Ihmiset, on kerrottava teille eräs tosiasianlaita, että Jumalamme, Jeesuksemme ja IHAN mitkä vaan noi ns. Ylhäällä olevat Olennot ovat pelkästään kaasuolentoja, tai jotain sinne päin. Yksikään Heistä ei ole minkäänlainen Oikea EIKÄ Aito, ei siis sell. Oikea, niin kuin pitää.
Uskonnot ovat pelkkä huijauskeino, alistaa ja pakottaa meidät Heidän tahtomaan ohjenuoraan tai ihan mihin vaan asiaan. Ja hyvin usein tapahtuu silti kaikenlaista tosi huolestuttavaa maailmassa, vaikka kuinka uskoisimme Jumalaan, kuka mihin vaan.
Ikävä kyllä uskovaiset ovat luopuneet , uskovat kaikenlaista, jota sieltä Ylhäältä ilmoitetaan. Valitettavasti he myös usein ns. kuuntelevat, tottelevat ja noudattavat tällaisia kaasuolentoja, jotka ovat lähinnä alieneja, eivät kuulu tähän maailmaan. Harvoin he antavat meidän ihmisten olla ja jatkaa oikeuden elämäämme, ilman, että tulevat vaikuttamaan jotenkin elämäämme. Joidenkin kohdalla, kuten uskovien, jopa ihan jonkinlaisilla vaatimuksilla.
Ihan oikeasti, alkakaa uskovaisetkin hieman herätä asialle, jonka niin paljon jo muu maailma tiedostaa. Älkää pelätkö jotain Jumalan Kättä tai mitään muutakaan, että jos alkaa heikottaa, kun jos alatte yhtään siitä uskostanne luopumaan. Teillä on ihmiset, kaikki muutkin täällä, aivan kaikessa mukana. Ette ole ikinä yksin, meillä on AINA toisemme täällä ja olemme toinen toisemme apuna, tukena ja turvana. Koittakaa hakea sitä apua, tukea ja sell. ihmisiltä, sillä me olemme se sama lajitoveri, joka ymmärtää. Me emme vaan monetkaan jaksa tai halua kuulla mitään uskon asioita, kuinka Hyvä esim. kenties Jumala tai Jesse on, Kiitos EI, koska Heidät Kaikki on nähty, ovat käyneet ja on koettu. Joten kiitos EI, sillä ihmisten pitää pitää meistä ihmisistä huoli ja tämä maailma, maapallo KUULUU meille. Meillä on se Oikeus!
Jumaluus pelkkää HUUHAATA ja huijausta
14
65
Vastaukset
- 12____13
> Me emme vaan monetkaan jaksa tai halua kuulla mitään uskon asioita, kuinka Hyvä esim. kenties Jumala tai Jesse on, Kiitos EI, koska Heidät Kaikki on nähty, ovat käyneet ja on koettu. Joten kiitos EI, sillä ihmisten pitää pitää meistä ihmisistä huoli ja tämä maailma, maapallo KUULUU meille. Meillä on se Oikeus!
No, jos itse saat saarnata kristinuskon vastaista propagandaa, niin pitäähän kristittyjen myös saada julistaa omaa sanomaa. Vai etkö ymmärrä, että "Jumaluus pelkkää HUUHAATA ja huijausta" on vastenmielistä puhetta, jota yksikään rehellinen ihminen ei halua kuulla?
Ihmiset ei yleisesti ottaen pidä huolta toisista, vain itsestään ja siitä, että hyötyvät muista maksimaalisesti.
Minulle Jumalan olemassaolon kieltäminen on vähän sama kuin kieltäisi esim. Suomen olemassaolon.- YstävällisyydellOikeasti
Anteeksi vaan, mutta en ole missään vaiheessa ollutkaan kieltämässä Jumalan yms. olemassaoloa, VAAN olen joutunut hieman kertomaan, valaisemaan KUINKA asia sen laita on!
Jumalat yms. eivät ole mitään muuta kuin kaasuolentoja tai jotain vastaavaa sen kaltaista. Sinä EIKÄ kukaan muukaan, esim. uskovaiset ETTE voi täällä käskeä, määrätä, etteikö tuollaisista asioista, esim. Jumalaa arvostelevaa puhetta tai tekstiä saa olla missään. Sinä väität, että tämä minun ilmoittamani asia on vastenmielinen, eli puhut muiden suilla ja toisten nimiin omalla suullasi ja mielipiteelläsi. ET tiedä helvettiäkään asioista, kuinka esim. imageilla ja illuuisoilla on ajettu KOKO ETELÄ-SUOMI ahdinkoon, kohtapuoliin perikatoon ja pikapuoliin kohta ties mihin vaaraan. Nämä illuusiot ja imaget ovat ihmisistä, AIKA kauheita ja varmasti on edessä ainakin monen pelko , kauhu ja epätoivo, jos EI asioita saada ilmoitettua!
Itse olet kieltämässä täysin TOSIASIOITA etkä halua hyväksyä olemassaolevaa tosiasiaa, ETTÄ YLHÄÄLTÄ Taivaasta, juuri Jumalilta, Jeesuksilta yms. EI tule juuri mitään hyvää VAAN aika helvetin haitallista ja vaarallista asiaa, osoitusta, kuten hengenvaarallisia imageja, illuusioita, joilla ajetaan monet VAARAAN!
Älä, kiltti, tule arvostelemaan ketään, kun jos alamme täällä tai oikein muuallakaan arvostelemaan YLILMOJA eli Noita Olentoja Valtakuntineen, koska me kukaan EMME koskaan Heitä turhaan tai vähäisistä syistä, asioista arvostele tms. Ole kiltti ja koitan olla meidän IHMISTEN puolella, sillä koska me kukaan EMME tarvitse ongelmia tai ns. vihamiehiä, joista sitten ehkä tulee vaaraa ja/tai enemmän ongelmia!
Olemme KAIKKI samalla puolella, loppujen lopuksi ns. samassa veneessä ja samanlaisissa ongelmissa, JOTEN on turhaa täällä taistella kuin toinen toistamme vastaan. EI, vaan meidän pitää olla AINA samalla puolella, IHMISTEN! KILTTI, kiitos! - htep
Ateismilla ei ole mitaan annettavaa ihmisyydelle. Ei yhtaan mitaan. Ihminen tarvitse jumalan. Tullakseen onnelliseksi, ja saadakseen onnellisen elaman ymparilleen.
Sita ei tosin nykyisin ole maailmassa. Tiedan sen kovin hyvin. Paitsi minulla kylla on jumaluuteni, ja oleonellinen.
Jaan varmaan heita hivenen teillekkin. Vaikka huomenna tai joskus, varmaan huomennakin. - TheRealOne
htep kirjoitti:
Ateismilla ei ole mitaan annettavaa ihmisyydelle. Ei yhtaan mitaan. Ihminen tarvitse jumalan. Tullakseen onnelliseksi, ja saadakseen onnellisen elaman ymparilleen.
Sita ei tosin nykyisin ole maailmassa. Tiedan sen kovin hyvin. Paitsi minulla kylla on jumaluuteni, ja oleonellinen.
Jaan varmaan heita hivenen teillekkin. Vaikka huomenna tai joskus, varmaan huomennakin.Jumalan tarvitseminen ei ole ehdottomuus. Se on kokemus. Et voi yleistää omia tuntemuksiasi kaikkien tuntemuksiksi, tai tuomita niitä, jotka eivät koe elämää, kuten sinä. Ateismi on siitä osoitus, että ilman jumalia voi elää ihan normaalia elämää, jota ei eletä muinaisten uskomusoppien mukaan. Väitteesi, ettei ateismi ole antanut ihmisyydelle mitään on virheellinen. Se on antanut ihmisille mm. elämän ilman uskontopakkoa. Ilman ateismia ei olisi nykyaikaista terveydenhuoltoakaan, jota sinäkin kiitollisena otat vastaan sairastuessasi. Ilman ateismia ei olisi sitäkään laitetta, jolla Suomi24seen kirjoittelet. Joutuisit raapustelemaan kaislalle tai savitauluun ja jakamaan sanomaasi talosta taloon juosten. Kiitos Internetin, voimme tehdä sen maapallon ympäri jopa millisekunneissa. Eläisimme edelleen kaavut päällä teltoissa, hökkeleissä ja luolissa, pääenergialähteenä tuli. Sähköä ei olisi kuin pilvissä. Ehkä sellainen elämä olisi sinulle mieluinen, mutta monille muille ei. He ovat onnellisia siitä, mitä heillä on nyt.
- htep
Puhun omasta itsestani, en suinkaan sinusta. Hivenen aliarvioivaa on vaittaa, etta ateistinen kulttuuri tuottaisi tippaakaan enempaa esimerkiksi tieteen saralla. Tervetdenhuollossakaan, tai missaan muussa.
Koko kirjoituksesi on lopulta aivan kasittamaton.
Olen toki "pakana", en kristitty, mutta olen toki mm. insinoori, ja vaikka antaisin lopun elamani uskonnolle, tiedan etta antaisin enemman kuin ateistinen filosofi pystyy antamaan.
Nykyaikaisella terveydenhuollollakaan ei ole antaa mitaan erityista tai jokaista koskevaa onnea tavoitteenaan. Se terveydenhuolto tarjoaa onneksi hulluuden ja karsimyksen olemassaoloa. Samaa tarjoaa tietysti myos esimerkiksi suomen luterilainen kirkko.
Siina on sinun ateistinen onnelasi.
Toivon antavani maailmalle enemman. Ainakin itselleni. Ellei muille kelpaa.
Tosin tiesit itsekkin valehtelevasi. Mutta se onkin juuri sita. Kaarmeella ratsastusta. Hampaattomalla sellaisella, vaikka iso olisikin.
En nyt pysty menemaan mihinkaan kolmanteen todellisuuteen; Siis kun ateismi ei minulle kay, niin jaa jaljelle suurempi, ja sen kasitan edelleen sanalla Jumaluus.
- TheRealOne
Jumaluus ei ole huuhaata ja huijausta, sillä se on parin miljoonan vuoden mittaisen 'Tietämättömyyden aikakauden' tulos, josta ihmisiä ei voi tuomita, vaikka ovatkin itse uskontojen takana. Ulkopuolisiin älyllisiin olentoihin uskominen oli pitkä ja hidas prosessi, jota mikään ei ollut estämässä, eikä kyseenalaistamassa. Jumalat ja muut olennot eivät ole kaasuolentoja, vaan käsitteitä, selityksiä, vastauksia, jotka ovat vakiintuneet pitkän ajan saatossa. Vasta hiljattain syntyi elämäntapa, jossa on suhtauduttu kaikkeuteen uudella tavalla, kehittyvillä opeilla, laitteilla, periaatteilla, metodeilla yms., joiden lähteenä ei ollut jo silloin muinaishistoriaa olevat uskomusopit. Uskonnollisuus on normaali, jopa väistämätön, kehitysvaihe siinä missä tieteellisyyskin. Näidenkin jälkeen voi tulla taas uusia elämäntapoja. Ehkä joskus tulevaisuudessa tieteellinen maailmannäkemys riitelee jonkin uudenlaisen maailmannäkemyksen kanssa, ja aikanaan häviää sille. Kuka tietää, mitä on tulossa. Mutta, erilaisuuden tuomitseminen on inhimillinen piirre, joka on periytynyt sukupolvelta toiselle barbaarisista ajoista lähtien.
- htep
"Vasta hiljattain syntyi elämäntapa, jossa on suhtauduttu kaikkeuteen uudella tavalla, kehittyvillä opeilla, laitteilla, periaatteilla, metodeilla yms.,"
Asialla ei ole mitaan tekemista totuuden kanssa, ellei tuo mainitsemasi elamantapa ole TOTUUS ja totuudesta.
Muulla ei ole merkitysta.
Ja
Kasite jumalasta ei missaan tapauksessa ole muinainen, vaan se on paljon vanhempi. Se on lahtoisin kaiken alusta. Kaiken alusta jota ennen ei ollut olemassa aikaa ei tilaa. Aika ja tila muun muassa, mahdollistavat kasitteen olemassaolon.
Mutta ajan tilan ja materian ja tyhjyyden olemassaolo alkaa maarittelemattomasta. Siis fysiikassa ihan matemattisesti maarittelemattomaksi osoitetusta matemaattisten yhtaloiden tuloksesta eli singulariteetista. Mikaan teoria ei ole sita toistaiseksi kumonnut, pain vastoin, yritykset johtavat uusiin jopa fysiikan kannalta ristiriitaisiin tuloksiin. Toki yrittaa saa.
Sanotaan niin, etta siina pisteessa Hawkingin CPU rajahtaa, Edes han ei saa siita mitaan tolkkua... Siita ei siis jaa (jaanyt?) mitaan jaljelle....
Ja se on ihan tosi.
Siksi en oikein osaa seurata ateisti Hawkingia, tai sinuakaan. Jumaluus on minulle edelleen se mita ihminen ei voi kasittaa, ja siksi han on joka puolella ja kaikessa. Koska han on kaiken alku.
Paitsi pahassa ja valeessa. Se on eri asia. - Idioottimaista
Kummallekin teistä pieni opetus: Ensinnäkin Jumalat, valtiaat ja Henkimaailman Olennot eivät ole pelkkä käsite vaan fyysisesti oikeastiolemassaolevia olentoja. Olen itse kokemusperäisesti (myös osittain muiden kertoman perusteella luonut oikean käsityksen yhteenvedosta) nähnyt ja joutunut kokemaan kaikkien noiden olentojen olemassaolon ja vaikutuksen haluineen.
Haukun Heitä kaasu-olennoiksi, koska enempää eivät ole ansainneet: minulle on ihan sama, mitä biologista alkuperää mahtavat olla. Emme, ihmiset myöskään näe virtsassa infra-punan jälkiä: lukuisat silminnäkijät vahvistavat samanlaista nähneensä samoihin aikoihin, vaikkeivät ole olleet missään vaiheessa tekemisissä keskenään. Olen itse jo ratkaissut tämän kaiken olemassaolon asian, pääpiirteet. Tein siitä engl. kielisen kirjan, pieneltä osin fiktiivisen, mutta missä on asiat jokaikinen totta.
Se toinen väite, ettei JUmala(ssa) ole pahaa tai valetta ja että Hän olisi kaiken alku, on pelkkää HUUHAATA kans: Hän ei ole Itsekään mitään muuta kuin juuri kaiken Valheen alku ja juuri (esim. uskon asiat, uskonto ja mitä ihmisen osasta väitetään=hyvä, huono vai paha).
Itse Jumala EI ole mitään muuta kuin todennäköisesti jonkinlainen Universumin jättökaasuista muodostunut Iso Itikka taivaanrannassa, joka absorboi ihmiskunnasta ja eliökunnasta milloin mitäkin. Hän ilmeisesti sai Onnen kaupasta Itselleen jättökaasu-vaimon, jonka kanssa He Onneliisina lisääntyivät (=lue Henkimaailma) ja Elivät Elämänsä loppuun asti. Heidän Onnellisuutensa tosin alkoi paljastua, koska VALHEEN tiet OVAT LYHYET!
Jos ETTE itse ole nähneet tai kokeneet jotain/mitään Henkimaailmasta/Jumal-Olennoista, ette voi väittää myöskään missään nimessä (silminnäkijä-/kokemus-todistajia vastaan), että teidän teorianne on YHTÄÄN paikkansapitävä=pelkkä hypoteesi, ilman minkäänlaista todistusaineistoa. Meilläkään, silminnäkijöillä, ei ole vielä fyysistä olemassa, koska kuin UFOT häviävät UFO-tutkimuskeskusta pystytettäessä, niin KATOAA myös Jumal-Olennot Henkimaailmoineen, JOTTEI Heitä pystyisi todistamaan ja tarvittaessa listimään, KUN alkaa Heidän asetuksensa ja aikaansaannoksensa selviämään, esille tulemaan. Siksi voiolla tiedemiestenkään vaikeaa koskaan pystyä todistamaan Heidän olemassaoloaan, koska He pakenevat aina laitteiden ilmaantuessa kyllä paikalta, aivan kuten useat paranormaalit ilmiötkin!
Jopa Jumal-Olentojen HALUT voidaan nyt jo todistaa, uskoville annettujen profetioiden, Jumalan Sanan ilmoittamisen perusteella= Ukko Jumala Itse ensin ennusti asioita ja ilmoitti niistä uskoville ja tuli sitten Itse laittamaan TOTEEN. Näin se käy!
- ProFide
Kyllä jumalien ja huuhaajuttuihin voi uskoa. Fiksua olisi pitää ne asiat omana tietonaan.
- Toimimme
Lähetyskäsky kehottaa levittämään kristinuskoa.
- ProFide
Toimimme kirjoitti:
Lähetyskäsky kehottaa levittämään kristinuskoa.
Ei pidä ottaa todesta ihan kaikkea ihmisen keksimää.
- jmnjmnt
Niin no ei siis sinunkaan profide keksimiasi ajatuksia.
No jumaluuden, eli hyvan, eli: Totuuden edessa jokainen on tasavertainen - HuruJumalUkko
Toimimme kirjoitti:
Lähetyskäsky kehottaa levittämään kristinuskoa.
Kuules, lähetyskäskjyn saanut= olet sinäkin jo menettänyt oman autonomiasi ja toimit kiihottajana kansanryhmää vastaan.
Odotamme innolla, mitä te uskovat vielä saatte aikaan ja möhlittyä enemmämn KUIN omat asianne!
Siitä vaan jatkossakin kuulemaan Jumalia, kyllä He eksyttävät teidät Totuudesta! EIVÄT uskalla myöntää, VAAN kun se on nähty ja voidaan todistaa!
- HUIHAIjuttunneJOO
Kyllä te uskon sisaret ja veljet ja aadolf-ateistit (=täysin Jumal-olentojen olemassaolon kieltävät) OLETTE YKSIÄ TÄYS-ääliöitä=kukin omalla tahollaan ja sarallaan KIELTÄÄ ABSOLUUTTISET tosiasiat EIKÄ uskalla ottaa asioista selvää. Uskovat pakenevat omien VALHEIDEN(=uskon asioiden) TAAKSE piiloon ja arttu-ateistit EIVÄT myöskään koskaan näe, totea EIKÄ myönnä, KOSKA sitä mitä ei ole itse nähnyt/kokenut, EI ole olemassakaan=PAITSI lukuisat samanlaiset silminnäkijä todistuslausunnot tai JOTKA ovat kokeneet!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778