Miten voi kesän maan työläiset osata tehdä siperian junia,kun eivät osaa edes autoja tehdä. Muka kestäävät 40 asteen pakkasen haahahaa. Tollaisia rahanahneita älykääpiöitä,kuin suomen hallituksessa on ollut ei voi saada kuin pelkkää pahaa aikaan. Vielä viime metreillä piti saada aikaan oikein suuri rahareikä että vielä voisi saada välityspalkkiota taskuunsa ja kansa maksaa eli käy kuin sotessa rahaa paloi 800 miljoonaa puhtaaseen pelleilyyn jonka lopputulos tiedettiin jo alusta alkaen,mutta kun presidentti,pääministeri ja muutkin ministerit olivat sellaisia haistapaskoja oli lopputulos selvä jo ennakolta.
Bernerin-veturit tehdään lomaparatiisissa eli espanjassa
hiihtäjä47
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Yhden hävittäjän hinnalla ilman aseita 60 veturia onnistunut kauppa.
Niin,mutta jos aseistais veturit ilmatorjuntaohjuksilla ja muutamalla pikatykillä,niin sitten ei tarvittaisi lentsikoita,eikös olisikin hyvä ehdotus
JUU JA KÄKIKELLOT SVEITSISSÄ BERBERISTÄ TULIS KIVA KÄKI KAILOTTAMAAN TOLPPALON ALTTARILLA.
just sieltä mistä saatiin parhaimmat lahjukset eikä niiden toimivuus lahjusten saajia kiinnosta pätkääkään.