Darwinin unohdettu arkki

Loogisesti_13

Miksi Jumala ei antanut arkinrakentamistehtävää Darwinistille?

Ensimmäisenä tulee mieleen se että kyseinen laji ei osaa hengittää ellei sille erikseen olla sanomassa että hengitä. Jumala näki paremmaksi antaa arkin rakentamisen Nooalle joka oli omaksunut hengittämisen ja hengitti ihan automaattisesti.

Toiseksi Darvinisti olisi ottanut arkkiin kuolleita eläimiä, koska tämä päättelee säästää ravintokustannuksissa. Kuolleet eläimet ovat muutoinkin helppohoitoisampia. Arkku-arkki.. kuka huomaa eroa.

Kolmanneksi darwinisti olisi täyttänyt arkin vedellä, koska Jumala ei erikseen sano että älä tee niin. Darvinisti siis tulee erittäin huolestuneeksi siitä miten kalat selvityvät kun niillä ei ole vettä. Rankkasadehan sinkouttaa kaiken veden plasmana avaruuteen.

Neljänneksi darvinisti ei tiedä mitä ulosteelle tehtäisiin. Legenda galapagosreissusta on fantasiaa sillä tiedämme että kyseisellä reissulla darwin menehtyi ulostuksiensa aiheuttamaan metaaniräjähdykseen.

viidenneksi arkin tervaaminen olisi myös ylitsepääsemätön ongelma, sillä darvinisti täyttäisi arkin tervalla koska annetut ohjeet ovat niin epäselvät. Tämä ei kylläkään ole darvinistille ongelma koska tervaa ei tarvitse hengittää, sillä käskyä hengittämiselle ei ole annettu.

kuudenneksi darvinisti rakentaisi arkin sahanpurusta. Sahanpurun kuljettaminen on varsin helppoa eikä Jumala sanonut että sitä ei saisi käyttää.

Seitsemänneksi jos matka olisi onnistunut niin darvinisti olisi uhrannut Jumallalle joka ikisen eläimen. Tosin ne olivat jo kuolleita joten tehtävä ei ollut kovinkaan vaativa.

Kahdeksanneksi darvinisti ei kykene ottaman 14 eläintä arkkiin koska tämä tietää että pari merkitsee vain kahta eläintä. Parijonossa voidaan siirtää ainoastaan kaksi eläintä.

Yhdeksänneksi: Darvinisti myös masentuisi koska tietää ettei eläimet osaa syödä itsenäisesti. 8 darwivistia ei millään kykenisi juoksemaan jokaisen elikon luona liikuttamassa niiden leukoja jotta eläimet eivät kuolisi nälkään. Darwinistit tietävät etteivät eläimet liiku ravintonsa luokse. Samasta syystä risteilyillä käyvät darvinistitkin kuolevat nopeasti koska he eivät kykene käymään ravintolassa koska syömistä ei ole erityisesti mainittu risteilyesitteessä.

Kymmenenneksi: darvinuskovainen rakentaa arkkiin valtavat purjeet tasapainottamaan kellumista. Evoluutiouskovaiselle tyypilliseen tapaan heillä on kiire ei minnekään. Sellainen sata mastoa on suurinpiirtein sopiva määrä. Wyoming alus upposi 15 vuoden vaelluksen jälkeen koska siinä oli vain kuusi mastoa. 100 mastoa tekee darvinin arkista paljon vahvemman.

Ehkä Jumala tosiaan antoi arkin rakentamisen myös darvinuskovaiselle mutta siitä ei paljoa jäänyt kerrottavaa. Se oli rakennettu niin loisteliaasti että se lähti lentoon ja on löydettävissä kuun pimeältä puolelta josta on yhteys ainoastaan ort-pilveen. Darvinisti tulkitsi sanaa ovi-aukko ja päätyi tekemään laivan kylkeen rakettimoottorin, koska ohje oli tulkinnanvarainen. Tämän vuoksi happeakaan ei tarvittu ilmakehästä koska rakettimoottori kantaa mukanaan oman hapettimensa. NASAn munuaistutkimus tutkii kyseistä skenaariota, ja saamme tietää tietää siitä lähitulevaisuudessa kun tietokonemallinnos valmistuu. Noopelit on jo jaettu.
"Rakettimoottori on raketeissa käytettävä purkautuvan materiavuon avulla työntövoimaa tuottava moottori, joka ei käytä ulkopuolista hapetinta, esimerkiksi ilmakehän happea."

11) jos Darwinistiuskoiselle annetaan tehtäväksi rakentaa arkki, kertoen että tulee vedenpaisumus, tämä Darwinisti alkaisi rakentamisen sijaan pillittämään krokotiilinkyyneleitä, koska päättelee ettei hän kykene siihen koska maailma tuhoutuu.
Jos darvinuskovainen on palavassa talossa ja tälle sanotaan että poistu talosta sillä tämä on tulessa, ei darvinuskoinen tietenkään poistu sillä talohan palaa poroksi. Onneksi Jumala antoi tehtävän Nooalle joka kykeni ymmärtämään asian kokonaisuuden, ja kykeni toimimaan sen mukaisesti.

12) Darwin hakeutuisi rakentamaan arkkia mahdollisimman vaikeaan paikkaan. Paikka jossa rakennusmateriaalia olisi saatavilla darvinuskova ei mene. Syytä tähän on hieman hankala kylläkin hahmottaa. Tolpannokassa rakentaminen. vuorenrinteellä, autiomaassa, suolla tai keskellä ulappaa ovat darwinistin vaihtoehdot. Tämä on luonnollisesti evoluutiouskovaisen valinta. Syynä mahdollisesti on se että vuorenrinne on jyrkkä ja ulapalla on vettä, joten niistä pitää valita.

Darvinuskovaiselle varmasti tuottaa päänsärkyä päätellä miksei etiopiassa ole igluja taikka miksi grönlannissa ei ole savimajoja. Taalainmaalla on kyllä mäntymetsää mutta niiden joukossa on priljoona vuotta vanha vaivaiskoivu jonka kasvuvauhti on yksi atomi vuodessa. Tehkäämme siitä kaarnavene. Jos darwinuskovainen rakentaisi kyläkaupan espoolaisille niin se pitää ehdottomasti rakentaa uruguaihin

Darvin myös käveli galapagossaarille maata pitkin. Laivahöpinät ovatkin evolutistien iltasatuja. Eihän siellä paatissa olisi voinut hengittääkään koska ei ollut ilmastointilaitteita vielä keksitty.

50

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loogisesti_13

      Seurakunnalle terveisiä! :D
      herkkähipiäistä poppoota nuo evoluutiouskovaiset..

    • Loogisesti_13
      • Loogisesti_13

        Se on hienoa että osaat käyttää nimimerkkejä. Se vaatii älykkyyttä runsaasti. Vähän kun vielä ponnistelet niin kyllä se uskontosi todeksi muuttuu :)
        Mölyämiseen.

        ps. kuulutko sinä siihen evoluutiolahkoon joka pillittää jos käytetään muiden nimimerkkejä? Heitäkin on täällä näkynyt

      • Loogisesti_13

        Kerran tämä Ev.Lut kirkon jäsen kertoi sortuneensa lääke-viina möhöyhin ja "makoilevansa sängyllään" päivät pitkät. En ole koskaan tajunnut yllä mainittua Luterilaisten hom0hlahkoa
        enkä suvaitse!

        Lisäksi nämä gefisdsdfs- nimimerkit, samoja Luterlaisia Luteennussjoita
        AMEN

      • Loogisesti_13
        Loogisesti_13 kirjoitti:

        Mitä jos rekisteröisit tuon nikin taas itsellesi?
        Olisikohan evoluutiouskovaisella riittävästi taitoa sellaiseen? kokeileppa
        Saatat kokea jopa neroutta, ja voisimme ylistää sinua.
        Joko munuaiset on tutkittu?

      • Loogisesti_15

        "Joko munuaiset on tutkittu? "

        Mielenterveysongelmat johtuvat nykylääketieteen mukaan pään vaivoista, ei munuaisvaivoista. Se on Raamatullinen harhaluulo, että ihmisen sisin olisi munuaisissa. Käy vain rohkeasti psykiatrilla tutkituttamassa pääsi, jos mielenterveydessä on ongelmia.

    • Idiotismia

      Olipa taas idiotistinen aloitus kressulta. Kuin esimurkkuikäisen kiukuttelua.
      Tuo porukka ei vastustajia tarvitse, kun kannattajat kusevat omiin muroihinsa.

      • Ei.luotu.eikirj

        No tämä kaverihan on "vähän" pihalla todellisuudesta. Jos höpöttää jostain evoluutiouskonnosta ja evoluutioseurakunnasta, on se hyvä todiste ettei ihan kaikki kynät ole teräviä penaalissa.

        Joten kuten sinäkin sanoit, ei heitä tarvitse vastustaa millään tavalla. Katsoo vain sivusta kun he itse itsensä häpäisevät. Sitten he vielä luulevat että heidän höpötyksensä tulisivat jotenkin todeksi jos oikein kovasti haukutaan muita. Mutta siitähän tämän palstan huvitus tuleekin ;)

    • Loogisesti_13

      Sinäkin löysit tiesi tänne palstalle. Onnea! Vaati kaiketi ponnisteluja. Auttoiko sinua ei.luotu ja munuaisvaivat.
      Tervetuloa

      • bg_opettaja

        Valitettavasti avaaja on seonnut hihhuli jolla ei ole omaa elämää kun Jumala sen anasti.

        Saatanakin häpeiäisi avaajan juttuja siksi ei ota häntä tyköönsä iällään
        Evankeloijien pitkän iän salaisuus..

      • Loogisesti_14
        bg_opettaja kirjoitti:

        Valitettavasti avaaja on seonnut hihhuli jolla ei ole omaa elämää kun Jumala sen anasti.

        Saatanakin häpeiäisi avaajan juttuja siksi ei ota häntä tyköönsä iällään
        Evankeloijien pitkän iän salaisuus..

        Sinullakin on välitunti. Tervetuloa. Kohtahan teitä on paikalla kokonainen yksi henkilö :D

      • Loogisesti_14

        Minäpä EN aio palata välitunnilta, Raamatussa ei käsketä niin tehtävän.

    • bg_opettaja

      Miksi avaaaja vaihtelee numeroaan nimimerkissään? 11 12..onko ikäsi?

      • Loogisesti_14

        Se on valtava mysteeri se!
        Jännä että joku antoi peukun sunulle välittömästi. mahtoikohan edes ehtiä tuonne topikkien listallekaan vielä. Sinä olet niin huippuyksilö että muutamat ihmiset seuraavat sinua todella läheltä. Hienoa että olet niin suosittu itsesi keskuudessa. Evoluutiouskonto tarvitsee sinua. Hienoa että pääsit sinäkin paikalle :)

      • Miksi imitoit nimimerkilläsi minun rekattua nimimerkkiä? Et todennäköisesti ole opettaja, etkä edes tiedä mitä lyhenne bg tarkoittaa. Tuollainen vakinikkien matkiminen on Jyrbä-tason perseilyä. Anna olla siis laitimmainen kerta kun minun tarvitsee huomauttaa tästä asiasta.

      • Loogisesti_14
        bg-ope kirjoitti:

        Miksi imitoit nimimerkilläsi minun rekattua nimimerkkiä? Et todennäköisesti ole opettaja, etkä edes tiedä mitä lyhenne bg tarkoittaa. Tuollainen vakinikkien matkiminen on Jyrbä-tason perseilyä. Anna olla siis laitimmainen kerta kun minun tarvitsee huomauttaa tästä asiasta.

        Jumala on mahdollistanut sen että voitte riidellä ja mylviä topikit täyteen älämölyänne. Koska se on teidän mielestänne tieteellistä ja hyvinkin aiheellista niin ulvokaa enemmän. Tuleepahan julki miten innolla te asioita todellisuudessa käsittelette :)

        Olenkin jo maininnut miten suhtaudun kirjoituksiisi, ja moneen muuhunkin evoseurakunnan määkijään. En vaivaudu niihin usein vastaamaan.

      • Ei.luotu.eikirj
        Loogisesti_14 kirjoitti:

        Jumala on mahdollistanut sen että voitte riidellä ja mylviä topikit täyteen älämölyänne. Koska se on teidän mielestänne tieteellistä ja hyvinkin aiheellista niin ulvokaa enemmän. Tuleepahan julki miten innolla te asioita todellisuudessa käsittelette :)

        Olenkin jo maininnut miten suhtaudun kirjoituksiisi, ja moneen muuhunkin evoseurakunnan määkijään. En vaivaudu niihin usein vastaamaan.

        "En vaivaudu niihin usein vastaamaan."
        Koska et pysty todistamaan että he ovat väärässä, niin vaikenet. Johan tämä on jo huomattu. :)

      • Loogisesti_14 kirjoitti:

        Jumala on mahdollistanut sen että voitte riidellä ja mylviä topikit täyteen älämölyänne. Koska se on teidän mielestänne tieteellistä ja hyvinkin aiheellista niin ulvokaa enemmän. Tuleepahan julki miten innolla te asioita todellisuudessa käsittelette :)

        Olenkin jo maininnut miten suhtaudun kirjoituksiisi, ja moneen muuhunkin evoseurakunnan määkijään. En vaivaudu niihin usein vastaamaan.

        "Jumala on mahdollistanut sen että voitte riidellä ja mylviä topikit täyteen älämölyänne. "

        Itseasiassa kyse on siitä että järkijättö hihhuli esittää ateistia ateistien/agnostikkojen nimerkkejä imitoimalla. Tuohon eivät kykene juuri muut kuin patoligiset, Jyrbän tapaiset mytomaanit.

        Sinänsä siis surkuhupaisaa että mytomaani esittää ateistit, ja sinä, toinen patologinen valehtelija, menet siihen leikkiin mukaan.

        Paremminkin voisi kysyä miksi Jumala ei lopeta toimintaanne, vaikka rikotte härskisti hänen antamaansa käskyä vastaan?

        Koska on impotentti.

        Kun käytät rekisteröityjä nimimerkkejäsi niin ryhdistäydy sen verran ettet paljasta mylvivää käytöstäsi. (voi olla ettei se ole evoluutislahkolaisuudesta johtuen mahdollista).

        Koen että olet yksinäinen ja kaipaat mylvimiseesi kaveria. Olet tietenkin tervetullut tälle palstalle.

        Jumala rakastaa sinuakin!

        "Jumala rakastaa sinuakin!"

        Kuinka paljon arvelet Jumalan rakastavan ihmistä - tässä tapauksessa sinua - joka jatkuvasti rikkoo hänen antamaansa käskyä vastaan?

        Tuo oli retorinen kysymys, koska et ole täällä keskustelemassa vaan tekemässä syntiä, eli antamassa väärää todistusta toisista ihmisistä päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

        Olet mainio esimerkki siitä että monille uskovaisille Jumalan käskyt ovat täysin merkityksettömiä. Miksi kunnioittaisin Jumalaa, joka on niin saamaton ettei kykene suitsimaan edes kaltaisiasi mytomaaneja?

        Jos Jumala olisi oikeasti olemassa ja sellainen kuin hänet VT:saa kuvataan, sinut olisi revitty kappaleiksi aikaa sitten. Olematon ei tietysti tee mitään, siksi synninteko jatkuu estoitta.

        Kyllä Jumala on todella kärsivällinen ja Rakastava. Se nähdään täälläkin, ja teidän annetaan mölytä. Myös minulla on mahdollisuus mölyämiseen. Väärän todistuksen antaminen on väärin eikä sellaista tule tehdä. Kuten kirjoituksestasi voidaan havaita niin sinulle asia on yhdentekevä koska pidät kiinni evoluutiouskosta jonka mukaan vääryydestä ei seuraa mitään. Siitä kuitenkin seuraa todella raju rangaistus ellei ihminen tee parannusta ja ota vastaan Totuutta ja pitäydy siinä.

        Uskovalle annetaan ymmärrys synnin seurauksista ja uskova välttää tekemästä syntiä. Ellei toimi siten ei myöskään ole uskossa. On Jumalasta kiinni milloin ihminen revitään kappaleiksi, ja ihmisestä riippuu se minkä osan hän saa kuolemansa jälkeen.

        Toimi sinäkin viisaasti ja etsi Jumalaa. Jonain päivänä sinäkin olet kuoleva niinkuin minäkin.

        "Kyllä Jumala on todella kärsivällinen ja Rakastava."

        Olemattomalla kyllä riittää kärvivällisyyttä, mutta että olematon rakastaisi - höpsis.

        "Se nähdään täälläkin, ja teidän annetaan mölytä. "

        Olematon on kykenemätön tekemään mitään. Voisin loukata Jumalaa miten haluaisin ilman että olematon siitä loukkaantuisi, mutta en pidä fiksuna alkaa loukkaamaan olematonta. Uskovat ovat sitten eri asia. He loukkaantuvat, uhriutuvat, vihaavat, kostavat, tappavat ym. olemattoman puolesta.

        "Väärän todistuksen antaminen on väärin eikä sellaista tule tehdä."

        Niin. Ote tekemästäsi aloituksesta, joka on pelkkää väärää todistusta alusta loppuun:

        "Miksi Jumala ei antanut arkinrakentamistehtävää Darwinistille?
        Ensimmäisenä tulee mieleen se että kyseinen laji ei osaa hengittää ellei sille erikseen olla sanomassa että hengitä. "

        Jos valehtelemisesta joutuu helvettiin, sinä tulet joutumaan sinne.

        " Kuten kirjoituksestasi voidaan havaita niin sinulle asia on yhdentekevä koska pidät kiinni evoluutiouskosta jonka mukaan vääryydestä ei seuraa mitään."

        Onhan tuo jo verrattain mestarillista vammailua että annat kaksi väärää todistusta heti seuraavassa lauseessa heti sen jälkeen kun kerrot että väärän todistuksen antaminen on väärin.

        - Ei, minulle ei ole yhdentekevää valehdellaanko vai ei. Sinun pitäisi kenties jo tässä vaiheessa ymmärtää sen verran etten pidä hyväksyttävänä asiana että sinä, uskovainen hurskastelija valehtelet koko ajan.

        - Evoluutiouskon mukaan vääryydestä ei seuraa mitään? Ole hyvä ja todista että on olemassa "evoluutiousko" jonka mukaan "vääryydestä ei seuraa mitään". Auton huoltokirjakaan ei todennäköisesti ota kantaa siihen mitä seuraa jos et rakasta kosmista juutalaista zombia, mutta ei se nyt jumalauta tarkoita etteikö kirja voisi olla oikeassa autoa koskevissa asioissa. Sama koskee evoluutioteoriaa. Te vääristelevät valehtelijat yritätte tunkea siihen vaikka mitä mikä ei siihen kuullu ollenkaan.

        "Siitä kuitenkin seuraa todella raju rangaistus ellei ihminen tee parannusta ja ota vastaan Totuutta ja pitäydy siinä."

        Kerro toki tarkemmin millainen raju rangaistus sinua odottaa, vääristelevä valehtelija.

        "Uskovalle annetaan ymmärrys synnin seurauksista ja uskova välttää tekemästä syntiä. Ellei toimi siten ei myöskään ole uskossa. "

        Et ole siis uskova, etkä uskossa. Onnea silti, riippumatta mitä muuta olet kuin patologinen valehtelija: Teet oikein mallikasta työtä ateismin hyväksi näyttelemällä sekopäistä uskovaista.

        "Toimi sinäkin viisaasti ja etsi Jumalaa. "

        Ei kiitos. En halua missään nimessä elää ikuisesti. Enkä varsinkaan kaltaistesi vajokuuppien seurassa, taivaallista despoottia mielistellen. Et tule elämään sinäkään, vaan ruumiisi hajoaa elämän kiertokulkuun niin kuin kaikki muutkin.

    • Loogisesti_14

      Täällä evoluutiouskovaiset harjoittelevat parijonoon muodostumista :)
      14 ei voi muodostaa parijonoa sehän on selvää. Parijonossa kun on ainoastaan kaksi, ja senhän nyt jokainen tietää. Mutta jos otetaan sivupersoonia mukaan leikkiin niin silloinhan yksikin voi muodostaa parijonon ja siihen mahtuu ainakin se 14 ihmistä. Peukut ilmaisevat että näin on.

    • Loogisesti_14

      14) Jälleen on ratkaistu eläinten ruokkimisongelma! Evoluutiotieteen mukaan ilmaplanktonin hengittäminen riitti mainiosti darvinin arkin elukoille. Ihan älytön neuvo Jumalalta että otettaisiin jotain ravintoa mukaan merireissulle. Onneksi tämä tiede kehittyy niin loistavasti. Nyt meillä ei ole mitään syytä enää ihmetellä miten nuo elukat olisivat selvinneet ravinnotta. Darvinin arkissa ollut ilmaplanktoni on ratkaissut kaiken.

    • Loogisesti_14
    • Loogisesti_14

      Darvin päättelisi annetuista ohjeista senkin että maailman kaikki eläimet on otettava arkkiin. Siis jokaikinen yksilö.

    • Loogisesti_14

      Nooan ansiosta ihmiskunta pelastui. Kuitenkin nuo ymmärtämättömät pilkkaavat totuutta ja esi-isäänsä joka on mahdollistanut senkin että ovat ylipäänsä olemassa. Mahtavatkohan he itse välittää kenestäkään. Kysymys kuuluukin kannattaako evolutistia auttaa mitenkään missään koska he eivät sitä arvostaisi. Kenties vain pilkkaavat jos heitä auttaisi jotenkin. Uskontohan sen moraalin määrittelee.

      • "Uskontohan sen moraalin määrittelee."

        Teidän uskovaisten moraalissa pelottaa se, että saatte moraalin mielikuvitusjumalalta, jonka mielestä on aivan sopivaa tappaa omia poikia ja veljiä. Pitäisikö pappisvihkimykseen kuulua vieläkin oman veljen tai oman pojan tappaminen?

        28 Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä.
        29 Mooses sanoi: »Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen.»

      • fijug
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "Uskontohan sen moraalin määrittelee."

        Teidän uskovaisten moraalissa pelottaa se, että saatte moraalin mielikuvitusjumalalta, jonka mielestä on aivan sopivaa tappaa omia poikia ja veljiä. Pitäisikö pappisvihkimykseen kuulua vieläkin oman veljen tai oman pojan tappaminen?

        28 Leevin heimon miehet tekivät Mooseksen käskyn mukaisesti, ja kansasta sai sinä päivänä surmansa noin kolmetuhatta miestä.
        29 Mooses sanoi: »Teidät on tänään vihitty palvelemaan Herraa. Te olette käyneet jopa poikianne ja veljiänne vastaan, ja siksi te saatte tänään siunauksen.»

        Ateistit ei korjaisi mitään vaan he antaisivat elämän ja kaiken muunkin rappeutua. Mielikuvitus-luonnonvalinta kuulemma korjaa ja surmaa välillä.

      • "Ateistit ei korjaisi mitään vaan he antaisivat elämän ja kaiken muunkin rappeutua."

        Teidän kretujen mukaan jumala on se, joka antaa rappeutua. Eikös se jumala luonut sen hedelmäansan, jonka seurauksena koko luomakunta rappeutuu

    • Loogisesti_14

      Jumala on kärsivällinen ja on sietänyt pitkään ihmiskuntaa joka ei mistään välitä. Raamattu ilmaisee että ihmisellä on vapaus valita väärinteon, ja sanonut että sille on myös seuraukset. Jokainen tietää asian mutta ovat paaduttaneet sydämensä ja tekevät mitä tahtovat. Se käy todisteena Jumalan olemassaolosta aivan kuten darvinin lahkon ymmärtämättömyys tehdä laivaa.

      Ihmisellä ei tule olemaan mitään millä puolustautuisi.

      • UhrisavunTuoksu

        Jumala on Raamatun mukaan luonut ihmiskunnan. Jos ihmiskunta on huono, on syy Jumalassa. Valinnanvapaus on onneton argumentti. Jumala olisi halutessaan voinut luoda ihmisen vähän voimakastahtoisemmaksi ja lojaalimmaksi luojalleen, niin ihmiskunta ei olisi turmeltunut.
        Tekijä on aina vastuussa tekemisistään. Sitä vastuuta ei voi delegoida.

        Mikä oli sitten kaikkivaltiaan Luojan tarkoitus hänen luodessaan ihmisen? Hän tiesi, että ihminen tulee varmasti lankeamaan, kun Jumalan suurin ja viisain enkeli, Lusifer, Jumalan sallimuksesta ihmistä syntiin houkutteli.

        On vain yksi Looginen vastaus. Jumala halusi, että 99% ihmisistä joutuu helvettiin kitumaan ikuisesti tulessa. Hän jopa herättää kuolleet antaen heille uuden elämän ja kyvyn kärsiä helvetissä ikuisesti. Tämä on se viimeinen uhrialttari, jonka uhrisavu nousee iankaikkisesti Jumalan taivaisiin.

        Jumala on kaikkivaltias, mutta Jumala on despootti.

      • dfdgdfgg
        UhrisavunTuoksu kirjoitti:

        Ateistit itse pilaa kaiken ja syyttää sitten siitä muita.

        "Mikä oli sitten kaikkivaltiaan Luojan tarkoitus hänen luodessaan ihmisen?"
        - Rakkaus.

        Jos sinulla on kumppani niin rakastatko sinä häntä pakosta vaiko jostain muusta syystä? Millainen despootti sinä olet? Pakotatko lapsesi rakastamaan itseäsi? Kerrotko kenties lapsillesi miten välttyisivvät vaikeuksilta? Jätätkö heidät täysin oman onnensa nojaan? Annatko heille mahdollisuuden toimia myös väärin? Teetkö mitään uhrauksia lastesi eteen?

        Millainen Jumala sinä olisit?

      • Loogisesti_14
        UhrisavunTuoksu kirjoitti:

        Jumala on Raamatun mukaan luonut ihmiskunnan. Jos ihmiskunta on huono, on syy Jumalassa. Valinnanvapaus on onneton argumentti. Jumala olisi halutessaan voinut luoda ihmisen vähän voimakastahtoisemmaksi ja lojaalimmaksi luojalleen, niin ihmiskunta ei olisi turmeltunut.
        Tekijä on aina vastuussa tekemisistään. Sitä vastuuta ei voi delegoida.

        Mikä oli sitten kaikkivaltiaan Luojan tarkoitus hänen luodessaan ihmisen? Hän tiesi, että ihminen tulee varmasti lankeamaan, kun Jumalan suurin ja viisain enkeli, Lusifer, Jumalan sallimuksesta ihmistä syntiin houkutteli.

        On vain yksi Looginen vastaus. Jumala halusi, että 99% ihmisistä joutuu helvettiin kitumaan ikuisesti tulessa. Hän jopa herättää kuolleet antaen heille uuden elämän ja kyvyn kärsiä helvetissä ikuisesti. Tämä on se viimeinen uhrialttari, jonka uhrisavu nousee iankaikkisesti Jumalan taivaisiin.

        Jumala on kaikkivaltias, mutta Jumala on despootti.

        Voimme tietenkin kieltää etteikö ihmisillä olisi valinnanvapautta. Ehkä olemme jopa pakotettuja valitsemaan se vaihtoehto. Raamattu jokatapauksessa opettaa siten että meillä on valinnanvapaus. Voitte tietenkin väittää toisin taikka ottaa Raamatullinen lähestymistapa. Paikotus sanalla "taikka"

        "Raamattu jokatapauksessa opettaa siten että meillä on valinnanvapaus. "

        Mahtaako opettaa?
        Eramus Rotterdamilainen puolusti ihmisen vapaata ratkaisuvaltaa kirjassaan "De libero arbitrio diatribe sive collatio" (1524). ( En ole lukenut)
        Martti Luther kirjoitti vastineeksi yhden pääteoksistaan, "Sidottu ratkaisuvalta". (Olen lukenut) Raamatun opetus ihmisen vapaasta ratkaisuvallasta ei ole lähellekään niin yksioikoinen kuin monet uskovat.

        Esimerkiksi kalvinismi tai paremminkin reformoitu kirkko (75 miljoonaa jäsentä) opettaa selvää predestinaatiota.
        Wiki:
        "1900-luvulla amerikkalaiset reformoidut teologit loivat TULIP-muistisäännön, joka pyrkii tiivistämään Dordtin kanonien (1618–1619) keskeiset viisi reformoitua oppia koskevaa päätöstä:
        Kohta 2:
        " Ennen maailman luomista, Jumala armossansa valitsi oman tahtonsa ja päätöksensä mukaisesti jotkut ihmiset pelastukseen. Tämä valinta ei perustu mihinkään tekijään ihmisessä itsessään, ei mihinkään minkä Jumala olisi heissä ennalta nähnyt kuten uskoon, parannukseen, hyviin tekoihin, uskonratkaisuun tai yhteistyöhaluihinsa. Yksittäisen ihmisen pelastuksen syy on täysin Jumalassa eikä ihmisessä ollenkaan."
        Kohta 4:
        "Evankeliumia julistettaessa valitut kääntyvät Pyhän Hengen vastustamattoman sisäisen kutsun ansiosta, kun muut kovettavat sydämensä ja paatuvat edelleen. Kukaan ei pelastuisi, jos armo olisi vastustettavissa."

        Lutherin kanta ei paljoakaan poikennut edellisistä, vaikka hän kielsikin predestinaation.

        Wiki:
        "Luterilainen kirkko
        Luterilaisen kirkon oppiin kuuluu ennaltamääräys kuten se esitetään Yksimielisyyden ohjeessa[5], joka luterilaisen kirkon mukaan lukeutuu luterilaisiin tunnustuskirjoihin.[6] Se määrää predestinaatiosta seuraavaa:
        Predestinaatio tarkoittaa Jumalan tekemää iankaikkista valintaa.
        Siitä erillinen asia on praescientia, eli se että Jumala tietää kaiken ennen kuin se tapahtuu.
        Kristus on ”elämän kirja”, johon kaikkien niiden nimet on kirjoitettu, joiden on määrä tulla iankaikkisesti autuaiksi. ”Jumala on ennen maailman perustamista hänessä – Kristuksessa – valinnut meidät.”

        Miten tämä erottuu predestinaatiosta? Minä en ole sisäistänyt eroa.

      • fikki
        agnoskepo kirjoitti:

        Tuolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Turhaa turinaa.

      • fikki kirjoitti:

        Tuolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Turhaa turinaa.

        Sillä on vahvasti tekemistä sen asian kanssa, onko ihmisellä vapaa tahto, kuten eräät jenkkilästä lähtöisin olevat uskonsuunnat julistavat. Kristikunta on kiistellyt tahdon vapaudesta ainakin Augustinuksen ajoista lähtien, eikä ole päässyt yksimielisyyteen.

        Vastaahan tähän. Jos Jumala on Raamatun mukaan kaikkivaltias ja tietää jo ennen ihmisen syntymää, pelastuuko ihminen vai joutuuko hän kadotukseen, niin mihin väliin sopii ihmisen vapaa ratkaisuvalta?

      • Anonyymi

        "...pelastuuko ihminen vai joutuuko hän kadotukseen..."

        Lue Raamatusta kuka pelastuu ja kuka ei.

    • taikauskonnoton

      Jumala ei antanut arkinrakentamista kenellekään, koska

      - ei ollut mitään taikatulvaa
      - ei ollut mitään jumalaa, joka tehtävän olisi voinut antaa

      • Anonyymi

        Taikatulvaa ei ollut mutta oli vedenpaisumus.

    • Anonyymi

      Ateistinen darwinisti olisi rakentanut arkkia ulkona tuhat vuotta. Tuhannessa vuodessa se laiva olisi lahonnut jo rakennusvaiheessa.

      Ateistilogiikka on hauskaa.

      • Anonyymi

        Looooogista eli aakkospuuroa ahdistaa kun Nooan mielikuvitusarkin rakentamiseen meni yli tuhat miestyövuotta eikä aika oikeasti riittänyt edes teoreettisesti sen rakentamiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Looooogista eli aakkospuuroa ahdistaa kun Nooan mielikuvitusarkin rakentamiseen meni yli tuhat miestyövuotta eikä aika oikeasti riittänyt edes teoreettisesti sen rakentamiseen.

        Nooa rakensi oikean arkin joka ahdistaa ateisteja.

    • Anonyymi

      Ateistit uskoo että Nooa rakensi arkkia tuhat vuotta. Eihän Nooa edes elänyt niin vanhaksi.

    • Anonyymi

      Olisi antanutkin, mutta kun darwinisteja ei vielä ollut. Oliko sinulla muita tyhmiä kysymyksiä?

      • Anonyymi

        Evoluutioon uskovia on ollut jo tuhansia vuosia, ne ovat niitä darwinisteja.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      23
      3987
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      61
      3084
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3061
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      300
      2465
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2192
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2151
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1341
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      7
      1270
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      43
      1219
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1138
    Aihe