Ainakin 40 raatoa tuli aussipersun käsittelyssä. https://yle.fi/uutiset/3-10689973
---
...epäilty on äärioikeistolaiseksi kuvailtu Australian kansalainen.
---
...epäilty on äärioikeistolaiseksi kuvailtu Australian kansalainen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 90
Vanhimmat
kokkare hoiteli vähävaraisia aivan Kokoomuksen toiveiden mukaan.
Hyvin RKP:läistä natsihenkistä toimintaa.
Axel Friedenthalin oppien, ihanteiden ja kiihkomielisyyden mukaista.
Ei ollut aussipersu vaan aussi-anarko-marko eli ex-kommari nykyinen ekofasisti.
ChristChurch nimi oskupaikalle on jo ihan FF kamaa.
Australian terroristi oli kommunisti, anargisti, ekofsasisti.
Mites se nyt sillai.
Turhaan uutisissa huutavat äärioikeistolaiseksi.
Valeuutisoivat.
Ekofasismilla tarkoitetaan fasistista ajattelutapaa, jonka mukaan on myönteistä, että sodat, luonnonkatastrofit, epidemiat ja nälänhätä rajoittavat ihmisväestön määrää ympäristön säilymisen turvaamiseksi. Aate näkee ympäristönsuojelun tärkeimpänä päämääränä. Tunnettuja ekofasisteiksi leimattuja henkilöitä ovat Pentti Linkola, Savitri Devi, Julius Evola ja Herbert Gruhl.
Halla-ahon ja Breivikin hengenheimolainen asialla?
Persujen uusi idoli. Yhtä suuri sankari kuin Breivik, jollei suurempikin jo.
Ai eikö tämä isku olekaan yksittäistapaus, joka ei liity mihinkään, ja jota ei saa käyttää muiden leimaamiseen?
Käsittämättömän typerä kommentti, mutta mitä muuta voi odottaakaan käsittämättömän tyhmältä punaviher-suvakilta?
En silti yleistä, että kaikki nuo punavihersuvakit olisivat juuri NOIN tyhmiä!
Minä yleistäisin.
Breivik on Orpon Oslolainen velipuoli, jota on piilossa pidetty ja jonka julkituloa on kakin keinoin vältetty.
Onko Halis tuominnut tekoa?
Ei kai hän aatetoverinsa tekoa tuomitse.
Eikö vieläkään?
Kun Vääräuskoisia olivat niin poistettiin levittämästä harhaoppejaan!
Kyllä! Jokainen aito ja oikea Perussuomalainen toivoo vääräuskoisten laajaa ja julkista teloittamista!
Me oikeat Vihreät myös.
Kyllä.
Kuulemma ampuja oli huutanut " Jeesus on Jumalan poika"!
Vihreäaate leviää kaukaisiin maihin. Sanomassa on järkeä.
https://www.youtube.com/watch?v=ZqJFPAGSRyc
Kostonkierre valmis, muslimit ovat valmiina kostamaan muuallakin kuin uudessa-seelannissa.
Siksi valkoisen on aina alistuttava tapettavaksi ja raiskattavaksi ja lopulta syrjäytettäväksi.
Onko muslimi joku väri vai?
Niin kuin oli aikoinaan alistuttava Australian mantereen alkuperäiskansojenkin.
Sitä ne avoimet rajat tekee alkuasukkaille.
Useimpia eurooppalaisia kuitenkin järkytti suuresti uusiseelantilaisten harjoittama ihmissyönti, joskin tutkijat suhtautuivat tapaan vain kiinnostavana kulttuuripiirteenä.
Eurooppalaisia oli 1830-luvulla Uudessa-Seelannissa 2 000. Alkuvaiheessa he olivat lähinnä maorien ottamia vankeja tai neuvonantajia.
Hangi on maorikulttuuriin kuuluva ylellinen monikulttuurinen juhla-ateria,
joka valmistetaan ulkona maakuopassa. Pohjalle asetetaan tulella kuumennettuja kiviä. Niiden päälle laitetaan grillattavaksi tarkoitettua lihaa, kalaa ja äyriäisiä. Lopuksi päälle kasataan lehtiä. Aterian kypsymiseen tarvitaan aikaa useampi tunti.
Ei väri vaan muslimi ja islamilaisuus ovat eräänlaisia mielensairauksia.
Jopa valkoiset miehet ja naiset Suomessa voivat sairastua mieleltään niin pahasti että heistä tulee hartaita muslimi - islamilaisia.
Kokoomuksen edustajat ovat kunnostautuneet vähävaraisten eliminoimisessa. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000822867.html
Tuossa on faktoja Kokoomuksen keinoista köyhyyden poistamiseen.
Paniikkihäiriö se vain oli
Äkkiäpä selvitettiin tekijöiden ihonväri.
Jossain kerrottiin vielä että tekijät olisi rokotettu niin että ei ollut heidän syytä tuo keppostelu.
Normaalia oikeistomenoa.
Ai niinkuin kokkareilla vai?
t. kokoomus
Ampuja varmaan horjahti vahingossa ja sormi sattui olemaan liipasimella. Ei ollut tarkoitus osua kehenkään
Ja taisi australialainen unohtaa että aselupa on voimassa vain Australiassa.
on mitään tietoa Australian ja Uuden-Seelannin käytännöstä kun kyse on aseluvista tai mistään muustakaan.
Sinä klutkuttaja et varmaan tiennyt sitä että jokaisessa maassa on omat lakinsa eli aselupa toisessa maassa ei ole koskaan voimassa toisessa maassa.
Minun mielestä olisi pitänyt tarkistaa onko luvat kunnossa ennen kuin alkoi ammuskelemaan
Kuuleman mukaan kyse oli vasemmistoanarkistista. Hehän ovat käytännössä uusnatseja!
Suosittelen käymään korvalekurissa.
Ei tuo korvalekuri pysty parantamaan vasemmistoanarkistia natsimaisuudestaan. Miksi siis suosittelet heille korvalekurikäyntiä?
Näin ateistina en aina ymmärrä näitä uskovaisten touhuja.
Miksi muslimeilla on ongelmia joka puolella maailmaa ja tappelevat keskenään?
Uudessa-Seelannissa, Christchurcin kaupungissa on ammuttu kahdessa moskeijassa kesken iltapäivärukousten. Useita on kuollut. (n. 40)
Samaan aikaan Israel pommitti Gazaa! Useita on kuollut. (n. 140)
Mistä tuo JUUTALAIS VIHAMIELISYYS KUMPUAA! ?
Olet tainnut nyt erehtyä. Uusnatsit ovat terroristeja jotka tahtovat valkoisen miehen ylivaltaa ymmärtämättä toki sitä että vaikka valkoinen mies olisi maailman diktaattori niin uusnatseilla olisivat silti hierarkian pohjalla mustankin miehen alla.
Israel sen sijaan on valtio joka tarvitsee lebensraumia ja siksi sen on pakko suorittaa kansanmurha tavoitteeseen päästäkseen. Israel tarvitsee tilaa laajentumiseen.
tommoset muka mitään työvoimapulaa vois paikata kun kesken duunin pitää alkaa pyllistelemään ja kaikkien lähistöllä hiljentyä?
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan tämä oli kosto ruotsin terrori iskusta pahoin pelkään että koko Eurooppa on sekaisin parissa vuosikymmenessä?
Turun puukkohipasta tässä kostettiin.
No nyt jo 49 kuollutta.
Mihinkäs ne katois, kun syntyvyys niin korkealla.
Kannabiksen nauttimisesta johtuva paniikkikohtaus, €80,- sakkoa.
Tähänkin sopii vanha perussuomalainen sanonta: missä persu, siellä ongelma.
Karmea tapaus.
Yksittäistapaus.
Arkkipiispa Kari Mäkinen : "Hän on yksi meistä ".
Tuonkin energian olisivat voineet käyttää paikallisten mummojen ulkoilutukseen.
Onpa aloittaja suorastaan kiihottunut onnesta kun viattomia ihmisiä kuolee.
Vahvisti olevansa persu: pääepäilty sanoo olevansa rasisti.
vihapuhetta kun perättömiä levität.
Tuo on ylen annosta, joten sorry.
Kyseessä australialainen oikeasti Jumalan sanaan uskova kristitty. Kiittäkäämme Herraa! Näitä ihmisiä vielä koko sivistynyt maailma kiittää ja veisaa heidän kunniakseen.
Kauheaa! Onko Halla-ahoa vaadittu jo sanoutumaan irti. Koska hän ei ole välittömästi niin tehnyt, hän on antanut hiiljaisen hyväksyntänsä teolle. Toisaalta jos hän olisi tehnyt niin, hän olisi käytännössä myöntänyt syyllisyytensä.
Yksittäis tapaus.
Tietenkin on yksittäistapaus. Eihän teijän lössistä löydy yleensä muutakuin netti-hikky-nerdsi-näppixiä.
Sitten on muutama MT-potilas joka tekee breiviikit.
:D
Yksittäistapaus.
Allllahu ( I ensimmäinen) The Great .
vai II?
Australialaisille persuille on määrättävä maahantulokielto. Emme Suomessa suvaitse tuollaista käyttäytymistä, emme edes paremmalta valkoiselta väeltä.
Viimeisimpien uutisten mukaan kyseessä oli punavihervasemmistolainen. Eli vihernatsi tai vasemmistokommari. Ihan mitä termiä halutaan käytettävän.
Suomessa tuo eco-fasisti ideologiaa kannattava moskeija ampuja ois varmaan lähimpänä vasemmistoanarkista takku ryhmää. Oiskohan suomessakin aika pistää nuo takkulaiset tarkempaan syyniin? Poliisi voisi vaikka vaatia tuon järjestön kieltämistä. Myös anarkistilippujen käyttäminen julkisella paikalla pitäis kieltää lailla!
Linkki tietoosi tai muuten fake news.
Tämän vuoksi kenenkään ei pidä äänestää persuja. Porukassa on pelkkiä hulluja.
Tarkoitit ilmeisesti vihreitä tai vasemmistoa? Tuo moskeija-ampujahan oli vihervasemmistoa eikä äärioikeistoa, niinkuin suomen media koko päivän yritti valehdella! ;-)
Tärkeintä on että se tapahtui mitä tapahtui. Ja juuri kuten aloittajakin kirjoitti, ei puhuta ihmisistä, vaan raadoista, koska muslimit eivät ole ihmisiä.
Eipä ihme että kukaan ei halua olla tekemisissä persujen kanssa. He näköjään vihaavat ihmisiä yli kaiken.
Eivät näemmä yhtä paljon, kuin tämä vasemmistolainen moskeija-ampuja! Ei ihme, että vasemmistoa katsotaan kieroon!
Linkki tietoon tai muuteen psykootikon horinaa.
Taitaa vihernatsien vaalit mennä penkin alle. Ja sekös harmittaa!
Muistakaa helistellä avaimia?
Uskokaa jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa ettei tällainen toiminta yleisty Suomessakin?
On hyvä muistaa, että sosialistisissa valtioissa ei ole muslimiongelmaa eikä mitään muutakaan sosialistisista periaatteista poikkeavaa ongelmaa?
Kysymysmerkki tuli vahingossa, mutta totuus on, että sosialismissa nämä ongelmat ovat ja ovat olleet tuntemattomia, sillä sosialistinen dialektiikka poistaa kaikki ongelmat.
Jos Suomessa saadaan vihdoinkin sote, jossa ei ole valinnanvapautta, yksityistä toimijaa eikä yksityistä työterveyshuoltoa, ongelmat poistuvat sillä dialektiikan ja voimakkaiden sanktioiden avulla yrityksestä rikastua sairauksien kustannuksella päästään eroon.
Sairauksien kustannuksella kuuluu köyhtyä, paitsi hänen, joka on sairaana, ja hänen sukulaistensa.
Heräsin kirjoittamaan tätä viestiä. Kohta kellahdan takaisin Irakilaisen mieheni viereen, imaisen unimaidot ja jatkan nukkumista.
Jos persuilla ja haittamaahanmuuttokriittisillä on kollektiivinen syyllisyys äärioikeiston tekosiin niin suvaitsevaiset ovat myös osasyyllisiä muslimien suorittamiin sikailuihin fanittamalla näiden invaasiota eurooppaan.
Ja Uuden-seelannin hiippakuntaa vaihtaneet musulmaanit ovat samaa hengenheimolaisuutta kuin vaikkapa oulun lapsiinsekaantujat ja ansaitsivat kohtalonsa näin ollen.
Arvoisa moderaattori: Totuus ei pala tulessakaan nim. 1hoopo BINGO.
No nyt on australialainen persusenaattori pieksänyt häntä kananmunalla heittänyttä teiniä. Persusenaattori oli syytellyt persumaiseen tapaan muslimeja moskeijaiskuista. Normaali persuvajakki siis kyseessä.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006037654.html
Lienee joku trumpettifani
Oliko ampujalla vihreä aate kun noin innostui ammuskelemaan??
Hallaaho myhäilee tyytyväisenä,sana on mennyt perille ja seuraajat panee toimeksi ympäri maailman?
Matu hyökkäsi Uuteen-Seelantiin tekemään tuhojaan.
Aussipersulla oli tehokas ratkaisu maahanmuutto-ongelmaan
Aussi osoitti miksei matuja tule päästää maahan.
Hieno mies! Ei tommoisesta saisi antaa rangaistusta. Kunniamerkki ja kaupunginavain!
Trumpettifani uhkasi räjäyttää Ruotsin suurlähetystön :-D
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006188319.html