Parantuminen

Guda vänner, hyvät ystävät. Jumala tahtoo, että olemme fyysisesti terveitä. God vill, att vi är fysikt friska. Jes 53, 3 Joh.1:1-4. En usko, että Jumala kouluttaa lapsiaan sairauksien kautta. Siihen ei löydy perusteita raamatusta. Parantuminen voi tapahtua monella tapaa. Yksin rukoillessa, perheen keskellä, öljylla voitelussa, rukouskokousessa, yleisessä kokouksessa. radion välityksellä, puhelimen välityksellä, ehtooliskokouksessa. Mutta kaikkein eniten olen vuosikymmenten aikana nähnyt parantumisia evankelistojen kokouksissa, joilla on parantamisen armolahjat. Olen aivan läheltä nähnyt kuinka halvaantunut on lähtenyt kävelemään, sokea saanut näkönsä,,selkäsairas parani. Hän heitti kainalosauvat pois yleisön nähden. Nämä on tapahtunut parantaja evankelistojen kokouksissa. Mielipiteeni on , että näissä kokouksissa paranee helpoiten. Toki Jumala parantaa myös sisäelimiä. Itse olen saanut elää melko terveen elämän. Olen nytkin kovakuntoinen. Selvää on, että meidän tulee itse hoitaa kuntoa. Juosta, hiihtää ym. Ainakaan itse en valita, vaikka ihmiset lentäisivät Amerikkaan asti parantuakseen. Dessa är mina åsikter. Nämä ovat mielipiteitäni. Bara korrekta åsiktrer. Vain asiallisia mielipiteitä. Ej troll. Ei trolleja.
1979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tiedän ja tunnen minäkin ihmisiä, jotka ovat rukouksella parantuneet, mutta enemmän tunnen niitä, jotka eivät ole parantuneet. Tunnen kovakuntoisia uskonystäviä, jotka yllättäen saivat syövän. Kulkivat kokouksesta toiseen, rukoilivat, paastosivat ja mitään ei voinut, sairaus vain eteni ja lopulta kävi kuinka kävi. Lähipiirissäni sairastetaan syöpää... Elämän realiteetit ovat edessä selvänä, halusipa sitten sitä tai ei ja silti rukoilemme lakkaamatta Herran parantavaa kosketusta. Mitä siis sanotaan niille, jotka eivät parane? Miksi sairaalat edelleen ovat täynnä vaikeista sairauksista kärsiviä? Miksi eivät ns "parantajaevankelistat" ja pastorit suurten massakokousten sijaan mene sairaaloihin. No, sieltä toki ei kolehtihaaviin tipahda mitään... Niin, näihin haluan asiallisia vastauksia.

Äänestä
  • Eikö tulisi aina rukoilla niin, että tapahtukoon Jumalan tahto kussakin asiassa?

    Äänestä

  • Orpojen.Isä kirjoitti:

    Eikö tulisi aina rukoilla niin, että tapahtukoon Jumalan tahto kussakin asiassa?

    Kyllä juuri näin isä meidän rukous psalmit

    Äänestä

  • Kovin sekavia jälleen kirjoittelet...

    Äänestä

Jes.30:26 Ja kuun valo on oleva kuin auringon valo, ja auringon valo on oleva seitsenkertainen, oleva niinkuin seitsemän päivän valo, sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa vammat ja parantaa siihen isketyt haavat.

Äänestä

Jaa-a... Taitaa olla sellainen keskustelu, josta on turha odottaa sen syvällisempiä vastauksia...

Äänestä
  • Kovien sekavia jälleen kirjoittelet...
    ja toisten ihmisten asuntoja havittelet!

    Äänestä

Puoskarointilakia odotellessa ei voi muuta kuin toivoa että uskonhaarhaiset ottaisivt nämä jeesusparannutarinat tosissaan.

Se toisi kaivattua säästöä terveydenhuoltoon, eläkkeiden maksatukseen sekä vanhustenhoitoon, kun kuolisivat ssatujeesuksen pettäminä tauteihinsa.

Äänestä

Huoria petti ikä vei miehen omaisuuden
Onko oikein Saatana?

Äänestä

Paljon helpommalla pääsee kun ajattelee parantumisia merkkeinä evankeliumin edistämiseksi.

Esim. samoin kuin profetioita.

Äänestä

Onko oikeasti niin, että näissä keskusteluissa ei ole minkäänlaista "suodatinta" olemassa?!

Äänestä

Sinä, joka keskustelun aloitit. Kerro nyt, miksi kaikki eivät parannu?

Äänestä

Kyllä se arki palaa aloittajankin elämään, jos elinpäiviä saa.
Fyysisesti terveys katoaa ja sairaus kolkuttelee oville, ennen kuolemaa.
Ja aivan Jumalan sallimukesta, ettemme unohda katoavaisuuttamme.
Menestysteologiaa on turhaa alkaa väsäämään kilvoittelutien ainoaksi poluksi, se on harhaa.
Se on myös lihallista.

Raamatun opetuksen mukaan perille pääsevät vain Herran omat.
No, millaisia ne Herran omat ovat? Moni, rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa. Siinä se on.

Mutta, tietenkin Jumala haluaa sitä, että varjeltuisimme ongelmista ja siinä valinnat kyllä vaikuttaa terveyteen. Niissä voi ojentautua, mutta ojentautumisesta huolimatta, katoavaisuudessa voi jokin rassata matkatekijän ruumista.

Äänestä
  • Kiitos! Vihdoinkin järkevä kommentti!

    Äänestä

Niin et ole trolli ei mutta suoraan saatanasta sun teksti ! Ulkoista parannusta pitää uskova olla himossa kiinnostunut ja haluta. Sitä sun piireissä hoetaan. Mutta ei saa olla kiinnostunut miten pääsee eroon iankaikkisen sisäisen sairauden helvetti vievä sairauden joka tappaa ihminen ikuisesti. Siitä synti helvetistä pääseminen eroon ei saa olla kiinnostunut. Vaan tulis olla ylpeitten parantajien suosiossa ja hokea olet mahtava ja pönkittää norsunluuntornit.

Äänestä
  • Paraneminen alkaa heti, kun luopuu epäjumaluskostaan ja muista taikauskoista.

    Satujen jumalat on kaikki helppo osoittaa ihmisen luomiksi epäjumaliksi ja siten satuolentoin ovat kyvyttömiä millään lailla todellisuutta muuttamaan.

    Ei tarvitsisi saviksenkaan epäjumalaansa hellyttävän avuttomilla kommenteilla puolustaa, jos tuo epäjumalansa olisi todellinen. Maailmojen luoja ei sitäpaitsi valitsisi kaikkein vähäisimmillä älynlahjoilla varustettuja maan matosia itseään puolustamaan - tehtävään, johon hän olisi täysin kyvykäs itsekin, jos siis olisi olemassa.

    Äänestä

On+kumma,+kun+Suomessa+ei+osata+keskustella+aiheesta+asiallisesti.++7++kirjoitusta+ylläpitäjä+on+poistanut.+Menkää+vaikka+hiihtämään.+Ei+ole+lehdistövapaus+hyväksi.+Pitäisi+palata++sensuurin+aikaan.+Kun+jatkaa+junalla+Treelta+Helsinkiin,+80%+matkustajista+lukee+englanninkielistä+tieteellistä+kirjaa.+Tässäkin+aiheessa+on++useita+2-vuotiaan+tasoisia+kirjoitukisia.+Jo+kolmivuotias+osaa+olla+koiran+kanssa,+harjata+ja+taluttaa+koiraa.+En+ymmärrä+häiriköitä+pyhissä+asioissa.+Voisit+vaikka+parantua+aloitusta+lukiessa.+Jumala+ei+ole+sidottu+parantaja+evankelistoihin.++Olen+aloittaja.

Äänestä

Aloittaja, oletko kysynyt niiltä "parantajaevankelistoilta" onko heillä parantamisen armolahja?

Äänestä

Olen vain tehnyt havainnon että, usein ne jotka tahtoisi syystä tai toisesta kuolla pois. Eivät välttämättä kuole ns. ennen aikojaan mutta ne jotka haluavat elää ja on kaikenlaisia suunnitelmia niin kuolevat. Huomannut vaan että, ne jotka sairastuu pahasti niillä on taistelu halua sairautta vastaan ja haluavat etteivät kuole mutta sitten ne jotka suunnittelee itsemurhaa esimerkiksi sairauden takia niin eivät välttämättä onnistu toteuttamaan eivätkä helposti kuolekaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


anonyymi_wT4 kirjoitti:

Guda vänner, hyvät ystävät. Jumala tahtoo, että olemme fyysisesti terveitä. God vill, att vi är fysikt friska. Jes 53, 3 Joh.1:1-4. En usko, että Jumala kouluttaa lapsiaan sairauksien kautta. Siihen ei löydy perusteita raamatusta. Parantuminen voi tapahtua monella tapaa. Yksin rukoillessa, perheen keskellä, öljylla voitelussa, rukouskokousessa, yleisessä kokouksessa. radion välityksellä, puhelimen välityksellä, ehtooliskokouksessa. Mutta kaikkein eniten olen vuosikymmenten aikana nähnyt parantumisia evankelistojen kokouksissa, joilla on parantamisen armolahjat. Olen aivan läheltä nähnyt kuinka halvaantunut on lähtenyt kävelemään, sokea saanut näkönsä,,selkäsairas parani. Hän heitti kainalosauvat pois yleisön nähden. Nämä on tapahtunut parantaja evankelistojen kokouksissa. Mielipiteeni on , että näissä kokouksissa paranee helpoiten. Toki Jumala parantaa myös sisäelimiä. Itse olen saanut elää melko terveen elämän. Olen nytkin kovakuntoinen. Selvää on, että meidän tulee itse hoitaa kuntoa. Juosta, hiihtää ym. Ainakaan itse en valita, vaikka ihmiset lentäisivät Amerikkaan asti parantuakseen. Dessa är mina åsikter. Nämä ovat mielipiteitäni. Bara korrekta åsiktrer. Vain asiallisia mielipiteitä. Ej troll. Ei trolleja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu