Liikemiestentilaustyöt.
Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) moittii rajuin sanakääntein keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää sekä hallitusta, joka jatkoi haja-asetusalueiden jätevesiasetusta. Hän hämmästelee, miksi toimimattomien puhdistuslaitteiden pakkomyynti jatkuu.
– Kepu voi edelleen pakkosäännösmarkkinoita ja ilmastopolitiikkaa hyödyntäen jatkaa rahastamista johtohenkilöidensä lähisukulaisille. Puheenjohtaja Juha Sipilä keräsi aikoinaan kymmenien miljoonien eurojen potin haja-asutusalueen jätevesiasetuksella luoduilla pakkomyyntimarkkinoilla. Suku jatkaa edelleen rahastusta paskalain varjolla, Oinonen muistuttaa tiedotteessaan.
Oinosen mukaan Sipilän tavoin ryvettynyt poliitikko ei voi toimia uskottavasti pääministerinä, jos keskusta voittaa vaalit. Hänen mukaansa jätealalla vuosikausia toimineen puheenjohtaja Sipilän pitäisi vähintäänkin putsata oman, aikaisemman yritystoimintansa tuotokset.
– Sipilän tulisi kumota haja-asutusalueen jätevesiasetus kansalaisten vaatimalla ja perussuomalaisten esittämällä tavalla. Vastuullisena yritysjohtajana Kepun puheenjohtajan täytyisi lisäksi korvata vahingot niille, joille pakkomyytiin toimimattomat laitteet.
Oinonen ei säästele sanojaan myöskään keskustavaikuttaja Mauri Pekkarisen kohdalla, jota on yhtä lailla syytetty viime päivinä nepotismista.
-Puheenjohtaja Juha Sipilän vahakabinetin keskushenkilön Mauri Pekkarisen sukulaisilleen ohjatut miljoonat eurot tuulivoiman syöttötariffeilla on paljastunut hyvin suunnitelluksi puhallukseksi. Nyt julkisuuteen tulleista dokumenteista selviää, että tuulivoimabisnestä pyörittävä ex-ministeri Pekkarisen vävypoika olikin konsulttina suunnittelemassa kuinka syöttötariffirahavirrat ohjataan, Oinonen muistuttaa.
Kansanedustaja Oinonen kysyy, miksi Sipilä pitää edelleen Pekkarista keskeisenä neuvonantajanaan?
Ei voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin sen, että Kepu on jatkamassa maaseudun asukkaiden rahastamista ja veroeurojen kuppaamista läheistensä lompsaan, jyrisi kansanedustaja Oinonen.
Paavo Lipposen junailema paskalaki astuu voimaan syksyllä. Vihreät olivat innolla asetusta tekemässä Satu Hassin johdolla. Tämä Lipposen junailema laki on surkein esimerkki haja-alueiden kurittamisesta.
"Jätevesiasetuksella on sote-uudistuksiakin pidempi historia. Kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallitusvastuussa asetuksen käsittelyn aikana. Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) II hallitus päätti haja-asutusalueiden jätevesien puhdistuksen tehostamisesta jo vuonna 2000. Elämälle vieraan asetuksen valmistelutyö käynnistyi Satu Hassin (vihr.) ollessa ympäristöministerinä. Kun vihreät lähtivät hallituksesta 2002, uudeksi
ympäristöministeriksi tuli Jouni Backman (sd.). Valtioneuvosto antoi asetuksen jätevesien puhdistusvelvollisuudesta viemäriverkoston ulkopuolisilla alueilla Jan-Erik Enestamin (r.) ollessa Anneli Jäätteenmäen (kesk.) lyhytikäisen hallituksen ympäristöministeri kesällä 2003".

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mereen vain paskat kuin helsingissäkin.
Sinne piiloon. Sitten jossain metsänkorvessa pienikasa jotain puhdasta talousjätettä, siitä kamala mekkala Helsingin herroilla. Näkyi kuivaa siinäkin olevan jätekasassa, muoveja ja sellaista jotain puuta, oliko ollut puolikuormallista. Nyt Helsinki työntänyt mereen tuhatkin kuormaauto-kuormmallista päivässä likaista lunta. JA Helsingin pormestarikin sanoo ettei se ole likaista heidän lumi. Siinä näkyi kelluvan muovia runsaasti ja rakennusjätettä rannalla vedessä, "puhtaan" lumen mukana tullutta.
Näin se on hidasta päätöksen teko. Hassi ympäristömininisterinä teki pohjan, mutta liian tiukan, sitä höllätty ajan saatossa, ja nyt viimeisin lokakuun lopussa voimaan, joka sekin höllättynä sitten, että vain koskee ranta-asumista alle 100 m vedestä. Kauimmaiset sitten ilman aikarajaa tekee jos tarvis pieniä muutoksia, jos niitäkään. Varmaan sitten kuntien rakennustarkastajat asialla ja hyväksyy ihan lakien puitteissa nekin.
Jokohan menee Pystyyn_kuollut nimimerkille läpi ? Hänkin näkyy olevan tätä" kirjain saivartelijoita. Muttei sitten osaa itse sitä oikeaa näyttää, lahkeessa vain kiinni.
ps nyt lähden, ja iltasella myöhään palaan, tökin taas kepillä teitä, jos se saisi räämää pois silmistä. Poistoon tai ei näktt sen aikansa.