Sen voin nyt jo tässä vaiheessa paljastaa.
https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaali2019?lang=fi-FI
Vaalikone avattu YLE:n sivuilla. Löysinkin oitis oman ehdokkaani jota ajattelinkin äänestää ennen kuin edes konetta kokeilin. En kerro kuka hän on ja mistä mutta sen voin kertoa, että hän ei kuulunut hallituspuolueisiin tällä vaalikaudella.
Kehotan palstalaisia suhtautumaan erittäin epäluuloisesti tämän vaalikauden hallituspuolueiden ehdokkaiden lausuntoihin. Heillä oli neljä vuotta aikaa järjestää esimerkiksi Sote-uudistus mutta reisillehän se meni puutteellisen valmistelutyön vuoksi. Onneksi perustuslakivaliokunnassa oltiin valppaina, ettei puutteellisesti valmisteltua lakiesitystä päästetty äänestykseen.
Kysykää ehdokkailtanne myös heidän suhtautumistaan kiky-sopimukseen ja siihen, että muutenkin pienipalkkaisilta naisvaltaisilta aloilta pidätettiin kolmannes lomarahoista, palkankorotukset jäädytettiin ja työaikaa pidennettiin. Sipilän tuolloin uhkaili jopa hallituksen pakkotoimilla jos ei kiky-sopimukseen päästä.
En äänestä keskustaa tulevissa vaaleissa
22
<50
Vastaukset
Kyseinen vaalikone on erittäin kattava ja hyvin jäsennelty. Kysymyksiä ja aihealueita on paljon. Oma tulokseni neljän suurimman kohdalla on seuraava:
58 Vihreät
26 Vasemmistoliitto
19 Piraattipuolue
13 Vasemmistoliitto
Näistä tulee 116 kansanedustajaa, Nämä puolueet jos muodostaisivat enemmistöhallituksen äänimääriensä suhteessa, voisi Suomesta hyvinkin tulla tasa-arvoinen, luontoa ja yksilön oikeuksia kunnioittava hyvinvointivaltio; ei rikas, mutta onnellinen :-)- NytSaaNauraa
Environment kirjoitti:
Kirjoitusvirhe. Neljäntenä mulla on 13 SDP.
Niin kova kommunisti olet, että demaritkin lipsautit kommunistien perinnejärjestöksi ensi yrittämällä,
- ei-koneella
Äänestää vaalikoneiden antamien tulosten perusteella, vaalikoneilla manipuloidaan äänestäjiä äänestämään jopa puoluetta mitä muuten ei äänestäisi, sitten saa oottaa 4vuotta seuraavaan kertaan ja harmitella kun tuli äänestettyä vaalikoneen mukaan.
Kylpäs. Tämä vaalikone ei manipuloi, se on tehokkain ja paras tapa mm. tutustua ehdokkaiden arvomaailmoihin.
Ugh, olen puhunut.
- Tiltuille
Tosin ette taida päästä Pietarissa äänestämään ketään?
- Pelonvaali
Siinä vasurit on viisaina. Taitaa vain viisaus loppua vaaleihin.
Kun nyt helsinki myös antaa keskustalle hyvin gallupin mukaan 14,2 %.
Siinä on 26 % löyhää tavaraa, jos näin menee. Nyt keskustalla on 21,1 % että siihen reilu korotus.
En usko että ihmiset tohtii vihervasemsmitoa äänestää, naiset varsinkaan, niin huonon politiikan takia. Pelkäävät sitten enemmän liikkumista yksin ulkona varsinkin iltaisin.- pankkojorinoita
Pankkomajuri on elävä esimerkki kepulaisuudesta. Mitkä ovat kepulin pahimmat viholliset? Media, vaaligallupit ja vaalikoneet. Keskusta siis elää salaliittoteorioilla?
Pankkomajuri itse syyllistyy muunnellun totuuden kertomiseen.
- FiksumpiOnRinne
Juuri näin täytyy toimia eli aivan päinvastoin kuin Sipilä toimi hallituskaudellaan:
"– Valmistelussa on edettävä vaiheittain, hallittavan kokoinen kokonaisuus kerrallaan. Valmistelun aikana on varattava riittävästi aikaa perustuslainmukaisuuden arviointiin, sanoo puheenjohtaja Antti Rinne." - hyvähyvähyvä
Vasemmistopuolueet jä minulla aivan jumbosijoille. :))
Muutama esimerkki ja syy, miksi järkevät ihmiset ei tule äänestämään vihervasemmistoa selviää ymmärtäväiselle tästä:
https://yle.fi/uutiset/3-10682621 - no.communism
Yksi syy, miksi äänestetään vihervasemmistoa on siinä, että EI USKOTA JUMALAAN vaan luullaan, että ihminen voi ja saa vaikka tappaa itsensä, että luonnon mullistukset estyisi, kaikki uskonnot ja kultuurit sekoittuisi ja siitä syntyisi pysyvä rauha.
- TiettyDemaria
Minä sain vaalikoneesta hyvän demariehdokkaan. Häntä siis äänestän 3.4.
- SairaanhoitajaHelsinki
Minäkään en kepua äänestä. Toi Kiky vei multa niin paljon rahaa, ettei parina kesänä ole ollut rahaa lapsien kanssa mennä minekään, onneksi pääsivät seurakuntaleirille joka on ilmaista. Olen työssä sairaanhoitajana ja yksihuoltaja kolme lasta. Äänestän seuraavaksi sdp puoluetta
- JohtoVaihtoon
Kuin myös, ei ääntä tälle nykyiselle lestapuolueelle.
- keskustaanpoiskok
keskusta ei 2015 maahanmuutto
https://yle.fi/uutiset/3-10692744
"SDP olisi selvästi suosituin puolue hallitukseen, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselystä
(siirryt toiseen palveluun)
.
Lähes puolet vastanneista toivoo SDP:tä hallitukseen. Seuraavaksi suosituimpia ovat vihreät 35 prosentin kannatuksella. "
Alkaa vaikuttamaan selkeältä demarien ja vihreiden vaalivoitolta.
Mitä muita puolueita ennustat seuraavaan hallitukseen SDP:n ja Vihreiden lisäksi?- vallanjakohuone
No jos nuo kaksi muodostaisivat hallituksen päärungon (tulevan vaalituloksen perusteella), niin aika loogista olisi Vasemmistoliiton mukaanlähtö. RKP todennäköisesti olisi myös valmis tuohon koalitioon, hintalappuna Vaasan keskussairaalaan päivystysstatus. Nykyisistä hallituspuolueista Kepu näyttäisi olevan vahvimmilla jatkoon, mutta riippuen nyt siitä, kuinka paljon kepusaapas hörppää vaaleissa vettä sisäänsä kertoo sen, minkälaisen aseman se hallituksessa saisi. Rinne on kertonut SDP:n kannattavan laajapohjaista hallitusta, joten mikäli SDP pitää kärkipaikkansa myös vaaleissa, niin seuraavassa hallituksessa tulisi olemaan 4-5 puolueen edustus.
- EnnnustajaErkki
"seuraavassa hallituksessa tulisi olemaan 4-5 puolueen edustus. "
Vasemmistoliitto ei ainakaan olisi mukana hallituksessa jossa olisi kokoomus. Se tarkoittaa, että SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät ja keskusta muodostaisivat seuraavan hallituksen ja aivan oikein ruotsalaiset mukana.
Se tarkoittaisi, että 2023 vaaleissa kokoomus ja ps saisivat suuret vaalivoitot kansan kyllästyttyä kansanrintamahallituksen veronkiristyksiin ja maahanmuuttoon.
- KeskustaNOLLAprosenttia
Nykyistä Keskustaa EN ÄÄNESTÄ, vaikka olisivat onnistuneet manipuloimaan minkälaisen koneen tahansa !
Neljä vuotta on nähty sitä Keskustan sirkusta ja Sipilän uhkailua, että mulle riitti!
Aivan varmasti äänestän huhtikuussa demokratiaa ja oikeudenmukaisempaa politiikkaa! - SpiläKatsePeiliin
" kiky-sopimukseen ja siihen, että muutenkin pienipalkkaisilta naisvaltaisilta aloilta pidätettiin kolmannes lomarahoista, palkankorotukset jäädytettiin ja työaikaa pidennettiin. Sipilän tuolloin uhkaili jopa hallituksen pakkotoimilla jos ei kiky-sopimukseen päästä."
Näissä kysymyksissä piilevät ne syyt minkä vuoksi Sipilän katsotaan epäonnistuneen ja kepun kannatuksen pudonneen sinne 14 prosenttiin.Olet oikeassa. Sipilän ja kepun epäsuosio johtuu siitä, että suuri osa kansalaisista tunsivat olevansa vuoron perään hallituksen leikkurien kohteena. Tunne siitä on subjektiivinen asia. Se, että Sipilä tunnisti toteuttaneensa väärää politiikkaa oli sekin vain vaalitaktiikkaa.
- petollisiaJAosaamattomia
Jos en ketään muuta keksisi äänestää kui keskustalaisia, niin en sitten äänestäisi ketään.
Sipilän porukkaa EN ÄÄNESTÄ missään nimessä - sen verran minulla on kuitenkin vielä selkärankaa ja oikeudenmukaisuutta ...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2715870Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651929- 1801730
- 1191221
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä131171Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181561057Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71036Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41951RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49931Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288922