Hallituksen hajottaminen on äänestäjien halveksimista

Salonius-Pasternak

SUOMALAINEN äänestäjä on taas saanut nähdä, kuinka poliitikko ”vetää johtopäätöksen” ja pakenee kohdatessaan vastoinkäymisiä. Pääministeri Juha Sipilän (kesk) päätös esitetään suoraselkäisyytenä ja fraasia ”tulos tai ulos” viljellään laajasti.

Demokratiassa kansa katsoo tulosta ja päättää, tuleeko käskyä ”ulos”. Osoittaa suurta halveksuntaa äänestäjiä kohtaan, jos ajattelee, että hallituksen hajottaminen soten takia viikkoja ennen vaaleja on demokratian kannalta oikea tapa kantaa vastuuta.

Kaikki tekevät virheitä. Tarvitsemme poliitikkoja, jotka oppivat virheistä ja jatkavat ponnisteluja niistä huolimatta. Jos kyseessä olisi naispoliitikko, ainakin osa mediasta ja poliitikoista olisi heti kysymässä, kestääkö naispoliitikon kantti. Kun kyse on miehestä, (joka on pääministeri), käytetään kuitenkin sa­noja ”vastuunkanto” ja ”johtajuus”. Jos katsotaan myös joitakin edeltä­viä miespuolisia pääministereitä, parempia fraaseja olisivat ”oman edun tavoittelu” ja ”rintamakarkuruus”.

Olen iloinen, että Tienhaarassa, Talissa ja Ihantalassa vallitsi eri näkemys johtamisesta vastoinkäymisten edessä.

34

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sodassa,rakkaudessa ja politiikassa kaikki on sallittua.Demareita harmittaa, kun jakkarasta sahattiin yksi tukijalka pokki.Soten kivittämiseen kerätyt kivet jäävät tarpeettomaksi tai ainakin niillä heittäminen on tussahdus.

      • Demareilla on paniikki päällä kun Sote kaatuu omaan niskaan. Nerokas peliliike Sipilällä.


      • Outoa.kampanjointia
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Demareilla on paniikki päällä kun Sote kaatuu omaan niskaan. Nerokas peliliike Sipilällä.

        Vain todellakin typerä voi kutsua tuota vastuunpakoilua nerokkaaksi peliliikkeeksi. Kyllä tuo oli paniikinomainen karkuun juoksu, josta tuomion saa äänestäjiltä.

        Eihän demareilla mitään paniikkia ole, voivat rauhassa katsella onko Sipilän ja Orpon tyrimässä Sotessa jotain hyödynnettävissä. Toivottavasti on, sillä polttivat satoja miljoonia rahaa jo alkumetreillä epäkelvoksi todettuun Soteensa.


      • Outoa.kampanjointia kirjoitti:

        Vain todellakin typerä voi kutsua tuota vastuunpakoilua nerokkaaksi peliliikkeeksi. Kyllä tuo oli paniikinomainen karkuun juoksu, josta tuomion saa äänestäjiltä.

        Eihän demareilla mitään paniikkia ole, voivat rauhassa katsella onko Sipilän ja Orpon tyrimässä Sotessa jotain hyödynnettävissä. Toivottavasti on, sillä polttivat satoja miljoonia rahaa jo alkumetreillä epäkelvoksi todettuun Soteensa.

        Ai niinkuin seuraavat 4-vuotta katselevat ja pyörittävät asiantuntija rulettia, ei maksa juuri mitään.Taitaa tulla samanlainen rahastus sampo, kuin asianajajilla tämä matujen valitusten tehtailu nyt on.


      • Outoa.kampanjointia kirjoitti:

        Vain todellakin typerä voi kutsua tuota vastuunpakoilua nerokkaaksi peliliikkeeksi. Kyllä tuo oli paniikinomainen karkuun juoksu, josta tuomion saa äänestäjiltä.

        Eihän demareilla mitään paniikkia ole, voivat rauhassa katsella onko Sipilän ja Orpon tyrimässä Sotessa jotain hyödynnettävissä. Toivottavasti on, sillä polttivat satoja miljoonia rahaa jo alkumetreillä epäkelvoksi todettuun Soteensa.

        Vain todella typerä ei käsitä sitä tosiasiaa että politiikassa on kyse taistelusta vallasta. Kaikki muu on tekopyhää hurskastelua.


      • KeskustaEiOsaaTyötään
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Demareilla on paniikki päällä kun Sote kaatuu omaan niskaan. Nerokas peliliike Sipilällä.

        Keskustan ja kokoomuksen "näkemyserojen" vuoksi muut puolueet saavat kärsiä sotesta, ja samalla saivat osakseen syyttelyä. Keskusta pesi Sipilän johdolla kätensä nykyisestä sotesta ja jätti muut ihmettelemään. Ensin munasivat ja sitten lipesivät rivistä.

        Sipilän keskenkasvuisuutta, röyhkeyttä ja oman edun tavoittelua kuvaa hyvin tapa, jolla hän hajotti hallituksen ja sen jälkeen lähti kentälle julistamaan keskustan vaalijargonia. Kepun kannattajat ovat olleet Sipilän teosta hurmaantuneita, kun eivät ressukat paremmastakaan tiedä.


    • S24uomlaineN

      Täyttä asiaa tämä. Tunnettua on myös, että sotiemme aikana useimmat Maalaisliiton miehet olivat käpykaartissa. Kepulaisia ei yleensä nähdä paikoissa, joissa tarvitaan vastuunkantajia.

      • Taisi pääasiassa olla kaupungien punikkikortteleiden kasvatteja jotka sitä käpyjen keräämistä enimmäkseen harrastivat sota-aikana.


      • Hiukan.outoa.touhua
        ciccero kirjoitti:

        Taisi pääasiassa olla kaupungien punikkikortteleiden kasvatteja jotka sitä käpyjen keräämistä enimmäkseen harrastivat sota-aikana.

        Kenen piikkiin sinä täällä roikut, kun niin helvetin kova porvari tunnut olevan?


      • Hiukan.outoa.touhua kirjoitti:

        Kenen piikkiin sinä täällä roikut, kun niin helvetin kova porvari tunnut olevan?

        Olen täysin sitoutumaton ja vapaa poliittisistapuolueista.Lähinnä kuvaisin itseäni patriootksi.Realismi ei ole rasismia. Patrionismi ei ole fasismia. Haittamaahanmuutton on haitallista suomelle, kaikilla tasoilla mitattuna( talous,kulttuuri...ym.)


      • ciccero kirjoitti:

        Olen täysin sitoutumaton ja vapaa poliittisistapuolueista.Lähinnä kuvaisin itseäni patriootksi.Realismi ei ole rasismia. Patrionismi ei ole fasismia. Haittamaahanmuutton on haitallista suomelle, kaikilla tasoilla mitattuna( talous,kulttuuri...ym.)

        Palstan vasurit elävät vähän menneestä maailmassa puhuessaan "porvareita".
        Mutta kutsuvathan ne toisiaan "tovereiksi". Siis vuonna 2019.


    • demokratia.voittaa

      Hyvä kun hallitus kaatui. Turha itkeä pillittää. Kohta on vaalit ja kansalaiset saa äänestämällä vaikutaa. Tuollainen ruikuttaminen on lapsellista.

    • itkeköön

      Kokkaretta keljuttaa, kun valinnanvapaus kaatui Orpon niskaan.

    • PunauutisetCanalAulis

      "Hallituksen hajottaminen on äänestäjien halveksimista" ??

      Oppositiohan on yrittänyt hajottaa hallitusta monta kertaa, mutta ne ei ole onnistuneet edes äänestäjien halveksunnassa vaikka yritys on ollut kova. :)))

    • PAKOONjaKOVAA

      Oman edun tavoittelija SIPILÄLLE ISKI VAALIPANIIKKI - ja TULI AJOLÄHTÖ VAALIKIERTUEELLE!

      Hohhoijaa - todellinen VASTUUN PAKOILIJA ...
      Vastuuttomia ei tarvita Suomen politiikassa!

      • Eli ÄLÄ äänestä vassareita. Muistakaa kun Arhinmäki aikoinaan käänsi takkinsa ja meni joukkoineen hallitukseen. Lainaa Paavon silloista selitys hallitukseeen menosta, katsoimme, että meillä on suurempi mahdollisuus vaikuttaa hallituksessa mukana olemalla ajamiemme asioiden läpimenemiseen, kuin oppositiossa.No kuinkas sitten kävikään, hallituskauden loppumetreillä Paavo lähti joukkoineen ovet paukkuen hallituksesta.


      • vallanhimo

        Paavo siis vei Vasemmistoliiton Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen. Tekeekö Li saman virheen päästäkseen ministeriauton takapenkille?


    • Aika monella epäluottamuslauseella nyt jo eronnutta hallitusta yritettiin kaataa.Nyt jokainen vassari ja vihreä räksyttää vuorollaan ,että saisi ennenkaikkea media näkyvyyttä. Hajonta on myös suurta mielipiteissä, toisten mielestä hallitus tajusi vihdoinkin erota ja toisten mielipide on, että hallitus petti äänestäjät sekä omat edustajansa.Ja Rinne edustaa hö ha hö linjaa, kun valmiit "sävelet" joutuu uudelleen sovittamaan.

      • Sipilä..Sekoilee

        Sipilä teki omin päin Brexitit.
        Suomi 3 kuukautta ilman toimivaa hallitusta.
        Se siitä vastuunkannosta.


      • KostoTarjoillaanRaakana

        Lestakepuleilla taitaa olla pelko persiissä, että tavalliset ihmiset alkavat äänestämään sankoin joukoin seuraavissa edukuntavaaleissa...

        Sitä se vähäosaisten kyykyttäminen teettää.


    • miehet.vs.akat

      Sipilä lopetti turhan vatuloinnin. Toista se oli edellsien hallituksen aikana. Äänestivät lopussa omia esityksiään vastaan, m. kaikkien aikojen tyhmin opetusministeri valeope Kiuru teki niin.

    • Näistä hallituksissa olleista insinööri koulutuksen saaneista ministereistä on ollut miespaikallan aikoinaan Iiro Viinanen. Kovassa paikassa, vaikeita, mutta kovia, sekä tarpeellisia päätöksiä tekemässä.

    • EliiittiSOTILAS

      Sipilä on vastuuta pakoileva ääliö. Nyt hän näytti todellisen karvansa.

    • pol_tutkija

      Lestadiolainen Juha Petri Sipilä (rikollisesta kerrotaan aina myös keskimmäinen nimi) on Suomen itsenäisyyden ajan huonoin pääministeri. Hänen hallituksensa kulki kriisistä toiseen. Paljon tehtiin päätöksiä ja paljon tehtiin päätöksiä edellisten päätöksien kumoamisesta.

      Keskustan kannatus on 14 prosentin tuntumassa ja veret seisauttava vaalitappio on edessä.

      • TOSIASlA

        Unohdat työllisyystilanteen ja valtiontalouden parantumisen. Tietämyksesi ei siis ole kovin hyvä tai sitten valehtelet tarkoituksella.


      • sukua.soinille
        TOSIASlA kirjoitti:

        Unohdat työllisyystilanteen ja valtiontalouden parantumisen. Tietämyksesi ei siis ole kovin hyvä tai sitten valehtelet tarkoituksella.

        Sipilähän lipsui jopa Iraqtv:ssä antamastaan lupauksesta asunnosta, kuinka monta työpaikkaa tuo ruojake on muka antanu.


    • Suomimyyntiin

      Päivänkakkara hattuun ja torille markkinapelleksi.

      • Maakuoppasaddami

    • nyyhkytystä

      Ensiksi huusin, että hallituksen on erottava, nyt tajusin että mm. Rinteen on esitettävä oma malli, kun ei voi hallitusta haukkua.

      Nyt itken, kun hallitus erosi.

      Trollin elämä on vaikeaa.

    • VAALItemppuja

      Lukekaaha Juha Ristimäen artikkeli 12.3.2019 Iltalehdessä:
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d9f7186d-3081-4478-824c-bd257634bca3

      Tällaista on Suomen Keskustan vastuunkanto Suomen yhteiskunnallisista asioista!!!

      Äänestäjät päättävät, kuinka uskottava ja luotettava Juha Sipilä keskustapuolue ovat -
      minun mielestäni ovat kieroilevia ja täysin vastuuttomia Suomen valtiota ja kansalaisiamme kohtaan!

    • S24uomlaineN

      Sontamäki lensi Ylestä valheellisten uutisten vuoksi. Nyt muut toimittajat halveksivat häntä eikä hän kelpaa kuin Iltalehteen.
      Luuseri on katkera.

      Nyt muut puolueet joutuvat kertomaan omat ratkaisunsa.

    • HALVENTAVATkepulit

      Keskustalaisille on varmasti aivan hirveän kamalaa, että Suomessa on muitakin medioita kuin keskustalaiset puolueen kannatus-lehtiset.
      Onneksi meillä Suomessa kuullaan ja nähdään faktaa ja muuntelematonta tietoa, eikä tarvitse tyytyä pelkkään Keskustan puolueelliseen infoon.
      Suomi ei ole onneksi Suomen Keskusta -puolue, ja me suomalaiset voimme puhua kieroilematta ja suoraan ja faktoja käyttäen.
      Ei äänestetä enää KEPULAISIA, JOTKA kuitenkin PETTÄVÄT AINA - piste!

      • S24uomlaineN

        Nyt on syytä potkaista Sipilää perheelle niin että hän lentää hevi kuuseen. Tuollaista luuseriabei tarvita Suomen politiikassa.


    • Silupejatuspej

      Hevi kuusessa? Tavan tallaajakin näki ettei sote nyt onnistu. Hyvä että pääministerikin sen näki ja tunnusti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      84
      4013
    2. Seinäjoen ampumistapaus

      Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?
      Seinäjoki
      104
      3367
    3. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      92
      3131
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      43
      2445
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      88
      2222
    6. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      44
      1850
    7. Pakotteet purevat

      Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou
      NATO
      335
      1824
    8. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      65
      1816
    9. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      26
      1800
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      62
      1660
    Aihe