On siinä ollut meillä pääministeri, joka syyttä valtakunnan perustuslakia laittomien lakiesitystensa kaatumisesta eduskunnasta.
Helveteera, että on hyvä kun tämä diktaattori päättää valtiopäivänsä.
Sipilä ja Orpo ovat laittomuuksien luojia tämän päivän Suomessa.
Onneksi meillä on sentään perustuslaki ja laillisuutta kannattava ja puolustava
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA.
Helveteera, että on hyvä kun tämä diktaattori päättää valtiopäivänsä.
Sipilä ja Orpo ovat laittomuuksien luojia tämän päivän Suomessa.
Onneksi meillä on sentään perustuslaki ja laillisuutta kannattava ja puolustava
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kokkarit syyttelevät myös. Miksiköhän?
On katsottava myös neuvonantajien puoleen, tosin voivat olla sukulaisia, näitä älyttömyyksiä ei voi tulla pelkästään sipilän päästä. Tokihan tässä ajetaan kansaa maksamaan, vielä meillä on jotain kiristettävää.
Lammaslaumaan on päästetty mustia susia ja yksi pässi.
Miellyttääkö ostaminen tai myynti sitten. On luettava niin, että tikittää.
Missäs perustuslakivaliokunta oli silloin kun Caruna-kaupat tehtiin? Voi onko kansallisvarojen lapioiminen veroparatiiseihin sillä sektorilla hyväksyttyä perustuslain suunnalta tarkastellessa ?
Tuohan on EU:hun kuulumisen edellytys, eli kaikki pitää yksityistää. Muuten ei ole asiaa jäseneksi. Etkö vieläkään ymmärrä tätä kuviota, EU:n avulla kansaiväliset pankkiirit ryöstävät jäsenvaltioiden omaisuudet itselleen.
Ensin yksityistetään kaikki ja yhtiöitetään, sitten myydään jollekin taholle koko pulju, joka myy sen taas edelleen kunnes lopulta kansallisomaisuutemme kartuttaa eräiden muiden tahojen tilipussia.
Vastineeksi tästä ja jotta kansa pysyisi ruodussa edes vähän aikaa, on luvattu sitten jotain halvempaa ruokaa jne muuta populista pölinää.
Olen ihmetellyt tätä soten vääntämistä. Miksi? Oli toimivat systeemit. Vanhustenhoidossa pääongelma oli, että ei ollut riittävästi hoitajia eikä vaippoja.
Nyt kaikki mättää entistä enemmän ja on isoilla palkoilla väännetty perustuslain vastaisesti.
No eihän nuo ylimieliset narsistit voi itseään syyttää soten kaatumisesta sehän olisi jo ennen kuulumatonta ja näkemätöntä toimintaa Suomessa . Suomessa ei ole maan tapana ministerien erota vaikka olisi tehnyt mitä tahansa. Että silleen.
Kierolle ja jopa laittomuuksin keskustalaisten politiikkaa yrittävälle Sipilällekin löytyi Suomesta laki!
Sotenhan kaatoi keskustan kokoomuksen LEHMÄNKAUPAT, jotka Sipilän hallitus yritti runnoa läpi noudattamatta PERUSTULAKIA!!!
Siis Suomen PÄÄMINISTERI ... röyhkeää, moraalitonta ja pelkästään Keskustan omia poliittisia etuja
ajaen.
- ja kokoomuksen etuja. Stubb taisteli jääräpäisesti tämän yksityislääkäribisneksi valtion maksettavaksi Soteen
Muistan oikein hyvin ne ajat.
Ulkoparlamentaariset voimat olivat loppujenlopuksi vahvempia kuin demokraattisesti valittu hallitus. Demokratia on kriisissä. Sadat erimieliset perustuslakitulkitsijatko tätä maata hallitsee.
Kun demokraattisesti valittu hallitus yrittää tehdä laittomuuksia, niin silloin astuu kuvaan LAKI, TÄSSÄ TAPAUKSESSA PERUSTUSLAKI.
SIpilä ja Orpo yrittivät kaikkensa, jotta suomalaiset olisivat joutuneet maksamaan yksityisten voittoja ja kurjistaa terveydenhoitoa Suomessa.
Joko nyt uskotte, suutari pysyköön lestissään.
hulluus ja väkipakko imi kaiken. mulle sulle paskat ei toimineet ja se hyvä. politiikka on syväsairasta,inhottavaa ja kaiken kaatavaa kansan pilaa ja raukkamaista sontaa.
on se ihmelaki tuo perustuslaki,kun sitä sovelletaan aina "ilmojen mukaan" ja vielä eu:ta kuolaten.
laki on aina vain kuviteltu sovellus sen toiminnoista.
kyllä kyrsii,kun taas alkaa saman paskan jauhatus ilman todellista tulosta kansan hyväksi,josta tässä ikisoppa sotessa kyse. ...ja kansa typerrydet edelleen maksaa,kyllä v-tuttaa olan takaa.