Parantuminen

anonyymi_wT4

Guda vänner, hyvät ystävät. Jumala tahtoo, että olemme fyysisesti terveitä. God vill, att vi är fysikt friska. Jes 53, 3 Joh.1:1-4. En usko, että Jumala kouluttaa lapsiaan sairauksien kautta. Siihen ei löydy perusteita raamatusta. Parantuminen voi tapahtua monella tapaa. Yksin rukoillessa, perheen keskellä, öljylla voitelussa, rukouskokousessa, yleisessä kokouksessa. radion välityksellä, puhelimen välityksellä, ehtooliskokouksessa. Mutta kaikkein eniten olen vuosikymmenten aikana nähnyt parantumisia evankelistojen kokouksissa, joilla on parantamisen armolahjat. Olen aivan läheltä nähnyt kuinka halvaantunut on lähtenyt kävelemään, sokea saanut näkönsä,,selkäsairas parani. Hän heitti kainalosauvat pois yleisön nähden. Nämä on tapahtunut parantaja evankelistojen kokouksissa. Mielipiteeni on , että näissä kokouksissa paranee helpoiten. Toki Jumala parantaa myös sisäelimiä. Itse olen saanut elää melko terveen elämän. Olen nytkin kovakuntoinen. Selvää on, että meidän tulee itse hoitaa kuntoa. Juosta, hiihtää ym. Ainakaan itse en valita, vaikka ihmiset lentäisivät Amerikkaan asti parantuakseen. Dessa är mina åsikter. Nämä ovat mielipiteitäni. Bara korrekta åsiktrer. Vain asiallisia mielipiteitä. Ej troll. Ei trolleja.

21

78

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osansasaanut

      Tiedän ja tunnen minäkin ihmisiä, jotka ovat rukouksella parantuneet, mutta enemmän tunnen niitä, jotka eivät ole parantuneet. Tunnen kovakuntoisia uskonystäviä, jotka yllättäen saivat syövän. Kulkivat kokouksesta toiseen, rukoilivat, paastosivat ja mitään ei voinut, sairaus vain eteni ja lopulta kävi kuinka kävi. Lähipiirissäni sairastetaan syöpää... Elämän realiteetit ovat edessä selvänä, halusipa sitten sitä tai ei ja silti rukoilemme lakkaamatta Herran parantavaa kosketusta. Mitä siis sanotaan niille, jotka eivät parane? Miksi sairaalat edelleen ovat täynnä vaikeista sairauksista kärsiviä? Miksi eivät ns "parantajaevankelistat" ja pastorit suurten massakokousten sijaan mene sairaaloihin. No, sieltä toki ei kolehtihaaviin tipahda mitään... Niin, näihin haluan asiallisia vastauksia.

      • Orpojen.Isä

        Eikö tulisi aina rukoilla niin, että tapahtukoon Jumalan tahto kussakin asiassa?


      • Sanallasaaaikaan
        Orpojen.Isä kirjoitti:

        Eikö tulisi aina rukoilla niin, että tapahtukoon Jumalan tahto kussakin asiassa?

        Kyllä juuri näin isä meidän rukous psalmit


      • Seurannut

        Kovin sekavia jälleen kirjoittelet...


    • Jopi48

      Jes.30:26 Ja kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, oleva niinkuin seitsemän päivän valo, sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa vammat ja parantaa siihen isketyt haavat.

    • Osansasaanut

      Jaa-a... Taitaa olla sellainen keskustelu, josta on turha odottaa sen syvällisempiä vastauksia...

      • Seurannut

        Kovien sekavia jälleen kirjoittelet...
        ja toisten ihmisten asuntoja havittelet!


    • Puoskarointilakia odotellessa ei voi muuta kuin toivoa että uskonhaarhaiset ottaisivt nämä jeesusparannutarinat tosissaan.

      Se toisi kaivattua säästöä terveydenhuoltoon, eläkkeiden maksatukseen sekä vanhustenhoitoon, kun kuolisivat ssatujeesuksen pettäminä tauteihinsa.

    • Useontapahtuu

      Huoria petti ikä vei miehen omaisuuden
      Onko oikein Saatana?

    • Puristus_pois

      Paljon helpommalla pääsee kun ajattelee parantumisia merkkeinä evankeliumin edistämiseksi.

      Esim. samoin kuin profetioita.

    • Ihmettelevä

      Onko oikeasti niin, että näissä keskusteluissa ei ole minkäänlaista "suodatinta" olemassa?!

    • Piparkakku

      Sinä, joka keskustelun aloitit. Kerro nyt, miksi kaikki eivät parannu?

    • palataan.maanpinnalle

      Kyllä se arki palaa aloittajankin elämään, jos elinpäiviä saa.
      Fyysisesti terveys katoaa ja sairaus kolkuttelee oville, ennen kuolemaa.
      Ja aivan Jumalan sallimukesta, ettemme unohda katoavaisuuttamme.
      Menestysteologiaa on turhaa alkaa väsäämään kilvoittelutien ainoaksi poluksi, se on harhaa.
      Se on myös lihallista.

      Raamatun opetuksen mukaan perille pääsevät vain Herran omat.
      No, millaisia ne Herran omat ovat? Moni, rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa. Siinä se on.

      Mutta, tietenkin Jumala haluaa sitä, että varjeltuisimme ongelmista ja siinä valinnat kyllä vaikuttaa terveyteen. Niissä voi ojentautua, mutta ojentautumisesta huolimatta, katoavaisuudessa voi jokin rassata matkatekijän ruumista.

      • Osansasaanut

        Kiitos! Vihdoinkin järkevä kommentti!


    • Niin et ole trolli ei mutta suoraan saatanasta sun teksti ! Ulkoista parannusta pitää uskova olla himossa kiinnostunut ja haluta. Sitä sun piireissä hoetaan. Mutta ei saa olla kiinnostunut miten pääsee eroon iankaikkisen sisäisen sairauden helvetti vievä sairauden joka tappaa ihminen ikuisesti. Siitä synti helvetistä pääseminen eroon ei saa olla kiinnostunut. Vaan tulis olla ylpeitten parantajien suosiossa ja hokea olet mahtava ja pönkittää norsunluuntornit.

      • Paraneminen alkaa heti, kun luopuu epäjumaluskostaan ja muista taikauskoista.

        Satujen jumalat on kaikki helppo osoittaa ihmisen luomiksi epäjumaliksi ja siten satuolentoin ovat kyvyttömiä millään lailla todellisuutta muuttamaan.

        Ei tarvitsisi saviksenkaan epäjumalaansa hellyttävän avuttomilla kommenteilla puolustaa, jos tuo epäjumalansa olisi todellinen. Maailmojen luoja ei sitäpaitsi valitsisi kaikkein vähäisimmillä älynlahjoilla varustettuja maan matosia itseään puolustamaan - tehtävään, johon hän olisi täysin kyvykäs itsekin, jos siis olisi olemassa.


    • On kumma, kun Suomessa ei osata keskustella aiheesta asiallisesti. 7 kirjoitusta ylläpitäjä on poistanut. Menkää vaikka hiihtämään. Ei ole lehdistövapaus hyväksi. Pitäisi palata sensuurin aikaan. Kun jatkaa junalla Treelta Helsinkiin, 80% matkustajista lukee englanninkielistä tieteellistä kirjaa. Tässäkin aiheessa on useita 2-vuotiaan tasoisia kirjoitukisia. Jo kolmivuotias osaa olla koiran kanssa, harjata ja taluttaa koiraa. En ymmärrä häiriköitä pyhissä asioissa. Voisit vaikka parantua aloitusta lukiessa. Jumala ei ole sidottu parantaja evankelistoihin. Olen aloittaja.

    • oolkl

      Aloittaja, oletko kysynyt niiltä "parantajaevankelistoilta" onko heillä parantamisen armolahja?

    • Eräkogu

      Olen vain tehnyt havainnon että, usein ne jotka tahtoisi syystä tai toisesta kuolla pois. Eivät välttämättä kuole ns. ennen aikojaan mutta ne jotka haluavat elää ja on kaikenlaisia suunnitelmia niin kuolevat. Huomannut vaan että, ne jotka sairastuu pahasti niillä on taistelu halua sairautta vastaan ja haluavat etteivät kuole mutta sitten ne jotka suunnittelee itsemurhaa esimerkiksi sairauden takia niin eivät välttämättä onnistu toteuttamaan eivätkä helposti kuolekaan.

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2446
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1132
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1128
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      907
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      843
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      711
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      691
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    11. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      680
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      660
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      614
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      44
      584
    17. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      583
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      528
    Aihe