Tunteista ei ole helppo puhua

En ajatellut kirjoittaa omista takelteluistani rakkauden saralla, olenhan korostanut olevani naistenmies, mutta kun nyt palstalla on ehkä heikkoitsetuntoisia miehiä, niin pakko kait reiluuden nimissä on kertoa että itse kukainenkin munaa.

Olen jo kertonutkin palstalla lämpimistä tunteistani opiskelutoveriani kohtaan, se lienee tuttua. Olin myös tehnyt päätöksen että en ryhdy avautumaan tunteistani tuohon varattuun naiseen, en halua olla kodin rikkoja.

Viime viikolla (keskiviikkoiltana) päätin että minun on tehtävä kuitenkin joku liike, yhteinen opiskelutaipaleemme päättyy eikä mulla ole edes puhelinnumeroa. Olin toki ehdottanut numeroiden vaihtoa jo edellisellä viikolla, mutta asia jäi hoitamatta vaikka olimme yksimielisiä siitä että ehdottomasti vaihdamme numerot.

Torstaiaamena kirjoitin oman numeroni muistilapulle, ja päätin että annan sen Heidin käteen sopivalla hetkellä. Tilanne lähti onnekseni aamulla kuitenkin haluamaani suuntaan kun näytin Heidille kuvaa eräästä kaaviosta puhelimeltani, sillä hän pyysi että lähettäisin sen hänelle viestillä. Samalla kun hän antoi numeronsa viestin lähettämistä varten, hän sanoi että nyt kun numerot on vaihdettu, voimme pitää myös yhteyksiä ja käydä jossain kohtaa kahvilla.

Tiesimme että näemme opiskelujen puitteissa enää varmuudella ensi viikon torstaina ja perjantaina, ja ehkäpä pieni haikeus vaikuttikin siihen että me tuijottelimme toisiamme koko ajan silmiin. Kyse ei ollut enää viipyilevistä katseista, vaan ihan avoimesta tuijottelusta, siis sellaisista minuutin-parin mittaisista katseista. Nuo katseet sitten nostivat lämpöjä kaltaiselleni vanhalle aasille, ja päätin että minun on vain pakko nostaa kissa pöydälle ja sanoa ääneen sen minkä Heidi takuulla tietää sanomattakin, eli että sisälläni palaa roihu jonka Heidi on sytyttänyt. Päätin että pyydän Heidin viemään minut asemalle opiskelupäivän päätteeksi, ja silloin avautuisin tunteistani.

Suunnitelma toimi hyvin, sain kyydin asemalle, ja meille jäi vielä muutama minuutti aikaa vaihtaa ajatuksia. Lähes heti auton pysähdyttyä, päätin toimia. Kun Heidi laittoi vaihteen vapaalle ja käsijarrun päälle, otin hänen oikean kätensä omiin käsiini. Heidin käsi omissani, katsoin silmiin, kiitin Heidiä kuluneista kuukausista, ja kerroin kuinka minä olen viihtynyt hänen seurassaan ja tulen kaipaamaan häntä valtavasti. Siinä kohtaa kun minun olisi pitänyt tyhjentää pajatso, minä aloinkin puhumaan ympäripyöreitä ihanista opiskelumuistoista joita mulle jäi, ja sitten Heidi asetti vasemman kätensä minun käsieni päälle, ja sanoi silmiini katsoen että ilo on ollut kyllä hänen puolellaan. Vielä tuossakin kohtaa suuteleminen olisi ollut ainoa järkevä teko, mutta pian me ajauduimme joutavaan "ihanan" korostamiseen.

Mulla petti kantti ratkaisevalla hetkellä, minä vain jäädyin vaikka tilanteessa ei ollut mitään epäselvää. Loppuaika menikin ihan lätistessä, ja pian minun olikin hyvästeltävä.

Ensi torstaina kai minun on tehtävä vastaava peliliike, ja vietävä se loppuun.

105

<50

    Vastaukset 105

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jännitän

      Ihanaa lukea tällaista välillä ainaisten thaityttösten ja kurppahuuhtelujen sijaan. Tule kertomaan lisää. Osaat hyvin kertoa.

      • niinihanaa

        Ihana tarina jossa naidaan varattua naista, ja petetty aviomies saa pakata laukkunsa. Tämä vastustamattoman ihana sika petti omaakin vaimoansa.

      • josvarattu
        niinihanaa kirjoitti:

        Ihana tarina jossa naidaan varattua naista, ja petetty aviomies saa pakata laukkunsa. Tämä vastustamattoman ihana sika petti omaakin vaimoansa.

        Jos se nainen on varattu niin on hänen vastuulla viheltää peli poikki. Sinkku saa pokailla ketä haluaa. Ehkäpä suhde ei mene kovin hyvin jos ihastuu toiseen...

      • josvarattu kirjoitti:

        Jos se nainen on varattu niin on hänen vastuulla viheltää peli poikki. Sinkku saa pokailla ketä haluaa. Ehkäpä suhde ei mene kovin hyvin jos ihastuu toiseen...

        Tässä tarinassa Heidi on ollut alkuun minua aktiivisempi.

        Hän oli se, joka aloitti silmäpelin. Alkuun mietin että se oli häneltä taktinen peliliike jolla hän hakeutui ryhmätöissä minun tiimiini, sillä hän tiesi minun hallitsevan aineet joita opiskelimme opintojen alkupuolella. Muistan kuinka opettajammekin sanoi väliin että olisi parempi jos minä opettaisin ne osa-alueet jotka ovat minulle tuttuja.

        Jossain kohtaa kun siirryimme opintoihin joissa minä olin tavan oppilas, niin Heidi oli jo iskenyt kylkeeni ja alkoi osoittamaan jo mustasukkaisuuden merkkejä kun ryhmässämme oli kaksi muutakin naista jotka kaipailivat huomiotani. Tein ihan taktisen peliliikkeen ja keskityin Heidiin, en niinkään rakkaudesta, vaan siksi että nuo kaksi muuta olivat vapaita ja selkeästi suhdetta vailla. En voinut edes harkita suhdetta noihin kahteen, ja toisaalta Heidikin oli turvallisesti suhteessa.

        Heidillä on hyvin intensiivinen katse, ja aivan ihanat silmät. Hän ei ole kaunotar sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta hän on kyllä erittäin puoleensavetävä. Jossain kohtaa vain tajusin että pitkittynyt flirtti on sotkenut pääni, eli mulla on syntynyt tunteet Heidiä kohtaan.

      • tosimeininkiä
        Iku-Turso kirjoitti:

        Kertomuksessa näkyy hyvin ihnmisen silmien biologia. Ihmisellähän on ainoana lajina valkoiset silmämunat, jotta katseen suunta näkyisi selvästi. Se liittyy erottamattomasti seksuaalisuuden biologiaan. Pariutuminen tapahtuu ihmislajilla katsein ja sanat ovat itse asiassa vain rekvisiittaa, jota ei edes välttämättä tarvita.

        Mutta voihan sen noinkin tehdä, jos haluaa tehdä asiasta vaikeaa. Heidin katse on puoleensavetävä ja katseen kohteen biologia tekee sitten lopulta tehtävänsä. Hormonit hyrrää!

      • tosimeininkiä kirjoitti:

        Paha mennä sanomaan mitä on edessä. Tässä kohtaa minun pitäisi ehkä puhaltaa peli poikki ja etsiä ne ihanat silmät vapailta markkinoilta, nyt en ole kuitenkaan ylittänyt Heidin kanssa mitään rajaa jonka jälkeen ei ole paluuta entiseen.

        Silmät ja katse, ne sytyttävät minut.

    • ÄÄÄSburgeri_panee_juttua

      Hyvä Teemu, sä vaan jaksat täällä tarinoida :D :D :D

    • Haidihou,.

      Tarina jatkuu..👏😄

      • Jää nähtäväksi tuleeko jatkoa.

        Ehkä kesähäät?

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Jää nähtäväksi tuleeko jatkoa.

        Ehkä kesähäät?

        Tsih..

        Oikeat satuhäät.. 😊

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Tsih..

        Oikeat satuhäät.. 😊

        Ei varmaan pitäisi aiheuttaa sinulle katkeruuden tunteita..

      • Mummulle.voimia
        Iku-Turso kirjoitti:

        Ei varmaan pitäisi aiheuttaa sinulle katkeruuden tunteita..

        Onhan se nähty miten tuo huutelee perääsi (just siihen) jatkuvasti. Näyttää olevan mustasukkainen uudesta käänteestä..

      • Mummulle.voimia kirjoitti:

        Onhan se nähty miten tuo huutelee perääsi (just siihen) jatkuvasti. Näyttää olevan mustasukkainen uudesta käänteestä..

        Wuppis on parisuhteessa, ei hän haikaile "perääni".

      • Fakta-
        Iku-Turso kirjoitti:

        Wuppis on parisuhteessa, ei hän haikaile "perääni".

        Kyllä haikailee. Sen näkee jokainen

      • Fakta- kirjoitti:

        Kyllä haikailee. Sen näkee jokainen

        Miksi wuppis kirjoittelisi varattuna jos tietää ettei minua kiinnosta varatut?

        (Heidiä en laske tähän kategoriaan, sillä hän on itse liehitellyt minua jo seitsemän kuukautta.)

      • Fakta-
        Iku-Turso kirjoitti:

        Miksi wuppis kirjoittelisi varattuna jos tietää ettei minua kiinnosta varatut?

        (Heidiä en laske tähän kategoriaan, sillä hän on itse liehitellyt minua jo seitsemän kuukautta.)

        Kysy itseltään. Jos tässä sivullisetkin huomaa mitä peliä pelaa niin mikset muka itse vanhana konnana huomaa

      • Fakta- kirjoitti:

        Kysy itseltään. Jos tässä sivullisetkin huomaa mitä peliä pelaa niin mikset muka itse vanhana konnana huomaa

        Wuppis on suhteessa, kyllä hän tietää ettei sellaiset naiset kiinnosta.

        Jos hän on kiinnostunut, niin sitten hän toimii taktisesti väärin.

      • Fakta- kirjoitti:

        Kysy itseltään. Jos tässä sivullisetkin huomaa mitä peliä pelaa niin mikset muka itse vanhana konnana huomaa

        Ihan vaan lepo siellä.. Kai täällä saa kommenttia pistää.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Wuppis on parisuhteessa, ei hän haikaile "perääni".

        Pymppyä kyllä vähän haikailen..😄

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Pymppyä kyllä vähän haikailen..😄

        Ylläpito on kieltänyt pymppyni näyttämisen, jää siis vaihtoehdoksi tulla katsomaan sitä livenä.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Ylläpito on kieltänyt pymppyni näyttämisen, jää siis vaihtoehdoksi tulla katsomaan sitä livenä.

        Joo kiitos vaan tarjouksesta mutta taidan jättää väliin..

        Ei tuo kuvatoiminta pelitä kellään muullakaan, tiedä sitten miksi. Älä pymppyäs turhaan siitä syyttele..viaton pymppyparka..tulee sille pian itku..osaahan se nauraakin... 😄

        Tuo repliikki "sallikaa minun perseeni nauraa" on peräisin nyttemmin jo edesmenneeltä tuttavaltani, joka oli ollut nuoruudessaan innokas harrastelijateatterilainen.

        Hessu tapasi aina humalluttuaan alkaa lausumaan repliikkejä näytelmistä joissa hänellä oli ollut rooleja, ja oletan että tuokin repliikki on jostakin kappaleesta jossa hän oli esiintynyt.

        Kuvatoiminto ei tosiaankaan toimi, mutta kai sekin sitten jossain kohtaa korjataan. Laitan sitten pymppyni kuvan uudelleen.

    • HejDåHeidi

      Satuin eksyyn tänne, tuli tosi leveä hymy tästä kertomuksesta 😊

      • fdfsdfsdfdsf

        Pitkästä aikaa jotain mielenkiintoista luettavaa, ei aina niitä samoja.

      • haluaisintietääs
        fdfsdfsdfdsf kirjoitti:

        Pitkästä aikaa jotain mielenkiintoista luettavaa, ei aina niitä samoja.

        Mitenhän tuossa jutussa sitten kävi?

    • Ei kai tuo nyt mikään munaus ollut. Ehkäpä ihan hyvään kohtaan tullut jäätyminen. Kummallakin aikaa pohdiskella tilannetta.

      • jklcjkln

        Komppaan tätä.

      • jklcjkln kirjoitti:

        Komppaan tätä.

        Varmaan juuri noin.

        Me nähdään vielä torstaina ja perjantaina, ja mikäli Heidi jatkaa avointa flirttiään, niin sitten pitänee jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.

      • kuumana.taotaan
        Iku-Turso kirjoitti:

        Varmaan juuri noin.

        Me nähdään vielä torstaina ja perjantaina, ja mikäli Heidi jatkaa avointa flirttiään, niin sitten pitänee jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.

        Myöhäistä. Tämä ns. Heidi on ehtinyt miettiä juttua ja tullut siihen tulokseen että ei sittenkään mitään syrjähyppyjä.

    • ÄÄÄSburgeri_panee_juttua

      Teemun ketjut tunnistaa siitä, että se vastailee vaan omiin viesteihinsä, ei keskustele muiden kuin itsensä kanssa. Eipä ole mikään muutunut siitä kun kävin täällä ekan kerran n. 20 vuotta sitten. Melko säälittävää.

    • "Heidin käsi omissani, katsoin silmiin, kiitin Heidiä kuluneista kuukausista, ja kerroin kuinka minä olen viihtynyt hänen seurassaan ja tulen kaipaamaan häntä valtavasti. Siinä kohtaa kun minun olisi pitänyt tyhjentää pajatso, minä aloinkin puhumaan ympäripyöreitä ihanista opiskelumuistoista joita mulle jäi, ja sitten Heidi asetti vasemman kätensä minun käsieni päälle, ja sanoi silmiini katsoen että ilo on ollut kyllä hänen puolellaan. Vielä tuossakin kohtaa suuteleminen olisi ollut ainoa järkevä teko, mutta pian me ajauduimme joutavaan "ihanan" korostamiseen."

      Ei se ollut ollut rakkautta. Tuon perusteella mitä kerrot silinen yhteyden olisi pitänyt tehdä tehtävänsä, ympäröivän maailman muuttua sumuksi ja olisi seurannut intohimoinen suudelma. Ehkä sinä olit kuitenkin pidättyväinen kädestä pitämisestä huolimatta, ehkä Heidi oli tai molemmat mutta taikaa ei ollut. Ole kuitenkin tyytyväinen että heidi ei repinyt kättään pois ja sanonut "Pertti, olet nyt ymmärtänyt väärin.....". säilytit kuitenkin kasvosi, onhan sekin jotain.

      • Voi sinnuu pikkusta.

        Sinulle se tuntuu olevan omaakin elämääsi tärkeämpi tehtävä yrittää todistella ettei yksikään nainen voisi kiinnostua minusta. Kitkerät kommenttisi kertovat enemmän sinusta kuin minusta.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Voi sinnuu pikkusta.

        Sinulle se tuntuu olevan omaakin elämääsi tärkeämpi tehtävä yrittää todistella ettei yksikään nainen voisi kiinnostua minusta. Kitkerät kommenttisi kertovat enemmän sinusta kuin minusta.

        Kyllä epäilemättä voi kiinnostua ja tilanteessa jossa tuo heidikin olisi sinkku olisi se hyvinkin voinut johtaa toivottuun lopputulokseen. Kuitenkin itsekin näet tuosta kertomuksestasi niin kuin kirjoitin, jompikumpi tai molemmat liian varautuneita, ehkä siksi että pitää olla "järkevä" tai sitten sitä kemiaa ei ole riittävästi, en minä lopullista syytä tiedä mutta analysoinpahan vain tuon tilanteen ja valitettavasti tuossa taisi olla se sun tuhannen taalan paikka. Nyt kun se meni heidikin ehkä analysoi sitä "järkevästi" mielessään ja päättää ettei perheellisenä naisena voi lähteä mihinkään ylimääräisiin juttuihin sun kanssa.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Se on totta että homma olisi edennyt kuin elokuvissa jos Heidi olisi vapaana, tosiasiallisesti se olisi edennyt jo viikkoja tai kuukausia takaperin. Olo on kuin olisi varkaissa, ja tässä kai voisi sanoa että asia on siten miltä se näyttää.

        Jotenkin minä olen ajatellut että tässä kohtaa aloitteen pitäisi tulla Heidiltä, mutta toisaalta hän ei ole miesten nielijä vaan uskoakseni vain "olosuhteiden uhri". Tunteet ovat lämmenneet ehkä vain pitkittyneen flirtin johdosta.

      • viudeviddu

        Kyökkipsykologit vauhdissa.

        :-D

        Huomasitko muuten että tuolla peliliikkeelläsi nyt siirsit sitten valtikan Heidille? Hän voi nyt päättää asian mielensä mukaan ja jos torstaina sitten ilmoittaa haluavansa aloittaa vakavan suhteen sun kanssa sinun on sitten siihen oikeastaan mentävä mukaan, ei siitä voi enää oikein perääntyäkään tuon nyt jo tapahtuneen avautumisesi vuoksi. Tai jos sitten peräännyt niin heidillle jää mielikuva että ihan paskan puhuja ja naisten tunteilla leikittelijä koko jätkä.

      • eipahalla
        Harmaaritari kirjoitti:

        Koitatko neuvo miestä jlla on enemmän kokemusta naisista kuin sulla? Eiköhn pertti ton handlaa. Sä et pääse palstalta pitkälle.

      • voiskos
        Iku-Turso kirjoitti:

        Se on totta että homma olisi edennyt kuin elokuvissa jos Heidi olisi vapaana, tosiasiallisesti se olisi edennyt jo viikkoja tai kuukausia takaperin. Olo on kuin olisi varkaissa, ja tässä kai voisi sanoa että asia on siten miltä se näyttää.

        Jotenkin minä olen ajatellut että tässä kohtaa aloitteen pitäisi tulla Heidiltä, mutta toisaalta hän ei ole miesten nielijä vaan uskoakseni vain "olosuhteiden uhri". Tunteet ovat lämmenneet ehkä vain pitkittyneen flirtin johdosta.

        Ehkä H houkutteleekin enemmän juuri siksi että on varattu. Kielletty hedelmä you know.

      • voiskos kirjoitti:

        Ehkä H houkutteleekin enemmän juuri siksi että on varattu. Kielletty hedelmä you know.

        Kielletty hedelmä ei houkuta, mutta nyt on tunteet sotkemassa päätä.

        Ehkäpä on täsmällisempää puhua ihastuksesta kuin rakkaudesta, mutta tunne on palava.

    • uskomatonn

      Aivan niin Pertti, aivan niin, kyllä me tämäkin tarina uskotaan :D

    • heidivilkuttaa

      Oletetaan, että tarina on tosi. Mitä ajattelisit jos "Heidi" lukisi Sinkut-palstaa, kuten moni varattu tekee ja tunnistaisi itsensä. Mitä uskoisit hänen ajattelevan sinusta, palstahahmostasi ja kertomuksestasi, jonka halusit täällä jakaa?

      • Sinkut-palstaa ei lue monikaan, kaikkein vähiten pienten lasten äidit jotka opiskelevat/ käyvät työssä.

        Heidi kuitenkin tuntee minut ihmisenä reaalimaailmasta paljon paremmin kuin mitä palstan kautta voi tutustua, joten en olisi huolissani vaikka hän lukisikin kirjoituksiani.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Sinkut-palstaa ei lue monikaan, kaikkein vähiten pienten lasten äidit jotka opiskelevat/ käyvät työssä.

        Niihän sitä vois luulla, yllättyisit jos tietäisit..tätä lukee just ne joilla vähiten on aikaa tai haluja juosta kylillä.

      • heidivilkuttaa
        Iku-Turso kirjoitti:

        Sinkut-palstaa ei lue monikaan, kaikkein vähiten pienten lasten äidit jotka opiskelevat/ käyvät työssä.

        Heidi kuitenkin tuntee minut ihmisenä reaalimaailmasta paljon paremmin kuin mitä palstan kautta voi tutustua, joten en olisi huolissani vaikka hän lukisikin kirjoituksiani.

        Sinkut-palstaa tuntuu lukevan naisista eniten juuri parisuhteessa olevat pienten lasten äidit, jotka ovat työttöminä, opiskelevat, tai eivät ole kokopäivätyössä. Tätä voi lueskella kuten luetaan lehtiä tai viihderomaaneita, ei niin tarvitse keskittyä ja toisaalta, tapaa ihmisiä, kun ei muuten pääse kotoa helposti viihteelle tai vieraiden ihmisten pariin, vaihtamaan ajatuksia.

        Mitä ajattelet "Heidin" tuumivan, jos hän olisi seuraillut hahmoasi jo pidempään (edellisiäkin hahmoja) ja olisi lukenut vaikka yhdenillan jutuistasi, vaikka tästä viimeisimmästä ja siitä kuinka vehtailit ja flirttailit kolmannen Heidin (?) kanssa palstalla samaan aikaan kun selitit opiskeluihastuksestasi. Ja kuinka saat palstalla raivareita ja vainoharhaisuuskohtauksia tasaisin väliajoin?
        Jos tarinasi opiskelu-Heidistä ovat tosia, kehottaisin ottamaan huomioon sen, että hän sattuisi tänne eksymään, vaikka sitten jonkun muun opiskelukaverinne vinkistä.
        Voisit yllättyä kuinka laidasta laitaan ihmisiä tätä palstaa lukee, tämähän on avoin koko Suomen kansalle.

      • heidivilkuttaa kirjoitti:

        Tätä palstaa lukee vain muutamat kymmenet suomalaiset.

        Jos tätä palstaa lukee esim sata ihmistä on se silti vain 0,018 promillea suomalaisista.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Jos tätä palstaa lukee esim sata ihmistä on se silti vain 0,018 promillea suomalaisista.

        Mitä noita aijaa-kuvapalvelun kautta laitettujen linkkien avausmääriä katselee, niin satakunta lukijaa ylittyy tosi harvoin.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Mitä noita aijaa-kuvapalvelun kautta laitettujen linkkien avausmääriä katselee, niin satakunta lukijaa ylittyy tosi harvoin.

        Tosi epätodennäköistä että tätä palstaa lukisi joku tuttu. Ja tuo luku oli siis promilleissa, ei prosenteissa. Ja noilla promilleilla ei olis edes kännissä..lähelläkään.

      • Wwuwuw kirjoitti:

        Tosi epätodennäköistä että tätä palstaa lukisi joku tuttu. Ja tuo luku oli siis promilleissa, ei prosenteissa. Ja noilla promilleilla ei olis edes kännissä..lähelläkään.

        Mjoo...mielestäni tässä on vain käynnissä trollikerhon hyökkäys minua vastaan.

        Olen tottunut siihen enkä noteeraa asiaa enää. Lopetan vain vastaamisen trolleille, ja Pönttis näkyi itse jo lopettaneen kirjoittelemasta mulle.

        Kirjoittelen tänne silloin tällöin, ja katson josko tänne tulisi uutta verta.

      • ajanhukkaaavailu
        Iku-Turso kirjoitti:

        Mitä noita aijaa-kuvapalvelun kautta laitettujen linkkien avausmääriä katselee, niin satakunta lukijaa ylittyy tosi harvoin.

        Aijaalinkkejä sun muita youtube en ainakaan minä viitsi vaivautua availemaan enkä varmasti ole ainut.

    • Olen muutaman kerran saanut kuulls ystävänaisiltani vastaavsnlaisista kokemuksista. Joku mies olettaa omiaan.

      Voihan tässä ollakin jotain vipinää, mutta niin pitkään kuin se on miehen omaa oletusta, se on vaan sitä.

      Ystävänaiseni monesti ihmettelee, että mistä hitosta miehet saavat päähänsä, että ihastuminen on molemminpuolista. Minä olenkin tuuminut, että monikaan mies, ei yksinkertaisesti osaa olla ”vain” ystävä. Aina täräjää jalkovälissä.

      Ja muistaakseni aloittaja on maininnut, että ei osaa olla naisen ystävä, ilman seksuaalisia haluja. Tässäkin nähdään hyvänä esimerkkinä, että naisella voi oikeasti olla pihdas luulo, että Pertsa on puhdas ystävä, hyvä mukava opiskelukaveri, mutta totuushan on varsin muuta toista.

      • Dissi dissi...

        Minusta on huvittavaa kuinka sinullakin on pakonomainen tarve täysin ulkopuolisena ja asiasta yhtään mitään tietämättömänä yrittää vakuutella palstalaisille ettei Heidi voi olla kiinnostunut minusta. Sanoisin että kommenttisi kertoo enemmän sinusta kuin minusta.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Dissi dissi...

        Pertti, Pertti... minähän laitoin, että voihan se sitäkin olla.

        Hommaas lukulasit.

      • Dissi kirjoitti:

        Ensi viikolla saan lasit moniteholinsseillä...ikänäköä.

      • ei.ymmärrä

        Puhut Pertin elämästä täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. Muutenkin ihmetyttää tuo sinun tarpeesi roikkua Pertin lahkeessa ja v.ttuilla jatkuvasti....

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Ensi viikolla saan lasit moniteholinsseillä...ikänäköä.

        No hyvä....

        Muuttuu maailma heti kirkkaammaks.

      • Dissi kirjoitti:

        No hyvä....

        Muuttuu maailma heti kirkkaammaks.

        Maailma saa värit, noin mainostin Heidille.

        Kassotaan nyt muuttuuko mikään.

      • ei.ymmärrä kirjoitti:

        Puhut Pertin elämästä täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. Muutenkin ihmetyttää tuo sinun tarpeesi roikkua Pertin lahkeessa ja v.ttuilla jatkuvasti....

        Pertti itse kirjoittaa tälläisen kirjoituksen yleiselle palstalle, joten tietää, että siihen kommentoidaan ja sitä kritisoidaan.

        Enkä tarkoita tässä kommentissa ainoastaan Perttiä. Moni mies tekee omituisiakin johtopäätöksiä milloin mistäkin naisiin liittyen. Milloin hymy linja-autossa merkitsee, että nainen on kiinnostunut aloittamaan parisuhteen ja ”ystävänä” oleva mies saa kilarit, kun nainen aloittaa suhteen jonkun muun miehen kanssa.

        Oletus on aina oletus, ennenkuin se selvitetään. Se on sama kuin haaveilee lottovoitosta, vaikka ei edes lottoa. Tälläistä kutsutaan romantisoinniksi. Romantiikalla sen kanssa ei ole mitään tekemistä.

        Ja vielä lopuksi... hittoakos se sinun persuustas kaivelee, mitä mä kirjoitan ja minne? Pidä huoli omista asioistas.... kyylä! 😝

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Maailma saa värit, noin mainostin Heidille.

        Kassotaan nyt muuttuuko mikään.

        Joo. Joku vitsaili joskus, että kun osti lasit, alko tulla vastaantulijoitakin enemmän.

        Kannattaa ottaa sen Heidin kanssa asia vaan reippaasti esille. Valvot turhaan öitäs ja sekoilet omassa elämässä, jos pitkität asiaa. Etkä sä mitään suhdetta riko siinä, jos sä sinne väliin pääset, se ei ole hyvä suhde silloin. Se on rikki jo valmiiks silloin.

        Mä itse en sotkeennu enää varattuihin, siis jos olisin sinkku. Kun kerran sen menin tekemään ja poltin vaan itse näppini. Se ei eronnutkaan tuosta vaan, vaan käytti mua kylmästi hyväkseen. Ehkä ei tarkoituksella, mutta käytännössä näin kävi. Oppia ikä kaikki. Kultainen kantapään kautta tullut oppi sekin.

        "Kannattaa ottaa sen Heidin kanssa asia vaan reippaasti esille. Valvot turhaan öitäs ja sekoilet omassa elämässä, jos pitkität asiaa. Etkä sä mitään suhdetta riko siinä, jos sä sinne väliin pääset, se ei ole hyvä suhde silloin. Se on rikki jo valmiiks silloin."

        En sentään sotke elämääni asian takia tai valvo öitäni.

        Tuo loppuosa on varmaan ihan hyvä yleisohje. Hyvään suhteeseen ei ulkopuoliset pääse, pidän tuon mielessäni.

        Niin. Itseasiassa sinkkuna on siitäpuolesta hyvä olla, että voi pokkana kysellä mitä vaan. Ei sulla ole mitään menetettävää.

        Itseä kummastuttaa vaan ihmisten omat mietteet.... miks ihmeessä velloa jotain asiaa omassa päässään vaan, kun menee ja reilusti kysyy suoraan. Sanoo omat tunteet esille ja sanoo, että kaivertaa mieltä.

        Hirmusesti maailmassa asioita menee päin peetä, kun vaan oletetaan ja vellotaan päässä. Suoruus kunniaan ja selkärankaa peliin. Sille annan arvoa naisessa ja miehessä.

        Muistelisin että sulla oli täällä aikoinaan monenlaista "analyysiketjua". Kääntelit ja möyhit paljon merkityksettömämpiäkin aiheita.

        Mielestäni tällä aiheella on henkilökohtaistakin tasoa laajempi merkitys, tällä aiheella minä selvittelen myös yleisiä asenteita tämänkaltaisiin tilanteisiin. Ei me oltaisi Heidin kanssa ensimmäiset ihmiset jotka rakastuvat työpaikalla/opiskelupaikalla vaikka jompi kumpi (tai molemmat) on suhteessa.

        Joo. Siis tää aihe on hyvä. En mä tässä haluiskaan mitään henkilökohtaista. Ihan sama kuka tään aloituksen olis tehnyt, niin kommentointini olisi samaa.

        Minua ei haittaa tuo varattu tuossa, vaan minun silmään käy tuo oletus jostain ”lämpimistä tunteista” yksipuolisesti.
        Tottakai minäkin tunsin lämpimiä tunteita vaikkapa nykyistä naistani kohtaan, ennenkuin ne hälle sanoin. Pitihän niitä maistella itsekin ensin.

        Mutta en toisaalta maalannut mitään hänen tunteistaan. Eihän niitä voi tietää nilkkojen asennoista tai katseestakaan. Ei kaikki ihmiset tuo samalla tavalla tunteitaan ulos. Parempi kysyä ja maalailla sitten jotain haavekuvia, kun on todellista vastakaikua.

        Eihän tuossa romantisoinnissa mitään pahaakaan ole, mutta siinäkin saattaa vaan turhaan pahoittaa omaa mieltään, tai menettää hyvän ystävyyden.... jos sillä sit on merkitystä...

        Tuossa ketjun loppupäässä jo mainitsinkin elluselle että Heidi kyllä on sanonutkin ääneen asioita jotka eivät jätä tulkinnan varaa.

        On toki oma asiasi jatkatko valitsemallasi linjalla ja pänkkäät että Heidi ei voi rakastaa minua, vai siirrytkö aiheeseen siitä kulmasta jonka näen oikeaksi. Mulla on elämänkokemusta kylliksi jotta kykenen tekemään oikeat johtopäätökset, enkä aio pänkätä asioista pänkkäpäiden kanssa joiden oma itsetunto ei kestä ajatusta siitä että muilla palstalaisilla on romantiikkaa elämässään.

        No mä kirjoitinkin mielipiteeni annettujen faktojen perusteella.

        Ja jos se Heidi sua siis rakastaa ja haluaa, niin mikäs ihmeen vänkä tässä edes on? Selvää pässinlihaa, ihan turha kirjoitus tää aloitus. Menet ja otat siitä naisen. 😝

        Sinä, Harmis ja ellu olette vängänneet asiaa eri asentoon kuin mitä se on.

        Kutsun sitä trollaamiseksi, sillä tehän olette trolleja.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Sinä, Harmis ja ellu olette vängänneet asiaa eri asentoon kuin mitä se on.

        Kutsun sitä trollaamiseksi, sillä tehän olette trolleja.

        Miksi sinä laitat tälläisen tarinan tänne, jos sinua itseäsi ahdistaa kuulla muitten mielipiteitä?

        Ei tänne voi kaikista asioista kirjoittaa niin yksityiskohtaisesti, että muut ymmärtäisivät täysin tilanteen.

        Ja se että muut on sinun mielestä trolleja, ei aiheuta uutisarvon nostamista siitä. Se on käynyt jo monesti selväksi.

        Mutta sanotaampa tähän vielä yksi fakta. Sen naisen tunteillahsn ei oikeasti ole tässä mitään väliä. Vain sun tunteilla. Nythän täällä kaikki tietää sun tunteet, kerro ne sille naiselle myös, niin pääset asiassa eteenpäin. Simppeliä, eikö?

        Eikä meidänkään trollailuilla ole siihen mitään merkitystä... jos niitä pelkäät.

      • khkhlkhlkhl
        Dissi kirjoitti:

        Joo. Siis tää aihe on hyvä. En mä tässä haluiskaan mitään henkilökohtaista. Ihan sama kuka tään aloituksen olis tehnyt, niin kommentointini olisi samaa.

        Minua ei haittaa tuo varattu tuossa, vaan minun silmään käy tuo oletus jostain ”lämpimistä tunteista” yksipuolisesti.
        Tottakai minäkin tunsin lämpimiä tunteita vaikkapa nykyistä naistani kohtaan, ennenkuin ne hälle sanoin. Pitihän niitä maistella itsekin ensin.

        Mutta en toisaalta maalannut mitään hänen tunteistaan. Eihän niitä voi tietää nilkkojen asennoista tai katseestakaan. Ei kaikki ihmiset tuo samalla tavalla tunteitaan ulos. Parempi kysyä ja maalailla sitten jotain haavekuvia, kun on todellista vastakaikua.

        Eihän tuossa romantisoinnissa mitään pahaakaan ole, mutta siinäkin saattaa vaan turhaan pahoittaa omaa mieltään, tai menettää hyvän ystävyyden.... jos sillä sit on merkitystä...

        Et ymmärrä ulkonäön merkitystä. Jos pertsa on oikeasti todella komea, naiset aina ja kaikkialla kiinnostuvat nimenomaan romanttisessa mielessä. Jos sut naiset jättävät alkuinnostuksen jälkeen friendzonelle, niin ei se kaikkiin päde.

      • khkhlkhlkhl kirjoitti:

        Et ymmärrä ulkonäön merkitystä. Jos pertsa on oikeasti todella komea, naiset aina ja kaikkialla kiinnostuvat nimenomaan romanttisessa mielessä. Jos sut naiset jättävät alkuinnostuksen jälkeen friendzonelle, niin ei se kaikkiin päde.

        No kaikkia naisia ei ulkonäkö kiinnosta niin paljoa. Kannattaa tutustua monenlaisiin naisiin ihan vaan uteliaisuutta, että ymmärtää, ettei kumpaakaan sukupuolta pidä laittaa vaan samaan koppaan ja sanoa noin.

        Jotkut laittaa sellaisenkin laatikon, missä lukee demiseksuaali, sellaiselle ulkonäkö ei vielä tuo seksuaalista halua, vaan tarvitaan tunnepuoli mukaan. Ja tuossahan sekin voisi täyttyä.

        Ei minun mielipide ollenkaan sulje sitä pois, etteikö tämä Heidi voisi ollakin kiinnostunut Pertsasta.... Pertsan vaan kannattaa kertoa omat tunteet ja sitäkautta selvittää asia.

        Ja sama koskee muitakin tyyppejä. Turha tekeytyä ystäväks ja kaveriks, jos kyse on seksuaalisesta halusta. Sitähän kieltää itsensä. Mutta ei sitä voi käsiksi käydä. Omat tunteet sanoin ulos ja sitten elää tilanteen mukaan.

    • Aihe on kivaa vaihtelua tähän palstan ainaiseen itkuvirteen. Mutta onpa vaikea tilanne. Jotakin neuvoa tai ajatusta haluaisin osata antaa, mutta paha tilanne tosiaan. Sinun on vain kuunneltava sydämesi ääntä ja toimittava sen mukaan. Yhden yön juttuun en kuitenkaan enää rupeaisi, jos kerta tunteet ovat jo tulleet mukaan.

      • On selvää etten ole menossa sänkyyn ennenkuin Heidi on eronnut (jos nyt koskaan edes päätyykään siihen).

        Katson ensi viikolla miltä tilanne näyttää, menen pelitilanteen mukana.

    • Ihastuminen on ihan normaali tunne.

      Mutta sille ei aina tarvitse tehdä mitään.

      Kysymys: onko ihastuminen tunteena tärkeämpi kuin tunteen kohde?

      • Ihastuminen on normaali tunne, eikä kaipaa aina reagointia. Tässä kohtaa minulla on kuitenkin syyni ajatella että minun toivotaan reagoivan.

        Minä olen jättänyt kokonaan kertomatta kommentit joita on tullut Heidin suusta pitkin matkaa, niiden sisältö on hyvin vihjailevaa. Olen häveliäästi sivuuttanut ne, ja luokitellut ne flirttiin kuuluvaksi vihjailuksi. Tosiasiassa ne voivat olla kuitenkin enempi rohkaisuun tähtääviä.

      • milalsia
        Iku-Turso kirjoitti:

        Ihastuminen on normaali tunne, eikä kaipaa aina reagointia. Tässä kohtaa minulla on kuitenkin syyni ajatella että minun toivotaan reagoivan.

        Millaisia kommenttej?

      • milalsia kirjoitti:

        Millaisia kommenttej?

        Tässä kohtaa alkaa yksityisyyden suojaa nauttiva osa.

        Kaikki muu kertomani on minun omaa kokemustani, Heidin kommentit ovat hänen yksityisiä ja luottamuksellisia kommenttejaan.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Ihastuminen on normaali tunne, eikä kaipaa aina reagointia. Tässä kohtaa minulla on kuitenkin syyni ajatella että minun toivotaan reagoivan.

        Minä olen jättänyt kokonaan kertomatta kommentit joita on tullut Heidin suusta pitkin matkaa, niiden sisältö on hyvin vihjailevaa. Olen häveliäästi sivuuttanut ne, ja luokitellut ne flirttiin kuuluvaksi vihjailuksi. Tosiasiassa ne voivat olla kuitenkin enempi rohkaisuun tähtääviä.

        Jotenkin mulla on vaan sellainen tunne, että kannnattaa juosta karkuun ja kovaa.

        Eväät suhteen etenemiselle on huonot. Ja sotii omiakin arvojasi vastaan. Miksi pahastuttaa mielensä? Se luultavasti olisi edessä joka tapauksessa.

      • elisakettu kirjoitti:

        Yleisen elämänkokemukseni pohjalta katson että ulottuvillani on jalokivi.

        En vain tiedä kuinka tuo jalokivi kestäisi erovaiheen, joten en tohtisi olla kaiken alkuun panevana voimana. Jos hän itse päätyisi eroon, voisin olla se olkapää johon nojata.

        Voisit olla olkapäänä? Tiedätkö kuinka säälittävältä ja ylioptimisiselle kuulostat.

        Ei suhteeseen kannata lähteä, jossa joudutaan märehtimään edellisen suhteen päättymistä. Olisit silti vain se auttava puhelin eroahdistuksessa. Et olisikaan enä se pätähti, johon oli kiva iskeä silmänsä ja ihastua. Suhteesta toipumiseen menee kuitenkin pitkä aika, jos suhde on ollut vakava .

        Ellukettu...herra jumala!

        Sinähän alat kuulostamaan samalta kuin muutkin trollaattorit joiden ainoa tehtävä on yrittää osua minua monolla päähän.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Ellukettu...herra jumala!

        Sinähän alat kuulostamaan samalta kuin muutkin trollaattorit joiden ainoa tehtävä on yrittää osua minua monolla päähän.

        En mä monota tai yritä vahingoittaa sua. Yritän suojella sua.

        Mutta että antaisit ihastumisen tunteen syrjäyttää sun arvot ja periaatteet. Uskomatonta! Luulin että pidät itseäsi kunnian miehenä.

      • elisakettu kirjoitti:

        En mä monota tai yritä vahingoittaa sua. Yritän suojella sua.

        Mutta että antaisit ihastumisen tunteen syrjäyttää sun arvot ja periaatteet. Uskomatonta! Luulin että pidät itseäsi kunnian miehenä.

        Sinä yritit leimata minua säälittäväksi, se on elluseni ilkeää.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Sinä yritit leimata minua säälittäväksi, se on elluseni ilkeää.

        Onhan se. Kukapa haluais tulla tuomituksi säälittävänä?

        Mutta on aika matelijamaista roikkua toisessa kiinni saadakseen olla vain toisen auttavana puhelimena. Olkapäänä. Kuulostaa läheisriippuvalle meiningille. Onko se nainen noitunut sinut?

        Oletko ellu kuullut puhuttavan ihastumisesta ja rakkaudesta?

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Oletko ellu kuullut puhuttavan ihastumisesta ja rakkaudesta?

        Olen kuullut ja olen kokenut. Molemmat.

        Sun juttus vaikuttaa enempi hullaantumiselle. Joko siihen kuvaan minkä hän antaa tai sitten ihastumisen kohteeseen olemiseen.

      • elisakettu kirjoitti:

        Olen kuullut ja olen kokenut. Molemmat.

        Sun juttus vaikuttaa enempi hullaantumiselle. Joko siihen kuvaan minkä hän antaa tai sitten ihastumisen kohteeseen olemiseen.

        Minun on päätettävä keskustelumme tähän.

        Palstan trollikerhoon nimeämäni nikit ovat taas antaneet hyvin yksituumaisen tuomion minun elämästäni. Minulla ei ole yksinkertaisesti mitään intressejä keskustella kanssanne tästä, tai mistäkään muusta aiheesta.

        Illanjatkoja sullekin trollille.

        Etkö pysty ottamaan palautetta vastaan? Muutut häijyksi kun et saa kaipaamaasi peesailua tueksesi? Ei paljon eroa ole kiukkuiseen ja ikikatkeraan ällinkäiseen. Käytät ehkä vain hieman sivistyneempää kieltä.

        Joka tapauksessa et tuonut mitään sellaista esille, että voisin syödä sanani takaisin. Toki sen teen, jos on esittää hieman vakuuttavampaa näyttöä, että kyse on jostain ohittamattomasta tarjouksesta. Mutta itsepä tiedät, miten elämäsi haluat käyttää. Tämä oli vain eräänlainen näkemys.

        Rakkaus on kuule paljon syvempää. Ja se muodostuu ajan saatossa. Eikä siinä erotella enää, millaiset olosuhteiden tulee olla. Rakkaus vain on.

        Ehkä ainoa rakkauden osoitus olisi antaa asian olla.

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Minun on päätettävä keskustelumme tähän.

        Palstan trollikerhoon nimeämäni nikit ovat taas antaneet hyvin yksituumaisen tuomion minun elämästäni. Minulla ei ole yksinkertaisesti mitään intressejä keskustella kanssanne tästä, tai mistäkään muusta aiheesta.

        Illanjatkoja sullekin trollille.

        Huomuattaisin tähän että mitä sitten odotit? Että kaikki on ihan jepajee ja go pertti go ja että heidi on kyllä ihan tyhmä kun ei suudellut? Ei se vaan mene niin, jos jätät aukkoja ja tulkinnanvaraisuuksia niitä sitten tulkitaan. Olisit kertonut että heidi ajoi auton jonnekin syrjäiseen paikkaan ja sitten otit hänet rajusti, meillä ei olisi varmaan ollut siihen mitään lisättävää.

        Älä esitä blondia.

        Henkilöhyökkäyksenne on hyvin läpinäkyvää.

        Illanjatkoja sullekin,

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Älä esitä blondia.

        Henkilöhyökkäyksenne on hyvin läpinäkyvää.

        Illanjatkoja sullekin,

        Itse kirjoitit "En ajatellut kirjoittaa omista takelteluistani rakkauden saralla, olenhan korostanut olevani naistenmies, mutta kun nyt palstalla on ehkä heikkoitsetuntoisia miehiä, niin pakko kait reiluuden nimissä on kertoa että itse kukainenkin munaa." ja kun me myönnettiin että no joo, niinpä taisit munata niin se onkin sitten henkilöhyökkäys?

    • AsianVierestä

      Mies ihastuu kun sillä on tarve lisääntyä.Kun tuo aika menee ohi voi olla aika laimeaa.

      • Perheenlisäys ei pyöri päässäni, mutta seksi sitäkin enemmän.

      • AsianVierestä
        Iku-Turso kirjoitti:

        Perheenlisäys ei pyöri päässäni, mutta seksi sitäkin enemmän.

        Oletko kysynyt itseltäsi miksi seksi tuon kyseisen naisen kanssa tuntuu niin tärkeältä?
        Muutama tunti ja mitä sen jälkeen tapahtuisi?
        Viikon kuluttua vielä himmeästi muistaa millaista seksi oli, vuoden kuluttua tiedostaa muttei muista eikä välttämättä edes halua muistaa. Seksiä kannattaa harrastaa vain jos olisi vakavissaan menossa suhteeseen, jos ei niin huora tai lumppu olisi ihan hyvä vaihtoehto.

      • AsianVierestä kirjoitti:

        Enhän minä mitään irtoseksiä ole vailla tässä kohtaa. Tottakai se olisi vain osa parisuhdetta.

      • AsianVierestä
        Iku-Turso kirjoitti:

        Enhän minä mitään irtoseksiä ole vailla tässä kohtaa. Tottakai se olisi vain osa parisuhdetta.

        No hyvä, tavoitteenasi on siis parisuhde tämän Heidin kanssa. Ei siinä ole mitään hävettävää. Sinun pitää sitten olla parempi mies jatkossa sille Heidille mitä sen nykyinen oma mies on, jää siihen sitä vastuuta jos väliin hyppää. Naiset ihastuvat niin herkästi, eivät aina ajattele järkevästi.

        Kassotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

        Sama homma miehillä, ihastuvat herkästi ajattelematta nenäänsä pidemmälle. Sitten arki astuu kuvioon ja alkaa märehtiminen. Meniskö vanhan luo takas vai eikö menis. :D

      • Iku-Turso kirjoitti:

        Kassotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

        Jos nyt leikitään, että tämä Heidi eroaisi miehestään. Olisit ehkä hyvä syy antaa kulahtaneelle suhteelle lopputili. ja viritellä sinun kanssa uutta. Mutta kuinkas ne lapset? Tai se mies? Miten meinaat, että sinuun suhtaudutaan? Ja kuinka Heidi jaksaa mahdollisen ristitulessa olemisen ja elämisen?

        Jaksatko sinä leikkiä iskää Heidin lapsille? Kuunnella exän kanssa puitavat erimielisyydet ja ottaa niihin kantaa, koska Heidi takuulla kääntyy sun puoleesi, jos exän kanssa on ongelmia? Sun pitää ehkä näyttää exälle kaapinpaikka ja puolustaa Heidiä rintarottingilla. Entäs sitten, jos teidän arki onkin laimeaa ja ette olekaan oikeen mistään samaa mieltä keskenänne, vaikka nyt alkuun ootte ihastuneita ehkä toisiinne?

        Äkkinäisissä eroissa on myös se, että se eron kelaaminen jatkuu vielä siinä uudessakin suhteessa...ellei sitä ole pitkälle jo puitu ennen eroa. Ja sittenkin ei se käy kuin elokuvissa, karataan auringonlaskuun uuden kanssa. :D

        Tiiän, ettet mulle vastaa...kun trollina pidät. Mutta mieti näitä hiukan.

      • Päläpälä kirjoitti:

        Eroaminen on ehkä helpompaa silloin, kun eroavalla pariskunnalla ei ole lapsia. On vain se pari, kaksi aikuista ainakin nimellisesti aikuista. Mutta sittenkin, jos se Heidi on siitä ukostaan tykännyt, ei se eroaminen ole ihan yksinkertaista. vaikka olis asiaa päässään jo kelannutkin.

        Sun kanssa voi nuo murheet unohtua, mutta ne voi myös varjostaa teidän suhdetta, jos ne tulee mieleen kummittelemaan ja ne pitää prosessoida pois päiväjärjestyksestä. Jaksatko sä semmosta? Toki naiset on taitavia pitämään nuo murheet omana tietonaankin ja käy ne hiljaa mielssään läpi, ettei kuormita uutta miestä. Tiiän koska olen itsekin niin toiminut.

        Pitänyt omat murheeni itselläni, muttei se eroaminen ole välttis niin helppoa kun erotessaan ajattelee. Jos on tuntetakin toista kohtaan ollut...ne pitää jotenkin käännellä ja väännellä päiväjärjestykseen. Riippuu toki ihmisestä, voihan olla että on ihan helppoa unohtaa exä tosta vaan...eikä yhtään missään vaiheessa kalva mitenkään mikään taakse jätetty.

    • Viinamies

      Juohan viinaa niin uskallat lähestyä naisia. Selvänä miehet ei uskalla naisille puhua.

    • pari.sanaa

      No jospa minäkin kirjoitan välillä näkemyksistäni. Eipä näitä kannata niin tosissaan ottaa. :D Tuli vaan mieleen omat kokemukset sinkkumarkkinoilla nykypäivänä. Ennen vaihtoehtoja oli vähän. Ihmiset olivat lähinnä sen varassa, mitä ravintoloista sattui löytymään. Nykyään kaikki on niin toisin. Mahdollisuuksia ja kiusauksia riittää. Kaikki on helposti saatavilla niin varatuille kuin vapaille. Erityisesti face yks prkl parisuhteen kannalta. Ei hyvinä päivinä, vaan huonoina.

      En olisi heti miettimässä asioita kovin pitkälle. Teillä on nyt kuitenkin ollut koko ajan sunnuntaipuoli päällä. Kun ihmiseen tutustuu paremmin, niin kaikkea sitä löytyy.. Alkuajat herkkiä, niin kiinnostus voi sammua syystä tai toisesta hyvinkin pian. Miljoona asiaa pitää saada sujumaan, tai löytää joku kompromissi. Mitä vanhemmaksi tulee, sen monimutkaisempaa kaikki on.

      Itse turhauduin tilanteeseen niin, että suht nopeasti aloin ehdottaa treffejä, joissa oli alkoholi mukana. Sitten aloin kepeästi kysellä itselleni tärkeistä asioista. Esim. siitä, mitä toinen suhteelta haluaa ja miten pitkät parisuhteet ovat päättyneet / mitä ongelmia niissä on ollut. Usein kuulin tarinoita, jotka veivät kiinnostuksen täysin.

      Hitaasti eteminen on toki järkevintä. Jos parisuhde alkaa noin, niin voi olla puolin tai toisin jossain vaiheessa mustasukkaisuutta edessä.

      • mikäitelletärkeetä

        Suhteelle on tärkeä kokea se alun intohimo, rakkaus ja kipinöinti ja aitten pyrkiä rakentamaan sen päälle. Mun mielestä nää on itseasiassa vanhemmiten helpompia saada kestämään ellei oo joku taliaivo. Ihminenhän on oppinut aiemmista suhteistaan (suhteestaan) tietää ongelmakohdista, tietää ehkä millainen ite on ja omat vahvuudet ja heikkoudet, ei analysoi liikaa ja luottaa tunteeseen. Vastasin vain edelöä oleviin viesteihin, en jaksa näin pitkiä, jankkaavia ketjuja käydä lävitse.

      • pari.sanaa
        mikäitelletärkeetä kirjoitti:

        Mukavaa, jos sinulle on käynyt noin. Itse koin nuoruuden parisuhteet helpompina. Kaikki olivat niin samalla viivalla elämäntilanteen suhteen. Oli nuoruuden idealismia ja toivoa. Hyvä, jos sen jälkeiset kokemukset ovat kohdallasi jalostuneet viisaudeksi.

      • mikäitelletärkeetä

        Eeeeei se nyt noin oo mennyt. Suurin osa ihmisistähän on mitä erilaisimpia taliaivoja, persoonallisuushäiriöisiä, kompleksisia, mitä se nyt onkaan ja harva mitään asioita pohdiskelee tai sit pohdiskelee liikaa, vaikka sadan viestin ketjun pituisesti. Mutta, mä sanoin että mussa on potentiaalia, mitä monessa ei oo. Lisäks ei kande miettii niin paljo kun täällä tehään.
        Nuoruuden parisuhteet on vaata harjottelua, jotka toisilla ondaa toisilla ei. Monet on kokeilunhalusia tai liika mustiksia, konservatiivisia tai liika liberaaleja.

    • Pillujen--asiantuntija

      Olisit vaan suudellut niin olisit saanut syytteen ahdistelusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      73
      600
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      590
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe