Suojatyöpaikassa on mukava olla......koko ylen voi lopettaa niin säästyisi paljon rahaa vaikkapa maan velkojen maksuun....
0Äänestä
enintään15on15
Miten ihmisiltä veroakantava Yle muka edes voi puhua jostain tuloksen tekemisestä, saati palkita jotain sellaisesta? "Yleisradion vuoden 2018 tulos oli noin 5,5 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön liikevaihto oli 472 miljoonaa ja se perustuu pääosin Yle-veron tuottoon. Rahasta noin puolet kuluu henkilöstömenoihin. Vuonna 2019 indeksikorotus kasvattaa Ylen määrärahaa noin 10,2 miljoonalla eurolla." Tällaista tulosta Yle tekee, ja tulojen kasvuun on olemassa indeksiautomaatti. Sellaisesta voivat eläkeläiset esimerkiksi vain haaveilla. Saadaampa nähdä miten uutismörssäri Merja Ylä-Anttila luotsaa omituista yritystään, kai kuitenkin omistajan ohjeiden puitteissa: "Yle noudattaa palkitsemisessaan valtio-omistajan ohjeita. Toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet saavat tulospalkkiota enintään 15 prosenttia vuosiansioistaan."
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suojatyöpaikassa on mukava olla......koko ylen voi lopettaa niin säästyisi paljon rahaa vaikkapa maan velkojen maksuun....
Miten ihmisiltä veroakantava Yle muka edes voi puhua jostain tuloksen tekemisestä, saati palkita jotain sellaisesta?
"Yleisradion vuoden 2018 tulos oli noin 5,5 miljoonaa euroa tappiollinen. Yhtiön liikevaihto oli 472 miljoonaa ja se perustuu pääosin Yle-veron tuottoon. Rahasta noin puolet kuluu henkilöstömenoihin.
Vuonna 2019 indeksikorotus kasvattaa Ylen määrärahaa noin 10,2 miljoonalla eurolla."
Tällaista tulosta Yle tekee, ja tulojen kasvuun on olemassa indeksiautomaatti.
Sellaisesta voivat eläkeläiset esimerkiksi vain haaveilla.
Saadaampa nähdä miten uutismörssäri Merja Ylä-Anttila luotsaa omituista yritystään, kai kuitenkin omistajan ohjeiden puitteissa:
"Yle noudattaa palkitsemisessaan valtio-omistajan ohjeita. Toimitusjohtaja ja muut johtoryhmän jäsenet saavat tulospalkkiota enintään 15 prosenttia vuosiansioistaan."