Olisi tarpeellista dieseleiden käyttövoimaveron kohtuullistaminen.
Esimerkkinä jos nyt dieseliä käyttävän auton verot yht on vaikka 670eur
Uuden veron taso luokkaa 470eur / 12kk
Dieselit päästää vähän co2 vaikka oisi vanha käytetty eli lämmittää vähemmän ilmastoa. Kulutus heittelee vähemmän kuormituksella kuin bensa.
2010 alussa olisi hyvä saada muutos verotukseen.
Käyttövoimaveron kohtuullistaminen
32
68
Vastaukset
- PaljonOnPielessä
Käyttövoimaverohan on nykyisin lähinnä käsiitämätön, jos sen tarkoitus on muukin kuin pelkkä rahankeruu. Dieselien osalta sitä voidaan tietysti perustella ammattiliikenteen ja muiden paljon ajavien polttoainekustannusten kohtuullistamisella, mutta se, että käyttövoimaveroa peritään kaikilta muilta paitsi bensa-autoilijoilta, vaatiikin jo ponnisteluja.
Käyttövoimavero, jos sellainen katsotaan jostain syystä tapeelliseksi jatkossakin, pitäisi ohjata siirtymistä vähempipäästöisiin autoihin. Nyt se ohjaa täsmälleen päinvastaiseen suuntaan, kun eniten päästöjä tuottavat autot on siitä vapautettu.
Ei oikein riitä se, että halpa polttomoottoritekniikka kaikkineen lisätekniikoineen tulee autonvalmistajalle kannattavammaksi valmistaa ja siten siitä saa paremmat tuotot, kun päästöt siitä on korkeammat. - njet.nafta
Dieselin hinnassa on verohelpotusta bensiiniin verratuna. Ilman sitä diesel olisi bensiiniä kalliimpaa ja mm. raskas kuljetusliikenne kärsisi siitä enemmän. Dieselin ilmastoa kuormittavat päästöt ovat uusimmissa autoissa pienemmät tai korkeintaan yhtä suuret kuin bensiiniautoissa, mutta ihmisen terveydelle vaaralliset typenoksidipäästöt ovat ongelmallisia.
Keskivertoautoilijan ei kannata Suomessa ajaa dieselautolla, koska polttoaineen hinta on vajaa 10 prosenttia autoilun kokonaiskuluista.- SuuntaIhanVäärä
Uudet dieselit, siis Euro6, ovat vastaavia bensa-autoja vähäpäästöisempiä käytännössä poikkeuksetta. Euro6 tuli voimaan syyskuussa 2014, jonka jälkeen valmistuneiden autojen on täytettävä nuo kriteerit. Siitä tulee syksyllä jo viisi vuotta eli kovin uusista autoista ei välttämättä pelkästään ole kyse.
Tämä koskee myös typenoksideja, jotka nekään eivät enää Euro6-dieseleissä ole käytännössä sen suuremmat kuin vastaavissa bensa-autoissa. Euro6:ta vanhemmissa ne vielä olivat.
Euro6:n mukaan bensa-autoille on sallittu kaksi kertaa korkeammat CO- päästöt eli häkäpäästöt. Häkä, jos mikä on terveydelle vaarallinen. Hajuton, mauton, näkymätön ja varmasti tappaa nopeasti liikaa ’nautittuna’.
Keskivertoautoilijan eli reilusti alle 20.000 km/vuosi ajavan ei tosiaankaan juuri kannata enää nykyhinnoilla dieseliä ostaa, koska dieseliä saa enää käytännössä isompiin ja kalliimpiin autoihin. Pieniä ja edullisia jokamiesmalleja ei dieselmoottorilla saakaan, sen jälkeenhän ne eivät olisikaan edullisia. Polttoaineen hinnallakaan ei vähillä kilometreilla ole merkitystä, se on totta.
Päästöjen kannalta ajatellen on paha juttu, että uusien autojen ostajista yhä useammat siirtyvät dieseleistä bensa-autoihin. Tämä näkyykin jo kasvaneina kasvihuonekaasupäästöinä samaan aikaan, kun niitä edelleen vaaditaan kiristettäväksi liikenteenkin osalta, vaikka tätä menoa edes nykyisiä vaatimuksia ei kyetä täyttämään, päinvastoin ajaudutaan yhä kauemmaksi niistä. - Anonyymi
Olet oikeassa siinä, että pieniä dieselautoja on huonosti tarjolla. Syynä lieneen ne 1.3 Fiatin tekemät dieselmoottorit, jotka hädin tuskin kestää 100000 km, sen jälkeen ei kannata korjata. Netti on täynnä näitä Corsa, Astra ja Grande Puntoja, joista pyydetään tonnia, mutta paaliin joutuvat.
- Hybridillä
Dieseleissä on kyllä korkeat CO2 arvot, kun huijaus loppui ja siirryttiin WLTP aikaan.
Dieseliä ei kannata enää uutena ostaa, enemmän ajavan kannattaa ostaa vielä käytetty.- Eimikäänmuuttunut
Kaikkien CO2-päästöt ’kasvoivat’ uuden mittaustavan käyttöönoton yhteydessä. Ei todellisuudessa tietenklän, mutta mittausarvo. Ei dieselien ja bensojen keskinäinen suhde mihinkään muuttunut, vaan bensojen päästöt edelleen 20-50% suuremmat kuin vastaavien dieseleiden, automerkistä riippuen.
Jos ajaa paljon ja varsinkin, jos päästöjen määrällä on merkitystä, niin uusi diesel on käytännössä järkevin vaihtoehto edelleen. Diesel-sähkö-töpselihybridi vielä parempi, mutta toistaiseksi niitä ei oikein löydy markkinoilta.
Käytetty euro5-dieselkin tai vanhempikin, on kasvihuonepäästöiltään selvästi vastaavaa bensa-autoa vähäpäästöisempi , mutta typpioksidipäästöjen osalta suurempipäästöinen. Se on merkityksellistä, jos ajaa asutuskeskuksissa paljon. - Hdionpop
Korkea on minunkin 1,6 litraisessa diiselissä. 98 grammaa. Kuinka paljon pienemmät bensa autoissa oikein on ?
- Autonkäyttö
Lähetin kymmenille kansanedustajille sähköpostia,
Lähettäkää muutkin niin saadaan asialle muutoksia.
Käykää eduskunta.fi - Kohtuullisetverot
Tuli pieni näppäilyvirhe, eli 2020 oli tarkoitus jolloin verojen kohtullistaminen.
- iuui
Päinvastoin, käyttövoimaveroa nostetaan ja samoin dieselin hintaa pumpulla.
Sillä tavoin saadaan sähköautojen hankintatuelle rahoitusta.
Seuraavassa hallituksessa SD, Vihreät ja apupuolue junailevat tämän muutoksen.
Sovittu jo kabineteissa.
Suomen päästöjen alentamisella on kiire.
Sähköautot kuuluvat teille. - Tietoa1
Selvittelin muutaman tunnin ja otin selvää.
Suomi on ainoa maa euroopassa jossa dieselin käytöstä autoissa maksetaan näin paljon veroa. Missää muussa maassa ei ole käyttövoimavero näin korkea.
Samalla dieselin hinnalla on pienempi verotus ulkomailla.
Eli verotus on aivan perusteeton.
Myös ympäristön kannalta. - dieselveroon-nostoa
Diesel veroja pitää nostaa viisinkertaiseksi kaikilta henkilöautoilta sillä parempiakin ja puhtaampia löytyy ja poisto pakettiautoilta ja raskaalta liikenteeltä sillä niitä tarvitaan enemmän.
- Ei-mitään-järkeä
Nythän suurimmat päästöt syntyy bensa-autoista, huomattavasti suuremmat päästötkuin vastaavista dieselautoista, ja niillä ei ole käyttövoimaveroa lainkaan.
Dieselautojen käyttövoimaveroa kutsutaan puhekielessä dieselveroksi historiallisesta syystä. Kaikilla muilla voimalähteillä on siis riesanaan käyttövoimaverot. Ihan päästöistä riippumatta. Ei vain dieseleillä, vaan sähköllä, kaasulla, vedyllä jne.
Käyttövoimavero ei ole miltään osin päästöttömyyteen tai vähäpäästöiseen suosiva, päinvastoin.
- KJKJt
Lähettäkää kansanedustajille sähköpostia, puolueiden puheenjohtajille.
Lyhyt ja ytimekäs viesti että verotus kohtelee väärin. - Toyot
On kyllä vaikea käsittää miksi dieselillä ajava maksaa useita satoja euroja enemmän joka vuosi veroa. Ei voi käsittää. Jos on dieselillä kulkeva maasturi niin verot voi olla yhteensä 800-1000eur vuodessa, käsittämöntä. Maasturilla on käyttöä kun pääsee huonoilla teillä ja vetää perävaunua.
- Van5kunta
Yksi esitteli autojen edullisuutta juuri maaliskuussa 2019 radiossa,
mainitsi että diesel on edullisin ja kannatta jo 15 000 km ajolla.
kyllä ihmettelen.- Anonyymi
Aloittajan mainitsema biodiesel on mainio ratkaisu raskaan- ja osin kevyenliikenteen autojen polttoaineeksi. Sipilä omine ryhmineen on sen asian ymmärtänyt ja hyväksynyt. Toisin on vihervasemmiston laita. Nämä porukat esittävät jalat tukevasti ilmassa kaiken liikenteen muuttamista sähkölle ja polttomoottorien kieltämistä vuoteen 2030 mennessä. Tämä tietäisi SDP:n ehdotuksen mukaan 700 000 sähköauton hankkimista vuoteen 2030 mennessä.
Eiköhän anneta Sipilän johtaa maatamme edelleen vakailla raiteilla ja järkevillä ratkaisuilla.
Sätikäinen on pelkän etelän ja rikkaiden tekele.
Biodiesel on kaikille osapuolille koko maassa järkevin ja edullisin Ilmastoteko.
Mieletön stadin ilmastopaniikki menee ööveriksi. - Anonyymi
Ongelma ei ole polttoaine vaan maksettava ylimääräinen käyttövoimavero. Ja juuri h autoissa. Eli oli biodiesel tai ei niin verot on yhtä kovat jos niitä ei muuteta.
Missään muussa eu maassa ei ole näin. Sekin kertoo järjettömyyden mitä tähän maahan on keksitty.
Parempi on verottaa auton todellisen co2 päästön mukaan joka verrannollinen kulutukseen ja moottorin taloudellisuuteen. ilmastolle parempi kun ihmiset ajelee omat ajot vähemmän kuluttavilla.
- Anonyymi
Vero on just kohdallaan. Eivät kaikki köyhät pysty dieselillä ajamaan, kun dieselvero on tonnin paikkeilla vuodessa. Vastaan tulevia yhtä varakkaita dieselkuskeja on hyvä morjestaa käden heilautuksella, mutta ei sormea mukaan.
- Anonyymi
Kaveri osti 2013 vw golfin 1.6tdi 3v sitten. Hyvä auto, tietysti hitaasti lämpeää. Pienet päästöt
Mutta 3 vuoden aikana 1700€ ajoveuvoveroja siitä että omistaa auton ja pitää nimissään ! Riippumatta mitä ajaa, möi pois pelkästään verojen takia. Koska suomessa ne on aivan älytön kulujen lisääjä, sisänsä harmi kun näillä voidaan leikata co2 päästöjä jokaisella ajetulla km vs bensa koska ei ole suurempi kulutus.
Sama auto bensalla kolmen vuoden verot 540€. - Anonyymi
Turhaan haaveilette alennuksia sillä tulossa erillinen hiilivero kaikille autoille.Vain tietenkin "väliaikaisesti" ja tällä kuulemma kerätään uuden hallituksen toimesta 320 miljoonaa € lisää autoilijoilta.Hintalappu noin 300-500€/v tämä lisämaksu.Firmat saa vapautuksen.Tässä hinta Vasemmistollekun ei torpannut Valtion omistamien oskkeiden myyntiä.
- Anonyymi
Hiilivero pitäisi tulla polttoaineisiin sen sisältämän fossilisen (ei uusiutuvan) hiiliosuuden mukaan. Tällöin dieselin hinta nousisi verrattuna bensaan.
Pitäisi vaan saada päästöpohjainen verotus muuhunkin kui henkilöautoihin. Sama juttu lämmitykseen ja muuhun CO2 tuottamiseen.
Hassua että vain autoliikennettä kuritetaan vaikka se muodostaa vain 10% Suomen kokonaispäästöistä. Vaikka koko henkilöautoliikennen lopetettaisiin ei vihervassujen suunnittelemiin kokonaispäästöihin päästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hiilivero pitäisi tulla polttoaineisiin sen sisältämän fossilisen (ei uusiutuvan) hiiliosuuden mukaan. Tällöin dieselin hinta nousisi verrattuna bensaan.
Pitäisi vaan saada päästöpohjainen verotus muuhunkin kui henkilöautoihin. Sama juttu lämmitykseen ja muuhun CO2 tuottamiseen.
Hassua että vain autoliikennettä kuritetaan vaikka se muodostaa vain 10% Suomen kokonaispäästöistä. Vaikka koko henkilöautoliikennen lopetettaisiin ei vihervassujen suunnittelemiin kokonaispäästöihin päästä.Oleellisempaa tietysti on se, paljonko päästöjä käytössä syntyy, ei se mikä on hiiliosuus varastoidussa polttoaineessa.
Eli harhaan päästöjen kannalta mennään, jos verotusratkaisuilla edelleen lisätään bensa-autojen osuutta dieselautojen kustannuksella. Jo nyt tämä suosiminen on sietämätöntä ilmaston kannalta.
Päästöpohjaisuuteen perustuva verotus kaikessa on varmaankin järkevää, mutta siten, että koko elinkaari huomioidaan. Oleellistahan elinympäristön kannalta on nimenomaan koko elinkaaren päästöt ja haitat eikä vain jonkin elinkaaren yksittäisen osan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oleellisempaa tietysti on se, paljonko päästöjä käytössä syntyy, ei se mikä on hiiliosuus varastoidussa polttoaineessa.
Eli harhaan päästöjen kannalta mennään, jos verotusratkaisuilla edelleen lisätään bensa-autojen osuutta dieselautojen kustannuksella. Jo nyt tämä suosiminen on sietämätöntä ilmaston kannalta.
Päästöpohjaisuuteen perustuva verotus kaikessa on varmaankin järkevää, mutta siten, että koko elinkaari huomioidaan. Oleellistahan elinympäristön kannalta on nimenomaan koko elinkaaren päästöt ja haitat eikä vain jonkin elinkaaren yksittäisen osan.Elinkaaren alkua on hyvin vaikea sisällyttää malliin missä raha kerätään mallin loppuvaiheessa. Miten arvioisit vaikka banaanin koko elinkaaren päästöt?
Pitäisikö autoissa käytetyn raudan malmin etsintä ja kaivaminen sisällyttää malliin? Entä autojen huollon päästöt?
Ensimmäisenä pitäisi internetin päästöt lisätä käyttökustannuksiin. Liikkuminen on hyvinkin tarpeellista mutta netissä on aivan turhaa serveritoimintaa kuten vaikka facebook tms. mitä käytetään vain "kissan kuvien" esittelyyn. - Anonyymi
Ristus mitä saivartelua yhdentekevillä asioilla. Se kakka tulee taivaalle ihan muualta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elinkaaren alkua on hyvin vaikea sisällyttää malliin missä raha kerätään mallin loppuvaiheessa. Miten arvioisit vaikka banaanin koko elinkaaren päästöt?
Pitäisikö autoissa käytetyn raudan malmin etsintä ja kaivaminen sisällyttää malliin? Entä autojen huollon päästöt?
Ensimmäisenä pitäisi internetin päästöt lisätä käyttökustannuksiin. Liikkuminen on hyvinkin tarpeellista mutta netissä on aivan turhaa serveritoimintaa kuten vaikka facebook tms. mitä käytetään vain "kissan kuvien" esittelyyn.Pointtinihan tietysti oli, ettei verotuksella pidä suosia eniten päästöjä tuottavia autoja tai muita.
Saivarrella voi aina yksityiskohdilla (ja vaikka banaaneilla) näin tietysti voi aina mitätöidä lähes ihan minkä asian tahansa.
Voin toki saivarrella minäkin, että liikkumisessa on niinikään paljon turhaa ,energiaa tuhlaavaa, liikkumista. Jos minkälaista autoillakin ajettavia korttelirallia ja millä nimillä sitä eri puolella maata nyt nimitetäänkin. Tuskinpa tämäkään huviajelu on yhtään enemmän tarpeellista kuin turha serveritoiminta facebookin tai muun vastaavan vuoksi.
- Anonyymi
Dieselien verotusta olisi kohtuullista korottaa kaksinkertaiseksi koska kusipäiset dieselkuskit eivät jaksa sammuttaa moottoreitaan, vaan rikkovat jatkuvasti lakia käyttämällä autojaan tyhjäkäynnillä.
- Anonyymi
Oliskohan kuitenkin fiksumpaa rangaista näiden kusipäisten tyhjäkäynnistä kuin korottaa veroja?
Silloin myös kusipäiset bensakuskitkin saataisiin lopettamaan turhan tyhjäkäynnin. - Anonyymi
Eihän niitä sakottajia (poliiseja( riitä jokaisen dieselkuskin perään!
- Anonyymi
Diesel on mainettaan puhtaampi ja pitkämatkalaiselle paras vaihtoehto: ei ole aikaa aikaa istuskella sähköauton latauspisteillä
Eilen klo 18:49
Dieselautot ovat olleet viime aikoina polttopisteessä. On puhuttu ja kirjoitettu jopa niiden valmistuksen kieltämisestä, tai ainakin ajorajoituksista ja muista hankaluuksista. Onko Diesel-autojen tarina ohi?
Uudet dieselit paljon puhtaampia kuin bensat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Diesel on mainettaan puhtaampi ja pitkämatkalaiselle paras vaihtoehto: ei ole aikaa aikaa istuskella sähköauton latauspisteillä
Eilen klo 18:49
Dieselautot ovat olleet viime aikoina polttopisteessä. On puhuttu ja kirjoitettu jopa niiden valmistuksen kieltämisestä, tai ainakin ajorajoituksista ja muista hankaluuksista. Onko Diesel-autojen tarina ohi?
Uudet dieselit paljon puhtaampia kuin bensat.Taksit ovat myös oma lukunsa. Harva taksin omistaja haluaa bensiinimoottoria. Pienikulutuksinen dieselmoottori sopii hyvin kaupunkiliikenteeseen, jossa on paljon tyhjäkäyntiä ja nykivää liikennettä.
Dieselauton edut
Modernit dieselit ovat paljon mainettaan parempia ajokkeja. Ensiksikin nykyiset Euro 6 dieselmoottorit tuottavat hiilidioksidipäästöjä keskimäärin 15 % vastaavankokoisia bensiiniautoja vähemmän.
Myös ongelmalliset typenoksidit, eli hiukkaspäästöt on saatu hyvin kuriin.
Jo vuodesta 2011 alkaen kaikissa Euroopan markkinoille myydyissä dieselautoissa on ollut pakollisena varusteena hiukkassuodattimet. - Anonyymi
Mitä sää oikein selität; mullakin on autossa start/stop -automatiikka.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581381Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491195Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä231131Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2111070- 1261041
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk307947- 42919
- 72885
- 73869