Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tyttöystäväni on isojen penisten metsästäjä

En täysin osaa sanoa miksi tänne asiasta kirjoitan, mutta pakko avautua edes jonnekin.

Olen ollut kohta 7 vuotta tyttöystäväni kanssa ja historiamme ovat auenneet vihdoin toisillemme rehellisesti ja tahtomattanikin olen järkyttynyt asioista, joita on selvinnyt. Yritän olla hyväksyvä ja tuomitsematta, mutta häpeän kehoani liikaa, joten suusta pääsee ikäviä kommentteja tyttöystävääni kohden, joka ei tunnu täysin reilulta.

Jokatapauksessa.. Sain kuulla, että tyttöystäväni on vuosien ajan valinnut sänkykumppaninsa alastonsuomesta peniksen koon perusteella. Isompi munasia on kuulemma ollut jatkuvasti. Kumppaneita on ollut kuulemma niin paljon, että laskuista on tiputtu jo aikapäiviä sitten. Lisäksi hänellä on kuulemma pakkomielle tummiin miehiin. Useammastakin syystä,mutta mm. koska huhujen mukaan heillä on isommat.

Tunnen itseni mitättömäksi, enkä kehtaa enää harrastaa seksiä tai olla edes alasti kumppanini ededssä.

Tilanne on tuhonnut itsetuntoni ja aiheuttaa tyttöystävälläni kai itsevihaa kun en osaa vain niellä asiaa.
Onko tässä enää mitään tehtävissä vai onko ero ainoa järkevä vaihtoehto?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


totanoinni kirjoitti:

En täysin osaa sanoa miksi tänne asiasta kirjoitan, mutta pakko avautua edes jonnekin.

Olen ollut kohta 7 vuotta tyttöystäväni kanssa ja historiamme ovat auenneet vihdoin toisillemme rehellisesti ja tahtomattanikin olen järkyttynyt asioista, joita on selvinnyt. Yritän olla hyväksyvä ja tuomitsematta, mutta häpeän kehoani liikaa, joten suusta pääsee ikäviä kommentteja tyttöystävääni kohden, joka ei tunnu täysin reilulta.

Jokatapauksessa.. Sain kuulla, että tyttöystäväni on vuosien ajan valinnut sänkykumppaninsa alastonsuomesta peniksen koon perusteella. Isompi munasia on kuulemma ollut jatkuvasti. Kumppaneita on ollut kuulemma niin paljon, että laskuista on tiputtu jo aikapäiviä sitten. Lisäksi hänellä on kuulemma pakkomielle tummiin miehiin. Useammastakin syystä,mutta mm. koska huhujen mukaan heillä on isommat.

Tunnen itseni mitättömäksi, enkä kehtaa enää harrastaa seksiä tai olla edes alasti kumppanini ededssä.

Tilanne on tuhonnut itsetuntoni ja aiheuttaa tyttöystävälläni kai itsevihaa kun en osaa vain niellä asiaa.
Onko tässä enää mitään tehtävissä vai onko ero ainoa järkevä vaihtoehto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu