Suomen ei pidä pyrkiä jenkkien ohjaamaan uppoavaan fregattiin. Olisimme kohta samanlaisessa liemessä kuin Länsi-Euroopan valtiot ovat.
Natojäsenyys olisi suomettumista
kak
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Suomettuminen (saks. Finnlandisierung) tarkoittaa voimakkaamman valtion vaikutusvaltaa heikomman naapurimaan asioihin.
USA määräisi Naton kautta esimerkiksi siitä, tuleeko Suomeen merijalkaväen tukikohtia, kuten Norjassa. Eli Natojäsenyys olisi suomettumista.
Ei missään tapauksessa Natoa tänne.
”USA määräisi Naton kautta esimerkiksi siitä, tuleeko Suomeen merijalkaväen tukikohtia, kuten Norjassa. ”
Norjassa ei ole ulkomaalaisia joukkoja tai tukikohtia eivätkä he sellaisia ota vastaan alueelleen. Pohjois-Norjassa on Naton asevarikko valmiina siltä varalta, että joukkoja kriisitilanteessa tuodaan.
Norjassa on USA:n miehitysjoukkoja ja lisää tulee kaiken aikaa. Ei siinä Norskeilta paljoa kysellä.
Nato-TILTUT täyttävät hyvin suomettuneisuuden määritelmän. Kunnioitettavian esimerkkeinä mainiottakoon Moolokki-TILTU ja Säälipiste-TILTU. Molemmat kovasti suomettuneita.
Eivät täytä muita kuin Tarkkispojan omia sepitelmiä!
Oikea määritelmä on seuraava: Tiltu on henkilö, joka kaikessa etsii Venäjän, ei Suomen, etua ja valehtelee mielellään sitä tehdessään!
Tämän määritelmän täyttää nimimerkki 43.Div (=Tarkkispoika) mainiosti itse vaikka häntä korkonimi jurppiikin!
Ai niiiiiin ja Tarkkispoika-Tiltu myös.
Ruskipoikia viduddaa NATO maiden hyvinvointi.
Putin pilasi jo hyvin alkaneen Venäjän hyvinvoinnin.
Venäjän tiedustelupalvelun alainen ryhmä yritti lietsoa levottomuuksia ennen vaaleja.
Ukrainan tiedustelupalvelu SBU kertoo paljastaneensa maan itäosissa toimineen Venäjän sotilastiedustelu GRU:n alaisuudessa toimineen ryhmän.
Safiiri-koodinimellä operoineen yksikön tehtävänä oli valmistella ja toteuttaa Ukraina-vastaista informaatiovaikuttamista. Ryhmän väitetään keränneen ja analysoineen tiedustelutietoja Ukrainan johtajista, asevoimista ja Itä-Ukrainan konfliktialueesta.
– Havaitsimme toiminnan lisääntyneen huomattavasti ennen Ukrainan presidentinvaaleja, SBU:n johtaja Serhiy Levchenko totesi tiedotustilaisuudessa.
SBU:n mukaan Safiiri-ryhmää johti Luhanskissa sijaitsevasta tukikohdasta käsin GRU:n eversti Alexander Sazonov, joka toimi Ukrainassa peitenimellä Pavel Bodrov.
Ukraina on julkistanut syytöksien tueksi Sazonovin passikopion sekä asiakirjoja, jotka osoittavat hänen palvelleen Venäjän asevoimissa ainakin vuodesta 2011.
– Ryhmä jakoi sosiaalisessa mediassa feikkimateriaalia, kuten Ukrainan puolustusministeriön tekaistun käskyn, jossa väitettiin palkanmaksun sotilaille loppuvan, SBU kertoo.
12 000 valheellista artikkelia
Operaatiossa myös lietsottiin eri uskontokuntien välisiä kiistoja Ukrainassa, erityisesti maan ortodoksikirkon irtauduttua Venäjän alaisuudesta.
Safiirin jäsenet loivat ainakin 50 sosiaalisen median profiilia ja yli 130 ryhmää. Olemassaolonsa aikana ryhmä julkaisi ainakin 12 000 valheellista tietoa sisältänyttä artikkelia.
SBU kertoo takavarikoineensa kymmeniä laitteita, jotka sisälsivät muun muassa Ukrainan asevoimien kalustosta ja tukikohdista otettua kuva- ja videomateriaalia. Useita ”GRU:n tiedonantajia” myös pidätettiin tutkinnan yhteydessä.
Tunteeko ketään rehellistä venäläistä?
Rosvot määräilee Soinipuudeliakin:
"Suomi torjui Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n alaisuudessa toimivan rajavartiolaitoksen apulaispäällikön, amiraali Gennadi Medvedevin lisäämisen EU:n pakotelistalle.
RFE/RL kertoo useiden nimettömien lähteiden kertoneen, että alun perin Medvedev piti lisätä pakotelistalle.
Ulkoministeri Timo Soini (sin.) ei tekstiviestissä myöntänyt eikä kieltänyt yhdysvaltalaismedian uutista STT:n sitä kysyessä. Hän ei muutenkaan kommentoinut RFE/RL:n uutista.
EU:n pakotelistaukset perustuvat Soinin mukaan aina tarkkaan harkintaan ja ne valmistellaan huolellisesti jäsenmaiden kesken. Keskustelut ovat hänen mukaansa luottamuksellisia."
Nyt tiedän miksi Suomessa Naton kannatus on niin vähäistä:
Ensinnäkin Natosta ei voi puhua, koska tätä palstaa terrorisoi häirikkö.
Toisekseen, kyseisen häirikön jutut sekä Natosta että Venäjästä ovat niin harhaisia muuallakin, että suomalaiset kaikesta päätellen katsovat, että tyyppi on palkattu hallituksen taholta, ettei Natosta keskusteltaisi, koska siihen ei Suomea haluta.
Jos tämä jatkuu, on häirikön muutettava taktiikkaansa ja alettava ylistää Venäjää, tai muussa tapauksessa häirikkö on vaihdettava toiseen, joka uuden taktiikan osaa.
Suomi on aina suomettumassa johonkin suuntaan kun ei osaa olla itsenäinen vaan on muiden maiden mielipiteistä riippuvainen ja jos Sauli olisi samanlaisessa röykytyksessä kuin naapurimaan Putinin niin Sale olisi varmasti kaulakiikussa
Suomi on suomettunut vain ja ainoastaan Venäjän suhteen. Vanhempien suomettuneiden suomalaisten on aika aukaista silmänsä mitä itä-naapuri puuhastelee,
"USA määräisi Naton kautta esimerkiksi siitä, tuleeko Suomeen merijalkaväen tukikohtia, kuten Norjassa. Eli Natojäsenyys olisi suomettumista.
Ei missään tapauksessa Natoa tänne."
Paras säilyttää suvereniteetti ja päättää itse omista asioista. Ruotsin kanssa tottakai tehdään tiivistä ja laajaa yhteistyötä, niinkuin aina.
Suomettumista on se, että emme tuon Venäjän vuoksi ole jo aikanaan liittyneet Nato:on. Nyt olisi korkea aika liittyä, koska tuo Venäjän touhu menee aina vain hullummaksi, joten sen naapurissa alkaa olla melko turvaton olo.
Eli meinaat, että kun Suomi liittyy natoon, niin Venäjä ei enää uskalla hyökätä tänne tai suunnitella läpimarssia? Ei yhden valtion takia aleta maailmansotaa järkkäämään. Joten sen Naton voi unohtaa. Ja jos Nato vaatii että sota pitää yhden valtion takia lyödä pystyyn niin siinä lyö jo maailmanyhteisöt ja kaikki näpeille ja Suomi neito likaa pukunsa urakalla!
Mitä sanottiinkaan ennenkun Jesse ristiinnaulittiin? Parempi yhden kuolla, kun koko kansan hukkua! Mutta kuten Jessen kerrotaan nousseen ylös, niin myös Suomen kansalle käy samoin. Ei avaruudessa muutaman maan palasen joutuminen toisen kovemman kurin vallan alle ole maailmankaikkeutta ennenkään horjuttanut. Eihän lapsikaan tykkää jos äiti tulee hänen huoneeseensa. Mutta äitiä kyllä kiinnostaa lapsensa uudet kaverit...
https://www.google.com/search?q=suomen ja israelin lippu&client=firefox-b-d&sxsrf=ALeKk01aQUTHL-l-mf0EB0kX526ICsaGUA:1618993109967&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwiA89mp847wAhVp-ioKHczcA0oQ_AUoAXoECAEQAw&biw=1366&bih=607#imgrc=GOS_VZnxsw-MTM