Menee se viikko näinkin

Maanantai-Keskiviikko silkkaa raadantaa työn orjana. Torstaina moisen rääkin jälkeen nukutaankin aamusta ilta seitsemään. Sitten käydään kyläilemässä äks-emännän luona ja niin onkin torstaipäivä jo pulkassa. Perjantaina herätään jo ihmisten aikoihin seuraamaan hiihtokisoja (14.00) Sitten jäähallille seuraamaan jääkiekon peluuta olutkarsinasta käsin. Siihen kulminoituukin viikon dramaattinen käännekohta. Juominen riistäytyy käsistä ja pelin jälkeen löytää itsensä keskustan kuppilan kautta paikalliseen hotelliravinteliin jossa hyvännäköinen notkea neitokainen tanssittaa minua väkisin tuntitolkulla. Sieltä sitten vielä yökerhoon. Lauantaina tolkuttomassa rapulassa ajellaan ensin autolla ennen puoltapäivää ja käydään myöhemmin hakemassa grilliltä apetta. Tämän jälkeen tapaamaan tätä viehkeää neitokaista kaupungin lasarettiin. Ainoa tieto ja muistikuva emännästä oli kerroksen ja huoneen numero. Ja kah pääovi on kiinni.. kokeilen seuraavaa ovea ja ei helvatta... sekin kiinni! Kai nyt sinne perkaleen sairaalaan nyt on jostain ovesta päästävä... niinpä minä sitten rapuloissaan kierrän hospitaalin ympäri (eikä ole mikään ihan pieni laitos) kokeillen epätoivoisesti jokaista ovea. Rakennus kierretty ympäri ja taas pääovella. Ei kai auta muu kuin pimputtaa jotain ovikellohäkkyräsysteemiä. Sieltä käy mamma kyselemään lähes kaikkea mahdollista... kuin gestapon kuulustelussa olisi. Saan sepitettyä itseni sisään ja löydän oikean huoneenkin.. ja kuinka ollakkaan daami onkin naimisissa ja niinpoispäin... ja sitten illalla pitää tietenkin käväistä muutamalla korjaavalla kuppilassa ja niinhän se lipsahtaa pikkutunneille asti ja nyt tunnin nukkuneena ahkeroin jälleen työmaalla. Rapula painaa vieläkin päälle.
Mitähän lie ensi viikko tullessaan tuopi...