Terveysbisnestalojen LaraRätyjen puhelintyttö.
    Siitä se suurimmat palkkiot vetää.
    Muuten ei noin käyttäytyisi.

    Nyt Risukko uhkaa jopa jatkaa "työ"päiviä ja istuntokautta , yrittää runnoa Sotepakkoa väkipakolla.
    Risukolle näköjään raha kelpaa.... rahaa rahaa rahaaa aaaaahhhh
    Paljonkohan siitä maksetaan lisää.....

    Äänestä

  • Akka oli ympärikännissä tanssilattialla.

    Äänestä

Kokoomus Riskko pelaa kepukokoomushallituspeliä. Sinipersu Soini on ihan ulalla eli onko edes Suomessa vai reissaako jossain maailmalla veronmaksajien piikkiin, senhän se vain osaa.

Äänestä
  • Sinis-petku huijaaja taitaa olla taas jossakin paavikokouksessa öyhöttämässä ja öykkäämässä

    Äänestä

  • Sinis-petku kirjoitti:

    Sinis-petku huijaaja taitaa olla taas jossakin paavikokouksessa öyhöttämässä ja öykkäämässä

    Taitaa olla taas Vatikaanissa kanossanreissulla.

    Äänestä

Asiasta voi kirjoittaa hieman sivistyneemmin, Ei ole mitään mieltä alkaa nimittelemään ketään tai arvostelemaan epäasiallisesti.

Asiallinen keskustelu on paikallaan. En halua minäkään mitään markkinapainotteista terveydenhoitoa. Sen olemme tässä vanhustenhoitoasiassa nähneet, mihin pörssiyhtiöiden ahneus vie. Yhteiskunnan varoin näitä on tuettu ja mihin se johti.

Samoin käy Vapaavalintaisen terveydenhoitolainkin kanssa. Mielestäni raharikkaat voivat käyttää näitä yksityisiä palveluita, mutta ei niitä pidä tukea yhteikunnan verorahoilla.

Siirtyköön lääkärit kunnallisten terveyspalvelujen palvelukseen ja jatkukoon terveydenhoitolaki entisellään, kuitenkin parannettuna ne epäkohdat, mitkä ovat tulleet esille nyt, kun asiaa on tutkittu yli 10 vuotta.

Pois pölrssiyhtiot ja yksityiset terveysasemat sotkemasta hyvää yhteiskunnallista systeemiä.

Äänestä
  • Asiaa mutta tuskin toteutuu kun päättämässä ovat ahneet markkinavoimien airueet eli kepu ja kokoomus. Sinipreseet toki kannattavat mitä edellämainitut puolueet ovat mieltä koska ovat näiden puolueiden napalankoja.

    Äänestä

Vai ei pitäisi alkaa..... "alkaa nimittelemään ketään tai arvostelemaan epäasiallisesti???.
Oliko tuo asiallista käytöstä Rusikolta?

Entä jos tuon olisi joku PS tehnyt ???
Tai kuka tahansa valhevaltamedian epäsuosiossa oleva, niin valtavajakkimedia olisi huutanut ja parkunut kuukausia, erottamiseen asti.
Ja nyt sen teki vielä nainen..... puhemiesnainen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uhfd kirjoitti:

yksityisiä sotefirmoja suosivaa sotea Suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu