Evoluutio teoria on tyhmyyttä

vähän viisaampi

Jos nykyään tehtäisi tutkimus älykkyys osamääristä ateistiten ja uskovien välillä, voisi kuvitella että ateisteillä olisi älykkyys osamäärät pahasti miinuksen puolella.
Ajatellaanpas evoluutio teoriaa. Eräs viisas kirja sanoo että: Jeesus loi maan kuudessa päivässä. Ne päivät olivat paljon pitempiä kuin nykyään. Tuo kertoo siitä että maapalloa ei suinkaan luotu kuudessa meidän päivässä vaan miljoonien vuosien saatossa. Voimme näin ollen todeta että maapallo on muodostunut jossain määrin evoluutio teorian mukaan mutta ei suinkaan tasan silleen kun kerrotaan vaan maapallon luomisessa on ollut yliluonnollisia voimia mukana. Evoluutio teoria selittää että aluksi oli vain tyhjyyttä. Sitten tapahtui Big bang ja maapallo alkoi muodostumaan kasasta KAASUA. Ihan oikeesti, miettikää jos on kasa jotain metaani kaasua niin miten se muka alkaa tiivitymään siten että siitä muodostuu yhtäkkiä maata ja vettä tai saati sitten se yksi elävä solu sinne meren pohjalle. AJATELKAA ei kaasusta muodostu mitään elävää. Uskon että maapallo saattoi muodostua jossain määrin siten kuin evoluutio teoria kertoo mutta kuulostaa täysin naurettavalta että yhdestä solusta olisi muka aikojen saatossa muodostunut 10 miljoonaa niin erillaista eläin lajia ilman yliluonnollisten voimien vaikutusta. Ajaltelkaa eri eläimiä miten paljon niitäkin on Sinivalaista aina jonnekkin norsuihin ja kärpäsiin saakka. Jos maapallo olisi muodostunut itsestään ilman mitään ulkopuolisia vaikutteita niin mikä olisi muka ohjaillut kehittymistä siten että jostain yhdestä solusta olisi muodostunut sekä kärpänen että sinivalas. Meinaan että ei kasalla kaasua ole mitään muistia joka voisi alkaa kehittelemään eri lajeja. Sama kasvit taas kaasusta olisi muodostunut siemen ja siitä olisi kasvanut ensin koivu ja sitten pari vuotta eteenpäin niin vieressä olisi ehkäpä kaktus.

TÄH?

Pitää huomioida että evoluutio teorian kehittäjät ovat ateisteja ja koska ateitit ovat tyhmiä vain ja ainoastaan he voivat kehittää noin typerän teorian ja vielä uskoa siihen. Sitten kun vielä ajattelee muita ketkä uskoo tuohon teoriaan koko sydämmellään niin siinä se tyhmyys joukossa tiivistyy...

ATEISTIT älkääkä alkako selittämään että kyllä tiede vielä joskus todistaa tarkemmin sen että miten maapallo muodostui. Pitää ottaa huomioon että kaikki meidän ympärillä on yhtä jumalan isoa suunnitelmaa ja tiede on yksi osa jumalan suunnitelmaa. Jumala luo tieteelle säännöt. Eli jos jumala haluaa että meidän täytyy uskoa häneen ja hänen poikaansa jeesukseen kristukseen niin jumala järjestää tämän homman silleen ETTÄ TIEDE EI IKINÄ TODISTA SITÄ ETTÄ JUMALA ON TODELLA OLEMASSA, TAI ETTÄ HENKIMAAILMA ON TODELLA OLEMASSA. Ihmiset voivat kehitellä tuollaisia typeriä teorioita miten maapallo muodostui mutta se on eriasia että uskooko niihin. Ei kukaan JÄRELLÄ varustettu ihminen voi tosissaan kuvitella että näin hieno systeemi meidän ympärille muodostui kasasta pierua (kaasua)

Sanon lopuksi että uskokaa mihin haluatte. Tosiasia on että ne ketkä elää jumalassa ja jeesuksessa he saavat vielä joku päivä tietää mitä todella tapahtui. Kuoleman jälkeisestä elämästä kertovista kokemuksista käy ilmi se että ne ihmiset jotka ovat käyneet taivaan puolella he ovat yhtäkkiä tajunneet tämän koko suuruuden. He ovat yhdessä hetkessä saaneet Koko universumin ymmärryksen. Ne ketkä pääsevät taivaaseen he saavat tietää. Ateistit eivät koskaa saa tietää mitä todella tapahtui.

Vielä yksi juttu. Jotain varmasti kiinnostaa että jos ihmiset ovat käyneet rajan takana ja saaneet universumin ymmärryksen ja palanneet maan päälle niin miksi tälläinen ihminen ei sitten kertoisi mitä todella tapahtui. No, Jumala hoitaa tämän homman siten että tieto ei pääse leviämään silleen että sellaiset ihmiset saisivat tietää kenen ei kuulu tietää sitä. Taivaassa ihmisellä on henkiruumis siellä ihminen pystyy käsittämään kaiken. Maan päällä meillä on lihallinen ruumis ja tieto on täällä rajallista. Tällä ruumiilla me ei ikinä pystytä oppimaan kaikkea vaikka miten haluttaisi.

11

1007

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henkka_669

      Toivottovasti tuo oli ironiaa uskovaisista?
      Tai sitten voisi vähän ottaa asioista selville ennekuin rupeaa julistamaan tuollaista "saarnaa"
      Olen ehkä vähän tyhmä jos en ymmärtänyt ironiaa tuon takana, mutta suonet sen varmaan anteeksi, koska olen ateisti ja varustettu -100 äö:llä

    • Argumentum

      Opettele kirjoittamaan ja argumentoimaan! Kunnollisen argumentoinnin puute on mielestäni kreationistien helmasynti.

    • Vaikka trolli oletkin, niin pari pientä kommenttia lienee kuitenkin paikallaan.

      Ensinnäkin, Darwin ei ollut ateisti vaan päin vastoin harras kristitty, joka oli aikanaan pappisopissakin. Hän korosti kirjoissaankin omana käsityksenään, että jumala on elämän luoja.

      Toinen kommentti liittyy älykkyyden ja uskonnollisuuden yhteyteen - tai oikeastaan sen puutteeseen: tutkimusten mukaan nimittäin uskonnollisuus on kääntäen verrannollinen älykkyyteen, koulutustasoon ja varallisuuteen.

      http://kspark.kaist.ac.kr/Jesus/Intelligence & religion.htm

      http://www.objectivethought.com/atheism/iqstats.html

      Niin, ja evoluutioteoria on yhdyssana. Luulisi älykkään ihmisen osaavan...

    • epicurist

      1) Opettele yhdyssanat
      2) Selitä Jumala.

    • Agnosos

      Oletetaan hetkeksi, että et ole trolli(vaikka kaikki kylläkin viittaa siihen):

      Aika suuria sanoja mieheltä, joka ei ole edes vaivautunut tutustumaan siihen "älykkääseen kirjaan" senkään vertaa, että tietäisi ettei siinä kirjassa missään sanota jeesuksen luoneen maailmaa vaan jumalan.

      Tai ehkä minä vain olen tyhmä kun en ymmärrä Pyhää Totuuttasi.

      • Ant1Ev0

        Jeesus todella oli olemassa ennen maailman perustamista.

        (Joh. 6:62; 8:58)

        62. Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen!

        58. Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut".

        -------------------------------------------------

        Kaikki on syntynyt hänen kauttaan

        (Kol. 1:15,16,17)
        15. ja hän(Jeesus) on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
        16. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
        17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

        1 Kor. 8:5,6 "Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja, niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."


    • pare

      Kas kummaa, olen samaa mieltä kaikki mitä kirjoitit ja ajatellut samalla tavalla.

    • Typhon

      Suurin osa mainitsemistasi epäkohdista ja epäloogisuuksista koskien evoluutiota ja evoluutioteoriaa on selitetty, ja loput väitteistäsi on harvinaisen naivia kritiikkiä. Myös ihmetyttää tuo kova kritiikkisi evoluutiota ja ateisteja kohtaan, mutta sitten toteat lopussa sinulle olevan sama mihin joku uskoo.

      Tämähän oli vitsi, eikö?

    • Fox Mulder

      Se evoluutiohan vaatii sitä että pitäisi lukea niin paljon vaikeita kirjoja joissa on enemmän tekstiä kuin kuvia, toisin siis kuin kuvaraamatussa tai raamatun sarjakuvaversiossa!

    • Ylivoimaa

      Tuollaisen älyllisen ylivoiman edessä on tällaisen keskiverto äo170 pölvästin kai ruvettava uskomaan siihen mihin sinäkin. Kun vain olisi älyttömän älykkäästä tekstistäsi saanut vielä selvänkin...!oP

    • TPV

      Sinulla ilmeisesti ei kuitenkaan ole valtuuksia päästää ketään Taivaaseen tai käännyttää portilta, oletan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      19
      2548
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      181
      2411
    3. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      138
      1291
    4. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      235
      1140
    5. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      105
      1127
    6. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      37
      930
    7. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      917
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      32
      844
    9. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      132
      810
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      744
    Aihe