näinhä se o
*-*
vain idiootti saa potkut työstään
8
<50
Vastaukset
- sevoiollahyväksi
Elämän voi pistää aina uusiksi myös sen jälkeen.
- eihänsiitämaksetapalkkaa
Olet sä se työpaikkavehtaaja? Töissähän tehdään töitä eikä nussita
sen jälkeen uusiksi laittaminen kertoo myös ihmisestä jotain, miten kykenee rakentamaan elämänsä uudellaan, tai eistten ei kykene vaatii itseltä työtä ja omistautumista uudelleen rakennukselle.
en ole samaa mieltä, tarinoita kuullut, lukenut ja nähnyt, myöskin älykkäät saaneet potkuja.- eihänsiitämaksetapalkkaa
Jotain pitää kyllä ihmisellä olla pielessä työmotivaation suhteen, jos työn tekemisen sijaan päättää hoitaa henkilökohtaista elämäänsä työaikana.
- Vapaaeri
Ellei halua mennä töihin ei saa potkujakaan. Tiettyjä työpaikkoja on jossa ei voi edes omia juttujaan tehdä kesken työpäivän ja harva muutenkaan ryhtyy moiseen⛑️🚑🚔🚝🚎🚘🚂🏍️👮👩🔧
- Hyväpalkkainenduuni
Mä haluisin olla noista tuo Pokemon pallo.
- Eipä.naurata
Menetin eilen työpaikkani, kun romitin eilen ulosajossa autoni. Autoni on työvälineeni jakeluhommissa. Uutta autoa ei ole varaa ostaa. Joulukuussa sain potkut toisesta työpaikasta työnantajan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi.
Kaikista näistä koettelemuksista jäi jäljelle terveys ja te-palveluiden puolen vuoden mittainen kurssi. Tunnen itseni Aku Ankaksi, kun olen vielä yksinhuoltaja. 🦆 - Putha
Sairaslomalla oleva selkäkipuinen juoppo sai sotesta potkut. Huijaa muilta vähäosaisilta elantonsa jatkossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5471787Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543