Maa on litteä! Tässä on nyt ne todisteet!

flättäri

Ihmisen arkihavainto ohjaa tähän suuntaan, sitä on vain vaikea uskoa koska meitä on koko ikämme opetettu valheelliseen pallomaa totuuteen.

Sanotaan että kun Maata kiertää ympäri, niin palaa aina samaan paikkaan mistä on lähtenyt. Niin palaa, mutta kierros ei mene yläkautta! Tällöin liikutaan ikään kuin tikkataulun kehällä ympyrä. Se on ihmiselle luontaista, jossain oli tutkittu että kun ihmisen antaa mennä omasta mielestään suoraan ilman tietä tai apuvälineitä, ihminen meneekin oikeasti ympyrää. Vaikka kuinka yrittäisi mennä suoraan. Se on DNA:ssa ja johtuu juuri tästä elinympäristön muodosta. Luonto ohjaa niin, että aivot eivät hakeudu sinne reunalle.

Sieltä reunalta EI kuitenkaan voi pudota! Siellä on Antarktis, jonka jälkeen alkaa korkea jäävalli. Auringon lämpö ei enää yllä sinne, joten se ei sula, eikä ihminenkään pysty siellä siksi olemaan.

Miten kaikissa kuvissa on aina suora horisontti, paitsi NASAn ottamissa kalansilmälinssikuvissa? Miettikää, ette te ikinä ole nähneet kaarevaa horisonttia. Lentokoneen ikkunatkin vääristää, sen huomaa siitä että kun liikuttaa päätä niin lähellä oleva siipi mutjahtelee sen mukaan. Elivirheellinen näkymä. Horisontti on myös aina katseen tasolla, kun taas pallomallissa sen pitäisi laskea korkeuden noustessa.

Miksi NASAn julkaisemissa pallomaa kuvissa mantereet ovat eri vuosikymmenillä eri kokoiset? What!

Jos aurinko näkyy niin selvänä meille kun se näkyy, miten se voisi olla 150 miljoonan kilometrin päässä? Aurinko on oikeasti lähempänä, olikohan se noin 3000 km. Auringon näkyvistä säteistä on joskus laskettu että se on tuolla etäisyydellä. Näkeehän sen ilman laskutoimituksiakin, kun pilvien takaa tulee auringon säteitä, että missä se aurinko on.

Pitkän valotuksen kuvissa näkyy, että tähtitaivas kiertää ympyrää! Pohjantähti pysyy keskellä lähes paikoillaan.

Kun tutkii lentoreittejä, huomaa että linjat ovat paljon lyhyemmät, suoremmat ja järkevämmät litteän maan kartalla, kuin pyöreän maan. Lentoyhtiön ei olisi mitään järkeä lentää lentoja liian pitkinä, siinä menee rahaa ja aikaa.

Lentoyhtiöiden lisäksi myös monet insinöörit kannattavat litteän maan mallia. He eivät _koskaan_ suunnittele siltoja ja pitkiä rautateitä kaareutuvan mallin mukaan. Laskureiden mukaan maan pitäisi jo pisimmillä rautateillä kaareutua, mutta oikeasti sitä ei tapahdu.

Todistusaineisto todella osoittaa että maa on litteä.

340

8305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palloviski

      Nuo väitteesi on kumottu lukemattomia kertoja, voit kaivella ne esiin näistä keskusteluista. Tai sitten tutkia Youtuben väitteitä esim. Auringon koosta tai Maan kaarevuudesta eri korkeuksilla ruutupaperia, kynää ja erikokoisia palloja käyttäen. Mutta ehkä vältämme jankuttamisen uusinnan kun esitän kysymyksen johon lättäpäät eivät ole vielä koskaan vastanneet: jos maa on litteä, miksi korkeammalta näkee kauemmas kuin meren pinnan tasolta?

      • flättäri

        Aurinko pienenee illalla etääntyessään meistä litteänmaan teorian mukaisesti. Myös talvi ja kevät aurinko on pienempi ja kauempana kuin kesällä. Siksi aurinko ei jaksa lämmittää. Kysymys miksi korkealta näkee kauemmas littarit on tehneet kokeita joissa on todettu ilmakehän aiheuttavan refraktiota ja vääristyksiä horisonttiin, siksi litteänmaan kaukaiset kohteet näyttävät taipuvan alaspäin vaikka ne ovat samassa litteässä tasossa meidän kanssa. Jos ilmakehää ei olisi voisimme ongelmitta nähdä maan todellisen litteän muodon.

      • palloviski

        "Aurinko pienenee illalla etääntyessään meistä litteänmaan teorian mukaisesti"

        Tämä kertoo kaiken lättäpäistä. He uskovat jonkun Youtube-videon perusteella sellaiseenkin väitteeseen, jonka voisi minä tahansa kirkkaana päivänä todistaa itse. Apuvälineeksi olisi hyvä ottaa hitsauskypärä.

        Ja se refraktio toimii juuri päinvastaiseen suuntaan, ja muutenkin aiheuttaa vain melko pieniä muutoksia valon suuntaan, nekin pitkillä matkoilla. Ilman

      • Anonyymi
        palloviski kirjoitti:

        Kuu on helpompi tarkkailtava. Se jopa suurenee lähestyessään horisonttia eikä pienene niinkuin littuteoria edellyttäisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuu on helpompi tarkkailtava. Se jopa suurenee lähestyessään horisonttia eikä pienene niinkuin littuteoria edellyttäisi.

        Kuu pienenee myös palloteoriassa kuun laskun aikaan koska se etääntyy katsojasta maansäteen verran. Kuun näennäinen suurentuminen horisontissa ns. "linssi-ilmiön" vuoksi on paremmin selitettävissä littumaateorialla kuin pallomaa selityksillä.
        Litteänmaan Kuu nimittäin etääntyy kohti perspektiivin katoamispistettä, mutta refraktio taivuttaa kuun kylmentävää valoa alaspäin jolloin kuu näyttää katoavan ja laskevan alas ennenkuin se oikeasti, ilman ilmakehän vaikutusta pienenisi perspektiivin katoamispisteeseen.,

        Tässä hyvä esimerkki littareiden havaintokyvystä. Yksi ainoa litteänmaan viesti hiljensi kaikki pallopäät ja nyt he yhdessä ihmettelevät että onko maa tosiaan sittenkin litteä? :)

        Kuu ei pienene horisonttia kohti, eikä mistään "suurennuslasi-ilmiöstä" ole mitään todisteita.

        Jos sellainen olisi, niin lentokoneetkin suurenisivat kauemmas edetessään. Samoin kävisi tähdille, joiden etäisyys toisiinsa nähden kasvaisi horisonttia kohti.

        Linssi-ilmiöt ja hologrammikuut on vaan epätoivoista temppuilua, jolla koitetaan uskotella ihmisille jotain mikä ei ole totta sen takia, kun teillä nyt sattumalta tuntuu olevan jostain syystä tarve uskoa maan olevan litteä.

        Ei niin että maa vaikuttaisi kenenkään mielestä olevan litteä, tai että maan litteydestä olisi mitään aitoja todisteita, vaan sinä vain haluat maan olevan litteä ja sen takia joudut rakentamaan itsellesi valheiden korttitalon, joka kaatuu joka päivä ja pitää rakentaa uudestaan salaliittovideoita katsomalla.

      • Anonyymi
        flättäri kirjoitti:

        Aurinko pienenee illalla etääntyessään meistä litteänmaan teorian mukaisesti. Myös talvi ja kevät aurinko on pienempi ja kauempana kuin kesällä. Siksi aurinko ei jaksa lämmittää. Kysymys miksi korkealta näkee kauemmas littarit on tehneet kokeita joissa on todettu ilmakehän aiheuttavan refraktiota ja vääristyksiä horisonttiin, siksi litteänmaan kaukaiset kohteet näyttävät taipuvan alaspäin vaikka ne ovat samassa litteässä tasossa meidän kanssa. Jos ilmakehää ei olisi voisimme ongelmitta nähdä maan todellisen litteän muodon.

        Selitä maapallon aikavyöhykkeet littanamaateorian opeilla!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Selitä maapallon aikavyöhykkeet littanamaateorian opeilla!

        Aurinko liikkuu maalitteän yläpuolella idästä länteen. Maa on siis pizza jonka keskellä on pohjoisnapa. Etelänapaa ei ole olemassa. Alla oleva animaatio auttanee ymmärtämään asian helpommin.

        https://i.makeagif.com/media/6-27-2015/6TPX2_.gif

    • ÄläOleIdiootti

      Maailmassa on ainakin 200 000 liikelentokoneiden lentäjää, jotka lähes päivittäin laskevat reitin ja polttoaineen kulutuksen pallon muotoisella planeetalla ja huomioivat mm. säätilan ja tuulet reitistä päättäessään. Väität heitä valehtelijoiksi. On sinulla otsaa. Soita jonnekin lentokouluun ja kysy jos et usko. Kysy lentäjiltä onko maa litteä vai pallo!

      • Anonyymi

    • eT4T42

      Aloittajan kannattaisi kirjoittaa nuo juttunsa skitsofrenia- palstalle, ne aloituksensa eivät liity mitenkään salaliittoteoriaan.

      • Anonyymi

        Vedä sinä piirakka päähäsi.

    • oliko.taas.mandelaa

      Aloittaja, Päiväntasajasta etelään Tähtitaivas kiertää Pohjantähdesta vastakkaista napaa.

      (Pohjantähti on todellisuudessa vajaan asteen sivussa Pohjoisesta taivaannavasta)

      • flättäri

        Unohdin aloituksessa mainita että litteänmaan taivaankansi kiertää ympyrää litteänmaankiekon ympärillä mikä osaltaan todistaa litteästä maasta ja litteänmaan tähtitaivaan kierto ei voisi täydellisesti toimia oletetussa pallomaassa.

      • Rantasipi

        Selitäppä flättäri vielä miten eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivas voi toimia siten kun, se nyt todistettavasti toimii.

      • Anonyymi
        Rantasipi kirjoitti:

        Selitäppä flättäri vielä miten eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivas voi toimia siten kun, se nyt todistettavasti toimii.

        Turhaan kysyt, tämä kysymys on se jossa kaikki flättärit vaikenee.

        Polariz- nimimerkkikin todisteli littumaata litteämaa kysymyspatteristo ketjussa kunnes kysyttiin eteläisestä tähtitaivaasta niin vaikeni eikä vastannut enää kysymyksiin.

        Sama muidenkin flättäreiden kohdalla, he eivät tiedä miltä eteläisen taivaankannen tähdistö näyttää.

      • Anonyymi
        Rantasipi kirjoitti:

        Selitäppä flättäri vielä miten eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivas voi toimia siten kun, se nyt todistettavasti toimii.

        Harhaa, mitään ei ole todistettu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaan kysyt, tämä kysymys on se jossa kaikki flättärit vaikenee.

        Polariz- nimimerkkikin todisteli littumaata litteämaa kysymyspatteristo ketjussa kunnes kysyttiin eteläisestä tähtitaivaasta niin vaikeni eikä vastannut enää kysymyksiin.

        Sama muidenkin flättäreiden kohdalla, he eivät tiedä miltä eteläisen taivaankannen tähdistö näyttää.

        Minä voin vastata. Taivas voi näyttää kaareutuvalta, mutta se on vain aivojen luoma harha. Ns. Eteläinen ja Pohjoinen tähtitaivas sijaitsee saman lättämaan yllä. Jos pystyisi kulkemaan nopeasti, todella nopeasti, ihan minuuteissa ihminen kiertäisi ympyrää eli kohtaisi ”navat” ja havaitsisi että tähtitaivas ei pysy samannäköisenä. Lättämaa on siis niin suuri että ihmisen silmämei pysty näkemään kaikkea kerralla, eikä pysty kulkemaan niin nopeasti että aivot oppisi että kyse on vain samasta taivaankannesta.

        Miten samat eteläisen puolen tähdet näkyvät sitten sekä Chilen että Australian eteläosissa, vaikka ne ovat litteällä maalla eri puolilla maailmaa?

      • Anonyymi
        flättäri kirjoitti:

        Unohdin aloituksessa mainita että litteänmaan taivaankansi kiertää ympyrää litteänmaankiekon ympärillä mikä osaltaan todistaa litteästä maasta ja litteänmaan tähtitaivaan kierto ei voisi täydellisesti toimia oletetussa pallomaassa.

        mikään väitteistäsi ei ole totta. lisäksi millä perusteella mikään noista voisi olla totta. ei millään perusteella ja taidat kottoo liikaa litteä maa videoita. haista sinä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mikään väitteistäsi ei ole totta. lisäksi millä perusteella mikään noista voisi olla totta. ei millään perusteella ja taidat kottoo liikaa litteä maa videoita. haista sinä

        siis tuo litteä maa on idiootti

    • Maa on pannukakku. Maan päällä on mansikkahilloa. MOT.

      • Anonyymi

        Tai sitten ananaspitsa.

    • amebat.täällä

      Miksi emme ole törmänneet muihin sivilisaatioihin Avaruudessa?

      Ne etsivät älyllistä elämää.

      • Anonyymi

        Ne ovat törmänneet litteänmaamme taivaankupuun yrittäessään lähestyä maailmaamme.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat törmänneet litteänmaamme taivaankupuun yrittäessään lähestyä maailmaamme.

        Miksi ei suomalaiset hyttyset ole törmänneet uusseelanilaisiin hyttysiin? Ne etsivät puolisoa.

        Mielenkiintoinen heitto littarilta. Tällä kertaa taivaankuvun ulkopuolella ei olekaan vettä vaan avaruus, jossa on myös älyllistä elämää. Mistä tähdistä ne törmäilijät tulevat? Niistä nyrkin kokoisista fosforipalleroista, jotka ovat kiinni taivaankuvun sisäpinnassa ne eivät tule, nehän ovat jo kuvun sisäpuolella.

    • Tähtitaivaan kiertoa esittäviä videoita:

      Eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivas:
      https://www.youtube.com/watch?v=UpIRCGnNcR8

      Pohjoisen pallonpuoliskon tähtitaivas:
      https://www.youtube.com/watch?v=UpIRCGnNcR8

      Erittäin Havainnollinen Animaatio, jossa voit valita paikkakunnan, jolla taivasta tarkasteleva henkilö seisoo.
      - Melbourne:
      https://in-the-sky.org/skymap3.php?year=2019&month=3&day=14&town=2158177
      -Vantaa:
      https://in-the-sky.org/skymap3.php?year=2019&month=3&day=14&town=632453

      Pohjoinen taivas kiertää myötäpäivään ja eteläinen vastapäivään kun katsoo suoraan ylös.
      Havainto selvenee vielä, kun avaat molemmat linkit eri ikkunoihin ja katsot vuorotellen. Jos vedät taivaan keskellä hiirellä alaspäin, saat sivukuvan, joka on yksikäsitteinen.

      Minkäänlainen taivaankupu ei voi samanaikaisesti kiertää kahteen eri suuntaan. Maa on pallo.

      • ei.pelkästään

        Lisätään vielä se että Päiväntasajan tienoilla kuvaillessa aikavalotuksella pystyy samaan kuvaan saada kiertoa kahden eri navan ympäri.

        Ja sitten on se Auringon kulku taivaalla; havaintopaikasta riippumatta se on aina samat 15 astetta tunnissa sivusuuntaan noususta laskuun.

        Ei ole vielä yksikään Litta pystynyt selittämään mitenkä se on mahdollista jos Aurinko kiertää lätyn päällä.

      • ei.pelkästään kirjoitti:

        Se 15 astetta ei ole ihan noin. Ekliptikan, siis auringon näennäisen kiertoradan tasossa se on lähes tarkka, vaihtelua siihenkin tulee maan elliptisestä kiertoradasta auringon ympäri, se nimittäin aiheuttaa hieman ratanopeusvaihteluja maapallolle.

        Mutta maasta katsoen tuntikulma kyllä elää, kovastikin. Esimerkiksi päiväntasaajalla seisauspäivinä se liikkuu vain itä-länsi-linjaa pitkin, eli ei ole tuntikulmaa ollenkaan. Se nousee idästä pystysuoraan, vilahtaa äkkiä taivaanlaen yli ja laskee länteen taas pystysuoraan. Liikkunatta sivusuunnassa ollenkaan.
        http://www.automatch.de/cgi-bin/flatearth.php

        No, tähän ei litteän maan aurinko tietenkään pysty.

      • Fat_Earth kirjoitti:

        Esim. näillä asetuksilla:
        http://www.automatch.de/cgi-bin/flatearth.php?ldate=2019-09-23 18:00:00&location=Kuala Lumpur&lats=0&longs=101.7000&orbitheimin=1500&orbitheimax=3500&sundia=100&unit=Km&step=minute

    • hähähähähähähäääääää

      Tässä littapäät höpöttelevät Auringon tulo- jättö- ja tunti- yms. - kulmista.
      Auringon siltaakin näytetään. Se ulottuu horisontista jalkojen juureen joka on mielenkiintoista jos Maa on pallo:
      https://www.youtube.com/watch?v=XDS6IN0BHus

      • palloviski

        Lättäpäät todistavat videon alussa, että Aurinko on selvästikin vain vähän pilvien yläpuolella. Kun tiedetään, että lauhkealla vyöhykkeellä pilvet eivät yllä kovin paljoa kymmentä kilometriä ylemmäs, ja videossa olevat pilvet ovat selvästikin vielä alempana, päädymme siihen lopputulokseen, että Aurinko on alle 20 km korkeudessa tai vielä matalampana. Video todisti myös, ettei video voi olla myöskään vaakasuunnassa kovinkaan kaukana, eli kaikesta päätellen video on otettu jossain Kauriin ja Kravun kääntöpiirien välimaastossa. Vaan mitenkäs kun tuollaisia sädekuvioita olen nähnyt Suomessakin? Täytyy varmaan päätyä siihen tulokseen, että Aurinkoja on miljoonia jotta niitä riittää joka puolelle maailmaa.

      • Ihan totta, myös pallo voi olla niin kiiltävä, että se heijastaa valoa. Kuinka pitkälle katsojan lähelle auringonkilo ulottuu, riippuu vain auringon korkeuskulmasta.

        Siinä on photoshopattuja auringonsääriä, vääriä johtopäätöksiä ja vääristeltyä "tietoa" geometriasta, perspektiivistä, valon heijastumisesta, varjon muodostumisesta, vuodenaikojen muodostumisesta ym desinformaatiota koko matkalla.

        Näitä auringonsäteitä löytyy netistä pilvin pimein, ja niissä kaikissa lukee, että tehty photoshopilla tai lightroomilla. http://kuvanjako.fi/m9krq.jpg

        Mm. väitetään, että aurinko ei voi heijastua vedestä, jos se on 150 milj km päässä, koska kuulemma auringonsäteet silloin tulevat suoraan kohti katsojaa eivätkä siis osu veteen. Herrajumala! Aurinko siis valaisee vain katsojaa, mutta ei hänen edessään olevaa vettä?
        http://kuvanjako.fi/oskln.jpg

        Mm. väitetään, että jos maa olisi pallo, niin ihmisen varjo seinällä irtauuisi maasta, kun aurinko on laskemassa. http://kuvanjako.fi/s12i9.jpg

        Mm. väitetään, ettei yötön yö olisi pallomaassa mahdollinen: http://kuvanjako.fi/n7bg8.jpg

        En viitsi kommentoida koko videota. Samaa typerää roskaa alusta loppuun. Mutta uppoaa tietenkin tietämättömään ku pippeli reettaan. .

      • palloviski kirjoitti:

        Lättäpäät todistavat videon alussa, että Aurinko on selvästikin vain vähän pilvien yläpuolella. Kun tiedetään, että lauhkealla vyöhykkeellä pilvet eivät yllä kovin paljoa kymmentä kilometriä ylemmäs, ja videossa olevat pilvet ovat selvästikin vielä alempana, päädymme siihen lopputulokseen, että Aurinko on alle 20 km korkeudessa tai vielä matalampana. Video todisti myös, ettei video voi olla myöskään vaakasuunnassa kovinkaan kaukana, eli kaikesta päätellen video on otettu jossain Kauriin ja Kravun kääntöpiirien välimaastossa. Vaan mitenkäs kun tuollaisia sädekuvioita olen nähnyt Suomessakin? Täytyy varmaan päätyä siihen tulokseen, että Aurinkoja on miljoonia jotta niitä riittää joka puolelle maailmaa.

        Tietenkin auringonsäteet ovat todellisuudessa yhdensuuntaisia. Ja kuten yhdensuuntaisten linjojen perspektiivisessä esityksessä kuuluukin, nämäkin kohdistuvat kuvassa pakopisteeseensä eli äärettömän kaukana olevaan säteilyn lähteeseen. - Mutta tuohon kuvaan nuo säteet on photoshopattu. Googlaa "sun rays photoshop" ja vaihda kuvien näyttöön.

        Samat tyypit, jotka väittävät, että aurinko laskiessaan katoaa näkyvistä "perspektiivin pakopisteen taakse", todistavat nyt, että aurinko on aina siellä pakopisteessä... Ja väittävät vielä, että pakopisteen etäisyys voidaan laskea kuvasta näiden yhdensuuntaiset välisiä kulmia käyttäen. Hohhoijaa.

    • hähähähähähähähäää

      Pistinpä ampiaispesään ja vastalauseet ovat mittavia joka oli tietysti tarkoituksenikin.

      Videon todisteet lättämaan puolesta ovat kuitenkin vastaansanomattomia.....D

      • palloviski

        Videosta tekemäni päätelmät ovat siinä tapauksessa myöskin vastaansanomattomia. Aurinkoja on siis miljoonittain alle 20 kilometrin korkeudessa.

      • Ei ne ole vastaansanomattomia. Minähän juuri sanoin videon "todisteita" vastaan. D

    • Millainen järjenjuoksu on ihmisellä, joka väittää, että jos maa olisi pallo, niin ihmisen varjo nousisi illalla seinälle leijailemaan kokonaan irti maasta? - Sellainen järki ei mitenkään voi juosta, tuskin edes oppinut konttaamaan.
      Että tämmöisiä vastaansanomattomia todsteita. Kamoon hähä, sait jo kuhinasi, ei tarvi enää.

      • hähähähähähääähää

        Hra Fat_Earth nosti esille tuosta videosta mielenkiintoisen ajatelman varjosta.

        Ajattelemme siis Auringon laskua joka luo mieheen varjon seinää vasten.
        Auringon vaipuessa taivaanrantaan pitäisi varjon tietenkin nousta irti maasta jos Maan pinta olisi kaareva.
        Näin ei kuitenkaan tapahdu. Maa on siis litteä.

      • hähähähähähääähää kirjoitti:

        Millä tavoin mielestäsi kaareva maanpinta sallisi auringon säteiden tunkeutuvan maassa seisovan ihmisen jalkapohjien ja maanpinnan välistä valaisemaan seinää hänen jalkateriensä varjon alapuolella?

        Tuo väite voisi teoriassa pitää paikkansa, jos maa olisi niin täysin läpinäkyvä, ettei se haittaisi valon etenemistä ollenkaan.

        Vaihtoehtoinen teoreettinen ratkaisu olisi, että seinälle piirtyisi henkilön jalkojen alle myös maanpinnan varjo - jonka päällä siis henkilön varjo seisoo kuten varjostajakin. Mutta käytännössä tätäkään ei voisi tapahtua, sillä siinä vaiheessa, kun maanpinnan varjo alkaisi kohota seinälle, on aurinko jo sen verram horisontin alapuolella, että varjo jo haaltuu pois.

      • Anonyymi
        hähähähähähääähää kirjoitti:

        Hra Fat_Earth nosti esille tuosta videosta mielenkiintoisen ajatelman varjosta.

        Ajattelemme siis Auringon laskua joka luo mieheen varjon seinää vasten.
        Auringon vaipuessa taivaanrantaan pitäisi varjon tietenkin nousta irti maasta jos Maan pinta olisi kaareva.
        Näin ei kuitenkaan tapahdu. Maa on siis litteä.

        Yksi asia, mikä hämää mieliä, on se että tunnevaikutelma maapallosta ei vastaa todellisuutta. Maa on suurempi kuin useimmat kokemuksellisesti ymmärtävät. Maan kaartumista ei havaitse lentokoneesta ja jopa maata kiertävät astronautit näkevät maisemien "matelevan" vaikka kaarevuus ja pyöreys jo hahmottuukin. Lentäjät eivät kaarevuutta koe ja painovoima vaikuttaa aina "alhaaltapäin".

        "Litteän maan oivaltamista" tuntuu edeltävän usko useisiin salaliittoteorioihin ja niiden takana epäluottamuksen luominen tieteellisinä faktoina pidettyihin asioihin. Samalla kuitenkin on opiskeltu sitä ja tätä, mutta lukuisten asioiden tietäminen ei tarkoita sitä, että ymmärtää monien asioiden vaikutuksen syy-seuraussuhteen eri asioiden välillä (vähän hankala lause, toivottavati tarkoitukseni välittyy). tuhansien ja tuhansien irrallisten asioiden tietäminen ei takaa sitä, että ymmärtää niihin liittyvän toimintamekanismin; miksi mikäkäkin asia vaikuttaa toiseen, miksi ja kuinka paljon. Vasta sen jälkeen voidaan luoda matemaattisia kaavoja, joilla asioita voi todentaa täsmällisesti. Itse en valitettavati ole opiskellut matematiikkaa. Mietin asioita käytännöntasolla ja laskelmani perustuvat likiarvioihin ja yleensä peruslaskutoimituksiin.

        Kristillistä uskoani en sovella tähän muussa mielessä kuin että totuus tulee tuoda esille tai ainakin rehellisesti myöntää, jos ei jotkakin ymmärrä tai pysty selittämään.

        Noinhan sen täytyy olla.
        Minä en edes kykenisi oppimaan kovin paljon irrallisia tiedon alkioita, elleivät ne samalla sijoittuisi ja sopisi aikaisemmin tuntemaani kokonaiskuvaan, sitä täydentäen tai täsmentäen. Kaikki riippuu kaikesta, tietäminen on oikeastaan vain riippuvuuksien verkon tuntemista.

        Minä en ole uskova, mutta etiikkani ja moraalini on silti edelleen hyvin lähellä kristillistä ja allekirjoitan täysin tuon totuuden ja rehellisyyden vaatimuksen.

        Pakko muuten mainita, että juuri kävi ovella Jehovan todistajat, jotka tunnetulla sinnikkyydellään ja ovelalla retoriikallaan yrittivät päästä puheisiin - ja kuinka ollakaan, ilman mitään vihjettä minun puoleltani mainitsivat myös, että maapallo Raamatun mukaan kelluu painovoiman avulla avaruudessa tyhjän päällä. Tuli kyllä mieleen, että mistä ne saattoivat aavistaa, että juuri tuollainen teema avaisi ovea sen verran, että voisivat tulla sisään. Onko ne stalkanneet minua, vakoilleet nettikäyttäytymistäni, vai onko tuollainen siirto ateistin kohdalla rutiinia?

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Kun olen googlaillut näitä juttuja, yllättävän usein olen törmännyt jehovan todistajien nettisivuun.

        En ole kyllä lukenut mitä asiasta opettavat, mutta olen silti ollut yllättynyt, että he tästä puhuvat netissä.

        Voi siis olla, että tämä kuuluu tällä hetkellä heidän teemavalikoimaansa. En kovin helposti usko, että olisivat vakoilleet, mutta jos olisivat, niin se pitäisi kyllä ehdottomasti mainita.

        Esimerkiksi jos minä törmäisin Fat Earthiin ja jutustelisimme jotain, niin mielestäni minun pitäisi kertoa että olen lukenut hänen juttujaan netistä.

    • TeoriaJaKäytäntö

      Hei. Kerroit mm, että "Sanotaan että kun Maata kiertää ympäri, niin palaa aina samaan paikkaan mistä on lähtenyt. Niin palaa, mutta kierros ei mene yläkautta! Tällöin liikutaan ikään kuin tikkataulun kehällä ympyrä. "
      Kuulostaa järjevältä, jos lähtee kiertämään vaikkapa sitä tikkataulun numero seiskaa (tai melkein mitä tahansa numeroa). Tietysti esim seiskalla matkaan kuluu vähemmän aikaa kun vaikka kakosella -koska matka on pidempi. Ihan järkevää. (Näinhän tapahtuu myös pallomallissa, tosin kääntäen: mitä kauempana pallon keskustaa on, niin sitä nopeammin voi "kiertää maan"

      Mutta mitäs jos asustaakin siinä tikkataulun numero kympissä ja päättää lähteä kiertämään maapallon? Silloinhan -jos ei halua pysyä paikallaan- lähteekin pois kympistä ja saapuu lopulta ykköseen.

      Sittenkö tulee se antarktis ja sen jälkeen kotkea jäävalli. Ei auta kuin kääntyä takaisin.

      Eli kaikki muut litteän maan asukkaat voivat kiertää maalätyn, mutta ei ne keskellä asuvat. Kyllä taas afrikkalaisia sorretaan. Saakutirallaa.

      • Tuosta tuli mieleen vanha kysymys: Lentäjä nousee ilmaan ja lentää 100 km tasan pohjoiseen, kääntyy länteen ja lentää 100 km tasan länteen, kääntyy ja lentää 100 om tasan etelään ja laskeutuu, todeten palanneensa siihen, mistä oli lähtenytkin. Mistä hän lähti liikkeelle?

      • 737

        Ööö.. lentokentältä??

      • 737 kirjoitti:

        Ööö.. lentokentältä??

        Hän saattoi lähteä mistä kohtaa hyvänsä 115,9 km etäisyydeltä pohjoisnavalta. Länteen päin 100 km on koko kierros navan ympäri 15,9 km etäisyydellä navasta.

    • IlmakehäVääristää

      "Auringon näkyvistä säteistä on joskus laskettu että se on tuolla etäisyydellä. Näkeehän sen ilman laskutoimituksiakin, kun pilvien takaa tulee auringon säteitä, että missä se aurinko on."

      Ilmakehä vääristää auringon säteitä samalla tavalla kuin vesi.

      • Periaatteessa ilmakehä ei vääristä, mutta se voi taittaa valonsäteitä siinä tapauksessa, että matkalla on ilmakerroksia, joiden tiheys vaihtelee. Valo taittuu aina kulkiessaam kahden ainekerroksen rajapinnan läpi, joilla on erilainen tiheys. Taittuminen tapahtuu tiheämpää aineeseen päin. Taittumiskulma riippuu tiheyksien erosta. Mitä suurempi tiheysero, sitä suurempi taittuminen tiheämpään aineeseen päin.

      • Fat_Earth kirjoitti:

        Periaatteessa ilmakehä ei vääristä, mutta se voi taittaa valonsäteitä siinä tapauksessa, että matkalla on ilmakerroksia, joiden tiheys vaihtelee. Valo taittuu aina kulkiessaam kahden ainekerroksen rajapinnan läpi, joilla on erilainen tiheys. Taittuminen tapahtuu tiheämpää aineeseen päin. Taittumiskulma riippuu tiheyksien erosta. Mitä suurempi tiheysero, sitä suurempi taittuminen tiheämpään aineeseen päin.

        Jos vielä vähän tarkennan valon taittumista ilmakehässä eli sitä refraktiota, johon lättärit tämän tästä vetoavat.

        Ilmanapaineen aiheuttaa havaintopaikan kohdalla olevan ilmamassan paino. Täten luonnolllisesti lähempänä maanpintaa - missä ilmamassaa on päällä enemmän kuin korkeammalla - on ilmanpainekin aina korkeampi kuin ylemmissä ilmakerroksissa.

        Tästä syystä refraktio taittaa valoa aina alaspäin*. Kohti tiheämpää ilmaa. Eli lähellä maan/meren pintaa valon säteet kulkevat hieman pallon pintaa myötäillen.

        Siksi se teidän kuuluisa Tallinna joskus näkyy Helsinkiin.
        Eikä siksi, että Itämeri olisi litteä.

        * On myös tilanteita, joissa ilmakerrosten tiheydet ovat käännetyssä järjestyksessä, ns inversiotilanne. Esim kun meri on erittäin lämmin ja sen yläpuolelle kulkeutuu huomattavsti kylmempää ilmaa, mutta kylmän ilman alapuolella silti on meren jatkuvasti lämmittämä ohut ilmakerros. Lämpimän ilman tiheys on pienempi kuin kylmän. - Silloin voi kaukainen kohde jopa näkyä ylösalaisin: valonsäteet kulkevat ristiin. Tällainen ilmiö on usein Saharassa havaittavissa kuuman hiekan aiheuttama Fata Morgana näyttää taivaalla ylösalaisin kulkevan karavaanin tai kaupungin.

    • Anonyymi

      "Kun tutkii lentoreittejä, huomaa että linjat ovat paljon lyhyemmät, suoremmat ja järkevämmät litteän maan kartalla, kuin pyöreän maan. Lentoyhtiön ei olisi mitään järkeä lentää lentoja liian pitkinä, siinä menee rahaa ja aikaa."

      -Miksi lennot maailmamme reunalla esim. etelä-amerikasta australiaan ei lennetä pohjoisnavan kautta vaan lento kaartaa litteänmaan reunaa pitkin tehden moninkertaisen matkan verrattuna suoraan lentoreittiin pohjoisnavan ylitse?

      • Anonyymi

        Joillakin lentoreiteillä lennetään kaarevaa mutkaa vain pallomaateorian tukemiseksi. NASA maksaa ylimääräiset polttoainekulut ja pienen lahjuksen lentoyhtiöille jotka toimivat näin, ainoa tarkoitus on ettei litteänmaan totuus paljastu matkustajille.

        Hahaha :D Päivän "vedetään hatusta".

      • Anonyymi

        Oletko selvittänyt miten Azimuthal karttaprojektio toimii? Eli se kartta mitä te pidätte litteän maan karttana. Ei ole mahdollista piirtää viivaa maapallon pintaan, joka menisi sen Azimuthal kartan reunan yli. Et voi myöskään kävellä sen yli.

        Eli vaikka kävelet, lennät tai hiihdät etetelänavan yli, se näyttää aina siltä kun menisit reunaa pitkin.

        Miksi? Siksi koska maa on pallo ja ei ole olemassa aluetta "reunan takana". Se "reuna" on pelkkä yksittäinen piste etelänavalla, joka on venynyt koko maapallon kokoiseksi. Koittaessasi mennä sen reunan yli, sinun pitäisi ruveta kutistumaan sinne pisteen sisälle, tai jotain...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Upea todiste liitteästä maasta että edes lentoreitit eivät toimisi palloteorian pallomaailmassa

      • Anonyymi

        Itse keskityn tosiasioihin höpöttelyn sijaan.

    • Anonyymi

      Aika sekava aloitus, en löytänyt mitään konkreettisia todisteita vaan pelkkää asiasta jaarittelua vaan.

    • Anonyymi

      "Kun tutkii lentoreittejä, huomaa että linjat ovat paljon lyhyemmät, suoremmat ja järkevämmät litteän maan kartalla, kuin pyöreän maan". Kun katsoo lentoreittejä piirrettynä tasokartalle niin nehän nimenomaan eivät ole suoria viivoja lähtö- ja kohdepisteen välillä vaan näyttävät todella omituisilta koukeroilta. Näin siksi että niissä pyritään noudattamaan isoympyräreittejä eli lyhintä matkaa pallon pinnalla.

    • Anonyymi

      Mix lavuaarista poistuva vesi kiertää myötäpäivään pohjoisella pallonpuoliskolla ja eteläisellä pallonpuoliskolla vastapäivään...mites littumaassa toi on järjestetty?

      • Sää luulet vaan. Oikeast ne pyörii milloin mitenkin päin.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Sää luulet vaan. Oikeast ne pyörii milloin mitenkin päin.

        Täysin kontrolloidussa ympäristössä sen pitäisi mennä noin. Tuskin lavuaarissa sentään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Täysin kontrolloidussa ympäristössä sen pitäisi mennä noin. Tuskin lavuaarissa sentään.

        Ensinnäkin. JOS allas on niin iso että Coriolis toisaan vaikuttaa, niin se ei silti mene noin. Pohjoisessa se pyörii vastapäivään ja eteläisellä pp myötäpäivään. Kuten pyörremyrskytkin. Kysyjällä oli nämä het väärin päin.

        Toiseksikin, kysyttiin lavuaarista. Vaikka vessa olisi kovastikin kontrolloitu ympäristö, niin lavuaari on silti niin pieni vesialue, että muut tekijät vaikuttavat enemmän kuin Coriolis, joten tulos voi olla ihan mikä vain.
        Tuolla on pieni video, jossa kaksi peräkkäistä testiä tiskialtaassa antoi vastakkaiset tulokset.
        https://www.weltderphysik.de/thema/hinter-den-dingen/richtung-von-wasserwirbeln/

      • Anonyymi

        Nojoo, tällä tasolla missä ite keskustelen, tapahtuu kaikenlaisia kömmähdyksiä ja epätarkkuuksia jne. En toki alkuperäisen anonyymin väitteestä tiedä. Puhun vaan omasta puolestani.

        Kuitenmin, myös nämä kaksi tiedetubettajaa teki tämän testin kontrolloidusti ja väittävät todistaneensa ilmiön:

        https://www.youtube.com/watch?v=BiBrV4Q9NYE

        Niin, yhden kerran lasten uima-altaalla, joka on paljon lavuaaria suurempi.
        Tieteellinen se olisi ollut 50 - 100 samanlaisen testin jälkeen ilman ainoatakaan poikkeusta.
        Tottahan Corioilis-ilmiö tunnetaan. Tuon videon anti oli, että noinkin pienessä altaassa sen voi saada toimimaan ainakin kerran. Ratkaisevaa on altaan leveys pituuspiirien suunnassa.

        Mitä yhtään tiedän ainakaan tuosta Destinistä, niin miekkosella kyllä riittää kärsivällisyyttä, jos kyse on jollain tavalla nestedynamiikasta. Oletan sen takia, että tuota vortex videotakin on pohdittu kunnolla etukäteen, ennkun lähdetty filmailemaan. Toki varmaan olis pitänyt kuvata sama homma 100 kertaa, mutta jos niiden sadan seassa olis ollut vaikka 10 poikkeusta, niin ei se mun mielestä olis asiaa kumonnut. Se olis vaan todistanut, että koeasetelmissa oli niillä kerroilla jotain pielessä. Ehkä oli maanjäristys. Tai jotain.

        https://www.youtube.com/watch?v=EVbdbVhzcM4

      • Anonyymi

        Mitä kaikkea siihen ilmiöön kuuluu? Jos ammukset, niin niiden kohdalla ilmiö esiintyy melko valikoivasti, ja tarkemmalla tutkimisella selviää, ettei siinä olekaan kyse edes siitä että ammukset lentäisi sivuun, niinkuin luulisi, vaan ne putoaa liian eteen, jonka taas voi helposti nähdä optisena tähtäysongelmana, varsinkin kun ilmiö esiintyy ainoastaan kaikkein pisimmillä matkoilla.

        Toisinaan vessanpönttöjen ja lavuaarien pyörteitä väitetään corioliksen aikaansaamiksi, mutta yhtä usein sellaista on kutsuttu syystäkin vain urbaaniksi legendaksi. Jos coriolikseksi lasketaan pelkät suurimmat vesivirtaukset, sekä tornadot ja muut suuret ilmamassat, niin niiden syntymiseen on paljon aiheuttajia olemassa. Mutta onko sitten vain yhteensattumaa että suurin osa niistä pyörteistä sanotaan menevän corioliksen aiheuttamina eri suuntiin maapallon eri puoliskoilla... jos ei, niin mikä on tieteessä kerrottujen lukuisten muiden aiheuttajien rooli jos niihin sotketaan coriolis mukaan?

        Oli miten oli.. yhtä lailla nuo pyörteiden suunnat jakautuu litteässä maassa auringon kierron sisä- ja ulkopuolisiin suuntiin ja polaaripyörteet kauimpana auringon kiertoreitistä. Lämpö ainakin vaikuttaa ilman pyörteisiin ja miksei pintavesien lämmön kautta vesiinkin. Merivesihän on lämpövarasto joka lämmittää esim. Helsingissä kantakaupunkia aina tammikuulle asti.

        Coriolis efekti on kaikista muista virtausten ja pyörteiden aiheuttajista täysin irrallinen asia, kun taas litteällä maalla se auringon kierron hämmentävä liike linkittyy suoraan niihin muihin aiheuttajiin. Jos Maa olisi pallo, niin miksei coriolis sitten näy paremmin arjessa? Helikopterit ei pysty odottamaan että maa pyörisi metriäkään alla, vaan sanotaan että aivan tyynelläkin myös ilma pyörii maanpinnan nopeutta, joka on luotiakin nopeampi vauhti, eikä asiaa huomaa edes sääpallon korkeudessa, joka on ~ 25km korkeudessa.

      • Anonyymi

        Siinä on käänteisesti sama taika kuin jos yrittää ohittaa Toyotalla rekkaa maantiellä. Kone ulvoo, renkaat jyrisevät, koko auto tärisee, tuuli kohisee, nilkka painaa nivelsiteet rutisten kaasua ja sitä rekkaa katsoessa huomaa ettei se Toyota liiku yhtään mihinkään.

        Tämä havainto kumoaa kaiken mitä on fysiikassa löydetty kivikauden ja Youtuben keksimisen välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä kaikkea siihen ilmiöön kuuluu? Jos ammukset, niin niiden kohdalla ilmiö esiintyy melko valikoivasti, ja tarkemmalla tutkimisella selviää, ettei siinä olekaan kyse edes siitä että ammukset lentäisi sivuun, niinkuin luulisi, vaan ne putoaa liian eteen, jonka taas voi helposti nähdä optisena tähtäysongelmana, varsinkin kun ilmiö esiintyy ainoastaan kaikkein pisimmillä matkoilla.

        Toisinaan vessanpönttöjen ja lavuaarien pyörteitä väitetään corioliksen aikaansaamiksi, mutta yhtä usein sellaista on kutsuttu syystäkin vain urbaaniksi legendaksi. Jos coriolikseksi lasketaan pelkät suurimmat vesivirtaukset, sekä tornadot ja muut suuret ilmamassat, niin niiden syntymiseen on paljon aiheuttajia olemassa. Mutta onko sitten vain yhteensattumaa että suurin osa niistä pyörteistä sanotaan menevän corioliksen aiheuttamina eri suuntiin maapallon eri puoliskoilla... jos ei, niin mikä on tieteessä kerrottujen lukuisten muiden aiheuttajien rooli jos niihin sotketaan coriolis mukaan?

        Oli miten oli.. yhtä lailla nuo pyörteiden suunnat jakautuu litteässä maassa auringon kierron sisä- ja ulkopuolisiin suuntiin ja polaaripyörteet kauimpana auringon kiertoreitistä. Lämpö ainakin vaikuttaa ilman pyörteisiin ja miksei pintavesien lämmön kautta vesiinkin. Merivesihän on lämpövarasto joka lämmittää esim. Helsingissä kantakaupunkia aina tammikuulle asti.

        Coriolis efekti on kaikista muista virtausten ja pyörteiden aiheuttajista täysin irrallinen asia, kun taas litteällä maalla se auringon kierron hämmentävä liike linkittyy suoraan niihin muihin aiheuttajiin. Jos Maa olisi pallo, niin miksei coriolis sitten näy paremmin arjessa? Helikopterit ei pysty odottamaan että maa pyörisi metriäkään alla, vaan sanotaan että aivan tyynelläkin myös ilma pyörii maanpinnan nopeutta, joka on luotiakin nopeampi vauhti, eikä asiaa huomaa edes sääpallon korkeudessa, joka on ~ 25km korkeudessa.

        Coriolis efektissä on vähän sama juttu kun gyroskoopissakin. Eli pitää olla paljon tarkkuutta, että maapallon pyöriminen näkyy. Kännykän gyroskoopin resoluutio ei riitä. Coriolis efektissä tämä tarkoittaa suurempaa allasta ja tyynempää säätä.

        Tämä pätee kaikkeen mittaukseen.
        Ajattele, että kehität vaikka mittalaitteen, jonka tarkoitus on mitata paljon tarvitaan energiaa heitetyn esineen pysäyttämiseen. Teet sen tennismailasta, joka on kytketty laitteeseen joka mittaa paljon maila heilahtaa. Saat tarkan tuloksen tennispallolla, mutta kun koitat tuulisella säällä mitata, saat ihan kummallisia tuloksia. Sitten koitat ampua mittalaitetta kiväärillö, etkä saa tulosta olenkaan. Päättelet virheellisesti, että kiväärin luoti ei voi pysähtyä koskaan.
        Coriolisksen kanssa, jos sinulla on jotain muita virtauksia altaassa, se pilaa tuloksen ja voit saada vääränlaisen tuloksen, koska mittalaitteesi, eli se lavuaari ei ole tarpeeksi tarkka tätä testiä varten.

        Pyörremyrsky on paljon suurempi ilmiö, joten se toimii mittalaitteena paremmin.

    • Hauskaa on huomata että coriolisvoimat vaikuttavat lentäviin esineisiin kuten hävittäjälentokoneisiin, helikoptereihin, lintuihin ja perhosiin.

      Se ei vaikuta kuitenkaan ammuksiin eikä luoteihin.

      • Anonyymi

        Hauskaa on, paitsi epätosi väitteesi, myös se että lättäpää on huolissaan jonkin teorian yleispätevyydestä!

    • Anonyymi

      Nyt tarvittaisiin taas sitä kuuluisaa Nazin älyn paloa joka ainakin välillä roihuaa selittämään että jos kyseessä ei ole pallo niin mikä on sitten se mahti joka saa merivirrat ja myrskyt pyörimään juuri tietyllä tavalla ja tiettyyn suuntaan.

      Ja miksi hyvin harvoin, lähes koskaan, myrskyt ei osaa ylittää päiväntasajaa.

      Oi Nazi, jaa meille älysi paloa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Myös rakennusinsinöörit, NASA, ym eri alojen ammattilaiset käyttävät laskelmiensa pohjana pyörimätöntä litteää maata.
        Samaan asiaan perustuu myös lentoreittien lentoaikojen aikataulut ja reittivalinnat.
        Nokkaa ei lasketa kaarevuuden takia vaan pidetään tasaisessa 3´kulmassa ylöspäin koko matkan ajan. pallomaassa lentokoneen nokan pitäisi olla koko lentomatkan ajan hieman laskusuunnassa.

        Mistä tiedät lentokoneen tarkan asennon vaakalennossa? Ja miksi se olisi nouseva litteän Maan yllä?
        Tosiasiassa Maan vetovoima ja ilmanpainekin pitänevät koneet vakiokorkeudella. Vetovoiman suuntahan kääntyy vähitellen matkan kuluessa taaksepäin, joten se kaartaa lentolinjaa vastaavasti. Ilmanpaine kyllä muuttuu ympärillä jatkuvasti, mutta se vaikuttaa siipien kantovoimaan niin, että ilman tehon tai koneen asennon muuttamista muuttamista kone ei voi nousta ilmanpaineen sallimaa ylemmäksi eikä vaipua alemmaksi.
        En kylläkään ole läheskään asiantuntija lentoasioissa, mutta noin sen pähkäilen.

        Jäi vahingossa anonyymiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös rakennusinsinöörit, NASA, ym eri alojen ammattilaiset käyttävät laskelmiensa pohjana pyörimätöntä litteää maata.
        Samaan asiaan perustuu myös lentoreittien lentoaikojen aikataulut ja reittivalinnat.
        Nokkaa ei lasketa kaarevuuden takia vaan pidetään tasaisessa 3´kulmassa ylöspäin koko matkan ajan. pallomaassa lentokoneen nokan pitäisi olla koko lentomatkan ajan hieman laskusuunnassa.

        Myös lentäjät ja lentoyhtiöt käyttävät pyöreää maata reittisuunnittelussa ja aikataulujen laskemisessa. Reittivalinnoissa täytyy ottaa maapallon pyöreys huomioon.

        NASA tietenkin käyttää pyöreää maata myös satelliittien ja rakettien kiertoratojen laskemiseen.

        Pitkien siltojen suunnittelussa maan kaareutuminen joudutaan ottamaan huomioon. Varsinkin riippusiltojen ollessa kyseessä, voi pyloneiden yläosat olla aika huomattaviakin matkoja kauempana toisistaan verrattuna niiden alapäihin.

        Hyvä esimerkki tällaisesta sillasta on esimerkiksi Verrazano Narrows Bridge nykissä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Verrazano-Narrows_Bridge

        Wikipedian teksti on huonosti muotoiltu. Ei pyloneja rakennettu "hieman vinoon". Pylonit ovat kumpikin pystysuoria. Maan KAAREVUUDESTA JOHTUEN niiden huiput ovat ylhäällä 4 cm kauempana toisistaan kuin tyvet, mikä siis tuli ottaa huomioon vetokaapeleiden mitoituksessa.

    • Anonyymi

      "Miten kaikissa kuvissa on aina suora horisontti, paitsi NASAn ottamissa kalansilmälinssikuvissa?"

      NASA kuvaa halvoilla kalansilmälinssi kameroilla koska rahaa pitää jäädä myös pallomaa propagandan levittämiseen.
      Lisäksi NASA väärentää kuvia ja lisää niihin kaarevuutta jota ei oikeasti ole olemassa.

      • Anonyymi

        Taisit ihan mielikuvituksen pohjalta keksiä koko vastauksesi, sen verran epäloogiselta taas kuulostaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisit ihan mielikuvituksen pohjalta keksiä koko vastauksesi, sen verran epäloogiselta taas kuulostaa.

        Kyllä NASA.lla tai USA.n hallinnolla luulisi olevan varaa oikeaan noin 100€ maksavaan digikameraan jossa ei ole kalansilmälinssiä. Mutta kun ei, kuvat otetaan muutaman kympin kännykameroilla ja horisontti vääristyy kaarevaksi.

        "Mutta kun ei, kuvat otetaan muutaman kympin kännykameroilla ja horisontti vääristyy kaarevaksi."

        Aha. Mistä tiedät? Ellet anna linkkiä tietolähteeseesi, olet pelkkä valehtelija.

        Jokainen ilman lähdeviitettä esitetty litteää maata puoltava väite on vale. Jokainen litteään maahan päätyvä päätelmä on harhapäätelmä, joka voi perustua vain väärälle faktojen tulkinnalle tai tietämättömyydelle.

        - Pallomaata ei tarvitse täällä todistaa. Se on todistettu tieteellisesti ja kaikki todisteet löytyvät netistä ja oppikirjoista. Pitää vain lukea.
        Joka tämän tieteellisen tiedon haastaa, on velvollinen kumoamaan tieteelliset todisteet maan pallonmuodosta -edes yhden ainoan. Eikä päinvastoin.

        Miettikääpä esimerkiksi:

        Maata ei ole "todisteltu" palloksi väittämällä, että kaarevuus olisi nähtävissä paljaalla silmällä. Horisontin taakse katoava laiva siis selittyy sillä (toisaalla todistetulla) tosiasialla, että maa on pallo. Tuo ilmiö siis ainoastaan sopii pallomuotoon ja vain siihen, mutta se ei ole ratkaiseva tieteellinen todiste.

        Tämän vuoksi väite, että maa on litteä, koska maan (tai horisontin) kaarevuutta ei näe paljaalla silmällä, on jo lähtökohtana väärä ja asian vierestä, eikä siis ole todiste pallomuotoa vastaan. Se väite ei kumoa mitään pallomuodon tieteellistä todistetta, vaikka olisi oikeakin.

    • Anonyymi

      On mahdollista lentää kolmio 90 asteen käännöksillä ja lopputuloksena päästä takaisin samaan paikkaan mistä lähti. Tämä on mahdollista ainoastaan pyöreän kappaleen pinnalla, joten litteä maa on satua.

      • Eikä vain sitä. Kaikki kolme legiä ovat saman pituisia.
        Tämä on hyvin tunnettu asia, josta eräs flättäri löi vetoa 100000 dollaria. Hän väitti, ettei sellainen reitti ole mahdollinen, mikä todistaisi litteän maan.
        No, eräa aussi otti haasteen ja esitti lentosuunnitelman, jolla tämä lento toteutuu.
        Flättäri kieltäytyi maksamasta sillä perusteella, että aussi oli käyttänyt digitaalisia lentokarttoja eikä vanhoja kunnon paperisia tasokarttoja.
        No, aussi teki paperikartat ja tulos oli ihan sama.
        Nyt flättäri kieltäytyi maksamasta, väittäen, että vaikka reitti oli tulostettu paperisille tasoon projisoiduille lentokartoille, sitä ei kukaan voisi lentää.
        On selvää, että asiaa seurannut nettiyleisö raivostui ja syytti flättäriä maalitolppien siirtelystä.
        Muistelen, että aussi vei jutun oikeuteen, mutta en ole nähnyt, onko ja miten riita päättynyt.

        https://www.iflscience.com/editors-blog/youtuber-successfully-completes-flatearthers-100000-challenge-flatearther-refuses-to-pay/
        https://www.dailydot.com/upstream/wolfie6020-flat-earth-challenge-youtube/

        Mitä tästä opimme?
        Että flättäreiden uhoilut ja todistelut youtubessa ovat pelkkää lämmintä ilmaa, jonka varaan ei kannata kovin raskaasti nojautua.
        Neuvo koskee myös teitä, hyvät suomalaiset littarit.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Eikä vain sitä. Kaikki kolme legiä ovat saman pituisia.

        Muistaakseni tämä aussi on pilotti itse, joten saadaan ehkä vielä nähdä, että hän myös lentää tuon reitin jossain vaiheessa. :)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muistaakseni tämä aussi on pilotti itse, joten saadaan ehkä vielä nähdä, että hän myös lentää tuon reitin jossain vaiheessa. :)

        :-)
        Jaa jaa, vaikka hän nuo 30000 kilometriä lentäisikin, tuskinpa tuo flättäri maksaa. Siitä sadasta tonnista olisi kuitenkin jo aikamoinen pala käytetty lentoon, jonka suorittaminen ei edes ollut vedonlyönnin kohteena.

        Todennäköisesti flättäri väittäisi, että lento on vale ja video- ja valokuvatodisteet cgi:tä ja matkalta lähetetyt postikortit, tankkaus- ja lentokenttämaksukuitit, hotellilaskut, lentopäiväkirja ja lennonjohtojen lokikirjat ja lähtöluvat sekä lentosääilmoitukset ja lentosuunnitelmat kaikki väärennettyjä ... ym ym tavanomaista flättärin epätoivolätinää.

        Minä aussina lentäisin vasta, kun rahat on tilillä. Ihan vain ollakseni reilu. Ja niitatakseni kerran vielä perään.

      • Jos se flättäreitä yhtään lohduttaa, niin tuo vaadittu ja lennettävissä oleva reitti ei todista maata palloksi.

        Myös litteässä maassa voidaan lentää yhteen suuntaan tietty matka, kääntyä 90°, lentää tähän uuteen suuntaan sama matka, tehdä taas 90° käännös, lentää tähän suuntaan taas sama matka ja laskeutua lähtöpaikkaansa. No problem.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Jos se flättäreitä yhtään lohduttaa, niin tuo vaadittu ja lennettävissä oleva reitti ei todista maata palloksi.

        Myös litteässä maassa voidaan lentää yhteen suuntaan tietty matka, kääntyä 90°, lentää tähän uuteen suuntaan sama matka, tehdä taas 90° käännös, lentää tähän suuntaan taas sama matka ja laskeutua lähtöpaikkaansa. No problem.

        Eikös tuosta tule tasaisella maalla lopputuloksena neliö, josta puuttuu yksi sivu, vai mitä en nyt tajunnut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös tuosta tule tasaisella maalla lopputuloksena neliö, josta puuttuu yksi sivu, vai mitä en nyt tajunnut?

        Kolmion kulmat on 90 astetta myös litteässä maassa, joten ei tyypin tartte mitään maksaa kun ei maata ole todistettu palloksi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmio

      • Anonyymi

        Jos halutaan palata samaan pisteeseen niin 90 asteen käännöksillä lennetään neliö eikä kolmiota oli maa sitten vaikka donitsinuotoinen. KOlmioon mahtuu yksi 90 asteen kulma. Huvittavaa huomata miten flättärit muuntelevat matematiikkaa todistaakseen maan olevan litteä. Suorastaan koomista.

        Pallon pinnalle voidaan projisoida tasasivuinen kolmio, jonka kulmat on kaikki 90 astetta. http://slittlefair.staff.shef.ac.uk/teaching/phy115/session3/page1/files/stacks_image_388_1.png

        Litteällä tasolla kaikkien kolmioiden kulmien summa on aina tasan 180 astetta, oli kyse sitten minkälaisesta kolmiosta tahansa. Katsokaa tämä video, niin ymmärrätte miten voitte testata asian: www.youtube.com/watch?v=02VCZtpKaPc&

        Tuota tuollaista 90 asteen kulmakolmiota mitenkään voisi tehdä litteässä maassa. Flat earth hero ei tajunnut itse oman tehtävänsä typeryyttä ja sen takia hän on nyt 100 000 dollaria velkaa, mutta tuskin koskaan tulee maksamaan.

        Minä en ole flättäri.
        En muuntele matematiikkaa, vaan sovellan sitä täysin oikein.

        Kolmion kulmien summa on 180 astetta myös litteässä maassa. Oikein.
        Mutta litteässä maassa "yhteen suuntaan" ei ole aina sama kuin "suoraa linjaa", kuten ei ole pallomaassakaan.

        Valitse jokin mielivaltainen matka r, olkoon se tässä esimerkissämme 100 km.
        Lähdetään litteän maan mielivaltaisesta pisteestä, joka sijaitsee etäisyydelä 2*Pi*r r = 728 km pohjoisnavasta. Lennetään kohti pohjoista matka 2*Pi*r = 628 km, jossa tehdään 90° käännös ja lennetään itään 628 km, tehdään 90° käännös etelään ja lennetään taas 628 km. Olemme saapuneet lähtöpisteeseen. Kävimme kiertämässä pohjoisnavan ympäri etäisyydellä r = 100 km, koko ajan samaan suuntaan, itään, lentäen.

        Itä voidaan korvata myös lännellä, maailmankatsomuksesta tai tuulesta riippuen.

        Tämä lentoreitti on yhtä mahdollinen myös pallomaassa, mutta kaava on hieman erilainen. Pallomaassa pitää lähteä liikkeelle kierrettävän leveyspiirin pituuden verran sen eteläpuolelta. Tai pohjoispuolelta, jos kierretäänkin etelänapa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pallon pinnalle voidaan projisoida tasasivuinen kolmio, jonka kulmat on kaikki 90 astetta. http://slittlefair.staff.shef.ac.uk/teaching/phy115/session3/page1/files/stacks_image_388_1.png

        Litteällä tasolla kaikkien kolmioiden kulmien summa on aina tasan 180 astetta, oli kyse sitten minkälaisesta kolmiosta tahansa. Katsokaa tämä video, niin ymmärrätte miten voitte testata asian: www.youtube.com/watch?v=02VCZtpKaPc&

        Tuota tuollaista 90 asteen kulmakolmiota mitenkään voisi tehdä litteässä maassa. Flat earth hero ei tajunnut itse oman tehtävänsä typeryyttä ja sen takia hän on nyt 100 000 dollaria velkaa, mutta tuskin koskaan tulee maksamaan.

        Tehtävässäni ei puhuta kolmioista mitään. Lue uudestaan.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Tehtävässäni ei puhuta kolmioista mitään. Lue uudestaan.

        Okei. Eli jos ymmärrän yhtään oikein, niin tuo onnistuisi litteän maan pinnalla sillä tavalla, että oletetaan että ihmisissä ja kaikessa eläimissä ja ihmisten rakentamissa laitteissa sun muissa on joku mystinen ohjelmointi, joka pakottaa lentämään ja kävelemään epäsuorasti, eli kaartuvasti aina itään tai länteen edetessä.

        Tämä "kolmio", jonka keskipiste olisi pohjoisnapa, saataisiin aikaan yhden sivun, eli tämän itä-länsisuuntaisen ollessa kaareva. Se voisi olla vaikka litteän maan pohjoinen napapiiri.

        Jos kuitenkin tuo keskipiste on jossain muualla kun pohjoisnavalla, niin silloin kaareva sivu ei menisi enää itä- länsisuunnassa, vaan kaartuisi väärään suuntaan ja sillä ei enää saisi huijattua näitä kaarevasti ohjelmoituja ihmisiä luulemaan, että menevät mukamas suoraan kolmion sivua pitkin. Lisäksi, eikö se kaareva viiva olisi pidempi kun muut sivut?

        Pallomaassa kuitenkin tuon 90 asteen kolmion kaikki sivut ovat pallon mukaisesti kaarevia ja se voidaan piirtää mihin tahansa kohtaan maapalloa, kunhan se on oikean kokoinen.

        Pallokolmio on asia ihan erikseen ja se oli ratkaisu tuon Flat Earth Heron tehtävässä.

        Tässä on kysymys lentämisestä ja suunnistamisesta, joka aina tapahtuu ilmasuuntien mukaan. Ei ole kysymys mistään ihme "pakottavasta voimasta" tai oletetusta olemattomasta yliluonnollisesta ohjauksesta eikä "kaarevaksi ohjelmoiduista ihmisistä". Ohjatessasi itään lennät aina automaattisesti ympyrän kaarta pitkin.

        Kun lennät itään, lennät itään ja pidät kurssin itään, eikö niin? Jos kone pyrkii pois itäsuunnasta, niin korjaat kurssin takaisin itään, joka on haluamasi suunta. Sekä litteässä että pallomaassa, molemmissa, pitämällä kussi jatkuvasti suoraan itään palaat takaisin samaan pisteeseen mistä lähditkin. Olet kiertänyt leveyspiiriä pitkin täyden ympyrän. Ymmärrätkö?

        En ole sanonut, että se voidaan tehdä minkä hyvänsä pisteen ympäri, vaan että kuvatunlainen reitti on mahdollinen. Ei ole myöskään vaadittu, että pitää kulkea jonkin kolmion tai neliön suoria sivuja pitkin, vaan että pidä suunta, käännös, pidä suunta, käännös, pidä suunta, Millä muulla tavoin sinä muka pidät koko ajan saman suunnan kuin pitämällä juurikin ilmansuunnan esim kompassin avulla?

        Kaareva viiva ja suorat osuudet ovat yhtä pitkät, kun suorat osuudet asetetaan tasan kaarevan osuuden pituisiksi. Sitä varten annoin kaavan litteän maan lentoreitin laskemiseksi.

        Joo, myönnän olevani tyhmä. Voitko piirtää sen vaikka tähän. Latasin piirustusohjelmaa valmiiksi flat earh kartankin.

        https://jspaint.app/#load:https://i.imgur.com/OeAcv8j.png

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pallon pinnalle voidaan projisoida tasasivuinen kolmio, jonka kulmat on kaikki 90 astetta. http://slittlefair.staff.shef.ac.uk/teaching/phy115/session3/page1/files/stacks_image_388_1.png

        Litteällä tasolla kaikkien kolmioiden kulmien summa on aina tasan 180 astetta, oli kyse sitten minkälaisesta kolmiosta tahansa. Katsokaa tämä video, niin ymmärrätte miten voitte testata asian: www.youtube.com/watch?v=02VCZtpKaPc&

        Tuota tuollaista 90 asteen kulmakolmiota mitenkään voisi tehdä litteässä maassa. Flat earth hero ei tajunnut itse oman tehtävänsä typeryyttä ja sen takia hän on nyt 100 000 dollaria velkaa, mutta tuskin koskaan tulee maksamaan.

        Kyseessä on 1/8 pallo eikä kolmio ja tuota ei voi saada aikaan projisioimalla pallon päälle tasasivuista kolmiota. Pallon pinnalle voidaan tietenkin projisioida tasasivuinen kolmio, mutta tulos on erilainen. Nämä ovat asioita, jotka olisi aina hyvä selventää kuvin.

        Tasasivuisuus tarkoittaa sitä, että kaikki sivut ovat yhtä pitkät. Koska kaikki sivut ovat yhtä pitkät, se pakottaa myös kaikki kulmat olemaan saman suuruiset. Tasaisella pinnalla tasasivuisen kolmion kaikki kulmat ovat 60-astetta ja yhteen laskettuna 180 astetta.

        Ideana on, että lennät maapallolla suoraan mutkittelematta, lennät aina yhtä pitkän matkan ja teet koko lennon aikana ainoastaan kaksi, täsmälleen 90-asteen käännöstä päätyäksesi aloituspisteeseen. Tällöin tämän tehdyn "kolmion" kulmien summa olisi 270°. Virallisestihan tämä ei ole varsinaisesti kolmio, sillä euclidean geometriassa kolmiot ovat tasopinnalla.

        Flat earth hero ei kuitenkaan alkuperäisesti maininnut että lopputuloksen pitäisi olla määritelmällisesti nimenomaan kolmio. Ainoastaan, että merkitset lentokarttoihin matkat ja teet kaksi 90-asteen käännöstä. Tämä tietenkin lentokartoilla onnistuu hienosti, kun perustuvat maapallon todelliseen muotoon, joka on hyvin lähellä täydellistä pallon muotoa.

        Sen pitäisi onnistua missä tahansa päin maapalloa, mistä tahansa aloituspisteestä, kunhan alueen pinta-ala on tämä 1/8 pallon pinta-alasta. Jos maapallon pinnalla tekisit 60-asteen käännöksiä samoilla säännöillä ja etäisyyksillä, et mitenkään päätyisi aloituspisteeseen.

        Litteässä maassa ne kaksi käännöstä olisivat sen 60-astetta. Jos littumaassa tekisit 90-asteen käännöksiä ja etenisit täysin suoraan, et mitenkään päätyisi aloituspisteeseen, vaan joutuisit vielä kääntymään kerran, tehdäksesi neliön.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyseessä on 1/8 pallo eikä kolmio ja tuota ei voi saada aikaan projisioimalla pallon päälle tasasivuista kolmiota. Pallon pinnalle voidaan tietenkin projisioida tasasivuinen kolmio, mutta tulos on erilainen. Nämä ovat asioita, jotka olisi aina hyvä selventää kuvin.

        Kyseessä on avaruusgeometrinen pallokolmio.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Kyseessä on avaruusgeometrinen pallokolmio.

        Tässä on tasasivuinen kolmio litteänmaan pinnalla jossa lennetään kolme sivua suoraan ja käännytään kolme kertaa 90 asteen käännös. Haaste on siis toteutettavissa myös litteässä maassa.

        https://uppaa.fi/image/erc

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on tasasivuinen kolmio litteänmaan pinnalla jossa lennetään kolme sivua suoraan ja käännytään kolme kertaa 90 asteen käännös. Haaste on siis toteutettavissa myös litteässä maassa.

        https://uppaa.fi/image/erc

        Tuossa viimeisessä käännöksessä käännytään enemmän kuin 90-astetta, lisäksi kuljettu matka siellä on pidempi kun noilla muilla sivuilla. Vastauksesi ei siis kelpaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on tasasivuinen kolmio litteänmaan pinnalla jossa lennetään kolme sivua suoraan ja käännytään kolme kertaa 90 asteen käännös. Haaste on siis toteutettavissa myös litteässä maassa.

        https://uppaa.fi/image/erc

        Kolmio ei ole tasasivuinen.
        Suorat osat ovat 10000 km, kaareva osa on 15700 km.

        Litteässä maassa päiväntasaajan pituus on 62800 km, kun se oikeassa elämässä on 40000 km.

      • Anonyymi
        Fat_Earth kirjoitti:

        Kolmio ei ole tasasivuinen.
        Suorat osat ovat 10000 km, kaareva osa on 15700 km.

        Litteässä maassa päiväntasaajan pituus on 62800 km, kun se oikeassa elämässä on 40000 km.

        Kuka on mitannut Litteänmaan päiväntasaajan pituuden? Sitä ei voi ajaa esim. autolla ympäri ja katsoa matkamittari lukemaa koska osa matkasta on meriä. Epäilen myös suomea pienemmäksi kuin väitetty 1186km pituus, uskon suomen olevan vain vähän reilu 500km pitkä Helsingistä Utsjoelle.

        Uskon sijaan olisit voinut vaikkapa ajella autolla Suomen päästä päähän.

        Nythän et siihen enää pysty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskon sijaan olisit voinut vaikkapa ajella autolla Suomen päästä päähän.

        Nythän et siihen enää pysty.

        Kolmion kulmia ei pallopäät pysty muuksi muuttamaan. Litteänmaan Gleasonin kartalla voidaan lentää tasasivuinen kolmio mikä ei onnistuisi pallomaan pinnalla. Eli jälleen uusi todiste litteästä maasta.

        Nyt alkaa pallon puolustajien argumentit vähitellen käydä aika vähiin :D

        Haluat siis lyödä lukkoon vastauksen jossa Venäjä ja Australia ovat yhtä leveitä, ja Australia on kaksi kertaa Amerikan levyinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on mitannut Litteänmaan päiväntasaajan pituuden? Sitä ei voi ajaa esim. autolla ympäri ja katsoa matkamittari lukemaa koska osa matkasta on meriä. Epäilen myös suomea pienemmäksi kuin väitetty 1186km pituus, uskon suomen olevan vain vähän reilu 500km pitkä Helsingistä Utsjoelle.

        No jopa on väite..
        Asun tässä oulun seudulla. Hankoon ja nuorgamiin tulee yli 500 km täältä....miten hitossa suomi voisi olla 500km pitlä???? Miten avaruudessa kaikki on pyöreää paitsi maa muka litteä??? Entäs varjo kuun pinnalla maadta..
        Aina pyöreä...miksi kuussa ei näy suora varjo jos maa on litteä??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on tasasivuinen kolmio litteänmaan pinnalla jossa lennetään kolme sivua suoraan ja käännytään kolme kertaa 90 asteen käännös. Haaste on siis toteutettavissa myös litteässä maassa.

        https://uppaa.fi/image/erc

        Ausseissapas ne flygarit lentelee selällään. Eiks vaan?

    • Anonyymi

      Jos maa olisi litteä ja kuu ja aurinko kiertäisivät omia kehiään tason yläpuolella kuunpimennys nykyisessä muodossaan ei olisi mahdollinen. Auringonpimennys voisi teoriass selittyä sillä, että kuu kiertää alempana (siis lähempänä maanpintaa) ja menee välillä auringon eteen, mutta kuunpimennys ei ole mahdollinen. Jos kuu menisi auringon taakse silloin vain aurinko olisi näkyvissä. Pallomaalla se on yksinkertaisesti selitettävissä - maa menee auringon ja kuun väliin ja kuu jää varjoon.

      Yrittäkääpä lättäpäät kumota tuo.

      • Anonyymi

        Liikennekoneiden pitäisi pallomaassa kääntää nokkaa alaspäin aika tiuhaan tahtiin ettei lentäisi liian korkealle ja sakkaisi.
        Näinhän ne eivät suinkaan tee vaan autopilotti pitää koneen aina vaakasuorassa.

        Siksi uskon että Maa on litteä.

        Apinoitko taas tuon älyttömän väitteen ymmärtämättä miksei sellaista Pallomaassa tarvita?

        Toisaalta, tuohan olisi sun helppo todistaa; hanki itsellesi lentolupakirja, osta Littapää-kavereidesi kanssa joukkorahoutksella lentokone ja lentäkää sillä sinne suoraan, ja esittäkää video YouTubessa.

        Saadaanko odotella videota kauankin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liikennekoneiden pitäisi pallomaassa kääntää nokkaa alaspäin aika tiuhaan tahtiin ettei lentäisi liian korkealle ja sakkaisi.
        Näinhän ne eivät suinkaan tee vaan autopilotti pitää koneen aina vaakasuorassa.

        Siksi uskon että Maa on litteä.

        Mitä sitten jos se sakkaisi? Se vajoaisi alemmas kunnes ilma olisi niin tiheää, että lentokorkeus pysyisi taas vakiona. Ja ihan tiedoksi, että autopilotti ei tarkoita että ohjaimet lukitaan paikalleen kun ollaan päästy vaakalentoon, vaan se pilotti pitää koneen itsestään suorassa vakiokorkeudella. Jos vaikkapa ilmavirtaus nostaa koneen nokkaa ylöspäin niin pilotti tekee korjausliikkeen.

        "autopilotti ei tarkoita että ohjaimet lukitaan paikalleen kun ollaan päästy vaakalentoon, vaan se pilotti pitää koneen itsestään suorassa vakiokorkeudella."

        Tietysti koska tuulet ym. ilmavirtaukset heiluttavat konetta litteänmaamme yläpuolella. Myös ilmakuoppia esiintyy mikä ei olisi mahdollista pallomaateoriassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liikennekoneiden pitäisi pallomaassa kääntää nokkaa alaspäin aika tiuhaan tahtiin ettei lentäisi liian korkealle ja sakkaisi.
        Näinhän ne eivät suinkaan tee vaan autopilotti pitää koneen aina vaakasuorassa.

        Siksi uskon että Maa on litteä.

        Jos minä vähän autan littareita.

        Aivan. Ilmakuoppia voi olla ainoastaan litteässä maassa. Pallomaassahan ilmakuopat valuisivat itsestään suoriksi pallon kaltevaa pintaa pitkin. Lisäksi pallon mukana pyörivän ilmakehän keskipakovoimakin vetäisi kaikki kuopat suoriksi.

        Litteän maan kuunpimennykset selittyvät siten, että ilmakuoppa menee kuun eteen ja pimentää sen.

        Ilmakuoppa tekee myös litteänmaan linssi-ilmiön. Lasissakin oleva kuoppa tekee linssin, tietysti ilmassa tapahtuu samoin.

        Ilmakuoppien linssit heijastavat eteläisen tähtitaivaan tähtikuvioita niin että joka suunnassa näkyy samat etelän tähdet samanaikaisesti.

        Satelliitit ovat oikeasti vain nopeasti liikkuvia ilmakuoppia, joista auringonvalo heijastuu.

        Geosatelliitit ovat ilmapalloissa roikkuvia satelliitteja, joiden pallo on pudonnut ilmakuoppaan.

        Ilmakuopat selittävätkin suurimman osan litteän maan teorian aukoista. Ilmakuopat ikäänkuin hakeutuvat teoriassa oleviin aukkoihin ja tukkivat ne.

        "Litteän maan kuunpimennykset selittyvät siten, että ilmakuoppa menee kuun eteen ja pimentää sen."

        Uusimpien teorioiden mukaan maailmamme yläpuolella on muinoin liikkunut kaksi aurinkoa, joista toinen Rahu nimeltään on sammunut jo muinoin ja kiertää kehää kuun ympärillä joka taas kiertää kehää litteänmaailmamme yläpuolella.

        Kun musta kaasupallo Rahu menee yöllä kuun eteen näyttää kuu hetken punertavalta kunnes pimenee kokonaan näkyvistä.

        Mustia kaasupalloja olen nähnytkin. Se oli vappuna -68 Havis Amandalla. Teekkart täyttivät BlackJack-kondomeja heliumilla. Kai niistä joku pääsi karkuunkin, että ei toi teoria ihan perseestä ole, vaan sen vatsapuolelta.

        Itse käytin kondomeja viimeksi naperona ährätessäni.
        Ei niistä tykänneet sitten oikein likatkaan joka sitten johtikin varhaiseen avioitumiseen perheenlisäystä odotellessa.

        Ihastelin tässä NASAn loistavia kuvia Auringosta joista tosin ilkeäkieliset sanovan olevan väärennöksiä:
        https://www.youtube.com/watch?v=NDGbNy-Ex4k

        Ovatkohan nämäkin amatöörikuvaajan otokset Auringosta väärennettyjä?:
        https://www.youtube.com/watch?v=XOW7qFd4kuI
        Ainakin niissä näkyy pari huippuvaallisen näköistä auringonpilkkua.

      • nazi kirjoitti:

        Kai ne täytyy väärennöksiksi hyväksyä. Ei niissä näy sitä mustaa Rahu-kaasupalloa eikä edes vanhemman teorian mukaisia ilmakuoppia.

        Ne tähdiksi väitetyt bokeh-piparkakut tolla videolla on väärennöksiä kans. Maailmassa on niin paljon väärää, valetta ja vikapuhetta. Ja youtubessa sitäkin enemmän.

        Kuten Kimmo L. Sunnkila asian naulan kantaan ilamisee:
        "Ei asiallisen tiedon puute saa olla esteenä henkiselle epävarmuudelle".

        Minä päästän varmistimen heti kun joku tulee tarjoamaan mahdollisuutta "löytää totuus". Semmoiset tarjoukset kuuluu junk-mail-kansioon.

        Minä vähän epäilen, että veli nazi on pahasti pihkaantunut tuon aurinkokuvaajamimmin karhean seksikkääseen ääneen. Raapaisee se.

        Siis Kimmo L Sunkkila ilmaisee.

      • Fat_Earth kirjoitti:

        Siis Kimmo L Sunkkila ilmaisee.

        Veli Fat_Earth on tapansa mukaisesti usein oikeassa.
        Olen todellakin rakastunut tuon ohiolaisrouvan seksikkääseen ääneen ja siihen kuinka hän tuo pienin vaivoin ja kustannuksin nähtäviksemme taivaamme faktoja.

        Ne poikkeavat merkittävästi NASAn meille syöttämistä valeista.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Tädi kuvaamana mm. Saturnuksella on renkaat jne. täsmälleen kuten NASA esittää.

        Eikös nekin olleet maalauksia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tädi kuvaamana mm. Saturnuksella on renkaat jne. täsmälleen kuten NASA esittää.

        Eikös nekin olleet maalauksia?

        Arvelen, että täti ja nasan maalarit kuvaavat samaa mallia.
        Totta kai kuvista tulee samanlaisia.

        En ole koskaan oikein ymmärtänyt, miksi niitä nasan julkaisemia kuvia väitetään maalauksiksi, kun maalareillehan on kuitenkin malliksi ensin otettu valokuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "autopilotti ei tarkoita että ohjaimet lukitaan paikalleen kun ollaan päästy vaakalentoon, vaan se pilotti pitää koneen itsestään suorassa vakiokorkeudella."

        Tietysti koska tuulet ym. ilmavirtaukset heiluttavat konetta litteänmaamme yläpuolella. Myös ilmakuoppia esiintyy mikä ei olisi mahdollista pallomaateoriassa.

        Mitenkähän lentokoneet pystyvät yleensäkään kaartamaan sivusuunnassa, kun lättäpäiden mielestä on mahdollista vain säätää ohjaimet asentoon jossa kone pitää tietyn kaartosäteen, vaan pitäisi koko ajan heiluttaa niitä kaarroksen suuntaan ja sitten taas oikaista?

        Litteänmaan yläpuolella lentäminen on varsin yksinkertaista ja vaivatonta, navigointi sujuu vaivattomasti Gleasonin litteämaa kartan avulla.

        Jos maa olisi pallo riittäisi suomesta etelään lennettäessä ilmaan korkealle nousu ja vauhdinotto sen jälkeen voitaisiin sammuttaa lentokoneen moottorit ja liidellää alaspäin pallomaan alas kaartuvaa pintaa pitkin, kunnes Australiassa lentokone olisi ylösalaisin ja sen pitäisi kait kiihdyttää kohti pallomaata ja nousta moottoreilla yläpuolella olevan pallon pinnalle.

        Miksi Littapäillä on pakkomielle painovoimasta joka vetää "alas" eikä kohti pallon keskustaa?

        Kun vertaat mielessäsi teorioita Littamaasta jossa painovoima vetää alas ja Pallomaata pitää muistaa että Pallomaassa painovoima ei ole alas, vaan kohti pallon keskustaa. Jotenka kaikki päätelmät missä Pallomaa ja "alas" yhdistetään ovat lähtökohtaisesti jo väärin, eikä niillä ole todistusarvoa.

        Toisaalta, paras todistusarvo on edelleen omilla silmillä.

        Rajojen auettua voi matkustaa vaikkapa Australiaan katsomaan miten Litteän teoriat murenee paljain silmin päivällä ja yöllä; jokaisena päivänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Litteänmaan yläpuolella lentäminen on varsin yksinkertaista ja vaivatonta, navigointi sujuu vaivattomasti Gleasonin litteämaa kartan avulla.

        Jos maa olisi pallo riittäisi suomesta etelään lennettäessä ilmaan korkealle nousu ja vauhdinotto sen jälkeen voitaisiin sammuttaa lentokoneen moottorit ja liidellää alaspäin pallomaan alas kaartuvaa pintaa pitkin, kunnes Australiassa lentokone olisi ylösalaisin ja sen pitäisi kait kiihdyttää kohti pallomaata ja nousta moottoreilla yläpuolella olevan pallon pinnalle.

        Aika vaikeaa olisi navigoida kartalla jossa ei mittasuhteet päde tosielämän havaintojen kanssa ollenkaan (esim. sieltä Australiasta ei pääsisi mitenkään nykyisillä lentokoneilla suoraan muille eteläisille mantereille).

        Pallokartta on mahdoton navigointiin sillä lentokonetta ei saa kääntää ylösalaisin matkalla suomesta australiaan esimerkiksi. Lisäksi mittasuhteet on littumaakartalla todellisuuden mukaiset, jos seuraat lentokoneiden lentoreittejä, ne lentää pallokartalla omituista kaarta, mutta joka onkin litteänmaan kartalla suora viiva.
        Siksipä monet lentäjät ovat litteänmaan ystäviä ja kannattavat teoriaa litteästä maasta.

        Linkkiä todisteisiin luuseri

        Tässäpä yksi sellainen joka lentää koneella ja selittää samalla mitenkä se toimii.

        https://www.youtube.com/watch?v=uuh1PTgKhlY

        Ja tässä lisää.

        https://www.youtube.com/watch?v=mQaw0nPVJKA

        Ja vielä yksi.

        https://www.youtube.com/watch?v=h7u1dBKuSZ8

        Joko riittää?

        Mites olisi sitten oppitunti Nikon P900 käytöstä?

        https://www.youtube.com/watch?v=6ytAKDlZiKQ

        Ja olisko vielä yksi.

        https://www.youtube.com/watch?v=GyaIHgO_1_U

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pallokartta on mahdoton navigointiin sillä lentokonetta ei saa kääntää ylösalaisin matkalla suomesta australiaan esimerkiksi. Lisäksi mittasuhteet on littumaakartalla todellisuuden mukaiset, jos seuraat lentokoneiden lentoreittejä, ne lentää pallokartalla omituista kaarta, mutta joka onkin litteänmaan kartalla suora viiva.
        Siksipä monet lentäjät ovat litteänmaan ystäviä ja kannattavat teoriaa litteästä maasta.

        Selitä nyt miten litteän maan kartan antamilla etäisyyksillä Kauriin kääntöpiirin eteläpuolella on mahdollista lentää suoria lentoja mantereiden välillä? Lättämaakartasta mitattuna lentomatkat ovat niin pitkiä ettei matkustajakoneiden vauhti riitä selvittämään niitä lentoyhtiöiden aikataulujen mukaisesti eikä polttoainekaan riittäisi ilman välitankkausta.

        Jos etäisyydet litteänmaan eteläisissä osissa eivät täsmää niin silloin kartan mittakaavassa on virhe. Litteäämaata ne virheet ei kuitenkaan palloksi muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos etäisyydet litteänmaan eteläisissä osissa eivät täsmää niin silloin kartan mittakaavassa on virhe. Litteäämaata ne virheet ei kuitenkaan palloksi muuta.

        Onko litteän maan kartalla mikään etäisyys sinne päinkään sama kuin mitä olemme tottuneet pitämään? Onko Suomi pitempi kuin leveä, ja miten pitkälti on pohjoisnavalla päiväntasaajalle ja miten pitkä se on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos etäisyydet litteänmaan eteläisissä osissa eivät täsmää niin silloin kartan mittakaavassa on virhe. Litteäämaata ne virheet ei kuitenkaan palloksi muuta.

        Mutta kun mittakaavan korjaa niin muodoksi tulee pallomainen; jotenka kyllä virheet korjaamalla se "palloksi" nimenomaan muuttuu.

        Maan muoto ei muutu sillä miten sinä sen uskot; opettele elämään sen kanssa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Litteänmaan yläpuolella lentäminen on varsin yksinkertaista ja vaivatonta, navigointi sujuu vaivattomasti Gleasonin litteämaa kartan avulla.

        Jos maa olisi pallo riittäisi suomesta etelään lennettäessä ilmaan korkealle nousu ja vauhdinotto sen jälkeen voitaisiin sammuttaa lentokoneen moottorit ja liidellää alaspäin pallomaan alas kaartuvaa pintaa pitkin, kunnes Australiassa lentokone olisi ylösalaisin ja sen pitäisi kait kiihdyttää kohti pallomaata ja nousta moottoreilla yläpuolella olevan pallon pinnalle.

        Eikä riitä. Maapallo on niin hemmetin iso pallo, että lentokone ei pääsisi edes Suomesta ulos ennen kuin putoisi maahan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos etäisyydet litteänmaan eteläisissä osissa eivät täsmää niin silloin kartan mittakaavassa on virhe. Litteäämaata ne virheet ei kuitenkaan palloksi muuta.

        Siis jos otetaan Kauriin kääntöpiirin eteläpuolelta paikat X ja Y, jotka ovat litteän Maan kartan vastakkaisilla puolilla toisistaan, niin miten selität, että noihin X Y:hyn päästään lentämään aikataulujen mukaisesti ja ilman välilaskuja? Litteällä Maallahan pitäisi tehdä monta välilaskua, kun pitää tankata ja koko matka kestäisi yhteensä hemmetisti kauemmin kuin ne nyt kestää.

    • Anonyymi

      Ketjulla on mahtipontinen otsikko litteänmaan todisteet mutta kun ketjun klikkaa auki ja lukee läpi ei täältä löydykkään yhtään mitään todisteita littamaasta.

    • Anonyymi

      Amen! Juuri näin on! Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Vastaa henkeen!

      • Anonyymi

        Maa on litteä, maa on litteä, maa on litteä, mutta ette esitä mitään todisteita vaikka väitätte! Tuun hulluksi teidän lättäreiden kanssa väitellessä kun ette tajua mistään mitään.. Aaargh! xD :(

        Hehheh! Älä turhaan tuhlaa aikaasi hullujen kanssa!
        :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maa on litteä, maa on litteä, maa on litteä, mutta ette esitä mitään todisteita vaikka väitätte! Tuun hulluksi teidän lättäreiden kanssa väitellessä kun ette tajua mistään mitään.. Aaargh! xD :(

        "Tuun hulluksi teidän lättäreiden kanssa..."

        Eiköhän se ole juuri tämän psyopsin tarkoituskin.

    • Anonyymi

      Saisiko yhteenvedon, vähän rautalankamallin tyyliin.

    • Anonyymi

      Kysyppä siltä redbull heliumpallo hyppääjältä että:
      "Miltä se maapallo näytti"?

      Jos maapallo on litteä niin eikö silloin kuu ole myös litteä?

    • Anonyymi

      Miksi näiden litteämaa ketjujen lukukertamääriä vääristellään alaspäin? Tällä ketjulla oli välillä yli 800 lukukertaa, nyt vain reilu 300.
      Onko kyseessä pallopäiden yritys sensuroida aloituksen vastaansanomattomat todisteet litteästä maasta?

      • Anonyymi

        Kuinka litteä se Maa sitten mielestänne on? Ihan metreinä jos saisi vastauksen sen paksuudesta? Mitä tapahtuu, jos kaivat sen läpi? Putoatko alapuolelta avaruuteen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka litteä se Maa sitten mielestänne on? Ihan metreinä jos saisi vastauksen sen paksuudesta? Mitä tapahtuu, jos kaivat sen läpi? Putoatko alapuolelta avaruuteen?

        Mitä tapahtuu, jos litteä maa murtuu keskeltä litteyttänsä? Onko meillä sitten kaksi Maata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka litteä se Maa sitten mielestänne on? Ihan metreinä jos saisi vastauksen sen paksuudesta? Mitä tapahtuu, jos kaivat sen läpi? Putoatko alapuolelta avaruuteen?

        Ai niin, onko reunoilla vartiomiehet estämässä putoamisen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu, jos litteä maa murtuu keskeltä litteyttänsä? Onko meillä sitten kaksi Maata?

        Litteämaa on jo murtunut keskeltä rikki. Amerikan manner ja Euroopan manner ajelehtivat kuvun alla eri suuntiin toisistaan. Atlantti mon myös pohjaton, sieltä voisi sukeltaa äärettömän syvälle litteänmaan alapuolella velloviin vesimassoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Litteämaa on jo murtunut keskeltä rikki. Amerikan manner ja Euroopan manner ajelehtivat kuvun alla eri suuntiin toisistaan. Atlantti mon myös pohjaton, sieltä voisi sukeltaa äärettömän syvälle litteänmaan alapuolella velloviin vesimassoihin.

        No eipä ole kummoisesti tehty tämä lättämaa jos jo 6000 vuoden ikäisenä hajonnut kahtia. Taivaankansikin taitaa olla jo rikki ja vuotaa kun sataa vettä joka päivä. Vaatis jo Jumalalta huoltotöitä tämä lättämaa, tai ehkä ois parempi hylätä tämä maailma kellumaan kuvun alla maailmankaikkeuden valtamereen ja luoda sinne johonkin toisaalle uusi litteämaa ja vähän laadukkaampi versio tällä kertaa missä esim. mantereet pysyis kasassa yhdessä kohtaa eikä ajelehtisi kuvun alla valtoimenaan eri suuntiin.

    • Anonyymi

      Miltä se maa näyttää avaruudesta katsottuna? Sellainen avaruudessa kieppuva pannukakku?

      • Anonyymi

        Mistä oot saanut sellaisen käsityksen että avaruus olisi olemassa? Oletko käynyt siellä vai uskotko vain nasan valokuviin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä oot saanut sellaisen käsityksen että avaruus olisi olemassa? Oletko käynyt siellä vai uskotko vain nasan valokuviin?

        En usko vain Nasan valokuviin, uskon tähtitieteilijöiden valokuviin joita he ovat kuvanneet avaruudesta siitä asti, kun valokuvaus keksittiin. Sitä ennen he olivat jo vuosisatoja tarkkailleet optisilla välineillä avaruutta. Mitään Nasaa ei silloin tietysti ollut vielä olemassakaan.

    • Anonyymi

      Maamme ei ole pyöreä. Se on pallo. Tajua! Se on pallo!

      • Anonyymi

        Palloon uskovat vain jääräpäisimmät pallopäät. Me maatietoiset tiedämme että maa on litteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palloon uskovat vain jääräpäisimmät pallopäät. Me maatietoiset tiedämme että maa on litteä.

        Odotan edelleen että selittäisit Eteläisen taivaan silmillä näkyvät asiat päivällä tai yöllä.

        Siis kaukana Päiväntasajasta etelään; saat toki selittää sekin miksi Päiväntasajalla saa yöllä aikavalotuksella kuvan kahta napaa kiertävästä taivaasta.

        Litteänmaan eteläisissä osissa käytetään lavastettua almanakkaa, ja esim. stellariumin näkymä päiväntasaajan eteläpuolisen maailman tähtitaivaasta on virheellinen. Pohjantähti esim. näkyy myös australiassa, jotkin littarit on raportoineet niin, ja pallopäiden vastaväitteistä huolimatta minä ainakin uskon puolueettomaan litteänmaan tieteeseen, ja pohjantähden näkymiseen esim. australiassa.

        Esitänkin sinulle siis jatkokysymyksen: miten pallomaateoriassa on/ olisi mahdollista että pohjoisnavan napatähti näkyy maailmamme toisella laidalla eteläkierteen ja esim. australian taivaalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palloon uskovat vain jääräpäisimmät pallopäät. Me maatietoiset tiedämme että maa on litteä.

        Kertokaas joku että mitä siellä littumaan toisella puolella on.Eikös lätylläkin ole kaksi puolta ja lp-levyllä.Jos tiedätte mikä on lp-levy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertokaas joku että mitä siellä littumaan toisella puolella on.Eikös lätylläkin ole kaksi puolta ja lp-levyllä.Jos tiedätte mikä on lp-levy.

        Vettä. Litteä maailmamme kelluu kaikkeuden valtameressä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Litteänmaan eteläisissä osissa käytetään lavastettua almanakkaa, ja esim. stellariumin näkymä päiväntasaajan eteläpuolisen maailman tähtitaivaasta on virheellinen. Pohjantähti esim. näkyy myös australiassa, jotkin littarit on raportoineet niin, ja pallopäiden vastaväitteistä huolimatta minä ainakin uskon puolueettomaan litteänmaan tieteeseen, ja pohjantähden näkymiseen esim. australiassa.

        Esitänkin sinulle siis jatkokysymyksen: miten pallomaateoriassa on/ olisi mahdollista että pohjoisnavan napatähti näkyy maailmamme toisella laidalla eteläkierteen ja esim. australian taivaalla?

        No kun se ei näy; ei vaikka mitenkä haluat.

        Olis kannattanut käydä katsomassa omin silmin kun siihen vielä oli mahdollisuus; seuraavaa mahdollisuutta saat odotella hetken.

        Mutta pystyt kaiketi jo matkustamaan Päiväntasajalle; ja siellä aikakuvauksella saa taivaan kahden navan kierron näkymään.

        Heino aloitus littumaata koskien. Jumala on luonut hienon litteän maanpiirin, ne jotka vänkää vastaan niin heillä on jotain syntejä vielä joiden kanssa painivat, voivat olla ateisteja tai jopa uudestisyntynei tä usko iskin, joilla vielä kasvu kesken. Kun annat elämän täysin Jeesuksen haltuun,uskot häneen, teet parannuksen, kadut syntejä, luet raamattua, rukoilet, autat ihmisiä/eläimiä tarpeen tullen, niin sinusta loistaa valo ja olet siunattu, louvut myös valhe pallo harhoista, joita paholainen on päähäs upottanu teeveestä sulle koko ikäsi.

        Kirjoitusvirhe: tai jopa uudestisyntyneitä uskovaisiakin.
        Älkää vänkätkö, kun ei se litteä maa palloksi siitä muutu, ja sepäs pahoja henkiä harmittaakin. Siunausta vaan kaikille.

        Tää Kristinuskon veto litteään maahan on jo kovin väsynyt idea.

        Yksikään yleisesti tunnustettu Kristillinen yhteisö ei julista litteän maan sanomaa; jos joku kultti niin tekee Kristinuskon nimissä kyseessä on (Saatanallinen) harhautus.

        Anteeksi korjaan, asia onkin juuri toisinpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi korjaan, asia onkin juuri toisinpäin.

        Nimeä ne uskonnollsiet yhteisöt jotka julistavat Litteän Maan sanomaa.

        Minä en ole tavannut yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimeä ne uskonnollsiet yhteisöt jotka julistavat Litteän Maan sanomaa.

        Minä en ole tavannut yhtään.

        Nathan Roberts on ilmeisesti ainakin kerran päässyt johonkin seurakuntaan puhumaan (2018). Kyseessä "babtistikirkko Ohiossa" Tämän tarkempaa tietoa en löytänyt. Nyt kun katsoin tämän babtistikirkon kanavaa, niin video oli kuitenkin sieltä piilotettu. Varmaankin tajunneet huuhaaksi. https://www.youtube.com/watch?v=KxWzmD4OEyQ
        Nyt kun koittaa Nathan Robertsin seurakuntaa etsiä, löytyy ainoastaan kirjoja joita hän koittaa myydä.

        Lisäksi löysin yhden facebooksivun, joka sanoo olevansa "ainoa flat earth kirkko". Kyseessä kuitenkin oli mormoniseurakunta. Mormonismi on aika kaukana kristinuskosta. Lisäksi kyseiseltä facebooksivulta ei löydy yhteystietoja kyseiselle seurakunnalle, joten voi olla ettei kyseistä seurakuntaa oikeasti ole olemassa.

        Olen kuitenkin löytänyt buddhalaisuudesta ja itämaisista uskonnoista viitteitä uskomisesta litteään maahan. Esimerkiksi Eric Dubay (Flat earth youtubettaja) taisi kiinnostua aiheesta Thaimaassa joogaopiskelujensa yhteydessä. Eli varmaan löytyy joku buddhalainen "guru", joka edelleenkin opettaa litteä maa mystiikkaa. Eric sanoo saaneensa kristillisen kasvatuksen, mutta nyt kun lukee hänen nettisivuaan, siitä ei enää ole paljoakaan jäljellä. Sivulla hehkutetaan huumeita (taikasienet), mystiikkaa. telekinesiaa yms (vääriä oppeja) ja sitten tätä litteää maata, joka sekin on väärä oppi.

        Kaikenkaikkiaan aktiivinen pro flat earthismi vaikuttaa olevan muutaman äänekkään meuhkaajan toimintaa, joilla kyllä on monia nimettömänä pysyviä seuraajia.

        Helppo kuitenkin on nimetä kristillispohjaisia järjestöjä jotka ehdottomasti ovat sanoneet ettei Raamattu opeta litteää maata.

        Luomisoppia opettava järjestö Creation.com, joka asiallisesti perustelee asiat Raamatulla ja tieteellä. https://creation.com/refuting-flat-earth

        Answers in Genesis, joka niin ikään pyrkii todistamaan tieteen avulla, että Raamatun luomiskertomus on totta. Hekään eivät usko litteään maahan.
        https://answersingenesis.org/astronomy/earth/reflections-flat-earth-movement/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitusvirhe: tai jopa uudestisyntyneitä uskovaisiakin.
        Älkää vänkätkö, kun ei se litteä maa palloksi siitä muutu, ja sepäs pahoja henkiä harmittaakin. Siunausta vaan kaikille.

        Pallo pallo lätty lätty.

    • Anonyymi

      Tarkoitan siis, että asumme ehkä pallossa, mutta se kuvaa ihmis-silmää ja asumme siinä tämän iiriksen sisällä silmälinssin alla ja iirishän siinä on se litteä maa ja tämän taivaanvahvuuden alla. On meillä viisas, nerokas ja mahtava Taivaan Isä. Tätä te siis tarkoitatte? Yhtykäämme nyt yhdessä palvomaan Herraa myös te paholaisen palvelijat, tehkää parannus.

      • Anonyymi

        Toistan kysymyksen, missä Kristinuskon yhteisössä saat tuollaista oppia?

        Minä olen käynyt Uskovien Kasteella aikanaan, vieraillut lukuisissa eri seurakunnissa useammassa eri maassa (maanosassa); ja en ole vielä kertaakaan kuullut opetusta Litteästä Maasta saatika edes tavannut Uskovaa joka sellaisesta puhuisi.

        Sen sijaan olin paikalla kun Kuussa käynyt Astronautti Suomen vierailullaan kävi julistamassa Jumalan Sanaa.

        Töllöstähän eli paholaisen aivopesuohjelmista me ollaan opittu pallomaa, raamattu ei opeta pallomaata. Ei paha henki koskaan myönnä lituska-maata, siitä tunnistamme riivaajahenget ihmisissä. Riivaajahenki mielellään alkaa vääntämään raamatuntekstejä kierolla tavalla (kjv raamatusta ei tykkää ollenkaan) se myös etsii riitapukaria jotta saataisiin uskova hermoromahduksen partaalle. Älkää uskovat lähtekö tähän. Olen puhunut. Siunausta vaan kaikille.

        Osaisitko tällä kertaa nimetä sen itseään Kristillisekti yhteispksi kuuluvan paikan jossa opetataan Raamatusta Litteää Maata?

        Olen koittanut kysyä tätä jo monta kertaa; miksi vastaaminen on vaikeaa?

        Minä kun en lukuisista seurakuntavierailuista huolimatta ole koskaan sellaista vielä saarnaajalta kuullut.

        Litteä Maa ei kuulu Kristinuskon tulkintaan Raamatusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töllöstähän eli paholaisen aivopesuohjelmista me ollaan opittu pallomaa, raamattu ei opeta pallomaata. Ei paha henki koskaan myönnä lituska-maata, siitä tunnistamme riivaajahenget ihmisissä. Riivaajahenki mielellään alkaa vääntämään raamatuntekstejä kierolla tavalla (kjv raamatusta ei tykkää ollenkaan) se myös etsii riitapukaria jotta saataisiin uskova hermoromahduksen partaalle. Älkää uskovat lähtekö tähän. Olen puhunut. Siunausta vaan kaikille.

        Keskity siis Kristukseen, älä mihinkään turhiin lisäoppeihin, kuten littumaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskity siis Kristukseen, älä mihinkään turhiin lisäoppeihin, kuten littumaa.

        Minulle litteämaa ja Raamattuun kirjaimellisesti uskominen on jopa tärkeämpiä asioita kuin profeetta Jeesuksen parannustyöt ja tekemiset maan päällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle litteämaa ja Raamattuun kirjaimellisesti uskominen on jopa tärkeämpiä asioita kuin profeetta Jeesuksen parannustyöt ja tekemiset maan päällä.

        Jaa että Raamattuun kirjaimellisesti?

        Matteus 27:5
        Luukas 10:37, Jeesuksen sanat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle litteämaa ja Raamattuun kirjaimellisesti uskominen on jopa tärkeämpiä asioita kuin profeetta Jeesuksen parannustyöt ja tekemiset maan päällä.

        Uskotko, että Jeesus on lihaan tullut Jumalan poika, joka syntyi Neitsyt Mariasta ja kuoli ristillä, mutta nousi kuolleista kolmantena päivänä ja istuu kaikkivaltiaan Jumalan, Isän oikealla puolella taivaassa. Jeesus ei ollut varsinaisesti profeetta, vaikka et profetioikin, vaan voideltu messias ja kuningas, syntien sovittaja.

        Toi Littapää paljastui Satanistiksi jo tosiaan siinä että meni kutsumaan Jumalan Poikaa vain profeetaksi.

        Onneksi Helvetti odottaa tuollaisia.

    • Anonyymi

      Tämä on taas sarjassaan littareiden aloituksia joissa heitetään palstalle mahtipontisella otsikolla ns. "klikki otsikko" mutta itse tekstistä ei sitten löydykään yhtään mitään todisteita, ja aloittajan tekijä itse ei jää edes keskustelemaan aiheesta palstalle vaan poistuu paikalta takavasemmalle :/

      • Anonyymi

        Kaikki littarit vaikenee joka keskustelu ketjussa jos heiltä kysytään eteläisestä tähtitaivaasta ja tähtien liikkeistä siellä.

    • Anonyymi

      Vajakki pyyhkii perseensä ja laittaa paperin pöydälle: katto nyt, ihan litteä on, Maan täytyy olla litteä! Homma on todistettu. HOT.

    • Anonyymi

      Missä kohti ne todisteet lättämaasta mainittiin? Vai menikö minulta jotain ohi? 😏

      • Anonyymi

        Eihän sinulta mitään mennyt ohi, nuo lättärit vain toteuttavat itseään, eli valehtelevat!
        Eihän kukaan täysijärkinen voi ymmärtää noitten lättäpellejen juttuja, kai ne ovat typeriä trolleja, eihän kukaan ihminen voi olla niin typerä, että moista idiootimaisuuksia uskoisi?

        Älä nyt vaahtooso tukehdu. Tottakai maapallo on jo jonkin verran litteä / navoiltaan litistynyt. Ja lisää litistyy kun öljyä , ym kaivetaan maan uumenista maan pinnalle. Johan sen järkikin sanoo.

        Suurimman osan ihmisistä järki sanoo, että ei se maapallon muoto muutu mihinkään öljynporauksella tai kaivostoiminnalla. Pieniä ovat ihmisen tekemät raapaisut.

    • Anonyymi

      Otsikossa lukee että todisteet. Mutta vaikka miten tarkkaan luen aloitusta niin en löydä siitä yhtäkään todistetta litteästä maasta.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus. Ylistys meidän Taivaalliselle Isällemme, joka loi kauniin maanpiirin (ei palloa). Kiitos Isä että lähetit poikasi kuolemaan syntiemme vuoksi, kiitos Jeesus että olet Herrani ja vapahtajani. Anna Herra pakopaikka ja voimaa näinä vaikeina lopun aikoina, emme pysty tähän ilman sinun yliluonnollista suojaa ja voimaa. Kiitos rakas Taivaallinen Isämme.

      • Anonyymi

        Tää yksi Satanisti vain jaksaa Kristinuskon halventamista.

        Kristinusko EI USKO tai julista Litteää Maata.

        Ei vaan kuulu doktriiniin.

        Jumala loi MAAPALLON; ja minä olin paikalla kun Kuussa käynyt Astronautti julisti Raamatusta Jumalan Sanaa.

        Putin on litteä.

        Itse asiassa aivan epämuotoisen litteä.

        Ja myös lattea.

        Siitä on absoluuttisen varmat todisteet ja sen uskovat myös vakavasti otettavat ihmiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää yksi Satanisti vain jaksaa Kristinuskon halventamista.

        Kristinusko EI USKO tai julista Litteää Maata.

        Ei vaan kuulu doktriiniin.

        Jumala loi MAAPALLON; ja minä olin paikalla kun Kuussa käynyt Astronautti julisti Raamatusta Jumalan Sanaa.

        Ei kannata liikaa sättiä veljiä tämän litteän maan takia. Pyritään olemaan lempeitä, ystävällisiä, sävyisiä ja itsensä hillitseviä sen sijaan, koska nuo on hengen hedelmiä.

        Raamattu kertoo, että me kaikki erehdymme jossain. Minä olen ainakin erehtynyt monessa jutussa, vaikka litteään maahan en uskokaan. Parempi, että meidän kerskauksena on Jumalan Poika Jeesus, joka sovitti meidän synnit ristilä, eikä meidän tiedot geologiasta, tähtitieteestä, tai muusta vastaavasta. :)

        Jaak. 3:2
        Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tää yksi Satanisti vain jaksaa Kristinuskon halventamista.

        Kristinusko EI USKO tai julista Litteää Maata.

        Ei vaan kuulu doktriiniin.

        Jumala loi MAAPALLON; ja minä olin paikalla kun Kuussa käynyt Astronautti julisti Raamatusta Jumalan Sanaa.

        Raamatussa puhutaan taivaankannesta joka erottaa vedet ylä ja alapuolella toisistaan. Maa on litteä. Elämme suljetussa, liikkumattomassa systeemissä jonka erottaa taivaankansi alkuvesistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa puhutaan taivaankannesta joka erottaa vedet ylä ja alapuolella toisistaan. Maa on litteä. Elämme suljetussa, liikkumattomassa systeemissä jonka erottaa taivaankansi alkuvesistä.

        Paitsi että tiedämme olevamme maapallolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että tiedämme olevamme maapallolla.

        Raamatussa siis valehdellaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa siis valehdellaan?

        Ei valehdella, vaan erehtyväiset ihmiset tulkitsevat Raamatun tekstejä väärin.

      • Anonyymi

        Video on pelkkä HOAX. Cgi soopaa.

      • Anonyymi

        Toki video oli ihan aito ja oikea, jossain väitettiin hypyn tapahtuneen avaruuden rajalta? No tuohan on täyttä humpuukia, avaruuden rajalle tuosta oli yli kaksinkertainen määrä, niin Euroopan kuin Amerikankin määritelmillä!
        ISS:n korkeuteen tuo ei ollut edes kymmenesosa, joten se niistä avaruudenrajoista.
        En toki halveksi tuon hyppääjän suoritusta, mutta avaruuden rajoilla siinä ei todellakaan käyty.
        Tosin maailman muodosta tuossa kuvauksessa ei saatu mitään selvyyttä, hyppy tapahtui kuitenkin niin alhaalta, ettei siinä normaalilla kameralla saa mitään todistetta, kamerakulmilla nyt saa mitä tahansa aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Eli insinööri katsomsillalle lähtöpisteen ja kaivaa kaavoista sopivan pitkän sillan ja toivoo että toinen puoli sillasta asettuu kohdilleen?

      • Anonyymi

        Voi Sinua lapsukaista, kyllä se insinööri on aina saanut siltansa valmiiksi, Sinun epäilyksestäsi huolimatta.

    • "myös monet insinöörit kannattavat litteän maan mallia. He eivät _koskaan_ suunnittele siltoja ja pitkiä rautateitä kaareutuvan mallin mukaan. Laskureiden mukaan maan pitäisi jo pisimmillä rautateillä kaareutua, mutta oikeasti sitä ei tapahdu.

      Todistusaineisto todella osoittaa että maa on litteä."

      -Itse työskentelin kesällä rakennustyömaalla muurarin apulaisena. Kysyin muurarilta ottaako hän seinää muuratessaan huomioon maan kaarevuuden vain rakennetaanko seinä litteään ja suoraan tasoon?

      -Muurari hymähti hyväntahtoisesti kysymykselleni, ja sanoi että vinoon muurattua seinää ei rakennustarkastajatkaan hyväksyisi.

      -Eli maa on litteä, ja seinätkin muurataan litteänmaan oletuksella ilman kaarevuuslaskureita.

      • Anonyymi

        Olet oikeasti ehkä tyhmin ihminen jonka kirjoituksia ikinä lukenut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet oikeasti ehkä tyhmin ihminen jonka kirjoituksia ikinä lukenut.

        Itse olet vielä tyhmempi kun et kykene millään tavalla todistamaan maapallo näkemystäsi vaan herjaat vain toisia keskustelijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet vielä tyhmempi kun et kykene millään tavalla todistamaan maapallo näkemystäsi vaan herjaat vain toisia keskustelijoita.

        Auringon liike taivaalla; identtinen (15 astetta sivusuuntaan) kaikkialla, joka päivä ja aina, sekä väitetyn kiertokehän sisä että ulkopuolella.

        Absoluuttinen mahdottomuus jos Maa olisi litteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet vielä tyhmempi kun et kykene millään tavalla todistamaan maapallo näkemystäsi vaan herjaat vain toisia keskustelijoita.

        Kysyin Pavosen Heskalta ja se sanoi maan olevan litteä. Piti tulkata kärpäsestä suomeksi.

        Kysyin asiaa naapurilta. Hän sanoi maan olevan pallo. Kas näin on maan pallomaisuus todistettu. Lätipään harhamaailma on taas romutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet vielä tyhmempi kun et kykene millään tavalla todistamaan maapallo näkemystäsi vaan herjaat vain toisia keskustelijoita.

        Etkö sinä hoopo todellakaan tajua, ettei yhden seinän, ei edes yhden talon mitoituksessa tarvitse otaa huomioon maan kaartumista! On se maapallo todella niin iso!
        Te molemmat olette tyhminpiä ihmisiä, joitten typeriä kirjoituksia ikinä olen lukenut!

    • Mielestäni juuri lentoreitit ja niiden tarkkailu todistaa litteänmaan parhaiten sen jälkeen kun huomaamme taivaankannen tähtineen kiertävän kehää maailmamme yläpuolella.

      Mielestäni oli erikoista, että eilen illalla Flightradar sovellusta seuratessani huomasin Moskovasta etelä-amerikan rannikolla sijaitsevalle Porlamarin saarelle matkaavan täyden lentokoneen kiertävän Murmanskin kautta, suuntaavan jäämerelle, josta kääntyi etelään alas atlanttia pitkin pallomaakartalla katsottuna.

      Litteänmaan kartalla kyseinen reitti sensijaan vaikuttaa huomattavankin järkevältä, ja reittiä on saatettu käyttää jo ennen ukrainapakotteita.

      Mietinkin, hajoaako pallomaa salaliitto nyt Ukrainan kriisiin?

      Venäjä on valmis lopettamaan osaltaan ISS feikkiaseman rahoituksen, ja lopulta myös jenkitkin joutunevat myöntämään että avaruutta, ja siten avaruusasemaakaan ei koskaan ollut olemassa.

      Olemme aina eläneet suljetussa järjestelmässä, litteässä maassa jonka yllä on kristallinen, lasisen läpinäkyvä taivaankansi, jonka yllä on äärettömän suuret vesimassat.

      • Anonyymi

        Mikseivät Venäläiset nyt saman tien myönnä että Amerikka valehtelee, ISS ei ole olemassa?

        Mites se 15 astetta sivusuuntaan kaikkialla, ja Auringon nousut ja laskut kaakosta/lounaasta kun ollaan Kauriin kääntöpiirin eteläpuolella yli puolet vuodesta?

        Litteällä ei pitäisi tapahtua kumpaakaan.

    • Anonyymi

      Kyllä se vaan on kolmio, ei siitä mihinkään pääse.

      • Anonyymi

        Liikenneopasteista jotkut on kolmioita. Maa sensijaan on edelleen litteä.

    • Anonyymi

      Mites kun niitä todisteita ei lupauksista huolimatta vieläkään saatu?

      • Anonyymi

        Ei litteässä maassa ole kyse todisteista, vaan uskomuksista. Myös sillä on merkitystä, että kuinka jännittävän tarinan joku osaa keksiä. Esimerkiksi metsän tonttuja pelättiin ennen, nytten voi joku pelätä jotain maan reunaa ja "nasaa". Eli itse kensimäänsä versiota nasasta. Kaikkia ihmisiä ei kiinnosta totuus asioista, vaan lähinnä hyvät tarinat.

        Kun nuo litteänmaan tarinat alkavat kuulostaa jo melko väsähtäneiltä, olisi noihin edes toivonut jotain uutta, mutta sitä samaa jollotusta, johon kukaan ei keksi enää mitään lisää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun nuo litteänmaan tarinat alkavat kuulostaa jo melko väsähtäneiltä, olisi noihin edes toivonut jotain uutta, mutta sitä samaa jollotusta, johon kukaan ei keksi enää mitään lisää.

        NASAn kuulentoihin ja pallomaa maalauksiin uskominen se vasta vanhanaikaista onkin.

        Litteästä maasta löytyy todisteita, riittää kun katsoo ylös taivaalle selkeänä päivänä niin näet taivaankannen takana vellovat siniset vesimassat etkä palloteorian mustaa avaruutta.

      • Anonyymi
        Lättäpää kirjoitti:

        edeleenkin kylmä sota, kuviteletko että naapurin toverit olisivat huijauksen nielleet?

        vai meret.. joopa joo.

      • Anonyymi
        Lättäpää kirjoitti:

        NASAn kuulentoihin ja pallomaa maalauksiin uskominen se vasta vanhanaikaista onkin.

        Litteästä maasta löytyy todisteita, riittää kun katsoo ylös taivaalle selkeänä päivänä niin näet taivaankannen takana vellovat siniset vesimassat etkä palloteorian mustaa avaruutta.

        Kun katson taivaalle, näen vain sinisen ilmakehän, ei näy tippaakaan vettä!
        Musta avaruus näkyy vasta ilmakehän yläpuolella, siinä sinulle todisteita.
        Oletko trolli vai muuten typerä?

      • Anonyymi
        Lättäpää kirjoitti:

        NASAn kuulentoihin ja pallomaa maalauksiin uskominen se vasta vanhanaikaista onkin.

        Litteästä maasta löytyy todisteita, riittää kun katsoo ylös taivaalle selkeänä päivänä niin näet taivaankannen takana vellovat siniset vesimassat etkä palloteorian mustaa avaruutta.

        Delfine (Lättäpää lienee sama jätkä, eikös niin?)

        Mites ne siellä vellovat vedet, et halua vastata kun kysyn mitä käy kun Jeesus saapuu takaisin; tulee kuvun läpi.

        Hukummeko, kuten Raamatussa sanotaan "Joka ei Usko hukkuu", vai muutumme kaloiksi?

    • Anonyymi

      LUPASIT: "Tässä on nyt ne todisteet"!!!!????!!!!
      Sitten, aitoon littu-uskovaisvalheeseen perustuen jaarittelit niitä näitä, keksit omasta päästä "todisteita" ja valehtelit ihan häpeämättömästi asioista, jotka tiedemiehet ovat todistaneet ajat sitten faktoiksi.
      Tuo jatkuva NASAkortin käyttö tekee sinun juttusi täysin epäuskottavaksi, etkö sinä pikku ressukka tiedä, että avaruutta on tutkittu ja kuvattu satoja vuosia ennen NASAn perustamista, ja sitä ovat tehneet yliopistot ympäri maailman, myös Suomessa.
      Varsinkin tuo lentoyhtiöitten mukaanveto osoitti, ettet tiedä yhtään mitään asioista, ja esim. rautatiet ja maantiet tehdään maan muodon mukaan, ei siinä mitään "mallia" tarvita.
      Mitähän jos edes yrittäisit opiskella tieteellisiä tosiasioita, sen jälkeen uskoisin että häpeät tuota littu-uskovaisuuttasi, siis jos päähäsi tarttuu yksikin tosiasia.

    • Anonyymi

      Koska katselemme tätä maailmaa pallo silmiemme läpi on mahdollista että silmät ajoittain väärentävät kaarevuutta litteään näkymään.

      • Anonyymi

        Mutta silmän muoto ei selitä sitä miksi Aurinko menee kaikkialla sen 15 astetta tunnissa sivusuuntaan.

        Päiväntasajan molemmin puolin.

        Absoluuttinen mahdottomuus Litteässä Maassa.

        Väittämäsi auringon liikkeet ei ole mahdollisia tässä todellisessa litteässä maassa jossa elämme. Siispä sinä olet pallomaateoriaa tuputtava valehtelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väittämäsi auringon liikkeet ei ole mahdollisia tässä todellisessa litteässä maassa jossa elämme. Siispä sinä olet pallomaateoriaa tuputtava valehtelija.

        Niin, se SILMIN NÄHTÄVÄT (olet tervetullut katsomaan) liikkeet tosiaan on mahdollista vain jos Maa ei ole litteä.

        Tänäänkin sen voi havaita ihan itse.

        Koskas olet tulossa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väittämäsi auringon liikkeet ei ole mahdollisia tässä todellisessa litteässä maassa jossa elämme. Siispä sinä olet pallomaateoriaa tuputtava valehtelija.

        Etkö sinä IDIOOTTI todellakaan tajua, että silmin nähtävät ja TODISTETUT Auringon liikkeet eivät ole mitenkään mahdollisia litteässä maassa?
        Koska et ole osannut selittää TODISTETTUJA Auringon liikkeitä, olet littumaaVALHETTA tuputtava valehtelija.

    • Anonyymi

      Lainaan ylempää aiemman kirjoittajan viisautta:

      "Litteästä maasta löytyy todisteita, riittää kun katsoo ylös taivaalle selkeänä päivänä niin näet taivaankannen takana vellovat siniset vesimassat etkä palloteorian mustaa avaruutta."

      Mustan avaruuden puuttuminen päivä taivaalta herätti minut huomaamaan että litteämaa on totta!

      • Anonyymi

        Ja tuohonkin "viisauteen" oli vastattu: kun katson ylös näen sinisen ilmakehän, musta avaruus näkyy ilmakehän yläpuolella.
        Miten typeriä te litteän maan teoreetikot osaatte ollakkin!

        Palloteoriassa täytyisi puhua esim. Australian osalta että musta avaruus näkyy Australian ALAPUOLELLA!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palloteoriassa täytyisi puhua esim. Australian osalta että musta avaruus näkyy Australian ALAPUOLELLA!

        Älä jaksa lässyttää taas tuota typeryyttä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palloteoriassa täytyisi puhua esim. Australian osalta että musta avaruus näkyy Australian ALAPUOLELLA!

        Mihin suuntaan siellä Australiassa jalat osoittavat, noin niinkuin omasta mielestäsi ???

      • Anonyymi

        Taivaalla vellovat vesimassat??? Onko satelliitit sitten veneitä, vai mitä ???

    • Anonyymi

      Milloin viimeksi olet tarkistanut lääkityksesi?

      • Anonyymi

        Sehän tässä onkin se ongelma.

        Mielisairaat tarkistaa itse tarvetta lääkitykseensä.

        Kun pitäisi oikeasti hakea se mielipide ammattilaiselta.

    • Anonyymi

      Kaikilla ihmisillä on pallopää, yhdelläkään ihmisellä ei ole lättypäätä, eikä avaruudessa ole yhtäkään lättyplaneettaa.

      Pallo on normaali olotila.

    • Anonyymi

      Mites, kun tuossakaan ei niitä todisteita lupauksista huolimatta ollut?

    • Anonyymi

      Voisiko joku nyt kertoa...

      Vaikka maa olisikin litteä niin mitä sitten?

      • Anonyymi

        No, koska Maa ei ole litteä se mahdollistaa meidän elämisemme täällä Maapallolla, koska litteä maailma olisi mahdottomuus, siellä ei voisi olla elämää.

      • Anonyymi

        Kysytkin vielä: mitä sitten?
        Ekös sinun mielestäsi ole mitään väliä sillä, ollaanko täällä todellisessa maailmassa vai jossain typerysten valheessa? Itse asun täällä oikeassa, todistetussa maailmassa.

    • Anonyymi

      Ei Suezin kanavakaan ole kaareva niinkuin pallomaassa pitäisi olla. Kanavan vesi on samassa litteässä tasossa kanavan alku ja loppupäässäkin.

      • Anonyymi

        Mistä tiedät? Siitäkö, että laivan vesiraja on samassa paikassa kanavan eri pisteissä, vai ???

      • Anonyymi

        Voi hyvä lapsi, tietysti vedenpinta on ihan siinä merenpinnan tasolla niin alku kuin loppupäässäkin, miten se muuta voisi ollakkaan?
        Keskellä kanavaa taas vedenpinta noudattaa maapallon pintaa, mitä se muuta voisi ollakkaan?

    • Anonyymi

      Tottakai maalevy on litteä. Kerramkum Austraaliassa Sidniissäkin tippus setelit ja kolikot taskusta ylöspäittes, tukka oli pystyssä, ja kaljatuoppi tyhjeni nanosekuntissa. Kullinnuppikin osotti kohti leukaa, kerrankis.
      Sen on pakko olla maalevy.

      Suomissa näin ei tapahdu. Nih.

      • Anonyymi

        Jos nyt aloitettaisiin siitä että tulet käymään Sydneyssä?

      • Anonyymi

        Mitä sääntöjenvastaista oli siinä, että sanoo tuota typerää, lapsellisra lässytystä juuri siksi mikä se on? Tuo vitsi ei enää ketään huvita.

    • Anonyymi

      Mites, kun lupauksistasi huolimatta et esittänyt YHTÄKÄÄN todistetta litteästä maasta?

    • Anonyymi

      Mitenkäs te lituskaiseen maahan uskovat perustelette seuraavan asian. Aasiasta lähtevä rahtilaiva määrän päänään pohjois-ameriikka. Laiva lähtee itään päin ylittäen pohjoisen tyynenmeren ja tulee yhdysvaltojen länsirannikolle. Vastaavasti jos laiva lähtee aasiasta kohti eurooppaa se lähtee länteen päin Suezin kanavan kautta välimerelle.
      Ja kun euroopassa lastataan samaan laivaan kuorma kohti yhdysvaltojen itä-rannikkoa niin laiva jatkaa kohti länttä ylittäen Atlantin. Tästä voitaisiin lastata kuorma junaan joka veisi sen yhdysvaltojen länsirannikolle josta se taas voisi jatkaa matkaa laivalla pohjoisen tyynen meren yli ollen taas lähtöpisteessä.
      Ja toinen asia miten pohjoisella pallon puoliskolla on kesällä yöttömät yöt kun samalla pituuspiirillä etelään mennessä ei ole yöttömiä öitä?

    • Anonyymi

      Huomion kalastelua. Ihmiset rakastavat oikaista toista. Kun esittää hölynpölyä niin saa huomiota

      Mutta jos ei kiinnosta...

      Raamattu kirjekurssi (ilmainen, ei sitoutumista)
      https://www.raamattuavautuu.fi/

      Silmiä avaava kirjasarja (E.G.W. Alfa ja Omega, ilmainen, selaimessa luettavissa)
      https://m.egwwritings.org/fi/book/12431.2

      Älä ohita tätä vilkaisematta edes tuota kirjaa. On oma vikasi jos et tutustu uuteen ja tuuleta ajatuksiasi.

      Ollos hyvä. Tsemppiä

    • Anonyymi

      Mihin se "maapallon" kaarevuus on kadonnut näissä IR-kuvissa, kun vuorten huiput näkyvät yli 200 km päästä kameran kuvissa:
      https://www.bitchute.com/video/F8vQ9cztyUG8/
      Malibusta otettuja kuvia ja LA:n takaiset vuoret näkyvät kirkkaina ja oiken korkuisina.

      • Anonyymi

        Kyllähän te littarit osaatte sen mistä normaaleja ihmisiä syytätte. eli väärentää kuvamateriaalia.

      • Anonyymi

        Huomasitko, tuossa alussa pyöri MAAPALLO, jonka jälkeen te yritetti sökeltää jotain muka todisteita litteästä maasta?
        Tosin noita ei tullut ymmärrettävästi esiin.

    • Anonyymi

      aika hauskoja väitteitä, mutta jos haluaa oikeasti todistella jotain asiaa, kannattaa siitä tuoda vakavasti otettavia todisteita, joka sisältää laskelmia ja vertailuja, eikä siihen riitä tällainen lyhyt selonteko, vaan tarvitaan oikeasti iso väittely asiasta

    • Anonyymi

      >Se on ihmiselle luontaista, jossain oli tutkittu että kun ihmisen antaa
      >mennä omasta mielestään suoraan ilman tietä tai apuvälineitä, ihminen
      >meneekin oikeasti ympyrää. Vaikka kuinka yrittäisi mennä suoraan.
      >Se on DNA:ssa ja johtuu juuri tästä elinympäristön muodosta.
      >Luonto ohjaa niin, että aivot eivät hakeudu sinne reunalle.

      Tämä oli huvittava "perustelu", kiitos. Evoluutiossa jonkin mutaation antama hyvinkin pieni etu selviytymiseen leviää nopeasti populaatioon. Mutta nykyihminen on kehittynyt hyvin kaukana Antarktiksesta eikä mitää vaaraa "pudota reunalta" olisi ollut (jos maa olisi litteä). Toiseksi, littumaahörhöt väittävät, että "seinän" yli ei voi mennä ja että Antarktiselle ei edes pääse.

      Melko tuoreen tutkimuksen (Current Biology, 2009) mukaan ihminen tosiaan kävelee ympyrää jos ympäristö on tasaisen samanlaista ja sää on pilvinen. Jos aurinko tai kuu on näkyvissä, koehenkilöt kulkivat suoraan. Tällä ei ole mitään tekemistä litteän maan kanssa.

    • Anonyymi

      Kuulostat naurettavalta, ja lisäks osa noista mukamas "todisteista" ei täsmää!

    • Anonyymi

      Missäs ne ovat ne "todisteet"?
      Odotan edelleen.

      • Anonyymi

        Jos ei omaa loogista päättelykykyä niin mitkään todisteet ei riitä, koska uskomukset ovat uskomuksia. Tee vaikka sellainen demostraatiotesti, että laita lampun alle tasainen pyöreä levy ja yritä saada puolet levystä varjoisaksi levyä liikuttelemalla, koska planeetalla ei ole samaan aikaan päivä ja yö joka osassa. Tee sama vaikka pallon kanssa ja havaitset, että yksi valopiste ei valaise kuin korkeintaan puolet pallosta eli toisella puolella palloa on yö. Jos maa olisi litteä kaikkialla olisi samaan aikaan päivä ja yö mitään vuorokaudenaikojen valoisuuden vaihteluaikojen eroja ei olisi pohjoisella eikä eteläisillä alueilla kuten päiväntasaajalla, jossa on 12 tuntia valoisaa tai pimeää.

        Jos asut Suomessa mene kaamosaikaan lappiin mahdollisimman pohjoiseen, jossa kaamos kestää monta viikkoa toteamaan, että aurinko ei näy ja tule sitten katsomaan Helsinkiin näkyykö siellä aurinko päivällä niin näkyy, niin nyt varmaankin uskot, että sillä välin se myös näkyy lapin pohjoisessakin kun et ole itse sitä totemassa siellä tai kun olet lapissa kaamosaikaan niin uskot Helsingissäkin olevan kaamoksen samaan aikaan. Nyt jos olet lapissa kaamosaikaan niin tule hyvä ihminen pois sieltä, että helsinkiläisten ei tarvitse pimeässä elää.

        Eikös se ole jo virhe kun ylipäätään on edes jossain 60 leveyspiirin tienoilla?

        Ei kannata mennä 40:tä lähemmäksi kumpaakana napaa; ja jossain 30 kymppisissä on parhaat olot; ei liian kuuma, ei koskaan kylmä.

      • Anonyymi

        Luasit TODISTEET litteästä maasta, odotan niitä edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei omaa loogista päättelykykyä niin mitkään todisteet ei riitä, koska uskomukset ovat uskomuksia. Tee vaikka sellainen demostraatiotesti, että laita lampun alle tasainen pyöreä levy ja yritä saada puolet levystä varjoisaksi levyä liikuttelemalla, koska planeetalla ei ole samaan aikaan päivä ja yö joka osassa. Tee sama vaikka pallon kanssa ja havaitset, että yksi valopiste ei valaise kuin korkeintaan puolet pallosta eli toisella puolella palloa on yö. Jos maa olisi litteä kaikkialla olisi samaan aikaan päivä ja yö mitään vuorokaudenaikojen valoisuuden vaihteluaikojen eroja ei olisi pohjoisella eikä eteläisillä alueilla kuten päiväntasaajalla, jossa on 12 tuntia valoisaa tai pimeää.

        Jos asut Suomessa mene kaamosaikaan lappiin mahdollisimman pohjoiseen, jossa kaamos kestää monta viikkoa toteamaan, että aurinko ei näy ja tule sitten katsomaan Helsinkiin näkyykö siellä aurinko päivällä niin näkyy, niin nyt varmaankin uskot, että sillä välin se myös näkyy lapin pohjoisessakin kun et ole itse sitä totemassa siellä tai kun olet lapissa kaamosaikaan niin uskot Helsingissäkin olevan kaamoksen samaan aikaan. Nyt jos olet lapissa kaamosaikaan niin tule hyvä ihminen pois sieltä, että helsinkiläisten ei tarvitse pimeässä elää.

        uskon että maapallo on pyöreä mutta tossa ei mitään järkeä kun sanoit että jos pallo olisi litteä niin silloi olis sammaan aikaan päivä ja yö .... vai tökkiikö mun aivot nyt????

        En vain osaa kait ymmärtää mutta eikös se johdu siitä kun maapallo pyörii jolloin aurinko osoittautuu eri kohtaan siten että toisessa kohdassa maailmaa on valoisa aika ja toisessa pimeä eikä sitä silloin selitä korkeuserot vaan maapallon pyöriminen????????

    • Anonyymi

      Maa litteä.. no mitä sitten?

      • Anonyymi

        Eipä muuta, kun se ei vaan ole, nuo uskovaiset elävät täydellisessä harhassa, heillä ei ole yhtäkään todistetta harhaluulojensa tueksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä muuta, kun se ei vaan ole, nuo uskovaiset elävät täydellisessä harhassa, heillä ei ole yhtäkään todistetta harhaluulojensa tueksi.

        Mitkä uskovaiset harhassa ? Itse olen kyllä uskovainen ja uskon, että maapallo on pyöreä. Aurinko NOUSEE idästä ja laskee länteen. Näin sanoo Raamattukin. Aurinko ei kierrä spiraalisti idästä länteen niinkuin useissa videoissa on näytetty...

        Mutta ei se pelastusta tuo kenellekään, jos tietää oikein tai väärin. Pelastuksen tuo Jeesus Kristus.

        Myöskään tuo maapallon litteys ei selitä Lapin kaamosta tai yöttömän yön kesää. Aurinko ei joko nouse tai laske.

        Et sitten huomannut, että tarkoitin uskovaisilla ainoastaan noita litteän maan harhaan hurahtaneita.
        Olen pahoillani jos pahoitin mielesi, mutta en todellakaan tarkoittanut Kristukseen uskovia.

    • Anonyymi

      Sanan litteä voi unohtaa. Maan pinta on taso ja paksuudesta ei tietoa ja taivas yllä. Ei kukaan tason puoltaja ajattele maan olevan litteä. Sana flat merkitsee myös tasaista.

      • Anonyymi

        Jokainen näköaistin omaava näkeee, ettei Maa ole missään tapauksessa tasainen, siinä on tuhansien metrien korkeuseroja.
        Tosin se ei ole flat missään mielessä, vaan pallo......

    • Anonyymi

      Kuka lienetkin vuosien takaa, joka tämän kirjoitti..
      Jos et ole minulle itse vastaamassa niin vastatkoon joku tietävä ja asiallisesti kiitos !

      Selittäkää minulle miten; Jos maa on litteä ja kun noissa monissa videoissa on, että on kuvannettu auringon kiertävän säännöllistä rataa ja valaisten säännöllisesti tiettyinä aikoina tiettyjä paikkosa.
      Kysymys; Miksi sitten Lapissa on kaamos ja kestää monta kuukautta. Aurinko ei valaise, ei nouse ? Raamatussakin sanotaan, että aurinko nousee idästä ja laskee länteen. Niin näemme paljailla silmilläkin. Mutta aurinko ei nouse pitkiin aikoihin kaamosaikana. Samoin on silloin Suomessakin, että aurinko ei laske. Eikö tämä johdu maapallon kallistumisesta ? Aurinko nousee ja laskee, ei kierrä ympyrää spiraalisti.

      • Anonyymi

        ....Lisäkommentti tuohon ; Samoin on silloin Suomessakin, että aurinko ei laske, kesällä Juhannuksen aikaan,

    • Anonyymi

      Sun aivot on varmaan litteät.mee hoitoon.

    • Anonyymi

      Nyt pitää tulla todisteita, eikä luuloja.
      Kaikki litteän maan edustajat ! ; Hommaatte yhteisvaroilla lentokoneen, nopean ja isolla tankilla varustetun. Hommaatte hyvät kamerat ja lennätte sinne Antarktikselle vai mikäse oli. Otatte kuvat maailman laidalta ja sitten suihkarilla kuvaatte kun lennätte pilvien yläpuolella, niin korkealla kuin pystyy. Ja kuvaatte. Kuvaatte kaiken mitä siellä maailman laidalla on.
      Sitten seuraavaksi lähdette sinne rakettimatkalle. Kyllä kyllä, rakettimatkalle. Näpsitte kuvia maapallosta tai litteästä maasta. Onhan se matka maksanut jo niin paljon, että tulee kiusaus väärentää kuvia. Mutta Ei saa väärentää. Yhteisen hyvän nimissä ja rauhan säilyttämiseksi teidän on tämä tehtävä.

      • Anonyymi

        ..niin ja vaikka kuinka teillä Dna käskee mennä ympyrää, niin koittakaa pysyä suorassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ..niin ja vaikka kuinka teillä Dna käskee mennä ympyrää, niin koittakaa pysyä suorassa.

        ...kannattaa sopia jo etukäteen Dna:n kanssa että "suorat lennot"

    • Anonyymi

      Tuo oli älykäs pointti avauspostaajalta kun kirjotti että pisimmät rautatiet eivät kaareudu ja kun tiedämme faktan että ne rautatiet on pitkiä pisimmillään ja panin merkille tässä todella pitkässä keskustelussa etttä hyvin monet kirjottajat eivät ottaneet kantaa eivätkä alkaneet vastaväitellä tästä pointista eli menivät kai hiljaiseksi kun eivät osaa vastata vai onko näin? Haluaako jokuvasta-argumentoida ??

      Itse olen pyöreän pallon kannalla, mutta joskus nämä toisenlaiset näkemykset herättää pohdintaa että onkohan sittenkään maapallo pyöreä kun tulee näitä joskus tosi hyviä vasta-argumentteja&postauksia.

      • Anonyymi

        kun mie oon pohtinu sitä että sen täythyy olla pyöriä ku maanmittaustulokset mm osoittaneet sen ja jos miettii esim ihan perusjärjellä sitä että maa nousee ylöspäin eli korkeuserot kasvaa koko ajan kohti keskieurooppaa ja sitten italian kohdalla korkeimmat kohdat ja sitten valtameret atlantin ja dyyni alkaa aiheuttaa sen loogisesti että maapallo alkaa kaareutumaan alaspäin eli ihan perusjärjellä ymmärtää sen mutta täysin pyöreä se maapallo ei ole mutta sinne suuntaan vahavasti. Eli jos valtameren alkua miettii niin siitä lähtee koko ajan meri alaspäin kun meri syvenee mitä kauemmas menhään merelle mutta sitten tullaan meren toiseen päähän eli esim meren toinen puoli jossa valtio australia(etelänavan lähettyvillä) jossa meren pohja nousee sitä mukaan ylemmäs kun tullaan kohti australian rantaa mut tästä vois joku sannoo että silloinha se tarkoottaisi sitä että silloin italian ja australian valtioiden täytyis olla samalla tasolla mut ei se asia ihan noin yksinkertainen ole koska italia on kohdassa joka on tosi korkealla joten siis........

        asia ei kuitenkaan ole minulle 100% varma joten en pysty omalla järjelläni ymmärtään tätä asiaa litteä maapallo vaiko pyöree eli en osaa ymmärtää eli kai mun aivot on vain niin huonoälyiset en tiedä =)

        Mut minua viisaampien kirjootuksia on mielenkiintosta lukkee. Ja yrittää niist oppia ja soveltaa muokata omat päätelmät.

      • Anonyymi

        Rautatiet tehdään maaston mukaan, ja kyllä kyllä ne pisimmät rautatiet kaartuvat.
        Tosin tuskin missään on niin tasaista tasankoa, etteikö rautatie näyttäisi silmään ihan suoralta.
        Ei kannata puuttua noitten"toisenlaisen näkemyksen" väitteisiin, ne ovat pelkkää väärinymmärrystä tai tietoista valehtelua.

        asia on selvä ja kävin ottamassa myös asiasta selvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautatiet tehdään maaston mukaan, ja kyllä kyllä ne pisimmät rautatiet kaartuvat.
        Tosin tuskin missään on niin tasaista tasankoa, etteikö rautatie näyttäisi silmään ihan suoralta.
        Ei kannata puuttua noitten"toisenlaisen näkemyksen" väitteisiin, ne ovat pelkkää väärinymmärrystä tai tietoista valehtelua.

        ei kun ootas hetkinen sanoi putkonen =) ... niin niin mä aloin miettiä että voiko niitä rautateitä rakentaa niin kun tulee kaareva alaspäin menevä kohta????? Eikös se ole käytännössä mahdotonta rakentaa sillai vai onko mahdollista?? Odota mä käyn ottamassa asiasta selvää jos vain löydän tuohon vastauksen mistään. Jos sulla on antaa tähän joku linkki &lähdetieto niin antaisitko , kiitos? Mä tykkään oppia aina jotain uutta koska se sivistää paljon. =) hyvää päivän jatkoo.

        semmosissa kohdissa jossa jos rautatie pitäs rakentaa alaspäin niin varmaankin junakuskeilla pitää olla takaraivossa ja jossain paperilla ylhäällä tieto siitä että tulee sellainen kohta ?? Että pitää osata ymmärtää hidastaa vauhtia ettei vaaratilannetta synny , onko näin?

        mä en oo ihan perillä näistä asioista jkun en näiden ammattialojen ammattilainen. ois kiva kuulla jonkun rautateiden ammattilaisen näkemys asiasta hmm ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautatiet tehdään maaston mukaan, ja kyllä kyllä ne pisimmät rautatiet kaartuvat.
        Tosin tuskin missään on niin tasaista tasankoa, etteikö rautatie näyttäisi silmään ihan suoralta.
        Ei kannata puuttua noitten"toisenlaisen näkemyksen" väitteisiin, ne ovat pelkkää väärinymmärrystä tai tietoista valehtelua.

        joo sori sekoilin ajatuksissani. tottakai löytyy rautatiekohtia joissa rautatietä on rakennettu alaspäin eli ns taittokohta. Ihan vaan sekoilin ajatuksissani. Ihan päivänselvä asia muuten! =)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo sori sekoilin ajatuksissani. tottakai löytyy rautatiekohtia joissa rautatietä on rakennettu alaspäin eli ns taittokohta. Ihan vaan sekoilin ajatuksissani. Ihan päivänselvä asia muuten! =)

        Miten niin rakennettu "alaspäin", voisitko tarkentaa?
        Tosin sinun juttusi ovat vain silkkaa sekoilua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin rakennettu "alaspäin", voisitko tarkentaa?
        Tosin sinun juttusi ovat vain silkkaa sekoilua.

        kai tiedät että jos on kohta jossa alamäki ja rautatie menee siinä niin sitä rautatien valmistamistekniikkaa joutuu eri tekniikkaa käyttämään siinä kohtaa kun rakentaa rautatietä eli kun on se kohta jossa se rautatie on vielä suorassa ja sitten tulee se kohta jossa alkaa alamäki niin siinä kohdassa pitää muuttaa sitä . En osaa selittää oikein, mutta tiedät mitä tarkoitan sillä ei sitä rautatietä voi samalla lailla suorana rakentaa alamäkikohdassa. Ei ainakaan mun järkeen käy semmone.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin rakennettu "alaspäin", voisitko tarkentaa?
        Tosin sinun juttusi ovat vain silkkaa sekoilua.

        no mun sanat/termistö on varmasti väärää ,mut tiiät mitä tarkoitan kuitenki vai mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin rakennettu "alaspäin", voisitko tarkentaa?
        Tosin sinun juttusi ovat vain silkkaa sekoilua.

        voin kertoa mullaon todettu 5-vuotiaana hahmotushäiriö, motoriikkaongelmia ja kömpelyyttä joka tuo omat haasteet tietojen ja älyn käsittelykyvyssä ja lisäksi ADHD -oireiluya eli en jaksa keskittyä 100% hyvin ja lisäksi todennäköisesti voin olla myös aspergerin sydroomaa poteva ja lievää älyllistä kehitysvammaa ei ole löydetty minusta, mutta voisi se olla ehkä mahdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kai tiedät että jos on kohta jossa alamäki ja rautatie menee siinä niin sitä rautatien valmistamistekniikkaa joutuu eri tekniikkaa käyttämään siinä kohtaa kun rakentaa rautatietä eli kun on se kohta jossa se rautatie on vielä suorassa ja sitten tulee se kohta jossa alkaa alamäki niin siinä kohdassa pitää muuttaa sitä . En osaa selittää oikein, mutta tiedät mitä tarkoitan sillä ei sitä rautatietä voi samalla lailla suorana rakentaa alamäkikohdassa. Ei ainakaan mun järkeen käy semmone.

        ööh siis sekoilinko eli siis kun sanoin että jossa se rautatie on vielä suorassa niin oikea sana kai on tämä "jossa se rautatie on vielä tasaisella maalla"

        eli kun rautatie on tasaisella maalla ja sitten tulee se kohta, jossa alkaa alamäki niin siinä kohdassa pitä muuttaa sitä rautatietä eli ei sitä voi samalla rakennustekniikalla jatkaa sen rautatienvalmistusprosessia kun tulee alamäkikohta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin rakennettu "alaspäin", voisitko tarkentaa?
        Tosin sinun juttusi ovat vain silkkaa sekoilua.

        ööh siis sori anteeksi sekoilin ajatuksissani en tarkottanut käyttää sanaa "alaspäin".

    • Anonyymi

      Jos maapallo olisi pyöreä, niin eihän sen pinnalla voisi seisoa. Kaltaevalla pinnalla ei pysy pystyssä. Litteä mikä litteä. Se pyörii ympäri kuin levy levysoittimessa.

      • Maa on litteä ja liikkumaton. Sen sijaan aurinko ja kuu kiertävät kehää maailmamme yläpuolella.

      • Anonyymi
        Delfine kirjoitti:

        Maa on litteä ja liikkumaton. Sen sijaan aurinko ja kuu kiertävät kehää maailmamme yläpuolella.

        Miten on mahdollista Australian 14+ tuntiset päivät vuodenvaihteen tienoilla jossa Aurinko menee tasanopeutta yhteen suuntaan, idästä länteen, koko tuon yli 14 tuntia.

        Olet taas vajaan vuoden päästä tervetullut katsomaan ihan itse; ja maksan rahat takaisin kymmenkertaisena kuittia vastaan jos et tuollaista pääse näkemään.

      • Anonyymi

        Miten sinä sekopää voit kertoa tuollaisia älyttömyyksiä?
        Miksi Maapallolla olisi kaltevia pintoja?
        Tosin sinun täytyy olla vähäjärkinen trolli, ei kukaan luku/kirjoitustaitoinen voi olla noin typerä.

      • Anonyymi

        Silloinhan sitä meinaisi kaatua Pohjoisnavalle eli sen levyn keskiöön päin, ihan kuin levysoittimen neula jos antiskating-voimaa ei ole säädetty tarpeeksi isoksi. Nämä taas on niitä juttuja joista jonnet ei tiedä, heillä on korkeintaan hataria lapsuusmuistoja CD-soittimista.

    • Anonyymi

      Miten viitsit kirjoittaa noin pitkästi ja silkkaa paskaa?

    • Anonyymi

      Aloittaja LUPASI litteän maan todisteita!
      No, odotamme niitä edelleen,

    • Anonyymi

      Taidan arvata, että hautausurakoitsija vaahtoaa täälläkin litteästä maasta. Tuokin on yksi addiktion muoto. Ihmiset puhuu jo ympäri somea, että huhuh kun sekopäistä settiä.

    • Anonyymi

      Aloittaja LUPASI kertoa todisteita litteästä maasta?
      Odotamme edelleen?

    • Anonyymi

      Näin kertoo Elon Musk maasta kuvan kera: https://www.youtube.com/watch?v=oj_2sE-tfV0
      Nasan kuvien arvoa maapallosta voi miettiä, katsomalla Kuusta otettua kuvaa Maasta ja vertailemalla sitä Maasta otettuun kuvaan kuusta. Maa on noin 3 kertaa suurempi halkaisijaltaan, mutta kuvia vierekkäin katsottaessa Kuu on aina huomattavasti suurempi kun ne harvat kuvat Maasta. Etäisyys on riittävällä tarkkuudella sama, oli kummassa paikassa tahansa kuvaamassa. Kuussa oli mukana myös Zeissin pitkä 500 mm putki muiden objektiivien kanssa.
      Yhtä kaikki kaikissa kuvissa kuu näyttää huomattavasti maata suuremmalta. Ja samanlainen horisontti, joka selittää maassa kuun suurta kokoa, löytyy myös kuu-kuvissa.

      • Anonyymi

        Ymmärräthän, ettei noilla kuvilla, ,siis niitten koolla ole mitään totuusarvoa, kuvien koko on selitettävästi vain kameran polttovälistä, ja se ei ole mitenkään todistettua totuusarvoa, kykllähän noita kuvia voi kuvata eri polttoväleillä, sen jälkeen niitä voi kuvankäsittelytellä muuttaa ihan miten noitten valekuvien julkaisija haluaa.

    • Anonyymi

      taas jotain litteä maa tyyppejä. ensinnnäkin maapallo on niin suuri että ei kaarevuutta nää ja toiseksi olet vitun tyhmä

      • Anonyymi

        Aloittaja LUPASI kertoa todisteita litteästä maasta?
        Odotamme edelleen!

    • Anonyymi

      Aloittaja on oikeassa. Sitä paitsi tämä meidän asuttama planeetta on paljon suppeampi , mitä on väitetty aiemmin. Esimerkiksi sellaista maanosaa kuin Australia ei ole olemassa ollenkaan. Se on Vapaamuurareiden salaliiton laittama tieto , että muka tämä Australia olisi jossain.
      Kerran minäkin yritin lähettää postikortin Australiaan. Se tuli minulle takaisin , maininnalla " vastaanottaja tuntematon ".
      Jo tämä minun mielestä todistaa , että maa on litteä , eikä mikään pallo , ja myös sen että Australiaa ei ole olemassa !

      • Anonyymi

        Olet toki tervetullut käymään?

        Mihin tarkasti koitit sen kortin lähettää?

        Mulla oli jo 70 luvulla kirjeenvaihtokaveri Australiassa; ja nyttemmin asun siellä itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet toki tervetullut käymään?

        Mihin tarkasti koitit sen kortin lähettää?

        Mulla oli jo 70 luvulla kirjeenvaihtokaveri Australiassa; ja nyttemmin asun siellä itse.

        En enää tarkkaan muista sitä osoitetta.
        Minulla oli jo 60 - luvulla kirjeenvaihto ystävä, joka oli mukamas Australiasta, mutta sitten paljastui että hän asuikin pohjois - savossa Heinävedellä. Hänen murre ilmaisut paljastivat totuuden . " mitteepä kuuluu " ja niin pois päin...
        Nykytutkimuksen valossa alkaa näyttää myös siltä että aurinko ei ole pallomainen kaasukehä vaan litteä sekin. Kun väitetään, että auringon kehällä on korona, niin heti tulee mieleen että miten se voi olla mahdollista kaikkien koronarokotusten jälkeen , kysyn vaan ! Minusta tässä alkaa olla jo tarpeeksi tieteeseen nojautuvaa todistetta , että myös aurinko on litteä.

        Et sitten katsonut postimerkkiä ja postileimaa ???
        Noh, höynäytettäviä maailmalla piisaa.
        Ja littanamaalla saadaan kaikki herkkäuskoisemmat höynäytettyä.
        Toivottavasti maksatte littanamaakerholle kunnon kymmenykset tuloistanne.

        Voi trolliparkaa, kuinka syvälle sinä kykenetkään laskeutumaan trollatessasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi trolliparkaa, kuinka syvälle sinä kykenetkään laskeutumaan trollatessasi?

        Ei tarvitse edes syvälle mennä kun on litteä maa ! Kiinaan pääsee lapiolla kaivamalla muutamassa tunnissa .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten katsonut postimerkkiä ja postileimaa ???
        Noh, höynäytettäviä maailmalla piisaa.
        Ja littanamaalla saadaan kaikki herkkäuskoisemmat höynäytettyä.
        Toivottavasti maksatte littanamaakerholle kunnon kymmenykset tuloistanne.

        Meillä on tapana maksaa kymnenykset kolikoilla. Ne tietenkin laitetaan ensin junakiskoille , että saadaan ne kunnolla litteiksi ja näin vielä muistuttamaan mistä on kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En enää tarkkaan muista sitä osoitetta.
        Minulla oli jo 60 - luvulla kirjeenvaihto ystävä, joka oli mukamas Australiasta, mutta sitten paljastui että hän asuikin pohjois - savossa Heinävedellä. Hänen murre ilmaisut paljastivat totuuden . " mitteepä kuuluu " ja niin pois päin...
        Nykytutkimuksen valossa alkaa näyttää myös siltä että aurinko ei ole pallomainen kaasukehä vaan litteä sekin. Kun väitetään, että auringon kehällä on korona, niin heti tulee mieleen että miten se voi olla mahdollista kaikkien koronarokotusten jälkeen , kysyn vaan ! Minusta tässä alkaa olla jo tarpeeksi tieteeseen nojautuvaa todistetta , että myös aurinko on litteä.

        Kuulehan trolli, juttusi on niin syvältä, ettei tuuollaista kukaan täysijärkinen ikinä suostu uskomaan. Ai miksikö? Mieti ihan ite, mitä kirjoitit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuulehan trolli, juttusi on niin syvältä, ettei tuuollaista kukaan täysijärkinen ikinä suostu uskomaan. Ai miksikö? Mieti ihan ite, mitä kirjoitit.

        Niin niin..., mutta kun me litteämaa uskovaiset olemme juuri siitä tunnettuja.
        Nyt odotan kesää, odotan että maa hieman sulaa . Kaivan itseni lomalle Thaimaahan. Ei tarvitse lentää, lapiolla pääsee samassa ajassa sinne kun vaan jaksaa kaivaa.

    • Anonyymi

      Maan litteys tarkoittaa yhteiskunnan linttaamista lätyksi. Keittiöpsylogian mukaan kyse on siis siitä, että tämä maailma ei kelpaa. Lyödään se lyttyyn. Hylätkää maailma, sanoo Iisakkikin. - Emme voi hyvin.

    • Anonyymi

      Litteämaa urpoista pitäisi jonkun yliopiston tehdä tutkimus. Olisi kiva tietää, kuinka matala voi olla ihmisen ÄO. Samat henkilöt eivät myöskään usko rokotteisiin.

    • Anonyymi

      Siitä saisi todella mahtavan somesuosion, kun laittaa selfien jossa roikkuu litteän maan reunalla! Ei ole vielä kukaan käymyt.

    • Anonyymi

      Ei viddu teitä hörhöjä!

    • "Sanotaan että kun Maata kiertää ympäri, niin palaa aina samaan paikkaan mistä on lähtenyt. Niin palaa, mutta kierros ei mene yläkautta! Tällöin liikutaan ikään kuin tikkataulun kehällä ympyrä. Se on ihmiselle luontaista, jossain oli tutkittu että kun ihmisen antaa mennä omasta mielestään suoraan ilman tietä tai apuvälineitä, ihminen meneekin oikeasti ympyrää. Vaikka kuinka yrittäisi mennä suoraan. Se on DNA:ssa ja johtuu juuri tästä elinympäristön muodosta. Luonto ohjaa niin, että aivot eivät hakeudu sinne reunalle."

      Ensinnäkin jos tuo olisi totta, niin miten on muka mahdollista, että ihminen palaisi täsmälleen aloituskohtaan.

      Toiseksi jos maailman kiertäminen toimisi niin kuin kiertäisi tikkataulun yhtä numeroa, niin miten henkilö, joka aloittaa kiertämisen kympistä?

      "Miten kaikissa kuvissa on aina suora horisontti, paitsi NASAn ottamissa kalansilmälinssikuvissa? Miettikää, ette te ikinä ole nähneet kaarevaa horisonttia. Lentokoneen ikkunatkin vääristää, sen huomaa siitä että kun liikuttaa päätä niin lähellä oleva siipi mutjahtelee sen mukaan. Elivirheellinen näkymä. Horisontti on myös aina katseen tasolla, kun taas pallomallissa sen pitäisi laskea korkeuden noustessa."

      En ole perehtynyt tähän, että en osaa syvällisemmin vastata kuin, että ilmakehää vääristää ja luo illuusion, että maapallo olisi litteä.

      "Miksi NASAn julkaisemissa pallomaa kuvissa mantereet ovat eri vuosikymmenillä eri kokoiset? What!"

      Teknologia kehittyy, jolloin pystyy paremmin havannoimaan ja ilmaisemaan mantereet. Teknologia on siis aiemmilla vuosikymmenillä ollut niin paljon huonompi, ettei ihan aitoa kuvaa mantereista ole saatu tehtyä-

      "Jos aurinko näkyy niin selvänä meille kun se näkyy, miten se voisi olla 150 miljoonan kilometrin päässä? Aurinko on oikeasti lähempänä, olikohan se noin 3000 km. Auringon näkyvistä säteistä on joskus laskettu että se on tuolla etäisyydellä. Näkeehän sen ilman laskutoimituksiakin, kun pilvien takaa tulee auringon säteitä, että missä se aurinko on."

      Koska se on niin saakelin iso. Siis aurinkoon mahtuu 1,3 miljoonaa Maapalloa. Siksi se siis näkyy niin hemmetin kauas. Mitä muuhun tulee niin, tässäkin ilmakehä vääristää.

      "Kun tutkii lentoreittejä, huomaa että linjat ovat paljon lyhyemmät, suoremmat ja järkevämmät litteän maan kartalla, kuin pyöreän maan. Lentoyhtiön ei olisi mitään järkeä lentää lentoja liian pitkinä, siinä menee rahaa ja aikaa."

      Tätä en ihan ymmärtänyt. Totta kai se olisi litteällä Maalla helpompaa, kun voi vedellä suoria viivoja kohteesta toiseen, mutta Maapallolla se ei mene niin, vaan pitää tehdä kiekuroita.

      "Lentoyhtiöiden lisäksi myös monet insinöörit kannattavat litteän maan mallia. He eivät _koskaan_ suunnittele siltoja ja pitkiä rautateitä kaareutuvan mallin mukaan. Laskureiden mukaan maan pitäisi jo pisimmillä rautateillä kaareutua, mutta oikeasti sitä ei tapahdu."

      Maapallo on niin hemmetin iso pallo, että insinöörien ei tarvitse ottaa kaarevuutta huomioon. Loppuun päätee sama. Kun pisimmillä rautateillä kiskojen pitäisi kaareutua, niin oikeastaan ne niin tekevätkin, mutta koska kaareutuminen on häviävän pientä, niin niiden ei tarvitse tehdä sitä yhtään. Siis mitä isompi ympyrä tai pallo, niin kun zoomaat se reunaan, niin sitä suorempi se reuna on.

      Kopioin tämän kysymyksen ChatGPT:lle, joka ei kyllä ole luotettava lähde, mutta lukaisin sen vastauksen läpi ja ihan faktaa oli ja mm. semmoinen pointti, että jos Maa on litteä ja Antarktis on hyvin isona kehänä Maan ympärillä, niin miten on mahdollista, että sinne on voitu tehdä useita tutkimusmatkoja ja miten ympäri sitä sijaitsee lukuisia tutkimusasemia suhteellisen lyhyiden matkojen päässä toisistaan? Koko ChatGPT:n vastaus on alla toisessa kommentissa.

      • Semmoinen pointti vielä, että, jos Maa on litteä, niin miksi kaikki muut taivaankappaleet ovat palloja? Tämänhän voi todeta itsekin, kun joskus on sellaisia hetkiä, kun eri planeetat voi nähdä itse jollain kaukoputkella.

      • Anonyymi
        Megaloceros kirjoitti:

        Semmoinen pointti vielä, että, jos Maa on litteä, niin miksi kaikki muut taivaankappaleet ovat palloja? Tämänhän voi todeta itsekin, kun joskus on sellaisia hetkiä, kun eri planeetat voi nähdä itse jollain kaukoputkella.

        Maa on äärettömän suuri, kiinteä ja litteä. Taivaankappaleet jotka on palloja taas ovat pieniä palloja jotka kiertävät kehää litteänmaan yläpuolella.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maa on äärettömän suuri, kiinteä ja litteä. Taivaankappaleet jotka on palloja taas ovat pieniä palloja jotka kiertävät kehää litteänmaan yläpuolella.

        Jaa niin kun he tietysti uskovat, että Maa on kaiken keskiössä, koska esitetyt väiitteet ovat, että Maa on kaiken keskiössä ja Aurinko on kaiken keskiössä, ja jälkimmäinenhän ei voi pitää paikkaansa, koska Aurinkohan on pikku pallo, joka kiertää Kuun kanssa Maata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maa on äärettömän suuri, kiinteä ja litteä. Taivaankappaleet jotka on palloja taas ovat pieniä palloja jotka kiertävät kehää litteänmaan yläpuolella.

        Jos maa on äärettömän suuri, niin miten sen resurssit voivat loppua ja maa saastua, koska saasteiden levitessä äärettömyyteen nehän laimenevat nollaan. Ja resurssit ovat rajattomat ??

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maa on äärettömän suuri, kiinteä ja litteä. Taivaankappaleet jotka on palloja taas ovat pieniä palloja jotka kiertävät kehää litteänmaan yläpuolella.

        Nii juu, totta. En tajunnut tarttua tuohon äärellisyyteen. Semmonen pointti vielä, että jos Maa on ääretön, niin miten siitä on mahdollista tehdä kartta?

    • Tässä on tarkastelu ja vastaus litteän maan väitteisiin yksityiskohtaisesti ja tieteellisin perustein:

      ### 1. **"Ihmisen arkihavainto ohjaa tähän suuntaan..."**
      Arkihavaintojen perusteella on ymmärrettävää, että Maa näyttää litteältä meille, koska olemme maan pinnalla ja horisontti näyttää suoralta. Tämä on kuitenkin vain rajallinen havainto. Tieteelliset havainnot ja mittaukset, kuten satelliittikuvat ja Maan ympäri kulkevat lennot, todistavat, että Maa on pyöreä. Monet asiat, kuten maapallon koko ja perspektiivi, vaikuttavat havaintoihimme.

      ### 2. **"Maata kiertäessä palaa samaan paikkaan..."**
      Kun lentokone lentää ympäri maapalloa, se tosiaan päätyy samaan paikkaan. Tämä on mahdollista pyöreällä maapallolla, mutta litteän maan mallissa se vaatisi erikoista selitystä siitä, miksi emme koskaan kohtaa reunaa tai näe Maan reunoja. Antarktis litteän maan reunalla ei selitä, miksi etelänapamantereelle on voitu tehdä useita tutkimusmatkoja ja miksi siellä sijaitsee useita tutkimusasemien verkostoja.

      ### 3. **"Horisontti on aina suora..."**
      Horisontti näyttää suoralta maan pinnalla, koska Maan kaarevuus on hyvin loiva ihmisen näköaistille lähellä maan pintaa. Maan kaarevuus tulee selkeämmäksi korkeuksissa, esimerkiksi avaruudessa. Lentokoneiden ikkunat saattavat vääristää näkymää, mutta korkeilla lennoilla ja erityisesti avaruudesta katsottuna Maapallon kaarevuus on selvästi havaittavissa.

      ### 4. **"NASAn kuvissa mantereet ovat eri kokoisia..."**
      NASAn kuvien erot johtuvat erilaisista kuvaustekniikoista ja linsseistä, mutta ne eivät muuta perusfaktoja. Maapallo on niin suuri, että on hyvin vaikeaa saada tarkka ja yhtenäinen kuva maasta ilman tiettyjä optisia ja teknisiä eroavaisuuksia. Kuitenkin tarkat satelliittikuvat ja datatiedot vahvistavat jatkuvasti Maapallon pallomaisen muodon ja maantieteellisen tarkkuuden.

      ### 5. **"Aurinko ei voi olla niin kaukana..."**
      Aurinko on noin 150 miljoonan kilometrin päässä, ja tämä on mitattu tieteellisesti monin tavoin. Litteän maan väite, että Aurinko olisi vain 3000 kilometrin päässä, on ristiriidassa tähtitieteellisten havaintojen kanssa. Auringon koon, lämpötilan ja valon luonteen perusteella tiedämme, että se on kaukana, eikä valonsäteiden kulma pilvien läpi voi luotettavasti kertoa auringon etäisyyttä.

      ### 6. **"Pitkän valotuksen kuvissa tähdet kiertävät ympyrää..."**
      Tähtitaivas näyttää kiertävän ympyrää, koska Maa pyörii akselinsa ympäri. Pohjantähti pysyy melkein paikallaan, koska se sijaitsee lähellä Maan akselin suuntaa. Tämä ei ole todiste litteästä maasta, vaan selitys Maan pyörimisliikkeelle.

      ### 7. **"Lentoreitit ovat lyhyempiä litteän maan kartalla..."**
      Lentoreitit on suunniteltu ottaen huomioon maapallon kaarevuus ja taloudelliset tekijät. Reittien näennäinen lyhyys litteän maan kartalla on harhaanjohtavaa, koska tämä kartta ei heijasta todellisia etäisyyksiä ja mittasuhteita. Pallomaisella maapallolla esimerkiksi napojen kautta kulkevat reitit ovat lyhyempiä ja tehokkaampia.

      ### 8. **"Insinöörit eivät suunnittele kaareutuvia rakenteita..."**
      Insinöörit ottavat huomioon Maan kaarevuuden suurissa projekteissa. Esimerkiksi pitkissä silloissa ja rautateissä kaarevuus voi olla niin pieni, että se ei vaikuta rakenteen suunnitteluun paikallisella tasolla. Maapallon koko on niin valtava, että tämä kaarevuus ei näy lyhyillä matkoilla, mutta sitä voidaan mitata tieteellisesti.

      ### Yhteenveto:
      Litteän maan teoria perustuu harhaanjohtaviin havaintoihin ja väärinymmärryksiin. Tiede, tähtitiede, fysiikka ja lukuisat satelliittimittaukset osoittavat selvästi, että Maa on pyöreä. Maapallon pyöreys on hyvin dokumentoitu ja todistettu lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa ja havainnoissa.

      • Tämä on siis ChatGPT:n vastaus, jonka siis lukaisin läpi ja faktaa on.

      • ### 5. **"Aurinko ei voi olla niin kaukana..."**
        Aurinko on noin 150 miljoonan kilometrin päässä, ja tämä on mitattu tieteellisesti monin tavoin. Litteän maan väite, että Aurinko olisi vain 3000 kilometrin päässä, on ristiriidassa tähtitieteellisten havaintojen kanssa. Auringon koon, lämpötilan ja valon luonteen perusteella tiedämme, että se on kaukana, eikä valonsäteiden kulma pilvien läpi voi luotettavasti kertoa auringon etäisyyttä.

        -Aurinko ei voi olla kovin paljoa korkeammalla kuin 3000km koska silloin aurinko näkyisi koko maailmaan yötä päivää. Aurinko ei voi olla myöskään kovin paljoa matalemmalla koska se valaisee tietyn alueen litteästä maailmastamme.

        Myös auringon koko voidaan laskea kun etäisyyden tiedetään olevan noin 3000km. Auringon koko on noin 40-50km.

        Mutta kun se näkyy saman kokoisena samaan aikaan pohjoisessa Kanadassa, Karibialla ja eteläisessä Chilessä.

        Miten kappale joka on 3000 kilsan korkeudessa siellä Karibialla on saman kokoinen kun sitä katsellaan noin 7000 kilsan päästä etelästä tai pohjoisesta? Sekä myös 6000 kilsaa sieltä Karibiasta itään tai länteen.

        Selitä.

        AINUT mahdollisuus on se että Aurinko on niin kaukana Maasta että tuo tarkastelupaikkojen välinen etäisyys on merkityksettömän pieni kokonaismatkaan.

      • Delfine kirjoitti:

        ### 5. **"Aurinko ei voi olla niin kaukana..."**
        Aurinko on noin 150 miljoonan kilometrin päässä, ja tämä on mitattu tieteellisesti monin tavoin. Litteän maan väite, että Aurinko olisi vain 3000 kilometrin päässä, on ristiriidassa tähtitieteellisten havaintojen kanssa. Auringon koon, lämpötilan ja valon luonteen perusteella tiedämme, että se on kaukana, eikä valonsäteiden kulma pilvien läpi voi luotettavasti kertoa auringon etäisyyttä.

        -Aurinko ei voi olla kovin paljoa korkeammalla kuin 3000km koska silloin aurinko näkyisi koko maailmaan yötä päivää. Aurinko ei voi olla myöskään kovin paljoa matalemmalla koska se valaisee tietyn alueen litteästä maailmastamme.

        Myös auringon koko voidaan laskea kun etäisyyden tiedetään olevan noin 3000km. Auringon koko on noin 40-50km.

        Tuo ei käy vasta-argumentiksi, koska se vaatisi sen, että Maa on litteä, mitä te tässä yritätte todistaa, eikä todisteena voi tietenkään käyttää sitä mitä juuri yritetään todistaa.

      • Anonyymi
        Delfine kirjoitti:

        ### 5. **"Aurinko ei voi olla niin kaukana..."**
        Aurinko on noin 150 miljoonan kilometrin päässä, ja tämä on mitattu tieteellisesti monin tavoin. Litteän maan väite, että Aurinko olisi vain 3000 kilometrin päässä, on ristiriidassa tähtitieteellisten havaintojen kanssa. Auringon koon, lämpötilan ja valon luonteen perusteella tiedämme, että se on kaukana, eikä valonsäteiden kulma pilvien läpi voi luotettavasti kertoa auringon etäisyyttä.

        -Aurinko ei voi olla kovin paljoa korkeammalla kuin 3000km koska silloin aurinko näkyisi koko maailmaan yötä päivää. Aurinko ei voi olla myöskään kovin paljoa matalemmalla koska se valaisee tietyn alueen litteästä maailmastamme.

        Myös auringon koko voidaan laskea kun etäisyyden tiedetään olevan noin 3000km. Auringon koko on noin 40-50km.

        "-Aurinko ei voi olla kovin paljoa korkeammalla kuin 3000km koska silloin aurinko näkyisi koko maailmaan yötä päivä"

        Ei näy koska Maa ei ole litteä vaan pikemminkin pallo.

      • Anonyymi
        Delfine kirjoitti:

        ### 5. **"Aurinko ei voi olla niin kaukana..."**
        Aurinko on noin 150 miljoonan kilometrin päässä, ja tämä on mitattu tieteellisesti monin tavoin. Litteän maan väite, että Aurinko olisi vain 3000 kilometrin päässä, on ristiriidassa tähtitieteellisten havaintojen kanssa. Auringon koon, lämpötilan ja valon luonteen perusteella tiedämme, että se on kaukana, eikä valonsäteiden kulma pilvien läpi voi luotettavasti kertoa auringon etäisyyttä.

        -Aurinko ei voi olla kovin paljoa korkeammalla kuin 3000km koska silloin aurinko näkyisi koko maailmaan yötä päivää. Aurinko ei voi olla myöskään kovin paljoa matalemmalla koska se valaisee tietyn alueen litteästä maailmastamme.

        Myös auringon koko voidaan laskea kun etäisyyden tiedetään olevan noin 3000km. Auringon koko on noin 40-50km.

        Esitäpä laskelmat joilla noihin numeroihin on päästy.

    • Anonyymi

      Koita hakeutua hoitoon.

    • Anonyymi

      "Todistusaineisto todella osoittaa että maa on litteä."
      Mikä todistusaineisto? Sinun höpinäsikö? 😅

    • Anonyymi

      Miten lättäripäät selitätte auringon nousun ja laskun? Liikkuuko aurinko välillä litteänmaan alapuolella?

      • Ite olen valanut tätä aihetta jo riittämiin. Nytkin yrittäisin mutta mun aivostoani on typerrytetty lääkeaineilla. Olin siis hiljattain taas suljetulla. Koska totuus sattuu! Minut laitettiin "häkkiin", ja lisättiin täppä: vaaraksi itselle ja muille. Siis mitä? Kuinka se voi olla vaarallista minulle ja muille, että käsittää maan muodon oikein? Mitään muuta syytä ei ole sillä, että minut aika ajoin laitetaan suljetulle, ettei vain totuuden sana saisi julistua keskuudessamme. Mun sanavarastoni on typerrytetty pienemmäksi. Ja aivostoni toimii hitaammalla. Auringon lasku kuitenkin toteutuu litteässä maassa juuri paremmin, mitä pallomaassa. Eihän palloteoriassa edes ole auringon laskuja, kun ne väittää, että pallo pyörii auringon ympäri ja aurinko se olis, joka seisoo ja maa vain pyörii ja heiluu ku mikäki kauko-ohjattu hyrräpallo.

        Eli maateoriassa ei tunneta auringon laskua, mutta maatietoisessa ajattelutavassa, eli litteän maan mallissa auringon lasku on konkreettinen. Mutta ei se tässä maatietoisessakaan mallissa sananmukaisesti laske. Valo oivertaa. Eli valo toimii maan vetovoimaisuuslakien mukaan aivan samalla tavalla, kuin vesi, jota ruiskutetaan ilmaan. Se menee kaarella. Osaisin ilmiön selittää paremminkin jos aivostoni toimis kuten ennen. Mutta tätä asiaa on avattu täällä jo riittämiin useiden maatietoisten kautta. Juuri litteän maan mallissa auringon laskut ja nousut toteutuu järkevämmin, mitä palloteoriassa. Jos siis vähääkään omaa päätä, niin ymmärtää tämän!

        Ja maa ei ole sellainen frispeen tapainen kiekko, niin ku sinä irvikuvissa väittelet. Maan alapuolella ei vaeltele sen enempää aurinkoja, kuin tähtiäkään. Maa seisoo lujilla perustuksilla ja niiden alla ei taivaan kappaleet vaeltele.

      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Ite olen valanut tätä aihetta jo riittämiin. Nytkin yrittäisin mutta mun aivostoani on typerrytetty lääkeaineilla. Olin siis hiljattain taas suljetulla. Koska totuus sattuu! Minut laitettiin "häkkiin", ja lisättiin täppä: vaaraksi itselle ja muille. Siis mitä? Kuinka se voi olla vaarallista minulle ja muille, että käsittää maan muodon oikein? Mitään muuta syytä ei ole sillä, että minut aika ajoin laitetaan suljetulle, ettei vain totuuden sana saisi julistua keskuudessamme. Mun sanavarastoni on typerrytetty pienemmäksi. Ja aivostoni toimii hitaammalla. Auringon lasku kuitenkin toteutuu litteässä maassa juuri paremmin, mitä pallomaassa. Eihän palloteoriassa edes ole auringon laskuja, kun ne väittää, että pallo pyörii auringon ympäri ja aurinko se olis, joka seisoo ja maa vain pyörii ja heiluu ku mikäki kauko-ohjattu hyrräpallo.

        Miten tuo oiverrusmalli selittää sen että laskenut Aurinko palaa takaisin näkyville entisen kokoisena nousemalla suoraan ylöspäin?

        Kuules lapsikulta, ei kukaan joka sinun laillasi valehtelee Maan muodosta ei ole millään tavoin vaaraksi itselleen saati muille, ne "muut" vain nauravat sinun harhoillesi.
        Kyllä tässä maassa on ajettu psykiatriset sairaansijat niin olemattomiin, että täytyy olla jo jotain ihan erityistä, että suljetulle osastolle pääsee.

      • Anonyymi
        Maatietoinen kirjoitti:

        Ite olen valanut tätä aihetta jo riittämiin. Nytkin yrittäisin mutta mun aivostoani on typerrytetty lääkeaineilla. Olin siis hiljattain taas suljetulla. Koska totuus sattuu! Minut laitettiin "häkkiin", ja lisättiin täppä: vaaraksi itselle ja muille. Siis mitä? Kuinka se voi olla vaarallista minulle ja muille, että käsittää maan muodon oikein? Mitään muuta syytä ei ole sillä, että minut aika ajoin laitetaan suljetulle, ettei vain totuuden sana saisi julistua keskuudessamme. Mun sanavarastoni on typerrytetty pienemmäksi. Ja aivostoni toimii hitaammalla. Auringon lasku kuitenkin toteutuu litteässä maassa juuri paremmin, mitä pallomaassa. Eihän palloteoriassa edes ole auringon laskuja, kun ne väittää, että pallo pyörii auringon ympäri ja aurinko se olis, joka seisoo ja maa vain pyörii ja heiluu ku mikäki kauko-ohjattu hyrräpallo.

        Eli maateoriassa ei tunneta auringon laskua, mutta maatietoisessa ajattelutavassa, eli litteän maan mallissa auringon lasku on konkreettinen. Mutta ei se tässä maatietoisessakaan mallissa sananmukaisesti laske. Valo oivertaa. Eli valo toimii maan vetovoimaisuuslakien mukaan aivan samalla tavalla, kuin vesi, jota ruiskutetaan ilmaan. Se menee kaarella. Osaisin ilmiön selittää paremminkin jos aivostoni toimis kuten ennen. Mutta tätä asiaa on avattu täällä jo riittämiin useiden maatietoisten kautta. Juuri litteän maan mallissa auringon laskut ja nousut toteutuu järkevämmin, mitä palloteoriassa. Jos siis vähääkään omaa päätä, niin ymmärtää tämän!

        Ja maa ei ole sellainen frispeen tapainen kiekko, niin ku sinä irvikuvissa väittelet. Maan alapuolella ei vaeltele sen enempää aurinkoja, kuin tähtiäkään. Maa seisoo lujilla perustuksilla ja niiden alla ei taivaan kappaleet vaeltele.

        Harhoihin uskova ihminen voi olla vaaraksi muille.

    • Ei näillä väittelyillä kumota sitä tosiasiaa että maa on litteä.

      • Jos niin on, niin sitten voit antaa selityksen kaikelle mitä yllä toin ChatGPT:stä.

    • Anonyymi

      Kuinka monta kertaa te littu-uskovaiset olette väittäneet todistetun Maan litteyden?
      Kuinka monta kertaa olemme joutuneet pettymään, kun noita todisteita ei näy?

    • Anonyymi

      Tämän keskustelun kahlattuani läpi ymmärrän maan olevan taso. Litteähän tämä ei ole, vaan maata on alla ja taivasta päällä. Nykyhöpötyksen avaruus on mielikuvituksen tuote. Seuratkaapa nyt kuuta! Se yöllä "nousee" punaisena, sillä on oma valo. Aurinko "nousee" aamulla perässä ja peittää kuun oman valon. Kuun "laskiessa" auringon valossa se häviää auringon valon peittämänä himmeän valkoisena. Mikäli auringon valo ei ota kuuhun se nousee ja laskee kuun punaisena, kohotessaan muuttuu kellertävästä valkoiseksi hohtavaksi palloksi. Tämä hohtavan valkoinen valo on kuun omaa valoa. Tutkikaapa ja tehkää päätelmiä.

      • Anonyymi

        Voiko enää sekavampaa valhetta keksiä?

      • Anonyymi

        Miksi se Kuu on aina valoisana vain siltä puoleltaan mikä on Aurinkoa kohti?

        Jo Muinaiset Maan Asukkaat osasi tuosta päätellä asioita vaikkeivät muuten universumin menosta mitään tietäneetkään.

      • Jos kuulla on oma valonsa, niin selitä auringon- ja kuunpimennys.

    • Anonyymi

      Huomenna menen Olympiastadionin torniin ja osoitan voimakkaalla laservalolla Mount Everestin huippua, voiko joku käydä katsomassa, näkyykö valo?

    • Anonyymi

      Joko Mount Everestin huippu näkyy Suomeen asti, Lättymaassa sen pitäisi näkyä hyvin kaukoputkella!?

      • Anonyymi

        Kun nyt edes näkyisi se Tallinnan laituri.

        Mutta piilossa pysyttelee.

    • Anonyymi

      Lääkkeet… tai lääkäri voi päästää hetkeksi lepään

    • Tuli mieleen pari asiaa:

      Jos Maa olisi litteä, niin miten kuunpimennys tai kuun vaiheet ylipäätänsä olisivat mahdolliset, koska ne tulevat siitä miten Maa on auringon ja kuun välissä.

      Miten vuodenajat olisivat mahdolliset, koska Maa olisi koko ajan samassa asennossa ja aurinko kiertäisi ja paistaisi aina samassa paikkassa ja samalla tavalla. Mikään ei siis muuttaisi vuodenaikaa.

      Auringosta puheen ollen, litteässä Maassahan sen pitäisi aamulla ilmestyä pienenä horisonttiin ja vähitellen kasvaa ja sitten iltaisin toisella puolella pienentyä ja sitten kadota, koska senhän ei pitäisi minkään sellaisen esteen taakse kadota. Kuitenkin aurinko ilmestyy aamulla alhaalta ja menee ylös ja sitten taas illalla alas. Eikö silloin sen pitäisi mennä litteän Maan alapuolelle, mikä ei mitenkään sovi siihen teoriaan?

      • Anonyymi

        Tarkkaan ottaen kuun vaiheet eivät johdu siitä, että maa on auringon ja kuun välissä, vaan siitä, että kuuta tarkastellaan maasta käsin eri suunnista.

        Täysikuu on silloin kun kuu on maan "takana", mutta ei kuitenkaan maan varjossa, vaan on ikään kuin maan ja auringon muodostaman linjan ylä- tai alapuolella. Tällöin auringon valo osuu suoraan kuun koko näkyvälle puolelle. Uusikuun aikaan taas kuu on maan "edessä", mutta ei kuitenkaan varjosta aurinkoa, koska kuu on auringon ja maan välisen linjan ylä- tai alapuolella. Muiden vaiheiden aikaan kuu on sopivasti sivussa, jolloin valaistusta puolesta näkyy vain osa.

    • Anonyymi

      Australiassa tänäänkin yli 14 tuntinen päivä, Aurinko menee nousun ja laskun välillä kokoajan tasanopeutta yhteen suuntaan.

      Absoluuttisen mahdotonta Litteällä.

    • Anonyymi

      Huhtasaari nyt nukkuun

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe