Sipilä loisti eilen Ylen ykkösaamussa

Eilinen Ylen ykkösaamu, jossa Pirjo Auvinen haastatteli Juha Sipilää kannattaa katsoa, jos ei vielä eilen tullut katsottua. Sipilä pääsi kertomaan taustoja erostaan pääministerin tehtävästä ja soten kaatumisesta. Hallitus saavutti 80% kunnianhimoisista tavoitteistaan. Viimeinen sote ei edennyt, kun Eduskunnalla ei ollut riittävää kehittämiskykyä eikä päätöksentekokykyä. Sipilä on sanojensa mittainen mies. Tulo tai ulos toteutui. Valitettavasti.

Valitettavaa on myös Pirjo Auvisen epäasiallinen roustaus, josta näkyi läpi hänen poliittinen kantansa pahemman kerran. Se on tullut selväksi jo ennenkin. Lopussa Auvinen menettää malttinsa, kun insinööri Sipilä kertoo faktoja, jotka eivät sovi Auvisen maailmankuvaan.
955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>> Viimeinen sote ei edennyt, kun Eduskunnalla ei ollut riittävää
kehittämiskykyä eikä päätöksentekokykyä. >>

Tästä on kyllä ihan täysin päinvastainen näkemys niillä lähes 1.000 virkamiehellä jotka olivat maakunnissa valmistelemassa Soten tuloa. Sieltä sormet osoittavat varsin yksimielisesti kohti Sipilää, että tämä oli liian joustamaton ja oli lopulta etenemisen jarruna.

Vaikka Sipilällä on yritysjohtajan tausta, niin mies ei yksinkertaisesti vain kyennyt muuttumaan. Ei vaikka muutoskyky markkinoilla on yksi yritystä johtavan tärkeimpiä ominaisuuksia. Sipilä ei yksinkertaisesti ymmärtänyt markkinoilla olevia signaaleja. eikä päivittänyt Sote-suunnitelmaansa sen mukaisesti.
https://yle.fi/uutiset/3-10681301

Sipilän olisi pitänyt tehdä Sote-suunnitelmaan muutos, melkeinpä täyskäännös jo 2017, ensimmäisen Perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen. Viimeinen hetki oli 2018, toisen saadun lausunnon jälkeen.

Siinä vaiheessa olisi pitänyt viimeistään älytä pudottaa ylimääräinen kuorma, koko MAKU-2, eli maakuntasuunnitelman kakkosvaihe kokonaan pois. Se koskee pelastuslaitoksia, vesilaitoksia, valvontaa ym., eli kokonaan eri luokan asioita kuin terveydenhoito.

Sipilä oli täysin joustamaton ja jääräpäinen, eikä raaskinut luopua lempilapsestaan Maku-2 paketista. Tyhmyyttään koetti vaan runnoa sitä koko muutenkin jättimäisen Sote-paketin mukana läpi. Viime kädessä SOTE kaatui viime viikolla juuri siihen, että Maku-2 pakettia ei ehditä mitenkään käsittelemään.

Ja tämä asia on täysin Yritysjohtaja Sipilän kehnoudesta, ja huonosta tilannearviosta johtuva asia. Sipilä ei tosiaan ansaitse minkäänmoista positiivista lausumaa koko 4-vuotisen Sote-lakipaketin muutosjohtamisen osalta.

Mies oli pääministerinä joustamaton Kepulainen köntys, lyhyesti sanottuna.

Äänestä

On kiva nähdä, että jotkut muutkin lukevat ja kirjoittavat täällä. Olisi hyvä kuulla myös, kuinka moni Teistä on jo puhunut omien naapureiden kanssa, jotka ovat vielä Vihreiden, SDP:n, Vasemmiston, RKP:n, jne. kannattajina? Vaalien aattona mielipiteistä puhuminen on tietääkseni suomalaisille ”tabu”-aihe, mutta vain tämä vaikea työ (omille naapureille lisätietoa) voisi tuoda Suomelle todella paljon hyvää.

Itse ainakin olen koettanut herätellä keskustelua omassa lähipiirissäni, mutta tulokset ovat olleet aika laihoja. Suomessa on täysin myrkytetty (tarkoituksen mukaisesti) koko keskusteluilmapiiri. Osa ihmisistä on aivopestyjä, tai lähinnä aivopesseet itse itsensa siihen kuntoon, ettei näiden auttamiseksi ole paljoakaan mitään tehtävissä. Osa tajuaa sen itsekin ja jopa myöntää sen (!), mutta ei halua myöntää olleensa väärässä humanitäärisen maahanmuuton tai minkään muunkaan suhteen, koska silloin koko heidän korttitalonsa kaatuisi ja seuraisi henkinen kriisi.

Kun aloittaa keskustelun varovaisesti vaikka TV:n edessä, mitä vanhempi sukupolvi möllöttää liikaa, niin aika nopeasti kun nämä havaitsevat, mihin aihepiiriin keskustelu menee ja heidän henkinen kuplansa on vaarassa, niin sieltä tulee suusta: ”Nyt menee pian riidaksi, ei älä puhu, ei en halua kuulla, ei ei ei….” Vaikkei mitään riidanhalua tai muuta edes olisi ilmassa!

Nämä ihmiset haluavat elää omissa fantasiamaailmoissaan, mitkä heille on luonut valtamedia ja osaksi heidän omat vanhat juuttuneet asenteensa eri vuosikymmeniltä. Olen huomannut, että kriittinen ikä alkaa jostain 44 ikävuodesta eteenpäin? Kyky uudistautua, haastaa omia mielipiteitään tai edes muuttaa niitä rajujen, jopa radikaalienkin muutosten ja negatiivisten kokemuksien kautta puuttuu täysin? Nämä ihmiset ovat jotenkin henkisesti kastroituja.

Toinen ihmisryhmä on se, jolla on jotain suojeltavaa, kuten lapsia tai työpaikka julkisella sektorilla. Alkaa hirveä huuto, mikäli hiemankaan esittää isänmaallisia ajatuksia missään kahvipöydässä, koska pelätään niin hirveästi, että lapset kuulisivat ja joutuisivat paitsioon koulussa/systeemissä tai tulisi ”hankaluuksia” töissä, mikäli itse heräisi ja oikeasti äänestäisi sen mukaan mitä ajattelee?

Ihmisillä on monella psyyke täysin sotkettu Suomessa.

Näillä ”aivopestyillä” itsellään menee vielä hyvin ilmeisesti, eivätkä he ymmärrä (ajattele) mitä muutaman vuoden päästä tai jo ensi vuonna tapahtuu, jos tämä vaarallinen kehitys jatkuu. ... He ajattelevat auttavansa näitä laittomia maahantulijoita. Mutta kuka elättää kaikki tulijat, hekö itse? Afrikasta haluaa tänne muuttaa kymmeniä miljoonia ainakin. Kaikille ilmainen elätys, ilmaiset asunnot, ilmainen koulutus, ilmaiset terveyspalvelut… lista on loputon. Mukana tulee aina myös rikollisuus ja taudit.

Emme saa koskaan unohtaa esi-vanhempiemme uhrauksia ja seuraavaa totuutta:

Suomi on suomalaisten ainoa koti!
Suomalaisten tehtävä ei ole elättää muiden maiden kansalaisia.
Valtion tehtävä ei ole asuttaa muita, vaan huolehtia suomalaisista.

Äänestäkää Suomi takaisin, hyvät ihmiset sentään!!!
https://m.youtube.com/watch?v=_MO6TGeQDqk

Äänestä
  • OLIKO KYSYNYKSET ANNETTU ETUKÄTEEN ?

    Äänestä

Kansanedustajat loistavat poissaolollaan. Niin myos yleesa teki Sipila!

Äänestä

Kielikuvat, "lehmänkaupat" ja "markkinamalli" ja niiden viljely asioiden tekemisen sijaan kaatoivat soten. Valheelliset kielikuvat, jotka ruokkivat mielikuvia. Mielikuvia viljelee myös toimittajat. Eilinen launataiaamun lähetys YLE:n ykköskanavalla oli yksi esimerkki, jossa Auvinen näytti värinsä Sipilän haastattelussa. Soinin nimitys poliittisista toimittajista "pässinpäät" on osuva ja sopi myös eiliseen. Kukaan toimittaja ei uskonut, että Sipilä on sanojensa mittainen mies. Tulos tai ulos ei ole sanahelinää. Se muuttui todeksi Sipilän erotessa. Kenellä muulla olisi ollut siihen munaa? Insinöörit eivät harrasta populismia.

Kielikuvista. Insinööri ja uskon mies ei tee lehmänkauppoja vaan menee asiat edellä. Markkinamallia käytännössä on jo nyt 1500 ulkoistettua hoivakotia, palvelusetelit, alihankittu dialyysihoito ja yksityiset päiväkodit. Todellisuutta on 20-30 päivän odotusajat terveyskeskuksessa sekä hoivakotien kunnallisten ja ulkoistettujen huono hoiva. Ulkoistusta tehdään kiihtyvään tahtiin holtittomasti.

Populismi on suomeksi valehtelua. Siihen oppositio sortui kielikuvia viljelemällä. Aikaa oli kaksi vuotta käsitellä sote-lakiesitykset, riittävästi. Sote-valiokunta kuuli yli 1000 asiantuntijaa, riittävästi. Eduskunnalla ei ollut kykyä kehittämiseen eikä päätöksentekoon. Kykyä oli jarruttamiseen ja populismiin. Sipilän sanoin; kerrostalon putkiremontti pitää tehdä. Sen viivästyttäminen vain pahentaa asioita.

Opposition vastuu tässä asiassa on suuri. Jotenkin sen pitää näkyä vaaleissa. SDP:n romahdus on yksi tulema. Valheen kupla on puhjennut. Valehtelijoilla ei ole asiaa hallitukseen. Siellä tarvitaan kykyä.

Äänestä

Näin oli. Kyllä Sipilän asialinja nosti kepun kurssia rajusti. Toimittaja jankkasi lapsellisesti.

Äänestä

Suurimman osan haastattelun ajasta sai keskustan Isäntä itse mainostaa höpöjuttujansa. Mistään rostauksesta vallankaan ollut kyse. Liian pehmeä, löysä, lempeä,kiltti ja periksiantava ote haastattelijalla. Haastatteljaksi olisi tarvittu karski väkevänhajuinen karju. Hanakasti vaan limppuun kiinni. Ei pääministeri ole jumala. Hallituksen Sote-hankkeessa ei ole ollut kyse kielekuvista vaan tosia-asioista. Hallituksen Sote-mallin rakenne kerran vielä ja kansantajuisesti pelkistettynä. A) Kokoomukselle yksityistäminen eli valinnanvapaus. B) Keskustalle maakunnat eli puolueen hengissä pysyminen.
Lopputulema.
Kokoomus pyyhki sote-pöydän mennen tullen. Nyt on valtaisa yksityistämisbuumi menossa. Kokoomus sai jo mitä halusi. Keskusta olisi voinut viheltää koska vain pilliin ja sotepelin poikki. Se olisi tosin kaatanut hallituksen. Soten yksityistämistä ei enää estä pirukaan. Yksityistäminen tarkoittaa jatkossa asiakashintojen nousua ihan perussairaanhoidon tasollakin. Hoitoa saa jos on massia maksaa enemmän.

Äänestä

Ei loistanut 5.9.2015.

Äänestä

Vain vähäinen joukko haluaa Rinteen seuraavaksi pääministeriksi. Haavisto johtaa suosiossa, mutta vihreistä ei ole työllisyyden ja suomalaiselle hyvinvoinnille tärkeiden asioiden hoitamiseen. Yhden asian puolueet ovat yhden asian puolueita.

Lähes kaikki puolueet ovat sitoutuneet Suomen päästöjen puolittamiseen. Se ei ole vain vihreiden asia.

Kokoomus vaikuttaa ajavan enemmän vähävaraisten asioita kuin SDP. Köyhien hoitaminen ei ole vain vasemmiston yksinoikeus! Sen osoittaa jo kulunut vaalikausi: vasemmisto oli vilttiketjussa ja siitä huolimatta tai sen takia tuloerot ovat kaventuneet ja syrjäytyminen vähentynyt. Tärkein asia on ollut työllisyyden paraneminen, 140.000 uutta työpaikkaa. Toinen tärkeä asia on tuloverojen laskeminen, siinäkin pienten ja keskituloisten veroja laskettiin suhteessa enemmän. Se on faktaa. Molemmat vasemmistopuolueet haluavat nostaa veroja. Se olisi pois vähävaraisen pöydästä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pässinpäitäkö kirjoitti:

Eilinen Ylen ykkösaamu, jossa Pirjo Auvinen haastatteli Juha Sipilää kannattaa katsoa, jos ei vielä eilen tullut katsottua. Sipilä pääsi kertomaan taustoja erostaan pääministerin tehtävästä ja soten kaatumisesta. Hallitus saavutti 80% kunnianhimoisista tavoitteistaan. Viimeinen sote ei edennyt, kun Eduskunnalla ei ollut riittävää kehittämiskykyä eikä päätöksentekokykyä. Sipilä on sanojensa mittainen mies. Tulo tai ulos toteutui. Valitettavasti.

Valitettavaa on myös Pirjo Auvisen epäasiallinen roustaus, josta näkyi läpi hänen poliittinen kantansa pahemman kerran. Se on tullut selväksi jo ennenkin. Lopussa Auvinen menettää malttinsa, kun insinööri Sipilä kertoo faktoja, jotka eivät sovi Auvisen maailmankuvaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu