Maanantai-Keskiviikko silkkaa raadantaa työn orjana. Torstaina moisen rääkin jälkeen nukutaankin aamusta ilta seitsemään. Sitten käydään kyläilemässä äks-emännän luona ja niin onkin torstaipäivä jo pulkassa. Perjantaina herätään jo ihmisten aikoihin seuraamaan hiihtokisoja (14.00) Sitten jäähallille seuraamaan jääkiekon peluuta olutkarsinasta käsin. Siihen kulminoituukin viikon dramaattinen käännekohta. Juominen riistäytyy käsistä ja pelin jälkeen löytää itsensä keskustan kuppilan kautta paikalliseen hotelliravinteliin jossa hyvännäköinen notkea neitokainen tanssittaa minua väkisin tuntitolkulla. Sieltä sitten vielä yökerhoon. Lauantaina tolkuttomassa rapulassa ajellaan ensin autolla ennen puoltapäivää ja käydään myöhemmin hakemassa grilliltä apetta. Tämän jälkeen tapaamaan tätä viehkeää neitokaista kaupungin lasarettiin. Ainoa tieto ja muistikuva emännästä oli kerroksen ja huoneen numero. Ja kah pääovi on kiinni.. kokeilen seuraavaa ovea ja ei helvatta... sekin kiinni! Kai nyt sinne perkaleen sairaalaan nyt on jostain ovesta päästävä... niinpä minä sitten rapuloissaan kierrän hospitaalin ympäri (eikä ole mikään ihan pieni laitos) kokeillen epätoivoisesti jokaista ovea. Rakennus kierretty ympäri ja taas pääovella. Ei kai auta muu kuin pimputtaa jotain ovikellohäkkyräsysteemiä. Sieltä käy mamma kyselemään lähes kaikkea mahdollista... kuin gestapon kuulustelussa olisi. Saan sepitettyä itseni sisään ja löydän oikean huoneenkin.. ja kuinka ollakkaan daami onkin naimisissa ja niinpoispäin... ja sitten illalla pitää tietenkin käväistä muutamalla korjaavalla kuppilassa ja niinhän se lipsahtaa pikkutunneille asti ja nyt tunnin nukkuneena ahkeroin jälleen työmaalla. Rapula painaa vieläkin päälle.
Mitähän lie ensi viikko tullessaan tuopi...
Menee se viikko näinkin
Don Rinkilä
2
428
Vastaukset 2
- skygazer
vitun hauskaa,sulla sentään on elämä,jossa tapahtuu jotain.
- BlachSheep
no meneehän se noinkin... ;) mutta perkele... mähän en oo tehny mitään koko viikkona!!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851345
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351061Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19865Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154695Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13690- 46669
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13637Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja185631- 33560
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39538