ON ATTENDON HOIVAKODISSA JOSKUS HAUSKAAKIN !

ON ATTENDOLLA JOSKUS HAUSKAAKIN !

Tuossa Tornio ojan varressa on vanhusten hoivakoti, en ole ihan varma onko se Attendon vaiko Esperin ylläpitämä, jonkun ulkomaisen eronkiertäjä puljun kuitenkin, no oli miten oli, siellä vanhusten omaiset ja kodin henkilökunta päätti järjestää vanhuksille ajanvietettä! Päättivät järjestää illanistujaiset, hyvää ruokaa, kahvia ja jopa elävää musiikkia ! Musiikin soidessa virkummat vanhukset tanssivat, osa parittain ja osa yksin, keikkui musiikin tahtiin ! Eräs 89 vuotias virkku mummu kuiskutteli pöytänaapurilleen jotta, minä olen aina halunnut esittää sripteasia, (alaston tanssia ) johon naapuri vastasi jotta nythän on hyvä tilaisuus, musa soi ja lattiallakin näyttää olevan tilaa runsaasti! ja tuumasta toimeen mummu riisaisi iltapunsa sekä muutkin vaatteensa tuolille, ja riensi lattialle keikkumaan musiikin tahdissa, taputuksiakin sai runsaasti tanssinsa päätteeksi !
Aamukahvipöydässä sitten pari papparaista keskusteli itamista, ensimmäinen pappa kysyi jotta näitkö sinä mitä kangasta sillä yksin tanssija naisella se puku oli, johon toinen pappa totesi, en minäkään nähnyt mitä se kangas oli, mutta silittämättä se kyllä oli jäänyt!
Niin jotta ei se Attendollakaan pelkkää vanhusten kidutusta ole !

Late Lapista.
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Late_Lapista1 kirjoitti:

ON ATTENDOLLA JOSKUS HAUSKAAKIN !

Tuossa Tornio ojan varressa on vanhusten hoivakoti, en ole ihan varma onko se Attendon vaiko Esperin ylläpitämä, jonkun ulkomaisen eronkiertäjä puljun kuitenkin, no oli miten oli, siellä vanhusten omaiset ja kodin henkilökunta päätti järjestää vanhuksille ajanvietettä! Päättivät järjestää illanistujaiset, hyvää ruokaa, kahvia ja jopa elävää musiikkia ! Musiikin soidessa virkummat vanhukset tanssivat, osa parittain ja osa yksin, keikkui musiikin tahtiin ! Eräs 89 vuotias virkku mummu kuiskutteli pöytänaapurilleen jotta, minä olen aina halunnut esittää sripteasia, (alaston tanssia ) johon naapuri vastasi jotta nythän on hyvä tilaisuus, musa soi ja lattiallakin näyttää olevan tilaa runsaasti! ja tuumasta toimeen mummu riisaisi iltapunsa sekä muutkin vaatteensa tuolille, ja riensi lattialle keikkumaan musiikin tahdissa, taputuksiakin sai runsaasti tanssinsa päätteeksi !
Aamukahvipöydässä sitten pari papparaista keskusteli itamista, ensimmäinen pappa kysyi jotta näitkö sinä mitä kangasta sillä yksin tanssija naisella se puku oli, johon toinen pappa totesi, en minäkään nähnyt mitä se kangas oli, mutta silittämättä se kyllä oli jäänyt!
Niin jotta ei se Attendollakaan pelkkää vanhusten kidutusta ole !

Late Lapista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu