Paavali ja pyhä Stefanos

väitätkömuuta1

Wikipedia kertoo tarinaa Paavalista:

Paavali syntyi juutalaiseen perheeseen Vähän-Aasian Tarsoksessa. Hän liittyi farisealaisten puolueeseen ja siirtyi Jerusalemiin opiskelemaan juutalaista oppia. Paavali nousi merkittävään asemaan juutalaisten keskuudessa, ja hän toimi kristillisten seurakuntien vainojen johtajana. Paavali oli Rooman kansalainen, puhui kreikkaa ja sai vaikutteita hellenistisestä kulttuurista.

Paavali kääntyi kuitenkin itse kristinuskoon noin vuonna 33-36[21]. Hänestä tuli uuden uskonnon huomattavin ja vaikutus­valtaisin puolestapuhuja.

Apostolien tekojen mukaan Paavali kohtasi ylösnousseen Jeesuksen matkalla Damaskokseen, ja näkymä käännytti hänet kristinuskon vainoajasta sen julistajaksi.

Noin kolme vuotta kääntymisen jälkeen Paavalista muutti Antiokiaan, missä toimi pääasiassa ei-juutalaista koostuva varhaiskristillinen seurakunta. Paavali toimi Antiokiassa 14 vuotta. Vuonna 48 Antiokian seurakunta lähetti Paavalin niin sanottuun Apostolien kokoukseen, jossa keskusteltiin siitä, tulisiko ei-juutalaisten kristittyjen noudattaa Mooseksen lakia. Paavalin kanta uskonnon levittämisestä pakanoiden keskuuteen voitti.[4]

v 48-14, olemme vuodessa 34, ja tekstin mukaan noin 3 vuotta kääntymisen jälkeen Paavali muutti Antiokaan, siis 34-3, niin olemmekin vuodessa 31, ja Jeesus sanotaan ristiinaulitun 33, siis vasta Paavalin kääntymisen jälkeen. Mielenkiintoista.

Ja vielä mielenkiintoisempaa, kun Paavali oli vielä 36 tuomitsemassa kristityn Stefanoksen kuolemaan.

wikipedia:

Pyhä Stefanos (koinee: Στέφανος Stephanos) eli Pyhä Tapani[1][2], tunnettu myös nimellä Protomarttyyri (koinee: Πρωτομάρτυρας Protomartyras) oli Apostolien teoissa mainittu kristillisen alkuseurakunnan jäsen, jonka kuolemaa Jerusalemissa noin vuonna 36[3][4] pidetään kristinuskon ensimmäisenä marttyyrikuolemana.

Muu ei selitä tätä yhtälöä kuin se, että Paavali toimi koko ajan juutalaisena kätyrinä tässä operaatiossa, että Jeesuksesta tehdään hyvältä tuoksuva uhrilahja VT:n Saatanalle, ja harhautetaan ihmiset.

167

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaamenoa

      Sama meno nykyaikana suvakit kääntyvät oikeistolaisiksi.

    • stefanosjeesus1

      Wikipedia, Stefanos:

      Pyhä Stefanos, jonka kuolemaa Jerusalemissa noin vuonna 36 pidetään kristinuskon ensimmäisenä marttyyrikuolemana.

      Apostolien tekojen mukaan Stefanos oli kristinuskon alkuaikana Jerusalemissa yksi seitsemästä miehestä, luultavasti kreikanjuutalaisesta, jotka oli valittu avustamaan kristittyjen yhteisöjen leskiä[5] (asema tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä diakoni).

      Stefanos oli myös tunnettu evankeliointikyvystään ja hän julisti Jeesuksen opetuksia Jerusalemin asukkaille, myös kreikkalaisten synagogien jäsenille.

      Tällöin Stefanosta syytettiin jumalanpilkasta[6] ja puhumisesta temppeliä ja lakia vastaan[7]. Tähän hän vastasi pitämällä pitkän puheen, jossa hän kertasi Vanhan testamentin historian pääkohdan kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, että profeetat olivat aikoinaan JOUTUNEET suoranaisen VAINON KOHTEEKSI ja että SAMOIN OLI nyt TAPAHTUNUT JEESUKSELLE[8].

      Stefanos oli esiintynyt myös rohkeana Mooseksen KULTTIMENOJEN VASTUSTAJA[1]. Tämän jälkeen raivostunut väkijoukko kivitti hänet kuoliaaksi[9]. Tällöin kivityksen HYVÄKSYI MYÖS Saul Tarsolainen, joka myöhemmin tuli tunnetuksi apostoli PAAVALI [10][11]. Kivityksen ajan Stefanos rukoili kivittäjiensä puolesta[12].

      Missä vaiheessa kristityt alkoivat Jeesuksen vainon sijasta ajattelemaan, että hän olikin hyvältä tuoksuva uhrilahja Jumalalle, kuten Paavali kirjoittaa?

      • KatsoppaUudestaan

        Wikipedia:

        "Pyhä Stefanos (koinee: Stephanos) eli Pyhä Tapani, tunnettu myös nimellä Protomarttyyri (koinee: Protomartyras) oli Apostolien teoissa mainittu kristillisen alkuseurakunnan jäsen, jonka kuolemaa Jerusalemissa noin vuonna 34 pidetään kristinuskon ensimmäisenä marttyyrikuolemana. Nimi Stefanos tarkoittaa laakeriseppelettä tai kruunua kreikan kielessä. Vanhassa kirkkoraamatussa vuodelta 1938 Stefanos tunnetaan Stefanuksena."

      • totuudetelää1

        Juu katsoin:

        " Sivua on viimeksi muutettu 11. maaliskuuta 2019 kello 21.54."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

        Kaksi tuntia oman kirjoitukseni jälkeen sivua on muutettu. Näistä sivuista ei analysoitu johtopäätös eikä kristinuskon oppinormisto tippaakaan parane.

      • toivotaan1

        Toivottavasti kuitenkin lähdeviitteet vastaavat edelleen tehtyä tekstiä Stefanoksen puolustuspuheen osalta, etkä ole kokenut tarvetta muuttaa myös itse asiaa.

    • Mitä väliä enää on sillä, mitä on tapahtunut kaksituhatta vuotta sitten. Jos on kivitetty joku Stefanos, ei siellä kukaan tämän ajan ihminen ole ollut kivittämässä.

      juttu on vanhentunut.

      • lesbolle

        Kusi päässäsi näyttää lisääntyvän päivä pälvältä.

      • lesbolle kirjoitti:

        Kusi päässäsi näyttää lisääntyvän päivä pälvältä.

        Kuinka monta miljoonaa juutalaista tuonkin jäbän takia on surmattu.

        Mieti sitä pissipää.

      • ettäonvaikeeta1

        Kyse ei nyt ole Stefanoksen kivityksestä, vaan siitä, että Stefanos puhui siitä, että miten Jeesusta vainottiin taikuuden takia ja surmattiin sen vuoksi - Paavalihan sanoo itse antaneensa Jeesuksen uhrin tiedoksi - vanhojen kirjoitusten mukaan (joissa määrätään ihmeidentekijä kuolemaan), eikä minään Jumalan poikana annettuna hyvältä tuoksuvana uhrilahjana, eli alkukristitytyt nimenomaan opettivat Jeesuksen opetuksia, joilla ei ole mitään tekemistä Paavalin kehittämän syntiopin kanssa tai vielä vähemmän Jeesuksen kuolemisen kanssa Jumalana. Toinen asia on se, että tuosta aikajanasta näkyy selvästi, että koko tarina Paavalin Jeesus-näystä on täysin puppua, ja juttu junailtiin juutalaisten kesken, kun kristityt surmattiin ja kehitettiin tilalle tämä Paavalin syntiensovitus armokuolemauhrilahjaoppi, jotta saatiin kristityistä saatananpalvojia VT:n Jumalalle.

      • totuudenhenki1
        fari.g kirjoitti:

        Kuinka monta miljoonaa juutalaista tuonkin jäbän takia on surmattu.

        Mieti sitä pissipää.

        Nyt kuule nokka tukkoon!

        Juutalaiset miettii nyt vain ihan omia uhrejaan - väitetyt 6 miljoonaa polttouhria , jotka he kirjoituksissaan ovat maininneet jo 1800-luvun lopulta tarvitsevansa, että saavat oman valtion. Ja tämä operaatio todistettavasti toteutettiin natsi-Saksassa juutalaisteollisuuden (I.G Farben. maailman kolmanneksi suurin monopoliyritys) ja kristittyjen yhteistyönä. Tavoitteena oli Euroopan Unionin luominen heille - uudelle juutalaiselle aatelille, joka synnytettiin keinotekoisesti (kreivi Coudenhove-Kalergi, Euroopan Unionin ideologian isä, löytyy wikipediasta).

        Juutalaisten oma osuus holokaustissa on selvinnyt, kun toisen maailmansodan salausaika päättyi.

        Se oli se VT:n ennustus, jossa ihmeidentekijä oli tapettava, poistettava paha keskuudesta, koska Daavidin suvusta oli syntyvä mies nimeltä (JoosuaJeesuksen oikea nimi tutkijoiden mukaan), joka oli uhka uhrikukkulapapeille, jotka polttavat ihmisten luita alttarillaan.

      • totuuselää1

        Minulle on täysin selvää, että tuo sama uhka uhrikukkulapapeille on edelleen olemassa, eikä se mihinkään poistunut Jeesuksen tappamisella, ja koko uskonnon väärentämisellä kristityille! On sanonta, että pää tulee vetävän käteen.

      • totuudenhenki1 kirjoitti:

        Nyt kuule nokka tukkoon!

        Juutalaiset miettii nyt vain ihan omia uhrejaan - väitetyt 6 miljoonaa polttouhria , jotka he kirjoituksissaan ovat maininneet jo 1800-luvun lopulta tarvitsevansa, että saavat oman valtion. Ja tämä operaatio todistettavasti toteutettiin natsi-Saksassa juutalaisteollisuuden (I.G Farben. maailman kolmanneksi suurin monopoliyritys) ja kristittyjen yhteistyönä. Tavoitteena oli Euroopan Unionin luominen heille - uudelle juutalaiselle aatelille, joka synnytettiin keinotekoisesti (kreivi Coudenhove-Kalergi, Euroopan Unionin ideologian isä, löytyy wikipediasta).

        Juutalaisten oma osuus holokaustissa on selvinnyt, kun toisen maailmansodan salausaika päättyi.

        Se oli se VT:n ennustus, jossa ihmeidentekijä oli tapettava, poistettava paha keskuudesta, koska Daavidin suvusta oli syntyvä mies nimeltä (JoosuaJeesuksen oikea nimi tutkijoiden mukaan), joka oli uhka uhrikukkulapapeille, jotka polttavat ihmisten luita alttarillaan.

        Paavi on sanonut Euroopan unionista, jo aikapäiviä sitten, että siitä tulee suurin katolinen yhteenliittymä mitä koskaan on ollut.

        Siksi haalitaan ekumeniaa, että luterilaisistakin tulisi katolia.

      • niinsinäsanoit1

        Niin, eikö kristinusko tehtykin palvelemaan juutalaisia? Vai miten se meni?

      • sielutmyytävänä1

        Mutta onko pelikenttä muuttumassa jesuiittapaavin toimesta, vai käännetäänkö vain akselia, koska nyt poistuukin ideologia, koska käsite synti on poistettu, samoin helvetti suljettu ja uskokaan ei ole enää minkään perusta.

        Toisin sanoen paavalin syntiuskonto saa väistyä, mutta miten käy nyt juutalaisten palvelemisen kanssa?!

        Heillä tietysti on kaikki rahat hallussa jo - eikä kukaan kohta pysty ostamaan eikä myymään, kun käteinenkin on pois markkinoilta, joten hallussa on kaikki vallankäyttövälineen.

        Mutta ei hätää - Jeesushan opetti ihmeidentekoa - kun vain kuuntelee hänen opetuksiaan, toimii sen mukaan (tie, totuus ja elämä), ei juutalaista pankkimaailmaa enää tarvitakaan mihinkään.

        Katsoo ken pelastuu.

        2. Jeesus sanoi, ”Ne jotka etsivät, eivät saisi lopettaa etsimistä ennen kuin löytävät. Kun he löytävät, he muuttuvat. Kun he muuttuvat, he tekevät ihmeitä, ja hallitsevat kaiken.”

        Tämän he halusivat jemmata 2000 vuotta sitten, ja tehdä Paavalin avulla päinvastaisen uskonnon Jeesuksen oppiin, joka Paavali-oppi vetoaa ennen kaikkea ihmisen ahneuteen, ja näin saatiin markkinatori pyöriin ja raha vaihtamaan omistajaa.

        Ja tähän asiaan on nyt tieteelläkin sanansa sanottavana.

      • niinsinäsanoit1 kirjoitti:

        Niin, eikö kristinusko tehtykin palvelemaan juutalaisia? Vai miten se meni?

        Kyllä, jos se kuvittelee messias olevansa.

      • maailmanhallitus1

        Kolmannen maailmansodan tarkoitus on asettaa nyt juutalainen maallistunut politiikka, sionismi vastakakkain islamistien, arabien kanssa, jotta ne tuohoavat toisensa.

        Tämä on se tieto, joka on tullut Albert Piken kirjeestä italialaiselle poliitikolle.

        Meni hetken aikaa, kun yhdistelin vuosia ja tapahtumia - Melanie Calvat, joka sai Marialta tietoja (Virgen de La Salette), koitti saada ne perille Italiassa - vuodet osuvat kohdalleen niin, että on selvää, että Albert Pike tapasi Melanien, jonka sanotaan tehneen itsemurhan Italiassa 1900-luvun alkuvuosina. Pike kuolin kymmenisen vuotta aikaisemmin.

        Nämä äiti Marian antamat tiedot ovat olleet tulenarkaa kamaa aikaisemminkin, ja on selvää, että Melanie sai Albert Piken pelästymään niin, että vuoti sisäpiiritietoa tulevista sunnitelmista.

        Ensimmäinen ja toinen maailmansota (juutalaiset ja natsit) toimi juuri kirjeessä kerrotun mukaan, ja kolmatta maailmansotaa käymme parhaillamme.

        Tämä sodan tarkoitus - sen lisäksi, että muslimit (Arabit) ja juutalaiset (Israel) tuhoavat toisensa, on saada aikaan kaaos Euroopassa, viedä ihmisiltä usko kaikkeen, agiteerata attentaatteja, tehdä rajuja hallinnollisia muutoksia. Ja kaiken tarkoitus on päästä kiinni valtaan, ja saada aikaiseksi maailman hallituksen johto.

        Paavilta oli mielenkiintoinen lause ihan hiljattain, jossa hän totesi, että Yhdysvallat on annettava maailman hallituksen johtoon, kun siellä tuntuu olevan kaikki niin sekaisin.

      • kummallista1
        fari.g kirjoitti:

        Kyllä, jos se kuvittelee messias olevansa.

        Sinä juuri kerroit - ja aikaisemminkin tuskailit, että kun kristityt eivät ymmärrä, että kristinusko tehtiin palvelemaan juuri juutalaisia.

        Kun kysyin tarkennusta tähän väitteeseen, niin kerroit, että Raamatussa Paavali sanoo niin.

        Miten nyt syyllistyt näin alhaiseen valehteluun, ja yritätkin vierittää syyn tästä Jeesuksen niskaan, jolla ei ole osaa eikä arpaa Paavalin oppiin?

        Eikö menettelysi ole tässä vaiheessa jo aika halpamaista?

      • linkkiä1
        maailmanhallitus1 kirjoitti:

        "Paavilta oli mielenkiintoinen lause ihan hiljattain, jossa hän totesi, että Yhdysvallat on annettava maailman hallituksen johtoon, kun siellä tuntuu olevan kaikki niin sekaisin. "

        linkkiä tähän ?

      • kielihukassa1

        Juu, koitin etsiä. Pitäisi ensin muistaa, että millä kielellä luin sen jutun - popesta ja Trumpistahan on koko ajan kädenvääntöä lehdistössä - mitä ilmeisemmin lähinnä teatteriksi tulkittavaa touhua. Mutta laitan uutisen - jos sitä edes sellaiseksi tässä maailmassa voi sanoa - jos onnistun penkomaan - ei siitä kauaa ole kun luin sen.

      • hakutiedot1

        Eugenio Scalfari on tämä paavin ateistiluottotoimittaja, joka yleensäkin kirjoittaa nämä paavi-jutut, joten kun käyttää tuota nimeä ja La Repubblica lehteä, jossa ne julkaistaan, niin pitäisi löytyä.

      • kummallista1 kirjoitti:

        Sinä juuri kerroit - ja aikaisemminkin tuskailit, että kun kristityt eivät ymmärrä, että kristinusko tehtiin palvelemaan juuri juutalaisia.

        Kun kysyin tarkennusta tähän väitteeseen, niin kerroit, että Raamatussa Paavali sanoo niin.

        Miten nyt syyllistyt näin alhaiseen valehteluun, ja yritätkin vierittää syyn tästä Jeesuksen niskaan, jolla ei ole osaa eikä arpaa Paavalin oppiin?

        Eikö menettelysi ole tässä vaiheessa jo aika halpamaista?

        Niinkö tein, tuskailin oikein. Tässä sinulle tarkennusta.

        Paavalin kirje roomalaisille 15.

        Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. 8

        Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan. 9

        Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu:
        – Siksi ylistän sinua kansojen keskellä,
        laulan kiitosta sinun nimellesi.10

        Ja edelleen: _ Riemuitkaa kansat, yhdessä hänen kansansa kanssa.

    • Huoh. Kukaan ei voi tietää, mitkä ovat oikeat vuosiluvut millekin tapahtumalle. Esim. Jeesus syntyi n. 7-4 e.K.r., joten Hän olisi ollut jo melkein 40-v, jos ristiinnaulitseminen olisi tapahtunut vuonna 33. Ja yleensähän Hänen on ajateltu olleen alle 35-vuotias.

      • lähde_

        Kuka noin väittää?

    • ssssssssswsw

      Ei ole kysymys siitä mitä tehtiin Jeesuksen marttyyrikuoleman kanssa vaan siitä kuinka tehtiin uusi kultti mitralaisuuteen ja muihin pakanakultteihin pohjautumana herättämään pakanoiden kiinnostus asiaan. Juutalaiskristityt eivät uskoneet Jeesusuhriin eikä oikeastaan mihinkään joka oli Paavalin kynästä lähtöisin.Toiseksi Jerusalemin johtoasema kärsi Rooman ja Antiokian noustua kultin johtoon. Juutalaiskristityt eli esim.ebionit näivettyivät vainojen alla pikkuhiljaa Syyriassa ja muilla Lähi-Idän alueilla. Pakanakirkko tuhosi heidät. Ebionit uskoivat paholaisen viekoitelleen Paavalin tähän pakanaväärennökseen.

      Islam syntyi tästä ristiriidasta johtuen(minun mielestäni)

      • aivankarmeaoppi1

        Kiitos. Joku sentään kirjoittaa täällä asiaa, juuri näin. Alkukristityillä ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen hyvältä tuoksuvan uhrilahjan kanssa VT:n jopa lapsiuhreja vaatineen Jumalan -Moolokin, Baalin - kanssa, jolla Jeesuksen uhrilahjalla Paavali teki liiton Saatanan kanssa.

      • kokkokokokoko
        aivankarmeaoppi1 kirjoitti:

        Kiitos. Joku sentään kirjoittaa täällä asiaa, juuri näin. Alkukristityillä ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen hyvältä tuoksuvan uhrilahjan kanssa VT:n jopa lapsiuhreja vaatineen Jumalan -Moolokin, Baalin - kanssa, jolla Jeesuksen uhrilahjalla Paavali teki liiton Saatanan kanssa.

        Toora ssa ei suosita lapsiuhreja eikä ihmisuhreja ollenkaan. Alun perin juutalaisuudessakin oli Jumalalla kaksi puolta: mies ja nainen. Molok ja Baal olivat kanaanilaisia/Lähi-Idän jumaluuksia.

    • Jeesus uhkasi hävittää temppelin ja hänellä oli seuraajia monista kansoista, joten rangaistus ihan oikeutettu hänelle. Vallankaappauksesta siinä on kysymys.

      Ristiinnaulitseminen on tietysti raaka tapa, mutta itse hän halusi henkensä antaa.

      Joten sekin on selvä tapaus, eikä sillä ole enää mitään merkitystä.

      • hyvinoppitoimi1

        Juu, hän ei kannattanut ollenkaan uhrauskulttia, jota Stefanoskin alkukristittynä vastusti, kuten edellä lukee. Niinpä kostoksi kaikista kristityistä tehtiin uhrikulttipalvojia Jeesuksen veriuhrilla.

        Paras tapa pitää ihmeidentekokyvyt loitolla temppeleiden tuhoamisesta - Luomiskertomuksen salaisuus siitä, että miksi ihminen karkoitettiin paratiisista, kun tuli tietämään hyvän ja pahan, ettei vain maistaisi vielä elämän puustakin ja eläisi ikuisesti ja Jeesuksen lupaama salattua mannaa.

      • kansakurissa1

        Tämä sama asia - juuri ennen kuin tehtiin kolminaisuusoppi keisarin toimesta ja paavin kanssa yhteistyönä, sekä määrättiin Jeesus harhaoppiseksi - ilmenee myös Catherine Alexandrialaisen tarinasta (pyhä Katariina), joka kuoli 306 v, muistaakseni marraskuussa - hän väitteli Jeesuksen sanojen viisaudesta oppineiden kanssa, jotka kaikki surmattiin, kun tuon viisaus saatiin haltuun.

        Mutta Catherinen surman kanssa oli ongelmia, koska hän hallitsi ihmeet - joten häneen ei tarttunut tuli, eikä häntä pystytty kiduttamaan, joten häneltä oli katkaistava kaula. Tässä nähdään, että Jeesuksen sanojen viisaus ja ihmeet liittyvät yhteen.

        Tässä meidän loistava kirkko noitarovioineen - kukaan ei saa hallita ihmeidentekoa.

      • 2000vuottahistoriaa1

        Ja juuri tällä Rooman keisarilla - Konstantinus Suurella - on se valta-asema myös meidän Euroopan Unionissa Pan-eurooppaliikkeen kautta, joka loi Euroopan Unionin meille yksityishenkilöiden toimesta kansallissosialistiselle natsi-Saksan aatteelle. Siis aivan faktana ja virallisesti, johon olemme sidottu nyt diktatuurilla. Mutta kaikki nämä ovat vain sanoja ihmisille, joilla ei ole ollut mitään tietoa, ja joiden ymmärryskykykin on vuosisatojen aikana kavennettu, ja kahden viimeisen sukupolven aikana kokonaan viety.

      • erkkkiiiii
        hyvinoppitoimi1 kirjoitti:

        Juu, hän ei kannattanut ollenkaan uhrauskulttia, jota Stefanoskin alkukristittynä vastusti, kuten edellä lukee. Niinpä kostoksi kaikista kristityistä tehtiin uhrikulttipalvojia Jeesuksen veriuhrilla.

        Paras tapa pitää ihmeidentekokyvyt loitolla temppeleiden tuhoamisesta - Luomiskertomuksen salaisuus siitä, että miksi ihminen karkoitettiin paratiisista, kun tuli tietämään hyvän ja pahan, ettei vain maistaisi vielä elämän puustakin ja eläisi ikuisesti ja Jeesuksen lupaama salattua mannaa.

        Lopulta kysessä oli vain maallisen ja uskonnollisen vallan tavoittelu. Jeesuksen aikaan juutalaisuudessa oli monta suuntausta ja Jeesuksen ryhmällä oli paljon yhtäläisyyksiä essealaisten kanssa. Jos he eivät olleet heidän alaisuudessaan suoraan niin jokin essealaisten lahko he olivat.

      • enymmärrä1

        Miksi pitää puhua lahkoista, jos kyse on vain Jeesuksen opetuksista, joka tulee esille Stefanoksen puheesta - he julistivat Jeesuksen opetuksia? Mihin siinä lahko tarvitaan?

      • jokuväärinkäsitys1

        Uskonto on aina oppinormisto, jossa voidaan puhua lahkoista. Ei Jeesuksella ollut mitään oppinormistoa liittyen uskontoon, hän puhui moraalista, etiikasta, psykologiasta, filosofiasta ja puki näitä asioita hyvään elämään, ja sen ajan metafysiikkaan - kaiken olemisen kokemiseen ja ymmärtämiseen. Ei se ole mitään uskontoa - se on tänä päivänäkin tiedettä.

      • fffffffffffffr
        enymmärrä1 kirjoitti:

        Miksi pitää puhua lahkoista, jos kyse on vain Jeesuksen opetuksista, joka tulee esille Stefanoksen puheesta - he julistivat Jeesuksen opetuksia? Mihin siinä lahko tarvitaan?

        Jeesuksen opetuksia on monenlaista kuten Johanneksen satuevankeliumi ja esim,Tuomaan Evankeliumi. Jeesuksen opetukset ovat jatkumoa essealaistyyppiseltä mystikkolahkolta.

      • elämänpuu1

        Jeesuksen opetukset ovat psykologiaa ja filosofiaa, kuten alempaa ilmenee - mystisyys ilmenee vain ymmärrysongelmana, jolloin on jopa saatu niihin käsite gnostilaisuus sopimaan. Ne ovat vaikeatajuisia, mutta se johtuu hänen käyttämästään ajankäsitteestä, joka taas liittyy paratiisin ikuisen elämän puun logiikkaan.

    • multinikki1

      Huomaa selvästi , että jollakin on antipatiaa Paavalia kohtaa.

      • samaamieltä1

        Jeesuksen totuuden Hengellä selvästi.

    • Uhrikultti.

      Kyllä eläimiä uhrataan vieläkin, sana vain on muuttunut, niitä sanotaan nykyisin teurastetuiksi. Henkensä se lammas, sika tai nauta joutuu kuitenkin uhraamaan.

      Jouluna varsinkin, uhrataan tuhansia sikoja. Tai siis teurastetaan.

      • teurastettua1

        Ei ole muuttunut - Ilmestyskirja kertoo tarinan teurastetusta Jeesuksesta. Siellä käytetään nimenomaan juuri sanaa - teurastettu -tuossa yhteydessä.

      • teurastetut1

        Ja koska juutalainen rabbi, fariseuspuolueen jäsen Paavali, joka johti kristittyjen vainoja Suuren juutalaisneuvoston puolesta, ja oli tuomitsemassa niin Jeesuksen kuin Stefanoksenkin kuolemaan, niin hän oli se, joka teurasti heidät molemmat.

      • uhrilammas1

        On tietysti huomionarvoista, fari.g, että Jeesus teurastettiin uhrikaritsana juuri Pääsiäisenä, juutalaisten suuren juhlan aikana.

      • uhrilammas1 kirjoitti:

        On tietysti huomionarvoista, fari.g, että Jeesus teurastettiin uhrikaritsana juuri Pääsiäisenä, juutalaisten suuren juhlan aikana.

        Ja lampaasta tuli jumala.

        Onko se vitsi ?

      • hyväkysymys1

        Hyvä havainto jälleen, fari.g. Voimmekin siis kysyä, että onko lammasjumalan isolla lammaslaumalla kenties jokin arvokin juutalaisille, jos kerran tämä lammajumalaoppi tehtiin palvelemaan nimenomaan heitä?!

    • Aloittaja ei ole keksinyt mitään uutta oppia. Mm. teologian opiskelija Kari Peitsamo lähtee siitä suuntauksesta, että Jeesus ei ollut historiallinen henkilö, vaan hänet keksittiin kuvaamaan sitä jumaluuden ja inhimillisyyden yhteenliittymää, taivaallista Kristusta, jonka Paavali kohtasi Damaskoksen tiellä. Paavalin kirjeet ovat vanhimmat lähteet mitä Uudesta Testamentista löytyy. Evankeliumit kirjoitettiin vasta myöhemmin.

      • harhakuvaharhaan1

        Kun luin viestisi, täytyi oikein kahdesti hieraista silmiä. Miksi minä aloittajana olisin edes yrittänyt keksiä uutta oppia?! Kyse on Jeesuksen opista. Ja kyse on Paavalin opista. Paavalin oppi on kirkon oppi ja perustuu syntioppiin. Ja Jeesuksen oppi perustuu hänen opetuksiin, mutta ne on kirkon toimesta tuomittu harhaoppisiksi jo 30-luvulla Ei tässä ole mitään uutta oppia.

        Minä en lähde tippaakaan siitä suuntauksesta, etteikö Jeesus olisi ollut historiallinen henkilö - oli hänen nimensä nyt sitten mikä tahansa, ja jos ei ollut olemassakaan, niin kuka oli sitten tuo viisas ajattelija, jonka ajattelu vastaa Albert Einsteinin ajatelutasoon?

        Se on paras todiste Jeesuksen historiallisuudesta.

        Oooota käyn hakkaaaamassa päätäni välillä seinään, ja palaan kohta.....

        " vaan hänet keksittiin kuvaamaan sitä jumaluuden ja inhimillisyyden yhteenliittymää, taivaallista Kristusta, jonka Paavali kohtasi Damaskoksen tiellä."

        MIKSI TÄMÄ KEKSITTY JEESUS PITI TUOMITA SITTEN HARHAOPPISEKSI, EIKÖ OLISI RIITTÄNYT, ETTÄ OLISI KEKSITTY HETI SELLAINEN, JOTA EI TARVITSE TUOMITA HARHAOPPISEKSI?

        Ajattelevatko nämä suuret, viisaat ajattelijat, että ensimmäinen yritys meni vähän pieleen ja otetaanpa kuvanluonti uusiksi, jos onnistuisi paremmin?

      • analysoituna1

        Otetaanpa nyt uusiksi - oletan, että tiedät Paavalin syntiopin; Jeesuksesta tehdään arvonimellä Kristus (piispa Huovisen mukaan pakanajumalalle, Sol Invictus, Auringonjumala annetaan vain uusi nimi), ja kolminaisuusopilla jopa Jumala. Fari.g:n oivallus edellä, koska Ilmestyskirjassa Jeesusta sanotaan teurastetuksi karitsaksi, niin tuon opin mukaan Jeesus on siis kaiken lisäksi Lammasjumala.

        Ja sitten Jeesuksen opetus aloitusviestistä käy selville Stefanoksen puolustuspuheesta:

        Stefanos oli myös tunnettu evankeliointikyvystään ja 6) hän julisti Jeesuksen opetuksia Jerusalemin asukkaille, myös kreikkalaisten synagogien jäsenille.

        Tällöin Stefanosta syytettiin 1) JUMALANPILKASTA[6] ja puhumisesta temppeliä ja 2) LAKIA VASTAAN[7]. Tähän hän vastasi pitämällä pitkän puheen, jossa hän kertasi Vanhan testamentin historian pääkohdan kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, että 3) PROFEETAT olivat aikoinaan 4) JOUTUNEET suoranaisen VAINON KOHTEEKSI ja että 5) SAMOIN OLI nyt TAPAHTUNUT JEESUKSELLE[8].

        1) Pilkkaa nyt sitä juutalaisten Jumalaa, jolle Jeesus Paavalin sanoin oli hyvältä tuoksuva uhrilahja
        2) Vastustaa sitä lakia, johon Paavali teki uuden liiton Jeesuksen hyvältä tuoksuvalla uhrilahjalla, jonka kirkko viimeisteli Jumalana - siis Jeesus on hyvältä tuoksuvana Jumala-uhrilahjana VT:n Jumalalle
        3) Alkuseurakunnan kristityille Jeesus ei ollut Jumala, ei Jumalan poika, ei messias vaan profeetta
        4)Ottaa vertauksen Jeesukseen, jota vainottiin kuten profeettoja - hän ei antanut itse itseään uhrilahjana, kuten Paavali väittää Raamatussa
        5) samoin tapahtui Jeesukselle - häntä vainottiin - toistona vielä
        6) Stefanos julisti Jeesuksen opetuksia

        Tässä sinulle nyt se mikä tuomittiin harhaoppiseksi, ja määrättiin Jeesuksen alkuperäiset opetukset hävitettäväksi, kun luotiin tuo kristus/jumalakultti.

        Kirjoitit: " vaan hänet keksittiin kuvaamaan sitä jumaluuden ja inhimillisyyden yhteenliittymää, taivaallista Kristusta, jonka Paavali kohtasi Damaskoksen tiellä."

        Koitapa nyt verrata tätä tekstin analysointia tuohon minkä kirjoitit itse edelle - se ei ole edes samasta universumista, joka kertoo Stefanoksesta. YMMÄRRÄTKÖ mistä on kyse?

      • mitäontapahtunut1

        Mitä, KTS, teidän aivoillenne on tapahtunut, jos te ette pysty enää itse analysoimaan aloitusviestistä - tekstistä - sitä minkä nyt pilkoin atomeiksi edelle, ja sen mitä Stefanos kertoo alkukristittyjen Jeesukseen ja hänen opetuksiin liittyvistä seikoista, sekä tekemään vertailua, että miten se eroaa Paavalin väittämistä asioista ja kirkon tekemästä uskontonormistosta/opista?

      • Multinikille1

        Huovisen misinformaatio vaaran rakennettuja järjenpäätelmiä ei kannattaisi näin julkisesti alkaa levittämään.

        "niin tuon opin mukaan Jeesus on siis kaiken lisäksi Lammasjumala."
        Tämä on ihan sun oma harha, jos näet jumalia siellä sun täällä.

      • mitäontapahtunut1 kirjoitti:

        Mitä, KTS, teidän aivoillenne on tapahtunut, jos te ette pysty enää itse analysoimaan aloitusviestistä - tekstistä - sitä minkä nyt pilkoin atomeiksi edelle, ja sen mitä Stefanos kertoo alkukristittyjen Jeesukseen ja hänen opetuksiin liittyvistä seikoista, sekä tekemään vertailua, että miten se eroaa Paavalin väittämistä asioista ja kirkon tekemästä uskontonormistosta/opista?

        Ehkä päästään helpommalla kun lakkaat lavertelemasta ja pistät oman käsityksesi ihan vaan pelistetysti ranskalaisilla viivoilla aikajärjestykseen että kuka teki mitä, oli olemassa tai ei ollut ja kuka väärensi mitä ja milloin.

      • totuuttaraamatusta1

        " Huovisen misinformaatio vaaran rakennettuja järjenpäätelmiä ei kannattaisi näin julkisesti alkaa levittämään. "

        Ei se ollut mikään piispa Huovisen varaan rakennettu järjenpäätelmä, vaan se on suoraan Kirkko- ja kaupunkilehdestä piispa Huovisen kolumnissa sanoma asia.

        Se on siis teologinen TOTUUS kristinuskon oppinormistosta. Sol Invictus on Auringonjumala - ihan sama asia kuin jos oli Lammasjumala, joka tulee loogisesti siitä, jos kerran 325 tehtiin kolminaisuusoppi ja sitten Jeesusta siteerataan ilmestyskirjassa teurastetuksi karitsaksi. Tämä ei ole minun mielipide, vaan totuus Raamatusta.

        " Juhannuksen aurinkoa ihaillessa sopii muistaa, että Kristuskin on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. PAKANALLISTEN HALLITSIJOIDEN NIMELLE ANNETTIIN UUSI MERKITYS. KRISTUS ON VOITTAMATON AURINKO SOL INVICTUS."

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kolumni-auringonpalvontaa

        Suora lainaus, mutta korostin isot kirjaimet.

      • stefanoskertoi1
        KTS kirjoitti:

        Ehkä päästään helpommalla kun lakkaat lavertelemasta ja pistät oman käsityksesi ihan vaan pelistetysti ranskalaisilla viivoilla aikajärjestykseen että kuka teki mitä, oli olemassa tai ei ollut ja kuka väärensi mitä ja milloin.

        Edellä on siis pyhän Stefanoksen käsitys kristinuskosta ja heidän mielipide Jeesuksesta - siitä kuka hän oli - ja mitä alkukristityt opettivat.

      • johtopäätös1

        Ja tästä analysoitu johtopäätös viitaten edellä oleviin totuuksiin: kristinusko teki pakanallisen palvontakultin, mutta alkukristityt opettivat Jeesuksen opetuksia.

      • vampyyriuskonto1

        Tätä pakanallista palvontakulttia TEOLOGIAN tohtori Tarkki kutsuu samaisessa lehdessä vampyyriuskonnoksi, ja sanoo, että jos se nyt tulisi MARKKINOILLE, se kiellettäisiin.

        JOS VERISTÄ SIJAISKÄRSIMYSTÄ KOROSTAVA KRISTINUSKO TULISI MARKKINOILLE NYT, SE TODENNÄKÖISESTI KIELLETTÄISIIN TAI SAISI AINAKIN K18-MERKINNÄN.

        Tämä lause ja isot kirjaimet Kirkko- ja kaupunki -lehdessä.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kristinusko-2-0

      • alkukristityt1

        Paavalin syntiopin ja kristinuskon tiedätte ja ymmärrätte, oletan, mutta tässä nyt vielä se alkukristityn Stefanoksen puhuma asia, josta näkyy, että he vastustivat juuri sitä mikä kristinuskosta tehtiin ja selviää, että mitä he opettivat ja millainen käsitys heillä oli Jeesuksesta.

        Aloitusviestistä käy selville Stefanoksen puolustuspuheesta. On tästä linkistä, mutta numeroin tärkeimmät kohda ja jaottelin ne.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

        Stefanos oli myös tunnettu evankeliointikyvystään ja 6) hän julisti Jeesuksen opetuksia Jerusalemin asukkaille, myös kreikkalaisten synagogien jäsenille.

        Tällöin Stefanosta syytettiin 1) JUMALANPILKASTA[6] ja puhumisesta temppeliä ja 2) LAKIA VASTAAN[7]. Tähän hän vastasi pitämällä pitkän puheen, jossa hän kertasi Vanhan testamentin historian pääkohdan kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, että 3) PROFEETAT olivat aikoinaan 4) JOUTUNEET suoranaisen VAINON KOHTEEKSI ja että 5) SAMOIN OLI nyt TAPAHTUNUT JEESUKSELLE[8].

        1) Tuomiossa väitetään, että pilkkaa sitä juutalaisten Jumalaa, jolle Jeesus Paavalin sanoin oli hyvältä tuoksuva uhrilahja
        2) Vastustaa sitä lakia, johon Paavali teki uuden liiton Jeesuksen hyvältä tuoksuvalla uhrilahjalla, jonka kirkko viimeisteli Jumalana - siis Jeesus on hyvältä tuoksuvana Jumala-uhrilahjana VT:n Jumalalle
        3) Alkuseurakunnan kristityille Jeesus ei ollut Jumala, ei Jumalan poika, ei messias vaan profeetta
        4)Ottaa vertauksen Jeesukseen, jota vainottiin kuten profeettoja - hän ei antanut itse itseään uhrilahjana, kuten Paavali väittää Raamatussa
        5) samoin tapahtui Jeesukselle - häntä vainottiin - toistona vielä
        6) Stefanos julisti Jeesuksen opetuksia

      • lisättyä1

        Alkukristityt - myös opetuslapset - eivät julistaneet Jeesusta Jumalan Poikana eivätkä Jumalana, johon perustuu kristinusko, jos sellainen lukee Raamatussa, niin se on teksteissä Paavalin opin mukaan lisätty kuten ehtoollisen asetussanat.

      • saatananpalvontakultti1

        Kristinusko on pakanallinen ihmisuhrikultti ja ehtoollisriitillä ja okkultisella Jumalan syönnillä se on nimenomaan saatananpalvontakultti.

      • totuus1

        Ja tämä on Raamattuun perustuvan kristinuskon teologinen totuus, jota ette muuksi pysty muuttamaan, vaikka kuinka kiljuisitte tai polkisitte jalkaa, tai herjaisitte minua tämän ääneen sanomisesta.

        Se on vain TOTUUS.

      • frfråäåäåäå
        saatananpalvontakultti1 kirjoitti:

        Kristinusko on pakanallinen ihmisuhrikultti ja ehtoollisriitillä ja okkultisella Jumalan syönnillä se on nimenomaan saatananpalvontakultti.

        Sitä olen julistanut jo ainakin 10 vuotta muuta en ole saanut vastakaikua. Jeesus-Jumala on epäpyhää eli antijumaluutta, antimessianisuutta ja epäjumalanpalvontaa.

      • mitentoimit1

        Oletko vain vastustanut vai oletko tarjonnut jotakin tilalle?

      • Ksenia99

        "Teologian opiskelija Kari Peitsamo" ei kaikella kunnioituksella miestä kohtaan ole varsinaisesti minkään sortin auktoriteetti tämän kysymyksen suhteen. Jeesuksen historiallisuus on laajasti hyväksytty (muutamia ideologisista syistä toimivia ateisteja lukuunottamatta), keskustelua herättää lähinnä kysymys Jeesus Nasaretilaisen luonteesta/henkilöhahmosta - profeetta, kansanvillitsijä, Jumala... Evankeliumit ovat kaikki kirjoitettu hyvin varhain, ensimmäisen vuosisadan aikana, ja vanhimmat säilyneet papyruskääröt ovat myös ensimmäisiltä vuosisadoilta, aikajana ei juuri eroa Paavalista vaikka Paavalin kirjeillä toki on oma arvonsa primäärilähteinä.

      • asiasotketaan1

        Kirjoitukset voivat olla vanhoja, mutta kristinuskon oppinormisto, jossa tehtiin kolminaisuusoppi ja Jeesuksesta sama kuin on Jumala on vasta 300-luvulta. Vanhojen kirjoitusten mukaan - jotka on valikoitu kirkon toimesta Raamattuun tarkasti - katsotaan Jeesuksen puhuneen itsestään Jumalan poikana kuten hän ajatteli kaikkien ihmisten olevan Jumalan lapsia.

        Evankeliumit on kirjoitettu tarkoitushakuisesti Paavalin oppiin, sehän nyt selviää juuri tuosta Stefanoksen puolustuspuheesta, jossa annetaan ne viitteet mitä oli alkukristittyjen oppi ja miten se erosi Paavalin opista. Ja juuri sen vuoksi tässä ketjussa on aloituksessa mukana Stefanos.

        Esimerkiksi tämä on se kirjoitus, jota ei Raamattuun hyväksytty - ja niitä on paljon muitakin, jotka antavat viitteen aivan toisenlaisesta Jeesuksesta kuin minkä kuvan antaa Raamattu. Tämä tässä on juuri pointtina

        Tämä on Jeesusta, mutta tätä ei ole kelpuutettu Raamattuun, vaan on määrätty hävitettäväksi, mutta juuri tästä selviää, että hän pitää kaikkia ihmisiä Jumalan lapsina, eikä vain itseään Jumalan poikana, jota ideaa syntioppi ja Raamattu kauppaa ihmisille uskonnonnimissä.

        "Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"

    • >>Kuinka monta miljoonaa juutalaista tuonkin jäbän takia on surmattu. >>

      >>juttu on vanhentunut.>>

    • Jos joku saarnaa teille toista Stefanusta, niin kyllä te sen kestätte.

      Minulla on toinen Stefanus, hän on Josefuksen kirjasta ja Josefus oli sentään historioitsija.

      "Eräs onnettomuus. Sen aiheuttivat rosvot jotka Bet-Horoniin johtavalla tiellä hyökkäsivät erään Stefanus nimisen Keisarin orjan kimppuun ja ryöstivät hänen matkatavaransa.
      Cumanus lähetti sotilaita ottamaan kiinni lähikylien asukkaita ja käski tuoda heidät vankeina hänen eteensä. "

      Cumanus oli roomalainen käskyhaltija ja hyvin julma, kuten useimmat heistä. En muista montako kyläläistä tapettiin tapauksen takia. Suurin osa varmaan syyttömiä kuitenkin.

    • ijijijijijijijijij

      Nyt ei ymmärretä sitä ,että juutalaiskristityille oli eri oppi kuin pakanoille joille ei tarvinnut lakia opettaa eikä vaadittu sen seuraamista. Piti vain välttää VERTA, lihaa josta ei ole VERTA laskettu, haureutta ja epäjumalille uhrattua(koskee myös Jeesuksen uhria) Onko käsky vielä voimassa?

    • Evankeliumin Stefanus haukkuu juutalaisia, ja muistaakseni, - väittikö hän olevansa niitä oikeita juutalaisia, jotka Mooses johdatti erämaan halki. Olivatko ne kristittyjä ?

      Kuitenkin.... hän haukkui; " te kannoitte Molokin arkkua ja Romfa jumalan tähteä " , tai jotain sinne päin. Pahaa puhetta harrasti hän. Kerjäsi verta nenästä.

      • Taisipa siellä olla Stefanuksella kultainen vasikka syytöskin mukana.

      • fari.g kirjoitti:

        Taisipa siellä olla Stefanuksella kultainen vasikka syytöskin mukana.

        Kyllä nää kultaiset vasikat sun mutta tähtöset löytyy ihan sieltä Vanhasta Testamentista joten kirja käteen ja LUE!

        Stefanus lainasi tekstiä aivan oikein!

      • KTS kirjoitti:

        Kyllä nää kultaiset vasikat sun mutta tähtöset löytyy ihan sieltä Vanhasta Testamentista joten kirja käteen ja LUE!

        Stefanus lainasi tekstiä aivan oikein!

        Mitä sitten, se on tunnustettu ja rehellisesti kerrottu, että tällainen vasikka tuli tehtyä. jos siis oikeasti tuli. Ettei ole vain tarina.

      • israelilaiset1

        Sanot fari.g edellä Stefanoksen ehkä väittäneen olevansa oikeita juutalaisia, jotka Mooses johdatti erämaan poikki?!

        Tarkoitatko Israelin kansaa, siis Israel-nimisen miehen poikia? Tämä Israelin poikien tarina on tutkijoiden mukaan myöhemmin tuotettua tavaraa, eikä sillä ole mitään historiallista pohjaa edes - miten silloin alkukristitty Stefanos olisi voinut moista edes keksiä?!

        Mikä tällainen oikeiden juutalaisten idea edes on?! Uskonto siinä missä muutkin uskonnot - ei mikään geneettinen idea.

        Ja juuri tämä Mooseksen Jumala, Aabrahamin Jumalahan - nyt kristinuskon Jumala, jolle Jeesus oli hyvältä tuoksuva uhrilahja - on se ihmisuhreja vaatinut jota Stefanos vastusti:

        " Stefanos oli esiintynyt myös rohkeana Mooseksen kulttimenojen vastustajana[1]. "

        Raamatun ja uskonnon tarinassa on kaksi Jumalaa, ja - todella - Jeesus houkutteli tuon pakanajumalan puolelta hänen Isänsä puolelle pois uhraus- ja palvontakultista ja oli ihmeidentekijä, joka tästä syystä piti uhrata.

        Aivan kuten Paavali tulkitsi ja teki uuden liiton pakanajumalan kanssa ja antoi Jeesuksen uhriksi tuolle Jumalle, ja laittoi porkkanaksi Jumalan kuoleman synneistä (Paavali keksi tämänkin termin) vapauttavana hienona asiana, kun vain uskoo ilman järkeä.

      • israelilaiset1 kirjoitti:

        Essealainen ryhmä tai lahko, jotka vihasivat Herodeksen hovia, sukulaisten avioitumista keskenään ja roomalaisia, ja pappeja, sanoivat olevansa juuri näitä , jotka Mooses johdatti erämaan halki. Siis oikeita juutalaisia.

        Myös kristityt ovat sanoneet, vai oliko se Paavali, että eivät ne ole oikeita juutalaisia, jotka vain lihallisesti ovat, vaan me olemme oikeita, koska meillä on sydämen ympärileikkaus.

        En minä tiedä mikä tämä ' oikeita juutalaisia' juttu on, mutta sellainen halu on ollut monella suunnalla, että oikea pitäisi olla, ja jos ei itse niin, sitten juutalaisten pitäisi olla oikein oikeita. Noudattaa tiukasti lakia, ja samaan aikaan päästä pois lain alta, On siinä olemista sitten.

        Siksihän minäkin Juudasta niin rakastan, koska hän oli juutalainen. Tuskin minä näin suuresti ketään afganistanilaista, tai filistealaista kuitenkaan hellisin, sydämeni kaikilla kielillä .

    • kuningastenkirj1

      Oletteko muuten lukeneet näitä 1. kuningasten kirja joissa esim. Saban kuningatar, jne.... ensimmäisiä kunigasten kirjoja, vanhoja juttuja, aika mielenkiintoisia, tuollaisen muistan että Saban kuningatar oli noita ja muutti kuningas salomonin sauvan käärmeeksi tai jotain :D

      • Onhan näitä taikauskoisen ajan tarinoita mutta niillä ei ole nykyisin muuta kuin viihdekäyttöä.

        Paavalikaan ei nousisi nykyisin mihinkään uskonnollisen auktoriteetin asemaan, niinkuin silloin taikauskoisena aikana, sen verran raju menneisyys hänellä oli kun oli toimittanut perhekunnittain kristittyjä kuolemaan.

      • paavalijumala1

        Täällä koko ajan sitereerataan Paavalia Jumalan sanana, sekä VT:n tekstejä, perustuen juuri tähän kristinuskon paavalilaisen muodon perustaan - Paavalin tekemään liittoon VT:n pakanajumalan kanssa.

    • "v 48-14, olemme vuodessa 34, ja tekstin mukaan noin 3 vuotta kääntymisen jälkeen Paavali muutti Antiokaan, siis 34-3, niin olemmekin vuodessa 31, ja Jeesus sanotaan ristiinaulitun 33, siis vasta Paavalin kääntymisen jälkeen. Mielenkiintoista."
      Tämä ei pidä paikkansa.

      Pari Wiki lainausta ja yhteenlaskua.
      Wiki lainaus Paavalista: " Paavali kääntyi kuitenkin itse kristinuskoon noin vuonna 33-36 jaa."

      eli esimerkiksi 33 3 14=50 jaa.

      Wiki lainaus Antiokiasta: "Ensimmäisellä vuosisadalla, noin 50–60-luvuilla jaa., Antiokia toimi eräänä apostoli Paavalin lähetysmatkojen keskuksista."

      • uusilasku1

        Sun pitää laskea uudestaan, koska Stefanos kivitettiin Paavalin määräyksestä vuonna 34 ja Paavali oli silloin Suuren juutalaisneuvoston jäsenenä johtamassa kristittyjen vainoja.

      • eikääntynytmihinkään1

        Paitsi jos Paavali oli edelleen Suuren juutalaisneuvoston jäsen ja johti vainoja, vaikka myöhemmin väitetään kääntyneen kristinuskoon, koska toisaalla sanottiin, että Paavali piti itseään oikeana juutalaisena, eikä koskaan kääntynytkään mihinkään kristinuskoon.

      • vainottuon1

        Tai no, koska Paavali Raamatussakin kiroaa vaikka taivaan enkelin, jos se lausuu eri evankeliumia kuin hänen antamaa, niin onhan varmaan kristittyjen vainoja jatkettu vaikka kuinka kauan Paavalinkin toimesta, koska vain hänen oppinsa sallittiin, ja oli näitä - joku sanoi - lahkoja. Kai ne sitten systemaattisesti kaikki tuhottiin.

      • eddddddddde
        vainottuon1 kirjoitti:

        Tai no, koska Paavali Raamatussakin kiroaa vaikka taivaan enkelin, jos se lausuu eri evankeliumia kuin hänen antamaa, niin onhan varmaan kristittyjen vainoja jatkettu vaikka kuinka kauan Paavalinkin toimesta, koska vain hänen oppinsa sallittiin, ja oli näitä - joku sanoi - lahkoja. Kai ne sitten systemaattisesti kaikki tuhottiin.

        Juutalaiskristityt tuhottiin ja areiolaiset harhaoppisina vaikka se onkin loogisin Jeesus tarina ilman Jeesus -jumaluutta.

      • uusilasku1 kirjoitti:

        Sun pitää laskea uudestaan, koska Stefanos kivitettiin Paavalin määräyksestä vuonna 34 ja Paavali oli silloin Suuren juutalaisneuvoston jäsenenä johtamassa kristittyjen vainoja.

        Lasketaan uusiksi:

        34 3 14=51 jaa.

        Wiki lainaus Antiokiasta: "Ensimmäisellä vuosisadalla, noin 50–60-luvuilla jaa., Antiokia toimi eräänä apostoli Paavalin lähetysmatkojen keskuksista."

        51 jaa. sopii hyvin "noin 50–60-luvuilla jaa" raameihin.

    • Sa' ul ha Tarsi

      Wikipedian mukaan Paavalin perustamat organisaatiot olivat; Kreikan ortodoksinen kirkko, Antiokian ja koko Idän patriarkaatti.

      • eikaisenoin1

        Eikö roomalaiskatolinen ja ortodoksikirkko ole olleet yksi ja sama alunperin...minä näistä mitään tiedä. Ei kai Paavali ole voinut enää kirkojen jakautumisen jälkeen olla asian kanssa missään tekemisissä?! Kuulostaa jotenkin hullulta tuo.

      • isäpaavali1

        Kyllä Paavali Raamatussa ottaa koko kunnian kristinuskosta tekemisestä ilman mitään jakautumia. Opillisista riidositahan ne myöhemmin syntyivät. Onko kristinuskoa edes ilman uhrikulttia? Paavalihan kertoo kiivailleensa Jumalan kiivaudella asettaakseen yhden miehen eteen puhtaan neitsyen ja ettei uskovaisilla ole muuta isää kuin hän, sillä hän synnytti tämän kaiken evankeliumin kautta?!

      • filosofia1

        Minusta tällainen therapeutai-ryhmä ehkä parhaiten kuvaisi Jeesuksen filosofista ajattelua.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Therapeutai

        Tätä filosofiaa harjoitettiin etenkin Egyptin Alexandrian ympäristöstä ja juuri sieltä oli myös kotoisin Catherine Alexandrialainen, joka joutui ennen mestaustaan väittelemään keisarin valitsemien viisaiden miesten kanssa Jeesuksen sanojen viisaudesta.

        Ryhmästä on kirjoittanut Filon Alexandrialainen... tuleekohan tuosta tuo filo-sofia?!

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Filon_Aleksandrialainen

      • filosofiaperustana1

        Filonin teoksesta:

        " Filon lainasi eeppistä runoutta tai viittasi runojen sisältöön usein. Hän oli myös hyvin perehtynyt kreikkalaiseen filosofiaan. Hän katsoi, että totuus voidaan ymmärtää vain opiskelemalla ensyklopedisia tieteitä. Jumalan ja maailman, ikuisen ja rajallisen, välillä vallitseva dualistinen kontrasti esiintyy sekä platonismissa että uuspythagoralaisuudessa. Stoalaisuuden vaikutus näkyy ilmiselvästi opissa Jumalasta aikaansaavana syynä ja ajatuksessa jumalallisesta järjestä, joka on läsnä maailmassa ja josta jumalan voimat leviävät koko maailmaan. Nämä monet kreikkalaisen filosofian opit yhdistyvät opissa Logoksesta."

        Jeesus vastaavasti on sanonut: "Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"

        Ja tämän päivän tiedemies puhuu: "Kun maailmankuulu teoreettinen fyysikko Michio Kaku väitti löytäneensä todisteita siitä, että Jumala on olemassa, hänen päättelynsä aiheuttivat sekaannusta tiedeyhteisössä."

        Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia ” ja jatkaa "”Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma".

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15575487/mielenkiintoista

        Verratkaapa näitä.

      • jeesuksenoppi1

        Kaikki he puhuvat nyt siitä - Jeesuksen käyttämästä määritelmästä - Isän taivasten valtakunnasta, joka on meissä ja meidän ympärillämme, mutta tällä ei ole edes häivähdyksen vertaa tekemistä nyt Paavalin syntiopin kanssa, mutta Jeesuksen puheiden ja opetusten kanssa kyllä.

      • ihminenoliviisas1

        Koitan poimia tuosta Filon ajattelusta sitä pääpointtia.

        Hän jakaa ihmisen sieluun ja fyysiseen ruumiseen. Fyysinen ruumis on sielun asunto aistien kautta, ja vaarana on se, että sielu näiden aistien kautta omistautuu liikaa nautinnoille, mikä lopulta johtoaa sietämättömään elämään ja tyhjyyden tunteeseen.

        Sielu on ärtynyt, irrationaalisten (järjenvastaisten) impulssien kiihottama ja levoton, jolloin sisäinen tyhjyys tuottaa jatkuvaa halua.

        Lopputuloksena on moraalisen halpamaisuuden tila, velvollisuuden tunteet katoaminen ja sielun korruptoituminen.

        Ei ole yhtään ehjää sielun osaa, joka voisi enää parantaa kokonaisuuden.

        Seurauksena Filon näkee täydellisen tietämättömyyden ja arvostelukykyn menettämisen, jolloin kaikki maalliset arvot nousevat henkisiä arvoja tärkeämmiksi kuten raha, ja ne alkavat johtaa ihmistä.

        Jäljellä olevat älylliset lahjat käytetään enää vain kierouttamalla sanoja ja tuhoamalla totuus.

        Hän ottaa avuksi - pelastukseksi - kääntymisen hyveiden puoleen, jotka saavutetaan opettamalla ja harjoittelemalla, joskin hän katsoo moraalin olevan ennen hyveitä, joten hyve saavutetaan ikään kuin kypsyvä hedelmä, eikä vain kovan työn tuloksena.

        " Eedenin puutarha oli Filonille "Jumalan viisaus" ja myös "Jumalan Logos" ja "hyve". Perustavin hyve oli hyvyys, ja siitä seurasivat neljä kardinaalihyvettä — käytännöllinen viisaus, rohkeus, oikeamielisyys ja kohtuullisuus."

        Filon etsi uskonnosta kaiken etiikan ja moraalin perustaa. Tämä vastaa mielestäni täysin myös sitä mitä ovat Jeesuksen opetukset.

        Paavalista:

        Millaiseksi Paavali loi meille kirkon avulla kristinuskon? Hän kiittää kirjeessään roomalaisille Raamatussa, että kiitos Jeesuksen Kristuksen meidän herramme (kuoleman), nyt voi mielellä palvella Jumalaa ja ruumiilla palvella synninlakia. Ennen sitä hän kertoo, että hän tekee sitä mitä vihaa, mutta nyt enää se ei ole hän joka sitä tekee, vaan hänen viheliäinen ruumiinsa.

        Ainakaan luterilainen kirkko ei tunne sielua ollenkaan. Sinne maahan maatumaan vain kuoleman jälkeen odottamaan fyysistä ylösnousemusta. Ihminen pelastuu - syömällä kolminaisuusopin mukaan tehdyn Jeesus-Jumalan ruumista ja juomalla hänen vertaan sekä uskomalla vakaasti, että Jumalan kuolema pelastaa.

        Mutta minä en ole saanut edelleenkään selville, että mistä tässä pelastutaan, koska odotetaan sitä fyysistä ruumiin ylösnousemusta siellä maan alla.

      • totuudenhenki1

        Paavaliko olisi - kiivaillessaan Jumalan kiivaudella uskovaisten Isänä - omien sanojensa mukaan - tehdessään evankeliumista kristityille uskonnon asettamalla yhden miehen eteen puhtaan neitsyen - ollut 2000 vuotta sitten näin paljon Filon viisautta tyhmempi luodessaan kristinuskon syntiopin perustan?

        Ei varmasti ollut - päin vastoin - hän osasi Raamatun teksteihin viitaten käyttää Jeesuksen kuolemaa erittäin oivallisesti hyväksi syntien anteeksi saamisella juuri tämän Filon opin psykologisen perustan tuntien:

        " Fyysinen ruumis on sielun asunto aistien kautta, ja vaarana on se, että sielu näiden aistien kautta omistautuu liikaa nautinnoille, mikä lopulta johtoaa sietämättömään elämään ja tyhjyyden tunteeseen. Sielu on ärtynyt, irrationaalisten (järjenvastaisten) impulssien kiihottama ja levoton, jolloin sisäinen tyhjyys tuottaa jatkuvaa halua. Lopputuloksena on moraalisen halpamaisuuden tila, velvollisuuden tunteet katoaminen ja sielun korruptoituminen."

        Nämä ovat ne - tämän opin kohdan seuraukset ja luurangot, joita nyt kiskotaan uskonnollisten yhteisöjen ja kirkon uumenista sekä muurien sisäpuolelta, ja jotka saavat täälläkin ihmisten kirjoituksissa totuuden peittymään sanojen vääntelyksi.

      • paluuoppi1

        Tuli mieleeni, kun edellä vastasin Jeesuksen opetuksista liittyen mystisyyteen, että mystinen vaikutelma syntyy Jeesuksen käyttämästä ajan käsitteestä, joka tulee myös ilmi Filon tekstistä - eli aikaa ei todellisuudessa ole.

        Tämä on myös tieteen näkemys. Laskemme aikaa entropianlain - eli aineen hajoamisen - perusteella, mutta se ei ole oikeaa aikaa.

        Tämän ajankäsitteen ymmärtäminen tarvitaan, että pystytään ratkaisemaan luomiskertomuksen elämän puun idea - siinä mielessä voidaan kyllä ajatella, että Jeesuksen opetukset liittyvät myös uskontoon - hän tiesi tuon puun idean - ja keinon palata paratiisiin. Hänhän sanoo olevansakin tie, totuus ja elämä.

        Mutta edelleen - Paavalin väännöksellä tästä asiasta ei edelleenkään ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa.

        Tuo luomiskertomusasia käytiin jo lävitse toisessa ketjussa.

      • meidänloppumme1

        Filon tekstistä:

        Kuten Heinze osoittaa,[3] tämä oppi liittyy sekä platonilaiseen ajatukseen ideaopista, stoalaiseen ajatukseen γενικώτατόν τι, pythagoralaiseen ajatukseen luomisessa avustaneesta voimasta, että Herakleitoksen ajatukseen riidasta liikuttavana prinsiippinä. Filonin oppi kuolleesta, liikkumattomasta ja olemattomasta materiasta on tärkeimmiltä osiltaan harmoniassa platonisen ja stoalaisen ajattelun kanssa.

        " Filonin selonteolla luomisesta on paljon yhtymäkohtia Platonin kuvauksen kanssa. Filon seuraa Platonin Timaiosta läheisesti opettaessaan, ettei maailmalla ole alkua eikä loppua ajassa, vaikka se olikin sekä luotu että tuhoutuva. Kuten Platon, hän sijoitti luomisen teon ja kaiken luovan toiminnan ajan ulkopuolelle, perustuen Platonin ajatukseen siitä, että aika alkaa vasta maailman mukana. Pythagoralaisuuden vaikutus näkyi numerosymbolismissa, johon Filon viittasi usein. Aristoteelinen konstrasti δύναμις vastaan ἐντελέχεια[4] löytyy myös Filonilta[5]."

        Aika alkaa vasta maailman mukana, lukee edellä. Ja todella se on sidottu materiaan. Aikaa mitataan entropian, aineenhajoamisenlain perusteella, siinä mistä koostumme, atomeista, ei aikaa ole ollenkaan, joten tuo materiaikaharha ei ole todellinen aika.

        On hyvin kuvaavaa, että Platonin akatemia määrättiin 500-luvulla suljettavaksi, Tehtyyn Jumalan kuoleman syntiensovitusoppiuskontoon ajattelu ei ollenkaan suotavaa. Enää tuollaisella ei ole väliä, koska kaikki ovat jo haluihmisiä, vaeltavat rahan ja tavaran perässä täyttämässä olettamiaan tarpeita tyhjällä, levottomalla sielulla arvostelukyvyn menettäneinä ja tietämättöminä mistään.

        Kahdentuhannen työn lopputulos uskonnolla, joka oli luotu vain markkinatorimeininkiä varten ja vallankäyttöä varten.

      • veiarvostelukyvyn1

        Siis kahdentuhannen vuoden kirkon luoman uskonnon avulla tehty aivojenkaappauksen tulos on tämän päivän ihminen.

    • Aika on siksi että voidaan antaa anteeksi kaiki tuo usko materiaan, siis usko materiaan on syytä antaa anteksi

      "Kuten Platon, hän sijoitti luomisen teon ja kaiken luovan toiminnan ajan ulkopuolelle, perustuen Platonin ajatukseen siitä, että aika alkaa vasta maailman mukana."

      Maailma tuhoutu, nykytieteen valossa aurinko sammuu jne... Maailma ei ole totuus, totuus on ikuinen pysyvä ajan ulottumattomissa.
      Maailma on hologrammi, kun katsoja poistuu hologrammiakaan ei ole. Kun erehdys annetaan anteeksi, jäljelle jää totuus.

      • mikäerehdys1

        Mikä erehdys annetaan anteeksi? Mikä erehdys peittää totuuden?

      • mikäerehdys1 kirjoitti:

        Mikä erehdys annetaan anteeksi? Mikä erehdys peittää totuuden?

        ensimäinen erehdys on usko ykseys eroon, kuvitelma tulla toimeen oman tiedon varassa
        Saman sisältö: On erehys uskoa Jumala eroon

        Tässä tarjoan selvennystä yös lauseeseen:
        Markus 10:31 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.

        Tämä asiayhteydestään irrallisen tuntuinen lause soveltuu hyvin ajatukseen että viimeisimmät erehdykseni käsitellään ensin ja ensimäinen erehdykseni, usko Jumala eroon käsitellään viimeiseksi.
        Vimeisimpiä erehdyksiään tässä nyt voi jokainen ajatella itse tykönään. Perustavan laatuinen erehdys että jokainen on oma itsensä erillään muista, mihin tarvitaan sotilaita jos ymmärrettäisiin käytännössä että maapallo on materian tasolla yhteinen.

      • enkelipallo kirjoitti:

        kestäkää noi näpäilyvirheeet kiitos

      • erehdystieto1

        Erehdys joka annetaan anteeksi, on kertomasi mukaan ero Jumalasta, jota eroa kuvaat siten, että se syntyy ihmisen kuvitelmasta tulla toimeen oman tiedon varassa.

        Ymmärsinkö oikein? Mikä on sellainen ei-erehdystieto, joka ei erota Jumalasta?

      • erehdystieto1 kirjoitti:

        Erehdys joka annetaan anteeksi, on kertomasi mukaan ero Jumalasta, jota eroa kuvaat siten, että se syntyy ihmisen kuvitelmasta tulla toimeen oman tiedon varassa.

        Ymmärsinkö oikein? Mikä on sellainen ei-erehdystieto, joka ei erota Jumalasta?

        Juuri näin.

        " Mikä on sellainen ei-erehdystieto, joka ei erota Jumalasta? "

        Tieto sana on hankala ja monitulkintainen kuten sanat aina.

        Tieto käytettynä itsekkäästi oman edun tavoitteluun toisen henkilön/kansan kustannuksella on väärin.
        Päinvastoin kun tieto totuudesta eli kaikenkattavasta ykseydestä on oikein. Mielen tasolla olemme yhtä. Puhtaan mielen ts. hengen tasolla olemme yhtä. Tällatavoin ymmärrän Jeesuksen lauseen Isä ja minä olemme yhtä. Annan itselleni vapauden ajatella että Jeesus ei sanonut - tarkoittanut että vain Isä ja Jeesus ovat yhtä. Toki hekin ovat, mutta sanoisin että Isä ja Jeesuksen henki ovat yhtä.
        Sillä tasolla jokainen ihminen - nainen, - mies ovat Jumalan Poikia eli yhtä. Jokaisessa on Taivasten valtakunta samanveroisena
        Kun tämän elän todeksi olen ymmärtänyt anteeksiannon idean.

        Tässä on huskasti koottu liki kaikki mahdollinen miten kaikki asiat maailmassa lopulta liittyvät yhteen samaan Lähteeseen.
        Alkaen muinaisesta piirrosmerkinnöistä jossa Lähde kuvattin samanlaisella merkillä kuin Luoja sittemmin Jumala ja paljon myöhemmin mies Jumala

        Lähdekenttä - Kirja-arvostelu
        www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-lahdekentta.html
        Lähdekenttä David Wilcock. - Kätketty tiede ja kadonneet sivilisaatiot: muinaiset ennustukset ja vuoden 2012 käännekohta. 612 s. Suomentanut Sini Linteri

        Edelleen kaiken yhteenkuuluvuutta kuvaa ihmisen KASTAMINEN.

        Kun Lähde on Jumaluus niin lähteen tuottama vesi on käsikosketeltava tuntemus Jumaluudesta.
        Lisäksi jonkin aikaa ilman vettä seurauksena on kuolema, siis on oltava ruumiinsa vuoksi jatkuvassa yhteydessä veteen.

        Tässä on vastausta hesarin lapsi kysyy palstalle "miksi kastaminen tehdään vedellä" Tai miten on keksitty kummallinen idea, lotrata veden kanssa? miksi ei mullan, hiekan, kanamunankeltuaisen, ei suinkaan koska Lähde on Luoja, vesi on elämä.

      • kasteeitoimi1

        TUO YKSI, on ok, ja se on myös tieteen tieto, olemme kaikki osa kokonaisuutta, jonka sanotaan olevan älyllinen tietoisuuden kenttä, Jeesus puhuu taivasten valtakunnasta, joka on meissä ja meidän ympärillämme.

        Filon vastaavasti luonnehtii, että se on ajan ulkopuolella, joka myös sopii tieteeseen.

        Mutta, että yhdistät siihen kasteen, niin sitten loikkaat kyllä sellaiseen leiriin, että mikään ei enää toimikaan.

        Kaste on okkultinen riitti siinä missä ehtoollinenkin.

        Tällainen älyllinen yhtenäiskenttä, jossa kaikki liittyy kaikkeen, ei todellakaan toimi okkultismilla, noituudella, saatananpalvonnalla tai mustalla magialla, tai samalla saat heittää Raamatusta loputkin Jeesuksen opetukset roskakoriin.

        Nimittäin kyse on paratiisin ikuisen elämän puusta, eikä paratiisiin ole paluuta okkultisella mystiikalla - päin vastoin - Saatana sai jo kenkää taivaasta, kun oli syyttämässä veljiä yötä päivää Jumalan kasvojen edessä.

        " Kun Lähde on Jumaluus niin lähteen tuottama vesi on käsikosketeltava tuntemus Jumaluudesta."

        Tuo jumaluus ei ainakaan ole Jeesuksen puhuma Isä.

    • Ja miten tämä liityy aloitukseen tai Paavaliin.
      Jos ajattelen ja toimin että on joku erillinen kuten minulla on mielikuva Paavalista, niin kauan kun uskon että tiedän paavalista jotain erityistä niin kauan uskon ERILLISYYTEEN. Niin kauan uskon että on erillisyys.
      Paavali on hengen tasolla Jumalalle rakas Jumalan poika. Se mitä hänestä on kirjoitettu ei ole Paavali. Se on kirjoittajan käsitys josta lukija ymmärtää mitä miloinkin.

      Nyt sanan Paavali kohdalle pitää ajatella kuka ikinä ihminen.
      Tällöin hyväksyn ykseyden omalle kohdalleni. Kukaan ei ole enempää eikä vähempää kuin minä, sinä tai Paavali Hengen tasollta eli totuustiedon tasolta katsottuna.

      • joonajatus1

        " Paavali on hengen tasolla Jumalalle rakas Jumalan poika."

        Minkähän takia Paavali ei sitten uhrannut itseään Jumalalle hyvältä tuoksuvana uhrilahjana, vaan uhrasi Jeesuksen Jumalan poikana?

      • joonajatus1 kirjoitti:

        " Paavali on hengen tasolla Jumalalle rakas Jumalan poika."

        Minkähän takia Paavali ei sitten uhrannut itseään Jumalalle hyvältä tuoksuvana uhrilahjana, vaan uhrasi Jeesuksen Jumalan poikana?

        Miltä tasolta halunnet katsoa. Miksi on maailma? miksi on ihminen?
        Ei Paavali, ei Juudas, ei Jeesus tehnyt muuta kuin sen mikä oli heidän tehtävänsä. Kuten Jeesus asian ilmaisi "He eivät tiedä mitä he tekevät"

      • suurisuunnitelmako1

        Kyllä Paavali hyvin tiesi mitä teki, hänhän itse kertoo kiivailleensa Jumalan kiivaudella asettaessaan yhden miehen eteen puhtaan neitsyen, ja vakuutti vielä, ettei uskovaisilla ole muuta isää kuin hän, koska hän teki kaiken. Ja kirosi taivaan enkelinkin, jos se lausuu jotakin toista evankeliumia kuin hänen antamaansa. Samoin - tiesi tarkalleen mitä teki tehdessään Jeesuksesta ihmisuhrin opilleen sekä tapattamalla kaikki alkukristityt - mutta mielenkiintoinen suunnitelma tietysti Jumalalla oli.

      • mistätunnistaa1

        Tai tietysti on edelleenkin - sota taivaassa, jossa on Saatana Jumalan kasvojen edessä. Oliko tarkoitus todella erotella jyvät akanoista sen suhteen, että kuka kuulee Jeesuksen äänen ja kuka ei?

        Miten se tiedemies sanoikaan....

        ” Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma".

        Mitkä nämä säännöt ovat silloin olleet?

      • mistätunnistaa1 kirjoitti:

        Sota on ihmisen mielessä.
        Anteeksianto on siinä samassa paikassa.

        Sääntö numero yksi. Mikään ei ole sattumaa, kyllä me puhumme aivan samasta asiasta :)

        Jos vielä hiukan sallitaan huumoriani
        "mistätunnistaa1" Olet jälleensyntynyt Paavali koska olet niin perusteellisen tietoinen ykstyiskohtia myöden hänen mietteistään ja tomistaan.
        Juuri sen vuoksi kannat huolta niistä johtopäätöksistä ja kirjoituksista jotka me jälkipolvi lataamme Paavalin niskoille.
        Myötätuntoni on syvästi sinun puolellasi, kuka meistä on virheetön.
        Sinun asenteesi ei ole satumalta sitä mitä se on
        Paavalin asenne (sikäli mitä siitä tiedetään) ei ole sattumalta se mitä se on

        Mutta nyt hetken VALINTA on mahdollisuus katsoa uudelleen, siinä olemme Jeesuksen, Jumalan, Rakkauden kumppaneita NYT

      • vampyyriuskonto1

        Enkelipallo, meitä on useampiakin uudestisyntyneitä Paavaleita, jotka olemme nähneet virheen Paavalin opissa - mm. teologian tohtori Tarkki ja piispa Huovinen.

        Teologian tohtori kirjoittaa Kirkko- ja kaupunkilehdessä näin:

        " JOS VERISTÄ SIJAISKÄRSIMYSTÄ KOROSTAVA KRISTINUSKO TULISI MARKKINOILLE NYT, SE TODENNÄKÖISESTI KIELLETTÄISIIN TAI SAISI AINAKIN K18-MERKINNÄN."

        Isot kirjaimet tulevat Kirkko- ja kaupunkilehdestä.

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kristinusko-2-0

        Samaa voi epäillä piispa Huovisesta, hän nimittäin sanoo myös, että tämä syntiensovitusoppi on pakanauskonto, jossa pakanajumalalle annettin vai uusi nimi.

        Kirkko- ja kaupunkilehti:

        " Juhannuksen aurinkoa ihaillessa sopii muistaa, että Kristuskin on aurinko, Toinen Aurinko, erotukseksi maallisista auringoista. Pakanallisten hallitsijoiden nimelle annettiin uusi merkitys. Kristus on Voittamaton Aurinko, Sol Invictus."

        https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kolumni-auringonpalvontaa

        Voi olla, että kaikki uudesti syntyneet Paavalit eivät edes ole tässä, koska niin paljon kritiikkiä täälläkin on ilmennyt Paavalin opille, että Jumalan kuolemalla ei tarvitse vastata omista teoistaan ollenkaan, joka on vastoin sitä mitä Jeesus on opettanut.

    • Minusta Paavali on yhtä VT:n kanssa, ei sovi moraalin esikuvaksi ollenkaan. Oli tiukkapipoinen kuin mikä.

    • fari.g

      "Jeesus vastaavasti on sanonut: "Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"

      Olemattomuudesta tulin ja olemattomuus on päämääräni. Siinä välissä ajatus virtaa mutta ei niinkään näkymättömiin vaan ihan näkyviin, koska olemattomasta ei voi mitään tietää. En tiedä mitä olin ennen syntymää, tai mitä kuoleman jälkeen on muuta, kuin, että kuolematon, ei ole muuta Ku' olematon. Olematon ei voi enää kuolla, koska sitä ei ole.

    • Se on tietysti totta, että vain näkyvä voi miettiä näkymättömiä, koska olematon ei mieti yhtään mitään, mutta mitä tarkoittaa kuuluminen näkymättömälle isälle ?

      Jeesuksella oli ehkä mielikuvutus- Isä, koska hänellä ei ollut näkyvää isää. Sitä se varmaan tarkoittaa.

      • Oikaisu, se näyttää olevan 'syntymättömälle' Isälle, mutta sama asiahan se on.

      • ylimaallinenäly1

        Tiedemieshän sen siellä edellä sanoo - samasta kohdasta mistä olet tuonkin Jeesuksen sanomisen poiminut.

        Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia ” ja jatkaa ”Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma".

      • josymmärrysaukeaisi1

        Tämä ylimaallinen äly - kutsutaan sitä nyt sitten vaikka Jeesuksen mukaan syntymättömäksi Isäksi, kun kerran se on meidät luonut - tiedemiehen mukaan on täysin selvästi luonut suunnitelman ja myös sitä ohjaavat säännöt.

        Ja olen ennenkin sanonut ja sanon taas: meidän olisi syytä tässä tapauksessa myös tietää nämä säännöt, jotka ohjaavat kohtaloamme, ja koska Jeesus puhui tästä jo 2000 vuotta sitten, niin hänellä oli silloin myös tieto hallussaan.

        Ja niinhän Jeesus väitti - hän tuli tuomaan tiedon ihmisen pelastukseksi, mutta Paavali onnistui sabotoimaan kaiken.

        Kyllästyn jankuttamaan, kyllästyn puhumaan omasta mielestäni täysin selvästi ja ymmärrettävästi, mutta kukaan vaan ei ymmärrä itselleni täysin päivänselvää asiaa.

        Miksi te ette ymmärrä minua?

      • illuusiomaailma1

        Ja se mitä Paavali teki sabotoidessaan kaiken tämän, löytyy vastaavasti tästä ketjusta:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15586919/timo-soini-nain-siunaa-suoraselkainen#comment-96893965

        Kun ajattelette asiaa - muistakaa, meillä ei todellisuudessa ole edes aikaa, joten siihen, että olisi kulunut 2000 vuotta, ei riitä selitykseksi vain se, että se tapahtui jo niin kauan sitten.

        Kauan sitten on täysin suhteellinen käsite maailmassa, jossa tiedemiesten mukaan ei ole aikaa, ja Einsteinkin sanoi sitä vain illuusioksi.

      • aivotuho1

        Mutta me silti elämme samassa maailmassa kuin elettiin 2000 vuotta sitten, mutta miksi me kuitenkin olemme niin paljon tyhmempiä?

        Enkelipallo edellä arvelee tiedon olevan suhteellista. Ei se ole, on vain olemassa erilaisia tiedon ja tietämisen lajeja, tämä tiedettiin jo yli 2000 vuotta sitten.

        Tänä päivänä tuskin kukaan edes tietää tätä - mielipidettä pidetään useinmiten korkeimpana tietämisen asteena, joka siis on alin mahdollinen.

        " Platonin dialogien Sokrateen mielestä tietoa on kolmen tasoista:

        1) Alin tiedon laji on doksa (m.kreik. δοξα), joka on fyysisen päivätajunnan aineellinen luulotieto eli mielettömän mielen aistilliseen harhaan perustuva tieto (ruumiin tieto, tietämättömien tieto).

        2) Toinen jo kehittyneempi tiedon laji on epistēmē (επιστημη) eli episteeminen tieto, sielullinen järjen käyttöön ja ajatteluun perustuva tieto, mikä tieto on jo oikeaa jonkin perustelun nojalla, mutta voi olla epätosi toiseen tai uudempaan perusteluun nojautuen.

        3) Kolmas tiedon laji on alētheia (αλήθεια) eli peitoton totuus. Se on aina absoluuttisen oikeaa, mutta sen voi saavuttaa vain ajattomassa iäisyyskokemuksessa intuitiivisesti."

        Tämä ajattelu on myös sieltä 2000 vuoden takaa - kuka yltää tänä päivänä edes ymmärtämään tätä tekstiä?!

        " Platon käytti aurinkoa vertauskuvana "älyllisestä säteilystä", jota hän piti Hyvän Muotona. Vertauskuva käsittelee äärimmäisen todellisuuden luonnetta ja sitä, kuinka tulemme tietoisiksi siitä. Lähtökohtana on silmä, jota Platon piti poikkeuksellisena aistielimistä siinä, että se tarvitsee toimiakseen välittäjän, valon. Vahvin ja paras valon lähde on aurinko: sen valossa voimme nähdä asiat selvästi. Samaa voidaan sanoa käsitettävistä olioista. Jos siis pyrimme ymmärtämään ilman mitään muotoja tai (universaaleja, ideoita), miksi asiat ovat niin kuin ne ovat tai miten asioita voidaan luokitella, epäonnistumme täydellisesti. Platonin muotojen maailma tai ideamaailma on se, missä totuus ja todellisuus loistavat päivänselvinä, ja sitä valaisee muodoista korkein, Hyvän Muoto. Koska totuus on muotojen maailmassa, meidän täytyy suunnata ymmärryksemme sitä kohti saadaksemme tietoa: muutoin joudumme tyytymään pelkkään mielipiteeseen asioista, jotka muistuttavat ohikiitäviä varjoja."

        Jaoin puhdasta faktatietoa tuossa Timo Soini ja Israel -ketjussa taustoista, ja seuraava vastasi " höpö, höpö "- tuo on jotenkin niin tälle ajalle ominaista, eihän vastaaja edes lukenut, tuskin kukaan; liian pitkä teksti, liian vaikeaa, näyttää raskaalta, en mä viitsi ajatella.

      • pitääajatella1

        Linkki jäi pois. Tässä:

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Platonilainen_tietoteoria

        Ja miten tärkeää olisi tietää ja ajatella, jos kerran tiedemieskin sanoo, että mitään sattumaa ei ole, vaan elämme todellisuudessa, maailmassa, johon on luonut suunnitelman ja toimintasäännöt ylimaallinen äly toimesta.

        Aivot on työkalu, joka terävöityy vain käytössä. Joka päivä tuhoutuu miljoonia aivosoluja sekä niiden viestinviejähaarakkeita, vain siitä syystä, että ei ajatella, eikä käytetä aivoja.

      • ylimaallinenäly1 kirjoitti:

        Tiedemieshän sen siellä edellä sanoo - samasta kohdasta mistä olet tuonkin Jeesuksen sanomisen poiminut.

        Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia ” ja jatkaa ”Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma".

        Onko joku tiedemies sanonut sen mitä minä sanoin, siinä kohdassa missä oli lainasin sinun tekstiäsi.
        Luulin ajattelevani ihan itse.

      • siirsintuohon1

        Pohdit sitä, että mitä Jeesus tarkoitti sillä, että kuuluu syntymättömälle isälle. Ja se oli samassa viestissä, jossa oli myös tuon tiedemiehen teksti. Tässä ketjussa 18.47, 12.3.

        Siirrän vielä, ensin on Filon filosofiaa ajasta:

        " Hän katsoi, että totuus voidaan ymmärtää vain opiskelemalla ensyklopedisia tieteitä. Jumalan ja maailman, ikuisen ja rajallisen, välillä vallitseva dualistinen kontrasti esiintyy sekä platonismissa että uuspythagoralaisuudessa.
        Stoalaisuuden vaikutus näkyy ilmiselvästi opissa JUMALASTA AIKAANSAAVANA SYYNÄ ja ajatuksessa jumalallisesta järjestä, joka on läsnä maailmassa ja josta JUMALAN VOIMAT LEVIÄVÄT KOKO MAAILMAAN. Nämä monet kreikkalaisen filosofian opit yhdistyvät opissa Logoksesta."

        Jeesus vastaavasti on sanonut: "Lähtekää liikkeelle siitä, mikä ei näy, ja pyrkikää löytämään näkyvän päämäärä. Silloin ajatus virtaa esiin ja paljastaa teille, kuinka usko näkymättömiin on ollut niissä, jotka ovat näkyviä, mutta kuuluvat syntymättömälle Isälle. Jolla on korvat, se kuulkoon!"

        Ja tämän päivän tiedemies puhuu: "Kun maailmankuulu teoreettinen fyysikko Michio Kaku väitti löytäneensä todisteita siitä, että Jumala on olemassa, hänen päättelynsä aiheuttivat sekaannusta tiedeyhteisössä."

        Yksi säiteorian kehittäjistä Michio Kaku kertoo, että "Olen päätellyt, että olemme maailmassa, jonka säännöt ja lait ovat älyn luomia ” ja jatkaa "”Uskokaa minua, kaikki, mitä kutsumme sattumaksi tänään, ei enää ole järkevää. Minulle on selvää, että meillä on sellainen suunnitelma, jota ohjaavat säännöt, jotka ylimaallinen äly on luonut eikä mikään sattuma".

        Eli sama ajatus kaikissa näissä, mutta eri tavalla ilmaistuna.

      • josymmärrysaukeaisi1 kirjoitti:

        Tämä ylimaallinen äly - kutsutaan sitä nyt sitten vaikka Jeesuksen mukaan syntymättömäksi Isäksi, kun kerran se on meidät luonut - tiedemiehen mukaan on täysin selvästi luonut suunnitelman ja myös sitä ohjaavat säännöt.

        Ja olen ennenkin sanonut ja sanon taas: meidän olisi syytä tässä tapauksessa myös tietää nämä säännöt, jotka ohjaavat kohtaloamme, ja koska Jeesus puhui tästä jo 2000 vuotta sitten, niin hänellä oli silloin myös tieto hallussaan.

        Ja niinhän Jeesus väitti - hän tuli tuomaan tiedon ihmisen pelastukseksi, mutta Paavali onnistui sabotoimaan kaiken.

        Kyllästyn jankuttamaan, kyllästyn puhumaan omasta mielestäni täysin selvästi ja ymmärrettävästi, mutta kukaan vaan ei ymmärrä itselleni täysin päivänselvää asiaa.

        Miksi te ette ymmärrä minua?

        Se ylimaallinen äly on siksi ylimaallinen; siis maailman ylittävä kun se ei näe syyllisiä missään.
        Syyllisyys näkyy, se EI VOI OLLA lähtökohta eikä syy kuten yllä on kerrottu, joten kuka ja miksi meissä on kysymys tai viittaus syyllisyyteen, siksi koska uskomme että kaveri tai jopa itse olen syyllinen. erillinen yksitynen
        Uskomme olevamme erossa Luojasta, siinä on syyllisyyden lähde, Toivoisin hartaasti ettei kukaan luule olevansa syyllinen Jeesuksen murhaan

      • eiolesyntiä1

        Syyllisyys on uskontoa (myös psykologiaa), eikä sillä ole mitään tekemistä suuren älyllisen tietoisuudenkentän kanssa, mutta ihmisen psyykkeen kanssa kyllä, se saattaa jopa toimia kuin palomuuri tai eristin kokemasta intuitiivista tiedon kulkua tuossa - toisaalla kertomassani - Bellin verkossa, jossa kaikki on yhteydessä kaikkeen.

        Psykologisesti ajatellen ei ole hyvä kokea syyllisyyttä tai ajatella syntisyyttä, koska ne sitovat negatiivisen energian Filon puhumalla tavalla köyhdyttäen sielua.

        Kysyt, että miksi meissä ja meillä on viittaus syyllisyyteen - sen on tehnyt uskonto ja Paavali - ihan yksin - sellaista käsitettä maailmassa ei ole, vaan se on ikään kuin keinotekoisesti luotu hallinan välineeksi. Sillä ei ole mitään osaa eikä arpaa sen todellisen todellisuuden kanssa, joka perustuu tietoon ja Jeesuksen oikeisiin opetuksiin.

        Jos on joutunut kokemaan pahuutta ja turvattomuutta tässä oikeassa elämässä pienenä lapsena, niin selittämättömästä syystä siitä syntyy psykologisesti ajatellen syyllisyyden olotila, voi itsekin ajaututa toistuvasti tilanteisiin, joiden seurauksena kokee olevansa kävelevä katastrofi. Tällaisesta kierteestä syntyy erittäin syvä syyllisyys, josta käytetään nimitystä stigmatisoituminen (myös stigmat tunnetaan uskonnossa), mutta syntynyt syyllisyys - kokemus siitä - ei ole oikea tai tarpeellinen eikä rakentava olotila, eikä missään nimessä Jeesuksen opetusten mukainen, vaan ihmistä kahlitseva paavalilaisen uskonnon tekemällä tekemä olotila ja tuotos.

        Jos syyllisyys - tässä meidän reaalielämässä johtuu todella jostakin itse tekemästä asiasta teosta, riittää kun sen sovittaa itse valitsemallaan tavalla, selvittää epäselvät asiat, mutta mitään syyllisyyttä ei pidä kantaa mukanaan koko elämänsä armahtamatta itseään.

        Tähän armahdukseen ei ole oikea tie paavalilainen Jumalan kuolema, koska se vain alistaa entistä enemmän syylliseksi, vaan aidosti ja oikeasti vain ihminen itse voi antaa itselleen anteeksi.

        Psykologisesti ihminen on itse julmin tuomarinsa, jota paavalilainen syntioppi vain osasi käyttää hyväkseen alistaessaan ihmisen kirkon valtaan. Enää tällainen vallankäyttö ei ole tarpeellista, eikä ole hyväksyttävää, vaan jokaisella on oikeus hyvään elämään ilman syyllisyystuomiota.

    • "Lähtökohtana on silmä, jota Platon piti poikkeuksellisena aistielimistä siinä, että se tarvitsee toimiakseen välittäjän, valon. "

      Näinhän se on, ilman valoa olemme sokeita, vaikka emme olisi sokeita. Se toinen valo, on sitten sähkövalo , joten emme ole enää pimeydessä vaikka ilta pimenee.
      ...............
      Tiedon valo on sitten oma juttunsa.

      Nag Hammadin kirjoituksissa oli joku kuvaus tästä, jeesuksen sanoiksi laitettu. " 'Pimeässä näkevä ja sokea ovat samanarvoisia, kun valo tulee, näkevä löytää avaimen mutta sokea on edelleen pimeydessä.' Jotenkin näin.

      Jos tuo tarkoittaisi henkistä tilaa, sen voisi jotenkin allekirjoittaa, mutta ihan konkreettisesti se on sokeaa halveksiva vertauskuva. Sanoisin islamilainen, koska koraanin mukaan sokeus ja kuurous ovat synnin seurauksia.

      • valonmerkitys1

        Tutustu Platonin luolavertaukseen. Löytyy muistaakseni myös wikipediasta. Siitä selviää oikein hyvin valon merkitys.

      • valonmerkitys1 kirjoitti:

        Tutustu Platonin luolavertaukseen. Löytyy muistaakseni myös wikipediasta. Siitä selviää oikein hyvin valon merkitys.

        Kuka nyt ei sitä tuntisi.

        Minulla on Platonin kirja Valtio, ihan hauska sinällään, muistaakseni se on sielläkin.

      • miksietymmärrä1

        Miksi sitten et ymmärrä, että mistä valosta ja sokeudesta on kyse?

    • " Sama ajatus kaikissa.

      Yrität varmaan sanoa, että olemme Jumalasta lähtöisin ja palaamme jumaluuteen, vai olenko väärässä?

      Niinkuin aurinko vetää säteensä takaisin, niin myös sielukipinät palaavat takaisin sinne mistä ovat lähteneet.

      Tosin aurinko ei taida vetää säteitä takaisin vaan säteily syntyy siitä, kun valo törmää johonkin, kuten maahan.

      • meidäntodellisuus1

        Ei, en yritä sanoa mitään sinne päinkään - eivätkä yritä nuo kolme muutakaan. Me puhumme tästä meidän todellisesta maailmastamme ja sen rakenteesta.

        Meidän fyysisestä maailmasta - siitä mistä se tieteellisesti koostuu, ja jota kutsutaan suureksi älylliseksi tietoisuuden kentäksi, se kattaa kaiken materian.

        Tähän liittyy jo aikaisemmin, ilman nyt tätä viimeisintä tiedettä ns. Bellin verkkoteoreema, joka mitä ilmeisemmin on nyt myös todennettu.

        Kyseessä - ehkä sen hahmottaakin näin paremmin - on valtavan suuri verkko, joka yhdistää kaikki atomit kaikkialla ja kaikissa ajoissa - siis kaiken sen mikä koostuu ns. materiasta, ja kaikki materia koostuu atomeista. Tuota virkkoa pitkin virtaa tietoisuus ja tieto.

        Tämä teoreema on syntynyt siitä, että on todettu jo 30-luvulla eräänlainen kaukovaikutus ja kohtalonyhteys kaikkien atomien kesken siten, että ne ovat vuorovaikutuksessa keskenään, vaikka niiden välille ei ole osoittaa mitään konkreettistä piuhaa tai yhteyttä, ja jos toinen osa atomia olisi vaikka koko universumin toisella laidalla, niin toinen osa reakoi siihen. On todettu, että vain tutkijan ajatuskin riittää jo vaikuttamaan.

        Tämä kyseinen verkko kattaa kaiken aineen ja kaikki ajat myös, menneet ja tulevat, jolla olemme yhteydessä kaikkeen.

        Tämä kyseinen verkko selittää esimerkiksi telepatian ja vaikka ennaltatietämisen - tiedehän tunnistaa ainakin 11 eri ulottuvuutta, dimenssiota. Me elämme kolmannessa ulottuvuudessa (pituus, leveys, syvyys), aika ajatellaan neljänneksi dimensioksi ja vastaavasti magnetismia ja sähköä kuvataan (ei tiedetä mitä ne ovat) - siis ilmentymää tässä kolmannessa dimensiossa - viidennen dimension painovoimiksi.

        Todellinentodellisuus on siis hyvin moniulotteinen käsite, ja meidän kolmas ulottuvuus, meidän maailma ja tämä dimenssio on aika vaatimaton tekijä kokonaisuuden kannalta.

        Mutta se mikä on huikeaa - tätä on hahmoteltu tietämättä tieteellisistä löydöksistä mitään jo tuossa edellä puhutussa Platonin akatemian tiedossa, kuten myös Jeesuksen edellä olevassa lauseessa - säieteoreettikkohan jo tietää tämän, jonka lause on siinä myös.

      • meidäntodellisuus1 kirjoitti:

        Kiitos, hyvin selitetty, nyt ymmärsin mitä tarkoitat.

        Deepak Cobra sanoo sitä mahdollisuuksien kentäksi, johon voi vaikuttaa.

        Jeesuksen vaikutusta yleensä ja evankeliumeissa en pidä hyvänä vaikuttamisena, joten sen liittäminen tähän sotki aikaisempaa yritystäni ymmärtää sitä, mitä sanoit

        Jeesus vaikutus on aiheuttanut hyvin paljon kärsimystä maailmassa ja jos osa kärsii, kaikki kärsivät. Siinä mielessä ei pitäisi ajatella itsekkäästi, omaksi eduksi, vaan ajatella kokonaisuuden kannalta.

      • etköymmärrä1

        Onko sinulle edelleen epäselvää, että se mitä Raamatussa on Jeesuksesta sanottu tai Jeesuksen väitetään sanoneen, on väärennettyä juttua?

        Ja se, että tämän asian todistaa Nag Hammadin autiomaasta löydetyt papyruskääröt, joihin ihmisen käsi ei ollut koskenut 1700 vuoteen?

        Raamattu ei kerro Jeesuksesta, vaan se on tehty todistamaan, että Jeesus olisi ollut muka Jumalan poika. Tarina kertoo kristuksesta.

        Jeesuksen suuhun evankeliumeissa on laitettu asiaa, jota hän ei ole koskaan edes sanonut, vastaavasti jätetty kaikki pois sitä tietoa, jonka hän on sanonut, ja joka liittyy tähän mistä minä puhun.

        Kirkkohan tuomitsi Jeesuksen 300-luvulla harhaoppiseksi. Ymmärrätkö?

      • enymmärrä1

        Minkä kärsimyksen Jeesus - siis nimenomaan JEESUS - on aiheuttanut maailmassa?!

      • etköymmärrä1 kirjoitti:

        Olen kyllä tutustunut Hammadin kirjoituksiin, minulla on se kirja jo melkein hajoamassa, koska olen sitä niin paljon tutkinut.

        Erittäin naisvihamielinen on tämä Jeesus niissä kirjoituksissa mitä siellä hänestä on kirjoittettu. Miksi minun pitäisi häntä ihailla, emmehän me naiset ole siellä muuta kuin inhottavia olioita apostolienkaan mielestä, jotka jeesus aikoo muutta miehiksi, että meistäkin tulee arvollisia perimään elämää.

        Jos niissä on mukana Platonismia, kuten onkin, ei se tee niistä Jeesuksen sanoja, vaan Platonin. En ole Platonistikaan, en liioin Sokraattinen voin lukea mitä vain ja mietiskellä sanoja, en henkilöitä.

      • enymmärrä1 kirjoitti:

        Minkä kärsimyksen Jeesus - siis nimenomaan JEESUS - on aiheuttanut maailmassa?!

        Jeesuksen nimi on aiheuttanut paljon kärsimystä, siis se, mitä hänen nimessään on tehty.

        Voisin luetella paljon asioita erilaisista vainoista, pakkokäännytyksisä ja kidutuksista, noitarovioista, hirttotuomioista, inkvisitioista, kirkon kirouksista, pannaan julistuksista, naisten kohtelusta, juutalaisten kohtelusta ym. mutta mainitaan nyt vaikka se iänkaikkisen helvetin pelko, jossa ihmiset ovat joutuneet elämään.

      • kukatekimitä1

        Jos jonkun nimissä tehdään jotakin, onko se sen ihmisen vika, jota pahoinpideltiin, kiusattiin, pilkattiin ja hakattiin ristille? Ja hänet Paavali sanoo kironneensa ristille ja tehneensä hyvältä tuoksuvan uhrilahja Jumalalle - asia joka täällä on käsitelty pitkästi ja hartaasti, koska kirkko kolminaisuusopilla tekikin Jeesuksesta jopa jo Jumalan, jolloin Paavalin tekemä syntioppi menikin jo niin vituralleen kuin ikinä voi mennä.

        Ja jos koet, että Jeesuksen nimissä on tehty paljon pahaa, niin muista, että tuo joka faktana suoritti tämän syntioppioperaation, että Jeesuksen nimissään on tehty paljon pahaa, oli itse juutalainen rabbi, josta Jeesus sanoi, että fariseukset ovat kyykäärmeitten sikiöitä, jotka vain valehtelevat, ja heidän isänsä on itse perkele.

        Joten käännä katseesi siihen suuntaan, joka tämän on tehnyt - kuuhun, äläkä tuijota sormea, joka osoittaa kuuta.

        Jeesus itse vastusti kaikkea palvontakulttia - hän sanoi, kellä on korvat se kuulkoon, hän oli opettaja, opetti - palvotaanko tämän päivän opettajia, kun ja koska heillä on oppilaita? En ole Jeesuksen sanoista löytänyt mitään missä hän vaatisi tai haluaisi itseään palvottavan.

        Mikä tikku on ihmisten aivoissa vialla, kun ne ovat niin fikstoituneita määrättyihin mielipideasioihin, jotka perustuvat pelkkiin asenteisiin ja jotka taas perustuvat pelkkiin luotuihin mielikuviin?!

        Koen turhauttavana pelkkien perustotuuksien jatkuvan jankkaamisen, enkä tuota - tänä päivänä jo - ilmiselvää juutalaistotuutta haluaisi edes ajatella, niin paljon törkeää siltä tiimoilta ja toisesta maailmansodasta on selvinnyt, kun sotaan liittyvät asiapaperit ja tiedot on julkaistu - tiedot olleet päivälehdissäkin.

        Olisi mentävä kiireesti jo eteenpäin.

      • fari.g kirjoitti:

        Jeesuksen nimi on aiheuttanut paljon kärsimystä, siis se, mitä hänen nimessään on tehty.

        Voisin luetella paljon asioita erilaisista vainoista, pakkokäännytyksisä ja kidutuksista, noitarovioista, hirttotuomioista, inkvisitioista, kirkon kirouksista, pannaan julistuksista, naisten kohtelusta, juutalaisten kohtelusta ym. mutta mainitaan nyt vaikka se iänkaikkisen helvetin pelko, jossa ihmiset ovat joutuneet elämään.

        Ei sitten pieneen mieleesi TAASKAAN tullut lisätä listaan ristiretkiä ja muslimien kokemaa kohtelua vuosisadasta toiseen?????

      • ikuisetalistajat1

        Puhumattakaan kristittyjen itsensä kokemaa kohtaloa - psykologista syyllistämistä synnillä - ja aivojen ajattelun tuhoamista aina tähän päivään asti!

      • kukateki1

        fari.g, kuka tämän kaiken teki? Kuka on syyllinen kaikkeen tähän?

      • KTS kirjoitti:

        Ei sitten pieneen mieleesi TAASKAAN tullut lisätä listaan ristiretkiä ja muslimien kokemaa kohtelua vuosisadasta toiseen?????

        Kiitos lisäyksestä .

      • kukateki1 kirjoitti:

        fari.g, kuka tämän kaiken teki? Kuka on syyllinen kaikkeen tähän?

        Lue historiaa.

      • kukasyyllinen1

        Kyllä tähän kaikkeen on syyllinen juutalainen rabbi Paavali, siitä mistä syytät kristinuskoa ja seuraavaksi tietysti kirkko, joka on käyttänyt valtaa tälä opilla.

    • Minun tehtäväni on hyväksyä anteeksianto.
      Paavalista on kirjoitettu jotakin, jotta ymmärtäisin antaa anteeksi.
      Kysymys on minun mielentilastani. Minä on se joka on. Jumalalla on vain yksi Poika = ykseys.
      Meressä on mittaamaton määrä pisaroita kaikki samanlaisia joten niitäkin on vain yksi, Katso sitä yhtä niin tiedät mitä ne kaikki on. Sallinet symbolikan, ei nyt mennä minhinkään bakteeri oppiin.

      Vedessä on uskomatomia mahdollisuuksia. Vesi muodostui maapallolle joskus "aikojen" alussa ja se sama vesi kiertää pallolla jatkuvasti mutta kun ihminen "käsittelee" sen ja pullottaa, sille tulee VIIMEINEN käyttöpäivä.
      Ei ole yllätys että miljardeja vuosia kiertänyt vesi loppuu?? huumoriani

      Vain ihminen itse - minä - valitsee ajatuksensa. Tässä ei ole kysymys "enkelipallosta " erillisenä - minänä. Jokainen on minä itselleen. Minä on se jonka koet olemassaolevaksi.
      Ydin minä on taivasten valtakunta paavalillakin.
      Tunne itsesi tunnet Jumalan. Minä olen sinä ja sinä olet minä Hengen tasolta katsotuna. Meissä on sama henki Luojan luomana.

      • kukaolet1

        Miten niin hyväksyä anteeksianto? Hyväksyä kenelle? Miksi?

        Kyse on tottakai sinun mielentilastasi, mutta se ei ole yhtä kuin tehty uskonto, vaan sinun mielentilasi, joten kasteet, Jumala ja pojat eivät tavallaan edes kuulu mielentilaasi, ne kuuluvat uskontonormistoon.

        Miten olisi, jos et koskaan olisi edes kuullut Paavalista, tai väitettävän, että Jeesus oli Jumalan poika?

        Miten sitten loisit mielentilasi?

        Mikä on Paavalin taivastenvaltakunta? Missä vaiheessa uskonnossa - tässä luterilaisessa Paavalin opissa sinne mennään. Minä en löydä koko opista taivasten valtakuntaa.

        Kuka olet ilman Paavalia ja Paavalin luomaa mielentilaa?

      • kukaolet1 kirjoitti:

        Kiitos erinomaisista kysymyksistäsi.

        Jumala on jo antanut anteeksi, Hän odottaa Tuhlaajapojan paluuta, hän olisi antanut anteeksi Aadamille sen omenan syönnin saman tien. Tosiasiassa mitään anteeksiannetavaa ei ole on vain tämä uni, eikä mitään erillistä ajatusta Jumalan ja Pojan välillä, on Pojan uni

        Sen totuuden hyväsyminen on minun mielentilani valinta, annan ITSELLENI = Jumalan Pojalle tässä unessa anteeksi koska olen virheellisesti ymmärtänyt, valinnut väärän asenteen eli syyllisyyden. Virhe on se että uskon erillisyyten ensin tämän materian tasolla joka sinänsä näyttää tosiasialta mutta jopa nykyinen tiede todistaa että materia on hyvin epämääräinen ja aistinvarainen asia. Tärkeintä on mielessä oleva ajatus, johtopäätös joka tilanteen mukaan johtaa fyysiseen toimintaan. On ihmisen mielen puhdistamisen kannalta yhtä tärkeätä antaa anteeksi edesmenneistä tapahtumista ja henkilöistä kuin tässä näkyvässä maailmassa, syntyneet virheet (synnit kuten Agrikola yhdellä sanalla kirjoitta läpi Raamatun)

        Nämä henkilöt jotka tunnen henkilökohtaisesti muodon eli kehon tasolla ovat helpoimmin anteeksianetavissa kun tiedän että en näe kenenkään mieleen joten en voi arvioida heidän virheitään. Ei ole minun asiani syyllistää, keskustella voin, kuten nyt tässä.
        Ei tämä pois sulje sitä kultturin kohteliaisuutta jossa pyydän anteeksi törmättyäni johonkin ystävään puhein tai teoin

        Kenelle? ITSELLENI,
        Jos taas lähdetän sieltä ylimmältä askeleelta Jumala antoi pojalleen - ihmiselle- kaiken.
        Mitää annettavaa ei ole sen ulkopuolella.
        Siksipä minulla ei ole Jumalan tahtoa ylittävää annettavaa kenelleen. Tämä siis mielen eli hengen tasolla

        Mutta virheelliset päätelmäni että joltakulta puuttuisi tai jopa itseltäni puuttuisi jotain, siinä on egon eli itsekyyden erillisyyden, pelon, kärsimyksen, sairauden syntysanat. Menisinkö etsimään tietoa puutarhasta eli ULKOPUOLELTANI, kun mitään ei ole sen ulkopuolella jonka JUMALA antoi pojalleen. Taivasten valtakunta....on
        Ihminen tunne ITSESI tunnet Jumalan joka on TOTUUS

      • # Mikä on Paavalin taivastenvaltakunta? Missä vaiheessa uskonnossa - tässä luterilaisessa Paavalin opissa sinne mennään. Minä en löydä koko opista taivasten valtakuntaa. #

        Olen jäävi arvioimaan "oppiani"
        Koivuniemen raamattuhaku antoi 21 jaetta matteukselta ...taivasten valtakunta.
        Oma oppini tiivistettynä JUMALA ON

      • totaalisenvinossa1

        Enkelipallo, ei ole SYNTIÄ. Ymmärrätkö? Sellaista ei ole koskaan ollut, vaan koko idea on Paavalin keksimä. YMMÄRRÄTKÖ? Koko käsitekin on nyt poistettu kristinuskosta paavin toimesta. Ei ole syntiä, synnintekemistä ja näin ollen ei mitään anteeksiannettavaa Jumalan taholta.

        Ihminen karkoitettiin paratiisista TIEDON vuoksi - ei synnin tai tottelemattomuuden - KUN IHMINEN TULI TIETÄMÄÄN HYVÄN JA PAHAN.

        Koko ajatusmaailmasi on vinossa suhteessa totuuteen puhumalla syyllisyydestä, synnistä ja anteeksiannosta.

      • totaalisenvinossa1 kirjoitti:

        Ajattelen niin että synti on Agrikolan temeä sana suomenkieltä varten. En ole ikinä nähnyt muun kielistä raamatun tekstiä joten en voi tietää muusta.

        " Ei ole syntiä, synnintekemistä ja näin ollen ei mitään anteeksiannettavaa Jumalan taholta."
        Tätä juuri olen toistanut, tosin olen käyttänyt myös sanaa erehdys, erillisyys.

        " Koko ajatusmaailmasi on vinossa suhteessa totuuteen puhumalla syyllisyydestä, synnistä ja anteeksiannosta. "
        Juuri ylläoleva on aiheena olla ja elää ihmisenä kehona täsä nyt. Anteeksiantoni on vajavaista, valikoivaa. Jeesus on esimerkki täydellisestä anteeksiannosta, joten hän on siellä mihin minäen vielä ole pässyt, kuten hänen kerrotaan sanoneen iltapalalla ennen pidätystään.
        Pdän ajatteluasi rakkauden osoituksena matkakumppaneitasi kohtaan.

    • Vaikutelmaksi jäi tietynlainen välinpitämättömyys, ikäänkuin asioita vain tapahtuu, eikä niitä kannata muistella vaan antaa anteeksi.
      Jos emme muistele mitä virheitä on tehty, ei niistä voi korjautuakaan, eli ottaa opiksi, jolloin kokonaisuutta häiritsevä väärä toiminta poistuu. Eikö juuri siihen perustu ajatus, että paha heitetään tuliseen järveen.

      • On hyllymetreittäin kirjoja Luciferista valon tuojasta.
        Reagointini siihen mikä näyttää tapahtuvan eli valaisija antaa mahdollisuuden valita uudelleen. Katsomalla omaa käytöstään huomaa erehdykset. Vielä tarkennus. kaverisi naamasta näet miten olet toiminut. Ihminen on peili itselleen, kuvasi kertoo mikä olet.
        Siksi olen kiitollinen että minussa on ominaisuus nähdä virheet. synnit?

        Kun kirjoitan että jokin näyttää tapahtuvan, tiedostan tosiasian että liikenneonettomuuden silminnäkijät kertovat tapahtuman varsin eri tavoin. Sama laki kattaa kaiken havainnoinnin. Jokainen näkee omista lähtökohdistaan käsin. Silmillä tapahtuva havainto on hyvinkin kyseenalainen, menneisiin havaintoihin (virheisiin) tukeutuva
        Tämä ei ole passiivinen vaan erittäin suurta valppautta vaativa valinnan hetki.
        Lisäksi tässä ei ole kysymys omantunnon äänestä. Omatunto on minun käsitteistössäni minulle vanhempieni ja kulttuurin raamatun jopa paavalin minulle opettama käyttäytymistapa. Myönnän lukeneeni eri lähteitä omin silmin sen sijaan että olisin lukenut agape mielellä, Jumalan Rakkauden mielellä. Anteeksiantavalla mielellä. Tällä mielellä vapautan itseni tuomitsemasta itseäni. Siinä on anteeksianto. Aktiivisena.

        Oman sisäisen totuuden kuuleminen, siinä on loppuelämäni merkitys ja tarkoitus

      • sotketutpalikat1

        Oman itsen tiedostamiseen (metakognitio) ja omien virheiden oikomiseen ei todellakaan tarvita Saatanan opetusta - tuon mainitsemasi Lusiferin. Seuraus on se, joka opettaa.

        Tämä on sitä kun pistetään palikat sekaisin - psykologia ja ihmisen kasvaminen ihmisenä, tulla tuntemaan itsensä, kuten Jeesus sanoo muuttuminen - ja uskonto.

        Kaikesta päätellen uskonto on siis sotkenut totaalisesti ihmisten käsityksen syys- ja seuraussuhteestakin.

      • sotketutpalikat1 kirjoitti:

        Omat palikkasi on sekaisin. Lucifer on yhtä kuin Kristus, aamutähti, jonka Pietari toivoo kirkastuvan jokaiselle.

        2.Pietarin kirje:
        1:19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti (lat. lucifer) koittaa teidän sydämissänne.

        Tarkoittaa valon tuojaa.

      • jeesuseikristus1

        Mutta Kristus ei ole yhtä kuin Jeesus, vaan Kristus on Sol Invictus, Auringonjumala, Rooman vallanajan Baal-jumalan nimi, VT:n Saatana, siis Lusicifer, jolle juuri Jeesus annettiin Paavalin mukaan hyvältä tuoksuvana uhrilahjana.

        Ja tämä juuri todistaa, että kristinusko on saatananpalvontaa.

        Ja se, että Jeesus jätti Pietarille taivasten valtakunnan avaimet, vaikka itse sanoi Pietarin kieltäneen hänet kolmasti ennen kuin kukko laulaa, ja tämä todistaa hänen loistavista ennustajakyvyistään, koska Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin, ja tuosta Pietarin rististä tuli saatananpalvojien tunnus.

        Ymmärrätkö?

        Siellä edellä tai jäljessä on tämä piispa Huovisen kirjoitus Kirkko- ja kaupunkilehdessä juuri tästä Sol Invictus -asiasta.

        Jeesus oli opettaja, jolla oli opetuslapsia, mutta hän opetti ihmisiä liian itsenäisiksi, auktoriteettivalta pelkäsi, kun hän sen lisäksi vielä heitteli rahanvaihtajien pöytiä, ja oli uhkana juutalaisten perustamelle pankkitoiminnalle.

    • Joku viisas on joskus sanonut, että " sinä tulet sinuksi vasta suhteessa toiseen ihmiseen."

      Joskus minulle avautuu hyvin hitaasti nämä viisaudet, enkä ole tämänkään sisälle oikein päässyt, muuten, kuin sitä kautta, että yksin olen vain minä ja toisen kautta voin tulla sinuksi, koska hän sanoo minua sinuksi." Oletko sinä nähnyt, oletko sinä kuullut." En ole enää minä, vaan sinä, olematta kuitenkaan sinä, eli kysyjä.

      Minä, sinä, hän. Voin olla myös hän, jos joku niin haluaa, kun kertoo minusta jotakin, eikä käytä sanaa se, vaan fiksusti hän. " Hän sanoi, hän kertoi." itsestäni en kuitenkaan osaa sanoa ' hän teki jotakin,' koska toinen luulisi, että puhun jostakin toisesta, joka ei ole paikalla. Jeesus puhuu itsestään hän muodossa ja minä en tiedä ketä hän tarkoittaa olemalla hän.

      Voin olla kolmiyhteinen sanoissa, 'minä' 'sinä' ja ' hän'. Mutta, me, te ja he, ovat jo joukkoja.

      Tämä nyt oli vain yksi yritys ymmärtää häntä, joka jotain sanoi.

      • syyseuraus1

        Tulla sinuksi itsensä kanssa - tulla siis tuntemaan itsensä - vasta suhteessa toiseen ihmiseen tarkoittaa sitä, että toisessa ihmisessä näemme omien tekojemme ja puheidemme kautta niihin reagoinnin. Tämä on se edellä puhumani syy- ja seuraussuhde.

    • Anteeksiannosta sen verran, että se on helppo sanoa, ja helppo vaatia, mutta siihen vaikuttaa myös muisti, jonka karkottaminen onkin jo toinen juttu.

      On helppo sanoa, sinun syntisi on anteeksi annettu, vaikka ei tiedä mitä se toinen on tehnyt. Ja mitä hän, jolle on tehty, on siitä mieltä, kuinka suuret jäljet on hänelle jätetty.

      Itselle voi antaa anteeksi, jos ei tiedä mitä edustaa, ja uskoo edustavansa jotain joka on hyvää, eikä kuitenkaan ole, kokonaisuuden kannalta.

      • muutos1

        Meidän asia ei ole kantaa vastuuta toisten teoista - me emme myöskään ole tuomareita, me emme näin ollen ole antamassa mitään anteeksi sen enempää kuin tuomitsemassakaan, syyttämässä.

        Jos jokin teko, asia, epäoikeudenmukaisuus loukkaa meitä - ne ovat vastaavasti meidän tunteita, joita ei toisen kuulu pytää anteeksi, koska myös tunteistaan jokainen ihminen vastaa vain itse.

        Ja jos jokin kolahtaa loukkauksena omaan sisimpäämme, niin on viisasta katsoa, että mihin kohtaan se itsessä osui - käyttää itsetiedostusta - ja havaita, että tuo alhainen tunne vielä vaatii hiomista.

        Toisia emme voi muuttaa, itseämme kyllä.

        Jeesus sanoi, ”Ne jotka etsivät, eivät saisi lopettaa etsimistä ennen kuin löytävät. Kun he löytävät, he muuttuvat. Kun he muuttuvat, he tekevät ihmeitä, ja hallitsevat kaiken.”

        Tässä etsitään itseä ja muutetaan itseä.

      • vääräänväännetty1

        Ne teot, jotka sitten ovat rikoslain alaisia, ne viedään poliisille ja syyttäjille ja oikeuden tuomareille - meidän asiamme sitten on selvitä - jälleen - niiden tekojen vaurioista psykologisella oman itsen työstämisellä.

        Maailmassa voi aina sattua mitä tahansa, on turha elää sellaisessa kuplassa, jossa ei koskaan tapahtuisi mitään pahaa. Toinen asia on sitten pienten lasten ja nuorten kohtaamat teot ja väkivalta ja ymmärtämättömyys - he tarvitsevat ympärilleen välittäviä aikuisia ja huomioonottamista.

        Tänä päivänä tosin on viety jo kaikki mahdollisuus vaikuttaa asiallisesti, rehellisesti oikeaan suuntautuvaan kasvatukseen, kun psykologian opetuksessa sanat oikea ja väärä (käyttäytyminen) on muutettu sanoiksi hyvä ja paha (filosofiasta ja uskonnosta tunnetut ominaisuudet).

        Ja tämä on tietentahtoen tehty väärennös alkuperäiseen Lawrence Kohlbergin moraalioppiin, jota tänä päivänä vielä käytetään opetuksessa.

        Maailma olisi tänä päivänä aivan toisenlainen, jos Paavaliln sijasta kirkko olisi opettanut Jeesuksen eettisiä, moraalisia ja psykologisia opetuksia ihmisestä itsestään. Voi vain miettiä, että miksi näin ei tehty, kun jo tuolloin 2000 vuotta sitten oli paljon viisaita ihmisiä kertomaan esimerkiksi ihmisen psykologiasta paljon tämän päivänkin tieteen kestävää totuutta - kuten myös Jeesus teki.

    • kauankomeneevielä1

      Kertokaapa minulle, että kuinka kauan täällä on vielä tahkottava tätä perusasiaa, että Jeesus ja Kristus eivät ole sama asi?. Kristus on Sol Invictus - NIMI, joka asetettiin pakanajumalan tilalle Rooman vallanajan toimesta, kuten piispa Huovinen kertoo.

      Ja vastaavasti Kristuksesta on tehty syntiensovitusoppi juutalaisen rabbi Paavalin tekemä, joka itse ei ollut kristitty missään vaiheessa, ja se viistää pahasti vinoon jo luomiskertomuksen osalta, koska ihmistä ei karkotettu paratiisista tottelemattomuuden tai synnin tekemisen vuoksi, vaan TIEDON vuoksi, kun ihminen tuli tietämään hyvän ja pahan.

      Minä en täällä enkä muuallakaan puhu sanaakaan Kristuksesta, vaan Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan - hän oli opettaja, jolla oli oppilaita, enkä edes puhu uskonnosta.

      Ja tässä ketjussa on Paavalin rinnalla nyt Stefanos - löytyy edeltä - koska hänen syytteistään ja puolustuspuheesta saa irti sen, että mikä ja mitä olivat alkukristityt opetuksineen.

      Olen sen Stefanoksen puheen kohdan edelle pilkkonut atomeiksi, ja löytyy sieltä. Asia koskee siis JEESUSTA, eikä Kristusta.

      • kauankomeneevielä1
        ?
        Juuri niin kauan kuin sinulta menee sen hyväksymiseen että puhumme samasta asiasta jokainen.
        Ei kellään ole muuta kuin omat käsityksensä YMMÄRRÄTKÖ

        Emme ole sopineet mitä käyttämämme käsitteet itse kullekin tarkoittavat. Siitä pitäisi aloittaa!

        Et sinä ole väärässä pilkkoessasi kirjoitukset itsellesi ymmärrettäväksi, kohtuuttomana pidän vaatimusta että meistä lukijoista sinun vilpittömän uurastuksesi tulokset olisi saman tien itsestään selvvää jokaiselle, kun peruskäsiteetkään ei ole samassa merkityksessä kellään?
        Alla minun käsitykseni nyt, huomenna toivottavasti vielä selkeämpi
        Korkeimmalta tasolta katsottuna Luoja ei tarvitse kopioita. Hänellä on vain yksi poika Raamatun mukaan. Sitten Poika lisääntyi mutta ei eriytynyt HENGELTÄÄN. Jokaisella on sama Luojan luoma henki totuudessa, mutta ykstyinen uni, ykstyinen erehdys.

        Minulla on minun oma ykstyinen painajainen tässä keskeneräisyydesäni. Uni josta vain minä voin herätä. En voi herätä toisen ihmisen unesta, mutta sama henki kuin kenessä ikinä.
        Oma ajatukseni on että UT.n Jeesus on se tiedetty henkilö. Ihminen kuten kuka tahansa meistä, vain hiukan vanhempi ja mieleltään kokeneempi. Hän eli Krisustietoisuudessa joka hetki eli Isä ja minä olemme yhtä, kuten Hän asian ilmaisi.

    • "Miksi sitten et ymmärrä, että mistä valosta ja sokeudesta on kyse? "

      Olenhan minä jo maininnut, tiedon valon, auringon valon, sähkövalon.

      Neljäs voisi tällainen kuin Halo-ilmiö, toinen aurinko, tai auringon kuvajainen, heijastus....

      Halo-ilmiöksi sanotaan myös sitä, kun jostain ihmisestä luodaan yhden ominaisuuden perusteella loistava kuva, ja kaikki muukin hänessä saadaan näyttämään loistavalta, kaikki negatiivinen hänessä menettää merkityksensä. Ihmiset oikein innostuvat tämän kuvan luomisessa erilaisilla ihmetarinoilla ja mitä nyt kukakin keksii, sädekehää pään päälle. esimerkkinä Jeesus.

      Vastakkainen on ns. Stigma-ilmiö. Henkilöstä luodaan jonkin ominaisuuden perusteella negatiivinen kuva. Esim. hänelle piirretään epämiellyttävä ulkonäkö. Ja kaikki muukin hänessä on tämän perusteella negatiivista. Vaikka hänellä olisi hyviäkin ominaisuuksia, ne eivät sovi tähän kuvaan, hyville ominaisuuksille kehitetään jokin kiero merkitys, salakavalat aikeet jne. Ja jokainen innostuu kehittämään aina uusia piirteitä, koska pahaa ihmistä on hauska sunnitella. Esimerkkinä Juudas.

      Näitä sanotaan Kognitiiviseksi vinoumaksi = harha,- värittymä, tai vääristymä.

      • tietoisuus1

        Eikö luolavertauksessa ollut kyse varjosta? Muistaisin. Jos ei ole valoa, olisi täysin pimeää, se on sama selitys tietoisuudesta (ei tietoa) kuin tämän ydinfyysikon selityksessä elokuva. Jos oikein muistan. Suomen kielinen tekstitys.

        ydinfyysikko Peter Russell, Tietoisuuden ensisijaisuus

        https://www.youtube.com/watch?v=ETynDYINhOY

      • mielipuolinenmaailma1

        Ilmeisesti puhut nykyajan termistä atribuutioerhe. Sellainen ei ole kuulunut entiseen psykologiaan, tuo on tehtyä oppia kaupallisuutta varten - kuten koko psykologian opetus nykyään. Opetetaan luomaan mielikuvia, joita sitten kaupataan ihmisille, vanhan koulukunnan edustaja voi suorastaan pahoin, jos vilkaisee nykyajan oppimateriaalia - sitä ei ole tarkoitettu ihmistä varten, vaan elinkeinoelämää. Sama juttu kuin toimittajakoulutuksessa, joka on teatteritaiteenyksikössa. Ja lääketieteentutkimus, jonka rahoittaa lääkefirmat. Jne.

    • Jeesuksesta ei voi paljon sanoa, koska hänen sanansa ovat muilta lainattuja, muiden kirjoittamia, hän ei ole koskaan kirjoittanut yhtään sanaa, kuten ei myöskään Sokrates.

      On Platonia, Hellenismiä, Jesajaa, ja muita profeettoja, kaikenmaailman kirkkoisiä, Aleksandriasta, Tunisiasta, Algeriasta, Turkista , Roomasta Karthakosta, Kreikasta etc. Nämä kirkkoisät ovat koonneet näitä kirjoja, valinneet ja muokanneet.

      Oikeudessa Jeesus ei paljon sano, varsinkaan syytökseen, että oli aikonut hävittää temppelin ja rakentaa sen kolmessa päivässä uudelleen. Hän ei vastaa mitään.

      Tältä pohjalta hänen voisi olettaa olevan terroristista tekoa sunnitteleva henkilö, joukkoineen ja sitä kautta kansallinen uhka. Olis pitänyt vastata, puolustautua jos syytös oli väärä.
      Verratkaa, jos joku uhkaisi hävittää tuomiokirkon, kyllä hänet ottaisiin kiinni ja vietäisiin säilöön.

      • ajatuksenvoimalla1

        Jeesuksen kohdalla ei ole kyse sanoista, vaan ajattelusta. Ja määrätynlainen, tasoinen ajattelu tuottaa määrätynlaisen tuloksen. Jos tietää Jeesuksen ajattelun, pystyy myös Raamatusta poistamaan siihen sopimattomat ja lisätyt asiat. Aivan samoin, kuin jos Filo Aleksandrialaiseen yht äkkiä putkahtaisi väliin Paavalin tekstiä. Täytyy tietä, että miten Jeesus ajattelee, että tietää mitä hän sanoisi.

        Raamattu ja temppelin hajottaminen... minulla on mielessä hänen sanansa, älkää tehkö Isäni huoneesta markkinatoria... En tiedä, täytyy katsoa, siinä oli jotakin kummallista (muutakin kuin mitä opetuslapset muka olivat hoksaavinaan jälkikäteen). Mutta nyt en millään ehdi.

      • entiedä1

        Missä on kertomus jostakin Jeesuksen oikeudenkäynnistä?

      • Evankeliumeissa
        entiedä1 kirjoitti:

        Missä on kertomus jostakin Jeesuksen oikeudenkäynnistä?

        Pilatuksen nimen huono kaiku juontuu siitä, miten hän käsitteli juutalaisten ylipappien ja vanhinten syytökset, joiden mukaan Jeesus esiintyi Kuninkaana. Kuultuaan Jeesuksen tehtävästä todistaa totuudesta Pilatus ymmärsi, ettei tämä vanki ollut uhka Roomalle. ”Mikä on totuus?” hän kysyi ajatellen ilmeisesti, että totuus oli liian epämääräinen käsite ansaitakseen paljon huomiota. Mihin tulokseen hän tuli tutkinnassaan? ”En löydä tästä miehestä mitään rikosta.” (Johannes 18:37, 38; Luukas 23:4.)

        Asian olisi pitänyt olla sillä selvä, mutta juutalaiset väittivät itsepintaisesti, että Jeesus yllytti kansaa kapinaan. Ylipapit olivat luovuttaneet hänet viranomaisille kateudesta, ja Pilatus tiesi sen. Mutta hän tiesi myös, että Jeesuksen vapauttaminen tuottaisi ongelmia, ja niitä hän halusi välttää. Vaikeuksia oli ollut jo tarpeeksi; kapinan lietsomiseen ja murhaan syyllistynyt Barabbas kumppaneineen oli vangittuna. (Markus 15:7, 10; Luukas 23:2.) Lisäksi aiemmat yhteenotot juutalaisten kanssa olivat tahranneet Pilatuksen mainetta Tiberiuksen silmissä, ja keisari oli tunnettu huonojen käskynhaltijoiden ankarasta kohtelusta. Toisaalta periksi antaminen juutalaisille olisi heikkouden merkki. Pilatus oli vaikeassa välikädessä.

        Kuultuaan, mistä Jeesus oli kotoisin, Pilatus yritti siirtää tapauksen Galilean piirihallitsijalle Herodes Antipaalle. Kun se ei onnistunut, hän koetti saada palatsinsa ulkopuolelle kokoontuneen väkijoukon pyytämään Jeesusta vapaaksi, sillä tapana oli vapauttaa joku vanki pesah-juhlan aikana. Kansa halusi Barabbaan. (Luukas 23:5–19.)

        Ehkä Pilatus halusi toimia oikein, mutta hän halusi myös pelastaa nahkansa ja miellyttää väkijoukkoa. Lopulta hän pani uransa omantunnon ja oikeuden edelle. Pyydettyään vettä hän pesi kätensä ja julisti olevansa viaton kuolemaan, jonka hän seuraavaksi vahvistaisi.* Hän uskoi Jeesuksen syyttömyyteen mutta antoi silti ruoskia hänet ja salli sotilaiden pilkata, lyödä ja sylkeä häntä. (Matteus 27:24–31.)

        Pilatus yritti vielä viimeisen kerran vapauttaa Jeesuksen, mutta väkijoukko huusi, että jos hän tekisi niin, hän ei olisi keisarin ystävä (Johannes 19:12). Pilatus perääntyi. Muuan tutkija kuvaili hänen päätöstään: ”Ratkaisu oli helppo: mies teloitetaan. Siinä menetettäisiin vain yhden ilmeisen merkityksettömän juutalaisen henki. Olisi hulluutta antaa hänen tuottaa ongelmia.” (The Catholic Bible Quarterly.)

      • taas.vitsin.murjaisit
        ajatuksenvoimalla1 kirjoitti:

        Jeesuksen kohdalla ei ole kyse sanoista, vaan ajattelusta. Ja määrätynlainen, tasoinen ajattelu tuottaa määrätynlaisen tuloksen. Jos tietää Jeesuksen ajattelun, pystyy myös Raamatusta poistamaan siihen sopimattomat ja lisätyt asiat. Aivan samoin, kuin jos Filo Aleksandrialaiseen yht äkkiä putkahtaisi väliin Paavalin tekstiä. Täytyy tietä, että miten Jeesus ajattelee, että tietää mitä hän sanoisi.

        Raamattu ja temppelin hajottaminen... minulla on mielessä hänen sanansa, älkää tehkö Isäni huoneesta markkinatoria... En tiedä, täytyy katsoa, siinä oli jotakin kummallista (muutakin kuin mitä opetuslapset muka olivat hoksaavinaan jälkikäteen). Mutta nyt en millään ehdi.

        " Jos tietää Jeesuksen ajattelun, pystyy myös Raamatusta poistamaan siihen sopimattomat ja lisätyt asiat"

        No johan taas vitsin murjaisit. Sun Jeesus on ilmeisesti jonkinlainen New age guru ?

      • Evankeliumeissa kirjoitti:

        Pilatuksen nimen huono kaiku juontuu siitä, miten hän käsitteli juutalaisten ylipappien ja vanhinten syytökset, joiden mukaan Jeesus esiintyi Kuninkaana. Kuultuaan Jeesuksen tehtävästä todistaa totuudesta Pilatus ymmärsi, ettei tämä vanki ollut uhka Roomalle. ”Mikä on totuus?” hän kysyi ajatellen ilmeisesti, että totuus oli liian epämääräinen käsite ansaitakseen paljon huomiota. Mihin tulokseen hän tuli tutkinnassaan? ”En löydä tästä miehestä mitään rikosta.” (Johannes 18:37, 38; Luukas 23:4.)

        Asian olisi pitänyt olla sillä selvä, mutta juutalaiset väittivät itsepintaisesti, että Jeesus yllytti kansaa kapinaan. Ylipapit olivat luovuttaneet hänet viranomaisille kateudesta, ja Pilatus tiesi sen. Mutta hän tiesi myös, että Jeesuksen vapauttaminen tuottaisi ongelmia, ja niitä hän halusi välttää. Vaikeuksia oli ollut jo tarpeeksi; kapinan lietsomiseen ja murhaan syyllistynyt Barabbas kumppaneineen oli vangittuna. (Markus 15:7, 10; Luukas 23:2.) Lisäksi aiemmat yhteenotot juutalaisten kanssa olivat tahranneet Pilatuksen mainetta Tiberiuksen silmissä, ja keisari oli tunnettu huonojen käskynhaltijoiden ankarasta kohtelusta. Toisaalta periksi antaminen juutalaisille olisi heikkouden merkki. Pilatus oli vaikeassa välikädessä.

        Kuultuaan, mistä Jeesus oli kotoisin, Pilatus yritti siirtää tapauksen Galilean piirihallitsijalle Herodes Antipaalle. Kun se ei onnistunut, hän koetti saada palatsinsa ulkopuolelle kokoontuneen väkijoukon pyytämään Jeesusta vapaaksi, sillä tapana oli vapauttaa joku vanki pesah-juhlan aikana. Kansa halusi Barabbaan. (Luukas 23:5–19.)

        Ehkä Pilatus halusi toimia oikein, mutta hän halusi myös pelastaa nahkansa ja miellyttää väkijoukkoa. Lopulta hän pani uransa omantunnon ja oikeuden edelle. Pyydettyään vettä hän pesi kätensä ja julisti olevansa viaton kuolemaan, jonka hän seuraavaksi vahvistaisi.* Hän uskoi Jeesuksen syyttömyyteen mutta antoi silti ruoskia hänet ja salli sotilaiden pilkata, lyödä ja sylkeä häntä. (Matteus 27:24–31.)

        Pilatus yritti vielä viimeisen kerran vapauttaa Jeesuksen, mutta väkijoukko huusi, että jos hän tekisi niin, hän ei olisi keisarin ystävä (Johannes 19:12). Pilatus perääntyi. Muuan tutkija kuvaili hänen päätöstään: ”Ratkaisu oli helppo: mies teloitetaan. Siinä menetettäisiin vain yhden ilmeisen merkityksettömän juutalaisen henki. Olisi hulluutta antaa hänen tuottaa ongelmia.” (The Catholic Bible Quarterly.)

        Se on tietysti selvä, että Catholic puhuu Rooman puolesta ja siirtää kaiken juutalaisten syyksi. Liian läpinäkyvää.

      • niinpäsanoit1
        taas.vitsin.murjaisit kirjoitti:

        " Jos tietää Jeesuksen ajattelun, pystyy myös Raamatusta poistamaan siihen sopimattomat ja lisätyt asiat"

        No johan taas vitsin murjaisit. Sun Jeesus on ilmeisesti jonkinlainen New age guru ?

        No, tässä taas vahvistit sitä, että mielipiteillä ihminen kertoo aina vain itsestään, ei koskaan kenestäkään muusta. Jos sinä et erota, se ei tarkoita sitä, että minä en erottaisi. Ja jos sinä erottaisit, olisit tietysti kanssani samaa mieltä.

    • taas.vitsin.murjaisit

      Kyllä meillä on oltava ja on mahdollisuus kuulla myös TOTUUDEN ääntä joka kyllä auttaa kaikissa asioissa eli " Kolkuttavalle avataan." Jos tuo on liian lähellä uskonnollista ajattelua luota savolaiseen kansanviisauteen jossa on sama SISÄLTÖ, niin metsä vasta kun sinne huudetaan.
      Tai nykyiseen tieteeseen kaikki on yhteydessä kaikkeen. Mieli on yhteydessä kaikkeuteen.
      Ja englantilainen viisaus. Tehdään brexit ja irrottaudutaan sopimuksesta ja nyt kiireesti sopimaan mitä tulikaan sovituksi, ja tekemään sopimusta kun kukaan ei pärjää ilman sopimusta, se on Brexit
      Kukaan ei valaistu yksin, englantilainenkaan. Kaikki on yhteydessä kaikkeen. On vain yksi Jumala.

      • Anonyymi

        <<Tai nykyiseen tieteeseen kaikki on yhteydessä kaikkeen. Mieli on yhteydessä kaikkeuteen. Mieli on yhteydessä kaikkeuteen. <<

        Kun mieli on yhteydessä kaikkeuteen, niin sitä kutsutaan tietoisuudeksi.

        <<Ja englantilainen viisaus. Tehdään brexit ja irrottaudutaan sopimuksesta ja nyt kiireesti sopimaan mitä tulikaan sovituksi, ja tekemään sopimusta kun kukaan ei pärjää ilman sopimusta, se on Brexit.<<

        Taitaa jokaisella maalla olla omat brexittinsä - kuinka monta vuotta veivattiin järjetöntä Ulvilan showta? Kuinka monella miljoonalla eurolla? Mikä siinä oli lopputulos monien oikeudenkäyntien jälkeen? Ei mikään, ei yhtään mikään - siis meille kerrottuna. Totta kai Isot Pojat tekivät jotakin, ja koko sirkuskaravaani vuosien ajalta oli vain peittämässä tuon Tosi Asian. Samaa veikkaan brexitistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe