Totuuksia Puna-armeijan tappioista

Äärioikeiton riemuidioottien lukuja. Ja vaikka ne olisivatkin sinne päin niin silti ei Suomi voittanut vaikka riemuidiootit yrittävät vieläkin antaa sen kuvan.

Kukaan oikeistolaispässi ei ollut neukun tappioita tilastoimassa ja rintamajoukot tunnetusti kertovat vastapuolen tappiot aina kertoimella 5-10. Se on kautta maailman todistettu fakta.

Aika surkeasti sen ykspallisen itävaltalaiskorpraalinkin toive toteutui eli Berliini oli käytännössä savuava rojuläjä toukokuussa 1945.
Vuonna 1939 Berliinin asukasluku oli 4 339 000, mutta vuonna 1945 enää 2 807 000 eli 1,5 miljoonaa oli tapettu. Se oli yli 35 %:n likvidointi.
Aika kehno esitys arjalaisen maailmanpääkaupungin Germanian luojalta.

Ylivoimaisesti eniten menetti Puola vuoden 1939 asukasluvustaan, peräti noin 17 %, kiitos mm. natsien juutalaisvainojen.
NL menetti vuoden 1939 asukasluvustaan 1939-45 noin 13,8 % ja saksa "vain" vajaat 11 %.
Huomionarvioista on lisäksi mm. Liettuan noin 14 % ja Latvian 11 % menetys asukasluvustaan.
Kyllä sodan täytyy olla mukavaa, vaikka sitten im Bunde, mutta on monta muutakin syytä pitää natonasset etäällä eduskunnasta.
Enää vain 31 vrk vaalipäivään.

Väärin. Puna-armeijan tappiot Kannaksella olivat 189 000. Tämä ilmeni Tri Tapio Tiihosen tutkimuksessa joka oli samalla myös tohtorinväitös.

Puna-armeijan tappiot Kannaksella jakaantuivat:

9-20.kesäkuuta (Operaatio Viipuri) : vähintäin 52 000 yhtymien 8 000 täydennysmiesten menetystä = 60 000. Tiihosen oma arvio: 65 000. Maksimiarvio 75 000.

21.kesäkuuta - heinäkuun loppuun 1944 (Operaatio Kotka) : 129 000. Miniarvio 105 000 ja maksimi 143 000.

------------------

yhteenvetoa Tiihosen arvio Neuvostoliiton sotilastappioiosta Kannaksella siis 189 000.

Tapio Tiihosen tutkimus paljasti ammottavia aukkoja neuvostoliittolaisessa tappiokirjauksissa. Pataljoonien, rykmenttien ja divisioonien viralliset lukemat eivät pitänee alkuunkaan paikkaansa. Poistuma oli tuplasti suurempi kuin virallinen väite noin 31 000:sta (Operaatio Viipurissa).

1 2 3 = 6 eikä suinkaan 3.

Älkää unohtako että Neuvostoliitossa todellisen totuuden jouduttua konfliktiin virallisen totuuden kanssa todellisen totuuden oli väistyttävä. On kyse siis neuvostoliittolaisen pseudotodellisuuden luonteen ymmärtämisestä.

Venäläiset tykistödivisioonat eivät pystyneet kyllin joustavasti seuraamaan syvyyssuunnassa operoivia jalkaväki- ja panssariyhtymiä ja niiltä puuttui mahdollisuus improvisoituun keskitettyyn
tulen käyttöön. Valkeasaaren läpimurron jälkeen myös parhaimpien tulimaalien valinta tuotti ongelmia. Suomalaisten odottamaton voimien kasvu VKT-linjalla sen sijaan että suomalaisjoukot olisi suunnelman mukaisesti tuhottu VT-linjalle tulikin sitten puna-armeijan Leningradin Rintaman johdolle varsin kiusallisena yllätyksenä.

Tapio Tiihonen viittasi tutkimuksissaan analyysiin jonka mukaan "Kannaksen taisteluissa suomalainen tykistö parhaimmillaan oli 100 kertaa suhteellisesti tehokkaampi kuin puna-armeijan". Siinä on pikkuisen eroa siinä ammutaanko metsänlaitoja tuntikaupalla vai siinä kuin keskitetään vihollisen kannalta kaikkein kriittisemmällä hetkellä (lue: juuri ennen sen aloittaessa ratkaisevaa läpimurtohyökkäystä) valtava minuutin parin raju isku kohti suojautumatonto joukkoa. Tällainen 1 000 -2 000 tuhannen kranaatin hyvin yllätävä ja odottamaton ryöppy muutamien hehtaarien alueelle samanaikaisesti näet estää pakomahdollisuudet. Edes lähimpään monttuun kuin ei enää pysty useimmat edes hyppäämään. Paine, pöly, päälle kaatuvat puiden rungot ja latvat, koko yleinen kaaos estää kaiken järjestellisen toiminnan. Siinä tulee melkoisen pahaa jälkeä ja näky iskun jälkeen on ollut epäilemättä säädytön.

Eversti Erkki Nordberg otti kirjassaan "Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla" esille puna-armeijan 4 offensiivia Suomen rintamalla v. 1942. Niistä ensimmäinen Krivillä tammikuussa, sitten toinen ns. Kelirikkohyökkäys Syvärillä huhtikuussa 1942, kolmas Kiestingissä ("vapuksi Kiistinkiin") sekä neljäs syyskuussa jälleen Krivin suunnalla.

Puna-armeijan tappiot noissa neljässä hyökkäysessä olivat yhteensä 44 000 miestä kaatuneina ja reilu 121 000 haavoittuneina. Suomalaiset pääsivät sellaisiin tapposuhteisiin että edes talvisodassa moisiin ei ylletty (eikä kyllä myöhemminkään). Näet puna-armeija menetti yli 20 miestä jokaista kaatunutta suomalaista (tai Kiestingissä saksalaista) kohden. Valtaviin tappioihin osasyynä oli se että oikeastaan ensimmäisen kerran suomalaisilla oli myös tykistöylivoima. Krivin toinen hyökkäys syyskuussa suurimmalta osalta murskattiinkin pelkällä tykkitulella.

Natsien stukat pelasti Suomen itsepäisyyden 1944.

Siitä huolimatta vaikka puna-armeija toi täydennystä divisiooniinsa yleensä toistatuhatta miestä oli tilanne se että peräti 10 divisioonan miesvahvuus oli pudonnut alle 2 000:en. Koska vajaan 7 000 miehen divisioonissa lähes 5 000 kuului jv-pataljooniin ei tarvitse ihmetellä sitä kuinka näissä pahiten piestyjen divisioonien jv-pataljoonissa oli lopulta enää 20-50 miestä jäljellä. Täydennystä oli haettava huoltoportaista saakka.

Puna-armeijan hyökkäys tyrehtyi juuri siksi että jalkaväki ei kyennyt enää seuraamaan panssareita. Sitä jalkaväkeä näet ei enää käytännössä ollut. Ja koska jalkaväki ei pystynyt suojaamaan panssareita pystyivät suomalaiset lähitorjuntamiehet sitä paremmin tuhoamaan puna-armeijan panssarit. Ilman jalkaväkeä panssarit muuttuivat saalistajasta saaliiksi.

Tätä nykyä venakot haluaisivat mieluummin avioitua länsimaisen, kiinalaisen, korealaisen tai jopa arabin kanssa kuin juovuksissa tallaavan Igorin kanssa.

Tuntematta tri Tiihosen ja/tai ev Nordbergin laskentojen/arvioiden perusteita (ihanko itse ovat raadot laskeneet, myös politrukkien teloittamat pakenijatkin kenties?) kaikenlaisia lukuja on ollut liikkeellä.
Venäläinen historiantutkija Pavel Aptekar päätyi vuoden 1992 tutkimuksissaan siihen, että puna-armeija menetti talvisodassa yksistään kaatuneina noin 130 000 miestä kokonaistappioiden ollessa noin 445 000 sotilasta.

Sen mukaan yksistään kaatuneiden määrä oli suomalaisten kuolleiden määrään verrattuna siis 5,2-kertainen. Siitä huolimatta tosiläheltä käytti, ettei Viipuria valloitettu kokonaan jo talvisodassa.
Uusien arkistotutkimusten mukaan jatkosodassa puna-armeijan kokonaistappiot olivat noin 757 000 miestä, mutta luvusta puuttuvat merivoimien ja ilmavoimien menetykset.
Pelkästään Kannaksen taisteluissa 1944 puna-armeijan menetykset olivat yli 125 000 miestä. Ja jälleen - siitä huolimatta - puna-armeija oli edennyt jo yli Viipurinlahden tai sanojasta riippuen - vain Viipurinlahden yli.
Joka tapauksessa Viipuri menetettiin ihan kunnolla - oli Stukaa taivaalla tai ei.
Suomi saattoi olla tyytyväinen, että Stalin ei vaatinut rajaa esim. Kymijokeen, minkä isä aurinkoinen olisi aivan perustellusti voinut tehdä. Valloitussodan hävinnyttä Suomea ei olisi enää siinä vaiheessa auttanut kukaan eikä mikään - varsinkaan pelkässä rajankäynnissä. Esim. Enson suurine tehtaineen (Svetogorsk) Stalin otti kuin kypsän omenan ja Petsamon täysin ja onneksemme muitta mutkitta
Ei kannattaisi hävitä hyökkäyssotaa(kaan). Voi joutua vaikka jojoon.

Tykistö sen hyökkäysen pysäytti, ei Stukat. Kulmey-fanit vain natokiimassaan uskovat myytteihin.

On lähinnä naurettavaa saivartelua ja uikutusta mantereesta sekä saarista, kun fakta oli ja on se, että puna-armeija oli jo Teikarin saarella, josta oli ja on linnuntietä esim. nykyiselle Vaalimaan rajapuomille matkaa vain 31 km. Ei siis ihme, että jopa Mikkelin hallitukselle maittoi rauhanteko suorastaan erinomaisesti.
Oli herttaisen saman tekevää mistä ja mihin saareen suomipoju siinä vaiheessa pakeni, kuten Teikarin jättäessään 5.7.1944.
Peli oli jo pelattu - ja hävitty.

Puna-armeijalta puuttui kyky tehdä maihinnousuja. Vain "purojen yli" se mutta jo 10-15 km teki tiukkaa.

Govorovin pösilö ajatti joukkonsa Talin-Ihantalan pullonkaulaan, ruuhkaan jossa joukot joutuivat kolmelta suunnalta 20-25 suomalaiset patteriston murhaavaan tykkituleen. Koko taistelualue oli lopulta vain 100 km2. Lähes koko alueelta ei löytynyt paikkaa jossa ei vähintäin 8-10 patteristoa tykistöä päässyt niitä paukuttelemaan. Maastokin suosi suomalaisia koska nämä saivat paremman sirpalesuojan kukkuloiden takana.

Viipurin menetys hetkessä sai Mikkelin rapajuopot nykäsemään varmaan piripinnat rinnuksilleen, kun kesäkuusta 1944 puna-armeijan tykkitulen kumu kuului Kannakselta Mikkeliin saakka.
Lopputuloksen kannalta Stalinille oli täysin samantekevää kuka oli pressa vai oliko ylipäätään ketään. Suomen ulkopolitiikasta määräsi käytännössä valvontakomissio syyskuusta 1944 aina Pariisin rauhansopimukseen 1947 saakka.
Hotelli Tornin "hallitus" ei ainakaan murhakustulta neuvoja kovin usein kysellyt. Onneksi se sentään J.K.P.:tä edes hieman kuunteli ja häneen sittemmin jopa luotti.
Ikäänkuin J.K.P:lle palkkiona ja luottamuksen osoituksena Porkkala saatiin takaisin jo 1956.
Jo 22. 6.1944 - vain kaksi päivää Viipurin menetyksen jälkeen (!) - Suomi ilmoitti Neuvostoliitolle halukkuudestaan lopettaa sotatoimet ja katkaista välit Saksaan. NL:n vastaus oli kuitenkin tyly antautumisvaatimus.
Yhdentekevän Teikarin, kuten koko Viipurinlahden ja Suomenlahden ulkosaaret sekä rannikon Virolahdelle saakka Stalin vain otti - voittajan oikeudella.
Mikkelinkin hallituksen ja monen muun rauhantahtoa lisäsi, että jatkosota oli kesäkuun 1944 loppuun mennessä vaatinut noin 54 000 suomalaisen hengen.
Kun siihen lisää talvisodan 26 000 kuollutta (= yhteensä 80 000) jokainen vähänkin järkevä suomalainen ymmärsi viimeistään juhannuksena 1944, että sota on hävitty. Lopullisen tuloksen rajaviivat olivat täysin isä aurinkoisen kynän kärjessä.
Porkkalassa miehittäjän eli puna-armeijan vahvuus oli parhaimmillaan kutakuinkin sama 30 000 ukkoa kuin koko Suomen armeijan maksimivahvuudeksi määrätty, jonka 30 000 ukosta osa oli vielä ajamassa takaa Lapin polttajia lähes vappuun 1945 saakka.
Joku pitää puna-armeijan tappioita Suur-Suomea vastaan suurina. Kaikki on suhteellista.
Yksistään Stalingradissa (historioitsija A.Beevorin mukaan) puna-armeijan tappioista 485 751 oli pelkästään kuolleita, mutta kokonaistappiot olivat noin 1,1 miljoonan luokkaa.
Siitä huolimatta natseja vietiin kuin kuoriämpäreitä - elleivät jäätyneet pystyyn sitä ennen. Sittemmin aina Berliiniin asti yli 2 miljoonan puna-armeijalaisen voimin.
Fiksuimmat oivalsivat Suur-Suomessa Stalingradin jälkeen, että nokkiin tulee - im Bunde. Silti Syvärin rantapusikoissa oli niin kivaa, että siellä kannatti suomipojun tehdä lampunjalkoja vielä toista vuotta.

Vastustaja myönsi sodan päätyttyä, että suomalaisten torjuntataistelu oli onnistunutta. He pystyivät nopeasti siirtämään lisää joukkoja painopistesuunnille ja torjuntatuli oli voimakasta. Neuvostoliittolainen sotahistorioitsija S. P. Platonov toteaa, että "yli kolme viikkoa kestäneiden hyökkäyksellisten sotatoimien aikana kesäkuun 21. päivästä heinäkuun puoliväliin saakka Leningradin rintaman oikean sivu stan joukot eivät kyenneet täyttämään niitä tehtäviä, jotka ylijohto niille käskyllään kesäkuun 21. päivänä antoi."

,,,,Stallarit esittelevät riemuiten Suomen tappioita viime sodassa.,,,,,

Mielisairaan puheita tuommoiset !

Vasemmisto on ainoa joka niitä on täällä surrut ja paheksunut oikeiston ollessa täysin välinpitämättömiä kun vihollinen kuulemma menetti miehiä enemmän niin heidän mielestään silloin so what. Suomen tappioitten surijat ovatkin oikeistolle vain valehtelevia stallareita.

Kun kouluissakin ennen laulettiin miten "nuorukaiselle kuolla kuuluu..." tai Sotilaspoikaa. Näitä lauluja laulattivat oikeistolaiset opettajat. Asenne on silloin se, että ei paljon sureta jos nuoria miehiä menee koska heidänhän kuuluukin kuolla nuorina. Silloin täytetään vain laulattajien toiveet ja märät unet.

Vasemmiston tilaisuuksissa näitä ei laulettu koskaan koska sotaa on vasemmalla aina inhottu ja vihattu.

Pavel Petrovin hyödyntämä tietokanta Talvisodassa menehtyneistä neuvostosotilaista osoitti vuoden 2013 raportin mukaan 167,976 neuvostosotilaan menehtyneen.

Kannaksen taisteluissa kesällä 1944 neuvostotappiot kokonaisuudessaan: 189,000 miestä. (Tri Tapio Tiihonen)

Neljä puna-armeijan offensiivia Suomen rintamalla 1942 päättyivät kaikki sen rökäletappioihin: kaatuneita 44,000 ja haavoittuneita 121,000. Maaselän hyökkäys syyskuussa Krivin suunnalla tuhottiin lähes yksinomaan tykistl- ja krh-tulella.

että sodan suurimmat mies- ja materiaalitappiot kärsi puna-armeija.
Syynä oli Stalinin virhearvio eli MR-sopimus. joka mahdollisti Saksan kyvyn hyökätä itään.