Saara Aalto on tuonut Suomelle 150 miljoonaa
Rikkaitaollaan
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lappiinhan ne miljoonat on käytännössä menneet. Ulkomailta tulleet matkailualan duunarit ovat hyötyneet, koska suomalaisia ideologisia etelän veteliä työttömiä ei työnteko kiinnosta.
Aika naurettava väite. Jostain muistan lukeneeni että Lapissa ja pääkaupunkiseudulla Britannialaiset yöpyisivät yhteensä vuositasolla noin puolimiljoonaa yötä. Jos vuorokaudessa britit kuluttaisivat Suomessa keskimäärin noin 150 euron edestä täyttyisi tuo 150 000 000 euroa noin kahdessa vuodessa. Siis oletetusti jos kaikki nuo Britit olisivat tulleet tänne vain Saaran takia, jota hiukan epäilen.
Maailmassa on muitakin kuin britit (kirjoitetaan suomen kielessä pienellä).
"Normaalisti siitä (Suomesta) ei puhuta paljoakaan, mutta koska ohjelmaa näytettiin 164 maassa, yhä useammat ihmiset ovat kuulleet siitä ja matkailuala kasvoi huomattavasti..."
Höpö höpö. Matkustaako suomalaiset vaikka brasiliaan kun johonkin Voice Of Finlandiin on mukana joku Brassi
Otan osaa sivistystasoosi.
Miksi Aaltoa pidetään niin paljon esillä muka vastuulista mediaaa Yleä myöten? Maksaako Yle Warnerille Aallon markkinoinnin vai mistä on kyse?
Muka vastuullisessa mediassakin on aina seks.vähemmistöjen edustajia jotka pyrkii pitämään omiaan esillä.
Onko tuo Nordeassa hommissa?
Tämänkin artikkelin kirjoittaja on saaran homopiireistä. Ihme touhua tää homojen sisäpiirihommailu. Yritetään nostattaa toisia kultin jäseniä hinnalla millä hyvänsä esiin. Maksaako ne toislleen vai antaako luonnossa.
150 miljoonaa homofania.
Kyllähän moni asia varmasti myy hänen maineella ja nimellään..
Myykö noin paljon niin tuskin.. jotenkin tuo Saara Aalto on ihan tuntematon.
kai tämä menee aallon harjalla juolupukin tonttunu ulkomaan matkailussa,
Saara-vihaaja käyttää wt-kieltä. Kuka olisi uskonut.
Pyylevä pullero se on.
Kyllä Mari ihan sutjakassa kunnossa oli kun sen viimeksi näin.
luuliks sä että ne tulee sun tilille:D
Söpöä, mutta ei se ihan niin mene. Kysy vaikka äidiltäs miten nämä hommat menee.
Eihän Suomessa tavallinen kantasuomalainen näe ensimmäistäkään julkista euroa, tulee se sitten mistä hyvänsä. Pitää edustaa jotakin etnisyyttä, niiden ympärille perustettuja yhdistyksiä, toimia kirjanpitäjänä sellaisissa, niin jo näkee eurojen virtaa ikkunoista ja ovista. Tuetaan sitä ja tätä, kunhan vain mainitaan tarkoitus tai jos sellaista ole niin sitten keksitään sellainen.
Kaikki rahat katoavat kuin tuhka tuuleen ja mikään ei tunnu riittävän!
Miksi näillä sivuilla on niin kammottavan paljon tyhjäpäisiä aloituksia? - Nm. Järjen hiven