Aina, kun Lipponen on naamansa näyttänyt ja turpansa avannut, ovat kannatuskäyrät romahtaneet. Eikö tuota peijjakasta kyetä pitämään poissa mediasta? Sössi nolosti pressanvaalit ja paljon muutakin. minä ainaskin muutin kantani nyt.
Eivät ne demarit pystyneet pitämään Lipposen turpaa kiinni.
juotseph
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lipponen tuntuu muuttuvan entistä selväjärkisemmäksi, mitä enemmän tulee ikää ukolle niskaan.
"Entisen pääministeri Lipposen mukaan Venäjä-
vastaisuutta esiintyy erityisesti mediassa."
Tietenkin Lipponen on Saksa-Venäjä kaasuputken konsultti, ja joutuu vähän puhumaan Venäjänkin pussiin, mutta oikein se tuossa kohtaa sanoo. YLE ja Hesari kaivavat koko ajan jotakin Venäjä-kaunaa uutisjuttujensa täytteeksi, myös silloin, kun siihen ei olisi asiaan liittyen mitään aihettakaan.
... mutta YLE ja HESARI ovat samalla myös USA - vastaisia kun arvostelevat Trumpia.
Minusta Venäjän toimien ottaminen esille oikeassa asiayhteydessä (kiusanteko rajalla, rajaloukkaukset, uhkailu jne.) on varsin tarpeellista nyt kun olemme osa EU:n ulkorajaa. Aiemmin erillisenä YYA-Suomena tietenkin vaikenimme näistä ja teimme mitä käskettiin itsesensuurin vallassa mutta nyt sitä vaihtoehtoa ei meillä enää ole. Kansakunta on asiasta tilivelvollinen paitsi omille kansalaisilleen myös EU:lle, joka on meillä käytännössä direktiiviensä kautta ylin lainsäädännöllinen elin.
Helpoiten ongelma ratkeaa sillä, että uhkailuja ja muuta öykkäröintiä ei yritetäkään sensuroida vaan ne tuodaan julki heti tapahduttuaan. Olipa uhkailija sitten Trump, Putkin tai kuka tahansa.
Yle ja Hesari ovat pelkkiä kurjia riidan kylväjiä.
Se kuinka heidän kylvöt onnistuu, on kai toimittajille ja toimituksille jokin sairas voitto?
En tajua noita roskamedioita ollenkaan. Yleensä en niitä enää seurailekaan.
Onkohan nuo toimittajat jotenkin sairaita? Ei tunnu kovin järkevältä tai tasapainoiselta niiden jutut.
Lipposella oli nuorena NL-fanikautensa ja 90-luvulla sitten järkevöityi vuosikymmeneksi ja nyt alkaa taas laulamaan uusimman työnantajansa lauluja.
Lipponen oli politiikassa ollessaan oikeistodemari eli piilokokoomuslainenn ja nykyään kokoomuslainen liikemies. Onneksi ei ole enää politiikassa.