Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli tammikuussa 72,6 prosenttia. Vuosi alkoi odotettuakin vahvemmilla työllisyysluvuilla ja työmarkkinoilla on edelleen tavanomaista parempi tilanne. Työllisyyden kasvu hallituskaudella ollut tammikuussa 2019 124 000, ja siitä piristynyt edelleen.
Sitten katsotaan mitä Antti Rinne sanoi eduskunnassa tuokokuussa 2017.
https://www.youtube.com/watch?v=VzhF_fkrm7s
Mitä mieltä olette Antin osaamisesta ? huolestuttaako ?
Sitten katsotaan mitä Antti Rinne sanoi eduskunnassa tuokokuussa 2017.
https://www.youtube.com/watch?v=VzhF_fkrm7s
Mitä mieltä olette Antin osaamisesta ? huolestuttaako ?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Demareiden keski-ikä on yli eläkeiän, siinä ei ole mitään uutta.
Sen sijaan kiinnostaa ketä ne loput ovat.
Kun SDP ajaa jatkuvasti työn verotuksen kiristämistä ja tukien lisäämistä, ei voi välttyä ajatukselta, että SDP:n kannattajakunnan loppuosa elää tuilla eikä missään nimessä ole ainakaan palkkatyössä. Muuten ei olisi mitään järkeä julistaa työn verotuksen kiristyksiä maailman korkeimman verotuksen maassa.
AY-liikkeen tuki demareille saattaa tässöä tilanteessa tuntua oudolta, mutta järki on siinä, että mitä suuremmat tuet, sitä vähemmän ihmiset haluavat töihin ja sitä korkeammat edut työpaikoilla. Kun SDP lisäksi teklee parhaansa ettei kouluttamattomille löydy töitä, niin symbioosi on valmis.
Kupletin juoneen kuuluu tietenkin se, ettei SDP aja veronkiristyksiä ensisijaisesti AY-liikkeen jäsenien palkkatasoihin, mutta niiltäkään korotuksilta ei voi välttyä koska veroprogressio on niin jyrkkä.
Ilmeisesti verenkiertohäiriöt oireilivat jo tuolloin. Puhe ja ajatus olivat hyvin katkonaisia ja Rinne joutui kokoamaan itsensä kesken puheensa.
Sairas mies.
Rinne olemattomine kykyineen, rikollistaustallaan ja isoine puutteineen on kuitenkin parasta mitä demareilla on tarjota. Saas nähdä miten Heinäluoman käy kun "vallankaappaus" hieman kuivui kasaan. Perinteisesti Rinne on kostanut ryppyilyn, eiköhän tälläkin kertaa.
Rinne on SAK:n juoksupoika ja vain toteuttaa saamaansa tehtävää turvata ay-pamppujen erityisedut.
Kokoomus on Ek:n juoksupoika, kepu on Mtk:n juoksupoika ym.