Liukastuin tässä jäätiköllä ja kuten tavallista otin kädellä vastaan.
Ranteeseen ilmaantui siksi lievää kipua. Tai lievää ja lievää jos väännän rannetta tiettyyn asentoon vihlaisee kovastikin.
Ranne ei turvonnut, ei tullut mustelmaa ja on muutenkin normaalin näköinen toiseen käteen nähden. Sormet liikkuu normaalisti ja rannekin pyörii normaalisti ilman että sattuu.
Käsi myös kestää varata koko painollakin päälle ja vaikka roikkua eikä tunnu kipeältä. Ainoastaan vääntö sivusuunnassa alaspäin sattuu pikkurillin ja ranteen väliselle sivustalle ja enemmän nimenomaan ranteen reunaan.
Ongelmia on aiheuttanut lähinnä saksien käyttö ja ranteen taivutus, puukolla veistäminen ja juustohöylän käyttö jossa pienellä liikkeellä taivutetaan kevyellä voimalla rannetta kivun aiheuttajan suuntaan.
Missään ei sanota että ranteessa voisi olla vain lievä itsestään paraneva vamma vaan joka nettilinkissä kehoitetaan aina menemään tapaturman jälkeen ranne ongelmissa lääkäriin.
Menisinkin heti jos käsi olisi turvoksissa ja liikunta kyvytön tai muuten rajoitteinen mutta pystyn silti tekemään käytännössä kaikki käsityöt normaalisti.
Silti huolettaa voiko tuossa pikkurillin ja ranteen tyvessä olla joku lääkärin toimia vaativa vamma?
Ei mua lääkärit pelota mutta en haluaisi mennä kuormittamaan muutenkin jonoja lääkäreillä mahd turhan ehkä itsestään menevän oireen takia. Tapaturmasta on nyt viikko ja vieläkin se jomottaa väärissä asennoissa.
Siis voiko käden lihas vaan venähtää vai onko aina peli menetetty käsitapaturmissa eikä itsehoito onnistu koskaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä on todennäköisesti hermovamma, jonka keho ajan kanssa itse parantaa.