Vuosalmen veriset rannat 1944,

Suomen Jatkosodan ehkä verisin möhläys. Ehrnroothin kunnianhimo vaati jatkamaan tätä lihamyllyä vastoin kaikkea järkeä. Tuhannet nuoret miehet menettivät henkensä ja terveytensä tässä yhden päästään viallisen sotaherran kohelluksessa. Miksei Mannerheimkaan puhaltanut pilliinsä ja katkaissut tätä lihamyllyä ?

Viimeisten puolustajien hukuttua Vuokseen huomattiin miten helppoa Suomen puoleisen jyrkän rannan puolustaminen oli ja olisi ollut koko ajan. Sekopää komentaja halusi kuitenkin jostain hitlermäisestä päähänpistostaan johtuen pitää sillanpään Vuoksen toisella puolella hinnasta riippumatta vaikka kaikki näkivät miten kalliiksi se joukoille tulee ja mikä on sen kohtalo lopulta.

Käy sääliksi sotilaita ja heidän läheisiään.
1
Ilmoita

107 Vastausta

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Vuosalmen taistelusta:

13. päivän aikana tilanne Vuosalmella alkaa rauhoittua, kun pahoja tappioita kärsineillä venäläisjoukoilla ei ole enää voimaa läpimurtohyökkäykseen. 115. Armeijakunta on neljän päivän aikana menettänyt kolmasosan jalkaväkidivisioonien vahvuudestaan, yhteensä yli 5 360 miestä.
Suomalaiset ovat saaneet rakennettua toimivat puolustusasemat neuvostojoukkojen ympärille, ja tykistötuli sekä lentopommitukset tekevät venäläisten olon vaikeaksi. Taistelut leimahtelevat edelleen, mutta Kannaksen joukkojen komentaja kenraaliluutnantti K.L. Oesch kiittää Vuosalmen sotureitaan onnistuneesta puolustustaistelusta 14. heinäkuuta.

Neuvostoliiton puolella kiitoksia ei juuri jaella: Leningradin rintaman komentajan marsalkka Vladimir Govorov toteaa raportissaan, että 23. Armeijan operaatiolla ei saavutettu mitään konkreettisia tuloksia sietämättömistä tappioluvuista huolimatta.
Ilmoita
Vuosalmella torjuttiin Puna-armeijan toiseksi vaarallisin hyökkäys. Stallareita se harmittaa vieläkin.

" Ehrnroothin kunnianhimo vaati jatkamaan tätä lihamyllyä vastoin kaikkea järkeä."

Taistelua johtivat kenraalit Oesch, Siilasvuo ja Martola. Aatu komensi uljaasti yhtä rykmenttiä.

" Tuhannet nuoret miehet menettivät henkensä ja terveytensä tässä yhden päästään viallisen sotaherran kohelluksessa. Miksei Mannerheimkaan puhaltanut pilliinsä ja katkaissut tätä lihamyllyä ?"

Yleensä vihollishyökkäyksen torjuminen katsotaan sodassa ansioksi.Puna-Armeijan tappiot olivat moninkertaiset.

"Viimeisten puolustajien hukuttua Vuokseen huomattiin miten helppoa Suomen puoleisen jyrkän rannan puolustaminen oli ja olisi ollut koko ajan."

Äyräpään viimeiset puolustajat irtautuivat käskyllä.
Suomen puoleinen ranta oli matala ja soinen. Se oli Äyräpään harjulta katsoen kuin tarjottimella.Maasto nousi vasta kauempana.

"Sekopää komentaja halusi kuitenkin jostain hitlermäisestä päähänpistostaan johtuen pitää sillanpään Vuoksen toisella puolella hinnasta riippumatta vaikka kaikki näkivät miten kalliiksi se joukoille tulee ja mikä on sen kohtalo lopulta."

Äyräpään puolustus esti Vuoksen nopean ylimenon ja mahdollisti torjuntavoiton tältä osin, Stallareita se riepoo.

"Käy sääliksi sotilaita ja heidän läheisiään."

Valehtelet taas. Yrität vähätellä kesän -44 torjuntavoittoa, kuten kunnon stallarille kuuluu.
8 VASTAUSTA:
# Vuosalmella torjuttiin Puna-armeijan toiseksi vaarallisin hyökkäys. Stallareita se harmittaa vieläkin. #

Mikä äärioikeistoa harmittaa jos tuo samainen torjunta olisi toteutunut vähemmin uhrein. Miksi se olisi ollut paha juttu ?

# " Tuhannet nuoret miehet menettivät henkensä ja terveytensä tässä yhden päästään viallisen sotaherran kohelluksessa. Miksei Mannerheimkaan puhaltanut pilliinsä ja katkaissut tätä lihamyllyä ?"
Yleensä vihollishyökkäyksen torjuminen katsotaan sodassa ansioksi.Puna-Armeijan tappiot olivat moninkertaiset. #

Onko ansio jos ja kun uhrataan miehiä tarpeettomasti? Kuka siitä nauttii, lahtarilaisten tikapuuhermostoko ?

# Äyräpään viimeiset puolustajat irtautuivat käskyllä. #

Mitä sitten millä irtaantuivat, hukkuivat suurin joukoin kun kunnollista sillanpään tyhjennystä ei oltu edes yritetty suunnitella vaan tarkoituskin oli uhrata eli tapattaa KAIKKI puolustajat jos eivät kykene hyökkäystä torjumaan, "joutavatkin kuolla, mokomat".

# Äyräpään puolustus esti Vuoksen nopean ylimenon ja mahdollisti torjuntavoiton tältä osin, Stallareita se riepoo. #

Luulet herjauksilla saavasi tekstiisi enemmän vaikuttavuutta kun faktat puuttuu. No, kukin yrittää tyylillään. Ylimenot olisi torjuttu vähemmin tappioin vetämällä joukot puolustukseen omalle rannalle kuten sitten huomattiinkin.

# "Käy sääliksi sotilaita ja heidän läheisiään."
Valehtelet taas. Yrität vähätellä kesän -44 torjuntavoittoa, kuten kunnon stallarille kuuluu. #

Jopas onkin harvinaisen pilkallista suhtautumista kaatuneitten omaisten kärsimyksiin. Aivan kuten lahtarilaisten kuuluu tehdäkin. Lataat heidän niskaansa pilkkaa ja ivaa toisen toisensa perään, jos suree kaatuneita läheisiään niin on "kunnon stallari".
”Jopas onkin harvinaisen pilkallista suhtautumista kaatuneitten omaisten kärsimyksiin. Aivan kuten lahtarilaisten kuuluu tehdäkin. Lataat heidän niskaansa pilkkaa ja ivaa toisen toisensa perään, jos suree kaatuneita läheisiään niin on "kunnon stallari".”

Sinähän voit todistaa kerrankin suremistasi pitämällä edes yhden kerran pientä volinaa niistä yli 10.000:sta punikista Itä-Karjalassa 30-luvulla, jotka murhattiin Stalinin vainoissa? Jostakin syystä sitä sinä et tee koskaan, mutta vastineena liioittelet suureen ääreen suomalaistappiota! On erittäin vaikeata uskoa vilpittömyyteesi!
lahtari-sialle kirjoitti:

Ketale tavallaan keksinyt uuden jutun, pisteet siitä. Toki, sama ikiliikkuja mielipuuhassaan. arvostelemassa suomalaisia. Palstan yksinäistä vajakkistallaria niin kovasti koskee, kun ei jumaloimansa muna-armeija päässyt veteraanien ansiosta tänne raiskailemaan ja tuomaan kaikkea saastaa , minne vain pääsikin. Pidetään peukkuja, että vitutuksesta katkea viimeinenkin verisuoni päästä, palstan hauskuus loppuu tykkänään muuten. Vaikka Ketale ei mistään tiedä, on tuo hurmos älyttömän hauskaa seurattavaa :)
lahtari-sialle kirjoitti:
# Vuosalmella torjuttiin Puna-armeijan toiseksi vaarallisin hyökkäys. Stallareita se harmittaa vieläkin. #

Mikä äärioikeistoa harmittaa jos tuo samainen torjunta olisi toteutunut vähemmin uhrein. Miksi se olisi ollut paha juttu ?

# " Tuhannet nuoret miehet menettivät henkensä ja terveytensä tässä yhden päästään viallisen sotaherran kohelluksessa. Miksei Mannerheimkaan puhaltanut pilliinsä ja katkaissut tätä lihamyllyä ?"
Yleensä vihollishyökkäyksen torjuminen katsotaan sodassa ansioksi.Puna-Armeijan tappiot olivat moninkertaiset. #

Onko ansio jos ja kun uhrataan miehiä tarpeettomasti? Kuka siitä nauttii, lahtarilaisten tikapuuhermostoko ?

# Äyräpään viimeiset puolustajat irtautuivat käskyllä. #

Mitä sitten millä irtaantuivat, hukkuivat suurin joukoin kun kunnollista sillanpään tyhjennystä ei oltu edes yritetty suunnitella vaan tarkoituskin oli uhrata eli tapattaa KAIKKI puolustajat jos eivät kykene hyökkäystä torjumaan, "joutavatkin kuolla, mokomat".

# Äyräpään puolustus esti Vuoksen nopean ylimenon ja mahdollisti torjuntavoiton tältä osin, Stallareita se riepoo. #

Luulet herjauksilla saavasi tekstiisi enemmän vaikuttavuutta kun faktat puuttuu. No, kukin yrittää tyylillään. Ylimenot olisi torjuttu vähemmin tappioin vetämällä joukot puolustukseen omalle rannalle kuten sitten huomattiinkin.

# "Käy sääliksi sotilaita ja heidän läheisiään."
Valehtelet taas. Yrität vähätellä kesän -44 torjuntavoittoa, kuten kunnon stallarille kuuluu. #

Jopas onkin harvinaisen pilkallista suhtautumista kaatuneitten omaisten kärsimyksiin. Aivan kuten lahtarilaisten kuuluu tehdäkin. Lataat heidän niskaansa pilkkaa ja ivaa toisen toisensa perään, jos suree kaatuneita läheisiään niin on "kunnon stallari".
Stallari: "Mikä äärioikeistoa harmittaa jos tuo samainen torjunta olisi toteutunut vähemmin uhrein. Miksi se olisi ollut paha juttu ?"

Tappioiden syy oli Puna-armeijan hyökkäys. Sen torjunta harmittaa stallareita.

"Onko ansio jos ja kun uhrataan miehiä tarpeettomasti? Kuka siitä nauttii, lahtarilaisten tikapuuhermostoko ?"

Hyökkäys torjuttiin raskain uhrein. Ei niiden määrää voi taistelun aikana säädellä. Vielä vähemmän 80 vuotta taistelujenjälkeen. Enemmänkaatui venäläisiä ja hyökkäys epäonnistui. Stallareita harmittaa oman puolen häviö.

#Mitä sitten millä irtaantuivat, hukkuivat suurin joukoin kun kunnollista sillanpään tyhjennystä ei oltu edes yritetty suunnitella vaan tarkoituskin oli uhrata eli tapattaa KAIKKI puolustajat jos eivät kykene hyökkäystä torjumaan, "joutavatkin kuolla, mokomat".#

Kyllä joen yli kuljettiin koko ajan. Osa joutui uimasille, kun kalusto tuhoutui tulituksessa.

"Luulet herjauksilla saavasi tekstiisi enemmän vaikuttavuutta kun faktat puuttuu. "

Faktoillahan tässä oiotaan stallarien valeita.

"No, kukin yrittää tyylillään. Ylimenot olisi torjuttu vähemmin tappioin vetämällä joukot puolustukseen omalle rannalle kuten sitten huomattiinkin."

Taistelulla sillanpäässä hankittiin aikaa puolustuksen järjestelylle. Jälkiviisaus ei muuta tapahtumien kulkua, vaikka tappio stallareita kuinka harmittaa.

"Jopas onkin harvinaisen pilkallista suhtautumista kaatuneitten omaisten kärsimyksiin. "

Missähän sellaista ilmenee? Miten stallarien vaatima antautuminen olisi toiminut?

#Aivan kuten lahtarilaisten kuuluu tehdäkin. Lataat heidän niskaansa pilkkaa ja ivaa toisen toisensa perään, jos suree kaatuneita läheisiään niin on "kunnon stallari".#

Kerrankin oikein! " Kunnon stallari" suree torjuntataistelun onnistumista vielä vuosikymmenten kuluttuakin.
TiltunValikoivaHätä kirjoitti:
”Jopas onkin harvinaisen pilkallista suhtautumista kaatuneitten omaisten kärsimyksiin. Aivan kuten lahtarilaisten kuuluu tehdäkin. Lataat heidän niskaansa pilkkaa ja ivaa toisen toisensa perään, jos suree kaatuneita läheisiään niin on "kunnon stallari".”

Sinähän voit todistaa kerrankin suremistasi pitämällä edes yhden kerran pientä volinaa niistä yli 10.000:sta punikista Itä-Karjalassa 30-luvulla, jotka murhattiin Stalinin vainoissa? Jostakin syystä sitä sinä et tee koskaan, mutta vastineena liioittelet suureen ääreen suomalaistappiota! On erittäin vaikeata uskoa vilpittömyyteesi!
.....Sinähän voit todistaa kerrankin suremistasi pitämällä edes yhden kerran pientä volinaa niistä yli 10.000:sta punikista Itä-Karjalassa 30-luvulla, jotka murhattiin Stalinin vainoissa? .....

Miksi pitäisi, sinähän suret niitä koko ajan, yötä päivää. Outoa onkin kun suret N-liitossa tapettuja kommunisteja silmät punaisina hulluna itkusta mutta porvarillisten talonpoikaisnuorukaisten lahtaaminen ei hetkauta sinua laisinkaan.
Valkosoturi kirjoitti:
Stallari: "Mikä äärioikeistoa harmittaa jos tuo samainen torjunta olisi toteutunut vähemmin uhrein. Miksi se olisi ollut paha juttu ?"

Tappioiden syy oli Puna-armeijan hyökkäys. Sen torjunta harmittaa stallareita.

"Onko ansio jos ja kun uhrataan miehiä tarpeettomasti? Kuka siitä nauttii, lahtarilaisten tikapuuhermostoko ?"

Hyökkäys torjuttiin raskain uhrein. Ei niiden määrää voi taistelun aikana säädellä. Vielä vähemmän 80 vuotta taistelujenjälkeen. Enemmänkaatui venäläisiä ja hyökkäys epäonnistui. Stallareita harmittaa oman puolen häviö.

#Mitä sitten millä irtaantuivat, hukkuivat suurin joukoin kun kunnollista sillanpään tyhjennystä ei oltu edes yritetty suunnitella vaan tarkoituskin oli uhrata eli tapattaa KAIKKI puolustajat jos eivät kykene hyökkäystä torjumaan, "joutavatkin kuolla, mokomat".#

Kyllä joen yli kuljettiin koko ajan. Osa joutui uimasille, kun kalusto tuhoutui tulituksessa.

"Luulet herjauksilla saavasi tekstiisi enemmän vaikuttavuutta kun faktat puuttuu. "

Faktoillahan tässä oiotaan stallarien valeita.

"No, kukin yrittää tyylillään. Ylimenot olisi torjuttu vähemmin tappioin vetämällä joukot puolustukseen omalle rannalle kuten sitten huomattiinkin."

Taistelulla sillanpäässä hankittiin aikaa puolustuksen järjestelylle. Jälkiviisaus ei muuta tapahtumien kulkua, vaikka tappio stallareita kuinka harmittaa.

"Jopas onkin harvinaisen pilkallista suhtautumista kaatuneitten omaisten kärsimyksiin. "

Missähän sellaista ilmenee? Miten stallarien vaatima antautuminen olisi toiminut?

#Aivan kuten lahtarilaisten kuuluu tehdäkin. Lataat heidän niskaansa pilkkaa ja ivaa toisen toisensa perään, jos suree kaatuneita läheisiään niin on "kunnon stallari".#

Kerrankin oikein! " Kunnon stallari" suree torjuntataistelun onnistumista vielä vuosikymmenten kuluttuakin.
.....Miten stallarien vaatima antautuminen olisi toiminut?.....

Koska tuo antautuminen on sinun keksintösi niin sinä sen saat sen toiminnan perustellakin. Kuka muu kuin sinä itse tässä on antautumista vaatinut ?
Stalalri: "Koska tuo antautuminen on sinun keksintösi niin sinä sen saat sen toiminnan perustellakin. Kuka muu kuin sinä itse tässä on antautumista vaatinut ?"

Taistelusta luopuminen stallarien suositusten mukaan olisi ennen pitkää johtanut antautumiseen.

Tosin stallarit ovat taas kerran asiantuntemattomia ja myöhässä.
Torjuntavoittoa ei voi enää peruuttaa, vaikka yritystä tuntuu riittävän.
Lykkäät-pötyä kirjoitti:

Aikamoista keskustelua. Minunkinomaisia oli tuossa taaistelussa. Totta venekuljetus oli yhtä vaaralista kuin uiminenkin, koska siltojen kautta eivät kaikki voineet vetäytyä.WEi kaikkien syynä mollut hukkuminen vaan osumiset tuliaseilla
+Lisää kommentti
Harvinainen typerys tuo stallari joka ei kai tajua tilaansa.
Ilmoita
Äänruutti ammutti kaiken kukkuraksi tykistöllä omia joukkoja kun olivat joutuneet perääntymään väsymyksen ja ammusten loppumisen takia.
5 VASTAUSTA:
"Äänruutti ammutti kaiken kukkuraksi tykistöllä omia joukkoja kun olivat joutuneet perääntymään väsymyksen ja ammusten loppumisen takia."

Ei ampunut. Kun suomalaisia antautui Äyräpään puolella ammutti JR 7:n tykistöpäällikkö sinne patteriston peitteen. Venäläiset ehtivät juoksuttaa vankinsa pois sen alta.

Aatu ammutti muutama tunti myöhemmin ylimenoon ryhmittyneitä joukkoja kolmen patteriston tulituksella. Silloin ei alueella ollut suomalaisia, mutta sitä ei voitu varmasti tietää.
Sotavankeudesta palanneiden mukaan tässä tulituksessa ei suomalaisia kaatunut.

Elä sie ukko valehtele ja höpäjä jonniin joutavia. On monessa historiankirjassa kerrottu ja todistettu, että omia se ammutti kun juoksivat pakoon. Sellaisia piti rankaista kovalla kädellä.
elä-höpäjä-joutavia kirjoitti:
Elä sie ukko valehtele ja höpäjä jonniin joutavia. On monessa historiankirjassa kerrottu ja todistettu, että omia se ammutti kun juoksivat pakoon. Sellaisia piti rankaista kovalla kädellä.
Idiootti: "Elä sie ukko valehtele ja höpäjä jonniin joutavia. On monessa historiankirjassa kerrottu ja todistettu, että omia se ammutti kun juoksivat pakoon. Sellaisia piti rankaista kovalla kädellä."

Luettele ne kirjat.

Matti Koskimaan tutkimus"Murtajan tykistö" kertoo paikalla olleiden sanoin asian ss. 205-206.

JR 7:n tykistöpäällikkö majuri Olavi Arimo kertoo ammuttaneensa yhden patteriston peitteen sillanpäähän 7.7. klo 14.00., vaikka siellä nähtiin olevan omia antautuneita ( ErP 25) , Hän selvitti asian ensin divisioonan esikunnasta ja sitten eversti Ehrnroothin kanssa.

Kun vihollinen ryhmitti joukkoja ja kalustoa ylimenoa varten ammutti Arimo kahdeksalla patteristolla vastavalmistelun Äyräpään harjulle noin klo 5.40 aamulla 9.7.
Silti vihollinen aloitti ylimenohyökkäyksenja pääsi Vuoksen yli edeten JR 7:n komentopaikalle asti. Aatu kielsi perääntymisen ja hyökkäys torjuttiin suurin vaivoin.
Montako kirjaa haluat lueteltavan? Tämä Sinerma oli tykistöupseeri ja sotahistorian tuntija / -kirjailija.

Koko tykistö ja kaikki heittimet, kirkon tukikohtaan - tulta!

Tässä kirjassa Sinerma kertoo sivulla 245-246:

Kello 15.33 tykistön tulenjohtaja ilmoitti, että kirkonmäellä on parikymmentä miestä antautumispuuhissa; jotakin valkoista heiluteltiin siellä seipäännenässä. Tieto kulki nopeasti komentopaikalle. Jos kirkonmäki menetettäisiin, olisi koko JR 7:n lohkon vastaranta vihollisen hallussa. Nyt olisi tärkeätä estää lisäjoukkojen tulo sekä rannan hyväksikäyttö. Ehrnroothin ratkaisu oli yksinkertainen: - Koko tykistö ja kaikki heittimet, kirkon tukikohtaan - tulta!
Komentajan asema ei sillä hetkellä ollut mitenkään herkullinen, mutta mäki kuhisi vihollisia. Lihavampaa maalia tuskin olisi löytynyt. Kello 15.40 kohdistettiin sillanpäähän kaikkien raskaiden aseiden voimakas tulitus. Vihollisia kaatui kymmenittäin mutta todennäköisesti myös vangiksi antautuneita omia miehiä. Oli kysymyksessä pakkotilanne; ammuttiin jotta voitaisiin pelastaa enemmän. Sodan vaihtoedhdot ovat usein: paha ja vielä pahempi. Tämä tapaus on kuitenkin sellainen, jonka Ehnrooth haluaisi saada pois mielestään."

Sinerma Martti Adolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä
WSOY, 1981, 454 s., 1. painos
elä-höpäjä-joutavia kirjoitti:
Elä sie ukko valehtele ja höpäjä jonniin joutavia. On monessa historiankirjassa kerrottu ja todistettu, että omia se ammutti kun juoksivat pakoon. Sellaisia piti rankaista kovalla kädellä.
Elä valehtele. minä uskon niitä jotka siellä olivat silloin
+Lisää kommentti
Perseelleen menneen taktiikan hieno perustelu ja puolustelu tämä "suomalaisia kuoli kyllä paljon mutta vihollisia vielä enemmä.
6 VASTAUSTA:
pätee. Hyökkäys torjuttiin stallarien raivoksi.
Hieno-perustelu kirjoitti:
pätee. Hyökkäys torjuttiin stallarien raivoksi.
Muttaomia miehiä kaatui lahtarilaisten iloksi. Eikä ne sitä sure, päinvastoin, parempi mitä enemmän kaatui niin sai paasata suuremmasta uhrista ja sekös lahtarilaista rintaa niin nostattaa. Lahtari tappaa ja tapattaa.
Isänmaan puolustajien kaatumisesta on iloa vain stallareille.

Uhri ei ollut turha, sillä hyökkäys torjuttiin ja itsenäisyys säilyi.
Stallarien kannalta ei olisi pahemmin voinut käydä.

Siksi on kesän -44 taisteluja yritettävä ainakin mustamaalata, vaikka lopputulos ei siitä muutu.

Velvollisuus on velvollisuus. Kremlin käskyjä on edelleen toteltava.
lahtari-tappaa-aina kirjoitti:
Muttaomia miehiä kaatui lahtarilaisten iloksi. Eikä ne sitä sure, päinvastoin, parempi mitä enemmän kaatui niin sai paasata suuremmasta uhrista ja sekös lahtarilaista rintaa niin nostattaa. Lahtari tappaa ja tapattaa.
Jumaliste, Ketaleen hurmos ja järjenpuute näyttää ylittävän kaiken tähänastisen. On toki luonnollista että jos joku huomaa aina olevan ajatuksineen yksin, siitä pikkuhiljaa harmistuu, mutta Ketale on jotakin ihan uskomatonta. Miten voi olla noin tyhmä, noin tietämätön ja ymmärtämätön ihan kaikesta. Hauska tuo palstan yksinäinen vajakkistallari :)
Valehtelet-taas kirjoitti:
Isänmaan puolustajien kaatumisesta on iloa vain stallareille.

Uhri ei ollut turha, sillä hyökkäys torjuttiin ja itsenäisyys säilyi.
Stallarien kannalta ei olisi pahemmin voinut käydä.

Siksi on kesän -44 taisteluja yritettävä ainakin mustamaalata, vaikka lopputulos ei siitä muutu.

Velvollisuus on velvollisuus. Kremlin käskyjä on edelleen toteltava.
.....Uhri ei ollut turha,....

Sama lopputulos mutta pienemmin uhrein olisikin ollut lahtarilaisella ajattelulla turha ja suorastaan väärin. Niin kai sitten se ajatusmalli siellä teillä päin menee.
oletko-kipee kirjoitti:
.....Uhri ei ollut turha,....

Sama lopputulos mutta pienemmin uhrein olisikin ollut lahtarilaisella ajattelulla turha ja suorastaan väärin. Niin kai sitten se ajatusmalli siellä teillä päin menee.
Stallalri: "Sama lopputulos mutta pienemmin uhrein olisikin ollut lahtarilaisella ajattelulla turha ja suorastaan väärin. Niin kai sitten se ajatusmalli siellä teillä päin menee."

Stallaritko sen olisvayt kyenneet järjestämään? Montako teikäläistä oli upseerina tai ylipäätään armeijassa enää tuossa vaiheessa?. Pääosahan teistä lähti litomaan kohti kotimaata.

Vai pystyttekö järjestämään taistelut uudelleen 80 vuotta tapahtumien jälkeeen?
Se on selvää, että torjuntavoitto riepoo stallareita.
+Lisää kommentti
Kenraali Siilasvuon vaatimuksesta Äyräpään harjusta pidettiin mahdollisimman kauan kiinni.
Ilmoita
Sinne oli kaivettu asemat, jos niistä olisi livetty, sen jälkeen kaikki joen ylittäjät olisi ammuttu.
Ilmoita
Eiks se natsien Stuka osasto pelastanut Suomen itsenäisyyden?
1 VASTAUS:
Auttoi puolustuksessa ja siinä moni komu kylmeni!
+Lisää kommentti
Useita suomalaisia lähti heinäkuun yön hämärimpänä hetkenä uimalla ylittämään Vuoksea, ja joitakin onnisti tosin useita kuoli, sillä virtaus on melko voimakas moni hukkui tai sai osuman.
Ilmoita
Ehrnrooth kyllä oli ihan täysi mulkku ja narkkari - sekä vaati ihan oikeasti että tykistö pommittaa omia sotamiehiä ojennukseksi.

Vuosalmen taistelusta Ehrnrooth ei kuitenkaan ollut mitenkään vastuussa, ei tehnyt mitään ratkaisevia päätöksiä mihinkään suuntaan.

Vuosalmen taistelun sinänsä voi lukea suurten sankarillisten taisteluiden joukkoon ilman mitään mutinoita.
Ilmoita
Miksi teillä kommunisteilla on niin äärettömän asenteellinen tyyli lähestyä historiallisia tapahtumia? Ottaisitte ensin tosiasioista selvää ennenkuin tulette tänne jauhamaan karvahattujargonianne.
1
Ilmoita
+++Miksei Mannerheimkaan puhaltanut pilliinsä ja katkaissut tätä lihamyllyä ?+++

Ei voinut vaikka olisi halunnutkin, mutta ei halunnutkaan. Pilli oli jo niin täynnä Suomen nuorten miesten verta, ettei se enää soinut. Vain viina antoi enää lohtua.
1 VASTAUS:
"Ei voinut vaikka olisi halunnutkin, mutta ei halunnutkaan. Pilli oli jo niin täynnä Suomen nuorten miesten verta, ettei se enää soinut. Vain viina antoi enää lohtua. "

Marski ei ollut mikään viinamäen mies ja stallareitten huoli suomalaisten nuorten miesten verestä tuntuu kovin tekopyhältä, koska sitä jouduttiin vuodattamaan Suomen vapauden ja itsenäisyyden puolesta!

Jossain toisessa yhteydessä stallari iloitsee suuresti suomalaistappioista, mutta kääntää ketterästi kelkkansa, kun vilahtaa sauma mollata marskia?

Jos Suomi olisi sovjetisoitu niin niitä suomalaisia nuoria miehiä olisi kadonnut sodan jälkeen lisää tuhansia Stalinin gulageihin!
+Lisää kommentti
Vuosalmella onnistui torjuntaistelu taas kerran.

Stalin antoi paikallisille komentajille luvan jatkaa hyökkäystä, vaikka suurhyökkäyksen lisävoimat siirrettiin toipumaan siirtoa varten Baltian rintamalle.

Vuosalmella oli kovin läpimurtoyritys. Se torjuttiin ankarien taistelujen jälkeen ja itsenäisyyden säilyminen varmistui taas hieman.

Marski sai presidenttinä mahdollisuuden pyrkiä rauhaan ja aloitti prosessin ottamalla 22.8. 44 yhteyden Tukholman kautta Moskovaan tarjoten neuvotteluja.
Siitä se lähti.

Ja stallareita harmittaa itsenäisyyden säilyminen vieläkin.
1
Ilmoita
"Viimeisten puolustajien hukuttua Vuokseen huomattiin miten helppoa Suomen puoleisen jyrkän rannan puolustaminen oli ja olisi ollut koko ajan."

ILMEISESTI kirjoittaja ei ole koskaan käynyt Vuosalmella, koska puhuu läpiä päähänsä!

Olen käynyt paikalla kahdesti ja vioin vahvistaa sen, mitä historiankirjat yleisesti kertovat. Venäjän puioleinen ranata on jyrkkä ja peitteinen ja siellä seisoo mm. Äyräpään kirkon rauniot. Sen sijaan SUomen puoleinen ranta on matala, soinen ja lähes peitteetön eli puolustuksen kannalta erittäin hankala.

Sillanpää itärannalla kulutti ja viivytti viohollista tuntuvasti ennen kuin se pääsi ylittämään Vuoksen.

Puolustavalle joukolle se toki oli paha paikka, ja viimeisten puolustajien oli joko uiotava yli (400-600 m) tai antauduttava.

Kovia paikkoja on Suomen sodissa ollut muitakin, kuten vaikkapa Suomussalmi, Kollaa, Summa tai Tali-Ihantala. Myös niissä on tilanne ollut puolustajan kannalya vaikea, mutta ei aina ole perääntyminen oikea ratkaisu.

Ilmeisesti veteraanimme oli tehty eri puusta kuin mitä avauksen tehnyt väkisijä!

Sekopää komentaja halusi kuitenkin jostain hitlermäisestä päähänpistostaan johtuen pitää sillanpään Vuoksen toisella puolella hinnasta riippumatta vaikka kaikki näkivät miten kalliiksi se joukoille tulee ja mikä on sen kohtalo lopulta.
1 VASTAUS:
"Sekopää komentaja halusi kuitenkin jostain hitlermäisestä päähänpistostaan johtuen pitää sillanpään Vuoksen toisella puolella hinnasta riippumatta vaikka kaikki näkivät miten kalliiksi se joukoille tulee ja mikä on sen kohtalo lopulta."

Mitä tarkoitat? Sillanpään pitäminen siirsi ylimenohyökkäyksen toimeenpanoa ja mahdollisti tulenjohdon laajalle alueelle.

Ehrnrooth oli jo saanut luvan sen tyhjentämiseen, kun ak:n komentaja Siilasvuo kaukaisessa esikunnassaan kielsi irtautumisen.
+Lisää kommentti
"Viimeisten puolustajien hukuttua Vuokseen huomattiin miten helppoa Suomen puoleisen jyrkän rannan puolustaminen oli ja olisi ollut koko ajan."

ILMEISESTI kirjoittaja ei ole koskaan käynyt Vuosalmella, koska puhuu läpiä päähänsä!

Olen käynyt paikalla kerran 2012 ja siis tietenkin molemmilla puolilla Vuoksen. Voin vahvistaa sen, mitä historiankirjat yleisesti kertovat. Venäjän puoleinen Äyräpään ranta on korkeaa harjua ja siellä seisoo mm. Äyräpään kirkon rauniot. Sen sijaan Suomen puoleinen Vuosalmen ranta oli tuolloin (1944) matalaa peltoaukeaa eli lähes peitteetön. Siis puolustuksen kannalta erittäin hankalaa, koska Äyräpään harjuilta oli suora näköyhteys rantaan ja peltoaukealle. Siinä oli eräs tekijä, miksi NL sai n. 5km leveän ja 1-3 km syvän sillanpään näille peltoaukeille. Nyt siellä kasvaa pöpelikköä ja sinne on rakennettu joitakin mökkejä. Osa näytti jääneen keskenkin. Vuosalmen puoleinen rantatörmä on paikoin jopa 5m korkea Vasikkasaarta lähellä, mutta ns. lossirannassa se on lähes veden pinnan tasalla.

Täällä tarkemmin

http://www.jr7.fi/joomla/index.php/vuosalmen-taistelut.html
4 VASTAUSTA:
Vuosalmelle pääsyä hankaloitta, ettei sinne ole kunnollista tietä. Kävimme kahdella henkilöautolla ja tie oli meikäläisittän arvioituna Kiviniemestä lähtiessä aluksi ihan tavallista soratietä ja lähempänä Vuosalmea se muuttui kehnoksi kuorma-autojen, tuoreen metsätyömaan takia, särkemäksi ja valtavien veden peittämien urien muodostamaksi ryteliköksi. Päästiin kuitenkin autoilla läpi vaikka pohjat kolisi välillä rajustikin. Mukana oli yksi tuolloin 89 vuotias veteraani, joka oli elokuussa 1944 haavoittunut Vuosalmella. Ei aikonut enää kolmatta kertaa tulla Vuosalmelle.

Veteraani elää vieläkin 2019.

https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/muhoslainen-kaarlo-manelius-on-elanyt-suomen-kaikkien-presidenttien-aikana-vuosiin-on-mahtunut-etulinjaa-luottamustoimia-ja-navettahommia/782655/
Kyllä sinne vei vielä muutama vuosi sitten itäpuolella varsin kelvollinen tie Äyräpään kirkon raunioille, jossa venäläinen pariskunta piti vielä yksityistä beriuzka-kauppaa (suomalaisille) turisteille!

Siitä kohtaa pystyi mainiosti todentamaan itärannan jyrkkyyden ja länsirannan loivuuden!
<<Kyllä sinne vei vielä muutama vuosi sitten itäpuolella varsin kelvollinen tie Äyräpään kirkon raunioille>>

Mitä sekoilet? Äyräpään kirkon raunioille mekin mentiin bussilla. Siinä suomalaisten Talvisodan tuntemattomien hautausmaan päällä oli parkkipaikka ja vieressä pelkkä tolppa hautojen muistomerkkinä. Ja kirkon rauniokasa vieressä 30-40 metrin päässä.

VUOSALMI on siinä Vuoksen virran takana! Sinne pääsee vain Kiviniemestä huonoa metsäautotietä pitkin, jos pääsee. Ennen oli oikeat tiet, siis 75 vuotta sitten.

Sieltä näkyy ne Stalinin hampaat eli se muistomerkki hullunkurisine teksteineen ja kenraalihautoineen.

https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=4636

Kävimme ennen Juhannusta (2012) kiertämässä Karjalan Kannasta 3 päivää ristin rastiin ja käytiinpä Vuosalmen aukeillakin. Sielläkin oli eräänlainen "Stalinin hammas" -muistomerkki ja siinä aika erikoinen teksti:

https://agricolaverkko.fi/vintti/kuvitus/vuosalmi2.jpg

"Tällä maaperällä, joka kansan suussa kulkee nimellä ... kenttä (nimitys on venäjää) puna-armeija suoritti viimeisen ratkaisevan strategisen operaation Karjalan kannaksen vapauttamiseksi saksalais-fasisistisista miehittäjistä aikaansaaden näin sankaruuden ihmeen. Noin kymmenen tuhatta sotilasta ja upseeria ylittivät Vuoksen ja tuhosivat vastustajansa . Ikuinen kunnia sankareille, jotka taistelivat ja uhrasivat henkensä synnyinmaamme vapauden ja riippumattomuuden puolesta."

Vuosalmen peltoaukealla oleva Puna-armeijan hautamonumentti

https://agricolaverkko.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=9&t=4647

Osa tekstiä menee suunnilleen näin: "Täällä urhoollinen puna-armeija karkoitti SAKSALAISET FASISTIMIEHITTÄJÄT"... Suomentakoonsa joku tarkemmin, tulkki käänsi sen meille ja juuri tuon kohdan muistan noin.

Kysyä sopii, että kuinkas kaukana olivat saksalaiset vuonna 1944 Vuosalmelta?

Sama muistomerkki tuollakin sivustolla:

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkit/Vuosalmi m 1.jpg

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkkeja.htm

Vuosalmen peltoaukealla olevasta Puna-armeijan hautamonumentista.

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkit/Vuosalmi m 1.jpg

Vuosalmen peltoaukealla on suuri betoninen hautamonumentti, joka näkyy Äyräpään puolellekin.

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkit/Vuosalmi m 2.jpg

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkit/Vuosalmi m 3.jpg

Vuosalmen monumentin yhteydessä on myös jonkun kunnioitetun komentajan hauta.

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkit/Vuosalmi m 4.jpg

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkit/Vuosalmi m 5.jpg
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinne vei vielä muutama vuosi sitten itäpuolella varsin kelvollinen tie Äyräpään kirkon raunioille, jossa venäläinen pariskunta piti vielä yksityistä beriuzka-kauppaa (suomalaisille) turisteille!

Siitä kohtaa pystyi mainiosti todentamaan itärannan jyrkkyyden ja länsirannan loivuuden!
"Siitä kohtaa pystyi mainiosti todentamaan itärannan jyrkkyyden ja länsirannan loivuuden!"

Vuosalmen ranta näkyy korkeampana ja vaalean hiekkareunaisena Vasikkasaaren lähellä ja loivenee vastavirtaa mentäessä. Äyräpään harjut näet kartan korkeuskäyristä. Rannan jyrkkyys loppuu lossirantaan. Kirkon kohdalla on melkoista nousua ja siitä ne Nurmolaiset yritti turhaan hyökkäystä Talvisodan viime päivinä.

https://yle.fi/uutiset/3-5965315

Suoalueet on kauempana peltoaukeiden ja metsien takana.

http://www.jr7.fi/joomla/index.php/vuosalmen-taistelut.html
+Lisää kommentti
Näkyy pätkivän prosenttimerkkien takia linkit, mutta tällä niitä pääsee katsomaan:

http://www.matkaviljanen.fi/muistomerkkeja.htm
Ilmoita
Adolf Ehrnrooth käytti sodassa metamfetamiinia ja unilääkkeitä - määräsi iskun omia kohti. Adolf Ehrnroothin lääkkeiden käyttöä on käsitelty kirjassa Tyrjän rykmentti.
1 VASTAUS:
Hyvin pärjäsi joka tapauksessa! Minä kun muistelen, että komumytologiassa oli varsinainen sankari se musikka, joka tilasi tykistökeskityksen omien joukkoon, jolloin myös vihollisen hyökkäys raukesi!

Sehän on komuajattelussa sankariteko!
+Lisää kommentti
Ari Rautala: "Sotiemme taistelupaikoilla", Gummerus 2004, kerrotaan sivulla 124 Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä mm. näin: 

"Iltapäivällä oli kirkonmäellä enää hajanaista vastarintaa, joka päättyi siellä olevien noin 30 puolustajan antautumiseen. Kaikkiaan venäläiset saivat vajaat sata vankia. Vangit ryöstettiin, haavoittuneita ammuttiin hengiltä tai alastomia suomalaisia ajettiin Vuokseen, jonne heidät ammuttiin. Useimmat kuitenkin säilyttivät henkensä ja joutuivat sotavankeuteen. 

Everstiluutnantti Ehrnrootin ollessa etukomentopaikallaan seuraamassa sillanpään viimeisiä taisteluja hän näki kirkonmäen viimeiset tapahtumat. Hänen tulenjohtopäällikkönsä kysyi: -Mitä me nyt teemme? Tuolloin Ehrnroot oli miettinyt hetken: Siellä on vielä omiakin, osa vankeina, osa haavoittuneina ja osa uimataidottomina. Mutta siellä on myös vihollisisa, jotka tulittavat kiivaasti virran yli pyrkiviä ja jotka valmistautuvat Vuoksen ylitykseen. Se painoikin eniten vaakakupissa ja hän olikin vastannut: -Vedä sinne koko voimallasi! 

Kun KYMMENEN patteriston tuli -josta suuri osa oli raskaista- myllersi taisteluiden ruhjomaa Äyräpäänharjua, oli eversti kääntänyt katseensa muualle ja huokaissut tukahtuneesti: -Voi niitä onnettomia, jotka jäivät tuonne! Niin, hän näki sitten aikanaan noita miehiä heidän palattuuaan sotavankeudesta. Tiedusteltuaan, miltä heistä tuntui joutuessaan oman tykistön tuleen, oli eräs paljon kokenut taistelija vastannut silmäänsä räpäyttämättä: -Se oli kuin viimeinen tervehdys komentajalta." 

Suomen Kenttätykistön Historia, osa 2: 1939-1945, Vuosalmen taistelut, sivulla 439: 

"Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon raunioissa. Heidät venäläiset ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa sillanpäähän ammuttiin patteriston peite. Sen tarkoituksena oli vihollisen hidastaminen ja ajan voittaminen omille Vuoksea ylittäville miehille. Valitettavasti tulen alle jäi myös omia miehiä kirkon raunioiden luona."

Mikä mies se Rautalan Ari oikein onkaan sanomaan tuollaista? Nykyään jo evp.

http://www.mil.fi/ajankohtaista/tiedotteet/arkisto/2001/20010921_0954_1.dsp

"Puolustusvoimain komentaja on määrännyt everstiluutnantti Ari Rautalan Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentajaksi 1.1.2002 lukien. Rautala työskentelee tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulussa."
Ilmoita
Matti Koskimaan tutkimus"Murtajan tykistö" kertoo paikalla olleiden sanoin asian ss. 205-206.

JR 7:n tykistöpäällikkö majuri Olavi Arimo kertoo ammuttaneensa yhden patteriston peitteen sillanpäähän 7.7. klo 14.00., vaikka siellä nähtiin olevan omia antautuneita ( ErP 25) , Hän selvitti asian ensin divisioonan esikunnasta ja sitten eversti Ehrnroothin kanssa.

Kun vihollinen ryhmitti joukkoja ja kalustoa ylimenoa varten ammutti Arimo kahdeksalla patteristolla vastavalmistelun Äyräpään harjulle noin klo 5.40 aamulla 9.7.
Silti vihollinen aloitti ylimenohyökkäyksen ja pääsi Vuoksen yli edeten JR 7:n komentopaikalle asti. Aatu kielsi perääntymisen ja hyökkäys torjuttiin suurin vaivoin.

Arimon enimmäisen ammunnan alle jäi omia miehiä,mutta patteriston peitteessä tulitus on sen verran harvaa, että venäläiset juoksuttivat omansa ja vangit pois.
Kotiin palanneet ErP 25:n miehet kertoivat aikanaan, ettei ketään siinä tulituksessa kaatunut.

Muut versiot ovat tarinoita, joita tällaisessa tapauksessa aina syntyy.
Ilmoita
<<Arimon enimmäisen ammunnan alle jäi omia miehiä,mutta patteriston peitteessä tulitus on sen verran harvaa, että venäläiset juoksuttivat omansa ja vangit pois.>>

Onpas suomalainen tykistö ollutkin todella TEHOTONTA, kun kyseessä oli omien ampuminen. Ryssät kyllä AINA LAKOSI kun puhutaan heidän tulittamisestaan Nenosen konstein!
4 VASTAUSTA:
Stallari on yhä katkera? Kyllä se vaan romahti 1991!
Stallari: "Onpas suomalainen tykistö ollutkin todella TEHOTONTA, kun kyseessä oli omien ampuminen."

Maalialueella oli ennen kaikkea vihollisia. Omia oli noin 25. Patteriston peitteessä tulee hehtaarin alueelle vain neljä kranaattia kerralla, joten venäläiset juoksivat vankeineen heti tulen alettua alta pois alta pois, kuten palanneet vangit kertoivat.
Stallarille se on edelleen pettymys.

" Ryssät kyllä AINA LAKOSI kun puhutaan heidän tulittamisestaan Nenosen konstein!"

Niinhän ne lakosi, kuten suomalaisetkin, kun tulitus oli tarpeeksi tiheää.
Patteriston isku 100x100 alueelle olisi tuonut tappioita, mutta niin ei nyt ammuttu. Myöhemmin kyllä.
"Patteriston peitteessä tulee hehtaarin alueelle vain neljä kranaattia kerralla"

Opettele ensin patterin ja patteriston ero...
"Patteriston peitteessä tulee hehtaarin alueelle vain neljä kranaattia kerralla"

Opettele ensin patterin ja patteriston ero...
+Lisää kommentti
Kyseessä on tietenkin upseeriversio tapahtumasta myöskin Arimon osalta.

On muistettava oliko esim. tämä sotavangiksi jäänyt Aukio itse näkemässä mitä kranaatit saivat toisaalla aikaan. Hänelläkin taisi olla muuta mietittävää kuten kaikilla muillakin siinä antautumistilanteessa.

Suomalainen tykistö on erinomaisen SELEKTIIVISTÄ aina kun ammutaan omien niskaan. Muutoin se kyllä on tunnetusti erittäin tarkkaa ja tuhoisaa kun vihollista ammutaan.

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/sotilas/sotilas/jatkosota/sotavanki.htm

Sotavanki

---

Sivulla 104 on Sinerman kirjan arviointia

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1982/Kansa_Taisteli_03_1982.pdf

Rasittaako Adolf Ehrnroothia rike?

Kansa Taisteli –lehti julkaisi numerossaan 3/1982 otsikon mukaisen tekstin. (s.104)

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1982/Kansa_Taisteli_03_1982.pdf

Aiheeseen palattiin vielä lehden numerossa 6/1982. (s. 211) 

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1982/Kansa_Taisteli_06_1982.pdf
Ilmoita
Martti Sinerma: Adolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä

https://agricolaverkko.fi/review/yksi-elama-kaksi-biografiaa/
Ilmoita
JR 7:n komentaja A. E. kannusti joukkojaan, kuten kaikki tietää. Kuinka hän sen teki? Siitä kertoo erään tyylinäytteen tämä kirja.

Paavo Rintala Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967

Sivut 197-198: "Meitä palasi toistakymmentä JR seitsikon miestä sotasairaalasta ja meidän mukana tuli täydennysmiehiä rykmenttiin. Komentaja otti meidät vastaan ja jakoi kahtia niin kuin vuohet ja lampaat. Komentaja oli muutenkin aika jyrkkäpuheinen mies. Nyt se piti puhuttelun täydennysmiehille ja halusi kai kasvattaa niiden moraalia, kun ne tulivat suoraan siviilielämästä sotaan. Se puhe alkoi näin: Te Pohjanmaan miehet, te kesselimahat, te viljanpiilottajat! Nyt te jouduitte sellaiseen paikkaan, että jos vihollisen luoti ei satu, niin oma luoti sattuu varmasti!

---

Joissakin kirjoissa ja jutuissa mainitaan kuin Vuoksen yli uineita peloteltiin linjaan palauttamisen yhteydessä kuinka seuraavalla kerralla omat KK oli asemissa, joten toista kertaa ei olisi takaisin yrittämistä elävänä. Liekkö tuo ollut totta? Oliko suomalaisillakin "omat antamassa KK:llä taustatukea" kuten oli naapureidenkin laita?

Puheet A.E.:n jutusteluista miehilleen etulinjassa saakin näin aika uuden sävyn, jos jo takaportaassa oli tällaiset puheet.

On aivan selvää ettei AE ollut etulinjassa lepertelemässä mosureille kannustuspuheita.
Ilmoita
"Kaunis-Adof" osasi taktikonnin mitä omaan maineeseen tuli. Hän veti oman JR 7:n miehet, siis ne rippeet mitä enää oli jäljellä, hyvissä ajoin pois Äyräpäänharjun sillanpäästä ennen kuin se menetettiin. Siten menetys ei kohdistu hänen rykmenttiinsä. Ei siis ihme jos JR 49:n historiikissa (2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 49 sodassa vv. 1941-44) on aika erikoinen esipuhe sivulla 6. Sen on kirjoittanut tuon rykmentin viimeinen komentaja evl. Tapio Peitsara, viimeinen JR 49:n komentaja.

Siinä sanotaan aika kitkerään sävyyn, kuinka Siiranmäen ja Vuosalmen taisteluista on "kunnian vienyt tuo yksi rykmentti" ja sen komentaja. Samalla unohtaen että 2.D:aan kuului toinenkin rykmentti eli JR 49. "Annettakoon kunnia kaikille niille, joille se kuuluu."

Rauman-Aalto kertoo kirjassaan erikoisia juttuja. Eräässä sellaisessa kerrotaan "Kauniin Adolfin" muuttaneen alkuperäisen käskynsäkin jälestäpäin hieman soveliaammaksi. Se alkuperäinen oli kuulemma hiukan liian "jyrkkä" ja taisi kuulua siten, ettei sillanpäästä tulla pois kuin kuolleena tai hänen käskystään. Ja sellaista käskyä ei kuulemma tule. Nyt oli Aatu-parka Pervitiinipöllyissään unohtanut tyystin haavoittuneet, joita tuli jatkuvasti ja paljon. Suurin osa tappioista itse asiassa oli haavoittuneita. Se maininta haavoittuneista lisättiinkin kuulemma käskyyn myöhemmin lähinnä kauneussyistä, olihan kyseessä "Kaunis-Adolf"!

Rauman-Aalto Tauno Alusta loppuun Äyräpään tulihelvetissä - eli lapsisotilaan muisteluksia sotakesältä -44, Omakustanne, 1984

Tässä kirjassa kerrotaan kaikki ne kirjat, lehdet ja radio/TV -ohjelmat, joissa Aatu esiintyi.

Adolf Ehrnrooth ja jatkosodan JR 7 : bibliografia Porvoo : WSOY , 1995

Jermo Teräsmyrskyssä loppuun asti kertoo samaa.

Aake Jermo: Teräsmyrskyssä loppuun asti. Äyräpään-Vuosalmen suurtaistelu kesällä 1944, Otava 1980

Tämä kirja kertoo samanlaisen tarinan sivuilla 307-310 Jyvänpiilottajien paluu. Myös sivulla 297-298 Ehrnroothin erehdys -luvussa sivutaan samaa aihetta. Siinä Aatu haukkui sotasairaaloista palanneet uhaten ampumisella karkureita ja kätteli hiippari ja karkurit.

Sivuilla 307-310 Jyvänpiilottajien paluu

(Kyse oli maanviljelyslomalla olleiden parinkymmenen miehen ryhmän paluusta sekavissa olosuhteissa Vuosalmelle)

S. 309: "Siirryttyään lomalta palanneiden eteen hän puhui tykkänään toisessa äänilajissa:

- Sitten minä haluan sanoa muutaman sanan teille, te jyvänpiilottajat. Te olette maleksineen siellä kotiniityillänne sillä aikaa

(s.310) kun aseveljenne ovat täällä vuodattaneet vertaan teidänkin puolestanne.Mutta nyt olette tekin joutuneet sellaiseen paikkaan, josta moni tuskin pystyy enää omin jaloin palaamaan."

Se oli karskein ja karmein puhe, minkä Jaakko Paasonen koskaan oli kuullut.
Ilmoita
Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä 1944. Venäläiset ampui haavoittuneet suomalaiset, jotka ei kyenneet kävelemään ja osa ammuttiin kun naama ei miellyttänyt. Taitaa löytyä samat tapaukset sotavankikertomuksista.

http://www.klubi.fi/sotavangit/

http://www.klubi.biz/sotavangit/perus2.php?id=73

http://www.klubi.biz/sotavangit/perus2.php?id=75

Vanhat jo sammuneet YLE -linkit

http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/sisallys.htm

Neuvostoliitossa sotavankeudessa kuolleet

http://yle.fi/dokumentti/sotavangit/suomalaiset/matrikkeli12062003.pdf

Ihan tiedoston lopussa...

Tuntematon 11./JR 7

07.07.1944 Äyräpää, sillanpääasema

Äyräpää, sillanpääasema; Vähälummukka Toivo, Hangon
kuulustelupöytäkirjasta: Venäläiset ampuivat muutama
minuutti antautumisen jälkeen ja heittivät ruumiin Vuokseen.

Tuntematon 3./JR 7 ?

04.07.1944 Äyräpää

Äyräpää; Pykäläinen Jussi, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
…lähdettiin viemään vihollisen linjojen taakse. Siinä meistä
ammuttiin kaksi miestä ilman syytä, vaikka olimme
antautuneet vangeiksi.

Tuntematon Er.P 25 ?

07.07.1944 Äyräpää

Äyräpää; Salomaa Ahti, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
Venäläiset tulivat 7.7. klo 16-17 välillä niemeen, jossa
kuulusteltava oli 7 muun vaikeasti haavoittuneen suomalaisen
kanssa... vankitovereistaan ei kuulusteltava tuntenut
ketään...siitä kuljettua n. 100 metriä kaatui pyörtyneenä yksi
suomalaisista maahan, johon toinen saattajista olleista
venäläisistä hänet ampui konepistoolilla...

Tuntematon Er.P 25 ?

07.07.1944 Äyräpää

Äyräpää; Salomaa Ahti, Hangon kuulustelupöytäkirjasta:
(jatkuu edellisestä) …matkaa jatkettaessa n. 50 metriä sattui
toinen samanlainen tapaus ja ampumisen suoritti sama
venäläinen sotilas.

Jr 7;n valistusupseeri oli Matti Kuusi, joka oli hyvä kynämies , joka osasi ns mainostaa tai tehdä pr- työtä Tyrjän rykmentistä.
Ilmoita
Ilmeisesti lossin ja Vasikkasaaren aluetta pidettiin hyvänä joukkojen keskittämispaikkana, mikä ei onnistunut sitten Govorovilta.

Suomen puolella oli kolme tykistöryhmää, mitkä olisivat voineet estää sillanpään tuhoutumisen, tulenjohto lienee ollut kaukana, koska sekin epäonnistui.
Ilmoita
Lykkäät pötyä.

Äyräpään sillanpään taistelujen aikana 2. D:lla oli aluksi 6 patteristoa kahtena tykistöryhmänä. Myöhemmin tuli yksi lisää. Äyräpään harjanteelle oli monesta tulenjohtopaikasta hyvä näkyvyys, myös JR 7:n komentopaikalta,
Tykistötuli hajoitti monta hyökkäysryhmitystä.

Lopputaisteluissa tykistöä oli 11.7. alkaen jopa 13 patteristoa. Sen tulella hyökkäykset lopullisesti torjuttiin hyökänneille 6.AK:n kolmelle divisioonalle raskain tappioin,Aiemmin oli murskattu 115. AK:n 3 divisioonaa.

Jos palstan asiantuntijat olisivat olleet tuolloin käytettävissä, olisi tulos tietenkin ollut paljon parempi.Vai mitä?
6 VASTAUSTA:
Siellä oli TykrA, TykrP ja TykrH, lisäksi TykrS ja Ktr12/1. Lisäksi heittimiä runsaasti.

Sun ei pitäisi luulla mitään asiantuntijuuksista napoleon-kompleksissasi. Tyhmäkin tajuaa, että sillanpäätä oli jatkuvasti ammutettava, kun se kävi taistelua. Onko sulla korvienvälissä mitään.

Ammuttiin oman ryhmityksen sisään, koska oma esikunta oli jäädä taistelun alle. Maaleja oli siis paikannettu etukäteen, jos omia joutui maalialueelle, ne joutuivat tulen alle.

.

Oliko jotain asiaa?
Taisin osua herkkään paikkaan?
Anonyymi kirjoitti:
Siellä oli TykrA, TykrP ja TykrH, lisäksi TykrS ja Ktr12/1. Lisäksi heittimiä runsaasti.

Sun ei pitäisi luulla mitään asiantuntijuuksista napoleon-kompleksissasi. Tyhmäkin tajuaa, että sillanpäätä oli jatkuvasti ammutettava, kun se kävi taistelua. Onko sulla korvienvälissä mitään.

Ammuttiin oman ryhmityksen sisään, koska oma esikunta oli jäädä taistelun alle. Maaleja oli siis paikannettu etukäteen, jos omia joutui maalialueelle, ne joutuivat tulen alle.

.
"Tyhmäkin tajuaa, että sillanpäätä oli jatkuvasti ammutettava, kun se kävi taistelua. "

Toki sen tajuaa tyhmäkin. Tosin meillä on avattuna palstalla toinen keskustelu, jossa ihastellaan Venäjän johdon 'nerokasta' tykistön käyttöä. Se kun se älysi keskittää tykistön tulen suunniteltuun murtokohtaan! Sitä ei muuta maat arvatenkaan keksineet:-D
Suomalaiset ampuivat sillanpään maaleihin neljän päivän aikana 38 000 laukausta, tappioita siellä tuli 400 päivässä. Siilasvuo uhrasi nämä miehet, koska ei ilman Laguksen apua saanut pidettyä 23. A joukkoja vkt-linjalta, joka oli kaukana Vuoksesta. Venäläiset kyllästyivät, taistelu päättyi siihen, Govorov sai materiaalia muttei ukkoja, olisi kyllä tapattanut koko armeijansa, psD:n läsnäolo hillitsi jyökkäysaikeita. Järjellä ajateltuna Siilasvuon ratkaisu oli huono, koska vkt:n ja Vuoksen välissäkin nämä tuhannet nyt kaatuneet olisivat voineet taistella normaalisti, ilman pelkoa teurastuksesta.
Lykkäät pötyä.
On se hienoa, että jo 75 vuotta tapahtumista, pystyy selvittämään, mitä taistelussa olisi pitänyt tehdä.
Ja tilannetta tuntematta!

"Järjellä ajateltuna Siilasvuon ratkaisu oli huono, koska vkt:n ja Vuoksen välissäkin nämä tuhannet nyt kaatuneet olisivat voineet taistella normaalisti, ilman pelkoa teurastuksesta."

Niinpä niin. Tarvitsee vain valita alue, jolla ei taistella - ja hyvin menee!

"Venäläiset kyllästyivät, taistelu päättyi siihen,"

Toden totta!
Kaksi armeijakuntaa murskattiin. Kyllästyy sitä vähemmästäkin.
Roskaa, NL:n viimeisessä yrityksessä 12.7. Lossirannassa olivat kolme divisioonaa, 10., 92. ja 142. D. NL sai vahvistuksia, Suomi vain rykmentin. Tässä on vain 115. ak:n operaatio, jos tappiot ovat 30 %, onko se sitten murskattu.

Oesch kauhisteki Siilasvuon tappioita, päätelmä sillanpäästä oli 2. D esikunnan, olet niin pässi, että luulet, etteikö asiasta olisi yritetty Siilasvuolle puhua järkeä, ehkä sinä olet yhtä hullu kuin Siilasvuo.
+Lisää kommentti
On aivan yhdentekevää, jos suomalaisia kaatui vuosalmella poikkeuksellisen paljon. Pääasia on,että ryssiä kaatui vielä enemmän ja se lämmittää jokaisen suomalaisen sydäntä. Ja tietysti se, että saimme pysäytettyä ryssän hyökkäyksen maahamme. Kumma into tuolla naapurilla on aina ollut ängetä tänne ja joka ikinen kerta se on lyöty turpa veressä takaisin.
7 VASTAUSTA:
Omasta suvustani kaatui setä tuolla Vuosalmella, joten en sanoisi yhdentekeväksi kaatuneiden suomalaisten määrää siellä.

Vuosalmen kapeikon pitäminen oli kuitenkin tärkeää, koska jos vihollinen olisi ylittänyt Vuoksen rintamalinja levenisi, jolloin puna-armeija voisi hyödyntää ylivoimaansa paremmin.

Se, minkä verran vihollisia kaatuu, on oikeastaan yhdentekevää, kunhan hyökkäys pysäytetään!
Siilasvuo meni pelosta sekaisin.
Anonyymi kirjoitti:
Siilasvuo meni pelosta sekaisin.
Siilasvuo ei koskaan mennyt pelosta sekaisin! Hän oli erittäin kylmähermoinen rintamakomentaja.
6.7. aamuyöllä 2. D:n Martola olisi vielä päässyt ehjin nahoin ja vähin tappioin yli, Siilasvuo päätti uhrata koko porukan. 7.7. räpiköitiin Vasikkasaareen. Saarilohkon puolustamisessa oli jotain järkeäkin, 30 Äyräpäähän eloon jäänyttä antautui.

Idioottikin käsittää, että venäläiset ampuivat Äyräpään harjun tohjoksi, tulivalmistelu sai Erp. 25:n pakokauhun valtaan..
Stallareilla tuntuu olevan aina sama perusvire: kun ylivoimainen vihollinen hyökkäsi oli Suomen ylin johto niin tyhmä, ettei älynnytpaeta joukkoineen ja välttyä näin tappioilta!

Jos Tiltujen ohjeita olisi seurattu niin olisimme puhuneet venäjää viimeiset 70 vuotta!
Nyt se vetäytyi 50 % tappiolla, Jalmari verinenkin oli Bandalissimus, Kiestingin hyökkäystaistelu 1941. Omaa tohelointia keskeneräisen vkt-linjan takia, mitä parin päivän viivytys 400 sotilaan tappiolla päivässä ratkaisi.

Olennaisempaa olisi ollut keskittyä torjumaan 4 ponttoonisiltaa, 40 panssaria ja 15 rynnäkkötykkiä. Vaikea käsittää, miksi venäläiset eivät suunnanneet uudestaan Ihantalaan, silloin sinäkin ylistäisit Stalinia, kun aina jonkun fetissin tarvitset, ettet itke omaa surkeuttasi, voit skitsofreenisesti kuvitella olevasi jotain mkvAu kullivääpeli tasoa.
”Vaikea käsittää, miksi venäläiset eivät suunnanneet uudestaan Ihantalaan,”

Ei ole! Stalinin iskudivisioonien rippeet riippuivat kuusenoksilla! Olisi tarvittu uusi hyökkäysarmeija ja uutta sellaista ei Jooseppi halunnut uhrata Suomen suuntaan!
+Lisää kommentti
Ilmeisesti komentaja oli vahvasti erilaisten lääkeaineiden vaikutuksen alaisena.
Ilmoita
"Olisikohan Aatu ammuttanut JR 7:n miehiäkin?

Olisikohan Aatu ammuttanut JR 7:n miehiä samalla tavalla omalla tykistöllään kuin ammutti Er.P 25:n antautuneita miehiä? Lähtihän nämä hänelle alistetut joukot Äyräpään sillanpäästä omin lupinensa peräti kolmeen kertaan. Jossain kirjassa (Aake Jermo) kerrotaan suoraan "kuinka oli suorastaan onni, että vieras pataljoona sai Äyräpään sillanpään menettämisen häpeän niskoilleen".

Muuttiko AE alkuperäistä käskyään jälkikäteen? Se alkuperäinen lienee kuulunut, ettei Äyräpään sillanpäästä tulla pois kuin kuolleena tai hänen käskystään, jollaista ei kuulemma tule. Aatu oli unohtanut tyystin haavoittuneet, joita tulikin todella paljon, varmaankin suurin osa tappioista. Maininta haavoittuneista lisättiin käskyyn kuulemma myöhemmin, kauneussyistä, olihan "kaunis-Adolf" kyseessä."
Ilmoita
Taistelu jakaantui kahteen osaan NL:n komentajien vaihduttua (98. ja 115 ak)., jälkimmäinen oli merkittävä, ei niinkään alun Ehnrothin sekoilut.

Mikäli psD olisi ollut kiinni Vuosalmella ja ukkoa olisi kaatunut kuin pipoa, olisi yritetty Ihantalassa uutta läpimurtoa, minkä Govorov ymmärsikin, ja omalla vastuullansa meni noin pitkälle. Oesch oli kieltänyt tuolloin jo kaikki vastahyökkäykset Vuosalmella Siilasvuon tappioiden takia, Oesch panikin toivonsa nyt Salpalinjaan. Venäläiset hyökkäsivät Vuosalmella vielä aselevon tultua voimaan.
1 VASTAUS:
"Mikäli psD olisi ollut kiinni Vuosalmella ja ukkoa olisi kaatunut kuin pipoa, olisi yritetty Ihantalassa uutta läpimurtoa, minkä Govorov ymmärsikin, ja omalla vastuullansa meni noin pitkälle."

PsD:n osia lähettiin Vuosalmelle vasta hyökkäyksen Ihantalassa päätyttyä. Sen iskukyky oli heikko raskaiden tappioiden ja huonon täydennysmiehistön takia.

Govorovillaoli lupa jatkaa paikallisia hyökkäyksiä, mikäli menestyksen toivetta oli. Se johti kahden armeijakunnan eli 23.A:n iskuvoiman ehtymiseen.

Hyökkäys jatkui vain Ilomantsin suun nalla.
+Lisää kommentti
Äyräpään aluetta puolustavan 2. Divisioonan esikunta.
Ilmoita
Ehrnrooth oli kova äijä. Siiranmäessä hänen rykmenttinsä pysäytti ja pakotti aukaasivuttaisliikkeeseen kokonaisen armeijakunnan. Neukut joutuivat käyttämään tykistön, pansssarien ynnä jalkaväen ammuksia liikaa suunniteltuun nähden. Puna-armeijan sotilaita kaatui runsaasti ja bensaa paloi. Kannaksen kuormittuneet tiet olivat logistinen ongelma ja samalla Suomen sotilasjohto hoksasi, että jos yksi rykmentti pystyy pidättelemään hyökkääjää päiväkausia, niin tykistön täydellä tuella ja isommalla porukalla voidaan hyökkääjä pysäyttää kokonaan. Ei niitä neuvostoliitonkaan joukkoja loppumattomasti ollut ja ne Ehrnrootin Siiranmäessä kohdanneet kuluneet divisioonat heitettiin suomalaisten kimppuun kohta uudestaan, VKT-asemassa. Seuraus oli, että ne eivät pelkästään pysähtyneet, vaan jauhautuivat murusiksi. Ei kun siis uhrautuivat sankarillisesti yleisliittolaisen aatteen puolesta.
1 VASTAUS:
Edellä näkyy taas Venäjän Tiltun älyllinen taso?
+Lisää kommentti
Äyräpään kirkolla sekoiltiin myös talvisodassa, taisteluiden kannalta sillä ei ollut merkitystä, mutta sankarihautausmaat täyttyivät.
1 VASTAUS:
Sodassa tapahtuu epäonnisia päätöksiä kaikilla osapuolilla! Onneksi niitä ei Suomen kohdalla tapahtunut riittävästi sen eteen, että täällä puhuttaisiin nyt venäjää, kuten katkera Tiltulauma olisi halunnut! Asia tuntuu jurppivan yhä vielä?

Jos Tiltua lohduttaa niin Talvisota oli kallis myös vastapuolelle! Se maksoi 200.000 syväjäädytettyä puna-armeijalaista ja neuvostoarmeijan luokaton suoritus rohkaisi myöhemmin suuresti Hitleriä idän sotaretkeen!
+Lisää kommentti
Ei tullu ryssä Suomeen, kun pojat oli siellä. Ja ne miehet kunnioitti senkin helvetin jälkeen Ehrnrootia. Tiedän sen hyvin läheltä.

Joten vedä paska kaivoon trolli. Älä Itämereen!
Ilmoita
Tarkoitus on estää neuvostoliittolaisia ylittämästä Vuoksea, heidän miesylivoimansa tekee tehtävästä kuitenkin perin vaikean, syy on keskeneräisenä vuosikausia ollut vkt-linja. Tuli halvemmaksi tapattaa muutama pataljoona miehiä, Valkeasaari oli kuitenkin tuplasti kovempi paikka.

Oeschin ja Laatikaisen välit Siilasvuohon menivät, eikä Siilasvuon avunpyyntöihin oltaisi enää vastattu.
Ilmoita
Äyräpään kirkon raunioiden viimeiset suomalaiset 7.7.1944

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/173608-ayrapaan-kirkon-raunioiden-viimeiset-suomalaiset-771944

Eikä ollut mikään "Joulupukkipataljoona" kuten jotkut kirjat väittää. Juttusarjan 2 muuta osaa löytyvät linkkeinä jutusta.
Ilmoita
Eipä osassa olekaan linkkejä näihin kahteen jatko-osaan. Tässä ne on.

Osa III

Erillinen Pataljoona 25 (Er.P 25) 
22.8.2014 16:15 Veikko Huuska

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174242-erillinen-pataljoona-25-erp-25-osa-iii

Osa II

Erillinen Pataljoona 25 (Er.P 25) Äyräpään sillanpääasemassa 5.7. – 7.7.1944

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174098-eversti-ehrnrooth-hukkasi-pataljoonansa-ayrapaan-harjulle
Ilmoita
Tällä sivustolla on kuvia mm. Äyräpäästä ja Vuosalmelta.

SOTAHISTORIAA satunnaisina kuvina matkojen varrelta

http://www.matkaviljanen.fi/sotahistoriaa.htm
Ilmoita
Johtiko dolleäänruuti joukkojaan edstä Äyråpååm harjun tansseissa
Ilmoita
Varmaan siis keskustelun aloittajaa kiukuttaa vain lähinnä surullisenkuuluisa Äyräpään osuus, kun Ehrnrooth mainittu niin monesti? Yhtä everstiä hankala hätyyttää siitä että kunnianhimoissaan antoi suurtaistelun lihamyllyn pyöriä, kun mies ei komentanut kuin palaa tuosta taistelusta. Kyllä sen antoi pyöriä kenraalit.

Enkä minä Aatua mitenkään sen enempää jalustalle nosta kuin ketään muutakaan. Tuskin sellaista helppoa taistelua onkaan.
3 VASTAUSTA:
Miltä rannalta Adolf taistelua johti, Sven Tuuvakin oli paljon urhoollisempi, mutta Siilasvuo täysmulkku.
"Yhtä everstiä hankala hätyyttää siitä että kunnianhimoissaan antoi suurtaistelun lihamyllyn pyöriä, kun mies ei komentanut kuin palaa tuosta taistelusta. "

Taas Tiltun tyhmää paatosta? Mikä ihmeen "lihamylly"!? Tiltu esittää ikään kuin tiukassa puolustussodassa olisi olemassa mukavia vaihtoehtoja vailla omia tappioita? Ehkä sellainen olisi löytynyt puolustuslinjasta Torniosta?

Tosiasiassa 'lihamyllyn' aiheutti ylivoimainen hyökkäävä vihollinen, joka jossakin piti pysäyttää! Se kun ei ole mahdollista ilman omia tappioita!

Stallari jaksaa kyllä ääni väristen ylistää jotakin Stalingradin 'lihamyllyä' eli tappioita tuottavaa puolustustaistelua, jossa vihollinen pysäytetään!

Heti kun sama tehdään Suomessa niin alkaa stallarin syyttely, jossa annetaan ymmärtää että:

- tappiot (=lihamylly) johtuivat omasta, ei vihollisen, toimista
- 'jossakin ihmeessä' olisi löytynyt 'uusi puolustuslinja', jossa pysäytys oli tehtävissä ilman tappioita
- puolustusta johtava päällikkö aiheutti tappiot vain kiusallaan tai tyhmyyttään

TOSIASIA oli kuitenkin se, että jos Suomi haluttiin pelastaa niin vihollisvyöry oli pysäytettävä JOSSAKIN ja sen saatiin aikaan VAIN siten, että tuli myös omia tappioita!

Ehrnroothilla ja hänen joukoillaan oli merkittävä osa Vuosalmen onnistuneessa torjuntavoitossa!

Sitä ei stallari anna anteeksi!
Anonyymi kirjoitti:
Miltä rannalta Adolf taistelua johti, Sven Tuuvakin oli paljon urhoollisempi, mutta Siilasvuo täysmulkku.
”Miltä rannalta Adolf taistelua johti, Sven Tuuvakin oli paljon urhoollisempi, mutta Siilasvuo täysmulkku.”

Sven Tuuva oli rivisotamies, jonka kuului taistella eturivissä! Kun Tiltua taas suunnattomasti taistelun tulos jurppii niin hän antaa ymmärtää, että taistelua johtavan korkea-arvoisin upseeri n pitää johtaa taistelua joukkojensa etumaisena kärjessä miekkaansa heiluttaen TAI MUUTOIN. hän on pelkuri eli täysmulkku?

Minkään maan armeijassa ei toimita Tiltun esittämällä tavalla! Jostakin syystä vain Suomen armeijassa olisi näin pitänyt toimia? Hähhähhää!
+Lisää kommentti
Entäpä jos suomalaiset oisivat toimineet kuten saksalaiset ja räjäyttäneet Äyräpään harjun helvettiin rautateineen, olisi ryssä saanut marssia jalkapatikassa Vuoksen rantaan.
3 VASTAUSTA:
'Kuten'?

MISSÄ taistelupaikalla saksalaiset muka räjäyttivät kokonaisen harjun taivaan tuuliin haitatakseen vihollista?
Saksalaiset tuhosivat mm. 85% Varsovasta, varmaan 100x Äyräpää.
On eri asia romuttaa rakennuksia kuin räjäyttää iso harju.
+Lisää kommentti
Mitä aloittaja oikein vänkkää tuosta että suomalaiset "jatkoivat lihamyllyä"? Neukuthan siellä jatkoivat hyökkäystä, kunnes tajusivat jähnäävänsä taas Vuosalmen puolen soisesta pellosta ja muutamasta Vuoksen saaresta. Äyräpään harju oli alueen ainoa korkeampi maastonkohta ja tulenjohdon, suorasuuntaustulen sekä tähystyksen kannalta ensiarvoinen. Kun harju kirkon päässä lopulta menetettiin, joutuivat suomalaiset vetäytymään pari kilometriä Vuoksen taakse linjalle, jota hyökkääjän tulenjohto ei kyennyt enää tähystämään eikä suorasuuntaustykistö ampumaan. Sen sijaan suomalaiset pystyivät keskittämään tykistönsä tulen maihinnousualueelle. Kylä-Paakkolan puoleisesta päästä harjua puolustaja vetäytyi hyvässä järjestyksessä, kun harjun itäosan menettämisen jälkeen tilanne oli muuttunut. Aloittajan mielestä suomalaisten olisi pitänyt tappioita välttääkseen tietty vetäytyä Tornioon v. 1939.
1 VASTAUS:
Oli kyllä erikoista tulenjohtologiikkaa, joka varman ei avautune kenellekään tulenjohtajalle ainakaan, Koko Vuoksi oli kuin tarjottimella tulenjohdollemme kaiken aikaa, niin on täytynyt olla myös venäläisten tähystyksellekin, vkt-linja oli siis keskeneräinen, eikä siellä kukaan olisi halunnit taistella ainakaan niitä 55 panssaria vastaan, jotka oli lähetetty neljälle ponttoonisillalle. Olisivat ne yöllä päässeet yli kenenkään häiritsemättä, mutta niitä ei laitettu milloinkaan yhdessä liikkeelle, sen takia Vuosalmi jäi valtaamatta.
+Lisää kommentti
Ehrnoothia väitetään tällä palstalla "sekoilijaksi", mutta stallaria harmittaa kun kova ja kokenut upseeri piti asemansa. Katsokaas netistä missä Ehrnroothin komentopaikka oli suhteessa puolustuslinjaan 8-11.7. Sitä tarkoittaa sanonta "suomalaisia johdetaan edestä". Meinaan ylettyi melkein lämmittämään aamusaikkaa varten vedet neukkujen nuotiossa.
4 VASTAUSTA:
Kummalla rannalla oli, vastaa itä tai länsi, hähhähhää.
Taistaeliko Stalin tai Zukov Stalingradin etummaisessa linjassa?Paljastat pohjattoman tyhmyytesi, hähhähhää.
Johtiko Siilasvuo edestä, taisi kaunisaatu ainoastaan olla edessä nuolemassa, muuten koko päämaja ainoastaan takaapäin Greiff divisioona välissä varmuuden vuoksi.
"Johtiko Siilasvuo edestä, taisi kaunisaatu ainoastaan olla edessä nuolemassa, muuten koko päämaja ainoastaan takaapäin Greiff divisioona välissä varmuuden vuoksi. "

TODELLA lapsellista Tiltu-mylkytystä, jonka voimaton raivo saa aikaan!

Ei mitään taistelua johdeta edessä muualla kuin Tiltun lahossa kaalissa!
+Lisää kommentti
onneksi ne suomen punikit tapatti sillä sodan jälkeen ne olisivat olleet täällä pollitrukkeina
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Vuosalmen veriset rannat 1944,

Suomen Jatkosodan ehkä verisin möhläys. Ehrnroothin kunnianhimo vaati jatkamaan tätä lihamyllyä vastoin kaikkea järkeä. Tuhannet nuoret miehet menettivät henkensä ja terveytensä tässä yhden päästään viallisen sotaherran kohelluksessa. Miksei Mannerheimkaan puhaltanut pilliinsä ja katkaissut tätä lihamyllyä ?

Viimeisten puolustajien hukuttua Vuokseen huomattiin miten helppoa Suomen puoleisen jyrkän rannan puolustaminen oli ja olisi ollut koko ajan. Sekopää komentaja halusi kuitenkin jostain hitlermäisestä päähänpistostaan johtuen pitää sillanpään Vuoksen toisella puolella hinnasta riippumatta vaikka kaikki näkivät miten kalliiksi se joukoille tulee ja mikä on sen kohtalo lopulta.

Käy sääliksi sotilaita ja heidän läheisiään.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta