Tämän ei pitänyt olla mahdollista !
Hallituspuolueet yhdessä päättivät kaataa hallituksen, koska Presidentti ei enää pysty hallitusta kaatamaan ja hajottamaan Eduskuntaa ja määräämään uudet vaalit !
Tätä temppua en Sipilältä odottanut.
Suomi on nyt ilman Hallitusta ja kaikkien lakien säätäminen Eduskunnassa on seis !
HALLITUS KAATUI
7
<50
Vastaukset
- louhtuluu
Hienoa kiuru ja myös kokoomus, hyvin saitte vedättäneeksi kaiken suuren työn hukkaan ja kansahan sen taas maksaa. Muistakaapa äänestäjät tämä.
- Anwarkaikkonen
Täältä poistetaan aika paljon viestejä, kansa riehakkaalla päällä.
- NinniJaJenni
https://yle.fi/uutiset/3-10679132
Hallitus jatkaa nyt Toimitusministerionä
Tätä Sipilän temppua on mahdotonta käsittää.
Luottaako Sipilä kansalaisten lyhyeen poliittiseen muistiin, niin että Maalaisliiton kannatus kiertyy nousuun ?
Sipilä jo kerran aikaisemmin, oli pyytämässä hallituksen eroa, mutta sen Sininen uni puolue esti, mutta nyt hallitus sitten kaatui
Tätä ei ole tapahtunut 30 vuoteen. että hallitus kesken vaaliakauden kaatuu ! - SipiläKostaaSuomelle
Sipilä kostaa suomalaisille.
Sipilä lähtee I s i s-pääministeriksi, ja sitten aikoo hyökätä valtaamaan Suomen. Ulkomaalaiset rikoksentekijät voivat riemuita vihervassareitten kansa, rikoslait palautusten ja karkoitusten osalta eivät etene. Eli saasta saa edelleen pyöriä suomalaisten veronmakasjien elätettävänä.
- iiööiuöiu
Kohta niiden "perheet" tulee vielä sdp antin kuskaamina tänne 3 mijardin vuosikulut vaihtuukin 7 miljardiin.
- HyvääNaistenpäivää
Suomeen pitäisi saada tieteisiin perustuva hallinto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 833672
- 913008
Seinäjoen ampumistapaus
Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?592737Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä432385- 882182
Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei441767Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(651756- 251737
Pakotteet purevat
Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou3041710Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau601559