SKE:n aatteellisen perustan muodostaa kansallisen itsemääräämisoikeuden palauttaminen. Puolue tavoittelee Suomen eroa Euroopan unionista ja eurosta. Lisäksi se vastustaa Suomen liittymistä Natoon tai mihinkään muuhunkaan sotilaalliseen liittoutumaan. SKE painottaa omien vahvojen puolustusvoimien tärkeyttä. SKE:n tavoitteena on myös suoran demokratian eli sitovien kansanäänestysten saaminen kansalliseen päätöksentekoon.[2] Puolue ei ota juuri kantaa oikeisto–vasemmisto-jakoon.[3]
Yksityiskohtaisemmiksi tavoitteikseen puolue on listannut muun muassa maanviljelijöiden verovapauden, kahden ruotsinkielisen itsehallinnollisen maakunnan perustamisen etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikolle, Suomen kultavarantojen kotiuttamisen ulkomailta ja jakamisen kansalle kultakolikoina, Yleisradion pilkkomisen ja hajauttamisen,

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi yle pitää hajoittaa ja kultavarannot maksaa???