Arpien hoito

jklöho

Kävin vajaat puoli vuotta sitten kulmakarvojen kohotuksessa, eli operaatiossa, jota englannin kielellä kutsutaan "Direct brow lift". Minulla on sen verran jo ikää ja otsassakin uurteita, että pienet uudet arvet eivät enää haittaa. Kirurgin lupauskin oli ihan aikaisemoien potilaskuvien kanssa, että ohuet ja kapeat viivat vain lopulta jäävät ja nekin kulmakarvojen piiloon.

Arvet eivät ole vieläkään parantuneet. Ympäröivä iho on turvoksissa, leikkausviilto matalalla verrattuna ympäröivään ihoon sekä punoittava. Kyseessä ns. atrofiset arvet.

Ohjeeksi olen saanut lymfahierontaa ja silikonivoiteen käyttämistä aamuin illoin. Lisäksi 3,5kk leikkauksen jälkeen aloitettiin 3vkoa 1vko tauko 3vkoa iltaisin silikonin sijaan IV-luokan kortisonivoiteen käyttö.

Luonnollisesti olen koko ajan kaivanut informaatiota netistä, koska paraneminen on tuntunut vain kestävän. Ja ovathan nuo arvet kasvoilla parhaimmin näkyvällä paikalla.

Viimein kävin hakemassa toiselta plastiikkakirurgilta toisen mielipiteen ja hämmästyin sekä ihmettelin tilannetta. Hänen mukaansa arpiin ei olisi saanut laittaa alunperinkään silikonia eikä nyt varsinkaan kortisonivoidetta. Itse en löytänyt netistä tietoa mikä silikonin funktio arpien päällä on ja enkä myöskään kortisonin käyttötarkoituksesta. Mutta nyt viimein selvisi ja siksi haluan jakaa tämän muillekin. Silikoni ja kortisoni molemmat sammuttavat verisuonten kasvua arvessa. Tämä näkyy sitten arven vaalenemisena ja arven kasvun loppumisena.

Eli silikonia eikä varsinkaan kortisonivoidetta saisi laittaa arpiin liian aikaisin, jos arvet ovat selkeästi vielä matalat verrattuna ympäröivään ihoon. Sen sijaan arpi-ihon pitäisi antaa kasvaa (=korvaavien verisuonten kehittyä haava-alueelle) ja vasta sitten aloittaa silikoni ja tarpeen mukaan voimakkaampi kortisonivoidehoito, jos arven kasvu ei lopu.

Omalla kohdallani neljän kuukauden mittainen silikonigeelihoito ja yksi 3vkon kortisonivoidejakso saattavat valitettavasti jättää leikkausarvet kuopille. Paras hoito arville on antaa niiden kasvaa luonnonmukaisesti ja aloittaa vasta myöhemmin silikonigeelihoito kun arven kasvun toivotaan pysähtyvän ja värin vaalenevan. Heti kun lopetin em. hoidot, arpien ympärillä oleva turvotus alkoi laskea ja arpi mataloitua. Toivottavasti arven alueella on vielä hieman "ruutia" kasvattaa verisuonia, jotta iho tasoittuu muun ihon tasolle ja lymfanestekierto lähtee paremmin käyntiin (=arven ympärillä oleva turvotus laskee).

0

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        79
        1292
      2. 72
        1174
      3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        78
        1031
      4. 95
        879
      5. Jasmin vauhdissa

        Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
        Kotimaiset julkkisjuorut
        256
        815
      6. Kuinka hyvin te sopisitte

        Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
        Ikävä
        49
        767
      7. Onko kaivattusi

        seksuaalisesti vetovoimainen?
        Ikävä
        29
        739
      8. Vinkkiä miehelle

        Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
        Ikävä
        55
        683
      9. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        72
        669
      10. 44
        602
      Aihe