Tallinna tunnelissakin on Kiina uhka

Angry birds pelimiesten mielikuvitus laukkaa, mutta kansainvälisestä politiikasta ei heillä taida olla juurikaan kokemusta tai ymmärrystä.
Nyt juhlitaan KIINALAISOMISTEISEN Touchstone Capital Partnersin tuloa mukaan Tallinna-tunnelin rahoittajaksi. Tämän ”Partnersin” taustoista ei kerrota mitään, mutta päivän selvää on se, että se on Kiinan valtion kontrolloima taho, joka ajaa vain ja yksin kiinalaisia intressejä.

On vaikea sanoa mitkä nämä kiinalaisten tavoitteet tässä järjettömässä hankkeessa ovat - olisiko syytä selvittää tarkasti?

Kiina on rahoittanut ympäri Aasiaa ja Afrikkaa erilaisia kannattamattomia hankkeita velkarahalla. Kun hankkeet ovat sitten joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin eikä kukaan taho ole niiden velkataakkaa kyennyt tai halunnut hoitaa, ovat Kiinalaiset ottaneet projektit haltuunsa. Tällaisen kieron suunnitelman kautta kiinalaiset ovat saaneet jalansijan maissa, joihin heillä ei muutoin ole ollut pääsyä.

Kiinalaiset eivät ole hyväntekijöitä eivätkä hölmöjä. Poliittisen intressin vuoksi he ovat valmiit investoimaan miljardeja ja menettämään suuren osan varoista. Onko niin, että Tallinna tunnelinkin on tulevaisuudessa ottanut haltuun Kiinan valtio, kun velkoja ei ole sille pystytty maksamaan? Mitä se merkitsee kansalliselle turvallisuudellemme?

Olisi parempi pitää tietty etäisyys Kiinaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kiinankovaystävyys kirjoitti:

Angry birds pelimiesten mielikuvitus laukkaa, mutta kansainvälisestä politiikasta ei heillä taida olla juurikaan kokemusta tai ymmärrystä.
Nyt juhlitaan KIINALAISOMISTEISEN Touchstone Capital Partnersin tuloa mukaan Tallinna-tunnelin rahoittajaksi. Tämän ”Partnersin” taustoista ei kerrota mitään, mutta päivän selvää on se, että se on Kiinan valtion kontrolloima taho, joka ajaa vain ja yksin kiinalaisia intressejä.

On vaikea sanoa mitkä nämä kiinalaisten tavoitteet tässä järjettömässä hankkeessa ovat - olisiko syytä selvittää tarkasti?

Kiina on rahoittanut ympäri Aasiaa ja Afrikkaa erilaisia kannattamattomia hankkeita velkarahalla. Kun hankkeet ovat sitten joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin eikä kukaan taho ole niiden velkataakkaa kyennyt tai halunnut hoitaa, ovat Kiinalaiset ottaneet projektit haltuunsa. Tällaisen kieron suunnitelman kautta kiinalaiset ovat saaneet jalansijan maissa, joihin heillä ei muutoin ole ollut pääsyä.

Kiinalaiset eivät ole hyväntekijöitä eivätkä hölmöjä. Poliittisen intressin vuoksi he ovat valmiit investoimaan miljardeja ja menettämään suuren osan varoista. Onko niin, että Tallinna tunnelinkin on tulevaisuudessa ottanut haltuun Kiinan valtio, kun velkoja ei ole sille pystytty maksamaan? Mitä se merkitsee kansalliselle turvallisuudellemme?

Olisi parempi pitää tietty etäisyys Kiinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu