Sipilän roskasakkihallitus ymmärsi vihoviimein lähteä vegeen.Yksikään hallitus pitkäänaikaan ei ole saanut niinpaljon vahinkoa Suomelle kuin nykyinen hallitus.Suomeksi sanottuna tukehtuivat omaan paskaansa.Väitetty hallituksen rooli työllisyyden paranemisesta ei ole mitenkään hallituksen aikaansaannosta,vaan vientimarkkinoiden alettua vetämään työllisyystilannekkin parani.Uppoavasta laivasta lähdettiin kun vielä voitiin ja nyt takuuvarmasti syyttävät muita omista virheistä.Toimivat kuin venäläiset,omista virheistä syytetään naapuria.Toivottavasti tekin hyvät äänestäjät ymmärrätte,ettei Suomi tarvitse tälläitä rosvojoukkoa hallitsemaan maata.Jopa omatkin ovat jo pidemmän aikaa viestittäneet tämän,mutta kuuroja ollaan oltu viestille.Muistakaa tehdä äänestäessänne selväksi haluatteko nykymenon jatkuvan vai tarvitsemmeko Suomeen kyvykkään ja SOVITTELEVAN hallituksen.Fan mitä porukkaa!
Heittäkää tämä roskasakki lopullisesti ulos !
Sjöorm
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kai sinä ap olet asettunut vaaleissa ehdolle ja olet voitonvarma, koska sinulla on kanttia kirjoittaa tuollaista tekstiä. Kyllä maailma ja etenkin Suomi parantuu, kun sinä pääset kansakunnan kaapin päälle.