Ylen ykkösaamu oli eilen hyvä ja huono, kannattaa katsoa

totuudentorvisoi

Eilinen Ylen ykkösaamu, jossa Pirjo Auvinen haastatteli Juha Sipilää kannattaa katsoa, jos ei vielä eilen tullut katsottua. Sipilä pääsi kertomaan taustoja erostaan pääministerin tehtävästä ja soten kaatumisesta. Hallitus saavutti 80% kunnianhimoisista tavoitteistaan. Viimeinen eli viides tavoite, sote ei edennyt, kun Eduskunnalla ei ollut riittävää kehittämiskykyä eikä päätöksentekokykyä. Aikaa oli 2 vuotta, riittävästi. sote-valiokunta kuuli yli 1000 asiantuntijaa, riittävästi. Ei vain ollut kykyä muuhun kuin jarrutukseen. Sipilä on sanojensa mittainen mies. Tulo tai ulos toteutui. Valitettavasti.

Valitettavaa on myös Pirjo Auvisen epäasiallinen roustaus, josta näkyi läpi hänen poliittinen kantansa pahemman kerran. Se on tullut selväksi jo ennenkin. Lopussa Auvinen menettää malttinsa, kun insinööri Sipilä kertoo faktoja, jotka eivät sovi Auvisen maailmankuvaan.

Tulevaisuuden haasteet tarvitsevat Juha Sipilän kaltaisia asioihin keskittyviä ihmisiä. Populisteja eli valehtelijoita on riittävästi, mutta hyviä miehiä ja naisia on harvassa. Lääkärit pelastavat ihmishenkiä ja insinöörit hoitavat asioita!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perustuslainpuolesta

      Yle on edelleen punainen ja minun pitää maksaa siitä. ...kele!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1990
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1549
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      141
      1408
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1250
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1077
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      121
      970
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      967
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      50
      792
    Aihe