Demarien sotejuhlat eivät ole juhlat ollenkaan

Onko olemassa härskimpää tapaa kalastella glooriaa, kuin hyppiminen soten haudalla?
Kohta 14 vuotta valmisteltu uudistus ei saanut vieläkään ansaitsemaansa ratkaisua. Erilaiset tekosyyt sen kaatamiseksi olivat painavampia kuin halu korjata vallitsevat epäkohdat.

Isojen kuntien kokouksen jälkeen etsitään ratkaisuja siihen, että ihminen pääsisi nopeammin hoitoon, kun terveyskeskusjonot ovat kymmenien päivien pituiset. Toinen asia on, kun kunnat eivät oikein pärjää omillaan, pitäisi olla suurempia kokonaisuuksia, joissa väestöpohja on reilusti suurempi, Silloin järjestäminen onnistuisi paremmin. Kahviloissa puhutaan aivan samoja asioita. Kuuntelepa tarinoita kun kaverin piti jonottaa kuukausia. Kuuntelepa, kuinka kunnallisen hoivakodin vanhus jätettiin yksin. Tapettiin...

Tuttuja juttuja. Ei mitään uutta. Hallitus yritti ratkaista molemmat haasteet, nopeamman hoivaan pääsyn sekä leveämmät ja osaavammat hartiat. Juurikin ne asiat olivat loppusuoralla.

Neljä vuotta sitten sote kaatui perustuslaillisiin ongelmiin. Nyt syytettiin samoja perusteita. Viiden vuoden päästä meillä ei ole vieläkään suopaloa sammutettu, kun sitä ei saa sammuttaa väärin. Onko tämä Venäjän ylläpitämää epäsopua? Ei ainakaan järjen kirkautta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sdpeiherätäluottamusta kirjoitti:

Onko olemassa härskimpää tapaa kalastella glooriaa, kuin hyppiminen soten haudalla?
Kohta 14 vuotta valmisteltu uudistus ei saanut vieläkään ansaitsemaansa ratkaisua. Erilaiset tekosyyt sen kaatamiseksi olivat painavampia kuin halu korjata vallitsevat epäkohdat.

Isojen kuntien kokouksen jälkeen etsitään ratkaisuja siihen, että ihminen pääsisi nopeammin hoitoon, kun terveyskeskusjonot ovat kymmenien päivien pituiset. Toinen asia on, kun kunnat eivät oikein pärjää omillaan, pitäisi olla suurempia kokonaisuuksia, joissa väestöpohja on reilusti suurempi, Silloin järjestäminen onnistuisi paremmin. Kahviloissa puhutaan aivan samoja asioita. Kuuntelepa tarinoita kun kaverin piti jonottaa kuukausia. Kuuntelepa, kuinka kunnallisen hoivakodin vanhus jätettiin yksin. Tapettiin...

Tuttuja juttuja. Ei mitään uutta. Hallitus yritti ratkaista molemmat haasteet, nopeamman hoivaan pääsyn sekä leveämmät ja osaavammat hartiat. Juurikin ne asiat olivat loppusuoralla.

Neljä vuotta sitten sote kaatui perustuslaillisiin ongelmiin. Nyt syytettiin samoja perusteita. Viiden vuoden päästä meillä ei ole vieläkään suopaloa sammutettu, kun sitä ei saa sammuttaa väärin. Onko tämä Venäjän ylläpitämää epäsopua? Ei ainakaan järjen kirkautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu